Kirjoitukset avainsanalla äitiysloma

Tytöt ovat tänään kolme kuukautta vanhoja. Keskosuudesta ei ole refluksioireita lukuun ottamatta tietoakaan. Kasvavat hyvin ja kehittyvät ikätasoisesti.

Kolme kuukautta on samalla pitkä ja lyhyt aika. Toisaalta ei enää osaa kuvitella elämää ilman heitä. Toisaalta tuntuu sille, että elämä on edelleen opettelua. Tai kaipa elämä aina on, mutta nyt on täytynyt totutella moneen uuteen asiaan.

Erikoista on ollut se, että minulla on ollut ihan oikeasti tekemistä uuden roolini kanssa. Vaikka olen ollut äiti yli 9 vuotta, en ole aikoihin ollut enää vauvan äiti. Saati koskaan vauvojen. Jännästi sitä oli unohtunut se, kuinka kovasti vauvat sitovat. Ja kuinka vähän jää aikaa millekään muulle kuin sellaisille perushoidollisille toimenpiteille, kuten pesuille, nukutuksille, ruokinnalle jne. Eniten olen kipuillut sen kanssa, että muut rakkaat – mies ja esikoinen – jäävät automaattisesti nyt pienemmälle ajalle ja energialle. Toki olemme yhdessä perheensä yhtä paljon (jopa enemmän?) kuin ennenkin, mutta sellaista rauhallista läsnäoloa on vähemmän. Joskus iltaisin mietin, muistinko kysyä, miten koulussa/töissä meni. Ja katsoinko heitä silmiin, kun kaiken keskustelunkin keskellä minä ja me hoidamme samalla lähes aina jotakin vauvojen käytännönpuuhaa. Joskus taas suren sitä, miten vähän yksittäistä vauvaa ehtii pitää ihan vaan hellitellen sylissä. Ilman, että on mikään erityinen syy. Usein kun hellittelyn katkaisee toisen vauvan todellinen tarve viedä äidin huomio. 

Yhtenä iltapäivänä toinen vauvoista nukkui, ja toinen pötkötteli tyytyväisenä viltillä. Ehdin jutella esikoisen kanssa samalla, kun valmistin meille iltaruokaa. Jutella, ihan oikeasti ja ilman tunnetta siitä, että minua kaivattaisiin jo toisaalla. Tilanne tuntui todella erikoiselle. Ei tarvinnut sinkoilla joka suuntaan ja huomioida kahta vauvelia yhtäaikaisesti. Mietin, että ei ihme, jos välillä tulee vähän sekopäinen olo, koska elämä on tällä hetkellä vähän sekopäistä.

Mä olen tavallaan vahingossa muodostanut meille sellaisen arkipäivärytmin. Osaksi se on vauvoja varten, jotta unta tulee tarpeeksi. Osaksi varmasti itseäni, jotta päivät lähtisivät aina kunnolla käyntiin ja uninen olo siirtyisi taka-alalle päivän ajaksi. Tytöt heräävät yleensä siinä 6-7 välillä, jonka jälkeen heidät ruokitaan, pestään ja puetaan päivävaatteisiin. Noin tunnin valvomisen jälkeen he ottavat 20-60 minuutin mittaiset pikatorkut. Sitten taas valvotaan ja syödään ja viimeistään 11 maissa lähdetään vaunulenkille. Perhana vieköön, kun olisin toivonut, että tytöt nukkuisivat pitkiä unia myös sisällä, mutta eihän kaikki toiveet toteudu. He kyllä nukahtavat sisälle, mutta harvoin nukkuvat 30-45 minuuttia kauempaa (muulloin kun yöllä). Siksi vaunulenkki on ikään kuin pakollinen. Tosin. Tekeehän se hyvää myös mulle, pakko myöntää. Liikunta ja happi vaan piristää aina mieltä ja kehoa. Yleensä yhdistän tähän jonkun pakollisen homman, kuten vaikka postissa tai apteekissa käynnin.

Hormonit tuntuvat välillä edelleen heittelevän mun mieltä, vaikka olo toki onkin huomattavasti tasaisempi kuin aluksi. Joskus on päiviä, kun ajattelen, ettei musta ole tähän kotona kökkimiseen sitten ollenkaan. Välillä taas tuntuu ihanalle, että elämän suurin tehtävä on tällä hetkellä vaan ruokkia, nukuttaa, silittää, suukottaa, sylittää ja pestä.

Sellaista tänään!

-Karoliina-

P.S. Kenelle muulle särähtää korvaan tuo otsikon termi, kotiäiti? Musta kotiäitiys on siis oikeasti kaikista kunnioitettavin duuni ikinä, koska musta se vaatii luonteelta niin paljon. Oma pääkoppani esimerkiksi hajoaisi aivan varmasti, jos olisin jonkun +3 vuotta kotosalla. Mietinkin, että olenkohan minä kotiäiti? Että onko kaikki äitiyslomalaiset? Onko silloinkin, kun tekee töitä vauva-aikana? Periaatteessahan tällä termistöllä ei ole mitään merkitystä, mutta tällaista nyt kuitenkin mietin. 

Kommentit (19)

Äiti minäkin
1/19 | 

Blogiasi olisi mukava lukea, mutta tuo sinun kiroilusi häiritsee. Vaikka kotioloissa kiroilisitkin, älä käytä blogissa ja kolumneissa alatyyliä.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Kiroilu on toki pahe, mitä ilman olisi parempi olla. Mutta se on mun pahe - blogissa ja vapaa-ajalla, ja tämä on mun blogi. Moni olettaa, että blogi on ikää kuin tilaustavaraa, jonne lukijat voi sanella, mitä pitäisi kirjoittaa. Ja miten. Niin se ei kuitenkaan mene. Kirjoittajat kirjoittaa ja lukijat lukee, jos lukee ❤️

Vierailija
3/19 | 

Minun piti ihan uudestaan uusin teksti lukea, kun en mielestäni kirosanoja tekstissä nähnyt ja ilmeisesti nyt oli kyseessä ”perhana vieköön” -ilmaisu? Itse en voi sietää kiroilua ja kumma kyllä minulla ei ole silmiinpistänyt Karoliinan kiroilu blogissa (oikeastiko hän kiroilee?? 😊), vaikka inhoan yli kaiken kiroilua tv- ja radio-ohjelmissa 😊

3x äiti
5/19 | 

Olen mielessäni surrut sitä, että en ole kokenut olevani kotiäitityyppiä, vaan olen kahden edellisen lapsosen vauvavuonna paennut työelämään heti äitiysloman päätyttyä. Olen kokenut kotiäitiyden todella ahdistavana ja päivät vauvan kanssa pitkinä ja yksinäisinä. Vasta nyt kolmannella kerralla olen ymmärtänyt kärsineeni kaikilla kerroilla lievästä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, joka on ollut kaikkien ahdistuksen tunteiden taustalla. Olen osannut hoitaa itseäni tällä kertaa paremmin ja kotona oleminenkin on nyt ihan eri tavalla palkitsevaa ja leppoisaa. Tällä kertaa se ei siis olekaan uhka vaan mahdollisuus!

Äiti täällä myös
6/19 | 

Minua ei kiroilu häiritse yhtään, se sopii tyyliisi ja tekstiisi. Eikä perhana vieköön ole ollenkaan mielestäni edes kirosana.

Suvi Maarit
7/19 | 

Kummasti tähän kotiäitiyteen tottuu ja tähän jämähtää. Ajattelin just noin vauvavuotena, että kiire takaisin töihin, mutta aina vain lykkäsin sinne menoa ja lopulta hul.asin, että rakastan olla kotona pojan kanssa. Toki aktiivisesti liikumme siellä sun täällä, emmekä ole yhtenäkään päivänä vain kotona.

Vierailija
8/19 | 

Mielestäni kotivanhempi on sellainen, joka hoitaa pääasiassa  lasta / lapsia kotona. Siis siten, ettei lapsi ole kodin ulkopuolella hoidossa. Eli kaikki vanhempainvapaalaiset (ja toki myös äitiysvapaalaiset) ja kotihoidontukea nostavat vanhemmat. Se, että näppäilee välillä jotain työjuttuja kotona, ei minusta poista kotivanhemman "statusta". 

Mua taas vähän vaivaa tämä "olen / en ole kotiäitityyppiä"-tyyppinen argumentointi. Itse en jaksa edes uskoa, että se on mikään "tyyppikysymys". Itse esim. olen kai aika uraorientoitunut - korkeakoulututkintoja on kaksi ja rakastan vaativaa työtäni. Ensimmäisen lapsen sain aika vanhana. Tästä varmaan voisi päätellä, etten tosiaan ole "kotiäitityyppiä". Olen kuitenkin tykännyt olla kotona hoitamassa lasta (kohta vuoden). En usko, että olen kolmea vuotta kotona, ehkä lähemmäs kaksi? Mistä sitäkään tietää, aika näyttää. Tilanteet vaihtelee ja myös perheen tarpeet. Nyt mua tarvitaan eniten kotona ja siksi oon tehnyt meidän kotiarjesta sellaista, että myös äitin pää sen kestää :D Paljon harrastuksia ja ystävien tapaamisia. Tai sitten ei, jos takana on rikkonainen yö tai on sairastelua. Summa summarum, mielestäni tämä on asennekysymys pitkälti. Niinku aika moni muukin asia elämässä :)

Vierailija
9/19 | 

Esikoisen vauvavuosi oli todella raskas. (Myöhemmin sairaaksi osoittautunut) lapsi ei nukkunut yöllä eikä päivällä puolta tuntia kerrallaan. Neuvola ja muukin ympäristö kuittasi huoleni ja väsymykseni lähinnä sellaisella ”vauvat nyt aina valvovat” -kommentoinnilla. Elämä oli väsymyksen ja pettymyksen kaaosta, selviytymistä omista ja ympäristön asettamista paineista ja odotuksista.

Jos olisin lähtenyt töihin heti siitä äitiysloman päätteeksi, olisi suhteeni pieneen lapseeni jäänyt todennäköisesti todella ohueksi. Onneksi jäin vielä rauhassa kotiin. Ajan kanssa arki vielä tasoittui ja selkeytyi. Meillä siihen vain meni enemmän aikaa kuin ehkä muilla. Meistä tuli oikein hyvä tiimi, kun vain saimme siihen tiimiytymiseen enemmän aikaa. Ja yöunia.

Lopulta olin kotona pienten lasteni kanssa yhteensä kahdeksan vuotta. Enkä kadu tai häpeä niistä yhtäkään. Tutustuin muihin aikuisiin, jotka olivat kotona myös ja kasasin viikkoon ja päiviin sellaista ohjelmaa, joka toi sopivaa rytmiä, muttei liikaa. Ei minusta olisi ollut kauppakeskuksissa päämäärättömästi vaeltamaan kahdeksaa vuotta.

Toki minulla oli ammatillista pohjaa lasten hoitamiseen. Ei tullut yllätyksenä, että pikkulasten kanssa yksin kotona voi tulla luvattoman tylsää, että puistossa hiekkalaatikon vierellä istuessa toivoisi toisinaan todella olevansa jossain ihan muualla. Mutta se, mikä minua kantoi läpi tylsienkin päivien, oli ajatus siitä, kuinka paljon lapseni rauhallisesta kotiarjesta saavat. Päiväkoti on toki tosinaan perheiden ainoa vaihtoehto, ymmärrän sen, mutta olen iloinen, että pystyi itse valitsemaan toisin. Uskon siihen, että lapsen hermostolle on parempi kasvaa ja kehittyä rauhassa, ”ihan tylsässä” arjessa. Luotin siihen, että perheen sosiaalinen piiri on heille varhaisvuosina ihan riittävä kenttä opetella sosiaalisia taitoja. Samoin luotin siihen, että itselläni on työvuosia edessä vielä toistakymmentä senkin jälkeen, kun lapseni jo ovat täysi-ikäisiä.

Meillä kävi hyvin. Lapsista kasvoi loistotyyppejä ja meistä perheenä tiivis ja toimiva yksikkö. Jossain vaiheessa jokainen lapsi sai kokeilla päiväkotiakin ja äiti työelämää.

Koska kotitiydesta yleensä puhutaan ja ajatellaan vain pikkulapsien vanhempien osana, nostettakoon esiin vielä ajatus, että kotiäitinä voi olla myös isommille lapsille. Teinikin arvostaa kotona odottavaa aikuista, valmiina odottavaa ruokaa ja kuuntelevaa korvaa. Moni lapsi vaihtaisin yksinäiset iltapäivät tai iltapäiväkerhot välipalaan omassa keittiössä omien vanhempien kanssa.

Ei ole olemassa ”kotiäitityyppiä”. Sen enempää kuin olisi olemassa mitään ”koti-isätyyppiäkään”. On vain olemassa vahva aavistus siitä, että näin on nyt parempi ja ehdin kyllä muuta myöhemmin.

Elämä on !
11/19 | 

Kun olette 73 v. kuten meikäläinen nyt, olette Onnen-Pekkoja, kun tuli oltua kotiäiti, uraäiti, vuorottelu vapaa äiti (tai -isä) tms. . Kerkisin olla työelämässä ihan tarpeekseni 41 vuotta, jäädä eläkkeelle määräaikana ja NYT on hienoa seurata perheeni elämää kaikilta kanteilta. En ole koskaan yksinäinen, koska tuli lapsia ja lapsenlapsia ja saa nauttia eri ikäkausien harrastusten ja muun tekemisestä täysin rinnoin !

Vierailija
12/19 | 

Joo mä kanssa luulin etten ole kotiäitityyppiä, kunnes tajusin ettei sellaista oikein olekaan. 6v olin kotona, toki kevytyrittäjänä töitä tehden. Samaa mietin kuin joku edellä, että esikoisen vauvavuosi oli niin rankka (suurimmaksi osaksi talo-ongelmien vuoksi) ettei meillä olisi kunnon suhdetta jos en olisi ollut kotona pidempään. Osaksi olin pakon edessä, kun töitä ei vain löytynyt.

Mutta eipä minusta tullut mitään pullaa pyörittävää kotiäitityyppiä, joka taitaa olla joku yleinen harha. Tuli lastensa kanssa paljon puuhavaa ja liikkuva ja heistä täysillä nauttiva tyyppi. Sain hyviä ystäviä perhekerhoista, olin aina näkemässä ekana uudet taidot, sanat ja muut ja videoin ne isälleen. En ikinä vaihtaisi pois tuota aikaa, vaikka olihan se raskastakin. Edelleen onneksi on kotiäitipäiviä, kuopus on kotona osan arkipäivistä ja odottaa niitä kovin. Vaikka on kohta jo 4v, väsyy silti päiväkodissa ja on hirveän onnellinen kotipäivistä.

Kliseistä, mutta he ovat pieniä järjettömän lyhyen ajan. Nautitaan siis. <3

Katja
Www.optimismiajaenergiaa.fi

Vierailija
13/19 | 

Minä olen jotenkin aina ajatellut itseni äitiyslomalaisena silloin kun perheessä on ollut vauva (aina,vaikka myös isommat lapset ovat tietenkin olleet silloin kotona ”hoidossa”).Kotiäidiksi minä itseni ajattelen muuten.Kotiäiti-identiteettini on hyvin vahva siitäkin huolimatta, että teen töitä kodin ulkopuolella ihan vakituisesti, olen tehnyt jo vuosia (ehkäpä siitä tuo äitiysloma-ajatuskin juontaa juurensa). Meidän lapset on kuitenkin olleet kotihoidossa aina (minä teen puolikkaana töitä yöntunteina, mies kokopäiväisesti päiväaikaan) ja juuri tuossa lienee se syy, miksi itseni kotiäidiksi luokittelen. Minä olen aina viihtynyt kotona loistavasti, tykkään meidän kodista valtavasti , eikä minulla lton koulutuksen saaneena ole ollut vaikeuksia viettää aikaani noiden kääpiöiden (tai isompien ) kanssa.Toisaalta elämä useamman lapsen kanssa on ollut arkeani niin kauan, etten koskaan ole ehtinyt kipuilla esim. oman ajan puutetta. Me ulkoillaan paljon, tavataan tuttuja (mutta sopivasti, introverttinä en useinkaan kaipaa liikaa ihmisiä ympärilleni rakkaiden ja työkavereiden lisäksi ),perhekerhot ja kauppakeskukset eivät ole meitä varten. Illat menee pitkälti harkkakuvioissa. Ehkäpä jollakin tavalla ajateltuna olen heittänyt hukkaan yhden yliopisto-ja yhden ammattikorkeakoulututkinnon tämän ” kotiäitimissioni” vuoksi, mutta työuraa teen kuitenkin (joskin eri alalla), pystyn tarjoamaan lapsillemme kiireettömän lapsuuden ja nuoruuden, ja olemaan läsnä heidän elämässään tiiviisti, parisuhdekin voi mainiosti kun molempien ei tarvitse stressata henkisesti vaativan työn vuoksi. Tämä on kuitenkin vain minun/meidän perheen kokemus/tuntemus asiasta. Jokainen perhe,äiti tai isä tekee omat ratkaisunsa omista lähtökohdistaan ja voi ihan varmasti saavuttaa ihan yhtälailla tasapainon ja onnellisuuden kuin mekin omilla ratkaisuillamme. En tiedä, voiko ihmisen luokitella kotiäiti tai-isä tyyppiseksi, ei kai. Joskus elämä saattaakin yllättää ja se, mitä ei koskaan ajatellut ainakaan tekevänsä, onkin arkipäivää.

äiti kolmelle
14/19 | 

Olen äitiyslomalla 3 kk-ikäisen kanssa. Jos joku tuntematon kysyisi, mitä teen työkseni, vastaisin todennäköisesti ammattini ja tällä hetkellä äitiyslomalla. En siis vastaisi, että olen kotiäiti. Meillä lastenhoito on jakautunut siten, että olen ollut kunkin vauvan kanssa vuoden kotona ja mieheni on sitten toisen vuoden. Ehkä mieheni onkin enemmän kokenut olevansa koti-isä noiden vuosien aikana, koska ei ole itsestään selvyys olla kotona taaperon kanssa, eivätkä kaikki, varsinkaan isät, ole kotona.

Miamm
16/19 | 

Itselläni kotiäitiys särähti korvaan ennen, kun ajattelin käsitteen hyvin stereotypisestä näkökulmasta. Nyt ajattelen, että kotiäitejä on tyyppinä yhtä monta kuin äitejäkin ja jokainen muokkaa itselleen siitä omanlaisen käsitteen 😊 Mielestäni kotiäitejä ollaan silloin kun ollaan pääsääntöisesti kotona hoitamassa lapsia. En näe sitä työnä, mutta en myöskään yhtään vähempiarvoisena kuin jossain ammatissa toimiminen vain siksi etten juuri nyt tienaa tilipussia kuukausittain. "Tienaan" lapselleni omiin ja meidän perhearvoihin sopivaa lapsuutta olemalla juuri itseni näköinen kotiäiti. 😊 ❤️

KSe
17/19 | 

Tätä kommenttia ei tarvitse edes julkaista mutta pitkään on ihmetyttänyt nuo blogissasi Lue myös- palstalla näkyvät Cape Ann jutut. Et ehkä mahda niille itse mitään - oletan -
mutta saisinkohan nuo jotenkin estettyä?
Muilla Me naiset bloggaajilla näkyy ihan järkeviä blogeja ristiin suosituksia mutta tässä pelkästään näitä enkä usko hetkeäkään että itse suosittelisit tuollaista ;)
Vai oletkohan itse saanut asiaa näkyville...blogi varmasti näyttäytyy teknisiltä ominaisuuksiltaan kirjoittajalle ja lukijalle eri näköisenä.

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Totta. Itse en vaikuta mitenkään sivun tekniikkaan, mainoksiin yms. Mutta nyt alkoi kiinnostaa, mitkä Cape Ann - jutut. Saatko laitettua vaikka instaan kuvakaappaukset?

Nippe
18/19 | 

Äitiys on minulle osa identiteettiä.
Siitäkin on nykyaikana saanut kokea negatiivisuutta, kun juuri kotiäitiys on ollut eniten tärkeintä. Pysynyt mukana lapsen kehityksessä parhaiten. Varsikin henkisesti.
Äiti voi olla monella tapaa. Ei kotiäitiys automaattisesti tarkoita pullaa leipovaa keittiöhengetärtä. Voi olla myös keskusteleva, kuunteleva äiti. Ulkoilmaäiti (yhteiset retket ja seikkailut lasten kanssa) ym...

plussat kotiäideille..
19/19 | 

Kotiäiti on ihana sana toki  kaikesta voi mielensä pahoittaa eli ei  särähdä yhtään  hiton hyvän itsetunnon omaavana nautin sanasta!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

*kampaajapalvelu saatu

Tämä viikko on jo tähän mennessä ollut hirveän hyvä. Minua on ilahduttanut mm. seuraavat asiat:

  1. Vauvojen katse. Pienet ovat olleet huomattavasti enemmän valveilla kuin tähän asti. On ollut ihana katsella pieniä silmiä, höpötellä tytöille ja suukotella niin, että on jo saanut selvästi vastakaikua. Ja vaikka suurimman osan mielestä tytöt ovat aivan isänsä näköisiä, on muutama todennut, että tytöillä on sentään minun silmät. Itse en kyllä osaa katsoa heitä meidän näköisiksemme. 
  2. Ne kauniit päivät. Vaikka tälle viikolle on mahtunut lunta, jäistä sadetta ja vesisadetta, on ollut ihana, että edes välissä on pilkahtanut palanen talvesta. Eli lumesta ja valosta sitä kautta. En todellakaan ole mikään talvi-ihminen, mutta onhan lumi ja pieni (!!) pakkanen kuitenkikin kivempi kuin harmaus ja sumu. 
  3. Espresso. Raskausnärästysten jälkeen on ollut suorastaan luksusta, että olen voinut nauttia useammankin espresson päivän aikana. Vauvojen hoidon lomassa kupponen kahvia tuntuu ihanalle. 
  4. Väsymyksen selättäminen (tai siihen tottuminen). Ekat viikot kotona mä olin todella, todella väsynyt. Nyt tuntuu, että elämä on siltäkin osin alkanut löytää uomansa. Me vuorotellaan A:n kanssa yösyötöt ja vaipanvaihdot, joten se auttaa paljon. Ehkä ollaan löydetty tähän hyvä tasapainoa, tai sitten kroppa on tottunut poukkoiluöihin. 
  5. Lähestyvät ristiäiset. Muistatteko, kun kerroin syksyllä, että olen kaivannut vähän glamouria elämään hyvin arkisen raskausajan vastapainoksi. Tuntuu ihanalle, että viikonloppuna me saamme juhlia pieniä tyttöjä, sekä samalla myös F:n synttäreitä rakkaidemme kanssa. On ihanaa päästä herkistelemään, syömään kakkua ja pukeutua kauniisiin vaatteisiin. Kuvan tennarit, korvikset ja panta ovat osa minun ja F:n juhlatyyliä. 
  6. Gilmoren tytöt. Mun äitiysloman pelastus on uusi telkku, josta voi katsoa Netflixiä. Miten paras Gilmoren tytöt on! Seurasin sitä aikanaan satunnaisesti, mutta kuitenkin niin vähän, etten muista jaksojen sisältöä. Nyt on menossa toinen kausi, enkä kestä, kun Lorelai on menossa naimisiin aivan väärän miehen kanssa. 
  7. Ihana tukka. Kuten tiedätte, mun tavoite on kasvattaa tooooosi pitkä tukka tästä mun omasta kuontalon väristä. Ja nyt ollaan menossa jo hyvin pitkällä verraten lähtötilanteeseen: Vanhaa vaalennettua ja sittemmin tummennettua väriosiota tukassa kun on enää vain vähän latvassa. Takaa mun tukka on kasvanut tosi hyvänä ja terveenä, mutta kasvojen ympärillä tukkaa - juuri sitä vanhaa käsiteltyä - on katkeillut niin, että se on huomattavasti lyhyempi kuin takaa. Siksipä kun kävin maanantaina Primessä Umpulla*, mulle laitettiin juurikin noihin sivuihin kasvon ympärlle muutamia Mago-pidennysosuuksia. Vaikka suikaleita ei laitettu kuin muutama, eikä tukalle tehty muuten yhtään mitään, on yleisilme niin paljon kauniimpi. Vaikka Umppu kyllä sanoikin, ettei kukaan muu kuin minä itse, huomaa edes eroa. Mua on kuitenkin vaivannut etuosan hiusten lyhyys, joten nyt hiukset ovat lisäsiivujen vuoksi tasapitkän näköiset kauttaaltaan. Jännää, miten paljon paksumpana ja terveempänä ja nopeammin tämä mun tukka kasvaa, kun sitä ei vaalenneta. 
  8. Lapsen lahjatoiveet. F:llä on synttärit joulukuussa, joten joskus ekoina vuosina joulukuu oli aivan karmaiseva, kun lahjoja tuli ovista ja ikkunoista. Ja siis itse tuli ostettua lahjoja myös aivan liikaa! Olen niin iloinen siitä, että vuosien saatossa F on alkanut toivoa todella fiksuja lahjoja synttäri- ja joululahjaksi. Elämyslahjoja ja järkilahjoja. Oikein liikutti lahjatoivelistan kohdat "laskettelukypärä" ja "paksua paperia".
  9. Lidlin SOS-käsirasva. Loistava hinta-laatusuhde taas Lidlissä. Vauvojen kanssa kun käsiä tulee pestä aivan koko ajan, täytyy käsiä myös rasvata paljon enemmän kuin ennen. 
  10. Sokerihimon selättäminen. Mä olen sokerin suhteen ollut aina aikamoinen on-off -ihminen. Nyt päätin muutama viikko sitten, että ainainen suklaan syönti esimerkiksi öisin tyttöjen hoidon välissä, on loputtava. Ja niin se loppui. On tullut syötyä sen jälkeen herkkuja todella vähän. 

 

Millaisia ilonaiheita tällä viikolla sulla on ollut?

 

-Karoliina- 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Suosittelen kokeilemaan myös Lidlin 10% urea jalkarasvaa! Samanlaisessa tuubissa kuin sos.
Koostumukseltaa ohuempaa, mutta ihan mielettömän tehokasta.
Multa löytyy molempia tuubit sekä sohvapöydältä että yöpöydältä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

*kampaamopalvelu, josta tekstissä puhutaan, on saatu blogin kautta 

Mä juttelin pari viikkoa sitten (?) Instagramissa siitä, miten mulle tulee tosi paljon parempi olo, kun jaksan aamulla meikata ja vähän edes laittaa mun hiuksia. Olen laskenut, että sellaiseen perussettiin menee n. 20 minuuttia aamupesuineen kaikkineen, mutta tänään selviydyin esimerkiksi koko hommasta vartissa. Toisin sanoen aika pieni ajallinen vaiva siitä, ettei tunne itseään koko päivää vaeltavaksi haamuksi.

Mä olen saanut jo pienen maistiaisen siinä mielessä kotiäidin (vitsi, mikä termi, mutta ei keksi muutakaan) elämästä jo nyt, kun olen tehnyt töitä pääsääntöisesti kotoa käsin, eikä ihmisten ilmoille lähteminen ole varsinaisesti ”pakottanut” laittautumaan millään tavalla. Ja samalla taas muistanut, että pääosin kotona hengailussa pätee vähän eri säännöt, kun töihin mennessä. Esimerkiksi kotiaamuina olen paljon hitaampi laittautuja (jos en siis anna itselleni jotain aikarajaa), kun perustyöaamuina. Samoin vaikkapa vaatteiden valinta menee eri pohjalta. Töissä ja kaupungilla tykkään farkuista, mutta kotona en voisi kuvitellakaan käyttäväni niitä.

Nyt olenkin yrittänyt miettiä sitä, mitä haluaisin vauva-arjelta oman puunaukseni suhteen. Tiedän, että jo yhden vauvan kanssa äidin naama on viimeinen asia, mitä ehtii miettimään, joten kahden kanssa tilanne on varmasti vielä haastavampi. Toisaalta – ja muistan tämän F:n vauva-ajasta – ne aamut, jolloin pystyin aloittamaan aamun hiusten harjaamisella ja edes hitusella meikkiä olivat henkisesti helpompia kuin se, että piti lähteä rähjäisenä liikenteeseen. (Ja nyt en siis tarkoita, että kaikki meikkaamattomat ihmiset ovat rähjäisiä, mutta MINÄ koen itseni usein epäsiistiksi, jos en ole edes vähän meikannut.).

Niinpä olen nyt vähän etukäteen miettinyt, millaisia asioita toivoisin aamuisin voivani hoitaa oman itseni suhteen. Ja missä asioissa voin yrittää oikaista verrattuna nykyisiin rutiineihini.

Ensinnäkin olen ajatellut, että varmasti seuraavan puolen vuoden aikana ainakaan mulla ei ole juuri mahdollisuutta käydä – ainakaan mitenkään kovin ennustettavasti – esimerkiksi kampaajalla. Siksi me päätettiin nyt Primen Hairin Umpun kanssa*, että multa poistetaan Balmain Double Hair -tuuhennukset, koska A)niiden huolto on tehtävä kuitenkin tasaisin väliajoin, enkä nyt syksyllä tiedä, miten kampaajalle ehdin ja  B) mulla tuskin on enää aikaa juuri kotona kuivata hiuksiani suihkun jälkeen. Tuuhennuksilla kun ei saa mennä suoraan suihkun jälkeen unille, vaan ne on kuivattava ensin.

Toisaalta mun oma, luomuvärinen tukka on kasvanut nyt sitä tahtia, ettei tuuhennuksen ja oman tukan välinen pituusero ole enää kovinkaan suuri, joten tuuhennukset ei ole enää "pakolliset". Ihan hurjaa muuten, miten tumma tuo mun oma väri ihan oikeasti on. Olen tiennyt olevani tumma, mutta en muistanut, että ihan tämän värinen. Väriä laitettiin viime viikolla Primessä ehkä enää vain noin 1/4 osaan hiuksia, aivan vaan tuonne latvoihin.

Tottakai mä haaveilen edelleenkin megapitkästä kuontalosta, ja jos vaikka hormonit vie hiusten kasvua ja jossakin vaiheessa voin taas sitoutua tuuhennusten/pidennysten hoitoon, miksipä en niin tekisi. Mutta tähän tilanteeseen tuntuu nyt paremmalle, että tukka voi käytännössä olla koko ajan luonnontilassa ilman muotoiluraudan tai kuivaimen käyttöä.

Toisekseen mä olen kokenut tosi helpoksi sen, että olen viime aikoina vahauttanut kulmakarvani Beautiful You:ssa. Kun ne otetaan kerran kuussa – kynsihuollon yhteydessä – siisteiksi, on niiden ylläpito kotona paljon helpompaa. Mulla kun on aika paksut ja tummat kulmat, jotka itsepintaisesti sojottavat sinne tänne.

Mä myös mietin etukäteen jo sitä, että pitäisikö mun ottaa vauva-ajaksi ripsipidennykset, jottei tarvitsisi olleenkaan meikata silmiä, mutta en ole tullut tuon asian suhteen juuri mihinkään lopputulokseen. Toisaalta olen niin iloinen siitä, että olen päässyt tekoripsistä eroon. Toisaalta tiedän, miten paljon hyvät ripset helpottavat aamuja (ja aamulla peiliin katsomista). Ehkä kuitenkin odotan ensin sitä hetkeä, kun saan alkaa käyttää taas ripsiseerumia. Ja mietin sitten, kun tiedän todellisuudessa kuinka kaaosta mun aamut tulevat olemaan, miten kannattaa tehdä.

Ainoa kauneudenhoitotoimenpide, joka vaatii säännöllistä huoltoa, ja jonka aion pitää jatkossakin, on mun kestolakkaukset kynsissä. Mä olen maailman laiskin kynsien laittaja itse, joten se 40-45 minuutin vaiva, joka huollosta koituu, on sen arvoista. Ja toisin kuin vaikkapa oma tukka, omat kynteni ilman käsittelyä ovat todella hauraat. Pieni lakka päälle tekee siis kynsille ja koko käsille hyvää, koska olen varsinkin talvisin huomannut, että ilman kestolakkausta mun kynnet imevät kaiken kosteuden muualtakin mun käsistä. 

Musta olisi kiva kuulla, millaisia kauneusrutiineja – vauva-arjessa tai ei – te pidätte oman hyvinvointinne kannalta tärkeinä? Vai liittyvätkö kauneudenhoitoasiat ja hyvinvointi teillä edes mitenkään yhteen?

-Karoliina-

Kommentit (6)

Klaarajavauva
1/6 | 

Mulla on oikeastaan kaksi pakollista. Jokailtainen suihku, joka takaa sen, ettei seuraavana aamuna tarvi epätoivoisesti etsiä sopivaa suihkuväliä. Ja aamulla aamupesun yhteydessä levitetty meikkivoide. Kun nämä kaksi on hoidettuna, tunnen olevani riittävän huoliteltu vauvan äiti :). Yleensä laitan vielä jotain värillistä huulirasvaa. Hiukset pidän melkein aina kiinni, koska vauva tarttuu muuten koko ajan hiuksiin.

Heidi.H
2/6 | 

Itse kosmetiikan parissa työskentelevänä, oli jotenkin ihan ”järkyttävää”, että ensimmäisten vauvakuukausien aikana suihkussa käyminenkin tuntui mahdottomalta suorittaa, kun oli niin kiinni vauvassa. Alusta selvittyä tärkeintä oli helppo leikkaus&väri hiuksiin (kuivashampoolla pesuvälin pidentäminen), nopea meikki, värjätyt kulmat ja vaalea kynsilakka minkä kulumista ei niin huomannut heti. Jos olisi ollut taloudellisesti mahdollista niin olisin todellakin otattanut ripset ja kynnet kerran kuussa. :D tsemppiä loppuodotukseen!

Karo8888
3/6 | 

3 lapsen äitinä ja nuorin juuri 8kk. Suosittelen pysymään helpossa hiusvärissä ja helpossa leikkauksessa.
Paras kauneusvinkki on että nuku kun voit ja muista syödä terveellisesti sekä monipuolisesti. Satsaa peitevoiteeseen tai pikameikkiin. Itselleni tulee fressi olo heti aamusta kun on saanut käydä suihkussa sekä pikameikki naamassa. Ja miten löytyy aikaa kyllä sitä löytyy ja onhan sulla onneksi toinen puolisko ja varmasti reipas isosisko apuna! :)

Toiset pitää pinnallisena näitä kauneusasioita vauva arjessa mutta mä kannatan ehdottomasti pitämään omasta pikasuihkusta kiinni ja pikameikistä jos se yhtään piristää päivää. Ja jos on varaa pitää huolta ripsistä niin tottakai otat ne, kynnet on toissijaiset koska käsienpesu lisääntyy vaipanvaihtojen myötä ja kynnet muutenkin kovilla.

Vierailija
4/6 | 

Käy ottamassa kestotaivutus ja väri ripsiin, niissä on luonnollisempi "kuluminen" ja niitä ei oo kiire taas laittamaan, toisin kuin ripsienpidennyksiä jotka pitää aikalailla heti mennä huoltamaan kun pari ripseä lähtee.. Ja sitä kun ei tiedä pääseekö juuri silloin irtautumaan kotoa ripsien laittoon 😊 Sulla on muutenkin niin kauniit ja pitkät omat ripset, ettei niitä tarvi piilottaa katuharjojen alle 🤭

Kaisu
5/6 | 

Moi! Minua kiinnostaisi kysyä, että mietitkö raskautta suunnitellessasi tai nyt raskaana ollessasi sitä, että kosmetiikka tai hiusvärit olisivat haitallisia? En itse ole vielä raskaana, toivottavasti kuitenkin jonain päivämä, ja tämä aihe hieman ahdistaa kun olen myös laittautuja, joka ei käytä luonnonkosmetiikkaa ja värjää tyveä 4viikon välein 🙈

Tuplamamma
6/6 | 

Sain kaksoset viime kesänä ja ainut sääntöni oli harjaa hampaat, harjaa hiukset ja deodorantti. Silti en aina pystynyt tähän, eli olen ollut mielettömön kiireinen koko vuoden, huh. Voimia

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Multa on kysytty nyt sekä instassa, että ihan livenä viimeisten kuukausien aikana päivittäin sitä, miten meinaan järjestää mun työt, kun vauvat syntyvät. Olin miettinyt tätä asiaa toki jo ennen raskautumista etukäteen, mutta tokihan kaksi kappaletta vauvoja ja hieman erilainen raskaus muuttivat suunnitelmat heti alkujaankin. Tai no. Niin hyvin, kun elämässä ja varsinkaan vauvojen kanssa mitään voi etukäteen edes juuri lyödä lukkoon.

Koska jonkinlaiset suunnitelmat on silti tehtävä, on mun plääni syksylle ja vauvavuodelle seuraava.

Ensinnäkään mä en tule näillä näkymin (jos jotain hyvin dramaattista ei tapahdu), lopettamaan mun töitä kokonaisuudessaan missään vaiheessa. Työ on tosi iso osa mun identiteettiä ja sellainen pilkahdus minuudesta kaiken äiteyden keskellä, että ihan jo mielenterveyteni vuoksi koen, että mun on tärkeää pysyä kiinni kirjoittamisessa ja some-töissä. Niin mä tein myös F:n ollessa vauva (kirjoitin kolumnia, aloitin blogin ja tein Kaksplussaan yhtä juttusarjaa), niin meinaan tehdä myös nyt.

Jonkinlaista kevennystä on kuitenkin luvassa. Mulla on nyt selkeä postaustahti, mutta kun olo alkaa käydä liian voipuneeksi (ennen synnytystä tai sen jälkeen), meinaan pitää mun vuoden pitämättömiä lomia tässä kohdassa. Mä olen panttaillut lomapäiviä koko vuoden ja syksyllä on sitten oivallinen sauma pitää ne pois alta. MeNaiset on ollut myös ihan superjoustavia ja ihania sen suhteen, miten lomien jälkeen voin jatkaa blogia. Jonkinlainen kevennys on siis luvassa. Minusta aivan täydellistä tukea työnantajalta: Ei ole näköjään sellainen ”naiset tukee naisia -henki” jäänyt vain puheen tasolle, vaan ihan oikeasti tuetaan ja ymmärretään, kun sen hetki on. Arvostan tällaista toimintaa tosi paljon!

Huolta ei silti kannata kokea, ettenkö tänne viikoittain ja useasti kirjoittelisi. Koska ihan varmasti kirjoitan. En varmasti edes osaisi olla kirjoittamatta!

Kolumni sen sijaa ilmestyy MeNaisten printissä aivan normaalisti, eli kolmen viikon välein, vaikka bebet syntyvätkin. Tätä varten mun pitäisi kyllä tehdä juttuja tai ainakin ideoita jemmaan, mutta vähän tuntuu sille, että en kuitenkaan tee niin. Ennakointi ei ole oikein mun juttu, ja tekstit – ne ajattomatkin – kuluu minusta, jos kauheasti kirjoittaa etukäteen. Toivon ja uskon, että kyllä mä kolumnitkin saan jotenkin puskettua ulos, vaikka elämä nyt muuttuukin.

Joutsenen kanssa mä kevensin tahtia jo keväällä, ja kesän aikan lopetin kokonaan (ainakin hetkeksi). Töiden vähentäminen tuntui kauhealle, koska rakastan tuota brändiä ja sen tuotteita, ja tuntui, kun oma tekeminen olisi vasta lähtökuopissaan. Pahoinvointi teki päätöksen kuitenkin ikään kuin puolestani, koska maantieteellisesti Joutsenen tehdas ja konttori Riihimäellä oli minulle vaikeimman matkan päässä.  Onneksi tämäkin asia meni niin joustavasti kuin vain pystyi, eikä mun Joutsen-untuvarakkaus ole minnekään kadonnut. Blogissa Joutsen vilahtelee aivan varmasti edelleen ja toisaalta mistäs sitä tietää, miten tästä vielä joku päivä äitiysloman jälkeen työkuvioit menevätkään. 

Sidoste-töitä mä sen sijaa olen tehnyt koko ajan, tosin aina voinnin mukaan. Töiden teon myös heikossa hapessa ja taukojen kanssa on mahdollistanut se, että mulla on ollut näissä duuneissa ihan älytön mäihä.  Se, missä mä olen ollut Sidoste-töissä senior, on mun oikeana kätenä (ja kaikkena muunakin!) – juniorina – ollut Pinja. Pinja on hoitanut kaiken sen, mitä mä en ole jaksanut tai voinut. Ja päälle toki omatkin työnsä. Me ollaan pidetty niin monta palaveria niin, että mä olen vaan maannut sohvalla ja Pinja on nakuttanut tietokonetta. Tai järkätty kuvauksia niin, että Pinja on hoitanut kaikki taustat ja järjestelyt ja meikäläinen on astellut kuvauksiin vaan paikalle. Ilman tuollaista duunikaveria tämä paketti ei olisi mitenkään toiminut. Nyt syksystä eteenpäin – ehkä tässä elo-syyskuun aikana – mä lopetan Sidoste-hommat hetkeksi kokonaan, ja Pinja ottaa koko vastuun meidän paketista. Tai no.  Pidetään me silti yhteisiä ajatusriihiä (inhona tätä sanaa, mutta en keksi parempaa) kuitenkin useamman kerran kuussa. Sidoste on sellainen mun lempilapsi, että en kestäisi olla erossa niistä kuvioista ihan kokonaan ja samasta syystä olen raskaanakin halunnut roikkua messissä aina, kun omat voimat sen on sallinut.

Milloinka mä näitä töitä meinaan sitten ihan konkreettisesti tehdä? Pyrin elämään niin, että sunnuntai on mun viikon virallinen ja megatehokas työpäivä. Sunnuntai aika monestakin syystä. Yksi syy on tietysti se, että A voi olla kotona tyttöjen kanssa. Harvoin hänellä on nimittäin töitä sunnuntaisin, vaikka viikonloppuisin muuten aina silloin tällöin onkin. Sunnuntaityöskentely on myös taloudellisesti järkevintä, koska KELAlta kerrottiin, että työskentely sunnuntaisin tai arkipyhinä ei vaikuta äitiysrahaan. Jos pitää ottaa palavereita, kuvauksia tai vaikka puhekeikkoja muille päiville, täytyy sitten varautua siihen, että ilmoittaa asiasta aina KELAlle ja tietää, että noilta päiviltä äitiysraha tippuu minimiin.

Tosin uskon kyllä, että jos vaan suunnittelen oikein, sunnuntaiduuni on ihan hyvä järjestely. Kaikki postaukset niin blogiin kuin instaankin (jos siis instassa kaupallista maksettua sisältöä, eikä vaan omaa löpinää), voi nykyisin ajastaa etukäteen. Ja sellainen 1/3 kolumnin, ½ kokouksen ja muutaman blogipostauksen teko yhden päivän aikana kuulostaa jopa aika kevyehkölle. Kun olin esimerkiksi opettajana, tein yhden maanantaivapaapäivän aikana aina jemmaan 7-8 postausta. Ja sekin onnistui F:n päiväkotipäivän raameissa. Pitää vaan ehkä järjestää homma niin, että joko istun Peltorti päässä työpöydän ääressä kotona, tai lähden vaikka kahvilaan tekemään duunia. Sen tiedän, että kotona kaiken keskellä tuollainen tehokkuus ei tule onnistumaan! 

Koko hommaa tietysti helpottaa sekin, että ollaan alusti asti päätetty, että me palkataan myös kotiapua, sekä mä palkkaan tämän lisäksi itselleni kaikkiin juokseviin työhommiin assarin. Mun ei ole järkeä tässä elämäntilanteessa käyttää aikaa joidenkin tosi teknisten sähköpostien hoitoon tai muuhun sellaiseen, joka ei ole varsinaisesti tätä mun omaa kirjoitustyötä. Soppariasioita, neuvotteluja, kuvia ja kaikkea kalenterihommaa voi varsin hyvin hoitaa joku toinenkin mun puolesta. Se, miten palkkaaminen käytännössä –  kaikkien näiden Suomen lakikiemuroiden kanssa toimiessa – täytyy ohjeiden mukaan tehdä, jääköön mun kirjanpitäjän huoleksi.

Että sillä tavalla! Suunnitelmaa on. Osa leväperäistä, osa mietittyä, mutta eiköhän tämä tästä ala edetä. Aina jos alan stressata, mietin, että olenhan mä ennenkin selvinnyt tilanteista kun tilanteista. Sitä paitsi meillä on nyt jo niin tasa-arvoisia nämä lapsehoitokuvioit ja kodin työt, että mä uskon, että kun vaan puhalletaan A:n kanssa samalla tavalla yhteen hiileen, saadaan homma pyörimään. Mun ei tarvitse ottaa kaikkea omalle kontolleni, vaan myös mulla - kaksosia tai ei - on mahdollisuus tehdä töitä ja panostaa intohimoduuneihin. Jatkossa pitää sitten pohtia, miten palaan joskus kokopäiväisesti töihin, jääkö mies kotiin, voidaanko molemmat tehdä töitä yhtä aikaa jollain järjestelyillä ja niin edelleen. 

Kaikki vinkit muilta äitiys"lomalla" työskennelleiltä otetaan ilolla vastaan :)

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

 

 

Kommentit (4)

Käyttäjä32768
Liittynyt30.5.2019
1/4 | 

Kuulostipa tosi inspiroivalta! Mulle ois ihan unelma, jos voisin tehdä jotain pientä duunia vanhempainvapaan aikana, mutta en ole yrittäjä, joten se ei oikein onnistu - ellen sitten keikkaile sunnuntaisin. Saattaa olla, että aloitan tekemään jotain tutkimustyötä, jota voisi tehdä 2-3h päivässä esimerkiksi, se olisi ihan mahtavaa!

Suvi Maarit
2/4 | 

Ihanan inspiroivaa, että joku jaksaa tehdä töitä lähes heti raskauden ja synnytyksen jälkeen. Itsellä jäi haluamisen tasolle, koska imettämiset ja yövalvomiset verotti vaan niin paljon voimia. Tsemppiä (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

toinen yrittäjä
3/4 | 

Assarin palkkaaminen on kallista ja hankalaa, pidä mielessä, että voit palkata myös freelancer-pohjalta jonkun pätevän tyypin hoitamaan asioita ja sopia, että hän laskuttaa esim. tuntipohjalta sinua. Omassa yrityksessäni päädyin tähän ratkaisuun, koska töitä ei ollut tasaisesti ja työsopimuksen tekeminen olisi ollut a)hankalaa b) kallista. Lisäksi löysin tyypin, joka oli pätevä, ja jolle oli ok lähettää minulle lasku toiminimensä kautta tehtyjen tuntien mukaan. 

Vierailija
4/4 | 

Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta😻 kivaa vaihtelua äippälomalla tehdä töitä ja usein huomaan imettäessä pyörittelevän ajatuksia ja ideoita, ja niitä imetyshetkiähän riittää 😅😅 Sen ajattelin sanoa, että jos tuntuu vauvojen kanssa liian rankalta, niin muutoksia kannattaa tehdä aika herkästi.. Vähentää töitä, palkata apua vauvojen hoitoon tai työhön. Meinasin itse äitiyrittäjänä uuvahtaa, ennen kuin hoksasin. Kaikkea hyvää ja tsemppiä raskauteen❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat