Kirjoitukset avainsanalla odotus

// *-merkillä merkitty tuote saatu. Ei affilinkkejä tai linkkejä, joiden klikkaaminen tuottaa bloggaajalle etuuksia tai rahaa. //

 

Kun mä odotin F:ää, en valmistautunut vauvan tuloon juuri mitenkään. Kyse ei ollut siitä, etteikö vauva olisi ollut haluttu. Koska oli! Raskauttani varjosti kuitenkin alkumetreiltä lähtien pelko istukan toimimattomuudesta ja osittaisesta istukan repeämisestä, joten tuntui sille, etten uskaltaisi iloita tulevasta lapsesta ennen kun saisin hänet konkreettisesti syliini.

Pelko heijastui - näin jälkikäteen ajateltuna - myös kaikkeen siihen konkreettiseen, joka usein liittyy vauvan odotukseen. En halunnut perhevalmennukseen, en tutustua vauvatuotteisiin, enkä verkostoitua toisten tulevien vanhempien kanssa. En halunnut, että innostuisin jostain, joka minulta voitaisiin viedä helposti pois.

Onnekseni F syntyi lopulta terveenä pienenä tyttönä ja kaikki meni hyvin. Mutta kun tulin sairaalasta kotiin, tajusin, että meillä ei ollut todellakaan riittävästi vauvanvaatteita. Vaunut ja sänky oli, mutta nekin sellaiset, jotka eivät lopulta sopineet elämäntilanteeseemme lainkaan. (Vaunut oli ostettu omakotitalossa asuvilta tutuilta, ja mehän asuimme ilman autoa Helsingin Kalliossa. Kerrostalossa, jonka hissiin vaunut eivät mahtuneet.) En tiennyt, mitä hoitokassiin pakataan, mitä odottaa imetykseltä, millainen äiti oikein halusin olla.

Näin jälkikäteen ajateltuna F:n ensimmäisten kuukausien kaaos ja oma epätietoisuuteni kaikesta olisi ollut helposti vältettävissä, jos olisin ollut paremmin valmistunut niin konkretian kuin henkisenkin puolen kannalta.

Mua on harmittanut monen monta kertaa jälkikäteen, miten F:n elämän ekat kuukaudet menivät ja siksi olen halunnut tehdä tällä kertaa kaiken toisin. Olen halunnut ihan tietoisesti tutustua lastentarvikemereen, pestä tuttipullot etukäteen, ostaa imetysliivit hyvissä ajoin ja oikeasti testata  kaikki mahdolliset tuplarattaat, jotta löytäisimme varmasti ne meille oikeat. Tämä on ollut itselleni sellainen todella tärkeä siirtymäriitti, joka on tuonut varmuutta siihen, että selvitään ihan uudenlaisesta elämäntilanteesta. Ei vaan tavaroita ja tarvikkeita, vaan jotain enemmän. Tietoa siitä, että täällä nyt oikeasti odotetaan pieniä saapuvaksi ja halutaan, että kaikki sellainen, johon ylipäätään voi valmistautua, on tehty. 

Mä olin ennen jopa sellainen vauvantarvikevähättelijä, joka kummasteli kovaan ääneen, kuinka paljon roinaa sitä vauvat oikein tarvitsevatkaan. Pidin tällä tavoin hyvin valmistautuvia ja varustautuvia vanhempia jopa vähän pöhköinä. Totta kai edelleenkin ajattelen niin, että kaikkea kaupassa olevaa vauvantarviketta ei tarvitse ostaa ja monesta tilanteesta selviää edelleen jotenkin soveltamalla. Että eihän sitä pullonlämmitintä tosiaan välttämättä tarvitse, koska maidon voi lämmittää muutenkin. Mutta. On myös niin, että moni tuollainen tarvike helpottaa oletettavasti arkea kauheasti, kun vauvan/vauvojen kanssa sitä puuhaa on varmasti ihan muutenkin.

En tiedä, ajattelisinko asioista eri tavalla, jos meille tulisi yksi vauva, mutta koska hommaa on tuplana, olen kyllä imenyt itseeni kaiken vauvatarviketiedon ja varustanut kodin niin kohdunääninallella kuin muillakin ei-pakollisilla-mutta-ehkä-arkea-helpottavilla-kapineilla. Olen ajatellut niin, että en kyllä ala nähdä lisävaivaa missään, missä ei ole pakko. Tavallaan se on tuntunut aika armollisellekin. Kerran heitä on kaksi, ei mun tarvitse ajatella, että kaikki äitiyspaineet kohdistuvat muhun samalla tavalla, kun olisin ehkä yhden kanssa kokenut. Riittää, kun saadaan homma skulaamaan ja kaikki kolme lasta hoidettua ja pidettyä meidät vanhemmat kohtalaisen selväjärkisinä. 

Me käytiin tänä viikonloppuna testaamassa edellisviikolla postista tulleiden Silver Cross -tuplavaunujen* (saatu yhteistyönä Vaunuaitan kanssa) toimivuus tuossa meidän kerrostalon ulko-ovella. Jumpattiin vaunujen kasaan laittoa ja avaamista, A testasi autoon pakkaamisen ja lopuksi vielä opeteltiin auton turvakaukaloiden kiinnittäminen runkoon adapterien avulla. Nyt luulisi, että tämäkin asia alkaa olla aikalailla hallussa. Olette muuten kyselleet vaunuista ihan kauhean paljon, joten tarkemmat infot ja kuvat ja videot löytyvät Insta Storiesista ja huomisen jälkeen Instan palluroista kohdan ”Silver Cross Wave” alta.

Mä olen tehnyt aika normitahdilla töitä vielä viime viikon, mutta nyt ajattelin, että tästä viikosta eteenpäin alan jo vähän himmailla hommia. (On muuten vaikeaa puuhaa tuo vähentäminen, kun pää raksuttaa edelleen omasta mielestä hyviä uusia ideoita, joita haluaisi laittaa vireille). Toisaalta tajuan kyllä, että niiden toteutukseen ei kohta ole samalla tavalla aikaa, joten on viisasta ainakaan olla heittelemättä uusia verkkoja vesille.Ehkä sellainen puuhaaminen on vaan mun tapa käsitellä tätä piinaavan pitkää odottelua. 

Tänään mä tein vielä yhden to do -listan ennen vauvojen syntymää. Kirjoitin siihen asioita, jotka liittyvät vauvoihin. Pitää hommata paristoja erilaisiin vauvavempaimiin, opetella muutaman laitteen käyttö, pakata sairaalakassi loppuun ja muutenkin ehkä alkaa elellä tätä eloa sillä ajatuksella, että lähtö sairaalalle voi tulla koska vain. Eilen illalla supisteli pari kertaa jopa jo vähän selän puolelta, joten puhuttiin, että ehkä meidän olisi fiksua laittaa sekä A:lle, että mulle jokin vaatesetti valmiiksi, ja F:lle reissukassi, jos lähtö sairaalaan tuleekin keskellä yötä yllättäen.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

 

 

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 | 

Olen ollut samanlainen vähättelijä, mutta sitten neuvolatädin vinkistä kokeilin ostaa 1,5 tunnin välein yöllä heräilevälle vauvalleni swaddle up -kapalopussin. Ensimmäisenä yönä kapalossaan neiti nukkui 6 h putkeen! Että kyllä sitä monelle sellaisellekin tarvikkeelle saattaa löytyä käytyä mitä voisi ensi katsomalta pitää turhakkeena. Nyt, vuotta myöhemmin, neiti 1 v 2 kk nukkuu 12 tuntisia öitä heräämättä ☺️

Vierailija
2/7 | 

Koskettava alku tässä kirjoituksessa. Olet (tai olette) joutunut painimaan elämän ja kuoleman kysymysten äärellä ekassa raskaudessa. Ei ihme, että se jättää jälkensä.

Toki se heijastuu varusteluun. Mutta silti tuntui vähän oudolta että noinkin suurista asioista vedetään aasinsilta kaupalliseen yhteistyöhön... Kaikella rakkaudella sanon tämän. En tiedä, mistä blogistin leipä on revittävä. Luultavasti tekisin itse tilanteessasi samalla tavalla.

Vaikka jotkut kaupalliset yhteistyöt enemmän ärsyttävät kuin tempaavat mukaansa, niin eletään me silti mukana teidän elämää. Todellakin. Kiva, kun kaikki alkaa olla valmiina vauvoja varten... me lukijat aletaan hiljalleen malttamattomina odotella tuplia <3 <3

Vierailija
3/7 | 

Mä olen sellainen vähättelijä varmaan sitten vieläkin 😉
Meidän lapset ovat nukkuneet flanelliin käärittynä kapalossa. Kapalointi on muuten yksi juttu, joka on hyvä opetella etukäteen ennen vauvojen syntymää.

Toki tavara, lastenvaate tai vaikka pehmolelu, voi olla hyvä tuki ajatusten siirtyessä uusiin perheenjäseniin. Siksi ihmiset tykkäävät vaikka neuloa tulokkaalle jotain, siinä neuloessa kun mieli saa vaeltaa juuri sen tulevan ympärillä. Mutta silti moni vauvojen ympärillä myytävä asia, selleinenkin, mikä on ollut jonkun toisen mielestä ihan korvaamaton, on kyllä ihan turhaa (ainakin sille toiselle sitten).

Ehkä perheen tulotasonin vaikuttaa tähän. Kenenkään ei ainakaan tulisi kokea painekta siitä, ettei rahat riitä kaikkeen vauvoille myytävään oheistarpeeseen. Hyvin vähällä kyllä tulee toimeen. Ja jokaisen uuden tavaran kohdalla on ainakin hyvä miettiä ennen ostamista, että mihin ihmeeseen sen aikoo muutaman kuukauden päästä sitten laittaa ja hävittää.

Vierailija
4/7 | 

Ihanat vaunut. Varmaan tuossa muodossa kätevät kaupungissa. Meillä oli vierekkätä. Opin muistamaan, missä kaupassa leveä väli, että pääsi käymään. Hauska muisto! Kuitenkin kun vaunuajan jälkeen tulee ratasaika.

Vierailija
5/7 | 

Meillä oli matkarattaat, sellaiset sateenvarjo-malliset, vierekkäisillä paikoilla. Olivat niin kapeat, että mahtuivat siitä mistä ”tavalliset” vaunutkin. Silti niissä istui tarvittavan mukavasti melkein kolmivuotias. (Sen vanhempi lapsi nyt ei rattaita tarvinnutkaan). Harmi, etten merkkiä enää muista...

Vierailija
6/7 | 

Minä olen huomannut itsessäni puolestaan, että lapsiluvun kasvaessa yhä harvempi hankinta tuntuu oikeasti tarpeelliselta. Meille on tulossa kolmas lapsi nyt vuodenvaihteessa ja huomaan että oikein haluan tarkastella hankintoja kriittisesti sekä hankkia mahdollisimman monet jutut second handina.
Tuntuu, että tällä lapsimäärällä täytyy jo ruveta miettimään tätä maapalloakin ja kulutustottumuksia. Esikoisen kohdalla oli vielä hauskaa perehtyä vauvatamineisiin, nyt tuntuu että tavaralla varustautuminen on tosi toissijainen asia.

Vierailija
7/7 | 

Meillä myös nyt neljättä odotellessa kynnys on kasvanut hyvin korkeaksi hankkia oikein mitään, kun kaikki entiset vauvakamppeet on laitettu jo kiertoon ja silti talo hukkuu roinaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miksi ihmeessä raskaana olevien pitää koko ajan vilautella paljasta mahanahkaansa housunkauluksen ja paidan välissä. Jotkut siveyssäännöt hei!

No ensinnäkin. Laardi lisääntyy sitä tahtia, että on mahdoton ennustaa, mahtuuko paita, joka vielä viime viikolla mahtui päälle, tänään. Ja jos se on kuitenkin parhaiten päälle mahtuva kolttu, on pukeuduttava siihen, vaikka vilautusvaara olisikin. Toisekseen ihon vilauttelua ei enää rekisteröi. En tiedä, onko kyse tuntoaistin heikkenemisestä vai I don't give a shit - asenteesta, mutta en edes enää huomaa, vilautanko vai ei.



Voisiko niillä raskaan olevilla olla edes puhtaat vaatteet?

Voisi. Aamulla sen max 20minuuttia. Tämän jälkeen mahan ja tissit on ehtinyt törkkiä jo niin moneen paikkaan, että paitaa on mahdoton pitää puhtaana. Maha osuu ensimmäisenä likaisiin pöydänkulmiin ja koska ruokapöydissä ei pääse tarpeeksi lähelle enää pöytää tai hampaita pestessä tarpeeksi lähelle lavuaaria, on sotkun välttäminen miltei mahdotonta. Aluksi vaihdoin paidan kolme kertaa päivässä, nyt en kerta kaikkiaan enää viitsi vaivautua.

 

Miksi raskaana olevien tyylikin muuttuu ihan erilaiseksi, kuin millainen staili naisella on aikaisemmin ollut?

Koska tämä. 



Tarvitseeko sitä mahaa koko ajan sivakoida ja silitellä? Kyllä täällä on muutenkin huomattu, että sä olet raskaana.

Niin. Paitsi että mahan silittelyyn liittyy paljon muutakin kuin vain vauvojen paijaaminen (joka sekin on aivan ok ja ihanaa). Itse ainakin julkisilla paikoilla silittelen mahaa yksinkertaisesti siksi, että yritän saada vatsani rentoutumaan supistuksesta tai mylläävät lapset rauhoittumaan niin, etten lkaisi kiroilla. 

 


Mistä juonta juurensa tämä "Oi olen niin raskaana -kävelytyyli"? Eikö voi vaan edetä, kuten ennekin.

Ei oikein voi, koska jokainen askel sattuu, liitoskivut vaivaa ja maha roikkuu niin alhaalla, että jalkoja ei enää saa pidettyä yhtä lähellä toisiaan, kuin ennen. 



Onks siitä raskaudesta pakko puhua koko ajan?

On.

 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 | 

Loistava! Kaikki tippuu mahan päälle kun syö kun on metri matkaa pöytään :D
Mahan "pitely" on myös siksi tärkeää että kun sen mittasuhteita ei hahmota, kädet turvaavat pahimmilta kolhuilta.

Vierailija
2/8 | 

Toivottavasti kaikki raskaanaolevat löytävät ympärilleen ihmisiä, jotka jaksavat puhua vain raskaudesta. Itselle aihe on kipeä lapsettomuuden pelosta kärsivänä, vaikka kuinka haluaisin ja toivoisin kaikkea hyvää heille.

Viimeinen kommentti oli (ehkä?) vitsi, mutta siinä on varmasti totuuden siemen ja se tuntuu yleisenä ajatuksena kurjalta (ei siis sinun sanomana minulle, en ajatellut sitä niin.) Ehkä vika ei olekaan aina siinä että minä en lapsettomana jaksa kuunnella raskaudesta ja lapsista, ehkä toinenkaan lapsellinen osapuoli ei jaksa tulla yhtään vastaan ja kiinnostua minun kuulumisistani.

Tsemppiä joka tapauksessa loppuraskauteen ka kaikkea hyvää teille.

Vierailija
4/8 | 

Niin voin samaistua fiiliksiin! Aina on jotkut hammastahnat paidalla ja vaappuu menemään kuin ankka. Ja vauhti ei todellakaan enää päätä huimaa vaikka kuinka yrittäisi kipittää menemään 😅 Ja voin luvata ettei olo todellakaan helpotu siitä 😊 (koska muistetaan, että kaikki nää ihanat vaivat kuuluvat asiaan, vai mitä? 😉 >>ja kyllä, myös minä olen lopen kyllästynyt kuulemaan tuota kommenttia🙋‍♀️)
nimimerkillä rv34 ja kaksosia odottaen

Vierailija
5/8 | 

Minulla oli kaksosraskaudessa tukivyö, joka laitettiin pitkällään sängyssä mahaa tukemaan. Sen piti auttaa, etten lirauta koko ajan, mutta pissaa tuli kuitenkin. Muistan sen väsymyksen, nukuin joka välissä, laitoin lapset kouluun, ennen illallisen laittoa jne. Silloin tuntui, että on vain se aika ja nyt ei edes muista. 😊

Anuba
6/8 | 

Mä odotin kaksosiani 25-vuotiaana. Mulle tuli about 20 kg lisää painoa (oon kuitenkin vaan 162 cm pitkä) vaikka tytöt joutuivat syntymään jo viikolla 34 ja olivat tosi pieniä. Että on siinä varmaan kävelytyyli vähän muuttunut :D Kilot kyllä lähti tosi nopeesti, turvotusta onneksi vaan. Mutta enpä kyllä tiedä miten, reilu kymmenen vuotta myöhemmin, tuota enää kestäisin...

Vierailija
7/8 | 

Vinkiksi, vatsan silittely saa pikemminkin kohtulihaksen supistumaan, kun päinvastoin.

Monikot18
8/8 | 

Käytin koko kaksosraskauteni lopun yhtä ja samaa maksimekkoa. Se oli ainoa joka meni päälle enään loppuvaiheessa. Parin päivän välein laitoin sen pesuun ja odotin mekon kuivumista bikinit päällä. Onneksi oli kesä 😂

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vaikka voisi kuvitella, että kaksosraskaus – koska sitä jo riskiraskaudeksi kutsutaan – olisi pelottavaa, olen ollut koko raskauden tähän asti luottavaisella ja positiivisella mielellä. Jollakin tapaa mulla on ollut sellainen tunne, että kaikki tämä on ollut tarkoitettu tapahtuvan juuri näin: Vaikeuksien kautta yllättävään onnenpotkuun.

Toisaalta ultrien tiheys ja se, että kaksosraskautta seurataan sairaalassa todella tiukasti, on tuonut luottoa tähän hommaan. TAYSin äitipolin väki on ollut aivan huikean ammattitaitoista ja osaavaa. Ja kun joka tapaamisella on ollut mukana erikoislääkäri ja kätilö, on raskaus ollut hyvissä käsissä. Eli vaikka lähtökohdat ovat olleet riskialttiimmat kuin ensimmäisessä raskaudessani, on huolenpito ollut niin kokonaisvaltaista ja osaavaa, että olo on pysynyt rauhallisena. Todella paljon rauhallisempana kuin F:ää odottaessa, jossa useat verenvuodot, vuodelevot ja kaikki se säätö vei kyllä voimat raskauden positiivisilta fiboilta.  

Rakenneultraa edellisenä iltana mun ystävä kysyy, jännittääkö ultra. Tajuan vasta siinä vaiheessa havahtua siihen, että viikon 20 rakenneultra on The Ultra, joka normaalisti on se iso ja merkittävä ultrakäynti, yksi suurimmista etapeista raskauden varrella. Sanon, ettei ultra jännitä mua, koska vauvoja on ultrattu jo niin usein ja kaikki on ollut aina hyvin. Ja itse asiassa viikolla 12 yksityisellä tehtiin jo sellainen laaja (puolitoista tuntia kestänyt!) ”rakenneultra”, jossa selvitettiin kaikki siihen mennessä kehittyneet rakenteet **, jotka yleensä katsotaan vasta Suomessa viikon 20 ultrassa. (Joita on yllättävän paljon! Ainoastaan 5% sydänvioista ja jotkin kasvun mukanaan tuomat ongelmat, ** ovat sellaisia, että niitä ei näy vielä viikolla 12, mutta viikolla 20 ne ovat jo näkyvissä. Toki on olemassa kasapäin muita rakenteita ja kehityshäiriöitä, joita ainakaan Suomessa ei kunnallisella puolella tutkita tai ke ei ole nähtävillä laisinkaan.)

Rakenneultran teko aloitettiin normaalisti ja A-vauvan kaikki osaset, virtaukset ja muut tutkittavat asiat olivat aivan mallikkaasti. Kun B-vauvaa alettiin kuitenkin ultrata, sydämestä ei nähtykään kaikkia niitä osasia, joita siellä piti olla. Lääkäri kertoi asian tosi suoraan, mutta lempeästi. Hän kertoi, että nyt noita osia ei nähdä, ja jos niitä ei oikeastikaan ole, kyseessä on tällaisesta sydänviasta, joka ei vaikuta raskauden etenemiseen mitenkään, mutta lapsen synnyttyä sydäntä tulee tarkkailla. Joskus sydän tulee leikata.

Toisaalta lääkäri muistutti myös – useaan otteeseen – siitä, että näkyvyys oli nyt huono. Kuten olen useasti kertonut, kaksoset sähläävät jatkuvasti toistensa tiellä ultrassa ja siksi kaikkea ei aina näe. Toisekseen lapset olivat jo aika ärtyneitä pitkästä ultrauksesta ja jälkimmäisen vauvan, jälkimmäinen tutkittava asia voi helposti jäädä pimentoon, koska kahta vauvaa ei noin vaan vatsan ulkopuolelta käännellä. Sovittiin, että B vauvan sydäntä tutkitaan uudelleen kahden viikon päästä ultrassa.

Vaikka lääkäri oli tosi empaattinen, kannustava ja selkeäsanainen, ei se varsinaisesti helpottanut oloa. A muistutteli minua useaan otteeseen kotona, ettei mitään tuomiota oltu vielä saatu, mutta minua se ei varsinaisesti kauheasti helpottanut. Aloin välittömästi soimata itseäni siitä, etten ollut voinut alkuraskaudesta, itse asiassa moneen moneen kuukauteen, syödä foolihappoa, koska kaikki ylimääräiset vitamiinit saivat minut oksentamaan. Kostautuisiko tässä vauvalle nyt se, että en ollut kyennyt pitämään foolihappoja tarpeeksi sinnikkäästi sisälläni? Teki mieli googlata kaikkia mahdollinen asiasta, mutta maltoin silti mieleni. Jos jotain tämä ammatti on opettanut, niin sen, ettei koskaan kannatta googlata yhtään mitään muuta kuin korkeintaan kauppojen aukioloaikoja ja säätä.

Ensimmäisen kerran tämän raskauden aikana koin pelkoa. Yritin tunkea ajatukset pois mielestäni, ja sen usein päivällä unohdinkin, mutta iltaisin ja öisin kelailin asioita aivan liian paljon. Samalla aloin kärsiä uniongelmista. Saatoin nukkua yössä muutaman tunnin, ja ainoat hyvät pätkät unesta tapahtui aamukuuden jälkeen. Toisaalta päivällä uni olisi kyllä maittanut.

Muutenkin väsymys puski taas uudelleen päälle. Se nukahtelu kesken kaiken, joka oli loppunut raskauspahoinvoinnin loputtua, alkoi taas uudelleen. Saatoin yhtäkkiä nukahtaa sohvalle kesken hälinän ja herätä siitä kahden tunnin päästä. Yritin toisaalta skipata myös päiväunia, jotta uni tulisi – kaikkien taiteen sääntöjen mukaan – yöllä paremmin. Se ei toiminut: Olin vaan entistä väsyneempi, koska en silti nukkunut yöllä yhtään sen paremmin. Kaksi viikkoa tuntui todella pitkälle odotteluajalle. Varasin itse asiassa ajan jo yksityisellekin, mutta kätilöystäväni sai puhuttua minulle järkeä: Yksityisellä näkyvyys ei olisi luultavasti yhtään sen huonompi, ja kaikki parhaat vempaimet ja lääkärit löytyisivät kuitenkin TAYSistä. Peruin ajan ja päätin vain odotella.

A:n ja minun ensitapaamiseen kolmivuotispäivän aamuna vauvat tutkittiin toistamiseen. Myös B:n sydämen näkyvyys oli hyvä. Ja kaikki siellä hyvin! Voi sitä onnen määrää!

-Karoliina-

** lisäykset tekstiin 5.8.2019 klo 8.50

 

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 | 

Meidän kuopuksen kohdalla oli sama tilanne. Ekassa ru:ssa sydämestä ei näkynyt kaikki tarvittavat osat ja saimme uuden ajan. Toisellakaan kertaa kätilö ei nähnyt jotain aorttaan liittyvää ja pääsimme samantien erikoislääkärin ultraan. Hän kyllä näki kaiken tarvittavan mutta laittoi vielä varmuudeksi ultraan yliopistolliseen keskussairaalaan. Se 10 minuuttia kätilön ja lääkärin ultrauksen välissä oli ihan kamalan jännittävää ja siinäkin ajassa kerkesi kuvitella kaikkea mahdollista. Suurin pelko laukesi siellä ollessa, mutta tietysti pieni jännitys jäi kysin ultraa odotellessa. Kaikki oli kuitenkin hyvin (jotain pientä häikkää virtauksissa, joita ultrattiin vielä myöhemmin lukuunottamatta) ja olin supertyytyväinen saamaani kohteluun 😊

Vierailija
2/15 | 

Foolihappo vaan olisi tärkein ja koittaa skipata ne muut mitä voi ruuasta myös saada simppelimmin. Ystäväni lapsella on foolihapon puutteesta johtuva vika Joo oon selkäydin kanava ei ole jotenkin kokonaan umpeutunut vaan takapuolen yläpuolella näkyy pieni reikä. Tämä iloinen tyttö on pyörätuoli lapsi, ja lääkäreiden arvion mukaan juuri siksi että äiti ei ole syönyt raskausaikana foolihappoa. Kaikilla ei sitä tietenkään sitä tee, ei edes suurimmalla osalla. Mutta se jos joku on tärkeä ottaa ja mielellään jo ennen kuin suunnittelet raskautumista.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Mun on pakko sanoa, että tuo sun kommentti on mun korvaa aika epäinhimillinen. Itsestäni tuntuisi ainakin aika hurjalle, jos olisin tuon naisen tilanteessa ja ystäväni kirjoittaisi tällaisen kommentin johonkin blogin alle.

Ensinnäkään en usko, että yksikään lääkäri sanoo, että lapsi on pyörätuolissa, koska äiti ei ole syönyt vitamiineja. Foolihappon tehohan on todettu ja siksi suositellaan, mutta kaikki eivät tosiaankaan kärsi Foolihappon puutteesta, vaikkei sellaista purkista söisikään. Toisaalta Foolihappon ei valitettavasti pelasta kaikelta.

Jos Foolihappon olisi elintärkeä alkuraskaudesta, sitä annettaisiin varmasti kovasti oksentaville äideille esimerkiksi muilla keinoin sairaalassa. Itse sain ainakin ohjeet vaan lopettaa sen huonoina päivinä. Ja jos oksensin vitamiinin pihalle, ei uutta silti saanut ottaa.

On hienoa, että tietämys ja lääketiede kehittyy koko ajan. Ja tietoa jaetaan, koska tottakai jokainen haluaa tehdä lapselleen parhaan mahdollisen kasvualustan.

Mamatobe
3/15 | 

Pakko kommentoida, että annat väärää tietoa kyllä.. viikolla 12 eikä myöhemminkään voi täysin varmistua siitä, ettei lapsella ole kehityshäiriöitä. On paljon myös muita asioita, joita ei ultrassa näy (autismi, kuurous, sokeus yms yms) Hyvä tietysti, jos sinun mieltäsi helpotti viikolla 12 tehty laaja ultra. Itse välttelen kaikkia ylimääräisiä ultria sillä tuskin ovat vauvalle hyväksi (tästä myös tutkimuksia) eikä kaikesta voi varmistua kuitenkaan :)

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Hei joo! Ihan totta. Tarkoitin, että kaikki ne rakenteet, jotka Suomessa katsotaan yleensä vasta viikolla 20. En tietenkään KAIKKEA, koska kaikkea ei tietysti voi katsoa. Jos kaiken voisi katsoa etukäteen vastassa jo, ei kenellekään selviäisi elinaikana yhtään rakennevikaa tms. Editoin kyllä tekstiä nyt vähän, tosi hyvä huomio.

Ylimääräisistä ja "ylimääräisistä" ultrista voidaan olla montaa mieltä. Mä koen, että riskit hyötyihin nähden on suuremmat silloin, kun ultrataan.

Käyttäjä32768
Liittynyt30.5.2019

Raskausaikaisten ultraäänitutkimusten ei ole nykytiedon valossa todettu aiheuttavan haittoja sikiölle tai kehittyvälle lapselle. Ultraäänitutkittuja sikiöitä on joissain tutkimuksissa seurattu pitkälle teini-ikään saakka. Eli tämän tiedon lomassa ultrissa voi ravata vaikka joka toinen päivä - hyötyä tiheistä ultrista ei juurikaan ole, mutta ei myöskään haittaa.

Kettu84
4/15 | 

Ihmiskunta on kasvanut ja kukoistanut varsin pitkään siihen nähden, että foolihappoa on alettu pitää niin tärkeänä raskauden aikana vasta tosi vähän aikaa sitten. Siitä huolimatta, että meidän isoäidit tuskin on napsineet purkista vitamiineja, meidän vanhemmat on normaalisti kehittyneitä ja kävelevät ja omaavat toimivan sydämen. Ja jos joku ei olekaan niin onnekas, kannattaa muistaa että valtaosa kuitenkin.

Kannattaa myös miettiä, että jos ystävällä olis samanlainen tilanne- että foolihappoa ei ole voinut syödä alkuraskauden aikana pahoinvoinnin aikana, mitä sinä sille ystävälle sanoisit? Luultavasti lohduttaisit, että se ei ole sinun vika ja muistuttaisit siitä mitä lääkäri/neuvola on sanonut. Kannattaa sanoa itellekin niin.

Ja pääasiahan on kuitenkin, että pienillä on kaikki hyvin <3

Emma
5/15 | 

Meidän kummallakaan kaksosella ei näkynyt rakenneultrassa ylähuulta ollenkaan. Se tarkoitti sitä, että molemmilla vauvoilla olisi voinut olla kitalakihalkio, joko sellainen "esteettinen" eli aukko huulesta sieraimeen tai sitten vakavampi, joka vaatisi operointia heti syntymän jälkeen.
Seuraavassa ultrassa toiselta näkyi häivähdys ylähuulesta ja toisella kokonaan ja siitä seuraavassa ultrassa kummankin huulet näkyivät kunnolla. Molemmat syntyivät terveinä ja hyvinvoivina (37+6,mono-di). Kaksosten ultraaminen on välillä aikamoista jännitystä vaikka kaikki olisikin hyvin. Toivottavasti seuraavien ultrien aikana saatte selvyyden sydämen tilanteeseen niin pääset taas nauttimaan raskaudesta hieman rennommin. Tsemppiä!

vauvahaaveissa
6/15 | 

Voisitko kirjoittaa postauksen teidän raskauden yritysprosessista, ellei ole liian henkilökohtainen aihe? Itse lapsettomuuden kanssa taistellessa kaikki aiheeseen liittyvät tarinat kiinnostaa, ja kun kuvailit tekstissä teidän päässeen "vaikeuksien kautta yllättävään onnenpotkuun", kiinostus heräsi :)

Nimetön
7/15 | 

Joo en syönyt minäkään foolihappoa viimesessä raskaudessa pahoinvoinnin vuoksi.aiemmissa raskauksissa sitä ei edes suositeltu.

Vierailija
8/15 | 

Voi kauheaa. Säikähdys! Osaat hienosti suhtautua. Respect! Foolihappo. En ole kuullutkaan ja on 5 lasta, yhdet kaksoset!!
Niiden kyllä piti olla tyttöjä ja ne oli poikia. Toisella piti olla huonosti luutunut kitalaki, kaikki tutkittiin synnyttyä! Ne oli ihan terveitä. 10/10. Ehkä ultrat kehittyneet.

Vierailija
9/15 | 

Karoliina. Ystäväni luvalla tästä kirjoitin ja hänellä ei ollut mitään sitä vastaan. Halusi vain myös tuoda sen tarpeellisuuden tietoon koska se tosissaan voi siitä johtua.

"Folaatin ja foolihapon riittävä saanti on erityisen tärkeä raskaana oleville naisille, koska se vähentää riskiä sikiön hermostoputken sulkeutumishäiriölle (Neural Tube Defect, NTD). NTD on vaikea epämuodostuma. Runsaasti folaattia sisältävä ruokavalio on tärkeä jo raskautta suunniteltaessa ja kokoraskauden ajan."

Lääkärin mukaan lapsen tämä häiriö johtui juuri tästä ja siitä ettei ruuassa olevat aineet riittäneet.

Tarkoitus ei ollut missään nimessä pahoittaa sinun eikö kenenkään muun mieltä.

Vierailija
10/15 | 

Jännittäviä ja pelottavia hetkiä ollut teillä. Onneksi kaikki on hyvin ja pystyt nauttimaan raskaudesta levollisimmin mielin❤️ On ollut ihana seurata teidän matkaa jo useiden vuosien ajan😻

Ei voi olla kuin suunnattoman järkyttynyt tietyistä aiemmista kommenteista. Tsemppiä ja ihanaa syksyä teille❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

​​​​​​

Mun viikko alkaa peräti kahdella ultraäänikäynnillä, koska haluan kunnallisen ultran lisäksi käydä tässä vaiheessa vielä samalla ihanalla lääkärillä, joka alun perin löysikin kaksoset.

Kunnallinen aika kestää 1,5 tuntia ja yksityinen peräti 2,5. Kunnallisessa vauvojen kanssa on haasteita ja minä ramppaan välillä vessassa ja ultralaitteen paikkaa vaihdellaan. Kaikki näyttää kuitenkin olevan kunnossa. Yksityisellä ultrataan paljon sellaista ekstraa, jota kunnallisella ei. Pienille tehdään periaatteessa jo suurin osa rakenneultran ultrauksista, vaikka toki moni vaihe onkin vielä kehittymättä. Suurin helpotus tulee siitä, että saamme jutella lääkärin kanssa kaikista kaksosasioista peräti puolentoistatunnin ajan. Toinen – minulle mieletön apu on se – että lääkäri oikein kannustaa aloittamaan pahoinvointilääkityksen nyt ihan kunnolla. Tähän asti olen panttaillut pahoinvointilääkkeen ottamista ja napannut sen vain kaksi kertaa.

Nyt lääkäri kuitenkin huomauttaa toistamiseen kuivumisestani ja siitä, ettei kärsimys millään tavalla ylennä tai paranna raskauttani. Päinvastoin: Kun voin paremmin, voin juoda, en kuivu, vauvat voivat paremmin ja samalla myös henkinen tilani nousee. Noiden sanojen ja todellisen luvan antaminen lääkitykselle kohottaa oloani valtavasti. Olen pelännyt aivan käsittämättömän paljon viikon 12 lopulla olevaa kahta Helsingin työpäivää ja edessä olevaa Espanjan reissuamme. Nyt voin oikeasti selvitä noista koettelemuksista hengissä! Jopa nauttia niistä.

Kun lähden ultrasta ja suuntaan suihkurusketukseen seuraavan päivän MeNaisten kansijutun kuvauksia varten, istun kauneushoitolan odotushuoneessa ja vedän Cokista ja juustoburgeria. Samassa vatsassani tuntuu kummallinen hipaisu. Aluksi en edes tajua, mistä on kyse, mutta sitten hipaisut – höyhenen liikkeet vatsani sisäpuolella – tuntuvat monta kertaa ja useassa eri kohdassa yhtä aikaa. Samassa tajuan ja muistan jotain F:n raskaudesta: Nämä ovat meidän vauvojen ensimmäiset liikkeet! Ihan uskomatonta, miten aikaisin. Alan nauraa itsekseni keskellä odotushuonetta. Kysyn vielä myöhemmin lääkäriltä, kuvittelinko vain, vai voiko liikkeet tuntea tosiaan jo näin aikaisin. Kuulemma voi, kun sisässä myllää kaksi, kyseessä ei ole ensiraskaus ja olen perusruuminrakenteeltani hoikka.

Helsinki-päivät sekä MeNaisten kuvausten, haastiksen ja Reiman ja Pingin tapahtuman osalta menevät hyvin. Pahoinvointilääke toimii kuin unelma ja kaiken lisäksi MeNaisten tiimi on ihanista ihanin. Saan kesken meikin maata vähän makuuasennossa ja ruokahuolto toimii jatkuvalla syötöllä. Tuntuu aivan upealle ja absurdille, että niin monen viikon meikittömyyden, alakulon ja toimettomuuden jälkeen sai yhtäkkiä olla keskellä ihanaa kuvauspäivää ja hotellia ja blogitapahtumaa. Illalla sovitan hotellissa mekkoja, joita ystäväni on ostanut minulle juuri synnyttäneeltä ystävältään. Maha näkyy jo kireissä vaatteissa, mutta uskoisin niin, että että vielä isojen Ivana-mekkojeni kanssa raskaus pysyy salassa Reiman tilaisuudessa.

Viikkojen 12 ja 13 vaihteessa lähdettiin Espanjaan. Lääkkeen voimin reissu onnistui paremmin, kun olisin voinut edes uskoa. Kunto tosin oli aivan paska. Vasta, kun nousin ylös sängystä, huomasin, miten tuollainen makaaminen oli rappeuttanut kuntoa. Jopa 100 metrin kävely uima-altaille teki tiukkaa, mutta silti loma tuli juuri oikeaan kohtaan. Enkä olisi todellakaan selvinnyt siitä ilman lääkkeitä.

Paluulennolla lääkekään ei sitten enää tehonnut, vaan matka hytisevässä koneessa kohti Suomea oli aika karmea. Siitä huolimatta olo alkoi kääntyä koko ajan paremmaksi, enkä olisi voinut olla kiitollisempi siitä, että vihdoin olin saanut avun olotiloihini.

-Karoliina-

Osa kuvista: Essi Kylmänen

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Moi!
Olen itsekin raskaana ja olen miettinyt suihkurusketusta. Arveluttaa kuitenkin iholle tuleva kemikaalikuorma. Onko sinulla parempaa tietoa sihkurusketuksen turvallisuudesta odotusaikana? En ole siis asiaa vielä mistään kysellyt tai selvittänyt.

Tuleva kaksosten äiti
2/2 | 

Hei! Ihana, kun julkaiset näitä "varhaisempien" viikkojen vatsakuvia! Täällä rv 14 ja vatsan kasvaa kovaa vauhtia. Silloin on ihana nähdä, että on se muidenkin kaksosten odottajilla vatsa kasvanut! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat