Kirjoitukset avainsanalla perhe

Oi jukra. Kuten tiedätte, mä rakastan blogihaasteita. Siksi musta olikin ihanaa, että Mami Go Go -blogin Minttu haastoi minut Äitiyden aakkoset -sarjaan. Koska tapani mukaan juttua taas tuli, oli pakko jakaa haaste kahteen postaukseen. Tässä eka osa.

  • A - Aviomies ja hänen nimensä etukirjain, hänen "bloginimensä" . Sinänsä merkittävää, että hän on listassani ensimmäisensä, koska hän on mun tuki ja turva ja partner in crime. Vaikka olenkin ollut perheellinen teoriassa jo aikaisemmin, vasta A:n tapaaminen sai minut kokemaan, että minulla on ihan oikea perhe ja ihan oikea elämänkumppani. Avioliitto meidän välillä on täysin selvä asia, vaikka ajattelin ennen häntä, etten TIETENKÄÄN IKINÄ mene naimisiin. Kunnioitan ja rakastan häntä enemmän, kun osaan edes kertoa. Hän on paras iskä tytöille ja mieletön aviomies.
  • B - Banaani. Meidän perheessä kutitellaan ja rötvätään (kutituksen ja painin sekoitus)usein. Se on yksi F:n lempipuuha mun ja A:n kanssa. En tiedä, mistä "banaani" lanseerattiin osaksi rötväystä, mutta se on merkki siitä, että toisen tulee lopettaa rötilöinti. Turvasana. Silloin kuititus on mennyt liian pitkälle ja se tulee lopettaa heti. (Paitsi jos kutittaja kuulee vaikkapa "bataatti".)
  • C - Cheerleading. Mä en jaksanut loppuraskaudestani edes kävellä. Ja siksi päätin, että kun olen synnyttänyt, etsin jonkin uuden liikuntaharrastuksen, jossa voin iloita siitä, että mun keho jaksaa liikkua. Aloitin cheerleadingin vajaa kolme kuukautta tyttöjen synnytyksen jälkeen. Ja rakastan tuota lajia ja meidän jengin ryhmähenkeä niin paljon.
  • D - Duuni. Vaikka välillä (esim kun väännän kolumnia kesken noro-viruksen ja influenssan) mietin, että on aivan järjetöntä tehdä töitä keskellä kaksosvauvavuotta, on työ mulle tosi tärkeä olin lähde. Se on osa mun identiteettiä ja itsenäisyyttä.
  • E - "Ei." Mun mielestä äitinä ja vanhempana pitää olla munaa myös kieltää lasta. Laittaa rajat ja olla välillä tosi tylsä ja tyhmä. Mä en käsitä vanhempia, jotka ensin kieltävät jotain ja sitten kun lapsi (tietysti) protestoi vastaan, antavat periksi. Ei on ei.
  • F - Esikoisen alkukirjain. Ilman häntä en olisi saanut olla äiti näin kauan ja ilman häntä en varmasti olisi sitä, mitä olen nyt. Hän on muuttanut minua kaikista eniten, kaikista maailman ihmisistä.
  • G - Girl Power. Mä olen kasvanut perheessä, jossa on kolme tytärtä. Ja nyt me kasvatetaan kolmena tytärtä. Naisenergia ja feminismi on niin lähellä ja niin luonnollista, etten jaksaisi edes käydä sellaista pinnallista tasa-arvokeskustelua, jossa musta keskitytään joskus aivan epäolennaiseen.
  • H - Huono hiuspäivä. Kuutena päivänä viikossa, kun en ehdi pestä ja harjata tukkaa enää nykyisin. Mutsinuttura ja kuivasampoo pelastaa, kun pitää mennä ihmistenilmoille.
  • I - Itku ja ilo. Läsnä joka päivä. Vauvat voivat nauraa kesken itkun ja itkeä kesken naurun. Mä olen itkenyt yllättävän vähän. Sain omat hormonit kondikseen melko pian pienten syntymän jälkeen, joten en ole vellonut synkkyyksissä ja itkupuuskissa.
  • J - Joustaminen. Lasten kanssa harvoin MIKÄÄN menee, kuten aluksi suunnittelee. Siksi on pakko joustaa, soveltaa ja keksiä aina uusia tapoja toimia.
  • K - Kaksoset. Meidän vauvat. Olin viikonloppuna sairaalassa yhden yön Ompun kanssa. Se oli eka kerta, kun vauvat olivat toisistaan erossa. Samoin eka kerta, kun me aikuiset hoidimme vain yhtä vauvaa kerrallaan - Minä Omppua sairaalassa, A Mesiä kotona. Vaikka arjessa kahden vauvan hoitaminen on jo rutiini, tajusin sairaalassa, kuinka älyttömän helpolle yhden vauvan kanssa elämä - rs-viruksesta huolimatta - oli. Mies kertoi, että oli ajatellut kotina tismalleen samalla tavalla. Kaksosuus on mieletön lahja tytöille itselleen, mutta myös meille vanhemmille seurattavaksi. Mutta täytyy sanoa, että onhan moni asia tuplien kanssa myös tuplasti rankempaa.
  • L - Lapsiluku. Todellakin täynnä. Kai.
  • M - Mummot,mamit, muorit, papat, ukit ja vaarit. Yksi (useamman polven) uusperheen etu on se, että lapsilla on kasapäin rakastavia ja auttavia isovanhempia. Ilman heitä me oltaisiin vielä väsyneempiä ja vielä enemmän lirissä.
  • N - Naiseus. Vähemmän hukassa kuin esikoisen syntymän jälkeen. Tällä kertaa oli helpompi muistaa, että kyllä se oma persoona siellä raskauden ja vauva-arjen alla on, vaikka äiti-rooli onkin tässä arjessa nyt päällimmäisenä.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Serkkuni perheessä on kaksoset, jo isot. He ratkaisivat aikoinaan yöhoidot siten, että toinen vanhemmista nukkui toisen vauvan kanssa toisessa huoneessa ja hoiti vain häntä yöaikaan ja toinen vanhempi hoiti toista sitten toisessa huoneessa. Molemmat vanhemmat saivat nukkua kohtuu hyvin. Heillä oli siis kokoajan tuo tilanne kuin teillä oli sairaalayön aikana.

Karoliina
2/2 | 

Pystyn melkein haistamaan tuon vauvan tuoksun näiden kuvien välityksellä 😍😍😍 maailman paras tuoksu, varsinkin oman vauvan pää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä olen ihan lapsesta asti ajatellut, että elämä – tämä ihan oikea ja yksityisesti elettävä – on kuin tarina. Ehkä juuri siksi halusin myös myöhemmin lähteä opiskelemaan kirjallisuutta, koska mua kiinnosti juurikin tarinat, elämä. Joskus tylsinä keskitalvisina hetkinä keskellä Hankasalmen peltoja ajattelin, ettei tuosta elämänvaiheesta jäisi juuri mitään niihin oman elämäni kirjan kansiin kerrottavaksi, mutta niinpä vaan nekin ovat muokanneet elämää. Ovat nyt osa sitä omaa pohjakertomusta, juuria. Jonkinlaista henkistä kotia, josta ihan kaikki nykyelämän vaiheet ja ajatukset jollakin tavalla kumpuavat.

Kun sitten 20-vuotiaana muutin Helsinkiin, ajattelin, että nyt se todellinen tarina vasta alkaisi. Ja sillä tavalla olinkin oikeassa, että edelleenkin pidän Helsinkiin lähtöä suurimpana käännekohtana elämässäni. Siitä alkoi itsenäisyys, aikuisuus, oma elämä. Mutta myös kymmenet, jos ei sadat munailut. Ihan hullut seikkailut, joissa välillä rapatessa roiskui ja elämä oli hetkittäin yhtä kaaosta. Elämää, joka ei näyttänyt aina minulle. Elämää, jossa en tehnyt aina itselleni tyypillisiä juttuja. Mutta silti ja siksi juuri niin tärkeää, jotta löysin oman tapani olla ja elää.

Me eletään nyt ruuhkavuosia. Minä ja mies. Meidän tiimi. Sellaisia, jossa on koko ajan vähän kiire. Jossa asiat on koko ajan vähän sekaisin. Jossa iltaisin kaatuu kuolemanväsyneenä sänkyyn tietäen, ettei univelkaa saa kuitenkaan nukuttua pois. Jossa vessan kaappi on sekaisin, sukkien parit kateissa ja jääkaappin perukoilla jokin sinne unohtunut homeinen juustonkäntty.

Ihan se sama aika, ne samat vuodet, joissa eletään – tällä tiedolla – elämän parasta aikaa. Kun lapset ovat vielä pieniä. Kun ne kömpivät kainaloon tai painavat pienen päänsä sylissä rintaa vasten. Kun vauvan nauru on saa liikutuksen kyyneleet silmiin ja koululaisen höpsöt jutut naurattavat vatsalihakset kipeiksi. Kun puoliso on yhtä aikaa nuori ja sillä tavalla aikuinen, että kasvoista ja sydämestä näkyy jo karisma ja elämän tuoma viisaus. Kun jaksetaan vielä kömpiä illalla toistemme viereen ja olla vähän kuin silloin, kun tavattiin. Kun ei ollut vastuulla kolmea lasta ja yöheräilyjä.

Jännä ajatella, että juuri tämä hullunmylly on se tarina, jota varmasti vielä joskus muistellaan. Kun ollaan jo vanhoja ja kurttuisia ja kun mietitään, mitä kaikesta tästä jäi käteen. Siellä se on jo nyt. Pyykkikasojen ja puklurättien alla ja juurikin niiden lomassa. Tärkein tarina.

Kun vettä sataa vaakatasossa ja ärsyttää  tarpoa tuplarattaiden kanssa pitkin loskaisia katuja, mua hymyilyttää joka kerta takissani heiluva, esikoisen minulle ostama Minna Canth -heijastin, jossa lukee: "Elämä on taistelua. Ihanaa taistelua." Näinhän se  juuri on, vaikkei tässä aivan Kauppa-Lopoja ollakaan!

-Karoliina-

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 | 

Mä oon vielä kotona yksvuotiaan muksun kanssa ja ajattelen, että ruuhkavuodet alkaa vasta, kun menen takaisin töihin. Se, kun toinen vanhemmista on kaikki päivät kotona, ei musta mitenkään täytä ruuhkavuosien kriteeristöä. Siis mun mittapuulla. Toisella kun on mahis pyörittää pyykkisirkus, hoitaa kauppa- ja muut asiat päivän aikana ja kokata, noin muutamia mainitakseni :D Tilanne menee ihan vähän toisenlaiseksi, kun molemmat on päivät (vaativassa) työssä, josta juostaan kieli vyön alla  hakemaan muksu tarhasta jne. En uskalla edes ajatella, miten siitä selvitään. Mutta innolla odotan kuitenkin <3

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019
2/6 | 

Ymmärrän :) Mäkin ajattelin samalla tavalla, kun olin vain esikoisen kanssa kotona, enkä tehnyt töitä äippälomalla tuolloin. Itse asiassa ruuhka alkoi vasta esikoisen Ollessa sen ikäinen, että myös hällä oli iltaharrastuksia jne jne. Nykyisestä tilanteesta puhumattakaan 😅

Kyllä te selviätte sitten, kun aika töille on ❤️

Vierailija
4/6 | 

Ei ruushkavuosikaan pidä pelätä.
Jokainen voi kuitenkin vaikuttaa osaltaan siihen, mitä elämäänsä taakakseen ottaa ja mitä ei. Jos on valmis luopumaan jostain, voi saada jossain toisaalla enemmän. Esimerkiksi lyhennetty työaika tai työviikko tuo pienemmät tulot, mutta enemmän vapaa-aikaa.
Lasten ei ole pakko harrastaa ”kaikkea”, eikä välttämättä yhtään mitään ohjattua. Jos ei halua kuljettaa, valitaan sellaisia harrastuksia, joihin lapsi voi kulkea itsekseen.
Jos on valmis asumaan pienemmässä kodissa tai on valmis tinkimään sijainnista, voi asua edullisemmin. Silloin ei ole niin kiire tehdä ”rahan takia” töitä samaan aikaan lasten ollessa pieniä. Kun lapset ovat kasvaneet, on aikaa työelämässä vielä vaikka millä mitalla toteuttaa kaikkia niitä omia unelmia taas.

Aika moneen asiaan voi vaikuttaa. Siksi itseään ei kannata ajatella ruuhkavuosien uhriksi. Ruuhkavuosissa on omat hienot hetkensä, jotka kyllä näkee viimeistään sitten, kun ne alkavat olla ohi. Kun pesä uhkaa tyhjentyä, eikä vanhempaa tarvitakaan enää samaan tapaan.

Periaatteen Nainen
5/6 | 

Todella kivasti kirjoitettu, ja tunnistin kyllä oman elämäntilanteen tästä; jos nuoruudessa usein odotti jotain ja elämä oli vähän sellaista valmistautumista ja matkaa, niin nyt tuntuu, että tässä on se keskipiste. Varmasti tulee vielä mahtavia seikkailuja kun lapset kasvaa, mutta en usko että niin täyttä ja tunteellista arkea kuin pienten lasten kanssa – en koskaan tule varmaan olemaan näin tarpeellinen.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mä saan liki päivittäin instaan kysymyksiä kaksosuudesta. Moni haluaa kertoa heti omista kaksosodotusuutisistaan (ihanaa!), mutta yhä useampi asia kaksosuudessa kiinnostaa myös silloinkin, vaikkei omaa kokemusta kahdesta vauvasta olisikaan. Mä kokosin tähän muutamia kysymyksiä (osaan vastaan myöhemmin), joita olen saanut, ja jotka sain kaiveltua esiin puhelimeltani. Lisääkin saa esittää, vaikka tämä 8+3 kuukautta kaksosäitiyttä ei vielä ammattilaiseksi aiheen suhteen teekään.

Miltä kaksosvanhemmuus tuntuu? Vanhemmuus tunteena on samanlaista kuin yksösenkin kanssa. Vanhemmuus on rakkautta, ja ei sitä tule rakastaessa ajatelleeksi, onko lapset syntyneet yhtä aikaa vain vuosien viiveellä toisistaan. Toki arkinen elo on sitten toista: Kaksosten kanssa kohtaa joka päivä sellaisia tilanteita – haastavia ja/tai ihania – mitä yksösen kanssa ei tule eteen. Kyllähän tässä tuntuu sille, että on päässyt osaksi sellaisten harvojen ja valittujen joukkoa, kun saa tällaisenkin vanhemmuuden elää ja saa seurata yhtä aikaa kahden tytön kasvua rinnakkain.

Saatko riittävästi nukuttua? En tietenkään saa, mutta sille ei voi nyt mitään. Tytöt periaatteessa nukkuvat hienosti (öisin), mutta tottakai, kun kaikki asiat yöllä suoritetaan tuplasti, vie ne myös tuplavalveillaoloajan. Myös (oletettu) refluksi tuo ongelmia öihin, kun nenä menee jatkuvasti tukkoon ja sitä on imettävä. Mutta kuten sanottu, tytöt nukkuvat silti ikäisikseen todella hyvin (kopkop). 

Koetko, että yksösten äidit ymmärtävät oikeasti, millaista on elää kaksosten kanssa? Voisin väittää, etteivät ymmärrä (jos ei oikein läheltä seuraa vaikkapa oman sisaruksen kaksosvanhemmuutta). Tosin en minäkään ymmärrä, millaista on elää kolmosten kanssa tai silloin, kun lapsia on vaikkapa kymmenen. Kaksosvanhemmuudessa, varsinkin näin, kun perheessä on myös kolmas lapsi kaksosten lisäksi, on niin monta ihan omanlaistaan kuviota/toimintoa, joista ei voi olla perillä ilman kokemusta. Minusta oivallista on se, että tiettävästi YKSIKÄÄN monikkovanhempi ei arvostellut, kun minä ja mieheni lähdimme nukkumaan hotelliin. Päinvastoin! Sen sijaa sain kymmeniä, jos en satoja viestejä toisilta monikkovanhemmilta, jotka kertoivat omasta väsymyksestään tai väsymyksenestokeinoistaan. Ja väsymys ei siis tule vain yöunien puutteesta, vaan siitä, että aivan kaikkea tehdään rinnakkain ja tuplasti. 

Onko lähipiirissänne muita, joilla on kaksosia? Ei varsinaisessa lähilähipiirissä, vaikka muutamia kaksosperheitä tunnetaankin. Heidän neuvonsa ja keskusteluapunsa ovat todella arvokkaita.

Mikä on yllättännyt kolmen lapsen äitinä? Ehkä eniten se, että nyt minä tosiaan olen  kolmen lapsen äiti. Tuntuu hassulle, että oma ikuisuushaave toteutui kertarytinällä.

Syökö minit yleensä yhtä aikaa? Syö, koska ollaan opetettu heidät siihen. Samoin nukkuvat pääosin yhtä aikaa, joitain päivän pikku päikkäreitä lukuun ottamatta.

Millä perusteella päätitte minien nimet? Ne olivat meistä kauniit nimet, jotka kävivät keskenään, sekä isosiskon nimen kanssa yhteen. 

Mitä bloginimiä aiot käyttää vauvoista? Voi kun tietäisin. Kirjaimet tekevät minusta tekstistä sekavan (koska on jo A ja F). Tätä pitää vielä miettiä. 

Miten olette helpottaneet sitä, että ihmiset tunnistavat lapset toisistaan? Tällä hetkellä ei mitenkään. Minä, A ja F tunnistamme tytöt 99% prosentin tarkkuudella, muut ihmiset tunnistavat heitä hyvin vaihtelevasti. Tytöillä on vähän kokoeroa, joten vierekkäin (ja nostamalla) voivat muutkin tunnistaa, mutta erikseen nähtyinä tunnistaminen on toki haastavampaa. Eli kyllä yleensä kylään tulevat ihmiset tai kotipalvelun hoitajat aina varmistavat, kumpi on kumpi. Hassua on se, että meidän siivooja tunnistaa tytöt joka kerta, vaikka näkee heitä vain joka toinen viikko. En ole miettinyt vielä ollenkaan, miten heidät olisi helpoin tunnistaa vaikkapa päiväkodissa ja koulussa toisistaan. Itselle heidän erilaisuutensa on niin selkeä, että on vaikea asettua niiden saappaisiin, jotka eivät näe tyttöjen erilaisia kasvonpiirteitä, ääntä tai ”käyttäytymistä”. Ymmärrän toki, että identtisten kanssa nämä ovat vain pieniä nyansseja, joita ei voikaan nähdä, jos ei tunne todella hyvin.

Miten kauan suunnittelit pitäväsi vauvat kotihoidossa? Minä aion palata osittain töihin syksyllä, ja tytöt jäävät näillä näkyvin vielä kotiin. Se, kuka heitä kotona hoitaa ja millaisella viikkokalenterilla, on vielä auki.

Mikä on yllättänyt eniten kaksosten kanssa? Ehkä se, miten poikki me A:n kanssa iltaisin olemme. Kun on hoitanut kolmen lapsen, joista kaksi on vauvoja, tarpeita 18 tuntia putkeen, kertaakaan levähtämättä, tuntuu se ihan lihaksissa asti. Enkä osaa edes oikein sanoa, oliko sekään varinainen yllätys. Toinen yllättävä asia on ollut se, kuinka eriluonteisia identtiset vauvat voivatkaan olla keskenään. Olen kuvitellut, että luonne on geeneissä, mutta eipä näytä olevankaan. 

Sellaisia tänään. Lisää kaksoshommia myöhemmin!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (12)

Tiikku
1/12 | 

Kiinnostavia pohdintoja! Varmasti totta kaksosarjen ainutlaatuisuus. Jäin pohtimaan, että osin vaikuttaa varmasti myös kontrasti yhden lapsen vrt useamman lapsen kanssa. Jo toinen lapsi on suuri muutos perheeseen. Itse koen että osin suurempi muutos jopa kuin ensimmäinen sillä toisen myötä koko perhedynamiikka ja ajankäyttö muuttui (tarpeita enemmän, toinen ei voi olla vapaalla toisen hoitaessa lasta). Takuulla muutos on vielä isompi, kun saapuneita kerralla kaksi. Teillä varmasti tilannetta helpottaa kun vanhempi jo kouluikäinen, eikä perheessä päivisin/öisin taaperovaatimuksia.

Olisi kiinnostavaa kuulla pohdintaa sisarusten välisistä suhteista, vaikka yleisellä tasolla ja pieniä huomioita jos haluat jakaa!

TiuhtijaViuhti
2/12 | 

Justiin sain meidän uhmaikäiset, kohta 3v,tuplat nukkumaan. Kello tosiaan on jo melkein 22. :( Menetin malttini täysin ja nyt varmaan valvon morkkiksissa koko yön.
Minulle eräs, lapseton, ihminen sanoi kerran että eihän sillä ole väliä ovatko saman ikäisiä tai vaikkapa vuoden ikäerolla... Voi kyllä sillä on. Toinen on aina vanhempi ja toinen aina nuorempi, toisin kuin kaksosilla.
Uskallan sanoa ettei, omilla ja tuntemieni kaksosten vanhempien kokemuksilla, yksösten vanhemmilla ole hajuakaan näistä hommista. 😂
Nämä, niin rakkaat, nappulat ovat nyt niin raastavassa iässä. Tästä kun selviää niin hyvä. 🤣
Meidän tuplien vauvavuosi oli yllättävän helppo, molemmat helppoja, tyytyväisiä ja terveitä vauvoja. Vaan kun täyttivät vuoden niin tuntui kuin olisi napista kääntänyt, alkoi vauhti ja vaaralliset tilanteet.
Käsittämätöntä tosiaan että sait niin paljon negapalautetta teidän hotelliyöstä, toivottavasti et ottanut itseesi niistä vaan jatkat samalla mallilla.

KYLLÄ SE SIITÄ !
3/12 | 

Jotekin muistan pikkulapsi ajan hyvin tarkkaan jostain syystä erittäikin tarkkaan vieläkin (olen 72v nyt) Silloin 3 vuotiaalla angiina (antibiotti kuuri tietty) , 1 vuotiaalla korvatulehdus ja minulla muuttolaatikot purkamatta eteisessä. Ei siinä itkukonsertissa nukkunut kukaan koko yänä . Viikon päästä tästä alkoi työt äitiysloman jälkeen. Mutta selvisin ja aivan ihanat tyttäret nyt ovat itse loistavia äitejä ja hyviä uranaisia:) KYLLÄ SE SIITÄ !

Vierailija
4/12 | 

Ihan mielenkiintoista pohdintaa ja vastakkainasettelua (josta en kyllä erityisen paljon pidä). Varmasti on totta se, ettei yhden vauvan kerralla saanut pysty täysin kuvittelemaan, mitä meno on kahden samanikäisen kanssa, ei tietenkään pysty, kun ei ole sitä itse kokenut. Toisaalta eihän kirjoittaja itsekään voi tietää, mitä on saada vaikkapa kaksi, kolme tai neljä lasta aina vuoden tai kahden välein(saati enemmän, mikä sekään ei ole kovin harvinaista) tai saada kaksoset ydinperheeseen yhden tai kahden vaikkapa alle kouluikäisen jatkoksi. Harva meistä kai pystyy asettumaan täysin toisen asemaan, ellei itsellä ole käsillä melko identtistä tilannetta. Tästä syystä en pidä vastakkainasetteluista,minusta se ei auta meitä äitejä/perheitä aidosti ymmärtämään toisiamme tai tilanteitamme, vaan saa aikaan aivan muunlaisia reaktioita.

Vierailija
5/12 | 

Meidän päiväkodissa identtisillä kaksosilla on vaatteet niin, että se, jonka nimessä on kirjain k, niin hänellä on aina jotain keltaista päällä, esim. Sukat :) Toimii!

Vierailija
6/12 | 

” Tästä syystä en pidä vastakkainasetteluista,minusta se ei auta meitä äitejä/perheitä aidosti ymmärtämään toisiamme tai tilanteitamme, vaan saa aikaan aivan muunlaisia reaktioita.”

Oon täysin samaa mieltä. Jos ja kun haluaa edistää suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä omaa perhetilannetta kohtaan, ei tällaisesta ”ette tajua, miten raskasta mulla on”-ajattelusta ole mitään apua. Yksi vauva voi vaikka huutaa ekan vuoden putkeen, jolloin hyvin nukkuvien kaksosten vanhempi ei taas voi todellakaan tajuta, miten raskasta yksösvanhemmuus on. Voi olla myös vakavaa sairautta tai rahahuolia, joista taas kaksosten vanhemmilla ei ole tietoakaan.

Vierailija
7/12 | 

En ymmärtänyt vierailijan no. 4 jankkaamista vastakkainasettelusta. Minusta sitä tekstissä nimenomaan EI ollut.

Kanli
8/12 | 

Vastakkainasettelu on vaarallista, mutta tätähän oli Karoliinalta kysytty, ei hän ollut asiaa itse nostanut esiin. Otsikkoon toki, mutta varmasti syystäkin :)
Minusta äitien yleinen ”Meillä on vaikeaa, sinä et voi tietää, sinulla ei ole koskaan ollut näin vaikeaa” -vertailu on yleisesti omituista. Jos jossain kehuu, miten hyvä oma lapsi on vaikka nukkumaan, saa heti toisten äitien vihat päälleen. Eiköhän jokaisella ole omat vaikeutensa lasten kasvatuksessa. Ihanaa, jos joku saa nukkua, vaikka minä en itse saisikaan!

Vierailija
9/12 | 

Mä en tiedä mitään kaksosvanhemmuudesta, mutta muistan (hämärästi) elämäni vastasyntyneen ja mustasukkaisen, uhmaikäisen puolitoistavuotiaan kanssa. Esikoinen lopetti raivoissaan päiväunet ja vauva ei nukkunut lainkaan vaunuissa. Meidän päivät kuluivat siis kaoottisessa härdellissä n. vuoden ajan, jolloin tilanne alkoi rauhottua. Imetin koko vuoden ja samalla juoksin päättömän esikon perässä ja yritin pitää kaikkia tyytyväisinä. Esikoinen oppi vaihtamaan oman housuvaippansa puolitoistavuotiaana.

Kaisa
10/12 | 

On kyllä kurjaa ja tympeää, kun halutaan tietoisesti ymmärtää väärin, viitaten muutamiin kommentteihin. Eihän Karoliina tässä mitään vastakkainasettelua rakennellut, päinvastoin - hänhän nimenomaan kuvaa sitä, että harvoin sitä ihmiset tarkalleen toistensa tilanteita ymmärtävät, kun ne ovat kaikilla omanlaisiaan. Aihe nyt vain valikoitui lukijoiden toiveiden perusteella, koska arkea yhden ja kahden vauvan kanssa nyt vain on kiinnostavaa vertailla. En muutenkaan ole Karoliinan teksteistä lukenut minkäänlaista uhriutumista tai valitusmentaliteettia, vaan kivan positiivista ja raikasta lapsiperhemeiningin kuvausta, realismia unohtamatta. Tsemppiä Karoliina jatkoon ja hyvää vointia koko perheelle, kiitos että jaksat jakaa teidän arkea ja tuottaa hyvää sisältöä meille lukijoille!

Janika
11/12 | 

Ehkä me ihmiset jotenkin käsitämme tekstiä eri tavoin. Minun mielestäni jo otsikko on vastakkainasettelua:) Minä en pidä yhtään sellaisesta tavasta ajatella, että kenellä on rankinta, jota se kuka ymmärtää ketäkin tavallaan on. Kukaan ei voi tietää mikä taakka kenellä on taustallaan. Ystävälläni oli neloset, ja hänen mielestään kaksoset on ihan sama kuin olisi yksönen:) Jospa kuitenkin oltaisiin ymmärtäväisiä toisiamme kohtaan, se ei ole keltään ainakaan pois.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Jännä juttu. Tajusin sen vasta tänä aamuna. Takana on joululomaviikot. Ne, joihin meillä oli suunnitelmat ja odotukset. Ja ne, jotka onnistuivat vieläpä oikein hyvin. Silti havahduin tänä aamulla siihen, että sellaisen todellisen loman tuntu iski mieleen ja vartaloon vasta kuluneen viikonlopun aikana. Vasta NYT loppiaisena olo on lomalla ollut. Levännyt (sen verran, kun näissä olosuhteissa voi) ja rauhoittunut.

Sanoin miehelle havainnoistani ja hän nyökytteli tietävänsä, mistä puhun. Vaikka teimme ”virallisella” joululomalla vain meille mieluisia juttuja. Tapasimme juuri ne ihmiset, jotka halusimme, ei kolmen lapsen kanssa lomailukaan ole aina näin aikuisen näkökulmasta kaikkein rentouttavinta. Vauvojen tarpeet ovat erilaiset kuin kolmasluokkalaisen, ja lomankin keskellä on silti pidettävä huolta kaikkien rutiineista: nukkumaanmenoajoista, pyykinpesusta, ruokatilauksista, kännykkäsäännöistä jne. Kun tavalliset rutiinit ja toisaalta lomailuun liittyvät erilaiset tapaamiset ja tapahtumat sitten nivoo yhteen, on näin vanhempien näkökulmasta edessä arkea suurempi koitos. Monella tavalla kiva ja odotettu, mutta myös paljon väsyttävämpi kuin se perusarki, jossa kaikella on omat paikkansa ja aikansa.

Siksipä tämä kulunut viikonloppu  – ihan arvaamatta ja ilman odotuksia – olikin lomaisin viikonloppu sitten miesmuistiin. Esikoinen oli Helsingissä, vauvat nukkuivat paljon, eikä meillä edes A:n kanssa ollut mitään velvoitteita tai erityisiä hommia. Hipsuteltiin vaan kotona kollarit jalassa, hoidettiin ainoastaan pakolliset kotityöt ja katsottiin jakso jakson perään Sorjosta. Vielä kun mun pikkusisko kävi heittämässä vauvojen kanssa parin tunnin vaunulenkin, jotta saatiin hetki totaalista hengähdystaukoa, viikonloppu tuntui vähintään Bahaman lomalle.

Huomenna alkaa arki. F menee kouluun, mies töihin ja minä – noh – minulla homma jatkuu samaan malliin kuin lokakuun puolivälistä lähtien. Silti tammikuussa ja päivien pitenemisessä on jotain taikaa. Kun vielä harrastukset alkavat parin viikon päästä taas rullata, ja kun päivät alkavat taas tuntua viikonpäiville, ollaan hyvällä tavalla ruodussa. Olen kyllä ehdottomasti arki-ihminen, ja näin lasten kanssa se vielä korostuu erityisesti. Arki-ihminen, joka haluaa tasaisin väliajoin ripauksen glitteriä, kuohuvaa ja kermakakkuja, jotta voi hyvillä mielin palata takaisin kumisaappaiden ja arkijuuston pariin.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (3)

Sonja
1/3 | 

Ihana postaus :) Niin samaistun tähän, näin lapsiperheellisenä on ihanaa kun alkaa arki. Ja aina välillä sitä glitteriä ja kuohuvaa, niin taas jaksaa. <3

Tike79
2/3 | 

Mä olen joskus muotoillut itselleni niin, että ilman pyhiä arkikaan ei olisi yhtä juhlaa. Molempia tarvitaan! Tuntui aika ihanalta päästä takaisin kouluruokalaan nakkisoppalautasen äärelle oppilaiden innostuneita joululomakuulumisia kuuntelemaan.

Kilppari
3/3 | 

Kiitos sun blogista! Jutut ovat tosi inspiroivia ja olet tosi taitava luomaan niistä mielenkiintoisia. Persoonallisuus ja taiteellinen tyyli kuvissa ja kerronnassa ovat parasta. Hyvää uutta vuotta! <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat