Kirjoitukset avainsanalla Fazer

PB119655.JPG
PB119655.JPG

PB119658.JPG
PB119658.JPG

PB119700.JPG
PB119700.JPG

PB119684.JPG
PB119684.JPG

PB119685.JPG
PB119685.JPG

PB119736.JPG
PB119736.JPG

PB119705.JPG
PB119705.JPG

PB119721.JPG
PB119721.JPG

PB119771.JPG
PB119771.JPG

PB119817.JPG
PB119817.JPG

PB119614.JPG
PB119614.JPG

PB119619.JPG
PB119619.JPG

 

 

PB119622.JPG
PB119622.JPG

PB119834.JPG
PB119834.JPG

Kaupallinen yhteistyö: Fazer

Kirjoitin sunnuntaina siitä, kuinka koen, että somessa aitouden vaatimus on joskus hirmuisen ristiriitaista – toisaalta kauniit sivut viehättävät, mutta samalla kauneutta pidetään epäaitona. Syntyy kierre, jossa kauneus on sekä tavoiteltavaa, että luotaantyöntävää.

Itse asiassa aihe kirvoitti minut pohtimaan somea myös postauksen jälkeenkin niin, että se sai toimia lopulta ikään kuin introna tämän päivän postaukselle. Fazer Puikulat nimittäin haastoi minut pohtimaan arkea sen aitoudessaan ja kaunistelemattomassa muodossaan.

Moni ajattelee, että kauniiden some-kuvien ja todellisen arjen välissä on ihan hirmuinen kuilu. Ja vaikka jokainen vanhempi tietääkin, että harvoin koti on samanlainen kuin sisustusblogien valkoisen valon kuvissa, en näe oikeasti hirmuisesti eroa hyvän arjen ja some-kuvien välillä. On totta, että some-kuvissa harvoin näkee puoliksi syötyjä ja lattialle lojumaan jätettyjä leipiä, väsyneitä aamuja tai vaatekaappeja, jonka sisällön lapsi on riipinyt lattialle. Mutta ehkä siinä piileekin arjen rikkaus ja vähän sellainen rujo, kaunistelematon tosarki?

Fazer Puikulat haluavat olla mukana arjen ylistyksessä. Siinä, jossa on vähän sotkuinen koti, arjen kommellukset ja aluksi ne ärsyttävätkin asiat kääntyvät koko elämän mittakaavassa juuri niiksi tärkeiksi ja merkityksellisiksi.Kuinka monta kertaa esimerkiksi nyt jälkikätee on nauranut vauva-ajan maailmanloppumeiningeille ja uhmaikäisen kanssa vääntämiselle. Ehkä viiden vuoden päästä nämä ekaluokkalaisen käydyt kiistat näyttäytyvät samassa koomisessa valossa. Olen varma, että vielä joku päivä kaipaan myös tätä ruuhkavuosien sotkua ja hulinaa. 

Minä rakastan eniten ihmisiä, joissa on säröjä. Minua viehättää ristiriitaisuus ja epätäydellisyys. Siksi olenkin varmasti myös niin arkifani – siinä kaunistelemattomassa tiistaissa, jossa syödään superfoodin sijaan tavallista voikkaria, puetaan glittermekon sijaan villasukat ja herätään kaikki aamulla ahtaasti, kun yksi pieni ihminen on vaeltanut yöllä kielloista huolimatta väliin, on vaan jotain aika älyttömän hienoa. 

Ehkä onnellisuuden jaloin muoto onkin kokea olonsa hyväksi juuri keskellä sotkuista kotia ja tavallista elämää. Kuka ei nyt olisi hyvällä fiiliksellä keskellä aurinkomatkaa ja kuohuoviinilasillista, mutta arjen keskellä onnellisuus vaatii enemmän. Jos Lego-palikka jalkapohjassa ja neljän tunnin yöunien jälkeen tuntee olonsa oikeaksi, voi kai sanoa, että sitä myös aidosti on. Kuka nyt ei olisi onnellinen palmun alla? Vaatii enemmän tekoja, jos onni tulee likapyykkikasan allakin. Pyykkiteline keittiön nurkkaa koristamassa. 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Miljahuuhtanen
1/6 | 

Kiitos, ihana kirjoitus! Ja mahtavat kuvat! Tämä sai minut hyvälle tuulelle (:

Karoliina Sallinen

Nämä kuvat on kyllä munkin lempparit. Noora osaa vangita hauskoja tilanteita! 

2/6 | 

Pidän itse enemmän tällaisista arkisista "tilanne päällä" -kuvista kuin viimeisen päälle silotelluista ja epäaidoista kuvista. Tämän postauksen kuvat ovat sitä arkea parhaimmillaan ja väitän, että meidän lattia näyttää aika lailla samalta :D

Kiitos myös eilisestä motivoivasta puheesta Influencer nightissa! Pakko alkaa itsekin suunnittelemaan postauksia enemmän :)

Karoliina Sallinen

Kiva kuulla, että puheenvuoro innosti! On aina niin erikosta antaa omia vinkkejä, kun se, mikä toimii toisella, ei välttämättä ole ollenkaan jonkun toisen juttu. 

Vierailija
3/6 | 

Toki arki näyttää tuolta(kin), mutta ei nämäkään ihan aitoja kuvia tainnut olla vaan yhtä lailla ainakin jonkin verran suunniteltuja/aseteltuja kuin ne kauniit instagram- kuvatkin. :)

Vierailija
4/6 | 

Kiva kirjoitus ja ihanan arkiset kuvat. Ihan pakko on kysäistä, mistä nuo sinun kivat raidalliset olohousut on? Kiitos jo etukäteen vastauksesta!
-Emmi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerran viime vuoden lopun kirjoituslomallani - kun taas kerran istuskelin Fazerilla kirjoittamassa - tajusin, että tuo päivä oli kuin suoraan kuin unelmaelämästäni.

Olin aamulla herännyt ja tehnyt F:n kanssa aamutoimet hiljaa hissutellen, koska yhdeksäksi varattu neuvola-aika varmisti meille normaaliarkeen nähden rauhallisen aamun. Jutustelimme bussimatkan neuvolaan ja toisen takaisin. Ja kun saavuimme päiväkodille, oli jo aivan valoisaa. Kerrankin lapseni sai aloittaa päivänsä vähän myöhemmin! Ja kerrankin aamun minuuttiaikataulu ei hengittänyt niskaamme.

Itse suuntasin päiväkodilta töihin. Kirjoitustöihin ihanan kahvilan lämpöön, jossa sain istua koko päivän herkkujen, kauniiden astioiden, huonekalujen ja ennen kaikkea vaihtuvien ihmisten ja puheensorinan keskellä. Tuli aika ylevä olo!

Iltapäivällä minun oli mahdollista hakea F vähän aikaisemmin hoidosta kotiin, ja kotona jaksoin ihan eri tavalla jutustella Eskon ja F:n kanssa, kun olin koko päivän saanut olla vain suu kiinni omien ajatusteni kanssa.

Aloin pohtia, mitä jos tällainen elämä voisi olla joskus "oikeasti" mahdollista. Mitä jos joskus tosissaan saisin koko elantoni niin, että voisin itse määrätä työaikani ja aamulähtöni. Mitä jos kahvila olisi kokopäiväinen konttorini, läppäri tärkein työkamuni. Muulloinkin, kuin tällaisten satunnaisten viikkojen ajan.

Olen lukenut kuluneiden vuosien aikana monta kertaa unelmakarttatekniikasta. Se tarkoittaa (näin kärjistetysti) sellaista ihan konkreettisesti askarreltua karttaa, johon ihminen kirjoittaa ja vaikka liimaa kuvista asioista, joita toivoo elämäänsä. Unelmia, haaveita, toiveita, tapahtumia, tunteita.

Luulenpa, että jos minä tekisin omaa unelma-aarrekarttaani, siihen tulisi kuvia tuolta päivältäni Fazerilta..vai tulisiko? Ihanan kirjoitusloman jälkeen oli toisaalta aivan mahtava palata takaisin tuttuun omaan elämään. Niiden ihmisten ja rutiinien pariin. Ehkä kahvilakirjoittajana unelmoisin taas jostain muusta...

Mitä sinun karttaasi tulisi?

-Karoliina-

Kommentit (16)

Unelmia
1/16 | 

Oi miten ihanalta kuulostaa ? Minulla tapana tehdä kerran vuoteen aarrekartta. Tänä vuonna liimailin mm.terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien kuvien lisäksi matkakuvia. Hirmuinen matkakuume iskenyt ja joka aamu unelmoin herääväni etelän lämmöstä, pukiessani kahta termiittiä sataan ja yhteen villavermeeseen ? Kiitos ihanasta blogista, tänne on aina ihana pistäytyä vähän niinkuin "omaa arkeaan pakoon".

j.e.n.n.i.m.a.r.i.a
2/16 | 

Minä olen tehnyt aarrekartan 26.5.2012. Siihen piti laittaa päivämäärä, mihin mennessä halusin unelmieni toteutuvan. Laitoin 30-vuotispäiväni. Valitsin karttaan kuvia: onnellisen nelihenkisen perheen, remontoidun kodin, vauvan, omaa aikaa... Kartta piti laittaa kodin seinälle sellaiseen paikkaan, jossa sen päivittäin näkee, mutta jossa sitä ei jatkuvasti katsele. Näin alitajunnan pitäisi alkaa tehdä töitä unelmien saavuttamiseksi. Teippasin sen kodinhoitohuoneen oven sisäpuolelle... Kun täytin 30 keväällä 2015, otin aarrekartan pois seinältä. Ja totesin, että olen saanut nelihenkisen perheen, vauvan ja lähes valmiiksi remontoidun kodin. Omaa aikaakin minulla on, toisinaan...

Valitsin aarrekarttaani "varmoja" kuvia. Sellaisia, joiden tiesin tapahtuvankin jollain tasolla seuraavien kolmen vuoden aikajaksolla... Jos nyt tekisin uuden kartan, uskaltaisin ehkä uskoa hieman räväkämpiin unelmiin... :)

Mutta aarrekartan tekemisessä kannattaa olla varovainen. Tein oman karttani työpaikkani tyky-illassa, jossa meitä ohjasi "valmentaja"... Hän kertoi tehneensä ensimmäisen karttansa hektisessä elämänvaiheessa ja valinneen kuvan, jossa suksiparit olivat vasten mökin seinää. Kuva kertoi hänelle siitä, että hän saisi elämäänsä rauhaa ja levollisuutta. Kun hän myöhemmin katsoi kuvaa tarkemmin, kun hektinen elämänvaihe oli osittain ohitettu, hän huomasi, että kuvassa oli kolme suksiparia. Ja hän oli eronnut miehestään ja jäänyt yksin lahden lapsensa kanssa aarrekartan tekemisen jälkeen...

Ennen aarrekartan tekemistä valmentaja antoi meille toisenlaisen tehtävän. Saimme noin 15 minuuttia aikaa selata lehtiä ja valita sieltä kuvia, jotka jollain tavalla koskettivat meitä. Oli kiva huomata, kuinka erilaisia kuvia valitsimme... Esimerkiksi kahden pienen lapsen äiti, joka teki vuorotyötä, valitsi kuvia, jotka vilisivät ihmisiä ja toimintaa. Hän kertoi olevansa hieman yksinäinen, sillä hänestä tuntui, ettei häneltä enää työn ja perheen jälkeen riitä aikaa ystäville ja elämiselle. Toinen työkaverini puolestaan valitsi kynttilöiden, takkatulen sekä metsä- ja järvimaisemien kuvia. Hän tunsi olevansa koko ajan menossa töiden, harrastusten ja muiden vapaa-ajanviettotapojen ristitulessa ja kaipasi elämäänsä pysähtymistä...

Pitäisiköhän tehdä itsekin uusi aarrekartta... Unelmia ainakin olisi... :)

3/16 | 

Perheeni voisi paremmin, jos minä luopuisin työstäni ja jäisin kotiin. Vaikka lapset ovat jo "isoja", ensi syksynä kaikki jo koululaisia, he tarvitsevat vielä valtavasti aikuista - paljon enemmän, kuin työssäkäyvästä minusta tuntuu olevan annettavaa.
Samoin kodinhoito ja harrastusten koordinoiminen olisi sata kertaa helpompaa, jos siihen olisi aikaa.
Vaikka pidän työstäni ja saatan jopa olla siinä toisinaan oikein hyvä, voisin unelmissani luopua työstäni.

Voisin myös luopua omakotitalosta. Oikein helposti. Asua pienemmässä, vähemmällä tavaramäärällä. Ja halvemmalla. Kerrostalossa, jossa huoltomies olisi joku muu kuin minä.

Monesta omistamisesta olisin valmis luopumaan, mutta ehkä yhden lisäisin listalle. Jos asuisin omakotitalossa, haluaisin kaupunkikodin. Sellaisen pienen "hotellihuonemaisen", jossa lomailla perheen kanssa.
Jos taas asuisin kaupungissa, haluaisin omistaa meren rannalla rantasaunan. En siis kesämökkiä, vaan vain saunan, jossa käydä perheen kanssa saunomassa iltaisin ja ajaa sitten omaan kotiin nukkumaan.

Näistä haaveilen.
Kovin perhekeskeisiä, näköjään.
Ehkä uravaaveiden aika tulee vielä joskus.

4/16 | 

Aarrekarttahan löytyy kaikilta, tai ainakin melkein kaikilta jo valmiiksi omasta päästä. Sen konkretisointi askarrelluksi kartaksi asti on kyllä hauska idea ja voi antaa ihan uutta virtaa oman unelmien toteuttamiseen kun ne ovat myös ''visuaalisesti läsnä'' Pitääpä ehkä kokeilla itsekin :)

Daniella
6/16 | 

Ihanasti puettu sanoiksi.

Mullekin kävisi mökin sijasta pelkkä sauna, vallan mainiosti :D

Daniella
7/16 | 

Niinpä, luultavasti kuitenkin joku välimuoto tekisi kaikkein onnellisimmaksi. Ainakin jos tykkää molemmista ääripäistä. Tai sitten siinä sekoaisi.

Jollain tavalla elän nyt juuri sitä unelmaa, mistä alitajunnassani haaveilin hetki sitten. Saan tehdä itselleni mielekästä hommaa opiskeluiden osalta. Tämä on ilman muuta paras opiskeluvuoteni. Ja viimeinen. Mutta silti saan olla paljon lasten kanssa. Teen lyhyitä opiskelupäiviä ja vähän. Se on mahdollista suurelta osin mieheni ansiosta.

Vaikka usein olen myös väsynyt ja tuntuu, etten saa mitään tehtyä, usein kuitenkin saan nimenomaan tehtyä. Aika on sopivasti jaettu eri osa-alueiden kesken ja välillä saa täysin uppoutua töihin kun taas välillä saa keskellä viikkoa viettää lasten kanssa kiireetöntä päivää. Parasta on, kun saa ajatukset pidettyä täysin siinä hetkessä, missä on, eikä mieti niitä muita tekemästtömiä asioita.s

10/16 | 

Mä koen, että olen saanut juuri tuon asian, kun meillä on oma kaupunkikoti ja mummola+perheen mökki ovat maalla. Kaksi ihan erilaista, omalla tavallaan rakasta, paikkaa on kyllä ihana "omistaa".

KatiLeena
14/16 | 

Mä askartelen tollasen kartan noin 6-12 kk välein. A3 kokoinen "taulu" sukkalaatikon päällä muistuttaa koko ajan omista tavoitteista. Ja se toimii, yhtäkkiä vain huomaa saavuttaneensa tavoitteensa. Tai huomaa joidenkin asetettujen tavoitteiden muuttuneen turhiksi. Suosittelen!

Nippe
15/16 | 

Intuitio ja sisäisen äänen kuuntelu riittää onnesi tavoittelemiseen. Rakkaus on tärkein ja rakastamasi ihmiset.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat