Kirjoitukset avainsanalla etäsuhde

P9054648.JPG
P9054648.JPG

Hassu juttu. Vaikka omassa elämässä etäsuhde on jo taaksejäänyttä elämää, olen kahden viime viikon aikana saanut monta viestiä siitä, kuinka ihmiset ovat kaivanneet vähän vertaistukea tai jopa vinkkejä siihen, kuinka etäilystä selviää. Ehkä syksy, uudet opiskelu- ja työpaikat ovat vieneet pareja kauaksi toisistaan tai sitten jostain syystä nuo minun vanhat etäsuhdepostaukseni ovat kirvoittaneet nyt samassa tilanteessa olevia laittelemaan viestiä.

Joten. Tässä nyt tällä tavalla matkan päästä katsottuna omat vinkkini siihen, kuinka selvitä (ja joskus jopa nauttia) etäsuhteesta. Minun kokemushan aiheesta on aika minimaalinen (8 kuukautta),ja joillakin etäsuhde voi kestää vuosia. Mutta tällä kokemuksella on sentään jotain tullut opittua. 

  1. Tajua, ettei tämä ole ikuista. Jos kyseessä on määräaikainen etäsuhde, ja sen loppumishetken tietää, on tilanne usein helpompi. Koko etäilyn kestämisen pääpointti onkin minusta siinä, ettei vajoa – ainakaan kovin usein – sellaiseen ”tää on tätä loppuelämän -fiilikseen”. Kun tietää, milloin etäsuhde muuttuu lähisuhteeksi, on helpompi jaksaa etäaika. Sen voi ottaa ikään kuin projektiksi.
  2. Taputtele itseäsi ja kumppaniasi jopa vähän leuhkasti olkapäälle. Se hetki, kun kaikki ympärillä tuntuvat pussailevan ja kävelevän käsikädessä, mutta itse laitat viestejä satojen tai tuhansien kilometrien päähän, on joskus aika rankkaa. Siksi onkin tärkeää repiä parisuhdeilo siitä, mitä on käsillä. Joskus voi jopa vähän tökerösti patsastella omassa ja rakkaansa valokeilassa: ”Hei kuule. Kaikista pareista ei todellakaan olisi tähän. Kylläpä ME ollaan erinomainen pariskunta, kun kestetään tämmöisetkin ajat.” Ehkä vähän lapsellista ja typerää, mutta toimii yllättävän hyvin heikoilla hetkillä tällainen yhteisen parisuhdeitsetunnon nostatus.
  3. Iske välietappeja. Se, että rakas muuttaa samaan maahan esimerkiksi vuoden päästä, voi tuntua aivan ikuisuusajalle. Mutta kun jakaa etäilyn etappeihin, on se helpompi käsitellä. Parhaat välietapit ovat tietysti ne, kun voidaan nähdä. Niiden avulla jaksaa aina seuraavaan tapaamisen ja lopulta koko aika kulkee eteenpäin paremmin. Mutta jos ei ole mahdollista nähdä kovin usein, täytyy etäilijöiden keksiä omassa elämässään etappeja. Kaverin synttäreitä, lomia, mökkiviikonloppuja.
  4. Tehkää niin paljon yhdessä asioita Skypen välityksellä, kuin mahdollista. Vaikka välimatka onkin monen maan päässä, voi silti tehdä ”yhdessä” ruokaa, katsoa netistä yhteistä lempiohjelmaa tai kävellä kaupungilla.
  5. Fiilistele ikävää. Joskus ikävähän on ihan paska ja ahdistava tunne. Mutta onpa siinä paljon hyvääkin. Miten ihanaa, että on ihminen, jota ylipäätään ikävöidä? Harvoin ainakaan monen monta vuotta yhdessä elänyt pari fiilistelee rakkautta niin kuin etäilijät. Ryve välillä ikävässä ja leiju rakkaudessa. Kirjoittele toisen nimeä vihkon reunaan ja kuuntele itkubiisejä. Nauti siitä, että rakkaus tuntuu.
  6. Ota kaikki ilo irti näkemishetkistä. Etäilijöiden näkemishetket ovat vähän sama kuin joulu: Vaikka itse pääjuhla on paras, tuntuu h-hetken odottelu lähinnä yhtä ihanalle. Ala suunnitella yhteisiä tapaamishetkiä, matkalaukkuun pakattavaa tavaraa ja kaikkea sellaista hyvissä ajoin. Minusta yksi parhaista hetkistä etäilyssä oli se, kun istuin lentokoneeseen, laitoin kuulokkeista siirappimusiikkia korviin ja matkasin kohti rakasta.  
  7. Tee rakkaudentekoja, jotka ilahduttavat toista kaukana. Itse postittelin A:lle Saksaan kirjeitä ja paketteja. Pistin matkaan lempisuklaata ja jätin kämppään yllätyksiä, kun poistuin sieltä takaisin Suomeen. Minä puolestaan sain myös kirjeitä, mutta myös elämäni ensimmäiset kukkalähetykset kotiovelle. Ehkä kliseistä, mutta täytyy sanoa, että ovelle tuotu yllärikimppu sykähdyttävällä tekstillä pelasti parikin ihan kakkamaista päivää.

Jos etäsuhdeasiat kiinnostaa ja ovat ajankohtaisia, lue myös nämä:

Rakastunut. 

Etäsuhde - voiko siinä oikeasti tutustua? 

Etäsuhde - paras alku parisuhteelle? 

Etäsuhde loppui nyt. 

Kuinka tehdä etäsuhteesta lähisuhde? 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: Pipo, Samsoe&Samsoe (INCH Store) // neule, Lindex // farkut, H&M

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Signora Finlandese
1/4 | 

Täällä yksi vanha konkari; vuosia on jo muutama takana Ehkä näin vanhoilla päivillä tämä luonnistuu paremmin. Kaikkein tärkein asia on keskittyä ja iloita siitä, mitä on sen sijaan, että murehtisi sitä, mitä ei ole. Ikävä ei aina ole negatiivinen asia. 

Sinikka81
2/4 | 

Meillä kahdestoista yhteinen vuosi menossa, näistä 2 vuotta elettiin niin että mies oli töissä eri maassa. Just viime viikolla mietin että osaisiko toista arvostaa samalla lailla jos ei tuota etäaikaa (ja menneisyyden huonoja parisuhteita) olisi kokenut ? Kahdestoista vuosi ja edelleen on kiire töistä kotiin toisen luo ja kasvoille nousee hassu hymy joka kerta kun toinen soittaa :) Vatsan pohjassa kihelmöi kuin vastarakastuneena vaikka toisen tuntee jo läpikotaisin ja tietää että vierellä on ”se oikea”...hauska kombo! <3

Jenxis
4/4 | 

Olipa ihana kirjoitus! Itselle tuli ihan kyynel silmään, kun mietin sitä kovan kaipauksen tuoman kivun ja rakkauden lämmön sekoitusta <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

P7110001.JPG
P7110001.JPG

P7110008.JPG
P7110008.JPG

P7110011.JPG
P7110011.JPG

P7110013.JPG
P7110013.JPG

P7110018.JPG
P7110018.JPG

P7110025.JPG
P7110025.JPG

P7110029.JPG
P7110029.JPG

P7110030.JPG
P7110030.JPG

P7110044.JPG
P7110044.JPG

P7110046.JPG
P7110046.JPG

Ensi viikolla tulee kaksi vuotta siitä, kun A lähti (tällä erää?) viimeisen kerran ulkomaille töihin. Me olimme juuri tavanneet. Olin aina kuvitellut, etten todellakaan alkaisi mihinkään vaikeaan etäsuhteeseen ja sitten kuitenkin en hetkeäkään miettinyt, alkaisinko juuri tähän. Itkin lentokentällä, helle heilutti kesämekon helmaan ja aloitin yhden elämäni opettavaisimman, kauhealla tavalla ihanimman ja erikoisimman elämänvaiheen. Oltiin etänä suhteessa, tuhansien kilometrien päässä toisistamme ja ihan vastarakastuneita.

Olen kirjoittanut etäsuhteesta vaikka kuinka paljon viimeisten vuosien aikana, koska se on ollut - varsinkin näin jälkikäteen ajateltuna - yksi merkittävimmistä kokemuksista elämässäni. Tämä teksti oli se, jossa ensi kertaa ylipäättään kerroin, että olen rakastunut mieheen kilometrien takana. Niin ja olenhan pohtinut sitä, onko etäsuhde paras tapa aloittaa suhde tai voiko välimatkan takaa edes tutustua toiseen oikeasti. Niin ja kun koko etäily oli sitten lopulta takana, olin niin järkyttävän onnellinen, että en meinannut nahoissani pysyä. Ihanko oikeasti sain mennä ruokakauppaan, viettää siivouspäivää ja mennä vierekkäin nukkumaan?

Mutta mitäs sitten? Nimittäin kun suhde, joka on alkanut etäsuhteena, ei ole aina ihan yksinkertaista jatkaa sitä tavallisena lähiparisuhteena.

Olenkin itse asiassa vasta tässä tänä kesänä alkanut tajuta, ettei tässä tarvitse elää joka päivä kuin viimeistä päivää. Toki olen luonteeltani aina ollut sellainen sata lasissa ja täysillä painaja, eikä sellainen katsotaan ja nautitaan sitten joskus -tyyli ole kuulunut minulle. Mutta etäsuhteena alkanut suhde teki vielä enemmän minulle sen, että puolison kanssa vietettyjä hetkiä ei ole halunnut heittää yhtäkään hukkaan. Kun toisen luona Saksassa kävi vain silloin tällöin, halusi niistä ottaa jokaisen tunnin ja sekunnin irti, ja siksi on ollut vaikea tajuta, ettei aika olekaan täällä kotimaassa enää niin kortilla.

Tokihan sitä ei tiedä koskaan, paljonko aikaa elämässä on. Mutta toisaalta kyllä yhteiseloon näin saman kodin ja maan kamaralla kuuluu myös se, ettei jokaisesta hetkestä tarvitse pitää kynsin ja hampain kiinni. Opettelukohteeni tässä lähisuhteessa onkin ollut tajuta se, ettei me enää etäillä. Että nyt ei vuorottele enää ne täyden kympin lähipäivät ja ikävän täyteiset (hyvällä ja pahalla) etäpäivät, vaan sitä saa nukahtaa ja herätä toisen viereen ja vierestä poikkeuksetta melkein joka ilta. 

Ehkä koko tämä reilu kaksivuotinen on ollut hyvä koulu sen suhteen, miten erilainen samakin suhde voi olla. Ja jos jotain tuo etäaika erityisesti teki, niin sen, että niitä pieniä arkisia asioita arvostaa ihan eri tavalla kuin ennen. Edelleenkin se on vaan ihan järjettömän siistiä, kun voi tehdä ruokaa yhdessä, siivota, mennä kaupungille tai sen kun vaan maata sohvalla yhdessä. Enää siihen väliin ei tarvita Skypeä.

...paitsi seuraava viikko. Koska aamulla lähtee lento Portugaliin! Majailen jo täällä kentällä hotellissa ja toivon, että saan nukutta edes himan. Viikonloppu ja Tammerfestit kun käänsivät unirytmiä vielä enemmän päälaelleen. 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: toppi, 2biz // farkut, H&M // kengät, Vamos*

*saatu

 

Kommentit (1)

Naislaif
1/1 | 

Olen elänyt etäsuhteessa siten, että meillä oli kaksi kotia. Aina siis mahdollisuus olla etäällä ja saada omaa tilaa, jos tarvitsi. Valintaa siis. En ole elänyt etäsuhteessa, jossa töiden vuoksi olla eri paikoissa, joten en väitä siitä ymmärtäväni. 

Nyt elän perinteisessä suhteessa, mutta sitä ennen ehdin elää kolme vuotta yksin. 

Joka suhteessa on puolensa, enkä usko olevan vain yhtä oikeaa tapaa. Yhtäläistä kaikissa suhteissa on puhuminen, sopiminen. puhuminen ja sopiminen. Kun on puhuttu ja sovittu, niin sitten sitoudutaan ja tahdotaan. Kun tuntuu epätoivoiselta, niin puhutaan, sovitaan, sitoudutaan ja tahdotaan uudestaan. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P3260215.JPG
P3260215.JPG

P3260217.JPG
P3260217.JPG

P3260228.JPG
P3260228.JPG

P3260230.JPG
P3260230.JPG

P3260234.JPG
P3260234.JPG

P3260240.JPG
P3260240.JPG

Olin pääsiäislomalla kolme päivää ilman tietokonetta ja nettiä. Suljin koko mobiilidatan niin, ettei edes WhatsAppit piipittänyt puhelimessa. Sanoin läheisille, että jos tulee oikea asia, voi soittaa ja tekstata vanhanajan oikean tekstarin. Viestejä ja puheluita tuli vain murto-osa siitä, mitä niitä WhatsAppiin tulee.

Otin sellaisen breikin töihin ja someen (jotka ovat monesti itselleni muuten sama asia),etten muista, milloin. Ainakaan joulu- ja hiihtolomalla en muista olleeni päivääkään tällaisella breikillä. Ehkä viimeisin todellinen loma sijoittui jonnekin viime kesän kieppeille.

Töistä loman ottaminen on sellainen asia, johon usein kannustetaankin. Jos sanoo tekevänsä töitä ilman vapaapäiviä, käsketään ottamaan ponnekkaasti lomaa. Relata, unohtaa kaikki hommat hetkeksi. ”Ei kukaan jaksa painaa vuodesta toiseen ilman lomia”, ja siinä ollaan kyllä ihan oikeassa.

Kun ajelimme pitkin Savoa, mietin, miten joihinkin asioihin käsketään ottamaan breikki, mutta toisissa asioissa sellainen puolestaan tuomitaan. Itse taas olen sitä mieltä, että pieni loma ihan mistä tahansa – maailman ihanimmistakin asioista – tekee välillä hirmuisen hyvää. On ihan helkkarin virkistävää ottaa lomaa arjesta, velvoitteista, siivoamisesta, sähköposteista, somesta, tukan harjaamisesta, vanhemmuudesta, parisuhteesta, ystävyyssuhteiden hoidosta, ruokakaupassa käynnistä ja ihan vaikka vaan päivävaatteisiin pukeutumisesta. Siis juuri niistä parhaista asioista.

Vaikka elämä olisi kuinka mallillaan. Vaikka rakastaisi kaikkia sen osasia, olen melko varma siitä, että pienet breikit tekevät rakkaista asioista vieläkin rakkaampia. Vähän sama kuin lempiruuan kanssa. Vaikka lempiruoka olisi kuinka ihanaa tahansa, ei se enää maistu lempparille, jos sitä söisi joka ikisellä aterialla, joka ikinen päivä.

Omassa elämässäni breikit ovat tehneet vain ja ainoastaan hyvää. Jos olen ottanut lomaa töistä, olen marssinut sen jälkeiseen arkeen kohti miljoonia ideoita ja intoa – luovuus kun tarvitsee välillä ruuakseen päämäärätöntä haahuilua ja pitkiä päiväunia.

Loma äitiydestä on ollut myös itselleni ihan aina elinehto. Se, että olen voinut tehdä asioita välillä myös yksin, pariskuntana tai aikuisporukalla on mahdollistanut sen, että minulla on ollut energiaa olla äiti. Yhden yön aikuisten reissun, keskeytyksettömän ruokapöytäkeskusteluun tai velvollisuuksista vapaan vuorokauden jälkeen kun voimia perusarkeen, pyykkikasoihin, iltasatuihin, ajanhallintaan ja kasvatukseen.

Olen myös huomannut, että loma arkisista rutiineista on ajoittain supervirkistävää. Kun ei ole lomalla meikannut päiviin, käyttänyt farkkuja, saati harjannut tukkaa, tuntuu jopa juhlavalle pistää vähän aurinkopuuteria naamaan ja vaihtaa verkkarit mekkoon. Se on sellainen minikokoinen metodi arjen kohottamiseen.

Ja mitä parisuhteeseen tulee, on välillä erossaolo aika siistiä. En nimittäin esimerkiksi usko, että suhteemme A:n kanssa olisi tällainen, jos emme olisi aloittaneet sitä etäsuhteena. Silloin kun yhdessäolot ja pitkät etäajat vuorottelivat, vahvistivat breikit yhdessäolossa vain sen, että tämä oli juttu, jota oikeasti halusi. Ja jonka eteen halusi tehdä töitä. En nimittäin usko, että kukaan, joka ei olisi tosissaan, jaksaisi sitä piinaa, matkustelua ja tunteiden heittelyä, mitä etäsuhde saa aikaan.

Palasimme  vasta eilen Tampereelle. Pyykkikone rullasi koko illan, kalenteri avattiin ja viikko muutenkin suunniteltiin. Miten ihanaa palata arkeen rentouttavan loman jälkeen!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: aurinkolasit, Ray Ban // huivi, H&M // takki, Evie, Joutsen* // housut, Stradivarius // kengät, Ten Points*

*saatu

Kommentit (1)

SatuR
1/1 | 

Hei!
Eksyin blogiisi tähän julkaisuun, kun talvitakki on hakusessa. Yhtenä vaihtoehtona on juuri tämä Joutsenen Evie-malli. Onko tässä värinä tumma denim? Entä onko takin värisävy näissä sinun kuvissa lähellä sitä, miltä takki näyttää luonnossa? Jousenen omissa kuvissa takki näyttää huomattavasti vaalemman siniseltä. Entä mikä koko sinulla on tässä ylläsi? Kiitos jo etukäteen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P9261657.JPG
P9261657.JPG

Kun menimme uutena vuotena kihloihin, moni tuntematon oli sitä mieltä, että hätiköimme. Sen lisäksi, että saimme ihania onnitteluja, tuntui monen mielestä asiat etenevän liian nopeasti: ”Ettehän te edes tunne toisianne!” ja ”Vasta yhteinen arki opettaa, millainen toinen todella on”. Ihmiset viittasivat kommenteillaan varmasti siihen, että emme ennen kihloihinmenopäivänä olleet asuneet yhtään päivää virallisesti yhdessä.

Olemme viettäneet nyt yhteistä arkea saman katon alla tismalleen saman ajan, kun olemme olleet etäsuhteessa. Se, mikä ennen oli ikävöintiä ja mielettömiä jälleennäkemisiä, on nykyisin vierekkäin nukuttuja öitä ja yhdessä tehtyjä ruokakauppareissuja. Mutta muuttuiko silti mikään?

Jo silloin, kun sain epäilevää kritiikkiä blogin kommenttiboksiin, tiesin, että ihmiseen voi tutustua niin monella tavalla. Vaikken silloin tuntenutkaan niin monta puolisoni arkista tapaa, tutustuin häneen toisaalta sillä tavalla, etten kenenkään – edes vanhimpiin ja läheisimpiin ystäviini – koskaan aikaisemmin.

Yhdessä eletty arki ja toisen käytökseen tutustuminen arjessa ovat tietysti hirveän tärkeitä asioita. Minä – vaikka niin sanaorientoitunut olenkin – olen kuitenkin lopulta käytännön nainen. Minua ei paljonkaan kiinnosta kauniit sanat, ylistykset tai lupaukset, jos käytäntö ei osoita niitä toteen. Minulle rakkaudenosoitus on valmiiksi tehty ruoka, pedattu sänky, harkkoihin kuljetettu lapsi tai halaus heti töistä tultua.

Tästä huolimatta koen, että arjessa voi myös hukata toisen ihmisen. Kun on töitä, arkea ja arkitoimia, voi helposti käydä myös niin, että siitä, kuka vierellä heiluu, tulee yhdentekevä. Että jos ottaa toisen ihmisen liian nopeasti osaksi arkea, tottuu tähän ilman sen suurempaa pohdintaa siitä, onko toinen juuri oikea ihminen syvällisellä tasolla! Sillä merkityksellisellä levelillä, jossa tarkastellaan toista ihmistä ihmisenä, ei vain arjen jatkeena ja kotityöparina.

Uskon, että ihminen voi olla oikea ja tulla oikeaksi kumppaniksi monella tavalla, mutta etäsuhde ei ole tähän ainakaan mikään huono keino. Mietin, että kun A oli ulkomailla, juttelimme aivan hirvittävän paljon. Olimme Skypessä kahdeksan kuukauden ajan joka päivä vähintään 2-3 tuntia. Se tekee yli 500 tuntia puhetta ja kuuntelemista. Sellaista läsnäoloa, jota harvoin arjessa tulee saavutettua, kun keskustelun katkaisee tv-ohjelma, puhelu tai kotityöt. Mutta silloin juttelua ei häirinnyt mikään. Varasimme molemmat (yöunistamme) tähän ajan, jolloin läsnä ei tarvinnut olla missään muualla kuin Skype-ruudulla. Mietin vaan, kuinka moni voi rehellisesti sanoa, että tuijottaa puolisoaan ilman mitään muita häiriötekijöitä joka ilta useamman tunnin?

Olenkin alkanut pohtia, että joidenkin uskontoryhmien tapa, jossa puolisot muuttavat yhteen vasta avioliittolupauksen jälkeen, ei välttämättä ole yhtään huono. Pohdinkin, tekeekö tämä yhteiskunta, jossa suhteisiin ja avoliittoon voi siirtyä kuka vaan, koska vaan, suhteista liian harkitsemattomasti rakennettuja. Huonolla tapaa arkisia.  En tiedä, mutta myöskään toinen tapa edetä ei tunnu enää ollenkaan väärälle.

-Karoliina-

 

Kommentit (9)

Eedith
1/9 | 

Olen kanssasi niin samaa mieltä! Monet pyörittelevät silmiään, kun sanon, että mieheni säännölliset työmatkat tekevät suhteellemme hyvää. Silloin juttelemme usein iltaisin puhelimessa vähintään tunnin verran. Pakko tunnustaa, että arjessa tulee harvoin juteltua yhtä paljon. Iltaisin katsotaan yhdessä telkkaria ja kommentoidaan siihen liittyviä asioita, käydään läpi perhelogistiikkaa yms. Mutta työmatkojen aikana tulee usein juteltua paljon kaikkea muutakin ja ihan oikeaa asiaakin. Yksin lasten kanssa kotona oleminen ei ole koskaan ollut minulle ongelma, vaan olemme tehneet niistä hetkistä lasten kanssa omanlaisiamme ja taidamme kaikki joskus vähän odottaakin niitä päiviä :) (syömme usein ulkona tai teemme ruokaa josta mies ei niin pidä, teemme mukavia puuhia yhdessä jne). Tilanne olisi tietenkin ihan eri, jos kokisin ne hetket raskaina :)

Karoliina Sallinen

Ihana, miten olet kääntänyt monille harmillisen tilanteen teille vain voimavaraksi <3

heidimarie
2/9 | 

Hyvä kirjoitus.
Omassa parisuhteessani elettiin etäsuhdetta ensimmäiset 4v, mentiin sinä aikana kihloihin ja naimisiinkin jo toisena vuonna tapaamisesta, etäsuhteen aikana.
Nyt etäsuhde on jo muuttunut yhteiseksi arjeksi ja yhteisiä vuosia on takana reilu 8v. Arkea jakaa tänä päivänä myös kaksi yhteistä lasta.
Oma kokemukseni on, että etäsuhteessa koetun jatkuvan kaipauksen myötä sitä yhteistä jaettua arkea kaikkine arkisine asioineen osaa arvostaa ihan erityisellä tavalla ja olla kiitollinen toisen läheisyydestä, vieläkin. Iloa ja onnea teidänkin matkalle ❤️

KAIKUU co
3/9 | 

Etäsuhteessa on hyvät puolensa, mutta kääntöpuolena on turhautuminen. Omalla kohdallani ne Skype-puhelut alkoivat vuoden päästä tympimään ja jopa raivostuttamaan, kun näki vain harvoin ja olisi ollut mukava vain päästä istumaan toisen viereen. Muuten kyllä tunnistan tuon erityisen läsnäolon ja höpötysmaratonit - siinä kyllä varmasti tutustuu! :-)

Karoliina Sallinen

Olet oikeassa myös tuossa. Toki välillä välimatka myös turhautti. Ja ehkä, kun tiesimme, ettei tilanne olisi jatkuva, auttoi se myös. 

annianni
4/9 | 

Ihanaa että kirjoitit tästä! Musta tuntuu, että nyky-yhteiskunnassa aletaan olla jo hirveän ennakkoluuloisia niitä kohtaan, jotka muuttavat yhteen ja aloittavat yhteisen arjen vasta avioiduttua. Itse olen lähtöisin juurikin tuollaisesta uskontoryhmästä, jossa on usein tapana hankkia yhteinen koti vasta naimisiinmenon yhteydessä ja se on mullekin ollut ihan luonnollinen tapa toimia. Silti tuntuu, että valintaamme pidetään outona, uhkarohkeana ja vähän tyhmänäkin, jos jonkun kanssa tulee puhetta, että olemme seurustelleet jo ihan hyvän aikaa, mutta aikomusta muuttaa yhteen ei ole ennen kuin naimisiin mennessä. Musta se vaan on mahtavaa, että yhteiset kauppareissut ja telkkarin katselemisetkin on nyt vielä jotenkin spesiaaleja, eikä ainoastaan pala arkea :)

Emiliainen
5/9 | 

Hei Karoliina. Olen itse myöskin vahvasti sitä mieltä, että nyky-yhteiskunnassa voit tutustua ja myöskin rakastua toiseen netin välityksellä. Itse asuin Lontoossa, kun tutustuin nykyiseen avopuolisooni Suomessa. Meidän tarinamme on siltä puolin vieläkin erikoisempi, ettemme nähneet kasvotusten kertaakaan. Juttelimme kyllä senkin edestä Skypessä satoja ja satoja tunteja. Samoin puhelimessa ja viesteillä. Toisen äänen kuuleminen, kasvojen näkeminen ja jatkuva aktiivinen kommunikointi on omasta mielestäni tehnyt meidän suhteellemme äärimmäisen hyvän pohjan ja tietenkin se, että on aidosti halunnut tutustua toiseen ja ottamaan toisen osaksi omaa elämäänsä. Minähän muutin Lontoosta suoraan avopuolisoni kanssa saman katon alle, 4-kerroksisesta omakotitalosta 25 neliön yksiöön. Siellä asuttiin sitten kuin sillit purkissa, ja päätettiinpä vielä mennä Helsinki-Vantaan parkkipaikalla kihloihin. Enkä ole katunut mitään päivääkään, nyt onnellisesti yli 2 vuotta kihloissa olleena olen hyvin onnellinen siihen kaikkeen, miten asiat lopulta menivätkään.
Mekin saimme paljon ihmettelyjä ja epäilyjä osaksemme, mutta onneksi aika jättää nekin lopulta taaksensa. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat