Kirjoitukset avainsanalla vanhemmuus

Me oltiin A:n kanssa viime viikolla käymässä Ratinassa sillä aikaa, kun meillä oli kaksi kotipalvelun työntekijää hoitamassa vauvoja. Ostettiin tytöille ristiäismekot ja syötiin lounas. Reissuun meni kaiken kaikkiaan tunti ja 13 minuuttia.

Postasin Ratinasta myös  instaan ja kuten arvata saattoi, kirvoitti se monen monta viestiä. Sain viestejä siitä, miten rohkea olin, kun uskalsin kertoa, että meillä käy kotipalvelu. Moni kertoi, että haluaisi myös kotipalvelun apua, mutta ei kehtaa, koska pelkää, että tällöin leimattaisiin huonoksi äidiksi. Joku jopa kertoi, että luopui hyvälle tuntuneesta avusta, koska syyllisyys asiasta oli niin kova.

Näiden viestin lisäksi sain viestejä myös siitä, miksi koin tarvetta jättää lapset hoitoon. Miksi haluaisin pois vauvakuplasta ja mikä sai minut jättämään lapset vieraiden hoidettavaksi. Annettiin ymmärtää, että se ei olisi oikein.

Mä itse en ole koskaan, edes F:n vauva-aikaan ymmärtänyt, miksi äidit, jotka lähtökohtaisesti ovat vauvassa kiinni niin raskauden kuin suurimman osan ensimmäisenä vuotena, eivät voisi välillä viettää myös omaa aikaa. Varsinkin, jos oma aika on tunti kauppakeskuksessa tai kaksi kampaajalla. Olipa sitten kotona "vieras" hoitaja, saati lapsen oma isä (jota en pidä hoitajana lainkaan).

Mä toisaalta en koe tuomittavaksi sitä, jos toiset äidit haluavat toimia toisella tavalla. Äitejä, elämäntilanteita ja vauvoja kun on niin monenlaisia. Mulle pienet irtiotot tuo voimia ( ja ovat toisaalta melko pakollisia töiden vuoksi), mutta jollekin toiselle sellainen voisi olla todella ahdistavaa.

Eniten mua näissä kaikissa viesteissä, joita sain, mietitty taas se, kuinka paljon paineita ja muka-oikeita tapoja äitiyteen liitetään. Keskustelu kävi kevyellä tasolla siinä samassa hengessä, missä netissä jutellaan (kauniisti sanottuna) niin imetyksestä, pulloruokinnasta, alatiesynnytyksessä, sektiosta, perhepedistä, unikoulusta ja kaikesta muusta sellaisesta, joka liittyy kasvatukseen. Tai totta puhuen. Ei edes kasvatukseen, vaan siihen, kuinka hyväksi tai huonoksi kukin äiti (ei isä, tietenkään!) arvotetaan.

Mä tiedän, että kirjoitan paljon siitä (nyt ja jatkossa) millaisia valintoja mä haluan tehdä äitinä ja mitä mä pidän MEILLE oikeana. En kuitenkaan usko, että meidän tavat sopii kaikille. Enkä edes pyri siihen, että muuttaisin vaikkapa blogiteksteilläni jonkin toisen perheen tapoja. Haluan ainoastaan antaa ajateltavaa ja ennen kaikkea yhdenlaisen perheen ja äitiyden mallin monien muiden joukossa. Koska välillä tuntuu sille, että vaikka äitiyttä ja kasvatusta voi hoitaa miljoonilla tavoilla, julkiseen keskusteluun tuodaan yleensä vain yksi absoluuttinen totuus, jota joko kompataan tai sitten sitä vastaan esitetään täysin päinvastainen - absoluuttisesti oikea totuus sekin. Ja kaikki harmaat sävyt, saati ymmärrys itselle vieraita tapoja kohtaan, puuttuu tästä keskustelusta täysin.

Äitien nettiriidoista toisiaan kohtaan on puhuttu jo niin kauan, että toivoisin jo vähän muutosta. Siksi kannustan kaikkia äitejä ryhtymään kapinaan äitiysarvostelua vastaan. Tehdään #äitirauha, jossa kannustetaan ja tuetaan toisiamme, vaikka tapamme ei olisikaan samanlaisia.

Jos suakin kyllästyttää äitiyteen liittyä kurjahenkinen keskustelu, jaa omat positiiviset äitikohtaamiset #äitirauha - häsän kanssa someen. Tehdään talvesta 19/20 suvaitsevampi meille kaikille, erilaisille, äideille. 

-Karoliina-

Kommentit (25)

Äitix3
3/25 | 

Mä en voi käsittää tota äitien arvostelua.
Miksi sun pitäis olla siinä vauvassa tai lapsessa kiinni 24/7?
Mikä siinä tekee äidistä huonon, jos et ole? Millälailla sä oot parempi äiti, jos oot 24/7 kiinni lapsessasi?
Mun mielestä ei mikään.
Ihan varmasti annat sille lapselle kaikkesi, vaikkette oo toisissanne kiinni kokoaikaa.
Miksi olla kateellinen, jos sulla on hoitaja? Miksei, jos siihen on mahdollisuus.
Kateellisuus on niin... Syvältä.
Kaikkea hyvää sulle ja muille!

Tiina/Fit Fat Mama
4/25 | 

Siis todellakin juuri noin, että ottaa ja pyytää sitä apua varhaisessa vaiheessa, eikä vasta sitten kun huomaa että ei saakeli olen ihan loppu ja dööd.

Itse olin toisen lapsen kohdalla tosi kiinni hänessä ja hän minussa alussa. Neiti ei suostunut syömään pulloa yhtään, eikä rauhoittunut isänsäkään sylissä. Onneksi vauva-aika ei kestä ikuisesti ja nyt kun Miina on jo yli 2-vuotias niin voi olla yökylässäkin mummonsa luona :).

Tsemppiä arkeen ja teette just niinkuin itse koette parhaaksi :). ps. hyvä haaste ja osallistuin siihen instagramin puolella

Vierailija
5/25 | 

Se on justiinsa niin niinku kirjotit! Jokainen tyylillään eikä se tee toisesta sen huonompaa tai parempaa jos ei tee samoin kuin itse.

Vierailija
6/25 | 

Se on ehkä kateutta joka tulee ulos "neuvomisena"? Olet kuitenkin etuoikeutetussa asemassa kun olet alle kaksi viikkoisten vauvojen äitinä käynyt jo hierojalla ja ripsi+kynsihuollossa sekä saanut kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa. Uskotko että monista syistä (esim imetys) vauvavuotena äidit eivät pääse tekemään tuollaisia asiota kuukausiin. Kaikki ei tietenkään tahdokaanainakaan ensimmäisten kuukausien aikana.

Vierailija
7/25 | 

Miksi edes pitäisi yrittää pärjätä kahden vauvan kanssa ilman kotipalvelun apua, jos semmoista kerta on tarjolla? Itse tuskin selviäisin kahden vauvan kanssa edes kotipalvelun turvin. Ota vain kaikki apu vastaan jota tarjotaan :)

Vierailija
8/25 | 

Tämä kirjoitus osui naulan kantaan! En ymmärrä, miksi pitää jatkuvasti arvostella ja syyllistää muita äitejä. Ihan kuin sitä painetta ja riittämättömyyden tunnetta ei muutenkaan suolletaisi joka tuutista ulos. Tänään erityisesti harmitti, kun kuulin tänään, että Rita Niemi-Manninen joutui eroamaan imettäjävaikuttaja pestistä korvike-kritiikin takia. Äiti-rauha on todellakin tervetullut!

Anni
9/25 | 

Mietin ja pohdin paljon tätä tekstiäsi monilta eri kannoilta. En kuitenkaan keksinyt yhtä ainuttakaan syytä miksi kumpikin vanhempi haluaa omaa aikaa vauvojen ensimmäisen kotona olo-viikon aikana ja vielä samaan aikaan... Vauvojen, joita on odotettu vuosia.. Miten se tulee edes mieleen?? En millään ymmärrä tätä ajatusmaailmaa 2-viikkoisten vanhemmilta, eikö heidän kanssaan haluaisi olla jokaikisen hetken näinä ensimmäisinä aikoina?? Ja miksi nykyään halutaan niin kovasti tätä ”omaa aikaa”?? Tulee vielä aika kun toivotte lastenne olevan pieniä ja lähellä.. t. Neljän pojan äiti

Vierailija
10/25 | 

Kun päästiin 7 vuotta sitten viikon ikäisten kaksosten kanssa kotiin, lähestulkoon ryntäsin ensimmäisenä Kalevan Prismaan ja jätin pojat isän kanssa kotiin. Se tunnin haahuilu pitkin käytäviä oli se, mitä siinä kohtaa tarvitsin. Tämä onkin muuten yksi harvoista muistikuvista vauvavuoden ajalta :D Oma aika siis on todellakin tärkeää, jotta arkea jaksaa pyörittää! Lisäksi meillä kävi myös kotipalvelu ja ne 3h/vko oli ihan best, koska tiesin, että silloin saan takuuvarmasti nukkua ;)

Amalia
11/25 | 

Ei lapset siitä vahingoitu, kun jäävät turvallisen aikuisen hoitoon. Kaikki mahdollinen apu mikä auttaa äitiä/vanhempia jaksamaan, välillä raskaassakin vauva-arjessa, on vain hyväksi. Hyvinvoiva äiti on parasta mitä lapsi voi saada. Ottakaa äidit rohkeasti apua vastaan.

4 lapsen äiti
12/25 | 

Mun mielestä saa olla eri mieltä ja jupista muiden tavoista miten paljon haluaa, MUTTA mikä pistää ihmisen kirjoittamaan mielipiteensä ja juurikin neuvomis tai loukkaus mielessä nettiin??! Itse jaan aina vain positiivista kommenttia tai sen sävyistä someen. Voin ihan oikeasti rehellisesti sen sanoa, etten kirjoittele mitään pahaa kenellekään, koska sen kirjoittaminenkin saati julkaisu alkaa ahdistamaan. Mut kai nämä ihmiset ovat sitten niitä tietyn tason narsisteja. Ja tarkoitan juuri kiusantekoa. Rakentava kritiikki reilusti ja kohteliaasti sanottuna on eri asia.

Vierailija
13/25 | 

Itse olen saanut hirveen määrän kommenttia siitä etten oo vielä laittanut 4kk ikäistä hoitoon. En nää mitään väärää siinä jos laittaisi, mutta kun en ole kokenut tarvetta sille vielä niin tuntuu erikoiselta että pyöritellään silmiä. Ja voi luoja miten saa tutista asiaa. Ei olla annettu tuttia ollenkaan niin on tullut sanomista kun vauva itkee "no missäs se tutti on", "nytkin voisit vaan laittaa tutin suuhun niin se ois tyytyväinen." Tykkään keskustella muiden äitien kanssa eri tavoista tehdä asiat, mut sit kun on noita töksäyttelijöitä..

Pikkuvauvan äiti
14/25 | 

Ei liity tähän postaukseen, mutta..
Kuuntelin äskön storytelistä sun kirjan, tee se itse vauva. Oli niin hauskaa kuunneltavaa. Välillä hihittelin itekseni niille kuvauksille, kun oli niin osuvia.😊 kiitos kirjoittajalle vain.

Käyttäjä24761
Liittynyt27.9.2018
15/25 | 

Anni kirjoitti:
Mietin ja pohdin paljon tätä tekstiäsi monilta eri kannoilta. En kuitenkaan keksinyt yhtä ainuttakaan syytä miksi kumpikin vanhempi haluaa omaa aikaa vauvojen ensimmäisen kotona olo-viikon aikana ja vielä samaan aikaan... Vauvojen, joita on odotettu vuosia.. Miten se tulee edes mieleen?? En millään ymmärrä tätä ajatusmaailmaa 2-viikkoisten vanhemmilta, eikö heidän kanssaan haluaisi olla jokaikisen hetken näinä ensimmäisinä aikoina?? Ja miksi nykyään halutaan niin kovasti tätä ”omaa aikaa”?? Tulee vielä aika kun toivotte lastenne olevan pieniä ja lähellä.. t. Neljän pojan äiti

1. Lue, mitä Karoliina kirjoitti äitirauhasta.
2. Sisäistä lukemasi.

Olin raskaana viikkokaupalla vuodelevossa ja lapseni ekat pari viikkoa olivat tosi vaikeita.
Koska en imettänyt, kävin pikkuvauvavaiheessa usein kaupungilla kävelemässä yksin. Se oli ihanaa. Näin vuosienkin jälkeen lapseni rakastaa minua edelleen, vaikka syntyi sektiolla, en imettänyt ja menin töihinkin jo hyvän aikaa ennen 1-vuotispäivää. Eikä edes kaduta.

Vierailija
16/25 | 

” Näin vuosienkin jälkeen lapseni rakastaa minua edelleen, vaikka syntyi sektiolla, en imettänyt ja menin töihinkin jo hyvän aikaa ennen 1-vuotispäivää. Eikä edes kaduta.”

En epäile ettei rakastaisi. Mutta ovatko nuo valintasi olleet lapsen kannalta ihanteellisia, on toinen juttu. Imettäminen esimerkiksi ei ole mikään mielipidekysymys (kuten joskus annetaan ymmärtää), vaan sen hyödyt lapselle ovat tutkitusti kiistattomat.

Olen samoilla linjoilla kuin Anni - en pysty ymmärtämään tarvetta saada heti ”omaa aikaa”, kun ensin on vuosia lapsista haaveiltu. Työtkään ei ole ”pakko”, vaikka kuinka olisi yrittäjä. Yelit tappiin raskausaikana, niin on oikeasti varaa pitää äitiyslomaa. On ihanaa, jos lasten isä osallistuu ja on tasavertainen vanhempi. Äidin läsnäoloa se ei kuitenkaan vauvan elämässä korvaa. Isomman lapsen kohdalla on jo aivan toinen juttu.

Kiintymyssuhdeteoria ei myöskään ole mitään hippien huuhaata vaan ihan tieteellistä faktaa.

Käyttäjä35921
Liittynyt1.11.2019

Niin että kiintymyssuhdeteoriat romuttuu, kun äiti on lapsistaan erossa tunti 13 minuuttia... Hoh hoijaa! Minua henkilökohtaisesti käy sääliksi tuollaiset ihmiset, jotka sinä päivänä kun lapsi syntyy lakkaavat olemasta mitään muita kun äitejä ja kaikki omat tarpeet sammuvat saman tien. Loppupeleissä tuo ei ole lapsenkaan etu. Eikä siinä mitään, kun pitäisivät edes ajatuksensa ominaan, mutta kun pitää vielä parhaimpansa mukaan koittaa syyllistää niitä , joiden elämä on hieman terveemmällä pohjalla. Ikään kuin nykyaikana varsinkin nuoreilla äideillä ei olisi muutenkin ihan tarpeeksi paineita. Saisitte hävetä! 

Itse olen koko ikäni ollut yyhoona ja lapsi nyt jo aikuisten kirjoissa. Olosuhteiden pakosta on pakko ollut luopua suurelta osin muusta elämästä ja voin kertoa kuinka hukassa olin, kun lapsi alkoikin olla jo niin iso, että ei äitiä enää kaivannutkaan joka vaiheessa. Eihän mulla ollut siinä vaiheessa enää mitään muuta. 

Itsellä onneksi on ollut tukiverkkoa, joka on aina välillä mahdollistanut myös kotiovesta ulos lähtemisen ja välillä tosiaan pieni kävelylenkki yksin, omien ajatusten kanssa, on tehnyt ihmeitä. Ja aivan varmasti ollut myös lapsen edun mukaista. Ihan huoletta olen lapsen jo melko pienenäkin jättänyt esim. isovanhempien hoitoon, jos on ollut tarve päästä tuulettumaan. Tuuletuksen jälkeen on jatkettu elämää taas pitkän aikaa paremmilla mielin.

Ja hyvin täysijärkinen tyttö on lopputuloksena; meidän välisessä kiintymyssuhteessa ei ainakaan koskaan ole ollut mitään ongelmaa. 

Käyttäjä37399
Liittynyt6.1.2020

Imettäminen ei ole mielipidekysymys mutta ei myöskään pelkällä puhtaalla tahdolla onnistuva. imetys ei aina onnistu vaikka noudattaisi kaikkia tehostamiskeinoja. Toivoisinkin, että ihmiset lakkaisivat kivittämästä äitejä, jotka ei imetä. Taustalla voi olla oman tahdon sijaan kipeitä epäonnistumisia.

Milla
17/25 | 

Hyvin sanottu. Kiitos ennenkaikkea siitä että jaat arkeasi avoimesti, vaikka arvostelevaa keskustelua siitä tuleekin. Mielestäni sinusta huokuu selvästi vauvaonni, eikä se että käyt itseksesi jossain vaiheessa vähän kodin ulkopuolella ota tätä pois. Omalla esimerkilläsi mahdollistat taas yhden äitiyteen liittyvän keskustelun, joka näköjään joudutaan käymään, jotta päästään avaamaan taas näitä äitiyteen liittyviä mielikuviamme. Tämä on tärkeää keskustelua ja ei voi muuta kuin toivoa että isommassa mittakaavassa saadaan taas edistystä aikaan, jotta tämä typerä äitien syyllistäminen edes vähenisi.

Vierailija
18/25 | 

Olis mielenkiintoista kuulla miksi kohdallasi päädyttiin sektioon ja miten imetys onnistuu kaksosten kanssa?

Kiitollinen
19/25 | 

Kiitos Karoliina keskustelun avaamisesta. Tällaiselle keskustelulle on yhteiskunnassa tarvetta. Asiat eivät voi muuttua, ellei niitä ensin nosteta esiin. On aika havahtua siihen, että myös äidit ovat yksilöitä, joista toiselle sopii toinen ja toiselle toinen. On vastuullista vanhemmuutta ylläpitää omaa jaksamista ja hyvinvointia. Keinot siihen ovat yksilölliset!

Käyttäjä24761
Liittynyt27.9.2018
20/25 | 

Vierailija kirjoitti:
” Näin vuosienkin jälkeen lapseni rakastaa minua edelleen, vaikka syntyi sektiolla, en imettänyt ja menin töihinkin jo hyvän aikaa ennen 1-vuotispäivää. Eikä edes kaduta.”

En epäile ettei rakastaisi. Mutta ovatko nuo valintasi olleet lapsen kannalta ihanteellisia, on toinen juttu. Imettäminen esimerkiksi ei ole mikään mielipidekysymys (kuten joskus annetaan ymmärtää), vaan sen hyödyt lapselle ovat tutkitusti kiistattomat.

Olen samoilla linjoilla kuin Anni - en pysty ymmärtämään tarvetta saada heti ”omaa aikaa”, kun ensin on vuosia lapsista haaveiltu. Työtkään ei ole ”pakko”, vaikka kuinka olisi yrittäjä. Yelit tappiin raskausaikana, niin on oikeasti varaa pitää äitiyslomaa. On ihanaa, jos lasten isä osallistuu ja on tasavertainen vanhempi. Äidin läsnäoloa se ei kuitenkaan vauvan elämässä korvaa. Isomman lapsen kohdalla on jo aivan toinen juttu.

Kiintymyssuhdeteoria ei myöskään ole mitään hippien huuhaata vaan ihan tieteellistä faktaa.

Jostain syystä nimenomaan kiintymyssuhdevanhemmiksi itsensä mieltävät ovat usein pahimpia äitirauhan rikkojia.
Lapseni syntyi sektiolla lääketieteellisestä syystä, joka myös vaikutti siihen ettei imetys onnistunut. Menin töihin lapsen ollessa 10 kk, koska muuten olisin menettänyt hyvätuloisen työpaikkani kun taas lapsen matalatuloinen isä jäi kotiin vauvan kanssa. Kirjoituksestasi jäi paha mieli, kuten varmasti halusikin jäävän. En toivo sinulle pahaa, mutta kunpa kuitenkin kokisit jonkun pienen kolhun, joka saisi sinut ymmärtämään asioiden moninaisuuden siellä äitikuplassasi.
Se, jos isä osallistuu vanhemmuuteen ei muuten ole ihanaa, vaan itsestäänselvyys.

Vierailija
21/25 | 

”Se, jos isä osallistuu vanhemmuuteen ei muuten ole ihanaa, vaan itsestäänselvyys.”

Näin ei valitettavasti ole - kuten itsekin varmasti tiedät. Toki niin PITÄISI olla, että toivottua yhteistä lasta hoidettaisiin yhdessä. Mutta valitettavan monessa tapauksessa naiset lisääntyvät sellaisten mieslasten kanssa, joilla ei ole mitään ajatustakaan muuttaa elämäänsä lapsen myötä. Joissain tilanteissa mies häipyy kokonaan. Toki äitikin voi häipyä mutta se on sitten eri keskustelu :)

Eräsäiti
22/25 | 

Itse olen kahden kuukauden ikäisen vauvan äiti. Ensinnäkin se, että meitä siunattiin lapsella on ihme. Raskaus aika oli vaikea, neljä päivää koitin synnyttää, mutta päädyttiin sektioon. Imetys ei onnistunut aikaisemmin tehdyn rintaleikkauksen takia (terveyssyistä). Kävin mielen kanssa niin pohjilla, koska tunsin epäonnistuneen kaikessa. Mutta en suostu tuntemaan olevani huono äiti, joten jos joku näin ajattelee, niin onnea ajatuksille. Minusta hyvää äitiyttä ei mitata mittareilla: alatie synnytys, imetys tai äidin "kokoaikainen" läsnäolo. Äitirauhaa kaikille äideille! Kiitos hyvästä tekstistä!

Vierailija
23/25 | 

En ole instassa enkä muutenkaan sosiaalisessa mediassa aktiivinen ja hyvä niin. Suunnitellaan perheeseen kolmatta lasta, eikä tulisi mieleenkään mennä fb:n tai instan mukatäydelliseen maailmaan kertomaan asioitani. Nykymaailman mammat ovat ihmissyöjiä, tuomareita ja tuomittuja yhtäaikaa. Sinä olet paras äiti lapsillesi, kaikki muu on turhaa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sain eiliseen MyDay-postaukseen kysymyksen siitä, miksi F:llä on päivässä ruutuaikaa vain 20 minuuttia. Lukija kertoi, että häntä itseään alkaisi ainakin ärsyttää, jos jokin noin kiva asia olisi vain 20 minuutin mittainen.

Meillä ruutuaika on vaihdellut vuosien ja kuukausien saatossa, eikä se ole mikään kymmenvuotissopimus, jota ei voisi muuttaa. Esimerkiksi junassa/lentokoneessa tai kipeänä kotona pötkötellen F saa käyttää kännykkää miltei rajattoman ajan, mutta tässä meidän tavallisessa elämässä Tampereella – arki tai viikonloppu – 20 minuuttia on koettu hyväksi. Siihen päälle kun tulee viestittelyt, puhelut ja mahdolliset videopuhelut, ylittää aika kuitenkin pääsääntöisesti puolen tunnin. Joka on meistä kyllä ihan riittävä aika 8-vuotiaalle.

Tuo ruutuaikakysymys oli mun mielestä todella mielenkiintoinen. Varsinkin, kun meidän ystävä kysyi tismalleen samana päivänä, millaisia kasvattajia me A:n kanssa olemme. Aloin ihan pohtia, millaisia olemme. Ja nimenomaa monikossa, koska vaikka tottakai meillä on omat painotuksemme ja olemme joissakin kasvatusasioissa erilaisia ja eri mieltä, ollaan me tässä jutussa yhdessä.

Ehkä ensimmäiseksi mieleen tuleva asia on se, että me olemme yhdessä tiimi, joka kasvattaa F:ää. Me pyrimme siihen jo heti suhteemme alussa, koska oli selvää, ettei A olisi F:lle vaan mikään aikuiskaveri vaan ihan oikea vanhempi. Mutta jos totta puhutaan, olihan tie alussa vähän karikkoinen välillä. Me kyllä yleisesti ottaen pyrimme silloin jo samaan lopputulokseen, mutta tavat saattoivat olla erilaisia. Nyt kun A on oppinut tuntemaan kaikki F:n mielen mutkat ja tulkitsemaan nenän asennot. Ja kun minä taas olen oppinut näkemään A:n toiminnan taakse ja luovuttamaan vastuuta hänelle, vallitsee meillä sellainen ilmapiiri, että jokainen täällä tietää, ettei minulla ja A:lla ole eri sääntöjä F:n suhteen. Lapsen on turha kysellä lupaa toiselta vanhemmalta, jos toinen on jonkin asian jo kieltänyt.

Tietystihän meillekin tulee välillä näistä vääntöjä (jopa F:n kuullen) kasvatuksesta tai saatamme pyöritellä toisillemme silmiä, jos toinen aikuisista toimii F:n suhteen omasta mielestä typerästi. Mutta tätä tapahtuu aika harvoin ja pyrimme siihen, että kasvatuserimielisyydet käydään läpi silloin, kun lapsi ei ole kuulemassa. Lapset kun ovat ERITTÄIN hyviä tarttumaan näihin tilanteisiin ja käyttämään niitä hyväksi.

Mulle on aina ollut todella tärkeää, että kotona on ilmapiiri, jossa lapsi uskaltaa kysyä ja puhua ihan kaikki tunteensa. Siihen mun mielestä voi nimenomaa vaikuttaa kasvatuksella. Sellaisella, että kannustaa kyselemään ja puhumaan ja kaivaa vaikeita asioita silloin esiin, kun näkee, että lapsen mieltä painaa joku juttu. F oli jossakin vaiheessa aikamoinen tunnehautoja – kuten minäkin olen ollut (olen välillä vähän vieläkin) – mutta nyt parin vuoden aikana on ollut aivan ihana huomata, että hän puhuu kaikki tunteensa auki. Kutsuu jopa ”perhepalaveriin” selvittämään asioita. Tärkeää tässä on se, ettei naura yhdellekään kysymykselle tai vähättele lapsen kokemuksia. Siis tässä pätee sama asia, kun aikuistenkin kanssa: Jos kokee, että ympäristö on turvallinen, eikä omia ajatuksia tarvitse hävetä, uskaltaa myös puhua kaikista hölmöimmät ja vaikeimmatkin jutut. Meillä ei myöskään satuilla mitään höpöhöpö-juttuja. Jos lapsi kysyy vaikkapa seksistä, synnytyksestä, kuolemasta tai muista aroista aiheista, niihin vastataan asioiden oikeilla nimillä. 

Vaikka meillä keskustellaan asioista ja F saa kertoa mielipiteensä, on meillä siinä mielessä varmasti aika perinteinen tapa kasvattaa, että meillä ei ole epäselvää, ketkä tässä talossa määräävät. F:llä on rajat, joita tulee noudattaa ja jos rajojen noudattaminen ei onnistu, seuraa tästä myös sanktio. Valehtelu on pahin mahdollinen munaus, mutta kyllä meillä tulee kännykkäkieltoa tms, myös vanhemmille rumasti puhumisesta tai vaikkapa siitä, että useamman kehotuksen jälkeen käytös ei muutu parempaan suuntaan. Tosin hänellä on myös porkkanoita. Montaa uutta asiaa on opeteltu kannustimien kautta  ja hyvistä asioista saatetaan palkita myös extempore-tavalla. Suurin näistä on varmasti se, että viime keväänä F:n kysy ottaa vastuuta kouluasioista koheni aivan huimasti ja muutenkin tyttö kasvoi henkisesti monta metriä. Silloin annoimme hänelle ison yllätyslahjan kevätjuhlapäivänä.

Toisaalta. Me harvoin lahjotaan F:ää mihinkään, vaan ennemmin pyritään toimimaan ja opettamaan vaikka kotitöiden tekoa niin, että sellainen toisten auttaminen ja yhdessä puuhailu nyt vaan yksinkertaisesti kuuluu asiaan. Meillä ei siis saa roskien viennistä, tiskikoneen täytöstä, pyykin pesusta tai oman huoneen siivoamisesta mitään palkkioita tai viikkorahaa. Eikä hän kyllä saa muutenkaan viikkorahaa tällä hetkellä, mutta rahaa toki silloin, kun tarvitsee johonkin. Tämä ei  – ettei kotitöistä lahjota – tarkoita tietenkään sitä, että lapsi aina vihellellen ja iloisesti osallistuisi kotitöihin. Kyllä roskien viennistä saattaa tulla edelleen aivan ylimitoitettu kiljunta ja jupina, mutta välillä homma luistaa taas aivan luonnostaan. Ne aamut, kun huone on siisti ja sänky pedattu ilman erillispyyntöä, tuntuu tietysti tosi kivalle.

Meillä on melko tarkat nukkumaanmenoajat (joita pyritään noudattamaan myös lomilla ja viikonloppuisin) ja säännöt vaikkapa herkkujen suhteen. Sillä tavalla homma pysyy aika kivasti paketissa. Sitä paitsi: Kun herkut ei ole esimerkiksi jokapäiväisiä, on ihan superhauska yllättää lapsi joskus kesken tiistain ja sanoa, että totta kai saavat mennä jädelle. Musta on jotenkin liikuttavaa, että esimerkiksi viime vuonna torstaitreenien jälkeen A:n ja F:n tavaksi tuli käydä ostamassa kotimatkalla kaupasta Pätkikset tai minilakut. Vaikka herkku oli noin pieni, oli se selvästi F:stä jotenkin erityisen juhlavaa ja hienoa.

Ylipäätään ajattelen niin, että jos arki on melko tavallista ilman hoploppeja ja elämyspuistoja, lapsen on parempi rauhoittua arkeen, kouluun ja harrastuksiin. Ja toisaalta sitten kaikki extrajutut tuntuu oikeasti hienolle ja arvokkaalle. Jos koko ajan ostellaan asioita, syödään herkkuja, rampataan pitkin ja poikin, ei mikään kohta tunnu enää miltään. Me ollaan tehty ihan raa`asti jopa niin, että jos ollaan keksitty A:n kanssa mielestämme joku kiva juttu, vaikkapa pyörälenkki, ja F:n mielestä yllätys on ollut liian pieni tai vähäpätöinen, ollaan jätetty koko homma toteuttamatta. Sanottu, että ehkä seuraavalla kerralla tämmöinen vaatimaton retkikin tuntuu sitten joltain, kun huomaat, miltä sen menettäminen tuntuu.

Mun ammatti opettajan on opettanut sen, ettei lapsen kiukkuja voi pelätä. Ja ettei lasta voi ja saa miellyttää koko ajan. Mä en esimerkiksi ole siinä mielessä vieraskorea, että joustaisin meidän säännöistä vain siksi, että F:llä on kaveri kylässä. Uskon myös siihen, että lapset myös haluavat rajoja. Se tekee olon turvalliseksi, kun tietää, että aikuiset välittävät. Ollaan myös puhuttu F;n kanssa siitä, miksi tiettyjä sääntöjä tarvitaan. Miten ne tuo turvallisuutta, terveyttä, virkeyttä jne. Eli hyvää lapselle! 

Tätä tekstiä lukiessa alkaa tuntua sille, että ollaan kauheita tiukkiksia. Vaikka en mä kyllä koe, että ollaan. Meillä on vaan aika selkeät sävelet sen suhteen, miten homma etenee ja kaikki sen kaavan tietää. Pääasiassa menee mutkattomasti juurikin siksi, että jokainen tietää oman ruutunsa. Välillä kiukkuillaan ja huudetaan ja sitten sovitaan ja pussataan. Mä koen kaiken tämän lisäksi ihan parhaana juttuna sen, kun lapsi ja aikuiset hupsuttelevat keskenään. Me saatetaan saada F:n kanssa vaikkapa illan nukutushetkessä joskus sellaiset nauruhepulit, ettei siitä vaan tule loppua. Molemmat hokee vuorotellen: "Hei nyt oikeasti rauhoitutaan!" ja sitten kuitenkin taas revetään uudelleen. On jotenkin ihanaa, että oman lapsen kanssa voi olla niin käsittämättömän hauskaa.

Meidän kasvatusperiaate on varmasti niinkin kliseinen kuin: Rajat on rakkautta.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (15)

MammaMia
1/15 | 

Wau! Selkeätä, turvallista ja johdonmukaista. Samat periaatteet ja säännöt meilläkin, paitsi ruutuaikaa ei ole arkena lainkaan (poisluettuna mahd. puhelut ja viestit ja tiedonhaku lyhyesti netistä) Viikonloppuisin lastenohjelmia n.1h/pv. Ja niin tuttua etenkin tuo hauskanpito ja huumori lasten kanssa, kun sitä ja rakkaudellista ilmapiiriä riittää, voi hyvillä mielin olla ne aika tiukat rutiinit ja säännötkin. Ja niimpä, rajat on rakkautta, ja ihan vaan lasten parhaaksi :)
Terv. Varhaiskasvatuksen ope, jolla ekaluokkalainen, sekä 5v kaksoset

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

F ei juuri ole kiinnostunut telkkarista. Toki haluaa katsoa vaikka Vain elämää ja jotkut lempparinsa, mutta tv ei ole varsinainen juttu. Johtuu ehkä siitä, että kun asuttiin kaksin, suurimman osan ajasta tv ei edes ollut meillä toiminnassa. Ihanaa syksyä kouluun ja perheen kanssa 💞

Vierailija
2/15 | 

Tärkeintä on että rakastatte lasta. Miten huomioitte etäisän ajatukset kasvatuksessa?

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Mä uskon, että rakkaus ei yksin riitä. Vaan sen eteen on tehtävä myös tekoja. Esimerkiksi välillä otettava yhteen lapsen kanssa tai lyötävä tylsätkin rajat. Toki rakkauttaan on myös kaikki kivakin: Hemmottelu ja hulluttelu.

Olemme olleet koko F:n elämän, ei vaan tässä tilanteessa, erilaisia kasvattajia ja molemmissa kodeissa on siksi myös omat vahvuudet ja painotukset lapsen kanssa olemisessa.

Äitipuolitoista
Liittynyt16.4.2019
3/15 | 

Hyvä te! Onko teillä samat linjat myös lapsen isän kanssa? Vaikka tilanne toki siten eri, ettei arki ole siellä vaan nähdään vapaapäivinä.

banana
4/15 | 

Mua kiinnostaisi sun ajatukset lapsen seksiaalikasvatuksesta. Olen itse seurannut mm. PuhuMurua ja sieltä saanut vinkkejä rehellisyyteen, josta itsekin mainitsit. Mutta F:n kanssa saman ikäisen tytön äitinä kaipaisin enemmän puhetta aiheesta :)

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Hmm. Mä en oikein tiedä, onko mulla itsd asiassa seksuaalikasvatukseen mitään erityistä linjaa, vaan se vaan noudattelee samaa kaavaa, kun muukin kasvatus. Mikään ei ole liian noloa kysyttäväksi ja puhuttavaksi.

Vierailija
5/15 | 

Nostan hattua tuolle 20 minuutille! Meillä kyllä usein katsovat aamulla Pikku Kakkosta jos on ns. kotiaamu enkä vie puurolle päikkyyn. Siitä tulee herkästi jo 30 minuuttia. Ja illasta riippuen sama illalla päälle. Eli tunti helposti päivässä! Toki kännyköitä ei ole, eivätkä ole eläessään pelanneet mitään kännykkäpeliä, mutta nyt kun kohta 7v mittarissa, alkaa se kännykkäasiakin varmasti olemaan ajankohtainen. Apua.

Minä kun olin 6v kotona, niin menimme paljon eri paikoissa, sillä en itse jaksanut olla aina kotona. Se onkin hauskaa, miten iso juttu nyt kotona olosta ja kavereista on tullut, hyvä toisaalta niin, sillä nyt ei enää itsekään jaksa ja pysty menemään samalla tapaa. :) 

Sitä olen aina ihmetellyt, kun meillä on lapset, jotka heräävät klo 7 oli päivä mikä tahansa (kaksi ekaa vuotta klo 5-6), että miten naapurissa saman ikäinen nukkuu viikonloppuna vielä klo 10. Vaikka antaisin illalla valvoa, ei siitä ole muuta iloa kuin hirveä kiukkupäivä, kun taas heräävät klo 7. Siksi pidän itsekin kiinni siitä, että ennen klo 21 ollaan unessa. Tai 3vee voi olla eri mieltä tästä, mutta ainakin sängyssä! 

Katja

www.optimismiajaenergiaa.fi

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Juu meilläkään uni ei jatku, vaikka illalla olisi menty nukkumaan vaikka kuinka myöhään. Siksipä sänkyyn on mentävä hyvissä ajoin.

Kuten mä sanoin tuossa ylhäällä, F:ää ei juuri kiinnosta tv. Ruutuaikakeskustelut tulee puhelimesta.

Vierailija
6/15 | 

Miksi ette huomioi lapsen isän ajatuksia kasvatuksesta lapsen arjessa? Hän on kuitenkin fiksu ja ammatiltaan kasvattaja. Toki uusioisäkin on hyvin fiksun oloinen! Olet saanut elämääsi hienoja miehiä, ihailen sitä. Jotkut fiksummat ja kauniimmat naiset saavat vain retaleita tai pikemminkin jäävät yksin. Miten uskotte perhedynamiikan muuttuvan kaksosten syntymän myötä? Tsemppiä loppuodotukseen, toivottavasti pääsette sille viikolle 37.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Ensimmäiseen kysymykseen mulla ei valitettavasti ole vastausta. En koe oikeaksi kommentoida asioita, jotka eivät ole vain omiani (tai oman mieheni ja lapseni).

Mä en aivan allekirjoita sitä, että toiset "saavata" tietynlaisia puolisoita ja toiset vaan ei. Ainahan nämä jutut ovat kahden kauppa, jossa käy joko huonosti tai hyvin (tai jotain siltä väliltä). Ja siihen vaikuttaa niin hirveän moni asia. Olen iloinen, että tällä päällä ja naamalla saan elää nyt näin onnellista elämää 💞

Varmasti perheenlisäys aina muuttaa dynamiikkaa. Vaikea ennustaa etukäteen, miten.

Ollaan jo hyvillä viikkomäärillä, joka on tietysti tosi hyvä juttu!

Vierailija
7/15 | 

Jäin miettimään, että voiko bonusvanhempi olla lapselle oikea vanhempi, varsinkaan jos lapsi ei ole ihan pieni kun he tutustuvat. Olen itsekin eronnut mutta en tohtisi nimittää uutta miesystävää lapsen vanhemmaksi jos ja kun lapsen isä on elossa ja lapsen elämässä. Ärsyyntyisin myös siitä jos ex puhuisi itsestään ja naisystävästään "me vanhemmat" -tyyliin. Onko sinulle ok ajatus, että tytöllä on vielä joku päivä toinen äiti?

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Näissä on varmasti niin monta tapaa, kun on perhettäkin. Ja toisekseen myös jokaisen perheen sisällä omat käsitykset aiheesta. Eikä itse asiassa aina vaan käsitykset ja tuntemukset, vaan kyllähän monissa perhemuodoissa viralliset huoltajuudetkin voi mennä aivan eri tavalla, miltä ulospäin voisi näyttää.

Mä en kyllä ärsyyntyisi moisesta puheesta, jos tosiaan lapsen elämässä olisi tärkeä kasvattava aikuinen, joka rakastaisi lastani ja toimisi, kuten vanhemmat toimivat. En oikein osaa ajatella tätä mustasukkaisuuden kautta vaan ennemmin lapsen edun kautta.

Mun omaa käsitystä tietysti muokkaa omat kokemukset ihan lapsuudesta asti. Mun pappa oli esimerkiksi mun aivan "täysivaltainan" pappa, vaikka hän ei ollut meille lapsenlapsille mitään biologista sukua. Sitä ei tosiaankaan koskaan salailtu, päinvastoin, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Joskus vanhempana vaan tuli ajatelleeksi, että näinhän tämä asia tosiaan oli.

Mutta. Jos tuollaisista asioista ärsyyntyy, eikä tietyt termit tai perhekäsitykset tunnu oikeille, on se ihan yhtä "oikein" kuin jokin toinekin tapa. Kaikki tyylillään 😊

Kukkis
8/15 | 

Mielenkiintoinen kirjoitus ja tosiaan aika paljon samaa löytyy meidänkin perheen kasvatusperiaatteista. Meidän lapset ovat nyt 10, 8 ja 4 vuotiaita ja isompien kanssa käydään aika paljon keskustelua ruutuajasta, kotiintuloajoista, nukkumaanmenoajasta jne... Lasten mielestä määrätään liikaa ja usein pilataan koko päivä sääntöinemme. Mutta tuota olen usein miettinyt, kuten nytkin taas tuli mieleen, miten eri asia onkaan kasvattaa kolmea lasta, verrattuna siihen että saisi kaiken ajan ja rakkauden antaa vain yhdelle. Tosi usein joutuu kamppailemaan riittämättömyyden tunteen kanssa kun aina ei vaan pysty olemaan läsnä niin paljon tai juuri sillä hetkellä kuin joku tarvitsisi. Aina jollain on joku kriisi, kiukku, hellyyden tai joku muu tarve, että muut jäävät paitsioon. Kun niitä tuntejakaan ei illassa kovin paljoa ole. Mietin ihan tuotakin, että milloin olisimme lasten kanssa pitäneet hauskaa tai nauraneet? Ainakin tuntuu että illat helposti menee jonkinlaiseen kaaoksen selättämiseen, läksyihin, riitelyyn, harrastuksiin jne. Kauhulla odotan murrosikää! Teillä onneksi F on jo niin iso kun kaksoset syntyvät, että ymmärtää jo paljon ja kun vaan muistaa antaa kahdenkeskistäkin aikaa. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mä olen kertonut joskus, että kun F syntyi, en tietoisesi verkostoitunut toisten vanhempien kanssa. Jotenkin pidin niin tiukasti kiinni siitä, ettei minusta tulisi vain äiti, että ajattelin, etten tarvitse itselleni mammakavereita.

No se oli tietysti virhe, koska A) olisin tarvinnut vertaistukea ja seuraa pitkiksi päiviksi ja B) toiset vanhemmat eivät myöskään ole pääsääntöisesti ”vain” vanhempia, vaan heistä voi saada muillakin tasoilla vaikka kuinka kivaa seuraa. Olin siis ihan turhaan pelännyt ja jopa nolosti ylenkatsonut vanhempikaverit.

Onneksi olen korjannut virheeni lapsen kasvaessa ja tutustunut avoimin mielin F:n harrastus-, piha- ja koulukavereiden vanhempiin. Ja miten ihania ihmisiä sieltä onkaan löytynyt! Yhteenkin ystäväperheeseen tutustuttiin (A erikseen ja minä minun vientivuoroillani), kun istuskeltiin katsomassa lasten koristreenejä. Luokkakamujen vanhemmat ovat tulleet taas tutuiksi, kun tsätit ovat laulaneet läksy-, täi-, yökylä- ja ”saako lapset mennä yksin Ratinaan” -viestejä.

Parasta tässä koko touhussa on se, että vanhemmat puhaltavat yhteen hiileen. Mun ultimaattisesti paras vanhempien välinen bondauskokemus on tältä talvelta, kun F ja hänen bestiksensä olivat toimineet iltapäivällä vastoin aikuisten ohjeita. Kyse oli vain lisäherkkujen ostosta ja syönnistä, mutta silti haluttiin katkaista tyttöjen hölmöily ja epärehellisyys kertalaakista. Tilanne eteni näin:

F:n kaverin äiti soitti ja sanoi, että tytöt salaavat varmasti jotain. Molemmissa kodeissa tentattiin tytöt, totuus saatiin ilmi ja puolessa tunnissa bestiksen äiti ja bestis olivat karauttaneet autolla meille. Siinä ne tytöt sitten nakottivat meidän sohvalla, kun kolme aikuista selvitti heidän kanssaan tilanteen juurta jaksaen.

Mä koen tällaiset tilanteet todella tärkeiksi siksi, että lapset näkevät, että aikuiset oikeasti pitävät yhtä ja hölmöilyistä ei selviä sillä, että ajattelee, ettei viesti kotien välissä kuitenkaan kulje. Vaikka nyt kyse oli niinkin viattomasta asiasta kuin karkkien syönnistä, etenee hölmöilyt lasten keskuudessa uusille leveleille todella nopeasti, jos niihin ei puututa. Kyllähän sen itsekin muistaa omasta teiniajastaan, että oli selkeästi tiedossa ne kavereiden vanhemmat, jotka eivät niin tarkasti seuranneet, tuliko teinit kotiin humalassa vai ei. (Mun vanhemmat – valitettavasti – eivät lukeutuneet tähän sokeaan sakkiin. Tai siis valitettavasti silloin. Nyt olen asiasta tietysti hyvin tyytyväinen.)

Sellaisia mietteitä vanhemmuudesta! Toiset vanhemmat on siis parasta, mitä lapsen kasvun kannalta voi ajatella. Koko kylä kasvattaa -fiilistä kun voi usein saada jo sillä, että on WhatsApp-ryhmä, jossa asioista voi jutella ja jossa voi mieltä askarruttavia asioita kysyä.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (2)

Vierailija
2/2 | 

Onko sinulla itseäsi nuorempia äitikavereita vai ovatko kaikki sinua vanhempia?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

bird-159984_960_720.png
bird-159984_960_720.png

Jos joskus ihmetellään, miksi vanhemmat saavat joskus hermoromahduksia. Pimahtavat lopullisesti ja menettävät kaikki itsekunnioituksen rippeensä. Karjuvat naama punaisena kun astuvat ulos ovesta. Lysähtävät lattialle hysteeriseen itkun ja naurun sekamelskaan. Niin kuulkaas. Sille on syynsä.

Mä olin jo ennen tyttären syntymää opettaja. Olin tottunut siirtelemään 17-32 kipaletta lapsia paikasta toiseen. Saamaan homman haltuun, kaikkien korvat oikeaan suuntaan. Tyypit toimimaan ja oppimaan. Olin – herranisä – saanut tästä kerta toisensa jälkeen jopa positiivista palautetta kehityskeskusteluissa. ”Sun ryhmänhallintataidot on erinomaiset.” Uuh! Paukuttelin henkeleitäni. Jos joskus saisin itse lapsia, olisi homma peace of cake. Sen kun vaan olisin johdonmukainen ja jämäkkä. Rakastava, mutta kuitenkin aikuinen. Händläisin homman kuin vettä vaan.

Mutta. Sitten sut palautetaan maan pinnalle. 

Tulee aamu. Se, joita on ollut jo 8 vuotta, 2 kuukautta ja 15 päivää. Ja joiden - jokaisen - aikana olet yrittänyt opettaa aamulla toimimisen taitoja. Paino sanalla yrittänyt. 

Olet herättänyt lapsen suukoilla ja lepertelyllä 7.30, jotta aikaa aamutoimiin olisi rutkasti. Keittelet savosta asti roudatuista luomukauraleseistä puuron, puristat mehut ja annat roudata peiton aamupalapöytään. Alat kello 8.02 ehdottaa pukeutumista, jotta ehtisit tehdä lapselle tämän toivoman kampauksen. Koulu alkaa kello 9.00 ja sinne pitää lähteä kävelemään 8.45. Aamu etenee sen jälkeen näin:

8.07 lapsi ”syö”, eli istuu lautasen ääressä.

8.23 lapsi ”syö” edelleen.

8.28 lapsi alkaa pakata reppua. Kirjat, penaali ja jumppapussi ovat kateissa, mutta onneksi LOL Suprise -nuket on laitettu siististi minigrip-pusseihin.

8.30 kaveri soittaa. Keskustellaan leluvaihtareista.

8.37 lapsi saa kiljuntaan johtavan slaagin: ”Mä myöhästyn. Mä en ole edes pukenut.” Paniikki myöhästymisestä on heitetty ilmoille. Hymyilet sisäisesti. Ehkä lapsi NYT alkaa toimia ripeästi. 

8.42 löydät lapsesi etsimästä sormenjälkiä vessan kahvasta sormenjälkipulverin ja sudin avulla. Edelleen yöpuvussa, tukka pystyssä ja hampaat pesemättä.

Niin että jos ihmettelet, miksi välillä nousee savua päästä, nyt tiedät. Miten ihmeessä joku perusasia – pukeminen, kouluunlähtö, syöminen tai nukkumaan meno – voi olla kerta toisensa jälkeen konsepti, jota ikään kuin ensimmäistä kertaa esiteltäisiin jälkikasvulle?

-Karoliina-

P.S. Nyt jo tulette antamaan yhdenkin kasvatusvinkin, en voi taata seurauksia.

Kuva: Pixabay

Kommentit (4)

Johanda
1/4 | 

Voi, täällä samaa rumbaa jo 16 vuotta, 4kk ja 15 päivää. Joka ikinen aamu. Tosin täällä kyllä lähdetään itse jo mutta ovet jääny auki, tavarat kotiin, osa tavaroista kerätty pihatieltä iltapäivällä kun aamulla kiireellä lähdetty. Olen itse ihan päinvastainen - siksi tuo piirre on niin käsittämättömän raivostuttava että huomaan päivittäin olevani tilassa joka ei voi olla verenpaineelle hyväksi. Ja ei, tähän ei vaan totu, eikä sen vaan voi antaa olla.

Tuulitar
2/4 | 

Onneksi en ole ainoa jonka päästä höyry nousee! Nyt on viikko ja kolme päivää takana kouluaamuja kun olen ollut yksin vastuussa lapsista ja koirista ja muista talon elikoista. Yksi tenava kitisee että en ole vieläkään etsinyt uimakamppeita, no en koska illalla kun niitä etsin, piti alkaa kesken etsinnän luutuamaan pissaa lattialta ja pesemään mattoa. No ne uikkarit oli pyykkikorissa! Tälle aamua kierroksia antoi myös gerbiili joka oli karannut ja juoksenteli ympäri lapsen huonetta, ja koiranpentu joka karkasi siinä vaiheessa ulos kun nuorimmainen lähti kouluun. Jos joskus niin tänä aamuna on olo että olen ihan puhki, vaikka kello ei ole vielä kuin 10ap. On muuten hatun noston paikka kaikille yksinhuoltajille jotka päivästä toiseen pyörittävät sirkusta omin voimin. Minä vain voi toivoa että tähän minun sirkukseen helpotus koittaa kun puoliso pääseen sairaalasta.

Tuulitar

Sirkus jatkui sillä että mies pääsi sairalasta (jes!) Mutta ajokortti on pois seuraavat 3 kk ja kaikki liikunta kielletty,  ja kaiken huipuksi käteen oli sairaalassa unohtunut kanyyli ja minä joka en missään nimessä ole hoitoalan ihminen jouduin irrottamaan sen kun sairaalaan on 180 km ja terveyskeskus 70 km päässä palvelee aamulla. Juu. Savu nousee siis täälläkin korvista, mutta on se vaan hyvä kun ei enää tarvitse olla yksin.

Tuulioo
3/4 | 

Ens kerralla lähde töihin tai jonnekkin ja jätät lapsen yksin lähtemään kouluun. Eihän vanhemmat aina voi olla aamulla kotona hoputtamassa ja varmistamassa kaikkea. Itse lähdin aina yksin kouluun jo eka luokalta lähtien..hyvin meni...siinä sitä oppii

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat