Kirjoitukset avainsanalla Perhe-elämä

Mä olen arki-ihminen, joka rakastaa kotiruokaa, kotisänkyä, kotona olemista ja kaikkea tavallista. Koti, perhe ja arki ovat asioita, jotka ovat menneet mulla aina ylitse kaiken. Ja ne ovat myös osa-alueita, joihin olen tietoisesti panostanut ajallisesti ja taloudellisesti eniten. Mä satsaan mielummin kotiin kuin reissuihin. Panostan enemmän arkiruokaan kuin hienoihin ravintoloihin. Ostan mielummin lämpimän arkiuntuvatakin kuin juhlamekon.

Mutta. Kun aloin odottaa kaksosia, ja erityisesti heidän syntymän jälkeen tajusin, että elämä kolmen lapsen kanssa on myös glitterin ja glamourin suhteen aika erilaista, kun yhden lapsen kanssa. Ensinnäkin treffien järjestäminen miehen kanssa on nykyisin huomattavasti monimutkaisempaa kuin silloin, kun yksi lapsi piti saada hoitoon. Se, missä kahdenkeskinen ravintolailta, leffareissu tai jopa ulkomaanmatka olivat helppo järjestää, vaatii nykyisin lyhytkin yhteinen hetki pitkäaikaista suunnittelua ja sopimista. Siinä mielessä olenkin tajunnut, että itse asiassa arkiseksi kokemani arki olikin ennen vauvoja monella tapaa myös  juhlavaa. En vaan tajunnut sitä silloin, koska meille sellainen elämä oli luonnollista ja esteetöntä. 

Voikin sanoa, että sana "arki" on saanut ihan uuden merkityksen. Se ei olekaan enää työpalaverien, työlounaiden ja perheen kanssa iltapäiväneljäksi tehtyjen kotittreffien kenttä, vaan suurin osa elämästä keskittyy kodin - lähinnä olohuoneen sohvan - ympärille. 

Koska huomaan kaipaavani arjen - varsinkin sairastelua täynnä olevan arjen - keskelle jotain muutakin, olen alkanut ihan tietoisesti miettiä, mikä olisi mulle ja meidän perheelle sellaista "glitteriä", joka auttaa jaksamaan arjessa. Ja olen tajunnut sen, että tietysti etapit, jota odottaa, on mulle positiivinen keino jaksaa välillä aika rankkaa ja väsyttävääkin arkea. Kun edessä häämöttää treffi-ilta, kampaaja, mökkiyö, minireissu, ravintolailta tai jokin muu peruspäivistä poikkeava ohjelma miehen, esikoisen tai ystävien kanssa, saavat sairaiden lasten kanssa valvotut yöt vierelleen jotain muutakin.

Kuvassa mekko, johon rakastuin Monkissa jo ennen joulua, mutta jota en raaskinut ostaa. Ajattelin, että jos mekko tulee aleen, on se kohtaloni. Ja niinpä, kun joulun jälkeen Monkiin tsekkaamaan tilanteen, mekko majaili - 50%-tangossa. Ja vielä mun koossa! En vielä tiedä, missä sitä pidän, mutta luotan siihen, että tänä vuonna on jokin epäarkinen tilanne, johon mekko sopii. Nyt alan pohtia, koska päästään miehen kanssa taas treffeille ja olisiko meillä mitään järkeä lähteä keväällä koko perheen voimin Espanjaan. Reissu tällä sakilla: Uhka vai mahdollisuus?

-Karoliina-



 

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 | 

Reissatkaa ihmeessä! Vaikka arki pienten kanssa vie paljon aikaa ulkomaillakin, niin loma ja aurinko tekee ihmeitä. Ainakin meidän reissut (yksi talvella ja yksi kesällä) on vuoden kohokohtia, ja vaikka meillä tällä hetkellä monta pientä onkin, niin ei se meidän matkustusintoa ole vähentänyt. Kunhan suunnittelee hyvin etukäteen ja menee rennolla asenteella niin uskon että hyvä tulee.
Viime kesänä mentiin asuntovaunulla Kroatiaan pariksi viikoksi, parin viikon päästä mennään kahdeksi viikoksi Kanarialle ja kesällä mennään asuntovaunulla reiluksi kolmeksi viikoksi Italiaan.
Nimimerkillä lapset 8v, 7v, 2v ja tuplat 1v ☺️

Ss
3/8 | 

Ehdottomasti reissuun! Meillä toki vain yksi lapsi, mutta helpoin reissu oli hänen ollessa 6 kk. Reissaamme joka vuosi, toki se on erilaista lapsen kanssa mutta loma se on kuitenkin :)

Sirkus
4/8 | 

Me otettiin mahdollisuutena! Lähdetään syyskuussa viikoksi Etelä-Ranskaan, kun tuplat on 10kk. Mukaan lähtee kyllä minien mummi ja ukki eli ihan kaksin ei olla miehen kanssa vastuussa :)

Sonja
5/8 | 

Reissuun vaan, etenkin jos saatte isovanhemmat tai muita (pikkulapsettomia) aikuisia mukaan. :) Näin ollen voi helposti ottaa parisuhdeaikaa tai yhteistä aikaa esikoisen kanssa välillä.

Vierailija
6/8 | 

Tottakai reissuun! Kaksoset on vielä niin pieniä että ovat reissussa helppoja. Ei säntäilyä eri suuntiin ja suinpäin poukkoilua. Me oltiin ensimmäisen kerran Ibizalla kun tytöt oli 6kk, tosi helppo reissu! Ihan eri juttu vuotta myöhemmin...

Eline
9/8 | 

Tästäpä aasinsiltaa kysynkin, mikä mekko sinulla on tuossa blogin pääkuvassa/ bannerissa? Se on kyllä ihana.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jännä juttu, miten ennenkokemattomiin tilanteisiin tämä uusperhe-elämä ajaa jatkuvasti, vaikkeivat asiat sinällään enää uusia meille olekaan. Taas on edessä pääsiäinen, jollaista ei ole ennen sattunut kohdalle.

F lähti tänään ”ensimmäisen” pääsiäisensä viettoon, josta palaa takaisin Tamperelle lauantaiaamuna. Minä ja A jäimme puolestaan kotiin. Tarkoituksena olla tekemättä yhtikäs mitään. Tai okei. Noora ja Matti tulevat kyllä illalla kylään, ja me Nooran kanssa tehdään hetki töitä, mutta illan teemaksi oli kuitenkin päätetty ”syödään kollarihousut jalassa sohvalla Woltin ruokaa.” Toisin sanoen aika sellaisen matalan kynnyksen pääsiäisjuhlintaa tiedossa.

Mä olin ennen todella jämähtänyt niihin ajatuksiin, kuinka mitäkin juhlaa tulisi juhlia oikein. Ja jos totta puhutaan, kyllä me ekan vuoden juhlakierroksen aikana saatiin A:n kanssa aikaan montakin väittelyä siitä, missä ja miten kemut vietetään. Siitäkin huolimatta, että me molemmat ajattelemme, että täytyy joustaa. Omien tärkeiden asioiden äärellä se ei kuitenkaan aina ole ihan helppoa.

Mitä enemmän joustoja on tehnyt, ja mitä erilaisemmin tavoin me olemme juhlapyhämme viettäneet, sitä mukavammaksi traditioiden noudattamatta jättäminen onkaan tuntunut. Nykyisin mä koen sen, etten tiedä, millä kokoonpanolla ja missä vaikkapa juhannus ja joulu vietetään, ihan hemmetin vapauttavaksi. Kun ei ole edeltä päätettyjä kaavoja, saa tehdä tasan sitä, mitä huvittaa.

Meidän pääsiäinen on tänä vuonna siis tällainen sillisalaatti, ihan erilainen kuin ennen. Ensin ollaan kaksin ja sitten lauantaista maanantaihin vietetään aikaa F:n ja koko mun perheen kanssa Hankasalmella lapsuudenkodissani. Saas nähdä, miltä tällainen tapa tuntuu. Etukäteen ainakin odotan pyhiä jo kovasti!

Joten vastaus otsikon kysymykseen: Pakosta. Joka muuttui lopulta onnenpotkuksi.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu; takki, Joutsen (kuvaustakki) // farkut, NEUW (saatu) // kengät. Vagabond

Kommentit (1)

Viveca
1/1 | 

Täällä toinen ex-traditioaddikti :) Meillä myös uusperhe, jossa tosin molemmilla lapsia entisistä liitoista. Meillä pyhät on jaettu siten, että lapset on joka toinen vuosi meillä kaikki pyhät ja joka toinen vuosi sitten toisilla vanhemmilla. Poikkeuksen tekee joulu, sillä tavoin, että vietämme yhdessä lasten kanssa 'jouluaaton' lahjoineen kaikkineen etukäteen (jos viettävät oikean joulun toisissa kodeissaan). Ihan toimiva malli näin. Tänään lähdemme mieheni kanssa kaksin mökille koko pääsiäiseksi, luvassa pihahommia ja siinä sivussa vähän lammasta grilliin ja punaviiniä lasiin :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

*postauksen lopussa mainoslinkki. 

 

6C459EE5-6F61-4CF7-AC65-664D918A38A3.jpeg
6C459EE5-6F61-4CF7-AC65-664D918A38A3.jpeg

76F6CF8B-2507-464C-880C-B0DC4281DB38.jpeg
76F6CF8B-2507-464C-880C-B0DC4281DB38.jpeg

”Me eletään nyt parasta aikaa”, mä ajattelen yhtä aikaa tosissani ja sarkastisesti. Kun lapsi kiljuu, mies murisee ja mulla on PMS-kiukku. Kun maito on kaatunut pöydälle, lattiat täynnä ripoteltuja likavaatteita, kädet karrella talvi-ilmasta ja liedellä toisen päivän siskonmakkarasoppa. Kello jo yli nukkumaanmenoajan. Taas. Miten näin vähäisestä ihmismäärästä voi tulla tällainen meteli ja sotku?

Menen illalla suihkuun ja kihisen edelleen päivän stressejä. Jynssään harjalla ja kuorin ihoa, koska niin tämmöisen reippaasti kolmekymppisen on hyvä tehdä. Kurtistelen kulmia, vaikka lopulta maito saatiin pyyhittyä, lapsi unille ja kotikin siihen kuntoon, että sitä jaksaa katsella. Ei siistiksi. Ei kai täällä ole sitä enää koskaan.

Kertaan mielessä päivän työt. Ja seuraavan. On oltava vähän tehokkaampi huomenna. Kirittävä aikaa umpeen.

Hiivin vielä vettävaluvana sammuttamaan lapsen pupuvalon. Peittelen ja katson kaikkein kauneimpia kasvoja. Pyöreitä poskia ja kuitenkin jo ylväitä, sellaisen ison lapsen, piirteitä. Kaartuvia ripsiä ja kaunista taipuisaa tukkaa. Suukottelen nukkuvan lapsen otsaa. On pakko käydä kuiskaamassa olohuoneen ovelta: ”Tule nyt katsomaan, miten ihana se on.”

Kömmitään vierekkäin sohvan nurkkaan, mennään kainaloikkain. Unohtuu päivän kiljunta, työt ja pyykit. Yhtäkkiä tuntuu, että meitä on hetkisen vain me kaksi. (Paitsi silloin, kun se kolmas muistuttaa olemassaolostaan kävelemällä unissaan keittiöön kesken parhaimman suutelukohtauksen.)

Tätä on tämä aikojen aikaa.

Hyvässä ja pahassa.

Se, joka tuntuu vartalossa ja silmäpusseissa. Täydessä sydämessä ja täydessä kodissa.

Aika, jota muistellaan, kun kaikki muut ajat ovat jyränneet jo sen aikoja sitten ohi.

 

// Ajan hermoilla oleva joululahja Daniel Wellingtonilta. Joululahjapaketit -10%, eikä edes tarvitse itse paketoida. Koodilla KOLMISTAAN koko tilauksesta -15%. https://www.danielwellington.com/

-Karoliina-

 

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (12)

1/12 | 

Kaunis kello! Kyllähän nämä ruuhkavuodet oikeasti ovat elämän parasta aikaa, vaikka välillä tuntuu hieman ironiselta hehkuttaa äitiyden ihanuutta väsyneenä ja pinna kireällä. Mutta aika menee lopulta nopeasti, liiankin nopeasti. Voimia arkeen! :)

Minnasss
2/12 | 

Ruuhkavuodet yhden 8-vuotiaan lapsen kanssa, joka viettää isällään myös osan ajasta? Salli mun nauraa. :D Testaa vaikka elämää parin pikkulapsen kanssa ja puhu sitten.... ;) noh, sitä valitusta arjen rankkuudesta ei jaksaisi kukaan lukea, joten pitäytykää te vaan tossa.

Bussijussi

Minnasss sä valitat rankkuutta parin pikkulapsen kanssa? Salli mun nauraa! Testaappa elämää lasten ja muistisairaiden vanhempien kanssa ja puhu sitten... ;)

Ai mitämitä, sekö rankkaa? Testaappa elämää lasten, muistisairaiden vanhempien ja syövän kanssa ja puhu sitten... ;)

Hetkonen hetkonen, sekö rankkaa? Testaappa elämää kaikella edellämainitulla ja työttömänä ja puhu sitten.... ;)

Älkääs puhuko, kokeilkaapas arkea Afrikan AIDS-lapsena ja puhukaa sitten... ;)

...

Ymmärrätkö pointtini, Minnasss? Aina löytyy joku, jolla on rankemmin. Silti ei kukaan voi tulla ulkoa arvostelemaan toisen elämän kiirettä ja rankkuutta. Ja miksi ees pitäs?
Ruuhkavuosia määritellään eri tavoin, ja lasten lisäksi siihen yleensä kuitenkin niputetaan työt, harrasteet ja muut menot.
(Muutenkin helvetin dillejä kommentteja nää jotka kohdistuu toisten lapsimäärään. Vaikka ite oliskin onnistunut sikiämään useasti niin tietämättä toisten tilannetta vois tommoset kommentit jättää laukomatta. Mutta kommentista paistavasta katkeruudesta päätellen,voi olla hankala suodattaa sanomisiaan muutenkin.)

Vierailija

Loistava kommentti Bussijussi;)
Minasssässä ei puhunut mitään työstä, ehkä hänellä ei ole käsitystä sen lajin vaativuudesta.... no, ainakin osa meistä voi todeta työelämän olevan aika mehut vievää.

Karoliina Pentikäinen

Edelliseen ketjuun. Mä en ajatellutkaan, että postauksen olisi jokin itkuvirsi siitä, kuinka kamalaa elämäni on. Se on välillä rankkaa, mutta välillä ihanaa. Sellaista, mitä elämä ihan varmasti kaikilla välillä on.

Aika moneen asiaan pätee vanha sanonta: "älä kadehdi niiden iloja, joiden suruja et tunne.  

Ja kiitos vielä aloittajalle tervetulotoivotuksista. Mielelläni kokeilisin elämää useammankin lapsen kanssa, jos sellainen vain olisi mahdollista.

Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille :) 

Vierailija

Eikös se ole hyvä, että kirjoitetaan normielämästä eikä tehdä mitään kaupallista postausta ? Tätähän täällä on monesti vaadittu :-) Tämä jos mikä oli juuri sellainen. Ja loppuun vielä tarjottiin alennusmahdollisuutta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

 

P8295383.JPG
P8295383.JPG

P8295386.JPG
P8295386.JPG

P8295390.JPG
P8295390.JPG

 

Älkää ymmärtäkö väärin. Nuo kaksi ovat aivan ihania. Mutta hitto kun on välillä vaikeaa elää kahden ihmisen kanssa, jotka eivät ole sitten aamuihmisiä yhtään.

Ei sillä. En minäkään nyt mikään sirkuttava ilopilleri ole aamuisin. Mutta en minä nyt sentään esimerkiksi irvistele perheenjäsenilleni aamulla, suunnittele oppivelvollisuuslain muutoksia tai yksinkertaisesti törmäile seiniin.

Kun kävelin taas eilenaamulla töihin, huokaisin helpotuksesta. Taputtelin itseäni olkapäälle siitä, kuinka olin TAAS KERRAN selvinnyt tunnin ja kaksikymmentäkolme minuuttia pimahtamatta noiden kahden kanssa. Aina en selviä. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että juuri aamuisin raivo ei juuri auta. Tilanne on kotonamme niin sanotusti tulehdusarka.

Kello soi 6.45. Ponkaisen ylös sängystä. Mies makaa apaattisena puhelin kädessä. On kuulemma vaikea nousta, kone ei käynnisty. ”Ihan hirvittävän suuri yllätys”, tekisi mieli sanoa. Silitän varpaasta ja puren hammasta hymyillen.

Herättelen lasta. Silitin poskesta. ”Rakas, pitäisi nousta.” Saan vastaani vihaisen selän käännön. Häntä nukuttaa.

Menen keittiöön. Surautan kahvit. Keitän puuron. Katan kolme lautasta, ripottelen puurolautasen pohjalle jäiset mustikat. Herättelen lasta toimintojeni lomassa kolme kertaa. Suostuu tulemaan sohvalle, jos hänet kannetaan. Peiton kanssa. Ja sitten uudelleen ruokapöytään. Peiton kanssa. Puuro näyttää kuulemma pahalle. Vetoan kuudettakymmenettäviidettä kertaa Aki Hintsan kirjan puuro-osuuteen. 

Väistelen pienemmän yksilön perinteisiä ongelmakohtia silotellen tietä todellisen curling-vanhemman tavoin. Silti ehdin olla aamulla tyhmä (ei saa mennä shorteissa kouluun), kiduttaja (kerron, että minä astelen talosta ulos kello 8.00, olipa hän mukana tai ei) ja syypää siihen, että sukat hiertävät. Puolisona curlaan myös niin, että harja heiluu. En esitä vaativia kysymyksiä (”monelta tulet tänään kotiin?”), enkä missään nimessä hermostu, vaikka mies kuppaa vessassa aivan helvetin kauan laittaen tukkaansa, vaikka A) hiukset voi laittaa muuallakin peilin edessä kuinVESSASSA ja B)hänen normaali hiustenlaittonsa puoliminuuttinen venyy miltei viideksi minuutiksi miehen aamuisten refleksien hitauden vuoksi. Ei mulla ollutkaan tavallaan vessahätä ja kiire.

7.45 mies on ovesta ulkona. Ennen sitä kuulen päivän ensimmäisen selvästi korvilla kuultavan lauseen hänen suustaan: ”Hyvää työpäivää, kulta.” Hei kiitos kuule samoin sulle. Ihana nähdä kello 16.00 tässä talossa se henkilö, joka ei näytä massamurhaajalle.

Saamme vielä pienen kriisin tyttären kanssa hississä. MINÄ olen unohtanut hänen kirjastokorttinsa sisälle, vaikka se piti olla mukana koulussa. Kylläpä MINÄ olen ollut huolimaton. Ottaa pannuun, että naapurit kuulevat taas lapsosen äänen kohoavan, vaikka yritän kaikin keinoin vältellä julkista älämölä. Sihisen hampaideni välistä ja palaamme hakemaan kortin takaisin kutoskerroksesta.  Astumme ulko-ovesta ulos 8.06, koska en tietenkään lähde kiduttajan tavoin ulos ilman lastani. Kun ulko-ovi on rempaistu auki, demonin tilalla on taas lapseni. Se tarttuu käteeni, sirkuttaa iloisesti ja antaa suukot koulun edessä. Kuulemma rakastaakin, vaikka olen melko varma, että kahdeksan minuuttia sitten uhkasi muuttaa isälleen, koska olemme "idiootteimmat vanhemmat, jotka tuntee". Joutui petaamaan sänkynsä. 

Jaahas. Taas yksi arkiaamu selätetty. Enää kaksi aamua ennen hidasta lauantaita. Vuonna 2016 meininki ei ollut juuri sen parempi. Silloinkin oli se tavallisen paska aamu. 

-Karoliina-

 

Kommentit (4)

Daniella
2/4 | 

:D:D:D 

Meidän tokaluokkalainen on suoranainen enkeli aamuisin, mikä on aivan käsittämätöntä ottaen huomioon hänen verkkaisen ja "en halua tehdä mitään"-perusluonteensa. Mitä vähemmän on aikaa, sen nopeampi hän on. Ja stressittömämpi. Eikä todellakaan uskoisi hänestä muuten. Ehkä meistä kukaan ei ole ihan oma itsensä arkiaamuina.

Keskimmäinenkin on suht vaivaton, tosin hänellä on aamuarki vasta alkamassa. Nuorin taas. Hän vetää kaikkien puolesta kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin herneet nenään. Tänään tapeltiin aamulla mm. siitä, että en olisi saanut pestä hänen hampaitaan, en olisi saanut lopettaa hänen hampaiden pesemistä, yöpaita ei missään nimessä olisi saanut vaihtaa, tarjosin pähkinöitä yhden kerrallaan kourallisen sijaan, yritin leikata kaikki kymmenen sormen kynnet (miten niin puolet ei riitä?), en leikannut samoja kynsiä kahdesti jne. Uhma ei ole ihmisen parasta aikaa. 

Noorasisko
3/4 | 

Ihan loistava teksti, samaistuin myös osin. :) Ja itsehän olen myös se, kenelle aamut on puolisoa helpompia.

Jenniluok
4/4 | 

Aivan loistava kommentti ystävältäsi tuohon yhteiseen kotiin ja sun lapseen liittyen! näinhän se on, molemmilla on menneisyys. Ja hyvää pohdintaa muutenkin mm tuohon liittyen että kun ei tiedä puolisonsa menneisyydestä kaikkea pilkuntarkasti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat