Kirjoitukset avainsanalla perhe

Suomalaisista sanotaan, että me annamme usein liian negatiivisen kuvan siitä, millaista vaikkapa raskaus tai parisuhde on. Itse asiassa mäkin olen useaan otteeseen kirjoittanut siitä, että onnellisuus on ikään kuin meidän suomalaisten tabu.

Siksi mua vähän nolottaakin, kun olen tämän raskauden aikana ollut todellinen valittaja varsinkin Insta Storiesissa. En lupaa lopettaa valitusta kokonaan, koska #tukalaa , mutta ajattelinpa nyt vastapainoksi kertoa tosi kivoja juttuja, mitä raskaus on mulle ja meidän elämään tuonut. Koska faktahan on se, että joka tapauksessa kyse on elämän siisteimmästä asiasta – perheestä.

  1. No tietysti itse vauvat. Raskautuminen ei ole todellakaan mikään itsestään selvä asia, joten on ihan älytön siunaus, että me odotetaan nyt perheenlisäystä. Tuntuu ihan mahdottoman onnekkaalle ja epätodelliselle, että meitä onni potkaisi vieläpä kahdesti.
  2. Kontaktit. Mä olen kertonut monta kertaa, että F:ää odottaessa en osannut/halunnut tutustua juuri muihin äiteihin ja perheisiin. Nyt on ollut ihan huikean siistiä, että olen voinut jakaa raskausasioita monen ystävän kanssa. Toiset ovat vielä raskaana, toiset juuri synnyttäneet, mutta kaikkia meitä yhdistää se, että voidaan aivan rauhassa höpistä raskaus-, synnytys- ja vauvajuttuja. Huikeinta on se, että meidän naapuriin syntyi juuri pikkuinen vauva. En malta odottaa, että päästään hänen äitinstä kanssa viettämään YHDESSÄ äitiyslomaa! 
  3. Vauvojen liikkeet. Moni raskauden kehollinen asia ei ole mua varten, mutta vauvojen liikkeiden tunteminen on ihanaa. Silloinkin, kun se joskus sattuu niin, että saatan kiljaista vaistomaisesti. Liikkeet kertovat kuitenkin ihanan elävästä meiningistä. Niiden tunnustelua on ollut kiva jakaa myös perheen ja ystävien kanssa. Hekin saavat esimakua siitä, millaiset tyypit mahassa oikein pyörii. Hauskin ja kreisein tunne on se, kun kaksoset päättävät vaihtaa paikkaa tai lekottelusuuntaa. Sitä tunnetta on aivan mahdoton kuvailla. Aivan kun sisäelimet lähtisivät liikkeelle.
  4. Syömisen helppous. Mä en tajua, mistä johtuu, mutta olen voinut syödä koko raskauden ajan gluteenia. Jopa RUISLEIPÄÄ, jota rakastan, ja joka on aiheuttanut suurimmat oireet. Tosin enpä ole kokenut (kuten en F:nkään raskaudessa), mitään siitepöly- tai eläinallergiaa. Toivotaan, että sama meno jatkuu synnytyksen jälkeen.
  5. Konmaritus. Koska päätettiin jäädä näihin meidän neliöihin ja kahden makkarin kotiin, on se vaatinut – TAAS KERRAN – kaappien perkaamista, jotta pienten kamat mahtuvat mukaan. Koska olen vähän hullu, on ollut ihanista ihaninta siivota ja tyhjentää taas meidän kämppää.
  6. Yhteiset hetket. Kyllähän raskaus on asia, joka yhdistää perhettä. Minusta on ihan sairaan suloista, kun esikoinen ja mies suukottelevat mahaa tai kun he vaikkapa rasvaavat iltaisin mun mahan. On ollut kiva tehdä yhdessä mentaaliharjoituksia siitä, millaista meidän elämä voisi tulevaisuudessa olla: Missä isosisko voi auttaa, millainen vilske meillä on, miltä pienet näyttävät jne.
  7. Vauvanvaatteet ja ylipäättään lastenvaatteet. Monen vuoden tauon jälkeen mä olen innostunut hypistelemään oikein toden teolla lastenvaatteita. Totta kai olen aina ollut visualisti ja jotkut vaatteet ja vaatemerkit ovat sykähdyttäneet myös ”hiljaisessa vaiheessa”, mutta nyt olen selvästi innostunut tästä aiheesta uudelleen.
  8. Blogi- ja instaseuraajien kanssa käydyt keskustelut. Kuten tietysti tiedätte – kerran somea seuraatte – some-keskustelu on siirtynyt suurimmaksi osaksi täältä postausten alta instan inboxiin. Musta tuntuu, että olen käynyt raskausasian julkaisun jälkeen niin mielenkiintoisia ja ihania inboxi-keskusteluja, että on taas tuntunut sille, että tietty ”vanhanaikainen” yhteys teihin on löytynyt ikään kuin uudelleen. Vaikka olen välillä huono ajan puutteen vuoksi vastailemaan teille, koen kaikki nuo lähetetyt viestit todella tärkeiksi ja merkityksellisiksi. Mä saan niistä tosia paljon inspiraatioita ja intoa kirjoittaa.
  9. Huolettomuus. Kun pahoinvointi kaatoi keväällä sänkyyn ja sen jälkeen olen muuten vaan ollut hidas ja voimaton, on ollut älyttömän terveellistä huomata, että maailma pyörii, perhe pyörii ja itse asiassa mun tärkeimmät työtkin pyörii, vaikka en stressaa, kuten ennen. Jotenkin en jaksa enää huolia sellaisista asioista, vaan tiedän, että aina kaikki kuitenkin lutviintuu.
  10. Raskaus. (Nyt A ja pari muuta luottotyyppiäni raskausmanailuissa vetävät kahvit väärään kurkkuun). Mutta oikeasti: Vaikka vaivoja on sen sata ja kiroilen ja puhisen ja manailen ja valitan, niin onhan äidiksi tuleminen näin kuitenkin tosi hienoa. Tiedän, että jos en olisi saanut koskaan kokea raskautta, varmasti kokisin siitä surua. Perheitä ja lapsia saa monella tapaa, eikä mikään toinen tapa ole toista oikeampi. Silti tuntuu hienolle, että kroppa – se sama kroppa, joka ei ole aina toiminut ihan moitteettomasti – on ainakin tähän asti kuitenkin pystynyt jo tämmöisiin suorituksiin. Meistä on ihana F:n kanssa jutella siitä, millainen hän oli minun mahassani, miten hän syntyi ja niin edelleen. Samalla tapaa toivon, että pääsen kertomaan F:n pikkusiskoille heidän hurjaa tarinaansa maailmaan.

-Karoliina-

Kuva: Pixabay 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Hyvä, että toit ihania asioita esille sillä valitusta on totta tosiaan piisannut. Vertasin sinua eräänä päivänä Hanna G:hen joka sai myös identtiset kaksoset ja heidän menoa kun seurasi, ei Insta ollut täynnä valitusta.
Tsemppiä ja sitä posia!

Vierailija
2/5 | 

Tulipa kurja olo edellistä viestiä lukiessa.Älä vertaa. Raskaudet ovat erilaisia, tiesitkö? Tsemppi ei paljon tsemppaa jos viestin alku on sellainen kuin sinulla. Toivottavasti tajuat olla sanomatta tuolla tavoin päin keskustelukumppanin naamaa, joskin kommenttikentissäkin tulisi sanoa asiat niin kuin voisi sanoa keskustellessakin...

Anna-MariaK
3/5 | 

Mulla oli aika paljon kaikenmoista, supistelua niin et ei voinut liikkua, supistelua niin et ei voinut istua jne, yöt tosi tukalia jne mutta just eilen muistelin miten ihanaa oli olla raskaana. Just noi liikkeiden tuntemiset, parasta. Ja hikka! ❤️

Suvi Maarit
4/5 | 

Valitusta kuulee raskaudesta tarpeeksi. Onhan asiassa paljon ihania puoliakin. Itsestä esim. oli aivan ihanaa tuntea pojan ensiliikkeet ja miettiä millainen tyyppi on tulossa ja niiden vauvan vaatteiden hankinta oli myös kivaa (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

Hattarainen
5/5 | 

Ihana kooste <3 Onko sinulla suosikki lastenvaateliikkeitä Tampereella, joissa hypistellä tuleville vauvoille vaatteita? :) odotan itse lähes samoilla viikoilla esikoistani, enkä ole vielä uskaltanut ostaa mitään tulevalle pienelle (vaikka mieli jo tekisi)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun me A:n kanssa mietittiin jo etukäteen ennen mun raskautta F:n mahdollisia reaktioita vauvauutisiin, ajateltiin, että se voisi olla tytölle kova pala. Kun on ollut 8-vuotiaaksi asti ainoa lapsi, ei oman paikan jakaminen jonkin toisen kanssa välttämättä ole mutkatonta. Ei, vaikka on joulupukiltakin toivonut sisaruksia.

Tässä tapauksessa tilanne meni kuitenkin yllättäen paljon paremmin, kun oltiin etukäteen ajateltu menevän. Tottakai mustasukkaisuus voi iskeä vasta vauvojen syntymänkin jälkeen, mutta tähän mennessä kaikki on mennyt paremmin, kuin oltaisiin osattu kuvitella. Ensimmäisen puolen tunnin huolen jälkeen tuleva isosisko on ollut vain ja ainoastaan innoissaan pienistä tulokkaista. Ehkä tiivis keskustelu ja asioiden mentaaliharjoittelu (siltä osin kun tällaisia asioita voi ennustaa) on auttanut asiaa ainakin tässä vaiheessa.  Ollaan käyty läpi sitä, miten A:n ja minun ajankäyttö väkisinkin tulee muuttumaan. Että vaikka ei joka päivä samoihin asioihin enää kyetäkään kuin tähän asti F:n kanssa, ei se tarkoita, että häntä rakastettaisiin yhtään vähemmän kuin ennenkään. Ollaan puhuttu mustasukkaisuudesta ja siitä, mitä ihania ja negatiivisia tunteita pienet tulokkaat voivat aiheuttaa. Ennen kaikkea ollaan mietitty sitä, kuinka rakkaus ei ole mikään rajallinen aine, joka laimenee, jos sitä jakaa useampi ihminen. Vaan päinvastoin: Rakkaus lisääntyy, kun perheessä on enemmän väkeä.

Yksi tärkeä asia on ollut meille kaikille varmasti myös tänä kesänä se, että ollaan voitu tankata rakkautta F:n kanssa oikein kunnolla ja ajan kanssa.


Samalla, kun ollaan tarkoituksella harjoitettu F:ää vielä itsenäisemmäksi kuin hän on tähän asti ollut (jotta arki vauvojen kanssa sujuisi paremmin), ollaan myös nyhjötetty vierekkäin ja kainaloikkain vielä entistä enemmän! On tuntunut sille, että haluaa itsekin nauttia kahdenkeskisestä ajasta ja rauhallisista (okei, ei AINA niin rauhallisista) hetkistä. Ollaan luuhasteltu oikein extrapaljon kahdestaan ja kolmistaan. Ja juteltu ilman keskeytyksiä, keskittyen vain esikoiseen. Hellien vielä hetkisen vain ja ainoastaan häntä.

Miten teillä on hoidettu nämä asiat isojen sisarusten kanssa? Ja onko raskausajan reaktiot enteillyt sitä, miten vauvan (tai vauvojen) syntymän jälkeen isosisarukset ovat suhtautuneet uuden/uusien tulokkaan/tulokkaiden syntymään?

-Karoliina-

Kommentit (10)

Äitipuolitoista
1/10 | 

Kyllä meni loistavasti vastaava tilanne aikanaan. Isommat oli uusperheen vauvan synnyttyä 7v. ja 9v.
Tärkeintä oli että kaikki lapset on aina ollu samalla viivalla eli ihan kuin omaa biologista lasta hellin ja hoidan, olen aina hoitanut isompia lapsipuoliani. Ikäero vain vaikuttaa siihen missä asemassa on. Ja alkuun erityisesti painopiste oli isoissa, eli vauva oli matkassa isojen jutuissa, eikä yhtäkkiä aktiivinen arki muuttunut kotona nyhväämiseksi. Eli elämä ei oikeesti muuttunut radikaalisti, vaan edelleen mentiin ja tultiin, mutta vauva rattaissa tai kantorepussa mukana.
Ja aina otettu isommat mukaan hoitamaan.
Vinkkinä vielä se, että vauvat ei oikeesti tarvii ihmeitä lahjaksi jos vanhemmat on etukäteen valmistautuneet huolella, joten vieraat (tullessaan vauvaa katsomaan) voisivatkin tuoda pienen isosisko-lahjan esikoiselle (ja herkkuja imettävälle), eikä niinkään vauvajuttuja. Kun eihän ne vauvat ymmärrä lahjoja kaivata.
Ristiäiset toki eri juttu.
Se oli oikein toimivaa ja isoja huomioivaa!

Vierailija
2/10 | 

Meidän esikoinen on aina ollut sisarusystävällinen eikä tippaakaan mustasukkainen, oli sisarusten syntyessä 2,5v ja melkein 6v. Keskimmäinen sen sijaan kärsi pikkuveljen syntymästä pari kuukautta, hän oli 3v. Sai hirveitä raivokohtauksia ja oli selvästi kova paikka menettää paikkansa perheen kuopuksena. Keskimmäisen osa ei taida koskaan olla helppo. Ei kuitenkaan koskaan ollut aggressiivinen vauvaa kohtaan onneksi. Mutta ei myöskään isoveljensä tavalla erityisen kiinnostunutkaan. Tämä nuorin taas on varsinainen tapaus. Hän on mustasukkainen isosisaruksistaan :D ei enää niin pahasti kuin joku aika sitten, mutta jos sylittelen isompia, pienin todennäköisesti änkeää paikalle ja työntää sisaruksen pois :D uskon, että teillä menee kaikki tosi hyvin juuri siksi, että F on jo niin iso. Vaikka joutuukin luopumaan roolistaan ainokaisena. Hänen elinpiirinsä on kuitenkin jo ihan eri luokkaa kuin esimerkiksi uhmakkaan 3-vuotiaan. Kaverit ovat tärkeitä, osaa viihduttää itseään ja toimii monissa asioissa itsenäisesti. Vanhempien kanssa saa yhteyden ihan vain keskustelemalla ja kainaloimalla, ei ole pakko kiivetä pään päälle tms. Iso jo ymmärtää, että vauvat ovat pieniä ja tarvitsevat kaikkeen apua. Sen lisäksi F pystyy itsekin osallistumaan vauvatouhuihin ja luomaan sidettä vauvoihin. Pienen lapsen on vaikea ynmärtää, miksi vauva ei leiki hänen kanssaan. F ei siis yhtä helposti luultavasti koe ulkopuolisuutta. Pienemmän lapsen kanssa korostuisi juuri se, että nyt vanhemmat eivät koko ajan katso häntä. Pieniä kahdenkeskisiä hetkiä onneksi saa järjestettyä vauvoista huolimattakin, vaikka ei välttämättä yhtä spontaanisti. Lisäksi uusioperhekuvio tulee tässäkin eduksi. F:llä on edelleen isä, jolle saa olla keskipiste. Kaiken kukkuraksi olette jo ottaneet mietintään nämä asiat. Kaikki menee varmasti hienosti F:n osalta. Te sen sijaan olette pulassa :D vitsi vitsi, mutta vakavasti: ottakaa ja repikää kaikki saatavilla oleva apu ;)

Vierailija
3/10 | 

Esikoiseni on aivan saman ikäinen kuin F ja myöskin tyttö. Hän oli myös perheen ainokainen viime vuoteen asti, jolloin meidän uusperheeseen syntyi vauva. Kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin! Mustasukkaisuutta ei ole näyttäytynyt laisinkaan ja se apu, mitä hänestä on oikeasti ollut, on yllättänyt. En osannut edes kuvitella kuinka ihanaa on, kun isosisko vilpittömästi haluaa viihdyttää, naurattaa ja hoivata pikkuveljeä. Se vapauttaa myös omat kädet ajoittain ja pääsen vaikka suihkuun aivan rauhassa isosiskon huolehtiessa 👌

Vierailija
4/10 | 

Ilmeisesti isommilla menee tämä paremmin kun kommentteja luki. Meidän neiti täytti samalla viikolla 3v kun sisko syntyi ja meni 5kk,ennen kuin antoi esim.ekan suukon. Oli todella vaikea alku, mutta ehkä hän oli pahimmassa iässä. Nythän ovat erottamattomat. Hyvin se menee. :)

Katja
Www.optimismiajaenergiaa.fi

Vierailija
5/10 | 

Meillä 5,5- vuotias odotti kovasti sisarusta, mutta kyllä todellisuus oli hänelle aluksi vaikeaa.
Omaan korvaan särähti kommenteissa F:n kutsuminen ”isoksi”. Ymmärrän, että onhan hän jo monessa asiassa iso, mutta ehkä korostaisin, ettei häneltä kuitenkaan sen siivellä saa odottaa ”ison käytöstä”. Varsinkin vauvojen syntymän myötä voi isokin haluta olla pieni ja kaivata sylittelyä ja muuta huomiota normaalia enemmän.

Vierailija
6/10 | 

Meillä esikoinen oli 4-vuotias, kun kuopus syntyi. Esikoinen odotti vauvan syntymää aivan valtavasti. Hän halusi erityisesti kuunnella kertomuksia siitä, kun hän oli itse vauva ja lisäksi hän halusi tietää, miten hän voisi auttaa vauvan hoidossa. Ja vauvan synnyttyä hän tosiaan osallistui paljon. Lisäksi hänestä oli ihan konkreettista apua, kun hän piteli minulle ja vaunuille ovia auki ja viihdytti kuopusta esim julkisilla liikkuessa, kun minun yritykset eivät tehonneet. Mustasukkaisuutta en ole huomannut, paitsi siinä vaiheessa pientä, kun vauva oppi liikkumaan ja kiinnostui esikoisen leluista. Nyt, kun kuopus on kaksi, niin hän on se, joka on mustasukkainen. Kuten joku muukin kirjoitti, niin jos luen vaikka esikoiselle kirjaa niin kuopus änkeää väkisin syliini oman kirjan kanssa ja todella vaatii huomiota. Uskoisin, että meillä meni hyvin esikoisen iän vuoksi, mutta myös hänen luonteensa vuoksi. Minusta on välillä ihanaa huomata, kun en saa kuopuksen puheesta selvää, niin esikoinen ”suomentaa” puheen minulle. Heillä on ihanat välit, eipä olisi voinut kuopus saada parempaa siskoa itselleen.

Vierailija
7/10 | 

Ikäero on luultavasti niin suuri, että esim. mustasukkaisuutta tuskin esiintyy. Uskoisin että hän haluaa todellakin auttaa. Itse ajattelen enemmänkin sitä, että väistämättä vanhemmat väsyy vauvan kanssa ja varmasti enemmän kahden vauvan kanssa, ainakin jonkin ajan päästä heidän syntymästään. Siinä hyvin helposti isommalle lapselle tiuskaistaan syyttä, kun on vaan niin väsynyt. F on ihan varmasti yhtä rakas sittenkin, mutta ei ole vielä kovin iso ymmärtääkseen kaikkia muutoksia, huolimatta siitä miltä se aluksi vaikuttaa. Omat lapseni 18v. ja 8v. Hienosti on mennyt. Jaksamisia :)

Vierailija
8/10 | 

Meillä on syntymässä uusperheeseen vauva ja tosi mielenkiinnolla luen pohdintojasi. Meillä tulevat isoveljet on mun pojat 12v ja melkein 9v, ja miehen poika 11v ja tähän saakka kaikki ovat alkushokista selvittyään olleet ihan positiivisella mielellä. Enemmän mä varmaan mietin, et mihin on tullu lähdettyä :D Just ku noi alkaa olla jo aika isoja, ni sama rumba alusta... ei vaan, innolla me kaikki odotellaan uutta perheenjäsentä vuoden vaihteeseen. Eipä vauva silleen "kilpaile" samoista asioista isompien kanssa, niin uskoisin kaiken sujuvan ihan hyvin sisarusten välillä.

Vierailija
9/10 | 

Meillä esikoinen oli 7 vuotta ainoa lapsi. Ensimmäisen sisaruksen kaksi ensimmäistä vuotta meni upeasti. Riitoja alkoi tulemaan pienemmän kasvaessa isommaksi. Nykyään meillä on kolme lasta ja vaikka esikoinen on paljon muita isompi on hän lapsista itsekkäin, joustamattomien ja huonoin ottamaan muita huomioon. Tämä tuli minulle yllätyksenä, koska kavereiden kanssa esikoinen on aina ollut joustava ja kiva. Toki pitää uskaltaa olla oma itsensä ja teini-ikäkin lisää näitä piirteitä ;).

Vierailija
10/10 | 

Meidän lapset ovat nyt 17v ja 9v eli esikoistyttö oli 8v, kun pikkuveli syntyi. Mustasukkaisuutta ei ole ollut, ja sisko oli suureksi avuksi (keskos)veljen kanssa. Aina ovat tarkkoja siitä, että molemmat saavat saman verran. Murrosikä teki sen, että sisko vihasi veljeään (ja kaikkea muutakin), mutta nyt tilanne on tasoittunut jo. Sisko on myös pyydettäessä joskus katsonut veljeään. Yhteisiä kavereita ei tietenkään ole. Ikäeron takia on tehty lasten kanssa eri asioita esim. Uiminen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

kyselin Instassa eilen, mistä aiheista toivoisitte, että kirjoitan. Ja hauskaa kyllä, tietyt aiheet nousivat ehdottomasti ylite muiden. Yritänpä siis loppuviikosta toteutella niitä. Ihana, kuinka paljon ehdotuksia annoitte. Saa antaa jatkossakin!

Monessa viestissä toivottiin, että kirjoittaisin mun haaveista ja toisaalta peloista. Ja tässä nyt siis niistä asiaa.

Mä olen tainnut joskus sanoa, että en haaveile enää mistään suuresta, koska mä olen saavuttanut elämässäni sen kaikkein tärkeimmän, josta koskaan olen unelmoinut: Ihanan perheen, äitiyden ja hyvän parisuhteen. Mulle perhe ja rakkaus ovat aina olleet elämän tärkeimmät asiat ja arvot, joten siksi mun suurimmat haaveet on liittynyt myös niihin.

Tottakai me A:n kanssa haaveiltiin varmasti suhteen alusta asti perheen kasvattamisesta, ja olisi varmasti ollut ainakin minulle tosi iso kriisi, jos en olisi tullut koskaan enää raskaaksi. Mutta silti mä – ja varmasti me molemmat ollaan koettu – että meillä on ollut ihan oikea ja toimiva perhe jo ihan näin kolmistaankin. En koe, että tullaan enemmän perheeksi, vaikka pikkuisia syntyykin. Toki ihanaahan se on.

Ehkä mun suurin haave tällä hetkellä se, että vaikka kaksoset syntyvätkin ja mullistavat maailman, me voitaisiin säilyttää ne hyvät asiat, joita meillä meidän perheessä on jo nyt. Meidän kaikkien keskinäiset välit, tietyn huumorintajun ja jollakin tasolla myös oman ajan jokaisen perheenjäsenen kanssa. Ettei F koe jäävänsä jalkoihin, ja että me edelleen oltaisiin A:n kanssa toisillemme ennen kaikkea puolisot, vaikka yhteisiä huolehdittavia onkin yhden sijaan kolme. Uskon toki, että vaikka kaikkea elämässä ei voi suunnitella, voi tällaisiinkin asioihin vaikuttaa omalla toiminnallaan, kunhan niistä on ensin tietoinen. Että ei asioita tarvitse jättää vain haaveen tasolle, vaan niitä voi työstä konkreettisesti. 

Jos pitäisi mainita muita haaveita, niin tottakai mä toivoisin, että voisin kirjoittaa ja olla some-markkinoinnin parissa niin kauan, kun itse sitä haluan. En tiedä, haluanko tehdä tämmöisiä töitä vaikka 10 tai 15 vuoden päästä, mutta sen toivon, että voisin itse päättää, jos haluan vaihtaa elämäni suuntaa. Olisi kurjaa, jos työt loppuisivat tai osaamistani ei enää haluttaisi, vaikka omaa intoa vielä olisi. Mä toivon, että voisin jatkossakin tehdä mielenkiintoisia töitä, ihanien ihmisen kanssa niin, että työ olisi joustavaa monella tapaa. Mitä ikinä se sitten onkin.

Pieniä haaveita mulla on liittyen ihan vaan arkeen. Haluaisin, että pääsen kuntoon ja takaisin omiin mittoihin, kun aika on siihen synnytyksen jälkeen oikea. Olisi ihanaa löytää taas mahdollisuus liikkua ja tuntea oma kroppa omaksi. Turhaudun nykyisin kauheasti, jos en pääse vaikka lattialta ylös tai en jaksa seistä, kuten ennen.On ollut vaikea hyväksyä, ettei ole yhtä kykenevä, kuin ennen. 

Haluaisin myös joskus vähän isomman kodin, jota voisi sisustaa ja rempata ja laittaa ”loppuelämän kodiksi”. Rakastan meidän nykyistä kotia, mutta ihan hamaan tappiin se ei 5-henkiselle perheelle riitä. Välillä haaveilen saman aikakauden kodista, missä nyt asumme. Välillä funkkiksesta ja välillä huvikumpumaisesta puutalosta. Onneksi tällä asialla ei kiire ja siksi haaveilu onkin niin ihanaa: Moni asia saakin jäädä pelkäksi haaveeksi ja sekin on ok. Suurin asumishaaveeni on kuitenkin se, että voisimme asua tällä asuinalueella myös jatkossa. 

Mä pelkään eniten sitä, että läheisilleni tapahtuu jotain kauheaa. Erityisesti toki lapsille tai miehelle. Kun asuin F:n kanssa kaksin, pelkäsin välillä kauheasti sitä, että mulle itselleni tapahtuisi jotain. Että mitä sitten, jos lapsi löytäisi minut aamulla elottomana sängystä tai jotain muuta kauheaa.

Toki viimeisten kuukausien aikana kaksosten puolesta on saanut pelätä montaa juttua. Sama istukka tuo esimerkiksi omat haasteensa, ja muutenkin on pelottavaa, ettei mahan sisäisiä asioita voi juuri hallita. Välillä taas pelkään, kun F lähtee yksin jonnekin menoilleen. Joskus on vaikea kannustaa lasta omille siivilleen, jos itselle iskee samalla hetkellä pelkoja siitä, onkohan askel sittenkin vielä liian iso 8-vuotiaalle. Toisaalta olen sitä mieltä, että meidän vanhempien yksi tärkeimmistä tehtävistä on opetella irrottamaan napanuoraa ja kannustamaan lasta kohtamaan uusia asioita ilolla.

Joskus yrittäjänä pelkään sitä, että menettäisin työkykyni. Se on uusi pelko, jota ei peruspalkkatöissä ollut. Toisin sanoen terveyden ja hengen menettäminen ovat asioita, joita pelkään perheeni osalta. Muuten en elämässä taida pelätä juuri mitään. (Paitsi kauhuleffoja).

Sellaisia aatoksia tähän kivaan keskiviikkoon! Nukuin viime yönä varmasti parhaat unet kuukausiin. Miten ihana fiilis ollut koko päivän.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä // asu ja lokaatio, Ivana Helsinki 

 

Kommentit (10)

Vierailija
1/10 | 

Ihana postaus, Karoliina! Mulle on myös äitiyden myötä tullut ihan uusia pelkoja juurikin liittyen omaan terveyteen. En uskaltanut kylvettää vauvaa aluksi yksin, koska pelkäsin että jos saan jonkun kohtauksen, niin vauva hukkuu. Nykyisin myös terrori-iskut on alkanut pelottaa, vaikka ennen äitiyttä en niillä asioilla juurikaan vaivannut päätäni. Nämä pelot on juuri se asia mikä äitiydessä on raskainta. Raskasta rakastaa jotain NIIIN paljon, että meinaa seota kun alkaa ajattelemaan kaikkia vaaroja.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Näin se just on! Mulle saattaa joskus huonoina iltoina, kun en saa unta, iskeä ihan hölmöjä ja järjenvastaisia pelkoja, mitä kaikkea lapselle/lapsille voikaan tapahtua. Onneksi pääosin pää pysyy kasassa :D 

Vierailija
2/10 | 

Mulla olis yks niin henkilökohtainen postaustoive, että ihan hävettää kirjoittaa se tähän. Mutta siis kirjoitat usein sellaisia "A vei F:n lääkäriin ja sen jälkeen harrastukseen" -tyyppisiä sivumainintoja. Olen saanut blogista sellaisen kuvan, että A tosiaan ottaa vastuuta F:sta siinä missä sinäkin. Kiinnostaisi kuulla A:n mietteitä aiheesta. Miltä hänestä tuntui, kun mukanasi tuli lapsi, miten suhdetta lapseen voi rakentaa vai tuleeko se ihan luonnostaan. Miltä tuntuu elää sinkkuna ja yhtäkkiä ollakin vanhempi eskarille/koululaiselle. Tämän tyyppisiä juttuja :) Onnea valtavasti pikkuisten johdosta! Ja kiva, kun jaksat päivittää blogia oloista huolimatta. Raskauteen ja vauvoihin liittyvät postaukset jaksaa aina ja ikuisesti kiinnostaa, vaikka tuossa elämäntilanteessa en enää itse olekaan. Mukavaa kesää :)

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Ei mitään syytä hävetä juttuideaa. Aihe olisi varmasti tosi mielenkiintoinen ja ihan totta, että tuollaisiahan lauseita mä olen varmasti blogiin kirjoitellut. Tottakai niiden pohjalta tehdään päätelmiä, joista vaikkapa tuo sinunkin ajatus on ihan totta: Meillä kyllä hoidetaan asiat ihan tasapuolisesti vanhempina. Ts. se hoitaa konkreettiset tai henkiset asiat lapseen liittyen, kuka kulloinkin ehtii/on paikalla/jaksaa parhaiten. 

Kivaa kesää :) 

Suvi Maarit
3/10 | 

Onpa ihana kuulla, että jollekin toiselle myös on tullut samanlaisia pelkoja äitiyden myötä. Samoin, tuo pariskuntana pysyminen vanhemmuudesta huolimatta kolahti. Se vaan on niin vaikeaa joskus kun vauva-arki vie mukanaan. Tsemppiä tulevaan!

Tyyra
4/10 | 

Olisi mukava kuulla, kuinka olette A: n kanssa aikanaan tavanneet. Kumpi teki aloitteen jne. Ehkä olet aiheesta joskus kirjoittanutkin, olen hypännyt blogiisi vasta nyt siirryttyäsi Me naisiin. Olen lueskellut kyllä vanhojakin blogeja läpi, mutta en musta tähän törmänneeni koskaan.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Mä en ole kirjoittanut siitä koskaan blogiin, joten ei ihme, jos ei ole löytynyt :) Mutta tosiaan siinä MeNaisten lehtijutussa taannoin avasin vähän asiaa! Kiva, kun olet löytänyt mukaan blogiin <3

Inka
5/10 | 

Aivan ihania juttuja sinulla blogissasi ja kirjoitat niin hyvin, että mielellään lukee vaikka vauhdissa 😊. Tekeekö mieleni kuitenkin kannustaa sinua nyt (vaikka some-markkinoinnin parissa haluat jatkossakin pysyä) ottamaan pienen hetken omille mietinnöillesi ja puntaroinnille, kuinka paljon ja avoimesti todella haluat itsestäsi ja perheestäsi näin julkisuudessa kertoa. Hyvä aika nyt ennen kuin kaksoset syntyvät, sillä ne jos jotkin herättävät ihmisissä ”kutkuttavan mielenkiinnon” (ihailun ja kateuden ja vaikka mitä) niin hyvässä kuin pahassa. Lämpimin ajatuksin täältä toinen kaksosäiti.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Kiitos <3 hyvä kun otit puheeksi, koska omien rajojen asettaminen on itse asiassa yksi tärkeimmistä asioista, mitä bloggaajana tulee minunkin mielestä miettiä tarkasti. Mulla on ollut tämä blogi 9 vuotta ja ammatikseni olen blogannut 5, joten on tosi selkeää, mitä kerron, mitä kerron rajatusti ja mitä en ollenkaan. Toki se on tasapainottelua, koska tietty aitous on asia, miksi blogeja yleisesti ottaen luetaan. Onneksi kun kuuntelee sydäntään, aika harvoin voin mennä pieleen. Mulla on sellainen taktiikkaa, että jos jostakin asiasta kertominen tuntuu vähänkään epäilyttävälle, en tee sitä.
Ihanaa elämää kaksosten kanssa 💞

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Juhannus takana ja kesäarkiviikko edessä. Tultiin kotiin tänään kolmen maissa. Mies lähti samalla ovenavauksella golfaamaan, lapsi kaverilleen ja minä jäin kotiin setvimään pyykkikasseja, töitä ja ylipäätään maadoittamaan itseni taas tulevaan viikkoon.

Me oltiin juhannuksena niin Muuramessa kuin lähellä Tamperetta mökilläkin. Mukaan mahtui ihmis- ja eläinystäviä. Sellaisia, joiden kanssa oli sovittu tapaamisesta jo etukäteen ja sellaisiakin, jotka tarttuivat matkaan ikään kuin vahingossa kesken jussien. Eilen illalla kuitenkin kömmittiin mökin uumeniin ihan vain kolmisin, kun vieraat oli saateltu omiin koteihinsa.  

Yöllä kävin aika todella monta kertaa kyykkypissalla mökin viereisessä metsässä.(Ylläri) Katselin – minkä ilman rillejä ja piilareitani näin – eteeni avautuvaa yötöntä yötä. Järveä, metsää ja siinä juhlavasti kyykistellessä tuli uljas olo. Alkoi ihan soimaan Finlandia päässä ja mietin, että tällaisissa kesähetkissä oli varmaan jotain samaa, kun sata vuotta sitten juhannuksina. Ajattelin, että kirjoittaisin tämän illan postauksen kansallisromanttisessa hengessä. Juhannuksen taikaa ja perhe luonnon helmassa.Oi sitä ihanuuttaa. 

Kunnes sitten koittaa aamu. Tarkalleen ottaen klo 7.09.

Käyn pissalla.

Lapsi herää oven kolahdukseen. Perkele.

Sanon, että nyt todellakin nukutaan kaikki. Isken yöllä tippuneet unilasit lapsen silmille. Mökki on kuuma ja kylpee auringonvalossa. Kotona nukutaan aina visusti pimennysverhojen suojissa.

Menee arvatenkin 2 minuuttia, kun lapsi yrittää änkeä meidän aikuisten väliin. Ärsyttää jo valmiiksi, koska tiedän jo nyt, että lapsi ei nuku. Ja sitten ei kohta nuku kukaan toinenkaan, kun hän alkaa rymistä ja kahista ja kolistella ja puuhailla.

Ajattelen olla ihana vaimo.(Virhe) Mies on ollut kipeä koko juhannuksen ja illallakin tällä oli vielä kuumetta. Silitin miehen poskea ja sanon, että hän voisi mennä nukkumaan aittaan, jotta saisi jatkaa uniaan NIIN PITKÄÄN KUN HALUAA. Minä kyllä (ihanana vaimona) voisin herätä jo. Ei reaktiota.

Toistan hempeän kehotukseni toistamiseen muutaman minuutin päästä, jolloin mies ärjäisee vihaisesti, voisinko olla hoputtamatta häntä. Oukki doukki. Vittuaks tässä yrittää olla mukava.

Lapsi alkaa kiljua, kun kiellän tulemasta viereen. Näen hänen ensimmäisestä eleestään jo sen, että tyttö on nukkunut vähintään kaksi tuntia liian vähän ja sytytyslanka on myös tämän mukainen. Minä karjun, koska lapsen äkkipikaiset ja kiukkuiset liikkeet on vähällä satuttaa mahaani. Mies pomppaa ylös sängystä, että ”mitä helvettiä täällä oikein TAAS tapahtuu”. Alkaa hieman pänniä nämä täysin väärin käytetyt adverbit, kun TAAS ei ole sattunut yhtään mitään.

”Mene sinä nyt siitä sinne nukkumaan”, karjun. Mies kaappaa peitot ja tyynyt ja poistuu.

Pakotan lapsen viereen unilasit päässä. Tulee vääntö. Kiellän päivän herkut. Tulee pahempi huuto. Uhkaan myös maanantain mahdollisilla jädeillä, rauha laskeutuu.

Maataan puolituntia hiljaa. Kumpikaan meistä ei tietenkään nuku.

”Voidaanko aloittaa aamu alusta”, ehdottaa lapsi. Aloitetaan. Kutittelulla. Raivataan yhteistuumin sängyt pois. Lapsi ei vastusta edes tätä, alan leppyä myös sisäisesti.  Katetaan aamupalapöytä. Pelataan miljoona erää Unoa. Maataan laiturilla ja luetaan vierekkäin vanhoja Tiina-kirjoja. Lapsi ui. 

Mies kömpii muutaman tunnin päästä mukaan. Ollaan laiturilla kuin mikäkin onnellinen ja seesteinen perhe. ”Onpas ihana kesäpäivä”, lapsi huokaa vilpittömästi tultuaan kolmannen kerran uimasta.

Että silleen. Välillä on semmosta ja sitten taas tämmöstä. Juhannus taputeltu.

-Karoliina-

Kommentit (19)

Taina
1/19 | 

Just näin se menee, ja silti kaikki on kuitenkin hyvin ❤️ Kiitos rehellisestä ja elämänmakuisesta kirjoituksesta.

Kaksosäiti, blogisi hiljattain...
4/19 | 

Erinomaista treeniä kaksosarkeen 👊🏻😂. Ihan parasta mielenjoustotreeniäjameditaatiota-ja-kaikkea, kun näitä yöllisiä tilanteita varmasti jokunen tulee, vaikka levollisia nukkujia tulevat pienokaiset olisivatkin (etenkin kun/jos kaksoset eivät ole niitä perheen ainuita lapsia) 😊. Ihanaa kesän jatkoa teidän sakille ❤️

Vierailija
5/19 | 

Meillä ei onneksi tuon ikäinen lapsi päätä mihin aikaan noustaan ylös...osaa makoilla sängyssä ja vaikka lueskella sillä välin tai jopa ottaa jo itselleen aamupalaa. Ehkä se johtuu siitä, että on monta pienempää lasta, joiden takia taas on pakko nousta. Ehkä isosisko jo luonnostaan osaa ottaa tämän huomioon ja antaa meidän vanhempien nukkua jos pienet nukkuu. Toivottavasti teillä käy samoin ennen vauvojen syntymää, ja voihan sitä vähän opettaakin lapselle, että jos/kun olet/olette valvoneet vauvojen kanssa yöllä, antaisi teidän nukkua aamulla. Uskon että lapsesi ikäinen osaa hyvin jo ymmärtää tämän eikä ala kiukutella. Esim. viikonloppuna jos kummallakaan ei ole menoa olisi kätevää, että vauvojen mahdollisesti nukkuessa aamulla pidempään kummankaan ei tarvisi koululaisen takia herätä.

Onnea kaksosista! <3 Innolla seuraan odotustasi kun olen itsekin parhaillaan raskaana.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Mä en ajattele, että kolmasluokkalaisen on lähtökohtaisesti makoiltana sängyssä, kun herää. Samoin kun aikuisiakaan, lapsia on aika vaikea pakottaa nukkumaan, Eniten tuossa ärsytti se, että tiesi lapsen olevan väsynyt, koska unet olivat yksinkertaisesti valon vuoksi liian lyhyet. Meillä kyllä kotona lapsi puuhailee, syö ja tekee vaikka mitä herättyään, mutta mökissä, jossa on vain yksi tila, kaiken maailman puuhastelu vaan sotkee muiden unet. Eli isosisko kyllä hyvin valmiuksissa tulevaan <3 Hermot vaan menee välillä kaikenikäisillä (väsyneenä)!

Oi onnea odotukseen sinnekin <3 

Vierailija
6/19 | 

Apua mikä aamu! Eikö lapsi olisi hetken voinut hiljaa puuhastella itsekseen? Meillä 5-vuotiaskin osaa olla aamuisin hissukseen jos herää ennen muita. 1-luokkalainen tekee joskus aamupalaa itselle ja veljelleen <3 joskus me vanhemmatkin on saatu kahvit sänkyyn!

Mietin vaan että ei kai kakkosluokkalainen jatkuvaa vanhemman valvontaa enää tarvitse vai olenko väärässä? Toki jos liian aikainen herääminen tekee lapsesta kärttyisen niin lienee hyvä suostutella uudelleen unille :)

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Juu, ei tarvitse tosiaankaan valvontaa. Mökillä yhdessä tilassa on kuitenkin eri asia kuin vaikka kotona, jossa on lääniä temmeltää ja myös omat tavarat jne. 

Haluaisin nähdä lapsen, jonka saa suostuttelulla uudelleen unille :D Tai siis mun taidoilla sellainen on tapahtunut elämässä ehkä viisi kertaa. Hän jos herää, herää, vaikka olisi kuinka väsynyt. 

Iida
7/19 | 

Jes, onneksi löysin sinun blogin. Rehellisiä arjen tilanteita, ei liian siloiteltu ja laskelmoitu. Blogi päivittyy usein eikä ole täynnä mainoslinkkejä. Hyvää kesää teidän perheelle ja onnellista odotusta!

Eeva
8/19 | 

Oih ihanaa! Semmoista se elämä on. Meidän juhannus äksidentti tapahtui vasta su. Nälkäinen vaimo jonka mies vie ruokaostoksille ja tyhmä vaimo ei tajunnut vaatia ruokaa heti, ennen ruokakauppa . Aijoin olla piiitkäää vihainen mutta jouduin taas todeta etten kykene. Kun mies on leppynyt niin hänen ei tarvi kuin katsoa minua silmiin ja olen jo antanut anteeksi, sen että mieheni ei voinut tajuta minua. No joo lopulta 10v tyttö ja 12 v poika nauraa minulle kun yritän olla vihainen.

Perhe elämä on niin ihana ja monivaiheista. Hyvässä perheessä on turvallista kiukutella 😍

Vierailija
9/19 | 

Sinulla on viisas lapsi. Kunpa aikuisetkin aina osaisivat ehdottaa "aamun aloittamista uudelleen".

MariaMa
10/19 | 

Ihana elämänmakuinen postaus! Tällaisia lisää!

Toivon sinulle oikein hyvää odotusta, ja mukavia kesähetkiä!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat