Kirjoitukset avainsanalla parisuhde

Jännä juttu, miten ennenkokemattomiin tilanteisiin tämä uusperhe-elämä ajaa jatkuvasti, vaikkeivat asiat sinällään enää uusia meille olekaan. Taas on edessä pääsiäinen, jollaista ei ole ennen sattunut kohdalle.

F lähti tänään ”ensimmäisen” pääsiäisensä viettoon, josta palaa takaisin Tamperelle lauantaiaamuna. Minä ja A jäimme puolestaan kotiin. Tarkoituksena olla tekemättä yhtikäs mitään. Tai okei. Noora ja Matti tulevat kyllä illalla kylään, ja me Nooran kanssa tehdään hetki töitä, mutta illan teemaksi oli kuitenkin päätetty ”syödään kollarihousut jalassa sohvalla Woltin ruokaa.” Toisin sanoen aika sellaisen matalan kynnyksen pääsiäisjuhlintaa tiedossa.

Mä olin ennen todella jämähtänyt niihin ajatuksiin, kuinka mitäkin juhlaa tulisi juhlia oikein. Ja jos totta puhutaan, kyllä me ekan vuoden juhlakierroksen aikana saatiin A:n kanssa aikaan montakin väittelyä siitä, missä ja miten kemut vietetään. Siitäkin huolimatta, että me molemmat ajattelemme, että täytyy joustaa. Omien tärkeiden asioiden äärellä se ei kuitenkaan aina ole ihan helppoa.

Mitä enemmän joustoja on tehnyt, ja mitä erilaisemmin tavoin me olemme juhlapyhämme viettäneet, sitä mukavammaksi traditioiden noudattamatta jättäminen onkaan tuntunut. Nykyisin mä koen sen, etten tiedä, millä kokoonpanolla ja missä vaikkapa juhannus ja joulu vietetään, ihan hemmetin vapauttavaksi. Kun ei ole edeltä päätettyjä kaavoja, saa tehdä tasan sitä, mitä huvittaa.

Meidän pääsiäinen on tänä vuonna siis tällainen sillisalaatti, ihan erilainen kuin ennen. Ensin ollaan kaksin ja sitten lauantaista maanantaihin vietetään aikaa F:n ja koko mun perheen kanssa Hankasalmella lapsuudenkodissani. Saas nähdä, miltä tällainen tapa tuntuu. Etukäteen ainakin odotan pyhiä jo kovasti!

Joten vastaus otsikon kysymykseen: Pakosta. Joka muuttui lopulta onnenpotkuksi.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu; takki, Joutsen (kuvaustakki) // farkut, NEUW (saatu) // kengät. Vagabond

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Viveca
1/1 | 

Täällä toinen ex-traditioaddikti :) Meillä myös uusperhe, jossa tosin molemmilla lapsia entisistä liitoista. Meillä pyhät on jaettu siten, että lapset on joka toinen vuosi meillä kaikki pyhät ja joka toinen vuosi sitten toisilla vanhemmilla. Poikkeuksen tekee joulu, sillä tavoin, että vietämme yhdessä lasten kanssa 'jouluaaton' lahjoineen kaikkineen etukäteen (jos viettävät oikean joulun toisissa kodeissaan). Ihan toimiva malli näin. Tänään lähdemme mieheni kanssa kaksin mökille koko pääsiäiseksi, luvassa pihahommia ja siinä sivussa vähän lammasta grilliin ja punaviiniä lasiin :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä luin tällä viikolla Maaret Kallion blogia Hesarista, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin. Tämän viikon kolumnin aihe kuitenkin kolahti vielä voimakkaammin kuin mikään muu aikaisemmin. Maaret kirjoitti (näin lyhentäen ja kärjistäen) nimittäin siitä, miten moni konflikti tai mielen pahoittaminen johtuu siitä, että itse tulkitsee tilanteet tietyllä tavalla. Ei siitä, että toinen olisi tarkoittanut mitään pahaa.

Luettuani tekstin lähetin sen suoraan A:lle. Vastaukseksi tuli: ”Oli niin hyvä, että piti lukea ihan kaksi kertaa.”

Juttu kolahti häneen ja minuun varmasti siksi, että siinä puhuttiin aika paljon meistä. Antoi sanat sille, minkä olemme kyllä huomanneet, ja josta olemme monta kertaa puhuneetkin, mutta joka nyt Maaretin tekstissä tiivistyi helposti ymmärrettävään pakettiin. Meistä kumpikaan ei halua loukata toista, mutta silti aina välillä niin käy. Sitten siinä aina vuorotusten toinen on aivan ihmeissään, että ”eihän tässä näin pitänyt käydä. En mä sitä niin tarkoittanut.”

On jännä huomata, kuinka tulkitsemme koko ajan ympäristöämme oman historian ja kokemustemme kautta. Voi siis olla niin, ettei toinen tarkoita sanoillaan tai eleillään yhtään sitä, mitä me ajattelemme hänen tarkoittavan, mutta meidän oma kokemuspohjamme ohjaa meitä tietynlaiseen tulkintaan. Oiva esimerkki on vaikkapa kosketus. Toiset tulkitsevat sen lämpöiseksi, positiiviseksi eleeksi. Toisten mielestä tismalleen se samanlainen käsi olkapäällä onkin ahdistava ja pelottava kokemus.

Mä olen joskus kirjoittanut siitä, millaista on, kun löytää rakkauden aikuisena. Aikuisena löydetyssä rakkaudessa on satoja hyviä puolia, mutta myös miinuksia. Yksi miinus on ehdottomasti se, että samalla kun elämänkokemus lisää (tunne)viisautta, lisää se myös parisuhteen osapuolten painolastia. Hartioilla on jo lukuisia ihmissuhteita, pelkoja ja pettymyksiä, joiden on välillä vaikea antaa olla vaikuttamatta alitajuisesti nykytilanteeseen. Ne kun ovat osa meitä. Sitä, millaisia olemme nyt.

Maaret antoi tekstissään vinkin siihen, että vaikka toisten ihmisten tulkitseminen on luonnollista ja hyödyllistä, voisi kuitenkin yrittää kysyä tarkennusta toiselle siihen, mitä tämä tarkoitti. Silloin ei syntyisi turhaan kurjia tilanteita.

Kertokaa esimerkkejä tulkinnoissa, joissa itse olette/ teitä on tulkittu väärin! Miten selvititte ne? Mun täytyy todeta, että mut on ymmärretty monta kertaa väärin siksi, että sanon mielipiteeni live-maailmassa niin suoraan. Ihmiset, jotka eivät tunne minua, tulkitsevat joskus asiat niin, että A) en salli muita mielipiteitä tai B) haluan olla kova tai loukata. Todellisuudessa mun retoriikasta vain usein puuttuu pehmentävät sanaset ”mä näen asian näin, mutta toki saa olla eri mieltäkin.”

Ihana, rauhaisaa, vaalipäivän ja palmusunnuntain iltaa!

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Lähde: HS/ Lujasti lempeä -blogi / Maaret Kallio/ Postaus 10.4.2019 "Nainen istui junaan, katsoi toista lämpimästi ja sai kuulla olevansa arvostelija"

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

No niin. Tiistai melkein lopussaan ja mä olen jo toista päivää MeNaisissa.

Eilen mä kirjoittelin pääpiirteittäin itsestäni, tänään ajattelin kertoa vähän tästä blogista, jota juuri luet. 

Kuten jo eilen kirjoitin, olen tehnyt Kolmistaan-blogia jo 8 vuotta. Tuntuu ihan ikuisuudelle ja totta on, etten muista enää aikaa ennen tätä. Kun bloggaa kauan, tapa ajatella ja katsella ympäristöä jotenkin muuttuu. Ei niin – kuten moni luulee – että elämä itsessään muuttuisi. Ainakaan mulle niin ei ole (blogin vuoksi) käynyt. Vaan kun kirjoittaa, elää elämää koko ajan ikään kuin tuntusarvet pystyssä: ”Hmm. Tästä mä haluaisin kirjoittaa”, ”Voisikohan tuon jutun kuvata?” tai ”Miten mä voisin pukea tämän asian sanoiksi?

Toisaalta kirjoittamisen kautta ajattelu on minulle muutenkin luontaista, ei vain töiden vuoksi. Olen joskus kertonutkin siitä , että prosessoin kaikki elämän suurimmat (ja joskus pienimmätkin) asiat kirjoittamisen kautta. Mä en siis yksinkertaisesti usein osaa ajatella omia ajatuksia selkeästi ilman, että kirjoitan ne ylös.

Mun blogi päivittyy täällä uudella alustalla nyt sellaiset 5-6 kertaa viikossa. En usko, että tyyli tai aiheet kauheasti eroavat vanhasta, vaikka tottahan on, ettei blogi koskaan ole samanlainen kuin aikaisemmin. Elämäntilanteet, omat ajatukset ja arjen tapahtumat kun vievät postauksia aina uusille ja uusille poluille.

Voin kuitenkin sanoa, että karkeasti jaoteltuna Kolmistaan-blogissa vuorottelevat seuraavat aiheet:

  1. arki ja perhe-elämä. Olen kirjoittanut mm. meidän kauheista aamuista, uusperheellisyydestä ja äitiydestä.
  2. parisuhde. Kun eroaa äiti-ihmisenä ja tapaa sen jälkeen elämänsä rakkauden, on se asia, jota täytyy prosessoida. Olen kirjoittanut mm. meidän etäsuhteesta, häistä ja olenpa mä kerran haastatellut miestäkin siitä, millainen puoliso mä olen.  
  3. ystävät ja sosiaalinen elämä. Mulla on ihana ystäväjoukko, jonka kanssa pidetään yhteyttä silloin, kun ehditään. (Eli ei kovin usein, koska ruuhkavuodet). Olen kirjoittanut mm. siitä, miten kummius on kuin ystävyyden avioliitto.  ja kuinka ihanaa on, kun välillä ehtii nähdä. Yksi mun blogin juttusarjoja on ollut myös ystävänikirja, jossa sekä minä, että kamuni vastaillaan kiperiin kysymyksiin, jotka lukijani ovat meille esittäneet. 
  4. ruoka ja koti. Meidän perheen yksi intohimo on syönti. Hah! Mies yleensä kokkaa ja minä kuvaan ja kirjoittelen reseptejä blogiin. Osaan toki itsekin laittaa ruokaa ja joskus ohjeet ovat myös minun käsialaani. Mä kirjoitan myös jonkin verran meidän kodista. Tämä ei ole varsinainen sisustusblogi, mutta toki kaunis koti on minulle tärkeä juttu. Olen kirjoittanut tyttären huoneen muutoksesta, kodin lempipaikoista ja Konmarittamisesta.
  5. työ. Koska mä olen siirtynyt opettajan töistä vapaaksi kirjoittajaksi ja yrittäjäksi, ja koska kaikki se on mulle edelleenkin kahden vuoden jälkeen uutta, mä kirjoittelen aika paljon siitä, millaista on tehdä töitä tällä tavalla. Olen kirjoittanut mm. rahasta.  Kuinka mun maanantaiahdistus on kadonnut uuden uran myötä ja kirjoitinpa mä syksyllä megasuositus neljän postauksen sarjan siitä, miltä koulumaailma näin ex-opettajan silmin ja sanoin näyttäytyy. Se on luettavissa täällä, täällä, täällä ja täällä. 
  6. naiseus. Mä käsittelen naisena olemista oman itseni kautta. Siitä, mitä paineita koen ja millaiseksi haluaisin kasvaa. Näissä vuorottelevat niin kepeät postaukset kuin aatokset feminismistä,  burn outista kuin  reippaan tytön syndroomastakin. 
  7. kauneus ja vaatteet. Mä olen varmaankin sellainen aika perusnainen (vaikka ei sellaista todellisuudessa edes ole) kauneusjuttujen kanssa. Meikkaan, mutta voin olla meikkaamattakin. Pohdin, mikä rasva on parasta, mutta silti unohdan laittaa silmänympärysvoidetta (noin 34 vuoden ajan). Vaatteista kirjoitan yleensä perjantaisin Perjantain asu -postaussarjassa. Ja mukaan mahtuu välillä myös lastenvaatepostauksia. 

Sellaista! Ja tottakai satoja ja tuhansia tekstejä vaikka sun mistä muusta aiheesta. Sellaisista, mitä kulloinenkin päivä juolahtaa mieleeni.

Juttuideoita saa antaa nyt ja jatkossa. Mitkä teemat tuolla yllä kiinnostavat eniten?

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (9)

Miia
1/9 | 

Onnittelut uudesta blogikodista! Olen seurannut blogiasi muutaman vuoden ja tykännyt hurjasti. Pidän ehkäpä eniten jutuista, joissa pohdit arkielämää ja naiseuttasi sekä tietysti kosmetiikka/vaatejutuista. Näin nuorena kirjallisuuden opiskelijana on kiinnostavaa lukea myös siitä, mitä teet työksesi ja miten olet luonut sen oman juttusi ja itsesi näköisen elämän. Arvostan ja ihailen tekemääsi työtä tosi paljon ja toivon, että pian pääsen lukemaan myös kirjojasi. Kaiken kaikkiaan blogisi on minusta sopiva sekoitus ja se näyttää sinulta. Innolla odottelen uusia juttujasi täällä Me Naisten puolella! Mukavaa kevättä sinulle ja perheellesi!

Vierailija
2/9 | 

Arki, perhe-elämä ja koti. Olis kiinnostava nähdä sun koko vaatekaapin sisältö. Toisaalta myös lasten lelujen hankinta, valinta, eettisyys, ekologisuus ois kiinnostava aihe. Paljonko vanhempien päätös vs. lapsen päätös vaikuttaa ostoksiin 😊

Vierailija
3/9 | 

Mulla ois postausidea! :) Miten tulla kirjoittajaksi? Entä kirjailijaks? Milloin kustantajaan voi ottaa yhteyttä? Pitääkö kirja olla siihen mennessä kirjoitettu? Miten omia tekstejään kannattaa julkaista tai laittaa nettiin? Kiitos etukäteen :)

Tinttuliinax
5/9 | 

En tykännyt yhtään keskiviikon kosmetiikasta enkä perjantain asupostauksista. En koskaan lue niitä. Toivottavasti ne nyt jäävät pois. Muuten blogisi on hyvä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hei kaikki!

Täällä sitä nyt ollaan. MeNaisten blogikodissa ihan ensimmäistä päivää, eikä kyseessä ole edes aprillipila. Olo on vähän sama kuin astuisi ensimmäisen kerran uuden luokan eteen pitkän kesäloma jälkeen. (Ensimmäinen fakta: Olen entinen yläkoulun lehtori) Jännittää, kädet hikoilee, on hyvällä tavalla hermostunut olo.

Koska tämä on meidän ensikohtaaminen – ainakin osan kanssa – ajattelin aloitta kaikki nyt aivan alusta. Kertoa kuka olen, mistä tulen ja miljoona muuta faktaa. Itse asiassa meinasin pyhittää koko tämän viikon vähän tällaiseen esittelyjaksoon, jotta te uudet lukijat – MeNaisten kautta tulleet – pääsette perille siitä, kuka oikein olen. Ehkä teille vanhoille tutuille, Lilystä mukana seuranneille, tässä voi tulla kertausta. Tai sitten ihan uutta faktaa, jota en ole koskaan edes tajunnut kertoa tai kirjoittaa auki.

Olen siis Karoliina Pentikäinen. Täytin viikko sitten 34 vuotta. Olen kotoisin Keski-Suomesta, Hankasalmelta. Asuin reilut 10 vuotta Helsingissä ja kaksi vuotta sitten muutin Tampereelle. Rakkauden perässä, tietysti.

Meillä on uusperhe. Tapasin aviomieheni vajaat kolme vuotta sitten. Ensimmäiset 8 kuukautta me elimme etäsuhteessa, eri maissa, mutta kevättalvella 2017 mies – jota kutsun blogissa muuten nimellä A – saapui takaisin Suomeen. Tällä kertaa pysyvästi.

Meidän perheeseen kuuluu myös tokaluokkalainen tytär, joka on minun biologista alkuperääni. Häntä kutsun blogissa nimellä F. Asutamme siis kolmistaan 70-neliöistä, satavuotiasta kerrostalokotia, jonka ikkunasta näkyy Näsinneula.

Minä olen koulutukseltani filosofian maisteri ja mun pääaine yliopistolla oli kotimainen kirjallisuus. Olin 9 vuotta yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, kunnes kevättalvella 2017 – muuton yhteydessä – jätin mun opeviran pääkaupunkiseudulla.

Olin tehnyt jo vuosia tätä blogia sivutyönä, ja samalla myös tajunnut, että sivutyö olikin yhtäkkiä kasvanut niin isoksi, etten voisi hallita kahta näin aikaa vievää duunia. Niinpä koulumaailma jäi ja tilalle tuli kokopäiväinen panostus blogiin. Tai noh. Hetkeksi, kunnes muut työt taas imaisi myös mukaansa. Totta on kuitenkin se, että blogille on nykyisin kuitenkin paljon enemmän aikaa kuin ennen.

Mulla on kirjoittajataustaa toki ennen blogiakin. Tein monta vuotta kolumnia Kaksplussaan ja freenä hommia mm. City-lehteen. Nykyisin hoidan blogin lisäksi kotimaisten Sidosteen ja Joutsenen sosiaalista markkinointia ja olen töissä tamperelaisessa brändi- ja suunnittelutoimistossa, H23 Agencyssä.

Mä en varsinaisesti harrasta juuri mitään. Mies kiusasi minua, kun olin vastannut Kauneus ja terveys -lehden haastattelussa helmikuussa, että harrastan ruokaa ja kotoilua. ”Miten ruokaa voi harrastaa? Harrastatko myös hengittämistä?”. Mulle on kuitenkin tullut harrastuksesta, eli kirjoittamisesta, mun työ. Toisin sanoen saan joka päivä tehdä sitä, mitä tekisin muutenkin, joten varsinaisia extraharrastuksia ei enää juuri tarvita. Kirjoittamisen lisäksi tykkään viettää aikaa perheen kanssa – olen todellinen kotihiiri. On ihanaa kokkailla ja syödä. Olla vaan. Välillä minuun puree liikuntakärpänen, välillä olen puoli vuotta tekemättä mitään.

No niin. Sellaisia ensisanoja tänne MeNaisille. Huomenna ajattelin jatkaa vähän kertomista itsestäni ja ennen kaikkea valaista sitä, millaisia juttuja mä blogiin yleensä kirjoittelen. Toki ennen sitä voitte käydä kurkkaamassa vanhoja postauksia tuolta blogin sisällyksestä. Kuten huomaatte, niitä on aika paljon. Kysymyksiäkin saa esittää!

En tiedä, toimiiko blogin uudelleenohjaus tai mikään Bloglovin vielä, joten paras keino saada tietoja uusista postauksista ja seurata muutenkin arkeani, on klikata itsensä mun instatilille. Siellä kerron, kun postauksen ovat ulkona. Ja höpisen muutenkin storiesin puolella omia jorinoitani.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä // asu, NOSH (saatu) 

Kommentit (10)

Unska
1/10 | 

Hei onpa tää Me naisten-blogisivu tosi paljo freesimpi ja jotenki "kevyempi" uuteen Lilyyn verrattuna. Tykkään ja jatkan kyllä juttujes lukemista jatkossakin 🙂

Vierailija
2/10 | 

Heippa! Täällä ainakin yksi "vanha" lukija seuraamassa blogiasi uudesta osoitteesta huolimatta. Uskon, että muutoksien myötä olet iloinen myös palautteesta, jotta kaikkea saa hiottua viimeisen päälle tyylikkääksi. Siksi kerron, että mielestäni teksti on kooltaan hieman häiritsevän pientä, ainakin näin puhelimella lukiessa. Pieni, mutta lukijoille suuri, huomio. Onnea kovasti uusiin tuuliin! :)

Vierailija
4/10 | 

Ihana postaus! Julkaisetko tekstejä johonkin tiettyyn kellonaikaan vai milloin tahansa? 😊

Vierailija
5/10 | 

Valitettavasti joudun heti kommentoimaan ikäviä uutisia, mutta tämä menaisten sivusto toimii todella huonosti (ainakin minun) mobiililla. On lähes käyttökelvoton - jonka seurauksena jatkossa jää pian blogin lukeminen.

Vierailija
6/10 | 

En saa alkuperäiseen kommenttiin vastattua, mutta mobiilissa sivu latautuu hitaasti. Sen jälkeen tulee erittäin leveä vaakapalkki joka on skrollautunut äärioikealle näyttäen vain valkoista. Kun palkkia koittaa siirtää, koko sivu jumiutuu siten että vain refresh auttaa. Muutaman kerran kun on uudelleen ladannut, sivu aukeaa. Mutta hidasta on :(

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat