Kirjoitukset avainsanalla raskaus

// *-merkillä merkitty tuote saatu. Ei affilinkkejä tai linkkejä, joiden klikkaaminen tuottaa bloggaajalle etuuksia tai rahaa. //

 

Kun mä odotin F:ää, en valmistautunut vauvan tuloon juuri mitenkään. Kyse ei ollut siitä, etteikö vauva olisi ollut haluttu. Koska oli! Raskauttani varjosti kuitenkin alkumetreiltä lähtien pelko istukan toimimattomuudesta ja osittaisesta istukan repeämisestä, joten tuntui sille, etten uskaltaisi iloita tulevasta lapsesta ennen kun saisin hänet konkreettisesti syliini.

Pelko heijastui - näin jälkikäteen ajateltuna - myös kaikkeen siihen konkreettiseen, joka usein liittyy vauvan odotukseen. En halunnut perhevalmennukseen, en tutustua vauvatuotteisiin, enkä verkostoitua toisten tulevien vanhempien kanssa. En halunnut, että innostuisin jostain, joka minulta voitaisiin viedä helposti pois.

Onnekseni F syntyi lopulta terveenä pienenä tyttönä ja kaikki meni hyvin. Mutta kun tulin sairaalasta kotiin, tajusin, että meillä ei ollut todellakaan riittävästi vauvanvaatteita. Vaunut ja sänky oli, mutta nekin sellaiset, jotka eivät lopulta sopineet elämäntilanteeseemme lainkaan. (Vaunut oli ostettu omakotitalossa asuvilta tutuilta, ja mehän asuimme ilman autoa Helsingin Kalliossa. Kerrostalossa, jonka hissiin vaunut eivät mahtuneet.) En tiennyt, mitä hoitokassiin pakataan, mitä odottaa imetykseltä, millainen äiti oikein halusin olla.

Näin jälkikäteen ajateltuna F:n ensimmäisten kuukausien kaaos ja oma epätietoisuuteni kaikesta olisi ollut helposti vältettävissä, jos olisin ollut paremmin valmistunut niin konkretian kuin henkisenkin puolen kannalta.

Mua on harmittanut monen monta kertaa jälkikäteen, miten F:n elämän ekat kuukaudet menivät ja siksi olen halunnut tehdä tällä kertaa kaiken toisin. Olen halunnut ihan tietoisesti tutustua lastentarvikemereen, pestä tuttipullot etukäteen, ostaa imetysliivit hyvissä ajoin ja oikeasti testata  kaikki mahdolliset tuplarattaat, jotta löytäisimme varmasti ne meille oikeat. Tämä on ollut itselleni sellainen todella tärkeä siirtymäriitti, joka on tuonut varmuutta siihen, että selvitään ihan uudenlaisesta elämäntilanteesta. Ei vaan tavaroita ja tarvikkeita, vaan jotain enemmän. Tietoa siitä, että täällä nyt oikeasti odotetaan pieniä saapuvaksi ja halutaan, että kaikki sellainen, johon ylipäätään voi valmistautua, on tehty. 

Mä olin ennen jopa sellainen vauvantarvikevähättelijä, joka kummasteli kovaan ääneen, kuinka paljon roinaa sitä vauvat oikein tarvitsevatkaan. Pidin tällä tavoin hyvin valmistautuvia ja varustautuvia vanhempia jopa vähän pöhköinä. Totta kai edelleenkin ajattelen niin, että kaikkea kaupassa olevaa vauvantarviketta ei tarvitse ostaa ja monesta tilanteesta selviää edelleen jotenkin soveltamalla. Että eihän sitä pullonlämmitintä tosiaan välttämättä tarvitse, koska maidon voi lämmittää muutenkin. Mutta. On myös niin, että moni tuollainen tarvike helpottaa oletettavasti arkea kauheasti, kun vauvan/vauvojen kanssa sitä puuhaa on varmasti ihan muutenkin.

En tiedä, ajattelisinko asioista eri tavalla, jos meille tulisi yksi vauva, mutta koska hommaa on tuplana, olen kyllä imenyt itseeni kaiken vauvatarviketiedon ja varustanut kodin niin kohdunääninallella kuin muillakin ei-pakollisilla-mutta-ehkä-arkea-helpottavilla-kapineilla. Olen ajatellut niin, että en kyllä ala nähdä lisävaivaa missään, missä ei ole pakko. Tavallaan se on tuntunut aika armollisellekin. Kerran heitä on kaksi, ei mun tarvitse ajatella, että kaikki äitiyspaineet kohdistuvat muhun samalla tavalla, kun olisin ehkä yhden kanssa kokenut. Riittää, kun saadaan homma skulaamaan ja kaikki kolme lasta hoidettua ja pidettyä meidät vanhemmat kohtalaisen selväjärkisinä. 

Me käytiin tänä viikonloppuna testaamassa edellisviikolla postista tulleiden Silver Cross -tuplavaunujen* (saatu yhteistyönä Vaunuaitan kanssa) toimivuus tuossa meidän kerrostalon ulko-ovella. Jumpattiin vaunujen kasaan laittoa ja avaamista, A testasi autoon pakkaamisen ja lopuksi vielä opeteltiin auton turvakaukaloiden kiinnittäminen runkoon adapterien avulla. Nyt luulisi, että tämäkin asia alkaa olla aikalailla hallussa. Olette muuten kyselleet vaunuista ihan kauhean paljon, joten tarkemmat infot ja kuvat ja videot löytyvät Insta Storiesista ja huomisen jälkeen Instan palluroista kohdan ”Silver Cross Wave” alta.

Mä olen tehnyt aika normitahdilla töitä vielä viime viikon, mutta nyt ajattelin, että tästä viikosta eteenpäin alan jo vähän himmailla hommia. (On muuten vaikeaa puuhaa tuo vähentäminen, kun pää raksuttaa edelleen omasta mielestä hyviä uusia ideoita, joita haluaisi laittaa vireille). Toisaalta tajuan kyllä, että niiden toteutukseen ei kohta ole samalla tavalla aikaa, joten on viisasta ainakaan olla heittelemättä uusia verkkoja vesille.Ehkä sellainen puuhaaminen on vaan mun tapa käsitellä tätä piinaavan pitkää odottelua. 

Tänään mä tein vielä yhden to do -listan ennen vauvojen syntymää. Kirjoitin siihen asioita, jotka liittyvät vauvoihin. Pitää hommata paristoja erilaisiin vauvavempaimiin, opetella muutaman laitteen käyttö, pakata sairaalakassi loppuun ja muutenkin ehkä alkaa elellä tätä eloa sillä ajatuksella, että lähtö sairaalalle voi tulla koska vain. Eilen illalla supisteli pari kertaa jopa jo vähän selän puolelta, joten puhuttiin, että ehkä meidän olisi fiksua laittaa sekä A:lle, että mulle jokin vaatesetti valmiiksi, ja F:lle reissukassi, jos lähtö sairaalaan tuleekin keskellä yötä yllättäen.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 | 

Olen ollut samanlainen vähättelijä, mutta sitten neuvolatädin vinkistä kokeilin ostaa 1,5 tunnin välein yöllä heräilevälle vauvalleni swaddle up -kapalopussin. Ensimmäisenä yönä kapalossaan neiti nukkui 6 h putkeen! Että kyllä sitä monelle sellaisellekin tarvikkeelle saattaa löytyä käytyä mitä voisi ensi katsomalta pitää turhakkeena. Nyt, vuotta myöhemmin, neiti 1 v 2 kk nukkuu 12 tuntisia öitä heräämättä ☺️

Vierailija
2/7 | 

Koskettava alku tässä kirjoituksessa. Olet (tai olette) joutunut painimaan elämän ja kuoleman kysymysten äärellä ekassa raskaudessa. Ei ihme, että se jättää jälkensä.

Toki se heijastuu varusteluun. Mutta silti tuntui vähän oudolta että noinkin suurista asioista vedetään aasinsilta kaupalliseen yhteistyöhön... Kaikella rakkaudella sanon tämän. En tiedä, mistä blogistin leipä on revittävä. Luultavasti tekisin itse tilanteessasi samalla tavalla.

Vaikka jotkut kaupalliset yhteistyöt enemmän ärsyttävät kuin tempaavat mukaansa, niin eletään me silti mukana teidän elämää. Todellakin. Kiva, kun kaikki alkaa olla valmiina vauvoja varten... me lukijat aletaan hiljalleen malttamattomina odotella tuplia <3 <3

Vierailija
3/7 | 

Mä olen sellainen vähättelijä varmaan sitten vieläkin 😉
Meidän lapset ovat nukkuneet flanelliin käärittynä kapalossa. Kapalointi on muuten yksi juttu, joka on hyvä opetella etukäteen ennen vauvojen syntymää.

Toki tavara, lastenvaate tai vaikka pehmolelu, voi olla hyvä tuki ajatusten siirtyessä uusiin perheenjäseniin. Siksi ihmiset tykkäävät vaikka neuloa tulokkaalle jotain, siinä neuloessa kun mieli saa vaeltaa juuri sen tulevan ympärillä. Mutta silti moni vauvojen ympärillä myytävä asia, selleinenkin, mikä on ollut jonkun toisen mielestä ihan korvaamaton, on kyllä ihan turhaa (ainakin sille toiselle sitten).

Ehkä perheen tulotasonin vaikuttaa tähän. Kenenkään ei ainakaan tulisi kokea painekta siitä, ettei rahat riitä kaikkeen vauvoille myytävään oheistarpeeseen. Hyvin vähällä kyllä tulee toimeen. Ja jokaisen uuden tavaran kohdalla on ainakin hyvä miettiä ennen ostamista, että mihin ihmeeseen sen aikoo muutaman kuukauden päästä sitten laittaa ja hävittää.

Vierailija
4/7 | 

Ihanat vaunut. Varmaan tuossa muodossa kätevät kaupungissa. Meillä oli vierekkätä. Opin muistamaan, missä kaupassa leveä väli, että pääsi käymään. Hauska muisto! Kuitenkin kun vaunuajan jälkeen tulee ratasaika.

Vierailija
5/7 | 

Meillä oli matkarattaat, sellaiset sateenvarjo-malliset, vierekkäisillä paikoilla. Olivat niin kapeat, että mahtuivat siitä mistä ”tavalliset” vaunutkin. Silti niissä istui tarvittavan mukavasti melkein kolmivuotias. (Sen vanhempi lapsi nyt ei rattaita tarvinnutkaan). Harmi, etten merkkiä enää muista...

Vierailija
6/7 | 

Minä olen huomannut itsessäni puolestaan, että lapsiluvun kasvaessa yhä harvempi hankinta tuntuu oikeasti tarpeelliselta. Meille on tulossa kolmas lapsi nyt vuodenvaihteessa ja huomaan että oikein haluan tarkastella hankintoja kriittisesti sekä hankkia mahdollisimman monet jutut second handina.
Tuntuu, että tällä lapsimäärällä täytyy jo ruveta miettimään tätä maapalloakin ja kulutustottumuksia. Esikoisen kohdalla oli vielä hauskaa perehtyä vauvatamineisiin, nyt tuntuu että tavaralla varustautuminen on tosi toissijainen asia.

Vierailija
7/7 | 

Meillä myös nyt neljättä odotellessa kynnys on kasvanut hyvin korkeaksi hankkia oikein mitään, kun kaikki entiset vauvakamppeet on laitettu jo kiertoon ja silti talo hukkuu roinaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jassoo. Sain muistuksen Instan inboxiin tässä männäpäivinä, että en ole tehnyt raskausviikkopostauksia aikoihin. Ja kappas. En olekaan. Joten otetaanpa taas aikaa vähän kiinni.

Viikoilla 32-34 voin hämäävänä ristiriitaisesti. Joinakin päivinä olen elämäni kunnossa. Saatan porskuttaa menemään energisenä ja reippaana, tehdä 10-tuntisia työpäiviä ja tuntea itseni (jos kävelyä ei lasketa) ihmeellisen normaaliksi.

Välillä taas iskee monta päivää putkeen kestävä huono jakso. Ihan yllättäen, tai ilman, että osaisin lukea merkkejä, millainen päivä onkaan taas tulossa. Silloin joka paikkaa kolottaa, olo on saamaton ja nuutunut. Pahinta on närästyspäivät, jolloin tuntuu, ettei voisi syödä oikein mitään. Närästys on niin voimakasta, eikä siihen oikein auta lääkkeet tai ruokavalion tarkkailu, että oksennan useita kertoja päivässä.

Vaikka sokerit ovatkin tasaantuneet ja arvot pysyvät loistavissa lukemissa vaikka söisin voisilmäpullaa ja jädeä (kunhan syön ne tasaisin välein), ärsyttää silti tieto siitä, että närästys pistää ruokavalion ihan hölmöksi. Ensinnäkään en uskalla syödä niin usein kun pitäisi, koska jos on jo valmiiksi närästysoksennusolo, ei vatsaan viitsi lykkiä yhtään enempää ruokaa kuin on pakko. Toisekseen moni terveellinen ja muuten kropalle hyvä ruoka on taas närästyksen kannalta huonoa. Pahoina päivinä mm. ruisleipä, kasvikset, monet hedelmät, mausteet ja puuro närästävät. Silloin kroppa sietää vaan höttöä: Jogurttia ja vaaleaa paahtista.

Henkisesti olo on kuitenkin ollut – kuten koko raskauden ajan (lukuunottamatta alun pahoinvointia)  – pääosin todella hyvä. Suuri harppaus tapahtui, kun käytimme A:n kanssa yhden viikonlopun vain ja ainoastaan vauvojen tarvikkeisiin tutustumiseen ja kodin raivaamiseen. Se oli sellainen retriitti ja laskeutuminen, jollaisen ainakin mä selvästi tarvitsin.

Viikolle 34 pääsy tuntuu huikealle. Olemme ylittäneet taas yhden viikkomäärän, jonne pääsy toisi taas lapsille lisää mahdollisuuksia selvitä hyvin ulkomaailmassa.

-Karoliina-

Kommentit (3)

Jasu
1/3 | 

Sun raskautta on ollut tosi kiva seurata,ja toki blogiasi muutenkin! Tiesithän,että suklaa on ihan myrkkyä närästyksestä kärsivälle? Olen kärsinyt närästyksestä ja vatsavaivoista vuosia ja ohjannut syömisiäni pikkuhiljaa refluksa ja ärtyneen suolen oireyhtymää opiskellen. Ja tänä syksynä ne sitten mulle diagnosoitiin,kun uskalsin viimein mennä lääkäriin ja tähystyksiin. Kaksi raskauttani kärsin myös ihan jäätävästä närästyksestä,molemmissa se rauhottui heti kun vauva oli syntynyt. Lempparisuklaat oli pakattuna sairaalakassiin valmiiksi😆. Tsemppiä loppuraskauteen♥️. Ps . Kokeile 100% kauraleipää,toimisiko sinulle. Se ei närästä minulla silloinkaan,kun kaurapuuro närästää.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Ihanko totta? Kukaan ei ole sanonut, enkä toisaalta itse ole huomannut suklaan jälkeen eroa. Tosin tämä on jo niin arvaamatonta, etten yhtään epäile. Kiitos vinkistä ❤️

Vierailija
2/3 | 

Olen ilolla seurannut sitä, että olette päässeet noin pitkille viikoille. Hienoa että raskaus on edennyt kaiken kaikkiaan hyvin. Kiitos Herran!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tänään piti kirjoittaa eräs toinen, isompi postaus. Ja maksaa laskut. Laskuttaa muutama työ.

Oli ihan hyvin aikaakin. Olin kotona sairaalan kontrollista jo puolitapäivin.

Mutta sitten oli taas tämmöinen päivä, kun ei saanut aikaan mittään. Nukutti, mutta ei tullut nukuttua. Tiskitkin jäi pöydälle ja pissalla käyntiäkin piti pantata. Kuka siellä vessassa jaksaa aivan koko ajan rampata?

Keitin riisipuuron. Ja söin sen. Lähetin lapset harrastuksiin sohvalla maaten ja samassa paikassa makasin, kun mies ja lapsi tulivat kotiin.

Joskus odotus on helpompaa, kun tekee asioita ja luo tekemistä. Ja sitten se taas välillä lamaannuttaa. Kun tuntuu, että aika matelee ja viikot etenevät hidastetusti. Tänään tuli sellainen fiilis sairaalareissun jälkeen. Samalla, kun on mahdottoman ihanaa, että vauvat voivat hyvin ja saavat kasvaa kunnolla vatsan uumeissa, tuntuu, kuin tämä raskaus ei loppuisi ikinä. Ja nyt on turha sanoa, että "ota omaa aikaa kun vielä voit" tai "nuku varastoon". Mun oma aika taisi hävitä siinä vaiheessa, kun liikuntarajoitteisuus nousi sille levelille, etten saa enää kenkiä itse jalkaan. Ja ne unet taas...Noh. Kun herää sen 8 kertaa yössä. Ja aina siihen, että pissattaa ja puolet vartalosta ja molemmat kädet on puutunut, on siitä varsinainen lepo kaukana.

Tänään en edes yritä tehdä enää muuta kun olla. Mutta ehkä sitten huomenna taas jotain muuta.

-Karoliina-

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 | 

Niin paljon tsemppiä ja voimia <3 täällä seurataan matkaanne ilolla mukana :) 

Vierailija
2/5 | 

Juuri tuommoista oli kaksoisraskaus. Unta, unta ja unta. Olin jo unohtanut. Kiitos siitä ja ihanaa loppurautta!!!

Vierailija
3/5 | 

Ite nukuin koko raskauden huonommin kun nyt vauvan syntymän jälkeen. Sai juosta pissalla pitkin yötä ja sen jälkeen nukahtaminen kesti, niin ei siinä montaa tuntia nukuttu ja työkaverit kehottaa nukkumaan "vielä kun voit."

Vierailija
4/5 | 

Olen ollut pitkään sairauslomalla, poissa työelämässätä.
Monet kanssaihmiset tuntuvat kadehtivan tätä.
Onhan se totta, minulla on nyt aikaa. Ei tarvitse tunna putkella aamulla lähteä ja koko päivää suorittaa tehtävää toisensa perään.
Mutta kaikella on myös kääntöpuolensa. En ole ihan turhanpäiten sairauslomalla.
Sillä...
Kivut pitävät hereillä öisin.
Ne rajoittavat liikkumista niin, että pienessä ruokakaupassa käyminen on ihan koko päivän suurin saavutus. Isoon markettiin en uskalla lainkaan.
Kenkien ja vaatteiden pukeminen on vaikeaa.
Tiskikoneen tyhjennyt, lakanoiden vaihtaminen, roskapussin vieminen, koiran ulkoiluttaminen. Kaikki sattuu ja on vaikeaa. Tai mahdotonta.

Siinä, missä ympärillä olevat ruuhkavuosiaikuiset näkevät sairausloman vapaana työstä, mahdollisuus mennä vaikka kesken päivän sinne Hulluille Päiville, olen oikeasti jumissa kotona.

Vaikka työelämässä ollessa oli tekemättömistä hommista helppo syyttää sitä, ettei aika riitä, niin onhan se totta, että hommat jäävät välillä tekemättä ihan vaan siksi, ettei jaksa eikä kiinnosta. Ei saa aikaiseksi. Kotona, kaiken ajan kanssa, ollessa, tuo korostuu.

Työelämästä jlos jäänyt sairas jää toki myös ilman kuukausipalkkaa. Se on oma lukunsa, miksi kaiken tekeminen on vähän vaikeampaa.

Olemme oppineet arvottamaan itseämme tekemisiemme kautta. Pitää olla tehokas, tehdä nyt edes jotain. Vaikka pyykin lataaminen koneeseen ei oikeastaan ole edes mikään homma, saamme mielenrauhaa siitä, kun olemme pesseet pyykkiä. Perunan keitto on oikeampaa ruuan laittamista kuin puuron keittäminen. Eteisessä seisova aikuinen on parempi kuin sohvalla makaava, ihan yhtä läsnä oleva. Pesemätln tukka näyttää laiskuudelta.
Olen opetellut, pakon edessä, päästämään irti näistä asioista ja ajatuksista yksi kerrallaan. Haluan, ettei arvoni, omissa tai toisten silmissä, ole kiinni siitä, kuinka paljon saan aikaiseksi.

Vierailija
5/5 | 

Niin samat fiilikset, kuin sairaslomalla olevalla. Hermokipujen kanssa taistelua 2 vuotta, arki yhtä selviytymistaistelua, yksin kun asustelen ja yhdellä kädellä pitää yrittää pärjätä. Yöt menevät torkahdellessa, kun kipu ei anna nukkua. Sitä pitää niin monia asioita itsestäänselvyytenä kunnes ne menettää.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ensin ajattelin, että tällainen postaus olisi minusta liian henkilökohtainen. Kertoa nyt, millaisia myllerryksiä vartalossani on raskauden aikana tapahtunut. Sitten ajattelin, että mitä sitten. Raskaus on aika ihmeellinen juttu ja ainakin tämä oma kokemukseni nyt hyvin erilainen kuin ensimmäinen raskaus, joten on kiva miettiä, miten asiat ovat vuosien kuluessa ja yksös-kaksostasolla muuttuneet.

Mun vartalon myllerrykset ovat olleet tällaisia

 

IHON KUNTO

Ekassa raskaudessa ja sen jälkeen kärsin aknesta. Nyt iho on ollut todella hyvä. Ja eihän mulla normitilanteessakaan ole juuri näppyjä, mutta raskausaika on ollut erityisen hyvä. Toivotaan, että sama meno jatkuu synnytyksen jälkeen. Mä en ole huomannut mitään maksaläiskiä, ja pisamainen olen muutenkin ollut aina. Inhottava on kuitenkin ollut se, että mun mielestä mun kainaloiden iho on tummentunut raskauden aikana.

 

LUOMET

Mä aloin eilen illalla laskea mun uusia luomia, mutta lopetin laskut 40 kohdalla. Ja nämä kaikki siis vasta mun kaulan, rinnan ja vatsan alueella. Selästä puhumattakaan. Mulla on aina ollut luomia, mutta ei koskaan tällä tavalla. Niiden määrä on suorastaan räjähtänyt. Lääkäri kutsui niitä rasvaluomiksi (ja kai siksi tulevat juuri vaikkapa rintojen alueelle). Mua ne ällöttää, koska iho tuntuu niin röpelöiselle.

 

PAINO

Mulle on tullut raskauden aikana laskentatavasta riippuen 20-25 kiloa. Ja varmasti tulee vielä enemmän, koska kyllähän vauvat elävät nyt nopean kasvun vaihetta ja toisaalta monille tulee lopussa turvotusta paljon. Vaikka lukemat vaa`alla ovat aika hurjia, ja todellakaan en osaa ottaa tätä aina rennosti (koska mietin, miten ihmeessä saan tällaisen massan kehostani myöhemmin pois), olen tavallaan tottunut pehmeämpään itseeni. Kun näen itsestäni kuvia itsestäni normitilassa, ihmettelen, kuinka hirmuisen laiha olen ollut. Silloin näin itseni vain minuna. Niin kuin tietysti olinkin! Saa nähdä, mistä olomuodosta tulee jatkossa itselle se oma.

 

KUPPIKOKO

Mun kuppikoko on ollut F:n imetyksen jälkeen aina sellaiset 70A tai 70(65)B. Nyt koko on 75D/E. Ja Lindexin malleissa sekin himppusen pieni. Kauhulla odotan, miten käy, jos imetys alkaa sujumaan. Ostin jo nyt Henkan isoimmat imetystopit, jotka ovat ihan sopivat, mutta toki toivon, että ne riittävät jatkossakin. F:ää odottaessa ja imettäessä koko ei tainnut muuttua kuin yhden kupin verran. F ihmettelikin tässä yksi ilta miten ”sun tissit on nykyisin tollaiset laskevat mäet”. Kiva!

 

RASKAUSARVET

Nyt oikein pelottaa sanoa näin (koska #kohtaloniva), mutta mulle ei ole tullut raskausarpia, niin kuin ei tullut esikoisen odotuksessakaan. Se ihmetyttää suuresti, koska välillä (usein) on sellainen olo, miten ihmeessä vatsanahka voi pysyä mukana, kun kaksi vilkasjalkaa temuaa ja venyttelee sitä. Ovathan he molemmat jo yli kaksikiloisia. Tosin. Aikaa vielä on. Moni sanoo, että arvet tulee aivan hetki ennen synnytystä. Olisi kyllä ihana säästyä niiltä, mutta sille ei voi muuta itse tehdä kun vatsanahkaa rasvailla.

 

JALAT JA SORMET

Samalla kun painoa on tullut, on myös sormet turvonneet ja jalat ”kasvaneet”. Vihki-kihlasormusyhdistelmästä jouduin luopumaan jo toukokuussa, ja omat kengät eivät ole menneet pääsääntöisesti jalkaan enää heinäkuun jälkeen. Toivon ihan kauheasti, että ainakin nämä osaset kropassani palautuvat joku päivä. Rakastamalla rakastan mun sormuksia ja olisi kauheaa, jos en voisi käyttää niitä enää. Samoin olisi aika ankeaa heittää 15 paria tennareita ja 5 paria juhlakenkiä kiertoon.

 

HIUKSET

Minusta hiukset on kasvanut raskauden aikana todella hyvin. En tiedä, johtuuko hormoneista vai blondaamattomuudesta, mutta kasvu on ollut nopeaa. F:n synnytyksen jälkeen en kokenut naisille tyypillistä sulkasatoa, joten toivon, ettei nytkään käy niin. Ja jos käy, I always have Umppu in my life.

 

Sellaisia asioita kehossa. Ja kyllähän ne mieleenkin vaikutta välillä positiivisesti, välillä negatiivisesti. On hassua, miten paljon vartalosta muuttuu niin pienen ajan sisällä.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

 

Kommentit (16)

Vierailija
2/16 | 

Vau enpä oo koskaa kuullu et raskauden aikana voi tulla lisää luomia, tosi mielenkiintoista! Lähteekö ne enää pois? Voiko luomet ylipäätänsä 🤔

Riite
3/16 | 

Se on kuin toinen teini-ikä: keho venyy, vanuu ja hormonit tekee mitä tahtoo. Ja yhtään ei ole kartalla siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tsemppiä!

Vierailija
4/16 | 

Minulla jalka ei kasvanut esikoista odottaessa mutta sen jälkeen joka raskaudessa on kasvanut. Ärsyttävää! Esikoista odottaessa kengän koko oli 39 ja nyt kuudennen lapsen jälkeen koko 41 tuntuu jo vähän naftilta. Raskausarvista en ole missään raskaudessa kärsinyt, vaikka vatsaani en ole rasvaillutkaan. Luulen, että on osittain perinnöllistä, sillä äidilläni eikä siskoillanikaan ole raskauksien aikana tullut raskausarpia.

Anni
5/16 | 

Minulla iso "ruskettui" todella paljon taipeista, pääasiassa kainaloista. Myös todella vahva ruskea viiva tuli vatsalle, mutta kaikki haaleni ajan kanssa pois :) Rinnat suureni hirveästi raskauden aikana, mutta itseasiassa ei enää yhtään silloin, kun niihin alkoi muodostua maitoa. Minuakin alunperin hirvitti, että miten valtavaksi ne synnytyksen jälkeen vielä kasvavat, mutta niin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Jotenkin perus turvotus väistyi maidon tieltä..

Vierailija
6/16 | 

Minulle tuli myös toisessa raskaudessa paljon lisää pieniä luomia rintojen alueelle, ja lähtivät vauvavuoden aikana pois.
Sen verran voi itse tehdä rasvauksen lisäksi raskausarpien ehkäisyssä että välttelee mahdollisuuksien mukaan lisättyä sokeria ruokavaliossa. Sokeri kun tunnetusti vähentää ihon kimmoisuutta.

Vierailija
7/16 | 

Täällä rv 34 alkamaisillaan ja luomia on tullut jatkuvasti lisää. Pieniä röpelöisen tuntuisia kaulalla ja rintojen alueella. En muista tämmöistä aiemmissa raskauksissa joista toki on pian kymmenen vuotta aikaa :D

Vierailija
8/16 | 

Kengän koko valitettavasti usein muuttuu pysyvästi, mutta ei se mitenkään takuuvarmaa ole. Kroppa palautuu pikku hiljaa ja muutostahan se aika tuo jatkuvasti niin kroppaan kuin mieleenkin ilman raskauksiakin. Hih, ei kai kainaloiden ruskea väri mitään haittaa?

Vierailija
9/16 | 

Taipumus saada raskausarpia riippuu ihmisen kudostyypistä. Toisilla se repeää helpommin kuin toisilla. Eikä raskaudellakaan ole oikeasti asian kanss välttämättä mitään tekemistä: toisille tulee jo murrosiässä vaikka rintojen kasvaessa ja onhan noita miehilläkin.
Herkästi raskausarpia saavat saavat kuulemma herkemmin repeämiä myös synnytyksessä.

Liivilstoksille aikuisen naisen kannattaa jo lähteä ihan ”oikeaan” liivikauppaan. Marketti/halpaketjuliikkeen liivillä pärjää varmaan pienirintainen arjessa, mutta painavampi rinta kyllä hyötyy tukevasta liivistä. Suosittelen siis astumaan sisään johonkin oikein hanhaan ja perinteiseen alusvaatekauppaan ja antaa myyjän auttaa.

Äitipuolitoista
Liittynyt16.4.2019
10/16 | 

Mulla raskausarvet tuli rv 36 eli 1,5vko ennen kuin synnytin esikoisen. Ihan hanurista kun toivoin selviäväni ilman. Seuraavista lapsista vatsa oli valtavasti suurempi ja arvet lisääntyivätkin jo aiemmilla viikoilla. Jalan koko on kolmen raskauden jälkeen 1 kokoa suurempi joten kaikki kengät on menny uusiksi 5 vuoden aikana. Sekin on hanurista!

Vierailija
11/16 | 

Minulla taas karvankasvu lähti ihan omille teilleen raskausaikana :O Karvat tummeni ja kasvavat nopeammin kuin ennen. Lapsi nyt 3v eikä ole palautunut ennalleen. Tylsää!

Vierailija
12/16 | 

Niin kuin joku jo sanoi, raskausarpia ei voi itse mitenkään ihoa rasvaamalla tms ehkäistä, niitä tulee, jos on tullakseen. Jospa säästyisit nytkin ilman, kun viimeksikään ei tullut :)

Vierailija
13/16 | 

Mulla palautui välittömästi synnytyksen jälkeen jalan koko ja kahvin himo ennalleen. Uskomatonta, miten pahanmakuinen kahvi alkoi himottaa ihan heti, kun vauva oli maailmassa. :)

Mustavalkoinen
Liittynyt28.8.2019
14/16 | 

Mulla on kolmen raskauden aikana kasvanut jalan koko 40. N. vuosi synnytyksestä palautunu takas 39. Toivottavasti sullaki palautuu. :) Tsempit viimesiin viikkoihin/päiviin!

Karla K.
15/16 | 

Heh, täällä kanssa yksi jonka kengänkoko on kasvanut numerolla sitten ensimmäisen raskauden! Esikoinen on nyt 1,5v ja ainakin vielä ne jalat ovat kokoa isommat kun aikasemmin, enkä usko että ne enää siitä varmaan pienenevätkään. :D Tällä hetkellä odotan toista lastamme, joten toivoisin ettei ne jalat nyt ainakaan enää lisää kasvaisi...

Myös tuo luomijuttu on sama, sekä mulla on kädessä ja nenässä melkein tuossa kulmakarvojen kohdalla sellainen punanainen pilkku joka aina raskausaikana tummenee... kävin joskus niistä lääkärissäkin ja ne saisi kyllä laserilla pois, ei ole vaan tullut käytyä sitten poistattamassakaan kun ei ne niin elämääni häiritse.

Raskausarpia mulle ei tullut ekasta raskaudesta ollenkaan (paitsi no ehkä alaselkään saattoi tulla, tai sitten ne on tullut vasta nyt..) ja silloin rasvailinkin ahkerasti Bio Oililla. Ei mulla nytkään ole ainakaan vielä tullut vaikken ole rasvaillutkaann, mutta toki tässä on vielä vajaa 3kk aikaa niiden ilmestyä.

Vierailija
16/16 | 

Jalka "leviää" kun hormonit löystyttävät kehon kiinnityskudoksia (jaloissa näitä osasia on hurjasti) ja lisäksi kertynyt paino vielä tehostaa tätä leviämistä. Suosittelen kävelemään paljon varvastossuilla. Niiden kanssa jalkaterä supistaa itseään joka askeleella ja avustaa liitoskohta palautumaan, kun niitä ympäröivät lihakset myös kiinteytyvät.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat