Kirjoitukset avainsanalla adidas

P1010822 (5).JPG
P1010822 (5).JPG

P1010828 (3).JPG
P1010828 (3).JPG

P1010830 (3).JPG
P1010830 (3).JPG

P1010824 (4).JPG
P1010824 (4).JPG

P1010821 (6).JPG
P1010821 (6).JPG

P1010817 (5).JPG
P1010817 (5).JPG

Kaupallinen yhteistyö: Zalando

Kun minä olin teini, muotia olivat koppurakovat ja kireät farkut, jotka piti vetää jalkaan niin pinkeinä, että usein minulla oli mustelmat lantioluideni kohdalla farkkujen puristuksen vuoksi. Oikeastaan kaikki muukin, joka päälle vedettiin ja joka oli coolia, tuntui epämiellyttävälle. Kengissä oli korko (en pidä), rintsikoissa megatoppaukset ja takkien ja paitojen alareunasta kävi viima sisään.

Olenkin ihan hirmuisen tyytyväinen siihen, kuinka vuosien saatossa trendeiksi ovat kasvaneet sellaiset käytännölliset, mukavat ja rennot vaatteet, asusteet ja kengät, jotka eivät purista mistään. Joilla voi liikkua, heilua, kirmata bussiin ja joissa olo on kotoisa.

Okei. Kyllähän niitä kotikollareita ja lenkkareita oli 2000-luvun vaihteessakin, mutta eivät ne olleet silloin vielä kaupunkikelpoista kamaa. Ei tullut mieleen lähteä juoksupöksyissä leffaan, eikä lenkkareissa bileisiin. Nyt ovat asiat toisin.

Kuten olen kirjoitellut tänä keväänä jo aikaisemminkin, kotona työskentely on tehnyt sen, etten olen alkanut vieläkin enemmän haluta mukavia vaatteita ylleni. Kun kirjoittelee läppärillä kotisohvalla, täytyy vaatteiden olla mukavat. Samalla olen halunnut silti pitää edes jotenkin kiinni siitä, että en muutu pölähtäneeksi kotihiireksi, joka ei kehtaa avata ovea edes posteljoonille. Olen yrittänyt kotona olostani huolimatta pitää asuni sellaisina, että voin koska tahansa astella ulos kaupungille, lounaalle tai kahvitreffeille niin, että olo ei ole liian nuhjuinen kodin ulkopuolellakaan.

Kulmakiveksi tähän uuteen tyyliini on löytynyt oivallus sporttivaatteiden ja -kenkien ihanuudesta. Te tiedätte, etten ole mikään liikuntakärpänen oikeasti (jätin juoksukoulunkin kesken ensimmäisen luennon jälkeen), mutta ei se estä löytämästä vaatteita ja kenkiä urheilumerkeiltä. Varsinkin, kun ne ovat nykyisin niin älyttömän ihanan näköisiä!

Tämän kevään sporttirakkauteni on Adidas Originalsin NMD -lenkkarit, jotka tuntuvat jaloissa niin kevyille ja pehmeille, että aivan kun pumpulilla kävelisi. Lenkkareiden varren resori kaiken lisäksi on omiaan tällaiselle sukkavihaajalle, koska kengät suorastaan huutavat sitä, että niihin astutaan paljain jaloin.

Ehkä makeinta lenkkareissani onkin se, että ne voi ihan oikeasti yhdistä millaiseen tyyliin tahansa. Käytetyin lenkkarityylini on vetää Adidakset jalkaan juoksutrikoiden, pitkän paidan ja lippiksen pariksi, ja huidella tällä asukokonaisuudella oikeastaan missä vaan arjen menossa. Toisaalta lenkkarit on ihana yhdistää vaikkapa juhlavaan haalariin ja kimmeltävään käsilaukkuun. Minä rakastan kontrasteja ja "vääriä" pareja niin asuissa kuin sisustuksessakin ja sen takia minusta onkin paljon mielenkiintoisempi laittaa glitterin pariksi lenkkarit kuin korkkarit. 

Jos totta puhutaan, en keksi paikkaa tai asua, joihin lenkkarit - tyylikkäät sellaiset - ei sopisi. 

Parasta 2017 vuodessa onkin tyylillisesti se, että tämmöinen mukavuudenhaluinen, mutta kauniista vaatteista ja kengistä nauttiva saa kerrankin kaiken: Ihanan tyyliin ja mukavuuden samassa paketissa!

-Karoliina-

Kommentit (5)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

reppu1.jpg
reppu1.jpg

reppu2.jpg
reppu2.jpg

reppu3.jpg
reppu3.jpg

Olen päättänyt, että toivon tänä vuonna perheeltäni joululahjaksi kunnollisen repun.  Sellaisen, joka menee niin verkkareiden, mekon kuin farkkujenkin kanssa. Monitoimikassin, jonka pärjäisin vuodesta ja reissusta toiseen. Vaan kun en ole ihan täydellistä vielä löytänyt mistään.

Kriteerit ovat seuraavat:

  • musta
  • tarpeeksi iso, jotta sinne mahtuu läppäri + muuta tavaraa
  • kuitenkin tarpeeksi litteä selkää vasten, etten taklaa repullani kaupoissa, junissa ja lentokentällä puolia vastaantulijoista 
  • hyvät kantohihnat. Selkäni tulee todella helposti kipeäksi, jos kantohihnat ovat huonot tai repun paine ei tule tasaisesti koko selkään.
  • sisällä (tai laukun ulkopuolella) tarpeeksi pieniä taskuja, jonne saa laitettua sellaisen rojun, joka muuten sulloutuisi kassin pohjalle käden ulottumattomiin. 

Nyt siis kaikki vinkit ja nettikauppalinkit kehiin. Tällä hetkellä suosikeikseni ovat nousseet Herscherin Little America, Carharttin Phillips ja sitten tuo oikean yläkulman Adidas, jota en ole kuitenkaan onnistunut löytämään mistään nettikaupasta. 

-Karoliina-

Kuvat lainattu Pinterestistä 

Kommentit (25)

Vierailija
1/25 | 

Herscheliä suosittelen vahvasti! Olen itse ope ja ostin Herschelin Retreatin syksyllä työmatkapyöräilyihin sopivaksi mutta samalla vähän siistimmäksi repuksi, ja se on siis ollut aiiiivan loistava! Reppuun mahtuu ihan kaikki työkamat kalentereista kansioihin, ja läppäritaskukin on tosi hyvä. Usein olen myös saanut treenikamat ängettyä samaan syssyyn ja onhan tuo roikkunut muutamat viikonloppureissutkin mukana. Herscheleissä on myös tosi hyvät selkähihnat, ei ole minkäänlaista selkäkipua ollut mun herkällä selällä. Toki ulkonäöllisesti tykkäisin enemmän kauniin siroista nahkahihnoista, mutta olen kuullut niiden olevan maailman epämukavimmat, etenkin jos painoa on repussa yhtään reilummin... :-( Tosin, itse en ole testannut, mutta kuulostaa loogiselta.

Mutta mun suositus ehdottomasti
Herschelille, uskoisin Little American olevan lähestulkoon Retreatia vastaava - kai niissä vain tuo ulkonäkö vähän poikkeaa. :-)

Karoliina Sallinen

Googlasin tuon sinun reppusi, ja se taisi nousta mun suosikikseni. Parempi kuin isompi America. Kiitos <3

Ellieeee
2/25 | 

En huomannut onko yläkulman reppu Sandqvistin, mutta kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa heidän sivut! https://www.sandqvist.net Ainakin Tukholmassa näitä reppuja näkyi paljon ja itsellä jonotuslistalla seuraavaksi repuksi. :)

Vierailija
3/25 | 

Suosittelen katsomaan Nämä nettisivut http://muute.fi !! Suomalaista käsityötä ja itse ainakin olen ollut erittäin tyytyväinen omaani :) Helsingistä löytyy myös muutama paikka, joissa reppuja voi käydä katsomassa ja kokeilemassa mm. Sokoksella.

Katja Mäkelä
4/25 | 

Oi, mun suosikkeja on noi 1 ja 2 kuvat! Itellä kans etinnässä musta (pikku)reppu. Omistan valkosen nahkasen pikkurepun, mut se on enemmän sellaseen kesämenoon sopiva, kalenteri just mahtuu, ei läppäriä.Reppu on vähentänyt mulla niskahartiavaivoja ja toispuoleisia kireyksiä, joten suosittelen ehdottomasti repun hankintaa, jos on vähänkään enemmän tavaraa ku kännykkä ja lompakko. Itellä kulkee yleensä se puoli elämää mukana :D

Karoliina Sallinen

Mä ostin keväällä pienen mustan repun Zalandosta. Oli tekonahkainen ja halpa, mutta hyvä käytössä!

Marrie
5/25 | 

Hei!
Itse ihastelin suomalaisen Gollan reppuja syyslomalla. Ja ei, design oli hie-man muuttunut sitten viime näkemän. Satuin nimittäin Gollan ainokaiseen kivijalkaliikkeeseen Kluuvissa Helsingissä. Niitä tuotteita ei näytä löytyvän edes vielä nettisivuilta. Osa tuotteista oli nahkaisia, tosi kivan näköisiä ja vaikuttivat laadukkailta. Onnea hyvän repun etsintöihin.

Karoliina Sallinen

Hah :D Golla! Ei tosiaan tule mieleen mikään tyylikäs mielleyhtymä, mutta kiitos vinkistä. Mielenkiinto heräsi!

_petra_
6/25 | 

Itselläni oli samat kriteerit repulle pari vuotta sitten ja sain sitten lahjaksi Fjällrävenin Rucksackin. Läppäri mahtuu hujauttamalla sille tarkoitettuun "taskuun", mahtuu vaikka mitä muutakin, kestää säätä ja kulutusta, olkahihnat tukevat (ei mitkää lirut niinku Kånkenissa), tuntuu kevyeltä selässä ja vieläpä näyttää kivalta! On mulla mukana nii ulkoiluretkillä ko kaupungillakin. :)

Karoliina Sallinen

Pitääpä tsekata. Kånkenissa tosiaan huonot ja väärässä paikassa olevat olkaimet mun selkään, vaikka muuten reppu onkin ihana ja sellaisen omistan. 

naali
7/25 | 

Suosittelen qwstionin reppuja! Zürichiläinen merkki, nettikauppa löytyy http://www.qwstion.com/mobile_en/
Minulle qwistion tuli vajaan vuoden käytön jälkeen hajonneen Herschelin jälkeen ja on ollut kovassa käytössä jo pari vuotta enkä voisi olla tyytyväisempi. Ja voisin kuvitella että näitä näkyy Suomessa vähemmän eikä siis jokaisella oo samanlaista reppua ☺️

P.

Sama! Käytössä musta vaaleilla hihnoilla melkein kaksi vuotta. Ihana. Tosin ei erillistä läppäritaskua. Kannatan keskisuomalaista!

GFL
9/25 | 

Hei huippua että postasit tästä, myös mulla joululahjatoiveena kunnollinen reppu! Edellä mainittu sandqvist on noussut mulla pitkän pohdinnan jälkeen kärkeen. Täällä tukholmassa ne on tosi suosittuja ja (huom. täysin subjektiivinen mielipide) myös hieman tyylikkäämpiä kun herschel. Tietenkin tyylikkyys on vaan pieni osa täydellisen repun hankinnassa ja oonki miettiny pitäskö kuitenkin päätyä ehkä hieman käytännöllisempään herscheliin. Näin repun kuitenkin entisellä poikaystävälläni joten aikuismaisesti päätin että tuota nyt en ainakaan halua ;) Kerro sitten mihin sä päädyit!

Karoliina Sallinen

Hahhhaa :D Toi on kypsää (ja ymmärrettävää)! 

Tsemppiä sullekin reppumetsästykseen!

Karoliina Sallinen

Mä itse asiassa katsoin näitä yhdessä pienssä liikkeesssä Saksassa viimeksi. Pelkään vaan, että matsku on sellaista, että siihen tulee naarmuja. Onko tullut? Jos siis lojuu (kellä lojuu?) lattialla, hiekassa jne. 

Ja onko ne kantohihnat kunnolliset?

Ei ole tullut naarmuja. Ollaan koitettu kyllä pitää sitä siististi, mutta kiireessä on kuitenkin tullut tungettua sitä esim vaunujen alle. Tuo materiaali on erinomainen, kun saa vauvanpuklut ja kurat pyyhittyä helposti.

Hihnat ovat kapeat, mutta mielestäni tuntuvat mukavilta ja on hyvä kantaa.

Heidi Salonen
11/25 | 

Hei Karoliina. Tuli vaan mieleen muita juttuja selaillessa että Saksan Zalandolla on jonkun verran Adidasin reppuja tarjolla, en tiedä onko tuota kyseistä mutta voisit katsoa sieltä kun olet pian toivottavasti lomalla Saksassa voisit siis tilata sen miehesi luo. Toimitus kestää täällä noin pari päivää. Terveisiä Leipzigista! : )

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanaa, kun kesä on täällä. Tai melkein. (Jätän huomiotta, että auringon laskettua ulkona on vain muutama aste lämmintä.)

Mä olen viime aikoina innostunut ostamaan muutamia kevät- ja kesävaatteita. Miettikää! Sain todella sen aikaiseksi monen vuoden odottelun jälkeen.

Asiat, jotka mua tyylissä inspiroi on kyllä aika perus. Ne on niitä, joita kauppissa nyt näkyy. Tai on aikaisemmin näkynyt. Olen tyyliasioissa myöhäisherännäinen.

Tältä mun kevähimotusvaattet ja muutamat kesähankinnat 2016 näyttävät.

HIPPEILY:

Kesällä mulle iskee aina hippeilyhimo. Tekee mieli laittaa kukkia hiuksiin, kulkea pitseissa ja hapsuissa. Sujauttaa varvassandaalit tai mokkabootsit jalkaan. Yksi ehdoton uusi hippivillitykeni on tuo kuvissakin näkyvä BikBokin pitsipaita, jota voi kerrostella toisilla pitsi- ja sifonkipaidoilla vaikka kuinka paljon. Niin ja ei kai mun täydy edes sanoa, kuinka rakastunut olen näihin Uhanan kukkakorviksiin*.

SPORTTAILU:

Ensin kummeksuin, kun porukka palloili kaupungilla juoksuhousut jalassa. Nyt itseni tekisi mieli tehdä samoin. Itse asiassa : Tilasin Asokselta itselleni jo kesäksi Adidaksen koripallopaitaa muistuttavan sporttimekon. En malta odottaa, että saan sen postista.

ROKKAILU:

Farkkushortsit, t-paita ja tennarit. En keksi syytä, miksei tämä toimisi joka ikinen vuosi.

HAALAROINTI JA MEKKOILU:

Kesän mukavimmat vaatteet päällä mun mielestä - vuodesta toiseen - ovat haalarit ja mekot. Niin viileitä ja kerrostettavia.

PALJASTELU:
No joo. En tarkoita nyt mitään mautonta lyhyttä hametta tai push up -yläosia, vaan ennemminkin harkittua pintaa. Tämän kevään lemppareitani ovat olkapäät paljastavat topit, vatsan paljaaksi jättävät paidat ja ne ihanat ysärihihattomat, joissa on kyllä pieni kaula-aukko, mutta joiden olkapäälinja muistuttaa melkein painijapaitaa. (Kuvan ribbitoppi BikBokista, napapaita Monkista)

HULLUTTELU:
Joku kommentoi edellisiin postauksiin, että on ihana, että olen luopunut banaanipaidoista. Täytynee tuottaa pettymys. Addun mekossa taisi olla banskuja. Ja mitäs sanotte ananasshorteista, jotka ostin taannoin H&M:ltä? Mä vaan tulen niin hyvälle päälle vähän hassuista vaatteista.

Mitä kesävaatteita sä halajat tänä keväänä?

-Karoliina-

*saatu

Kommentit (7)

herttax
1/7 | 

Aaah, ihanaa, enemmän tällaisia postauksia! Tykkään sun tyylistä, ja saan näistä hyviä vinkkejä :)

Nippe
2/7 | 

Hauskoja valintoja. Hippeily ja rokahtava iskee parhaiten.
Toki yllätän myös itseni välillä ostamasta "liian nuorekkaita" hepeniä =)
Kesällä varsinkin pitää irrotella!!

3/7 | 

"Kuvan ribbitoppi BikBokista" Selasin postauksen neljä kertaa etsien ribbitoppia, en löytänyt :'D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävimme tänään Flamingossa polskimassa, ja pysähdyimme matkalla Tammiston Adidas Outletiin, koska mun piti saada uikkarit ennen altaille menoa. Sporttibiksut löytyi, mutta myös F:lle jotain. Adidaksella oli nimittäin juuri alkanut seson sale, ja mun aleuikkarin lisäksi F sai ensi kevättä ajatellen pinkkimustan verkkariasun. Etsimme oikeasti koko viime kevään ja kesän F:lle kunnollista verkka-asua, mutta sellaista ei vaan tuntunut (järkevissä hinnoissa) löytyvän mistään. Tänään kuitenkin oikea asu tuli vastaan, ja jos hintaakin koko setillä oli vain 28 euroa, lähti puku matkaamme.

Paluumatkalla pysähdyimme postiin, ja siellä odotti Hobby Hallin kampanjasta saadulla lahjakortilla tilattu hobbalohintainen Björn Borgin matkalaukku. Olen jo vuosia halunnut kunnollista viikonloppumatkalaukkua, mutta viimeistään tuo parin viikon takainen selän rikkominen vääränlaisen matkalaukun kanssa sai minut todella hankkimaan kunnollisen laukun.

Ensinnäkin tuo Björn Borg oli livenä vielä paljon kauniimpi kuin nettikaupan kuvissa, ja kummastuksekseni huomasin, että päivän molemmat ostokset - niin matkalaukku kuin verkkapukukin - noudattelevat mustapinkkiä leoparditeemaa. Jotenkin aika ihana ja tyttömäinen perjantai näin shoppailujen osalta.

-Karoliina-

P.S. Olitteko tänään Flamingossa? Tuntui kuin siellä olisi ollut puolet suomalaisista.

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Kommentit (4)

Hennuli
1/4 | 

Blogi näköjään nykyisin ohjautuu vain sponsoroiduilla jutuilla...Kun näitä enemmän asiaakin sisältäviä blogeja on luettavissa netissä, niin sääteleekö joku normi sitä, että minkälainen päivitys on tarpeen yms. tähän liittyvää. Mutta maksaako tämä blogien "valvoja tai joku muu jotain korvauksia näille ihmisille?

Linda Montonen
2/4 | 

Moi! Kyllä, Flamingossa oltiin ja siellä todella oli puolet Suomesta lillumassa :)

Ja guess what! Bongasin sinut ja neiti F:n. En vain tohtinut tulla häiritsemään. Jälkeenpäin kyllä vähän harmitti. Olisi ollut mukava kiittää aivan mahtavasta blogistasi ihan kasvotusten. Mutta tehdään se nyt näin kirjallisesti sitten :)

Juttujasi ja Eskon juttuja on aina niin mukava lukea. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja olen saanut erittäin hyviä vinkkejä arkeen ja erityisesti tutustunut uusiin vaatemerkkeihin.

Ja olen joskus aikaisemmin tainnut tämän saman kommentin sinulle kirjoittaa, mutta anyway. Minusta on erittäin hienoa, että uskallat kirjoittaa myös esim. parisuhteen ongelmista ihan juuri niin kuin ne on, yhtään kaunistelematta.

Eli pidä lippu korkealla ja jatka samaan malliin, joohan?

Toivottavasti teillä on ollut mukava loma!

Me ainakin nautittiin parin yön reissusta Flamingoon, vaikka sinne upposi rahaa näin kuuden hengen perheeltä melkein parin ihmisen ulkomaanmatkan verran. Mutta who counts :)

Ihanaa loppusyksyä!

Linda

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat