Kirjoitukset avainsanalla ruuhkavuodet

Mä olen arki-ihminen, joka rakastaa kotiruokaa, kotisänkyä, kotona olemista ja kaikkea tavallista. Koti, perhe ja arki ovat asioita, jotka ovat menneet mulla aina ylitse kaiken. Ja ne ovat myös osa-alueita, joihin olen tietoisesti panostanut ajallisesti ja taloudellisesti eniten. Mä satsaan mielummin kotiin kuin reissuihin. Panostan enemmän arkiruokaan kuin hienoihin ravintoloihin. Ostan mielummin lämpimän arkiuntuvatakin kuin juhlamekon.

Mutta. Kun aloin odottaa kaksosia, ja erityisesti heidän syntymän jälkeen tajusin, että elämä kolmen lapsen kanssa on myös glitterin ja glamourin suhteen aika erilaista, kun yhden lapsen kanssa. Ensinnäkin treffien järjestäminen miehen kanssa on nykyisin huomattavasti monimutkaisempaa kuin silloin, kun yksi lapsi piti saada hoitoon. Se, missä kahdenkeskinen ravintolailta, leffareissu tai jopa ulkomaanmatka olivat helppo järjestää, vaatii nykyisin lyhytkin yhteinen hetki pitkäaikaista suunnittelua ja sopimista. Siinä mielessä olenkin tajunnut, että itse asiassa arkiseksi kokemani arki olikin ennen vauvoja monella tapaa myös  juhlavaa. En vaan tajunnut sitä silloin, koska meille sellainen elämä oli luonnollista ja esteetöntä. 

Voikin sanoa, että sana "arki" on saanut ihan uuden merkityksen. Se ei olekaan enää työpalaverien, työlounaiden ja perheen kanssa iltapäiväneljäksi tehtyjen kotittreffien kenttä, vaan suurin osa elämästä keskittyy kodin - lähinnä olohuoneen sohvan - ympärille. 

Koska huomaan kaipaavani arjen - varsinkin sairastelua täynnä olevan arjen - keskelle jotain muutakin, olen alkanut ihan tietoisesti miettiä, mikä olisi mulle ja meidän perheelle sellaista "glitteriä", joka auttaa jaksamaan arjessa. Ja olen tajunnut sen, että tietysti etapit, jota odottaa, on mulle positiivinen keino jaksaa välillä aika rankkaa ja väsyttävääkin arkea. Kun edessä häämöttää treffi-ilta, kampaaja, mökkiyö, minireissu, ravintolailta tai jokin muu peruspäivistä poikkeava ohjelma miehen, esikoisen tai ystävien kanssa, saavat sairaiden lasten kanssa valvotut yöt vierelleen jotain muutakin.

Kuvassa mekko, johon rakastuin Monkissa jo ennen joulua, mutta jota en raaskinut ostaa. Ajattelin, että jos mekko tulee aleen, on se kohtaloni. Ja niinpä, kun joulun jälkeen Monkiin tsekkaamaan tilanteen, mekko majaili - 50%-tangossa. Ja vielä mun koossa! En vielä tiedä, missä sitä pidän, mutta luotan siihen, että tänä vuonna on jokin epäarkinen tilanne, johon mekko sopii. Nyt alan pohtia, koska päästään miehen kanssa taas treffeille ja olisiko meillä mitään järkeä lähteä keväällä koko perheen voimin Espanjaan. Reissu tällä sakilla: Uhka vai mahdollisuus?

-Karoliina-



 

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 | 

Reissatkaa ihmeessä! Vaikka arki pienten kanssa vie paljon aikaa ulkomaillakin, niin loma ja aurinko tekee ihmeitä. Ainakin meidän reissut (yksi talvella ja yksi kesällä) on vuoden kohokohtia, ja vaikka meillä tällä hetkellä monta pientä onkin, niin ei se meidän matkustusintoa ole vähentänyt. Kunhan suunnittelee hyvin etukäteen ja menee rennolla asenteella niin uskon että hyvä tulee.
Viime kesänä mentiin asuntovaunulla Kroatiaan pariksi viikoksi, parin viikon päästä mennään kahdeksi viikoksi Kanarialle ja kesällä mennään asuntovaunulla reiluksi kolmeksi viikoksi Italiaan.
Nimimerkillä lapset 8v, 7v, 2v ja tuplat 1v ☺️

Ss
3/8 | 

Ehdottomasti reissuun! Meillä toki vain yksi lapsi, mutta helpoin reissu oli hänen ollessa 6 kk. Reissaamme joka vuosi, toki se on erilaista lapsen kanssa mutta loma se on kuitenkin :)

Sirkus
4/8 | 

Me otettiin mahdollisuutena! Lähdetään syyskuussa viikoksi Etelä-Ranskaan, kun tuplat on 10kk. Mukaan lähtee kyllä minien mummi ja ukki eli ihan kaksin ei olla miehen kanssa vastuussa :)

Sonja
5/8 | 

Reissuun vaan, etenkin jos saatte isovanhemmat tai muita (pikkulapsettomia) aikuisia mukaan. :) Näin ollen voi helposti ottaa parisuhdeaikaa tai yhteistä aikaa esikoisen kanssa välillä.

Vierailija
6/8 | 

Tottakai reissuun! Kaksoset on vielä niin pieniä että ovat reissussa helppoja. Ei säntäilyä eri suuntiin ja suinpäin poukkoilua. Me oltiin ensimmäisen kerran Ibizalla kun tytöt oli 6kk, tosi helppo reissu! Ihan eri juttu vuotta myöhemmin...

Eline
9/8 | 

Tästäpä aasinsiltaa kysynkin, mikä mekko sinulla on tuossa blogin pääkuvassa/ bannerissa? Se on kyllä ihana.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jännä juttu. Tajusin sen vasta tänä aamuna. Takana on joululomaviikot. Ne, joihin meillä oli suunnitelmat ja odotukset. Ja ne, jotka onnistuivat vieläpä oikein hyvin. Silti havahduin tänä aamulla siihen, että sellaisen todellisen loman tuntu iski mieleen ja vartaloon vasta kuluneen viikonlopun aikana. Vasta NYT loppiaisena olo on lomalla ollut. Levännyt (sen verran, kun näissä olosuhteissa voi) ja rauhoittunut.

Sanoin miehelle havainnoistani ja hän nyökytteli tietävänsä, mistä puhun. Vaikka teimme ”virallisella” joululomalla vain meille mieluisia juttuja. Tapasimme juuri ne ihmiset, jotka halusimme, ei kolmen lapsen kanssa lomailukaan ole aina näin aikuisen näkökulmasta kaikkein rentouttavinta. Vauvojen tarpeet ovat erilaiset kuin kolmasluokkalaisen, ja lomankin keskellä on silti pidettävä huolta kaikkien rutiineista: nukkumaanmenoajoista, pyykinpesusta, ruokatilauksista, kännykkäsäännöistä jne. Kun tavalliset rutiinit ja toisaalta lomailuun liittyvät erilaiset tapaamiset ja tapahtumat sitten nivoo yhteen, on näin vanhempien näkökulmasta edessä arkea suurempi koitos. Monella tavalla kiva ja odotettu, mutta myös paljon väsyttävämpi kuin se perusarki, jossa kaikella on omat paikkansa ja aikansa.

Siksipä tämä kulunut viikonloppu  – ihan arvaamatta ja ilman odotuksia – olikin lomaisin viikonloppu sitten miesmuistiin. Esikoinen oli Helsingissä, vauvat nukkuivat paljon, eikä meillä edes A:n kanssa ollut mitään velvoitteita tai erityisiä hommia. Hipsuteltiin vaan kotona kollarit jalassa, hoidettiin ainoastaan pakolliset kotityöt ja katsottiin jakso jakson perään Sorjosta. Vielä kun mun pikkusisko kävi heittämässä vauvojen kanssa parin tunnin vaunulenkin, jotta saatiin hetki totaalista hengähdystaukoa, viikonloppu tuntui vähintään Bahaman lomalle.

Huomenna alkaa arki. F menee kouluun, mies töihin ja minä – noh – minulla homma jatkuu samaan malliin kuin lokakuun puolivälistä lähtien. Silti tammikuussa ja päivien pitenemisessä on jotain taikaa. Kun vielä harrastukset alkavat parin viikon päästä taas rullata, ja kun päivät alkavat taas tuntua viikonpäiville, ollaan hyvällä tavalla ruodussa. Olen kyllä ehdottomasti arki-ihminen, ja näin lasten kanssa se vielä korostuu erityisesti. Arki-ihminen, joka haluaa tasaisin väliajoin ripauksen glitteriä, kuohuvaa ja kermakakkuja, jotta voi hyvillä mielin palata takaisin kumisaappaiden ja arkijuuston pariin.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (3)

Sonja
1/3 | 

Ihana postaus :) Niin samaistun tähän, näin lapsiperheellisenä on ihanaa kun alkaa arki. Ja aina välillä sitä glitteriä ja kuohuvaa, niin taas jaksaa. <3

Tike79
2/3 | 

Mä olen joskus muotoillut itselleni niin, että ilman pyhiä arkikaan ei olisi yhtä juhlaa. Molempia tarvitaan! Tuntui aika ihanalta päästä takaisin kouluruokalaan nakkisoppalautasen äärelle oppilaiden innostuneita joululomakuulumisia kuuntelemaan.

Kilppari
3/3 | 

Kiitos sun blogista! Jutut ovat tosi inspiroivia ja olet tosi taitava luomaan niistä mielenkiintoisia. Persoonallisuus ja taiteellinen tyyli kuvissa ja kerronnassa ovat parasta. Hyvää uutta vuotta! <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Huomasin Nooran blogista 12 asiaa elämästäni -blogihaasteen. Koska rakastamalla rakastan blogihaasteita, nappasin kyssärit myös omaan blogiini. Tässä siis 12 vastausta:

Asun Tampereella. Kaupungissa, josta on tullut vajaassa kolmessa vuodessa kotikaupunkini isolla K:lla. Rakastan Tampereessa kaikkea. Sen ihmisiä, tunnelmaa, palveluita ja kauneutta. Jopa ratikkatyömaata (ja tämä seikka vissiin erottaa minut täysiverisistä tamperelaisista)

Innostun täysillä silloin, kun innostun. En osaa tehdä asioita puoliksi, eikä ihan-kiva kuulu sanavarastooni. Joko olen täysillä mukana tai sitten en ollenkaan. Tämä pätee niin töihin, ihmissuhteisiin kuin kaikkein pienimpiinkin juttuihin.

Ihailen tosi monia ihmisiä, mutta suurimmat fanituksen kohteeni löytyvät lähipiiristäni. Minulla on ollut ihmeellinen onni ympäröidä itseni mitä mahtavimmilla tyypeillä. Rohkeilla, hyväsydämisillä, lahjakkailla ja lojaaleilla. 

Haluaisin, ettei nukuttu yöuniaikani korreloisi niin vahvasti toimintakykyyni ja mielialaani. Tässä elämäntilanteessa on käytännössä jatkuva univaje ja se tekee minusta välillä tosi kurjan ihmisen.

Rentoudun parhaiten, kun saan viettää hetken kiireetöntä aikaa A:n kanssa. Hän on ihminen, joka saa minut rentoutumaan ja nauramaan. Joillakin ihmisillä on lahja tuoda valoa ympärilleen. Hän on sellainen.

Luonnettani kuvaa varmasti monikin sana. Olen touhukas ja suhtaudun intohimoisesti itselleni tärkeisiin asioihin. Pidän omieni puolta, ja jos puolustan itselleni tärkeitä asioita tai ihmisiä, minua ei pelota ristiriidat tai muiden mielipiteet. Olen luultavasti paljon pehmeämpi ja herkempi, millaisen vaikutelman minusta kirjoitusteni perusteella saa. Näin olen kuullut lähipiiriltäni, vaikka itse en tätä asiaa oikein osaa ajatella. On vaikea nähdä itsensä ulkopuolisen silmin.

Ilostun, kun lapseni ovat onnellisia, mieheni nauraa ja arkielämä rullaa ilman suuria vastoinkäymisiä. Ilostun, kun näen ystäviäni ja huomaan heistä, että hekin haluavat nähdä minua ja meitä. Ilostun, kun saavutan suuria ja pieniä elämän tavoitteita.

Jos voisin tehdä mitä vaan, eläisin juuri tässä kyseisessä hetkessä, tällaisen perheen kanssa, seuraavanlaisella tuntijaottelulla: Nukkuisin kahdeksan tunnin yöunet (putkeen!), liikkuisin tunnin päivässä, tekisin töitä kolme ja viettäisin lopun ajan perheeni kanssa. Sellainen olisi tällä hetkellä mun unelmaelämän kaava. Ei aivan juuri toteutettavissa, mutta ehkä jo vuoden päästä.

Haluan ympärilleni tasan ne ihmiset, jotka siinä nyt jo ovat. En sulje tietysti silmiä uusilta ihanilta ystäviltä, jos sellaisia elämään tupsahtaa. Mutta tarvetta etsiä ei ole.

Haaveilen, että läheiseni ja minä eläisimme pitkän ja hyvän elämän täynnä seikkailuja ja rakkautta. Sellaisen, että voisi satavuotiaana kuolinvuoteella todeta, että elämä on nyt valmis ja kuolema ei pelota. Ettei mitään jäänyt kesken.

En luopuisi omatuntoni kuuntelemisesta, enkä tärkeimmistä periaatteistani. Voin joustaa tarpeen tullen monista asioista ja jopa vaihtaa mielipidettäni, jos huomaan olleeni väärässä tai liian vähällä tiedolla. Mutta suurimmat elämänarvoni, sekä oikeudentuntoni ovat asioita, jotka kadottaessa kadottaisin myös itseni.

Ajankohtaista juuri nyt: Vauva-arki, luonnollisesti. Ja kaikki loppuvuoteen ja jouluun liittyvä oheispuuha. Meillä vietetään joulukuussa niin F:n kuin A:nkin synttäreitä. Sen lisäksi F:llä on harrastusen talvinäytökset, joulujuhla ja taidetaan me glögitellä erilaisin ystävä- ja perhekokoonpanoin myös monen monta kertaa vielä ennen aattoa.

Kivaa sunnuntaita kaikille!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Takki, Joutsen // farkut, H&M Mama // kengät, Ten Points (saatu) // laukku, Lumi 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Moikkelis. Tämä viikko on mennyt sairasteluissa ja juhlahumussa. Vauvat sairastuivat flunssaan viime viikonloppuna. Juuri, kun meitä piinannut oksennustauti oli saatu taltutettua.

Kävimme räkäisten pienten kanssa lääkärissä jo maanantaina, mutta saimme silloin vielä lähtöpassit takaisin kotiin. Tiistaiaamuna tyttöjen kunto oli kuitenkin huonompi. Toiselta ei lähtenyt enää juuri ääntä, räkä oli sitkeämpää ja yskä kovempaa, joten päätimme lähteä sairaalaan. Ja hyvä niin! Hoitaja sanoi 5 minuutin alkututkimusten jälkeen, että toinen tytöistä jää ainakin sairaalaan. Ja pian päätettiin, että toinenkin. Happiviikset naamalle, nenä-mahaletku tulille ja sitä rataa. Lepoa, nenän imua (jota toki kotonakin oli tehty) ja osastohoitoa.

Oman lisämausteensa kaikkeen tähän teki se, että F:llä oli samana päivänä synttärit. 16 tytöt kemut, joihin oli vielä lukuisat jutut tekemättä, koska ne oli tarkoitus tiistaipäivän aikana hoitaa. Noh. Minä jäin sairaalaan pienten kanssa ja A pyyhälsi kotiin ja ruokakauppaan ja Tigeriin ja sankarin kanssa juhlapaikalle. Onneksi mun Hipu-sisko oli myös mukaan menossa auttavansa kätenä. Täytyy taas olla onnellinen tästä tukiverkosta, jota ilman moni asia olisi paljon mutkikkaampaa.

Mä olen myös ollut flunssassa ja lämmössä tämän viikon. Jos sanotaan, että kahden vauvan kanssa on rankkaa, niin nyt on ollut sitten vielä vähän rankempaa. Tosin Taysin henkilökunta on ollut TAAS aivan ihanaa. Niin lempeitä ja ihania hoitajia kaikissa vuoroissa! Ei voi kun olla kiitollinen saamastaan avusta taas kerran!

Me päästiin eilen  pienten kanssa kotiin, kun happisaturaatio ja ruokailut olivat iltapäivällä hyvällä tolalla. Toisaalta olisin halunnut jäädä ehkä tyttöjen kanssa sairaalaan vielä yhdeksi yöksi varmuuden vuoksi. Toisaalta oli ihana päästä jo omaan kotiin ja omaan sänkyyn, jonne tytöt mahtuvat helpommin viereen kuin sairaalan kapealle laverille. (Eli kuten huomaatte, se omissa sängyissä nukuttaminen jäi vain haaveeksi ja tytöt nukkuvat nykyisin meidän vieressä. Niin ne periaatteet rapisee.)

Sellaista tällä viikolla! Voi kun viikonloppuna olisi jo terveemmät meiningit ja saataisiin vähän jo normaalia menoa meidän elämään. Tänään F lähtee mummon ja papan kanssa hotelliin ja A keikalle. Huomenna mummo ja pappa tulee meille kylään ja sunnuntaina on F:n joukkueen talvinäytös.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

-Karoliina-




 

Kommentit (3)

Vierailija
1/3 | 

Aina itsekin mietin, että mistä vain selvitään, jos pysytään terveinä. No sitten tuli lapsille koliikit, astmat ja valtava ruoka-aineallergiat. Monesti on vietetty joulutkin sairaalassa happea hengittämässä. Voimia!

Jenni S
2/3 | 

Voi hui! Onneksi voitte jo paremmin. Hurja suoritus pystyä samaan aikaan pitämään ne synttärit, hienoa!

Vierailija
4/3 | 

No onpa teitä koeteltu! Onneksi kaikki nyt paremmin päin. Sairaala on aina oikea osoite kun noin pienet on kipeinä ja hoito on yo-sairaaloissa kyllä loistavaa. Taas yksi syy rakastaa meidän hienoa kotimaata!

Täällä periaatteen nainen, joka vannotti opettavansa vauvat nukkumaan omaan sänkyyn!! Kuopus meidän välissä reilu 1-vuotiaana edelleen... 😅 Niin se menee. Täytyy tehdä just niin kuin omalle perheelle parhaalta tuntuu. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat