Kirjoitukset avainsanalla kasvatus

Sain eiliseen MyDay-postaukseen kysymyksen siitä, miksi F:llä on päivässä ruutuaikaa vain 20 minuuttia. Lukija kertoi, että häntä itseään alkaisi ainakin ärsyttää, jos jokin noin kiva asia olisi vain 20 minuutin mittainen.

Meillä ruutuaika on vaihdellut vuosien ja kuukausien saatossa, eikä se ole mikään kymmenvuotissopimus, jota ei voisi muuttaa. Esimerkiksi junassa/lentokoneessa tai kipeänä kotona pötkötellen F saa käyttää kännykkää miltei rajattoman ajan, mutta tässä meidän tavallisessa elämässä Tampereella – arki tai viikonloppu – 20 minuuttia on koettu hyväksi. Siihen päälle kun tulee viestittelyt, puhelut ja mahdolliset videopuhelut, ylittää aika kuitenkin pääsääntöisesti puolen tunnin. Joka on meistä kyllä ihan riittävä aika 8-vuotiaalle.

Tuo ruutuaikakysymys oli mun mielestä todella mielenkiintoinen. Varsinkin, kun meidän ystävä kysyi tismalleen samana päivänä, millaisia kasvattajia me A:n kanssa olemme. Aloin ihan pohtia, millaisia olemme. Ja nimenomaa monikossa, koska vaikka tottakai meillä on omat painotuksemme ja olemme joissakin kasvatusasioissa erilaisia ja eri mieltä, ollaan me tässä jutussa yhdessä.

Ehkä ensimmäiseksi mieleen tuleva asia on se, että me olemme yhdessä tiimi, joka kasvattaa F:ää. Me pyrimme siihen jo heti suhteemme alussa, koska oli selvää, ettei A olisi F:lle vaan mikään aikuiskaveri vaan ihan oikea vanhempi. Mutta jos totta puhutaan, olihan tie alussa vähän karikkoinen välillä. Me kyllä yleisesti ottaen pyrimme silloin jo samaan lopputulokseen, mutta tavat saattoivat olla erilaisia. Nyt kun A on oppinut tuntemaan kaikki F:n mielen mutkat ja tulkitsemaan nenän asennot. Ja kun minä taas olen oppinut näkemään A:n toiminnan taakse ja luovuttamaan vastuuta hänelle, vallitsee meillä sellainen ilmapiiri, että jokainen täällä tietää, ettei minulla ja A:lla ole eri sääntöjä F:n suhteen. Lapsen on turha kysellä lupaa toiselta vanhemmalta, jos toinen on jonkin asian jo kieltänyt.

Tietystihän meillekin tulee välillä näistä vääntöjä (jopa F:n kuullen) kasvatuksesta tai saatamme pyöritellä toisillemme silmiä, jos toinen aikuisista toimii F:n suhteen omasta mielestä typerästi. Mutta tätä tapahtuu aika harvoin ja pyrimme siihen, että kasvatuserimielisyydet käydään läpi silloin, kun lapsi ei ole kuulemassa. Lapset kun ovat ERITTÄIN hyviä tarttumaan näihin tilanteisiin ja käyttämään niitä hyväksi.

Mulle on aina ollut todella tärkeää, että kotona on ilmapiiri, jossa lapsi uskaltaa kysyä ja puhua ihan kaikki tunteensa. Siihen mun mielestä voi nimenomaa vaikuttaa kasvatuksella. Sellaisella, että kannustaa kyselemään ja puhumaan ja kaivaa vaikeita asioita silloin esiin, kun näkee, että lapsen mieltä painaa joku juttu. F oli jossakin vaiheessa aikamoinen tunnehautoja – kuten minäkin olen ollut (olen välillä vähän vieläkin) – mutta nyt parin vuoden aikana on ollut aivan ihana huomata, että hän puhuu kaikki tunteensa auki. Kutsuu jopa ”perhepalaveriin” selvittämään asioita. Tärkeää tässä on se, ettei naura yhdellekään kysymykselle tai vähättele lapsen kokemuksia. Siis tässä pätee sama asia, kun aikuistenkin kanssa: Jos kokee, että ympäristö on turvallinen, eikä omia ajatuksia tarvitse hävetä, uskaltaa myös puhua kaikista hölmöimmät ja vaikeimmatkin jutut. Meillä ei myöskään satuilla mitään höpöhöpö-juttuja. Jos lapsi kysyy vaikkapa seksistä, synnytyksestä, kuolemasta tai muista aroista aiheista, niihin vastataan asioiden oikeilla nimillä. 

Vaikka meillä keskustellaan asioista ja F saa kertoa mielipiteensä, on meillä siinä mielessä varmasti aika perinteinen tapa kasvattaa, että meillä ei ole epäselvää, ketkä tässä talossa määräävät. F:llä on rajat, joita tulee noudattaa ja jos rajojen noudattaminen ei onnistu, seuraa tästä myös sanktio. Valehtelu on pahin mahdollinen munaus, mutta kyllä meillä tulee kännykkäkieltoa tms, myös vanhemmille rumasti puhumisesta tai vaikkapa siitä, että useamman kehotuksen jälkeen käytös ei muutu parempaan suuntaan. Tosin hänellä on myös porkkanoita. Montaa uutta asiaa on opeteltu kannustimien kautta  ja hyvistä asioista saatetaan palkita myös extempore-tavalla. Suurin näistä on varmasti se, että viime keväänä F:n kysy ottaa vastuuta kouluasioista koheni aivan huimasti ja muutenkin tyttö kasvoi henkisesti monta metriä. Silloin annoimme hänelle ison yllätyslahjan kevätjuhlapäivänä.

Toisaalta. Me harvoin lahjotaan F:ää mihinkään, vaan ennemmin pyritään toimimaan ja opettamaan vaikka kotitöiden tekoa niin, että sellainen toisten auttaminen ja yhdessä puuhailu nyt vaan yksinkertaisesti kuuluu asiaan. Meillä ei siis saa roskien viennistä, tiskikoneen täytöstä, pyykin pesusta tai oman huoneen siivoamisesta mitään palkkioita tai viikkorahaa. Eikä hän kyllä saa muutenkaan viikkorahaa tällä hetkellä, mutta rahaa toki silloin, kun tarvitsee johonkin. Tämä ei  – ettei kotitöistä lahjota – tarkoita tietenkään sitä, että lapsi aina vihellellen ja iloisesti osallistuisi kotitöihin. Kyllä roskien viennistä saattaa tulla edelleen aivan ylimitoitettu kiljunta ja jupina, mutta välillä homma luistaa taas aivan luonnostaan. Ne aamut, kun huone on siisti ja sänky pedattu ilman erillispyyntöä, tuntuu tietysti tosi kivalle.

Meillä on melko tarkat nukkumaanmenoajat (joita pyritään noudattamaan myös lomilla ja viikonloppuisin) ja säännöt vaikkapa herkkujen suhteen. Sillä tavalla homma pysyy aika kivasti paketissa. Sitä paitsi: Kun herkut ei ole esimerkiksi jokapäiväisiä, on ihan superhauska yllättää lapsi joskus kesken tiistain ja sanoa, että totta kai saavat mennä jädelle. Musta on jotenkin liikuttavaa, että esimerkiksi viime vuonna torstaitreenien jälkeen A:n ja F:n tavaksi tuli käydä ostamassa kotimatkalla kaupasta Pätkikset tai minilakut. Vaikka herkku oli noin pieni, oli se selvästi F:stä jotenkin erityisen juhlavaa ja hienoa.

Ylipäätään ajattelen niin, että jos arki on melko tavallista ilman hoploppeja ja elämyspuistoja, lapsen on parempi rauhoittua arkeen, kouluun ja harrastuksiin. Ja toisaalta sitten kaikki extrajutut tuntuu oikeasti hienolle ja arvokkaalle. Jos koko ajan ostellaan asioita, syödään herkkuja, rampataan pitkin ja poikin, ei mikään kohta tunnu enää miltään. Me ollaan tehty ihan raa`asti jopa niin, että jos ollaan keksitty A:n kanssa mielestämme joku kiva juttu, vaikkapa pyörälenkki, ja F:n mielestä yllätys on ollut liian pieni tai vähäpätöinen, ollaan jätetty koko homma toteuttamatta. Sanottu, että ehkä seuraavalla kerralla tämmöinen vaatimaton retkikin tuntuu sitten joltain, kun huomaat, miltä sen menettäminen tuntuu.

Mun ammatti opettajan on opettanut sen, ettei lapsen kiukkuja voi pelätä. Ja ettei lasta voi ja saa miellyttää koko ajan. Mä en esimerkiksi ole siinä mielessä vieraskorea, että joustaisin meidän säännöistä vain siksi, että F:llä on kaveri kylässä. Uskon myös siihen, että lapset myös haluavat rajoja. Se tekee olon turvalliseksi, kun tietää, että aikuiset välittävät. Ollaan myös puhuttu F;n kanssa siitä, miksi tiettyjä sääntöjä tarvitaan. Miten ne tuo turvallisuutta, terveyttä, virkeyttä jne. Eli hyvää lapselle! 

Tätä tekstiä lukiessa alkaa tuntua sille, että ollaan kauheita tiukkiksia. Vaikka en mä kyllä koe, että ollaan. Meillä on vaan aika selkeät sävelet sen suhteen, miten homma etenee ja kaikki sen kaavan tietää. Pääasiassa menee mutkattomasti juurikin siksi, että jokainen tietää oman ruutunsa. Välillä kiukkuillaan ja huudetaan ja sitten sovitaan ja pussataan. Mä koen kaiken tämän lisäksi ihan parhaana juttuna sen, kun lapsi ja aikuiset hupsuttelevat keskenään. Me saatetaan saada F:n kanssa vaikkapa illan nukutushetkessä joskus sellaiset nauruhepulit, ettei siitä vaan tule loppua. Molemmat hokee vuorotellen: "Hei nyt oikeasti rauhoitutaan!" ja sitten kuitenkin taas revetään uudelleen. On jotenkin ihanaa, että oman lapsen kanssa voi olla niin käsittämättömän hauskaa.

Meidän kasvatusperiaate on varmasti niinkin kliseinen kuin: Rajat on rakkautta.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (15)

MammaMia
1/15 | 

Wau! Selkeätä, turvallista ja johdonmukaista. Samat periaatteet ja säännöt meilläkin, paitsi ruutuaikaa ei ole arkena lainkaan (poisluettuna mahd. puhelut ja viestit ja tiedonhaku lyhyesti netistä) Viikonloppuisin lastenohjelmia n.1h/pv. Ja niin tuttua etenkin tuo hauskanpito ja huumori lasten kanssa, kun sitä ja rakkaudellista ilmapiiriä riittää, voi hyvillä mielin olla ne aika tiukat rutiinit ja säännötkin. Ja niimpä, rajat on rakkautta, ja ihan vaan lasten parhaaksi :)
Terv. Varhaiskasvatuksen ope, jolla ekaluokkalainen, sekä 5v kaksoset

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

F ei juuri ole kiinnostunut telkkarista. Toki haluaa katsoa vaikka Vain elämää ja jotkut lempparinsa, mutta tv ei ole varsinainen juttu. Johtuu ehkä siitä, että kun asuttiin kaksin, suurimman osan ajasta tv ei edes ollut meillä toiminnassa. Ihanaa syksyä kouluun ja perheen kanssa 💞

Vierailija
2/15 | 

Tärkeintä on että rakastatte lasta. Miten huomioitte etäisän ajatukset kasvatuksessa?

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Mä uskon, että rakkaus ei yksin riitä. Vaan sen eteen on tehtävä myös tekoja. Esimerkiksi välillä otettava yhteen lapsen kanssa tai lyötävä tylsätkin rajat. Toki rakkauttaan on myös kaikki kivakin: Hemmottelu ja hulluttelu.

Olemme olleet koko F:n elämän, ei vaan tässä tilanteessa, erilaisia kasvattajia ja molemmissa kodeissa on siksi myös omat vahvuudet ja painotukset lapsen kanssa olemisessa.

Äitipuolitoista
Liittynyt16.4.2019
3/15 | 

Hyvä te! Onko teillä samat linjat myös lapsen isän kanssa? Vaikka tilanne toki siten eri, ettei arki ole siellä vaan nähdään vapaapäivinä.

banana
4/15 | 

Mua kiinnostaisi sun ajatukset lapsen seksiaalikasvatuksesta. Olen itse seurannut mm. PuhuMurua ja sieltä saanut vinkkejä rehellisyyteen, josta itsekin mainitsit. Mutta F:n kanssa saman ikäisen tytön äitinä kaipaisin enemmän puhetta aiheesta :)

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Hmm. Mä en oikein tiedä, onko mulla itsd asiassa seksuaalikasvatukseen mitään erityistä linjaa, vaan se vaan noudattelee samaa kaavaa, kun muukin kasvatus. Mikään ei ole liian noloa kysyttäväksi ja puhuttavaksi.

Vierailija
5/15 | 

Nostan hattua tuolle 20 minuutille! Meillä kyllä usein katsovat aamulla Pikku Kakkosta jos on ns. kotiaamu enkä vie puurolle päikkyyn. Siitä tulee herkästi jo 30 minuuttia. Ja illasta riippuen sama illalla päälle. Eli tunti helposti päivässä! Toki kännyköitä ei ole, eivätkä ole eläessään pelanneet mitään kännykkäpeliä, mutta nyt kun kohta 7v mittarissa, alkaa se kännykkäasiakin varmasti olemaan ajankohtainen. Apua.

Minä kun olin 6v kotona, niin menimme paljon eri paikoissa, sillä en itse jaksanut olla aina kotona. Se onkin hauskaa, miten iso juttu nyt kotona olosta ja kavereista on tullut, hyvä toisaalta niin, sillä nyt ei enää itsekään jaksa ja pysty menemään samalla tapaa. :) 

Sitä olen aina ihmetellyt, kun meillä on lapset, jotka heräävät klo 7 oli päivä mikä tahansa (kaksi ekaa vuotta klo 5-6), että miten naapurissa saman ikäinen nukkuu viikonloppuna vielä klo 10. Vaikka antaisin illalla valvoa, ei siitä ole muuta iloa kuin hirveä kiukkupäivä, kun taas heräävät klo 7. Siksi pidän itsekin kiinni siitä, että ennen klo 21 ollaan unessa. Tai 3vee voi olla eri mieltä tästä, mutta ainakin sängyssä! 

Katja

www.optimismiajaenergiaa.fi

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Juu meilläkään uni ei jatku, vaikka illalla olisi menty nukkumaan vaikka kuinka myöhään. Siksipä sänkyyn on mentävä hyvissä ajoin.

Kuten mä sanoin tuossa ylhäällä, F:ää ei juuri kiinnosta tv. Ruutuaikakeskustelut tulee puhelimesta.

Vierailija
6/15 | 

Miksi ette huomioi lapsen isän ajatuksia kasvatuksesta lapsen arjessa? Hän on kuitenkin fiksu ja ammatiltaan kasvattaja. Toki uusioisäkin on hyvin fiksun oloinen! Olet saanut elämääsi hienoja miehiä, ihailen sitä. Jotkut fiksummat ja kauniimmat naiset saavat vain retaleita tai pikemminkin jäävät yksin. Miten uskotte perhedynamiikan muuttuvan kaksosten syntymän myötä? Tsemppiä loppuodotukseen, toivottavasti pääsette sille viikolle 37.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Ensimmäiseen kysymykseen mulla ei valitettavasti ole vastausta. En koe oikeaksi kommentoida asioita, jotka eivät ole vain omiani (tai oman mieheni ja lapseni).

Mä en aivan allekirjoita sitä, että toiset "saavata" tietynlaisia puolisoita ja toiset vaan ei. Ainahan nämä jutut ovat kahden kauppa, jossa käy joko huonosti tai hyvin (tai jotain siltä väliltä). Ja siihen vaikuttaa niin hirveän moni asia. Olen iloinen, että tällä päällä ja naamalla saan elää nyt näin onnellista elämää 💞

Varmasti perheenlisäys aina muuttaa dynamiikkaa. Vaikea ennustaa etukäteen, miten.

Ollaan jo hyvillä viikkomäärillä, joka on tietysti tosi hyvä juttu!

Vierailija
7/15 | 

Jäin miettimään, että voiko bonusvanhempi olla lapselle oikea vanhempi, varsinkaan jos lapsi ei ole ihan pieni kun he tutustuvat. Olen itsekin eronnut mutta en tohtisi nimittää uutta miesystävää lapsen vanhemmaksi jos ja kun lapsen isä on elossa ja lapsen elämässä. Ärsyyntyisin myös siitä jos ex puhuisi itsestään ja naisystävästään "me vanhemmat" -tyyliin. Onko sinulle ok ajatus, että tytöllä on vielä joku päivä toinen äiti?

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Näissä on varmasti niin monta tapaa, kun on perhettäkin. Ja toisekseen myös jokaisen perheen sisällä omat käsitykset aiheesta. Eikä itse asiassa aina vaan käsitykset ja tuntemukset, vaan kyllähän monissa perhemuodoissa viralliset huoltajuudetkin voi mennä aivan eri tavalla, miltä ulospäin voisi näyttää.

Mä en kyllä ärsyyntyisi moisesta puheesta, jos tosiaan lapsen elämässä olisi tärkeä kasvattava aikuinen, joka rakastaisi lastani ja toimisi, kuten vanhemmat toimivat. En oikein osaa ajatella tätä mustasukkaisuuden kautta vaan ennemmin lapsen edun kautta.

Mun omaa käsitystä tietysti muokkaa omat kokemukset ihan lapsuudesta asti. Mun pappa oli esimerkiksi mun aivan "täysivaltainan" pappa, vaikka hän ei ollut meille lapsenlapsille mitään biologista sukua. Sitä ei tosiaankaan koskaan salailtu, päinvastoin, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä. Joskus vanhempana vaan tuli ajatelleeksi, että näinhän tämä asia tosiaan oli.

Mutta. Jos tuollaisista asioista ärsyyntyy, eikä tietyt termit tai perhekäsitykset tunnu oikeille, on se ihan yhtä "oikein" kuin jokin toinekin tapa. Kaikki tyylillään 😊

Kukkis
8/15 | 

Mielenkiintoinen kirjoitus ja tosiaan aika paljon samaa löytyy meidänkin perheen kasvatusperiaatteista. Meidän lapset ovat nyt 10, 8 ja 4 vuotiaita ja isompien kanssa käydään aika paljon keskustelua ruutuajasta, kotiintuloajoista, nukkumaanmenoajasta jne... Lasten mielestä määrätään liikaa ja usein pilataan koko päivä sääntöinemme. Mutta tuota olen usein miettinyt, kuten nytkin taas tuli mieleen, miten eri asia onkaan kasvattaa kolmea lasta, verrattuna siihen että saisi kaiken ajan ja rakkauden antaa vain yhdelle. Tosi usein joutuu kamppailemaan riittämättömyyden tunteen kanssa kun aina ei vaan pysty olemaan läsnä niin paljon tai juuri sillä hetkellä kuin joku tarvitsisi. Aina jollain on joku kriisi, kiukku, hellyyden tai joku muu tarve, että muut jäävät paitsioon. Kun niitä tuntejakaan ei illassa kovin paljoa ole. Mietin ihan tuotakin, että milloin olisimme lasten kanssa pitäneet hauskaa tai nauraneet? Ainakin tuntuu että illat helposti menee jonkinlaiseen kaaoksen selättämiseen, läksyihin, riitelyyn, harrastuksiin jne. Kauhulla odotan murrosikää! Teillä onneksi F on jo niin iso kun kaksoset syntyvät, että ymmärtää jo paljon ja kun vaan muistaa antaa kahdenkeskistäkin aikaa. 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä olen kertonut joskus, että kun F syntyi, en tietoisesi verkostoitunut toisten vanhempien kanssa. Jotenkin pidin niin tiukasti kiinni siitä, ettei minusta tulisi vain äiti, että ajattelin, etten tarvitse itselleni mammakavereita.

No se oli tietysti virhe, koska A) olisin tarvinnut vertaistukea ja seuraa pitkiksi päiviksi ja B) toiset vanhemmat eivät myöskään ole pääsääntöisesti ”vain” vanhempia, vaan heistä voi saada muillakin tasoilla vaikka kuinka kivaa seuraa. Olin siis ihan turhaan pelännyt ja jopa nolosti ylenkatsonut vanhempikaverit.

Onneksi olen korjannut virheeni lapsen kasvaessa ja tutustunut avoimin mielin F:n harrastus-, piha- ja koulukavereiden vanhempiin. Ja miten ihania ihmisiä sieltä onkaan löytynyt! Yhteenkin ystäväperheeseen tutustuttiin (A erikseen ja minä minun vientivuoroillani), kun istuskeltiin katsomassa lasten koristreenejä. Luokkakamujen vanhemmat ovat tulleet taas tutuiksi, kun tsätit ovat laulaneet läksy-, täi-, yökylä- ja ”saako lapset mennä yksin Ratinaan” -viestejä.

Parasta tässä koko touhussa on se, että vanhemmat puhaltavat yhteen hiileen. Mun ultimaattisesti paras vanhempien välinen bondauskokemus on tältä talvelta, kun F ja hänen bestiksensä olivat toimineet iltapäivällä vastoin aikuisten ohjeita. Kyse oli vain lisäherkkujen ostosta ja syönnistä, mutta silti haluttiin katkaista tyttöjen hölmöily ja epärehellisyys kertalaakista. Tilanne eteni näin:

F:n kaverin äiti soitti ja sanoi, että tytöt salaavat varmasti jotain. Molemmissa kodeissa tentattiin tytöt, totuus saatiin ilmi ja puolessa tunnissa bestiksen äiti ja bestis olivat karauttaneet autolla meille. Siinä ne tytöt sitten nakottivat meidän sohvalla, kun kolme aikuista selvitti heidän kanssaan tilanteen juurta jaksaen.

Mä koen tällaiset tilanteet todella tärkeiksi siksi, että lapset näkevät, että aikuiset oikeasti pitävät yhtä ja hölmöilyistä ei selviä sillä, että ajattelee, ettei viesti kotien välissä kuitenkaan kulje. Vaikka nyt kyse oli niinkin viattomasta asiasta kuin karkkien syönnistä, etenee hölmöilyt lasten keskuudessa uusille leveleille todella nopeasti, jos niihin ei puututa. Kyllähän sen itsekin muistaa omasta teiniajastaan, että oli selkeästi tiedossa ne kavereiden vanhemmat, jotka eivät niin tarkasti seuranneet, tuliko teinit kotiin humalassa vai ei. (Mun vanhemmat – valitettavasti – eivät lukeutuneet tähän sokeaan sakkiin. Tai siis valitettavasti silloin. Nyt olen asiasta tietysti hyvin tyytyväinen.)

Sellaisia mietteitä vanhemmuudesta! Toiset vanhemmat on siis parasta, mitä lapsen kasvun kannalta voi ajatella. Koko kylä kasvattaa -fiilistä kun voi usein saada jo sillä, että on WhatsApp-ryhmä, jossa asioista voi jutella ja jossa voi mieltä askarruttavia asioita kysyä.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (2)

Vierailija
2/2 | 

Onko sinulla itseäsi nuorempia äitikavereita vai ovatko kaikki sinua vanhempia?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Aika monia asioita meidän kodissa sanallistetaan lapselle. Kerrotaan, miksi pitää syödä hyvin ja nukkua. Miksi aikuiset päättävät asioista ja miksi lapsella esimerkiksi on jostain asiasta paha mieli. Yksi asia, jota en ole kuitenkaan tajunnut koskaan sanallistaa, on kierrätys. Siellä ne keittiössä kaiken maailman bio-,kuivajäte-, paperi- ja ynnä-muut-astiat majailevat, mutta ei olla taidettu koskaan puhua, miksi.

Onneksi koulussa on näköjään puhuttu! Lapsi on nimittäin alkanut viimeisen kuukauden aikana viljellä todella tiheään tahtiin kierrätysaiheisia aatoksiaan, joista jokaisen kohdalla äidin sydän sulaa. Viime viikolla käytiin mm. tällainen sananvaihto:

Lapsi: ”Meidän pitäisi kierrättää muovi.”

Minä: ”Olet oikeassa. Niin pitäisi.” (Taloyhtiön roskiksille on tullut oma muovijäteastia)

Lapsi: ”Sillä tavalla me voidaan pelastaa maailma. Ihan omalla käytöksellä.”

Vaikka aina en tiedä, mitä mieltä olen koulun välittämästä arvomaailmasiirrosta, tässä kohdassa hypin riemusta. Miten ihanaa, että noille penskoille sellaiset asiat, joita me aikuiset opettelemme näin isoina ihmisinä, onkin aivan arkipäivää. Yhtä luonnollista kuin se, että koulussa opetetaan oikea tapa vaikkapa lausua englantia.

Nyt sitten mietitään, minne meidän pienessä keittiössä mahtuisi vielä yksi kierrätysloota lisää. Kivoja kierrätysjärjestelmävinkkejä otetaan vastaan!

-Karoliina-

Kommentit (7)

nava
1/7 | 

Niin viisaita nuo pienet! <3

Meillä 2 aikuista ja 2 teiniä, eniten tulee muovi- ja pahvijätettä (pakkauksista*huoh*), joten ratkaistiin pyhittämällä vanha sekajäteroskis keittiössä muoville. Sekajätettä tulee itse asiassa ihan tosi vähän, varsinkin kun kevään myötä saadaan komposti taas heräteltyä ja biot sinne. Ratkaisuna lajitteluun Ikean roskiskaappi, jossa meillä paikat pahvi-, muovi-, sekajätteille sekä pattereille ja metallille. Lasi + tyhjät pullot siivouskaapissa sekä paperille pärekori. Näitä sitten kuskataan ruokakauppareissuilla :D
Mutta omakotiasujana lämmittää, kun itse maksaa sekajätteen tyhjennyksestä ja voi pienentää keruuastiaa sekä pidentää tyhjennysväliä. Ja pieni osa maailmasta on pelastettu ;)

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Ja me siis ollaan niin superonnekkaassa tilanteessa, että taloyhtiössä on aivan kaikki lajittelu lukuunottamatta paristoja. Nyt pitää keksiä kauniit ja toimivat lajittelut vielä keittiöön/siivouskomeroon/yms.

Inuzuk
2/7 | 

Vaihdatte sekajätteen tilalle muovin. Sekaa tulee yllättävän vähän ku alkaa kierrättää muovit.

Hannaninni
3/7 | 

Koulusta siirtyy tosiaan loistavia ajatuksia perheisiin. Meilläkin kierrätys tuli kuvioon esikoisen eskarista, kasvissyöjiksi ovat siirtyneet ala-asteen loppuvaiheessa, yläkoulussa vegaaniksi. Säästöt sijoitetaan (vanhempien avustuksella) nyt yläkoulun viimeisellä, koko ajan opiskellaan ahkerasti, koska silloin ei tulevaisuuden valintamahdollisuudet rajoitu.

Kouluissa tehdään aivan loistotyötä, en olisi yksin pystynyt tuollaisia nuoria kasvattamaan.

Majjjjjj
4/7 | 

Eikä mitä luksusta, että kaikki löytyy takapihalta!
Suosittelen myös tuota sekajätesankon siirtämistä kierrätysmuoveille.
Kaikki mahdollinen kierrättäen sekajätettä kertyy ihan todella vähän, toisin kuin raivostuttavaa muovia, jota saa olla viemässä keräykseen parikin kertaa viikossa. Näin ollen isoimman astian pyhittäminen niille voisi olla oikeasti ihan toimiva homma. (Ainakin oma vuosien kokemus tukee tätä.)
Voisko sekäjätteelle hankkia katseenkestävän poljinroskiksen keittiön nurkkaan? :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P1235919.JPG
P1235919.JPG

P1235870.JPG
P1235870.JPG

P2122449.JPG
P2122449.JPG

P1235871.JPG
P1235871.JPG

P1235875.JPG
P1235875.JPG

P2122443.JPG
P2122443.JPG

P1235883.JPG
P1235883.JPG

Kaupallinen yhteistyö: Hartwall Novelle

Havahduin tänä talvena siihen, että minulla on koko elämäni ollut jotain sellaisia omia liikuntaan liittyviä rajoja, joita en ole vuosiin – ainakaan puoleentoista vuosikymmeneen – halunnut ylittää. Koska olin päättänyt joskus yläkouluikäni alussa, että vihaan luistelua, hiihtoa ja monia muita juttuja, en ole niitä myöskään sen koomin tehnyt. Kieltäydyin järjestelmällisesti kaikesta tuollaisesta ja jostain syystä aloin aikuistuttuani muutenkin rajoittaa omaa liikkumistani.

Kun F on kasvanut, olen jostain syystä usein jäänyt leikkipuistossa tai ulkoillessa vain sellaisen seisoskelevan aikuisen rooliin. Kun sitten jossakin välissä olen heittänyt kärrynpyörän tai kiivennyt sinne kiipeilytelineen huipulle, on lapsen ilme ollut aivan korvaamaton. Mikä riemu siitä onkaan tullut, kun äitikin on heittäytynyt kiipeilykisaan, hippaan tai muuhun touhuamiseen.

Kun sitten taas yhden kerran tässä ennen joulua seisoskelin luistelukaukalon reunalla, kun F ja A luistelivat, aloin miettiä, mitä ihmettä minä oikein tein siinä. Totta on, että luistelu ei varsinaisesti lajina ole mitään ominta omaani. Totta oli, että en edes ollut varma, osaanko luistella enää. Mutta silti tuli tunne, että tätä asiaa on muutettava. Myös minun on liikuttava noiden kahden kanssa, vaikkei laji itsessään nyt nappaisikaan minua. Miten monesta asiasta jäisin paitsi, jos en itse lähtisi myös jäälle, pelaamaan ulkofudista tai jotain muuta, josta F nauttii, ja joka lähtökohtaisesti on ollut sitä touhua, johon nuo kaksi ovat kyllä kerta toisensa jälkeen pyytäneet minut mukaan, mutta mihin olen kieltäytynyt aina johonkin muka-syyhyn vedoten.

Niinpä kentältä kävelyn jälkeen vihjasin A:lle ihan vähän, että kaikesta luistelukielteisyydestäni huolimatta voisin EHKÄ tulla JOKU KERTA mukaan. Paitsi vaan, ettei minulla ollut ollut luistimia sitten vuoden -99.

No arvaatte jo varmaan, miten homma eteni?  Seuraavana päivänä, kun tulin töistä, minua odotti eteisessä jo omat hokkarit. Oli pakko siirtyä sanoista tekoihin.

Ensimmäinen luistelukerta ei ollut mitään juhlaa. Vaikka en asiaa F:lle näyttänytkään, kyllä minä kirosin pääni sisällä monta kertaa sitä, miten olikaan pitänyt lähteä söhläämään itselleni aivan vieraalle alueelle. Pysyin pystyssä, mutta tyylipisteitä en varmasti olisi saanut. Kiukutti vähän sekin, kun A yritti auttaa. Itsestäni koko tuon avun tarjoaminen tuntui ilman mitään aitoa syytä lähinnä vain kettuilulle, koska tunsin itseni niin kauhean kömpelöksi toisen smirklaillessa (vai mitä lie?) edessä. Hänellä kun tuota luistelukokemusta on kuitenkin ihan vähän enemmän kuin itselläni.

Samalla, kun kipuilin itseni kanssa tekemisen ja tekemättä jättämisen, avun vastaanottamisen ja siitä kieltäytymisen välillä, tajusin, että tässä kiteytyi – taas kerran – yksi aika olennainen, mutta ei niin imarteleva ominaisuus itsestäni: Minä vihaan olla huono! Jostain ihmeen syystä haluan olla hyvä – mielellään paras – kaikessa siinä, mitä kulloinkin teen. Ja se kun nyt vaan sattuu olemaan aika mahdoton tehtävä.

Ajatukseni aiheen tiimoilta jalostuivat, kun juteltiin poikien kanssa yhtenä päivän töissä kouluajoista. Minä kerroin, että halusin aina saada kokeista kymppejä. Kun yksi työkaveri kysyi, olinko kiinnostunut kaikista noista oppiaineista, tajusin vasta alkaa pohtia omaa motivaatiotani arvosoihin. Oikeasti en edes pitänyt 2/3 koulun oppiaineista. Mutta koska vihasi jo silloin olla paska – eikä oppiaineista varsinaisesti voinut kieltäytyä – ainoa keinoni selviytyä koulusta haluamallani tavalla läpi, oli olla koulussa hyvä.

Aloinkin pohtia, että omat ehdottomuuteni vaikkapa joidenkin liikuntalajien (ja varmasti monien muidenkin asioiden suhteen) liittyvät juuri siihen, että vihaan olla huono. Ja jos minulla puolestaan on riski olla huono, on minusta (ollut) parempi kieltäytyä koko hommasta, kun edes yrittää. Olisiko tämä vähän sitä samaa, mitä alakoulun opettajani minusta sanoi: ”Karoliina on valikoivasti tarkkaavainen. Antaa 100% kun haluaa. Mutta jos homma ei kiinnosta, ei tee myöskään mitään.” Olisiko tarkkaavaisuudenkin keskittäminen liittynyt juuri samaan problematiikkaan? Kyvyttömyyteen hyväksyä itsessäni huonous?

Olen tänä vuonna tehnyt jo paljon liikunta-asioita, joihin en koskaan uskonut enää ryhtyväni. Olen ollut tosi nolo ja huono ja silti kokenut suurta iloa siitä, että olen uskaltanut tehdä paljon sellaisia asioita, joita ennen en olisi viitsinyt edes yrittää. On ollut itse asiassa aika mahtava huomata, kuinka huonouteen ei kuole. Kehnonakin on kivaa ja kiksit voittamisen sijaan onkin tullut nyt siitä, että on tajunnut tekevänsä jotain todella kaukana omasta mukavuusalueestaan. Ja tehnyt silti! 

Novelle Plus Uudistava -vesi – jota olen tykännyt muuten juoda nimenomaa liikunnan aikana, koska hiilihapoton vesi tulee mulla liian nopeasti treenin aikana pissana läpi – onkin jollain hassulla tavalla toiminut myös symbolisena uudistajana. Tuo vesi kun oli ensimmäisellä salikerralla mukana tammikuun ensimmäisellä viikolla ja on nyt kulkenut matkassa joka kerta, kun vähänkin olen hikoilemaan lähtenyt. Vaikka Novelle Plus Uudistavan veden todellinen uudistamisvoima liittyykin lähinnä ihon ja muun kropan uudistamiseen esimerkiksi C-vitamiinin, kollageenin ja foolihapon avulla, on Novelle Plus -pullo ollut myös osana minun elämäni kokonaisvaltaista uudistamista. Se kainalossa ja huulilla kun oma elämäni – niin liikunnan kuin nolostumistaitojenikin osalta – on tehnyt aikamoisen käännöksen.

Harjoitukset omalta vahvuusalueelta siirtymisessä vaan jatkukoon. Itseni takia ja ehdottomasti myös siksi, että voin antaa F:lle mallin siitä, että äitikin voi olla aktiivinen ja välillä vähän hassun huono. Mitähän sellaista aloittaisin seuraavaksi, missä olen tunnetusti ollut aivan surkea? Askartelun, ompelun, hiihdon vai kasvien kasvattamisen?

-Karoliina-

Asu: pipo*, samsoe&samsoe/INCH Store // takki*, Joutsen (kotimainen tekstiili) // villahousut*// Uhana Design (kotimainen tekstiili) // luistimet, second hand (näköjään Kallen vanhat) // lapaset ja villasukat, äiti kutoi 

*saatu

Kuvat: 1,2,4,5,7 Noora Näppilä 

Kommentit (30)

Sonja K
1/30 | 

Kiitos Karoliina! Tää postaus avasi mun silmät - tunnistin itseni tästä kirjoituksesta :D Ja olen lukenut sun aiempia liikunta-aiheisia postauksia, pieni kipinä on syttynyt, kiitos! Pieni sen takia, että vaihdoin hetki sitten työpaikkaa ja uuden opettelu on vienyt voimia, joten ajattelin olla armollinen itselle ja mennä vielä fiiliksen mukaan.. :) Mutta.. Tulin äsken tanssitunnilta kotiin, joten kyllä tää tästä lähtee! ;) Toivoisin lisää tällaisia postauksia ja myös liittyen sun liikkumiseen jne. :)

Karoliina Sallinen

Ei tosiaan liikaa haasteita samaan kasaan...mutta ihana kuulla, että on tullut pontta liikkua :) Kiitos juttuvinkeistä! Otetaan huomioon :)

Vierailija
2/30 | 

Moi! Mä tykkään sun blogista. Mut kohteliaasti toivoisin, että tämä olisi jo viimeinen Novellen mainospostaus. Kääntyy itseään vastaan markkinointi, jos menee liiallisuuksiin. Muuten jatka samaan malliin :)

Vierailija

Bloggaaja postaa niin monta kertaa kuin alustan ylläpitäjä on tehnyt mainostajan kanssa sopimuksen. Ei ole aina bloggaajan vallassa....

Vierailija

Bloggaaja postaa niin monta kertaa kuin alustan ylläpitäjä on tehnyt mainostajan kanssa sopimuksen. Ei ole aina bloggaajan vallassa....

Karoliina Sallinen

Kolmeen edelliseen:

Kiitos postaustoiveesta. Tai siis ei-toiveesta :) Kaikki palaute on tärkeää!

Totta on kuitenkin se, että kampanjat, jotka olen sopinut (ei varsinaisesti alustan ylläpitäjä, vaikka siellä onkin tuottaja/myyntitiimi), tietysti tehdään. 

Vierailija
3/30 | 

Voi tota muovipullojen määrää, jota blogissasi on viime aikoina nähnyt, miten pitkään tämä kertakäyttöisten muovipullojen aiheuttaman muovijätteen lisäyskampanja Hartwallin kanssa kestää. Muovin maatumiseen kuluu vähintää 400 vuotta ja muovin kierrätys ei ole sen arvoa lisäävää(upcycling) tai ylläpitävää(recycling) kierrätystä vaan nk. downcycling-kierrätystä, jossa raaka-aineen arvo kokoajan heikkenee ja lopulta se päätyy maaperästä meriin tai poltettavaksi. Maailman merissä tulee olemaan vuonna 2050 enemmän muovia kuin kalaa ja nuo sinunkin muovipullosi sinne päätyvät. Muovijäteongelman ratkaisu ei ole kierrättäminen vaan kulutuksen vähentäminen!

Karoliina Sallinen

Mä taisinkin vastailla tähän muoviasiaan ja sen kierrätykseen oman tietoni pohjalta edellisessä Novelle-postauksessa :)

jennajohannasi
4/30 | 

Määkin inhosin kaikenlaista urheilua koululiikunnan takia, mutta juurikin tämän vuoden aluksi kävin sekä luistelemassa että hiihtämässä ekaa kertaa yli 15 vuoteen, ja voi miten hauskaa oli kumpikin! Vaikka ei todellakaan herunut tyylipisteitä mullekaan :D
Toivoisin tosi kovasti, että muhunkin purisi tuollainen liikuntakärpänen, sillä noi yksittäiset kerrat luistelua ja hiihtoa on tänäkin vuonna lähes ainoat mun liikkumiset.. Upee draivi sulla yllä!

Nopa
5/30 | 

Samaistun todella vahvasti tämän tekstin tunnelmiin, sillä tunnistan itsessäni tarpeen olla automaattisesti hyvä asiassa kuin asiassa. Nautin liikunnasta ja eri liikuntalajeista, mutta viime kesäinen tenniksen alkeiskurssi oli minulle lähinnä henkisesti raskas prosessi :D En ollut kurssin huonoin, mutta en myöskään paras. Oli niin epämiellyttävää tuntea itsensä huonoksi asiassa, jossa halusi heti olla hyvä. Jälkikäteen koko homma naurattaa, mutta silloin ei paljoa hymyilyttänyt kun ensimmäisen päivän jälkeen tiesi, että on vielä kolme päivää kärsittävänä. Tsemppiä sinulle luisteluhetkiin! Ehkäpä minäkin vielä palaan tenniksen pariin :)

Vierailija
6/30 | 

En ole ikinä ymmärtänyt tarvetta olla paras, mutta toisaalta en ole koskaan halunnut olla huomion keskipistekään ja sinnehän se paras joskus joutuu. :)
Minulla ei myöskään ole ollut vaikeuksia opetella uusia taitoja tai kokeilla uusia liikuntalajeja, koska minua ei ole haitannut se, etten osaa jo etukäteen jotakin tai etten edes opi sitä kunnolla. Toki joissakin asioissa olen hyvä ja joskus jaksan hioa jotakin asiaa täydellisyyteen asti, mutta usein keskinkertainenkin riittää ja on aivan hyvä. Ja joskus riittää sekin, että on huono tai epäonnistuu.

Karoliina Sallinen

Mä uskon, että konkreettisessa voittamisessa (vilkuttelu yläkorokkeelta palkintojen jaossa) keskipisteenä olo on varmasti yksi tärkeä elementti. Mutta "voittaa" voi myös toisilla tavoilla. Mulla ainakin sellainen pärjääminen on suurelta osin myös sitä, että voin tietää sisimmässäni, että menee hyvin. Toki siinä on aina vertailuaspekti, mutta ennemmin ehkä pään sisäinen. 

Sulla on aivan ihana asenne <3

Hiihtävä äiti
7/30 | 

Täälä yksi hiihtomörön selättäjä! Lapsena olin hyvä hiihdossa sekä tykkäsin siitä. Aikuisiällä ja parin lapsen jälkeen koitin hiihtoa ja se oli hirveää. Uusiksi koitin pari vuotta myöhemmin eikä edelleenkään sujunut. Tänä talvena(8v tauko) otin itteä niskasta kiinni ja ääneen kysyin lapsilta kuka lähtee mukaan pururadalle hiihtää? Kamat autoon ja lähettiin kauhun sekaisin tuntein,mutta hiihto OLIKIN kivaa vaikka kaaduin kerran mäessä ja lapset viiletti ohi luistelutyylillä kunnei iteltä enää se onnistunut.
Fiilis oli mahtava hiihtomörön selätyksestä ja parasta oli se itselle näyttäminen,et hengissä ja oli kivaa!

Vierailija
8/30 | 

"...jota olen tykännyt muuten juoda nimenomaa liikunnan aikana, koska hiilihapoton vesi tulee mulla liian nopeasti treenin aikana pissana läpi"

Tässä ei ole kyllä minkäänlaista logiikkaa. Se vesi menee siitä mahalaukusta ihan yhtä nopeasti läpi riippumatta siitä onko siinä hiilihappoa mukana ja imeytyy suolistossa ihan yhtä nopeasti ja munuaisetkin sen ihan yhtä nopeasti käsittelevät. Tästä tuli fiilis, että piti keksimällä keksiä jokin yhteys Novellen ja urheilun välille.

T. lääk.kandi

Nors

Eihän tällaisissa aina mitään ns. oikeaa logiikkaa olekaan. Voi esim. olla että happojen vuoksi vettä ei tule juotua niin vauhdilla kuin kraanavettä joisi eikä siksi niin äkkiä pissata. Monesti myös oma mielikuva on se mikä ratkaisee. Tiedän tyypin, jonka mielestä kahvi maistuu paremmalta valkoisesta kuin värillisestä kupista. Tuskin sitäkään voi järjellä selittää.

Karoliina Sallinen

Kolmeen edelliseen: Mä en tosiaan osaa sanoa mitään lääkärin tai fysiologiaa tuntevan ihmisen selitystä aiheelle, mutta totta se on minun kohdallani aina - ei siis vain Novelleen liittyen - ollut. Varsinkin, jos treenaan aamulla, eikä mahassa ole vielä niin paljon ruokaa, stilli vesi pissattaa koko ajan. Hiilihapollisen kanssa ei käy sama. Johtuuko suoloista tai jostain muusta? Minä en osaa kropan toimintaa tältä osin selittää, mutta kokemusta toki omalta kohdaltani on.  Ja olipa vettä hiilihapoilla ja ilman, juon kuitenkin aina suunnilleen saman verran salitreenin aikana. Litran. 

 

Hyve
9/30 | 

Hei Karoliina!

Kiitos liikuntapostauksistasi, jotka ovat herättäneet pienen kipinän myös minulle! Samoin ruoka-aiheet ovat olleet miellyttävällä tavalla esillä kirjoituksissasi viime aikoina. Näitä lisää (muovipulloilla tai ilman)!

Voimia myös näiden kitkerien kommenttien kanssa. Alkoi harmittaa puolestasi.

Karoliina Sallinen

Ihana kuulla, että aiheet on ollut mieleisiä :) 

Älä suotta harmittele. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, eikä se minun iloa/kokemusta vie, vaikka joku toinen kokisi asiat eri tavalla. 

Hartwall boikottiin
10/30 | 

Ihmettelen tätä yhteistyötä ja pulloveden ylistämistä. Miksi Suomessa pitää juoda vettä muovipullosta, tuollainen veden kulutus ja kuljetus on naurettavaa, kun hanasta tulee erinomaista juomavettä. Hävettäisi mainostaa tällaista, kun Kapkaupungissa vettä ei todennäköisesti hanoista tule enää toukokuussa, mihin osasyynä ilmaston lämpeneminen jota edistetään mm. kuljettamalla vettä pulloissa Suomen maanteillä.

Kitkerää tai ei, toivoisin, että jokainen arvioisi omaa kulutustaan ja poistaisi sieltä tällaiset maapalloa turhaan kuormittavat tekijät kuten pulloveden Suomessa.

Karoliina Sallinen

Mä arvostan sun mielipidettä.

Itse taas koen, että juurikin Suomessa voi pullotettua suomalaista vettä juoda, koska täällä kierrätys pullojen suhteen on niin hyvässä jamassa. Toisekseen hanavesi on hanavettä. Oikein hyvää ja tarpeellista, mutta myös mautonta ja ilman vitamiineja. Pidän siitä, että hanavedelle on jokin tällainen maistuva kaveri, jota voi silloin tällöin herkutella. 

Vierailija

Vastauksesi viimeinen lause on hyvin ristiriitainen, kun ottaa huomioon, että olet tämä Novelle-kampanjan aikana ilmaissut pitäväsi ko. pulloja mukanasi koko ajan eikä tämä pullovesi ole siis "maistuva kaveri, jota voi silloin tällöin herkutella". Kampanjan aikana on ollut hauska huomata miten vähän ympäristö, saasteet ja jätteet merkitsevät kun vaakakupissa painaa yhteistyöstä saatu palkkio. Toivottavasti mahdollisimman moni herää tämän kampanjan myötä pulloveden turhuuteen ja muovin turhaan kuluttamiseen maassa missä juomakelpoista vettä saadaan hana aukaisemalla (kommenttien tykkäyksien perusteella voisi näin olettaa käyvän).

J..
11/30 | 

Itsellä sikäli samanlainen tilanne, että mies ja tytär tykkäävät luistella ja olen jo muutaman talven halunnut myös kokeilla, mutta vielä ei ole tullut hankittua luistimia. Kouluaikaiset luistimet kun eivät jostain syystä enää mahdu. Tykkäsin kyllä aina lapsena luistella, mutta mietin onko se kovin erilaista hokkareilla, kun on aiemmin luistellut vaan ns. Tyttöjen luistimilla. Haluaisin nimittäin ostaa hokkarit. No, se kai selvinnee vain hankkimalla ne luistimet ja menemällä jäälle.
Ja toi oli oikeasti hyvä tieto, jos tuollaiset hiilihapolliset vedet saa harventamaan niitä vessakäyntejä. Itsellä nimittäin aina ollut sama ongelma tuon veden suhteen. Täytyy kokeilla!

Vierailija

Ei ne oikeasti saa harventamaan vessakäyntejä. Hiilihapollisia juomia tulee vain juotua vähemmän, kuin vettä. Ja se ei varmaankaan ole hyvä asia, ainakaan urheilun yhteydessä?

Karoliina Sallinen

Kahteen edelliseen:

Miten niin tulee juotua vähemmän? Itse juon salilla kaksi pullollista (0,5 litran pullo) vettä, oli se sitten mitä laatua vaan. Mutta toki en voi tieteellistä perustetta pissa-asialle antaa, mutta suosittelen testaamaan. Tule sitten - vaikka juuri noiden luisteluiden jälkeen - kertomaan, auttoiko sinun kohdallasi :) 

raijairina
12/30 | 

Ah, pystyn niin samaistumaan tähän tekstiin! Mä olen itse ollut lähes kaikessa liikunnassa aina vähän alle keskitason - kömpelö, pitkäraajainen ja kaikkea muuta kuin atleettinen. :D Ehkä sen takia onkin pitänyt tietoisesti kerätä rohkeutta ja lähteä kokeilemaan liikuntalajeja laidasta laitaan - ja oppia elämään sen kanssa, etten ole kaikessa tosi hyvä, mutta voin silti nauttia liikunnasta. Olen miettinyt paljon sitä, miten tällainen kokemus luo muuhunkin elämään nöyryyttä ja keskeneräisyyden sietokykyä - ja opettajana ymmärrystä niitä oppilaita kohtaan, joille kaikki ei ole koko ajan helppoa. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2020
2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat