Kirjoitukset avainsanalla opettaja

Mulla oli eilen Insta Storiesin puolella yllättäen asiaa, kun aloin taas pitkän tauon jälkeen puhua opettajan työstä. Mähän olen tehnyt nämä mun opettaja-avautumiset jo viime talvena täällä, täällä, täällä ja täällä, mutta näköjään ainakin yksi asia jäi käsittelemättä. Nimittäin se, onko opettajan ammatti palveluammatti. Ja ovatko lapset ja vanhemmat asiakkaita.

Kuten jo storiesissa kerroin, mun mielestä opettaja– toisin kuin kommenttiboksissa useampikin henkilö kertoi – ei ole palveluammattissa. Opettajan tehtävä on kasvattaa ja opettaa. Piste.

Opettajan työtä – olipa kyse päiväkodista, perusopetusta tai toisesta asteesta –  ei voi verrata siihen, että ”kyllä kaupankassallakin myyjän on hymyiltävä ja oltava ystävällinen, vaikka olisi huono päivä”. Uskokaa tai älkää: Sitä tsemppaamista opettajatkin tekee. Silloinkin, kun välitunnilla olisi joutunut elvyttämään oppilasta, tekemään lastensuojeluilmoituksen tai silloin, kun virtsarakko huutaa hoosianna, koska ei ole taaskaan ehtinyt välitunnilla vessaan.

Mä koen, että suuri ongelma kodin ja koulu kommunikaatio-ongelmista juontaakin juurensa juuri tästä seikasta, että toisten mukaan kyseessä on palveluammattilainen-asiakas -suhde. Toisten mielestä ei. On ihan selvää, että näin radikaali ajatusero johtaa ongelmiin, vaikkei niitä kumpikaan osapuoli haluaisi.

Mutta. Vaikka opettajalta ei varsinaista palvelua kannatakaan mielestäni alkaa vaatimaan, täytyy opettajan tietysti olla dialogissa vanhempien kanssa.  Koska vaikka kyseessä ei ole palveluammatti, voi opettajalta silti edellyttää ammattitaitoista, fiksua ja inhimillistä otetta asioihin. Koska joskus myös me (voinko enää sanoa ”me”?) opettajat sokeudumme omalle työllemme. Emme näe jotain tärkeää asiaa omasta toiminnastamme tai oppilaastamme. Silloin me tarvitsemme, joka esimieheltä, kollegalta tai vanhemmalta herättelyapua. Ihan niin kuin varmasti jokainen muukin ammattiryhmän edustaja tarvitsee apua joskus ulkopuolelta.

Minulle ainakin on käynyt opettajana joskus niin, että jos olen saanut vaikka jonkin konfliktin tai huonosti menneen tilanteen jälkeen vanhemmilta viestin, jossa lapsen taustaa tai luonnetta on avattu tarkemmin, olen oppinut jotain sellaista, jota ilman tätä keskustelua en olisi oppinut. Ja se taas on lisännyt ammattitaitoani seuraavissa samansuuntaisissa tilanteissa. Se, ettei opettajalta kannata varsinaisesti vaatia palvelua, ei kuitenkaan ole siis sama kuin se, etteikö opettajalta voisi vaatia omien asenteidensa tai toimintamalliensa tarkennusta.

Minulla oli esimerkiksi liki 10 vuotta sitten kollega, joka soitatti – olipa kyseessä mikä tahansa oppitunti – luokassa hengellisiä lauluja ja virsiä. Siitäkin huolimatta, että 1/3 luokan oppilaista kuului toiseen uskontoryhmään kuin tähän meidän valtion omaan. Tässä tapauksessa vanhemmat ottivat yhteyttä kouluun – ei vaatiakseen palvelua, vaan vaatiakseen opettajan asenteiden ja koulun uskontolinjauksen tarkennusta. Ja minusta se oli aivan oikein! Opettaja ei saa käyttää ”valta-asemaansa” väärin, koska opettaja on myös – uskokaa tai älkää – aika usein todella merkittävä asennekasvattaja.

Mä olen tarkastellut koulua 9 vuotta opettajan näkökulmasta. Varhaiskasvatusta ja koulua puolestani vanhemman näkökulmasta 7 vuotta. Olen ollut opettaja, joka ottaa palautetta kotoa ja antaa palautetta kotiin. Mutta olen ollut myös vanhempi, joka ottaa palautetta koulusta, mutta myös antanut sitä sinne suuntaa. Sellaista on kommunikaatio ja dialogi, jossa toisen ei tarvitse olla asiakas, eikä toisen palveluammattilainen.

Mitä koulun ja kodin väleihin toivoisin, olisi ymmärrys. Ymmärrys siitä, että opekin on vain ihminen. Sellainen, jolla saattaa olla kotona avioero tai sairas lapsi. Tosin niin on ihminen se vanhempikin. Se, joka tekee joskus ylilyöntejä lillukanvarsista, koska kyseessä on se hänelle rakkain olento, oma lapsi.

Tsmeppiä opet ja vanhemmat kevätlukukauden loppurutistukseen!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 | 

Hyvä kirjoitus. Aiheellinen. Itse olen huomannut samanlaista asennemuutosta myös hoitoalalla. Vaaditaan palvelua. Ja palautteissa joko kiitetään tai moititaan palvelusta. Hiukan laittaa karvat pystyyn tuo sanavalinta tässä(kin) yhteydessä.

Terv. kätilö

Ei ole ketään jota opet ei pys...
2/8 | 

Myyjän työ on antaa tuote ja ottaa rahat. piste.

Poliisin työ on pamputtaa ja sakottaa. piste.

Papin työ on kastaa, haudata ja saarnata. piste.

Ulla
3/8 | 

Ehkä opettajan ammattia ei lueta perinteisiin palveluammatteihin, mutta jokainen ammatti on omalla tavalla palveluammatti. Harvaa työtä tarvitsee tehdä, jos ei löydy asiakasta. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että vanhemmille ei tarvitse palveluksia tehdä, mutta ilman lapsien palvelua opettajaa ei tarvita ollenkaan. Enkä tarkoita palvelulla nyt mitään jokaisen toiveen toteutusta. Mutta tässä on lapsien myötä tullut seurattua kaikenlaisia opettajia, ja kyllä oikeasti osalle tuntuu olevan hieman epäselvää, että kaikkein tärkeintä ovat oppilaat ja heidän oppiminen. Mutta onneksi kohdalle on osunut myös opettajia, joille lapset ja heidän oppiminen ja koulussa viihtyminen on tärkeää. Heitä tekee mieli halata joka kevät ja heitä oppilaat rakastaa!

Juliaihminen
4/8 | 

Hyvä kirjoitus, ja olen ehdottomasti samaa mieltä. Kun olen kuunnellut monia opettajaystäviä, niin on tullut vähän sellainen olo, että tällainen induvidualistinen tapa olla maailmassa ja ajatella, että minä olen joka tilanteessa palveltava asiakas, on loppujen lopuksi haitallinen ihan kaikille, ennen kaikkea oppilaille. Opettajilla on rajalliset resurssit ja ajan pitäisi mennä ennen kaikkea siihen opettamiseen, ei niin megana mihinkään asiakaspalveluun tai vaatimusten täyttämiseen.

Vierailija123
5/8 | 

Kiitos kun otit esiin tämänkin tärkeän asian esiin opettajuuteen liittyen!

ida ihana
6/8 | 

Itse varhaiskasvatuksen puolella opettajana toimineena tuntuu, että tuo vanhempien vaatimustaso kasvaa mitä vanhemmista lapsista kyse, ja valittaminen on nyt helpompaa. Aina mahtuu mukaan kaikenlaisia vanhempia, mutta päiväkodissa ja esipopetuksessa vanhemmat ovat oman kokemuksieni mukaan vielä yleensä tosi kiitollisia, vastaanottavaisia ja muistavat aina kiittää päivältä :) Lasten kasvatustyötä tehdään aidosti yhteistyössä vanhempien kanssa, joka on rakennettu molemmin puoliselle kunnioitukselle ja luottamukselle. Ja se on hienoa ennen kaikkea lasten kannalta!:)

Ida

http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Vierailija
7/8 | 

Sama tulee esiin myös lääkäreillä, vaaditaan asiakaspalvelua. Lääkäreillä ei kuitenkaan ole ole asiakkaita vaan potilaita!

Kommentti
8/8 | 

Tämä diskurssi johtuu ns. uusliberalistisen talouspolitiikan nousun takia 1990-luvulta lähtien. Tähän ajatteluun liittyy se että kaikki yhteiskunnassa voidaan ajatella taloustieteen termein. Potilas on asiakas ja oppilas on asiakas ja vaaditaan palvelua. Nämä ovat tulleet ihmisten kyseenalaistamatta. Myös tehokkuus ja tuottavuus puhe liittyvät samaan. Kokoomuslainen politiikka muutti 1990 luvulla monia koulutukseen ja julkishallintoon liittyviä lakeja ja puhe tuli julkiseen talouteen yksityiseltä puolelta. 100 vuotta voimassa ollut koulupiiri-laki lakkautettiin ja koulutuskilpailu tuli kuvioihin. Enää ei siis mennä lähikouluun vaan kilpailutetaan kouluja. Lasten yhdenvertaisuus ja taas-arvo kärsivät. Lukekaa sosiologiaa, taloustiedettä ja kasvatustiedettä ym.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

karo17 (2).JPG
karo17 (2).JPG

Jaahas. Ope-saaga alkaa olla tällä erää lopuillaan. Vaikka. Onhan mulla vielä muutama asia koskien sitä, miksi mun mielestä opettajat väsyy. Vaihtaa alaa.

 

Palkka ei vastaa koulutusta

Opettajan palkka on asia, joka nostetaan esille tasaisin väliajoin. Ja kyllä. Onhan se aika kehno (varsinkin lastentarhanopettajien!), jos ottaa huomioon koulutuksen pituuden suhteessa maamme keskikuukausiansioon (3 631e/kk, 2017). Tilanteessa on muutama ongelmakohta.

  1. Jo pelkkä lähtöpalkka on koulutukseen nähden alhainen. Lastentarhan opettajat ovat vähintään yliopiston käyneitä kandeja, kaikkien pätevien peruskouluopettajien täytyy olla vähintään yhden oppiaineen ja pedagogisten opintojen maistereita. Jos ottaa lähes minkä tahansa muun alan, jossa koulutus on sama, palkka on parempi. Ja ei: Tätä ei edelleenkään selitä opettajan pitkät lomat, ja vuoden koko kiertoon jaettu palkka, joihin niin usein vedotaan. Huono se on silti. 
  2. Etenemismahdollisuudet uralla ja palkallisesti ovat olemattomat. Jos ottaa mukaan kaikki ikälisät ja työnvaativuuslisät, opettajan palkka nousee työuran aikana (jos on siis valmistumisesta eläkeikään) noin muutaman nettokympin (!) verran vuodessa.
  3. Hassua on myös se, että toisin kuin monissa muissa ammateissa, opettajan palkka voi laskea, vaikka työpaikka pysyisi samana ja kokemus lisääntyisi. Ainoa asia, josta opettaja voi nimittäin saada lisätienestiä, on lisätunnit (=opetusvelvollisuuden yli menevät opetustunnit). Nämä tunnit ovat kuitenkin kiinni aika kulloisestakin resurssista ja oppilasmäärästä, joten kokeneenkin opettajan palkka voi laskea uran edetessä.
  4. Pimeintä tässä yhteiskunnassa on se, että minä saan yhdestä Instagram-kuvasta saman verran rahaa, kun sain opettajana KUUKAUDESSA siitä, että pidin kaksi lisätuntia ja yhden tukiopetuksen JOKA VIIKKO. Se on mielestäni väärin! On ihan totta, että palkka ei pelasta, jos ammatti ei muuten ole oikea. Mutta jos huono palkka heijastelee yhteiskunnan arvoasteikkoa, syö se ammatillista itsetuntoa.

 

Yliopisto ei valmista kohtaamaan oikeita ihmisiä

Vaikka yliopistossa opeopiskelijoille onkin pedagogiset opinnot ja harjoittelut, ei normaalikoulun meno vastaa normaalin koulun menoa. Mä olin ollut reilun vuoden jo kokopäiväisesti töissä koulussa, kun suoritin viimeisen opetusharjoitteluni. Kun sitten katsoin sitä hipihiljaista, mutta alati innostuvaa harjoitteluluokkaani, tajusin, ettei tämä tilanne vastaa millään tavalla sitä tavallista peruskoulua. Ei varsinkaan, kun niitä yksittäisiä opetustunteja hiottiin ja suunniteltiin tunti tolkulla.

Yliopiston ongelma on se, että se kasvattaa tutkijoita, ei opettajia kentälle. Ei siellä kerrota, mitä tehdä, jos oppilas viiltelee itseään. Ei sitä, kuinka ottaa humalaiset vanhemmat vastaan arviointikeskusteluun, eikä sitä, miten toimia, kun teini-ikäinen oppilas tunnustaa vastavalmistuneelle opettajalle rakkauttaan tai päättää vetäistä pään sekaisin ennen aamutunteja.

 

Vittusaatana, älä herpaannu koskaan

Kaikki, jotka tuntevat minut yksityiselämässä, tietävät, että olen aika kova kiroilemaan. Siksi en säikähdä ekaa ”voi pentele -huudahdusta”. Mutta se koulun jatkuva melusaaste, ja varsinkin teineille tyypillinen ronski kielenkäyttö syö ihan oikeasti todella paljon voimia. Ymmärrän hyvin, että kiroilu kuulu usein osana teini-ikää, eikä se minustakaan ole mikään maailman suurin synti. Tämä ei silti poista sitä, kuinka ainainen kiroilun kuuleminen vie voimia. 

Kun olin opettaja, en juuri ikinä kuunnellut musiikkia, kun en vaan yksinkertaisesti kestänyt enää yhtään lisämelua elämääni. Samoin hiljensin F:n aina päiväkoti- ja työpäivän jälkeen iPadin kanssa puoleksi tunniksi, ja vasta sitten jaksoin olla taas äiti. Halusin vaan yksinkertaisesti olla aivan hiljaa.

Joku ei-opettaja taisi ihmetellä, miten esimerkiksi 6 tunnin työpäivän jälkeen voi olla niin väsynyt. Teen nykyisin töitä 8- 10 tuntia joka päivä. Ja todella usein niin, että en varsinaisesti pidä taukoa edes ruokkiksen vertaa (kiitos Woltin). Silti työn kuormittavuus on aivan eri luokkaa, koska minun ei tarvitse olla sataprosenttisesti läsnä koko ajan. Voin huonona päivä uppoutua hetkeksi omiin ajatuksiini, olla tarvittaessa hiljaa tai jakaa iloja ja murheita sopivassa välissä työkavereiden kanssa. Eikä palaverissa useinkaan istuta kahta-kolmea tuntia enempää kerralla. 

Opettajana sen sijaa piti olla kaikki aistit valppaina siitä samasta sekunnista lähtien, kun töihin aamulla meni. Ei siinä voi sanoa lapsosille, että ”mä tässä chillailen hetken ja virityn päivän tunnelmaan. Aloitetaan hommat vartin päästä.”

Sama pätee siihen, miten yksityiselämä ei saa periaatteessa näkyä opettajan toimissa yhtään. Se, missä aikuistöissä voi sanoa kollegalle, että on vähän paha mieli, kauhea pääkipu tai vaikkapa keskenmeno alla, ja on siksi vähän poissaoleva töissä, ei päde luokkatilanteeseen. Vaikka yksityiselämässä olisi tapahtunut mitä, ei opettaja voi herpaantua, tai muuten koko tilanne räjähtää käsiin. 

 

Kirjaaminen ja jatkuva uhka siitä, että munaa 

Se, mikä mua ehkä eniten sapetti opettajan töissä, oli joka ikisen asian kirjaaminen ylös. Jos sulla oli huoli oppilaan henkisestä tilasta, sen kun vaan kirjaamaan sitä lomakkeeseen. Jos aistit oppimispulmaa, kirjaamaan vaan. Jos sait tietää sisäilmaongelmista, piti täyttää lomake. Jopa se, kun kerran raskaana ollessa sain oppilaalta nyrkin mahaan, (ja toisen kerran tikit silmäkulmaan), oltiin ekana vaatimassa väkivaltatilanneraportin rustaamista.

Kaiken tämän kirjaamisen takanahan on se julmettu pelko, joka koulumaailman ympärillä pyörii. Opettajia ja kouluja vaaditaan vähän väliä tilille jos mistäkin virheestä, joten kirjaamisen ajatellaan olevan meidän työntekijöiden avuksi. Että eipähän ainakaan päästä sanomaan, että on tehty väärin. Olen itse asiassa käynyt jopa kolmetuntisen luennon siitä, missä OAJ:n lakimies kertoi erilaisia tilanteita, joissa opettaja on joutunut kuseen tehtyään väärin. Tämän tietysti oli tarkoitus auttaa meitä opeja, jotta emme joutuisi pulaan. Itseäni tosin alkoi vaan, juuri toista vuotta opetehtävissä olevana keltanokkana, vaan ennemminkin pelottaa. 

 

Kaikilla on mielipide koulusta

Koulun yksi haaste on se, että jokaisella on siitä mielipide tai kokemus, vaikka ei olisi itse koulurakennukseen 50 vuoteen astunutkaan. Kuten jo sanoin ihan ekassa postauksessani, minun mielestä koulu on muuttunut jo viimeisen kymmenenkin vuoden aikana niin paljon, että sitä on vaikea uskoa. Joten 20 tai 50 vuotta on jo eri universumissa.

Ymmärrän myös, että yhteiskunnallisesti koulu on tärkeässä keskiössä, joten siksi ihmiset haluavat jakaa koulun suhteen näkemyksiään. Vaikka out of the box -ajattelu on monesti enemmän kuin tervetullutta, on se välillä myös sellaista, ettei se vie tosielämässä – siellä koulun sisällä – asioita ainakaan parempaan suuntaan. Koulu kun nyt sattuu olemaan vielä vuonna 2018 koulu, eikä mikään yrityskylä-kyberavaruus, vaikka kuinka haluttaisiin karistaa koulun dinosaurusluonne tästä päivästä menneeseen.

Minusta oiva esimerkki tästä oli ensimmäiseen opepostaukseeni saamani kommentti:  ”Pitääkö oppimateriaalikin tehdä joka tunnille uudestaan? Olen ajatellut, että yksi pitkään opettaneen hyvä puoli on se, että hänellä on materiaalit valmiina ja niitä on helppo tarvittaessa muokata ja hän osaa opettamansa aineen "ulkoa" ja siksi pystyy myös keskittymään niihin oppilaisiin ja kaikkiin ristiriitatilanteisiin luokassa.” Ja tietysti ymmärrän, että mistäs sitä tietää toisen ihmisen ammatista, kun en minäkään tiedä kenenkään muun kuin omani kiemurat, joten vinkkien anto on oikeasti vain sitä, että halutaan aidosti auttaa.

Mutta jos edelleen kuvitellaan, että nykypäivän opettaja astelee luokkaan jotkut 12 vuotta sitten tehnyt tuntisuunnitelmat kainalossa, iskee kalvot esille ja vetää vanhalla kaavalla, mutkistaa se aika paljon keskustelua koulun nykytilasta. Ja se ehkä onkin se suuri ongelma! Ulkoapäin tulee paljon ohjeita ja käsityksiä, jonka keskellä – todellisuuden kanssa ristipaineessa – sitä sitten yritetään tehdä parhaamme. Siinä mielessä koulu on julkisuudessaan hyvin erilainen ammatti kuin joku yksityisen sektorin ala.

Tästä aiheesta pieni esimerkki mun työuralta. Kielenhuolto (pilkut, pisteet, yhdyssanat yms) kuuluu periaatteessa opetettavaksi joka luokalle yläkoulussa. Pidin yleensä sellaisen kielenhuoltojakson, eli opetin kaikille opetusryhmilleni luokka-asteesta riippumatta kielenhuollon aina samojen viikkojen aikaan. Se teki sen, että yhdessä jaksossa opetin samaa asiaa noin neljän viikon ajan jokaiselle ryhmälle. Toisin sanoen pelkkää kielenhuoltoa 72-104 tuntia vuoden sisällä (riippuen tuntimääristäni,  jotka olivat vuosien aikana 18-25h/vko).  Ja koska olin koulussa sen yhdeksän vuotta, opetin PERIAATTEESSA tismalleen niitä samoja asioita noin 648-900 oppitunnin ajan. Ja joo: Joku kielenhuoltoprojekti, muistisääntö tai harjoite saattoi olla sama, mutta yksikään tunti ei ollut samanlainen. Eikä yksikään luokka tai yksilö. Toisin sanoen kertaakaan niille 648-900 oppitunnille ei voinut mennä asenteella, vedelläänpä jotain vanhasta muistista. Totta on, että MINÄ kyllä muistin asiat. Mutta jokainen opetustilanne ja oppilas oli yksilö.

 

Kiitos tästä koko viikon kestäneestä paluusta opettajan elämään teille. Olette kommentoineet rakentavasti ja virkistäneet muistiani!

Pakko jakaa lopuksi, kaiken tämän kritiikin keskellä ihana kohtaaminen oppilaiden kanssa vuosien takaa. Mulla oli eräs AIVAN huikea opetusryhmä, joka omalla villillä luonteellaan laittoi paketin ja opettajien päät usein aivan sekaisin. Mutta. Ne ihmiset siellä olivat täyttä kultaa. Kun mä kerran olin itkenyt opettajanhuoneessa mun mummon jouduttua sairaalaan ja astelin luokkaan sen jälkeen kyyneleet pyyhittyäni coolisti, tajusivat nämä yksilöt punakasta naamastani, että kaikki ei ollut ihan ok. Muuten aina niin mölisevä luokka veti jo käytävällä ihan hiljaiseksi, ja yksi, se kaikista levottomin, tuli eteeni huolestunut ilme naamalla:

”Sallinen, onko kaikki ok?” Nielaisin reippaasti ja mumisin, että mummo on joutunut sairaalaan, mutta kaikki on aivan hyvin ja tästä nyt vaan aloitellaan tuntia. Astelin luokkahuoneeseen ja lauma seurasi minua. Iskin tavaroitani pöydälle ja ihmettelin, kun kukaan ei mennyt omille paikoilleen. Sitten joku rykäisi rivissä. ”Mitä jos annettaisiin ryhmähali?” kuului joukon keskeltä vähän epävarma ääni, ja niin, ennen kuin huomasinkaan, olin parinkymmenen ysiluokkalaisen tiukassa yhteishalissa.

Joten siksi. Juuri noiden kohtaamisten ja ihanien nuorten vuoksi tuo ristiriitainen, vaikea, väsyttävä ja välillä hermot vievä ammatti on niin upea. Siinä – lopulta – ollaan ihmisiä ihmisille!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

Kommentit (54)

kansankynttilä ja kiristävä nu...
1/54 | 

Hei!
Olen itse luokanopettaja ja toiminut alalla n. 20 vuotta. Voin allekirjoittaa jokaisen ajatuksen, minkä tämänkertaisessa postauksessasi kirjoitit. Kiitos. Kukaan muu kuin toinen opettaja ei voi ymmärtää työn kuormittavuutta. Sitäpaitsi kaikenmaailman kirjaamiset ja ylimääräiset, teennäiset suunnittelu- ja tiimityöt kuormittavat perustyön lisäksi. Nämä edellä mainitut "ihanuudet" ovat lisääntyneet huimasti viimeiset kymmenen vuoden aikana. Ihmettelen, miksi ammattijärjestömme ei enemmän pidä puoliamme. Valitettava tosiasi.

Mukavaa syksyä sinulle ja perheellesi!

t: vielä energinen ope, mutta että kuusvitoseksi tätä rumbaa??!!

Raportoinnista

On se kuulkaas vaan niin, että työ kuin työ, niin raporttia pitää vääntää. Ja se kuormittaa ihan jokaista työntekijää alasta riippumatta.
Että ihan vaan tiedoksi opeille, että perustyön lisäksi me muidenkin alojen ihmiset tehdään kaikenmoista muuta suunnittelu- ja tiimityötä.
Ja olen vähän niin kuin ajatellut sen niin, että jos siitä minulle palkka maksetaan, sitä sitten tehdään.

Vierailija

Kyllä. Ja käydään koulutuksissa, ollaan välillä (yllättävissäkin) iltatöissä ja tehdään paljonkin sellaista mikä ei ole sitä ”oikeaa työtä”. Oman ammattikuntani virheistä on viimeksi ollut ihan lööpissä asti viime viikolla, joten virheitä todellakin kytätään myös muilla aloilla ja jos niitä alkaa pelätä niin eipä oikein voi edes olla tällä alalla. Tai varmaan missään töissä..?

Opettaja minäkin

Sepä se, jos maksettaisiin. Kun mikään raportointi ei tuo senttiäkään lisää liksaa. Opettajien palkkaan sisältyvää YS-aikaa on 3 tuntia viikossa. Siihen aikaan sisältyy kokoukset, opettajien tekemä yhteistyö, kotien kanssa tehtävä yhteistyö ja lukematon määrä muuta. Jos opettajainkokous vie ajasta viikottain noin puolet, pitäisi lopun ajan riittää kaikkeen muuhun. Endi viikolla on tapaamiset yli kahdenkymmenen oppilaani huoltajien kanssa. Jokaista kohden on varattu 15-20 minuuttia, tulkkia tarvitseville vähintään tupla-aika. Lyhyemmälläkin matikalla laskee, että viikkojen YS-aika tulee käytettyä tässä. Mutta en voi silti sulkea yhteydenpitoa koteihin kuukaudeksi tai jättää tulevia kokouksia väliin.

Vierailija
2/54 | 

Mulla on kuudes opettajatyövuosi menossa ja tunnistan kaiken, josta kirjoitit kaikissa 4 postauksessa. Mä kuitenkin itse jaksan työssäni, tykkään siitä enkä haikaile muihin hommiin ja olen löytänyt pari selittävää tekijää jo aiemmin, kun olen asiaa miettinyt - ja ne ovat (ainakin osittain) synnynnäisiä ominaisuuksia, joihin on hirveän vaikea vaikuttaa.

Mä olen joissain jutuissa melko suurpiirteinen, en juuri stressaa ja olen kaikkea muuta kuin herkkä (jos siis mietitään kun on paljon puhe erityisherkkyydestä, niin mä kuulun janan toiseen ääripäähän). Pystyn helposti elämään mm. sen kanssa, että vetäisen hatusta tunnin sisällön koska en ole ehtinyt uhrata sekuntiakaan sille ennen tunnin alkua (no onneksi sentään harvoin ihan näin!). Olen myös päättänyt ihan tietoisesti tehdä töitä säännöllisesti joka päivä klo 8-16, yhtenä päivänä vähän pidempään parin ylitunnin takia ja sen on riitettävä. En edes ehtisi muuna aikana esim. tarkastaa kokeita, koska on omia ja lasten harrastuksia. Tästä syystä taas esim. tarkastutan kokeet oppilailla itsellään.

Oman työn organisoinnilla ei kuitenkaan pääse ihmeisiin, vaan koen suurimmaksi jaksamista edesauttavaksi tekijäksi (omassa tapauksessani siis) ihan vaan oman perusluonteen, joka sattuu soveltumaan tähän työhön hyvin.

Rin

Ihana kuulla kerrankin joltain toiselta opelta samanlaisia mietteitä mitä itselläkin pyörii mielessä.

Aloitin kieltenmaikkana 2014 ja olen koko työurani ajan pitänyt tarkasti kiinni siitä, että en tee yli 40h töitä viikossa. Tai jos teenkin, niin ainoastaan harvoin. En ole valmis uhraamaan omaa terveyttäni tai lapseni lapsuutta yhdenkään työnantajan tai teinin takia. Tiedän, että minulla on taipumusta perfektionismiin, ylianalysointiin ja stressierkkeilyyn, joten tietoisesti toppuuttelen itseäni, jos tuntuu, että mopo lähtee keulimaan. Tietynlainen sekoitus herkkyyttä ja kyynisyyttä tuntuu ainakin omalla kohdalla toimivan ja estävän pahimmat burn outit.

Olen taas kesän jäljiltä uudessa paikassa. Opetan pahimmillaan 34h viikossa, joten välillä keksin matskua tunneille samalla kun pidän niitä. Näin uskomattoman surkea resursointi nimittäin mielestäni PITÄÄ näkyä jo opetuksen laadussa (heh, vaikka toki tykitän timanttista settiä lennostakin). Sanon myös suoraan, jos minulle ei sovi jonkin ekstrahomman hoitaminen, siinäpähän antavat fudut ja etsivät paremman. (Vaikka viimein saadun vakipaikan menetys varmasti nakertaisi pitkään.)

Ja loppuhuomiona: teinit on parhaita ja tän työn suola ja sokeri! ️

Jennppa
3/54 | 

Täällä nieleskelen ja pyyhin kyyneleitä tuon ryhmähalin jäljiltä..ihania! Kiitos kun jaoit kokemuksia ja ajatuksia tästä aiheesta. Toivotaan, että opettajat yhdessä heräisivät vaatimaan muutosta.

Sinianu
4/54 | 

Siis painin juuri vakavan työuupumuksen kanssa. Työvuosia menossa vasta kolmas. Olen lastentarhanopettaja. Ikää 26v. Mietin vakavissani uranvaihtoa ja vähintään pitkäö sairaslomaa. Etenkin ns. "Normaalien" työpäivien jälkeen olen aivan loppu. Mulla on tuentarpeisia lapsia mun esiopetusryhmässä ja meno aika villiä (lievästi sanottuna). Resurssit nollissa. Oon neljänä päivänä viikosta lyömäs hanskoja tiskiin. Sit on ne päivät ku lapsi ohi mennen halaa. Kuinka ne ottaa joukkohalauksella vastaan kun tuun lomalta töihin. Miten se haastavin kaveri selvii tehtävistä ilman et kamat lentää tai päivästä ilman väkivaltaa. Siit tulee olo et vitsi tää on jotain siistiä, kun näkee ne onnelliset ilmeet, ilon, oppimisen ja kasvun. Niitä mä tuun kaipaamaan ja se mua harmittaa et kaikki muu siinä ympärillö on niin raskauttavaa, ettei tätä pysty. Tänäänkin tulin itkien töistä ja vieläpä iltapuhteena laskin loppu kuulle rahat, paljonko saa mennö kauppaan että pärjään seuraavaan palkkapäivään...

Ope itsekin

Tämä on todella surullista. Siis se, että nuori, motivoitunut henkilö uupuu työssään koska resursseja ei ole tarpeeksi. Riittämättömyyden tunne ja se, ettei ehdi eikä pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisi kuormittaa ainakin minua kovasti. Haluaisin kuitenkin tsempata sinua vielä. Jos oikeasti viihdyttävä alalla, niin koita hakeutua toiseen työpaikkaan/toisenlaisiin tehtäviin. Minä oli viime vuoden äärirajoilla ja mietin ensimmäistä kertaa alan vaihtoa. Vaihdoin sitten kuitenkin "vain" työpaikkaa ja nyt olen löytänyt työniloni uudestaan. ️ Ja tuo lastentarhanopettajien palkkaus on yhteiskuntamme häpeäpilkku!

Vierailija
5/54 | 

Äää rupesin itkee tääl ton ryhmähalin johdosta!!

Kuvaamasi esimerkki on juuri se, miksi tätä jaksaa vaikka oikeasti olen sitä mieltä ettei tarvitsisi.

Mutta ne lapset ja nuoret ja ne kohtaamiset. Varsinkin kun tietää vaikuttaneensa monen oppilaan kokemukseen itsestään ja siitä että pystyy.

Kiitos tästä juttusarjasta, oon käskeny ystävien, perheen ja puolison lukemaan nää ymmärtääkseen miksi en aina oo paras versio itsestäni heille.

t. erkka

Vierailija
6/54 | 

Kiitos hirmuisesti näistä postauksista Karoliina! Itse olen kyllästynyt selittelemään kuvailemiasi asioita ympäristölleni kun tuntuu että moni pitää sitä vain turhana naisten narinana. Itse kuitenkin ennustan, että nykyisellä kehityksellä tämä "opettajakupla" puhkeaa lähivuosien aikana ellei sille monella tasolla ryhdytä tekemään jotain. Meillä on pian valtava määrä uupuneita opettajia ja kunnilla valtavat laskut siitä syystä maksettavana.
Saamasi valtava kommenttimäärä, joka on tehty vielä erittäin asiallisessa hengessä ja keskustelu, jossa on keskusteltu asioista eikä ryvetetty ketään sekä tykkäysten tulva kertoo siitä, että olet tarttunut tärkeään ja yhteiskunnallisesti merkittävään aiheeseen. Toivottavasti nämä tekstit leviävät laajempaankin tietoisuuteen! Kirjoitathan tästä kirjan - meidän tarinoistamme?

Uupunut ope

En voisi olla enempää samaa mieltä. Kiitos Karoliina ihan hirmuisesti näistä postauksista. Tirautin tämän tekstin jälkeen itkut. Yksi hyvä päivä lasten kanssa, se ilo ja riemu pyyhkäisee pois monta väsynyttä hetkeä. Nyt olen kuitenkin niin uupunut, että kyselijöille linkkaan nää sun postaukset, tiivistävät täysin uupumiseni syyt.

Itse jaoin linkin postauksiin omassa henkilökohtaisessa Facessani, juurikin tuon tietoisuuden lisäämiseksi. Kaikki me ollaan varmaan saatu ystäviltä ja tuttaviltakin kuulla kuittailua juuri lomista ja lyhyistä työpäivistä, ja kun työ on muutenkin niin kevyttä, että mehän vaan luetaan tunneilla valmiita opeoppaita... Jakaa muutkin, ehkä jopa sattuu jonkun työnantajatahon silmiin. Nimimerkillä juuri uutta kouluttautumissuuntaa 12 vuoden opeuran jälkeen aloitteleva.

Nettanen
7/54 | 

Aivan loistava postaussarja Karoliina, KIITOS! Toivon todella paljon, että tämä herättäisi laajempaakin yhteiskunnallista keskustelua, koska aihe on niin äärimmäisen tärkeä.

Olin tällä viikolla Trendi-lehden Facebook-livessä puhumassa työuupumuksesta, ja työ josta puhuin, oli open työ. Päädyin heti ensimmäisen vuoden jälkeen vaihtamaan alaa. Ja hassua, että edelleen koen myös jonkinlaista häpeää siitä, että en jaksanutkaan/"pärjännyt" opena. En siis itse uupumuksesta, vaan siitä, että musta ei ollutkaan opeksi. En tuossa haastattelussakaan maininnut erikseen ammattiani, koska tavallaan pelkään edelleen huonoksi leimautumista tai jopa sitä, mitä entisten oppilaideni vanhemmat nyt ajattelevat, kun heillä jo silloin aikoinaan oli niin paljon sanottavaa kaikesta. Ja sitten taas - ihan älytön ajatus! Koska mitä väliä! Mutta jotenkin juuri tuo, että kaikilla on niiiiin vahvat mielikuvat open työstä, miten se pitäisi tehdä ja hoitaa ja millaista se on.

En muista enää, oliko tässä postaussarjassa oppilaiden vanhemmista ylipäätään puhetta? Täytyy todeta se tähän loppuun nimittäin vielä, että valitettavasti koin yhtenä raskaimmista asioista open työnä vanhemmat, jotka olivat niiiiin tietoisia kaikesta ja kuormittivat minua vähintään yhtä paljon kuin itse oppilaat.

Saman äärellä
8/54 | 

Kiitos tästä neliosaisesta, koulumaailman tilannetta osuvasti kuvailevasta jutustasi. Olen saamaa mieltä kanssasi ja allekirjoitan kaiken. Kokemusta yläkoulun opettajana itsellä jo lähes 20 vuotta. Pitkään aikaan tätä työtä ei ole pystynyt tekemään enää niinkuin toivoisi. Pärjätäkseni arjessa en voi enää tehdä tätä sydämelläni, vaan väkisin kyynistyy. Epäkohtiin lisäisin vielä yhden merkittävän kuormittavan tekijän eli koulujen sisäilmaongelmat. Tänä syksynä kun olen saanut niiden kanssa itsekin painiskella. Huono sisäilma tekee olon erittäin väsyneeksi ja jaksaminen on tiukilla. Tämä juttusarjasi ja kaikki niihin kirjoitetut kommentit pitäisi saada kaikkien kuntien sivistyslautakuntien jäsenten luettavaksi ja ennen kaikkea opetusministeri Sannille nämä voisivat olla silmiä avaavia tekstejä. Iso kiitos sinulle Karoliina.

Minä myös
9/54 | 

KIITOS täältäkin. Usein tosi mahtavaa työtä, usein ihan kauhean rankkaa. Lukisipa kaikki ei-opettajat nämä jutut. Itse koen nimittäin työn rankkuuden vähättelyn yhdeksi vaikeimmista asioista kohdata. Jos reilusti sanottaisiin, että vau, teette tärkeää työtä vaikka ei ole helppoa, sekin jotenkin parantaisi mieltä. Ihanaa syksyä!

t. Äikänope, 5. vuosi käynnissä <3

9. vuotta opena
10/54 | 

Kiitos, kun puit sanoiksi sen mikä minua tässä työssä ahdistaa. Menossa tosiaan 9. vuosi (välissä ollut kaksi reilu 1,5v äitiyslomaa) ja olen jo sanonut miehelle, että jotain muuta työtä pitää keksiä. Olen liian perfektionisti ja herkkä jaksamaan tätä jatkuvaa huonouden ja riittämättömyyden tunnetta. Haluaisin antaa kaikille samanverran, tuupata jokaista ylittämään oman osaamisensa rajat, mutta miten mä siihen pystyn 22 oppilaan luokassa, jossa on pari keskittymishäiriöistä, yksi masentunut, yksi paljon sisäilmaongelmien takia poissa oleva ja joukko "ei oo motii"-tyyppiä. Mun aikahan menee siihen, kun koitan pitää ne hylätyn ja hyväksytyn rajalla olevat hyväksytyn puolella samalla kun yritän pitää luokassa jonkinlaisen työrauhan. Hiljaiset oppilaat ovat täysin oman onnensa nojassa, enkä vielä 2,5kk jälkeen tiedä edes heidän nimiään, vaikka näemmä 4 kertaa viikossa. Hävettää, ärsyttää ja pelottaa. Eikä mulla ole edes valvontaluokkaa tällä hetkellä ja siksi mua hävettääkin valittaa työn raskaudesta. Ja samaan aikaan tekis mieli jäädä saikulle.

Sun listasta taisi muuten puuttua yksi opetyön "ihanuus": pätkätyöt sekä palkattomat kesät, vaikka olet tehnyt lukuvuoden työt. Nämä todellakin vie ne viimeisetkin jaksamisen rippeet. Tammikuussa se taas alkaa, työnhaku samalla, kun olen töissä. Viime keväänä tein videohaastattelua, väsäsin kymmeniä hakemuksia, kävin ryhmähaastatteluissa, yksilöhaastatteluissa ja tämä kaikki sen takia, että sain vuoden paikan. Ensi keväänä työnhaun lisäksi pitää omalla ajalla opiskella ohjelmointia, tuota ihanaa kokonaisuutta, joka iskettiin matikan opeille. Oma ohjelmointikokemus on nolla, joten vaikea sitä on opettaa, jos ei sitä ensin itse opiskele. Omalla ajalla, tietenkin.

neito1234
11/54 | 

Toivottavasti mua ei lytätä ihan alas. Olen nainen ja enkä ole opettaja. Mulla on muutama ajatus koulumaailmasta. Mulla itselläni on kaksi kouluikäistä lasta. Esikoisellani on erityisentuen tarvetta, mutta se ei tee hänestä meluavaa ja villiä. Hän on rauhallinen ja hiljainen sekä motivoitunut oppimaan. Siitä olenkin nämä vuodet ollut huolissaan. Pystyykö koulumaailma tukemaan lasta, jolla on haasteita oppimisessa, mutta lapsi on siis itse motivoitunut oppimaan sekä vaatii myös itseltään hyviä tuloksia? Oman esikoisen kohdalla haasteet eivät vaadi mitään rakettitiedettä, oikeastaan eniten pientä ja rauhallista ryhmää, jossa aikuisilla on aikaa auttaa ja neuvoa, mutta se on hankalasti toteutettavissa.

Havaintoja mitä itse olen huomannut, jotka oletettavasti myös aiheuttavat tuskastumista:
- Lisää opettajia kouluun ja sitä kautta pienemmät luokkakoot, enemmän aikaa lapsille ja nuorille. Ryhmät ovat liian isoja.
-Nykymaailmassa (ei pelkästään koulussa) hoidettavien asioiden määrä on kasvanut, ja moni joutuu hoitamaan kaikenlaista ylimääräistä asiaa töissä, asioita jotka eivät suoraan ole "ydintyötä", mutta liittyvät läheisesti töihin. Tästä on tullut monelle raskas kuorma. Nämä asiat tulisi tehdä näkyväksi työpaikoilla sekä myös resursoida ja myös tehdä raakaa valinta sen suhteen mitkä asiat ovat oikeasti työn kannalta tärkeitä. Kaikkea ei ehdi tehdä ja siksi tulee keskittyä olennaiseen.
-Ihmisten armollisuus itseään ja muita kohtaan ja oman työnjohtaminen. Mikä on omassa työssä tärkeintä ja mitä ehtii tehdä järkevässä ajassa? Pahoin pelkään, että opettajien joukossa on liian paljon tunnollisia, itseltään aina parasta vaativaa henkilöä ja sitä kautta väsyttävät myös itsensä. Omien rajojen tunteminen sekä myös riman laskeminen. Mitkä asiat haluaa hoitaa "täydellisesti" ja missä asioissa riittää vähempikin? Aika ei riitä kaikkeen ja siksi asioita on priosoitava. Oleelliset ja tärkeät asiat tehdään hyvin ja muissa asioissa riittää vähempikin.
-Myös asioiden näkyväksi tekeminen ja myös kyseenalaistaminen, mitä kaikkea opettajan oikeasti tarvitsee tehdä?
-

Riittämätön ope

Lastasi kuvaillessasi kuvailit yhden ryhmän niistä oppilaista, joiden takia menetän yöuniani. En siksi, että he olisivat kamalia, vaan koska en pysty auttamaan heitä. En riitä auttamaan kaikkia, ja niinpä valitettavasti juuri ne hiljaiset avuntarvitsijat jäävät yksin :(

Vierailija

Minusta kommenttisi oli erittäin asiallinen enkä todellakaan lyttää sinua alas. Opetan itse omaa ainettani lukiolaisille ja samaa ainetta yläkoulun erityisoppilaille pienryhmässä. Olen paljon puhunut koulumme erityisopettajan sekä muiden aineenopettajien kanssa siitä, miten koulu-uudistukset vaikuttavat erityisoppilaisiin. Tuntuu turhauttavalta nähdä erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita isossa yleisluokassa, missä aikaa ei riitä kaikille. Omat erityisoppilaani ovat kehittyneet huimasti pienluokassa, ja tuntuu palkitsevalta nähdä heidän oppivan. He ovat kohteliaita ja todella hyviä arkielämän taidoissa: heiltä ei mene sormi suuhun tiukassakaan paikassa. Isommassa ryhmässä he kuitenkin hukkuvat massaan, mikä on väärin.

Toivon kaikkea parasta lapsillesi kouluelämässä, ja toivottavasti lapsesi saa tarvitsemansa erityisen tuen jatkossakin!

Nunu

Minulla myös kaksi erityisen tuen tarvetta vaativaa lasta. Molemmat myös rauhallisia ja hiljaisia. Ovat neljännellä, mutta koulupsykologi on nyt jo todennut, ettei näe heidän käyvän lukiota. Eli tuen tarve on suuri.

Kolmannella saivat todella osaavan ja kokeneen opettajan (ensimmäiset kaksi vuotta opettajat vaihtuivat koko ajan). Kun tapasin tämän naisen ekaa kertaa, meinasin alkaa itkemään kun olin niin helpottunut. Tuntui heti, että nyt asiat alkavat rullaamaan. Toisin kävi. Opettaja sairastui vakavasti seuraavan jouluna ja jäi pitkälle sairaslomalle. Opettajat vaihtuivat koko kolmannen luokan kevään ja neljännen luokan alun. Nyt vasta saivat pidempi aikaisen sijaisen, joka on nyt ainakin ensi kevääseen asti.

Sairastumisille ei voi mitään, mutta on kyllä omilla lapsillani ollut uskomattoman huono tuuri opettajien suhteen. Vaihtuvat sijaiset eivät ole hyväksy kenellekään kaikkein vähiten niille, joille koulunkäynti on muutenkin hankalaa.

Aineenope
12/54 | 

Kiitos teksteistäsi. Tunnistan monet uupumusta aiheuttavat tekijät, vaikka omassa koulussani homma onkin vielä aika järkevää. Meillä eniten väsymystä ja kiukkua aiheuttaa kaupungin sijaiskielto. Jos opettaja on sairaana tai koulutuksessa kolme päivää tai alle, sijaista ei palkata, vaan työkaverit hoitavat hänen tuntinsa oman toimensa ohella eli otoiluna. Tämä tarkoittaa sitä, että sairastunut opettaja suunnittelee tunnit kotona kipeänä ja lähettää ohjeet Wilman kautta. Jos lähtee koulutukseen, joutuu itse anelemaan kollegoita hoitamaan tunnit ja lisäksi järjestämään mahdolliset valvonnat.

Myös palkattomat vapaat hoidetaan näin, eli kaupunki tienaa, jos opettaja joutuu ottamaan palkatonta vapaata esim. sukulaisen hautajaisia tai oman lapsen asioiden hoitoa varten. Tämä on minusta todella epäreilua ja kohtuutonta.

Suurin ongelma on kuitenkin se, että oppilaat joutuvat olemaan valvomatta pahimmillaan useita tunteja päivän aikana. Otoileva opettaja on kuitenkin vastuussa sekä omasta opetusryhmästään että otoiltavasta ryhmästään. Jos luokassa esiintyy esim. kiusaamista, on törkeää jättää oppilaat keskenään.

Ongelmasta on valitettu kaupungille, mutta mitään muutosta ei ole näkyvissä. Kun samaan aikaan kehotetaan kehittymään ja kouluttautumaan ja toisaalta vaikeutetaan opettajien ja oppilaiden työskentelyä otoilulla, se tuntuu arvostuksen puutteelta. Meillä on ihmeellisen kilttejä oppilaita, kun mitään ei ole vielä sattunut. Muuttuisiko tilanne sittenkään, jos jotain vakavaa tapahtuisi?

Vierailija

Pitäisikö näistä tilanteista ihan rehellisesti kertoa vanhemmille (vai kerrotaanko jo?), jotta nämäkin valittaisivat asiasta ylemmille tahoille? Ei ole kenenkään etu, että yksi joutuu tekemään kahden työt tai lapset ovat valvomatta eikä se ole kenenkään muun kuin työnantajan syy!!

Aineenope

Neuvottelukunta (johon kuuluu huoltajia) on tekemässä oman kannanottonsa kaupungille. En ole kuitenkaan kovin toiveikas. Muutama koulumme opettaja kirjoitti asiasta paikallislehteen jo vuosi sitten ja ilmaisi huolensa oppilaiden turvallisuudesta ja opettajien jaksamisesta. Tuntuu vain kuin huutaisi tyhjyyteen. Oppilaidenkin luulisi olevan asiasta tietoisia, ja toivon kovasti, että he kertovat kotona aina kun opettajaa ei ollut.

Vierailija
13/54 | 

Olipas aivan loistava postaussarja ja iski juuri ytimeen. 10 vuotta alalla ja yleensä kun kollegoiden kanssa on taukoa ja jutellaan, on aihe numero yksi se onko kukaan löytänyt muuta työtä mistään mihin voitaisiin hakea. Itse olen siinä pisteessä että alanvaihto on must mahdollisimman nopeaa mutta vaikeinta on löytää sellainen ala johon opettajan koulutuksella ja taidoilla sopisi... vinkkejä anyone?

Katja S.
14/54 | 

Hyvä teksti ja täyttä asiaa! Tosin silmiin pisti yksi asiavirhe:

”Lastentarhan opettajat ovat vähintään yliopiston käyneitä kandeja...”.

Lastentarhanopettajaksi ovat päteviä myös AMK:sta valmistuneet sosionomit, jotka ovat suorittaneet pedagogiset opinnot (60 op)!

Vierailija

Asiavirhe: sosionomeilla ei ole pedagogisia opintoja. Sosiaalipedagogiikka ei ole sama asia kuin lastentarhanopettajien pedagogiset opinnot.

Vierailija

Ja siis tosiaan tuohon sosionomin 60op opintoihin sisältyy opinnäytetyö ja harjoittelut. Ei voi kutsua siis 60op pedagogisiksi opinnoiksi.

Pätevyyden toki saavat tuolla, toinen keskustelu on sitten se onko se oikein.

Minnamanna
15/54 | 

Kiitos Kaunis Karoliina Sinulle :) Kiitos! Toivottavasti tämä tavoittaa oikeat ihmiset.

Oikea ihminen

Oikeita ihmisiä kai täällä kommentoi ja lukee näitä löpinöitä? Versus vääriä eläimiä? Hmm..

P
16/54 | 

Voihan ryhmähali <3

Olin eilen äänetönnä kotona ja tänään pikkuisen puolikuntoisena palasin työmaalle. Koska, no tiedät, joskus on vain helpompi mennä töihin kuin jäädä kotiin. Kesken valvontaluokan tunnin oppilas kysyy: "Ope olisko sun kuitenkin pitänyt jäädä kotiin?" ja toinen perään: "Ei kai sulla enää tän jälkeen oo tunteja tänään?" Ja nämäkin ne luokan eläväisimmät. Ihania ovat <3

Ellie76
17/54 | 

"Joku ei-opettaja taisi ihmetellä, miten esimerkiksi 6 tunnin työpäivän jälkeen voi olla niin väsynyt." Olen lto ja pakko kommentoida, että lennosta vaihtasin työn vaikka luokanopettajan töihin edes siksi a) lyhyemmät työpäivät
b) helvetin paljon pidemmät lomat, tietää lomansa eikä tarvitse kesälomaansakaan pätkiä.
c) parempi palkka
d) ei huolta miten järjestää koululaisten pitkät lomat tai ne iltapäivät sitten kun 2.luokkalainen ei saa olla ip.

Että opettajat ON oikeasti muitakin kuormittavia töitä pienemmällä palkalla, isommalla työmäärällä, pidemmillä työpäivillä ja lyhyemmillä lomilla!!

Ope myös

Häh?
Sähän olet opettaja ja postaukset käsittelevät opettajan ammattia kokonaisuudessaan. Vai etkö pidä itseäsi opettajana? Tässähän nyt on sekä postauksessa, että kommenteissa ajettu myös lastentarhanopettajien asiaa. Miksi pitää väkisin vastakkainasetella ja olla marttyyri... Ehkä ymmärsin kommenttisi väärin.

Vierailija

Miksi sitten et opiskele luokan- tai aineenopettajaksi? Siihen on jokaisella yhtäläiset mahdollisuudet.

Essu
18/54 | 

Ihanasti ja osuvasti oot kirjoittanut nämä kaikki opepostaukset. Kuvaat asiat todella asianmukaisesti... tuota se on.

Kiroilun kuormittavuus yläkoulussa on NIIIIN totta.
Metsästä kerätään omat kävyt ja käydään ostamassa muita tarvikkeita, jos koululta ei saa. NIIIIN totta.

Nähty ja tehty.

Kiitos upeasta kirjoitussarjasta. Tätä lisää.

Ope täälläkin
19/54 | 

Kiitos Karoliina näistä teksteaitä! Allekirjoitan kaiken kirjoittamasi, vaikka pääasiassa opetan koulun pienimpiä oppilaita. Toivottavasti voit uudestaankin näitä tuoda esille, sinulla kun on lukijoita ja näkyvyyttä. Asia on erittäin tärkeää.

Kun on koko viikon antanut itsestään sen 120% ja vähän enemmän, niin näin perjantaina tuntuu kuin olisi mankelin läpi mennyt. Nyt ei tule ihan tarkasti jäsenneltyä tekstiä, mutta jospa joku saa ajatuksista kiinni.. :D nyt ei nimittäin pysty parempaan.
Välillä tuntuu, että tämänkö vuoksi kävin monta vuotta koulua ja olen oikeasti maisteri?! Tuo palkka-asia on kyllä sellainen märkä rätti vasten kasvoja. Haluaisin jokaisen arvostelijan itse käyvän kokeilemassa, mitä se työ ihan oikeasti on. Olen myös välillä miettinyt, että kuinkakohan kauan meno voi tälläisena jatkua.
Ja täytyy myös muistaa koulullamme toimivat lastenohjaajat ja avustajat: he ovat kultaa!

Ope täältäkin hei!
20/54 | 

Tulin tällä viikolla eräs päivä töistä kotiin 19 aikoihin rättipoikkiväsyneenä. Koulupäivän jälkeinen aika oli kulunut pakollisessa koulutuksessa (josta en kokenut saavani yhtään mitään sellaista mitä etukäteen luvattiin). Ennen nukkumaanmenoa tulin sattumalta katsomaan blogiasi ja luin kaikki postaussarjaan liittyvät kirjoituksesi ja jätetyt kommentit. Itketti.

Olen nyt toiminut 3 vuotta aineenopettajana yläkoulussa. Koen, että suurin osa päivästäni kuluu kaikkeen muuhun kuin opettamiseen ja sen suunnitteluun. Oheissälän määrä on lyönyt minut ällikällä, verrattuna siihen millainen käsitys minulla oli asiasta ennen valmistumista.

Minulla on valvontaluokka (ja vanhemmat), jotka ovat imeneet parin viime vuoden aikana minusta kaikki mehut. Istun palavereissa, puhelimessa, wilman ääressä ja keskustelen oppilaiden kanssa kahden kesken. Mietin lastensuojeluilmoituksen tekoa. Opetan (ja teen siihen liittyvät työt) jossain siinä välissä.

Oppilaiden kanssa on hyviä hetkiä, mutta he ovat haasteellisia. Joukossa paljon sellaisia, joiden täytyisi tosissaan ponnistella, että saavat peruskoulun päättötodistuksen. Yritän tuuppia eteenpäin. Kotia ei kiinnosta.

Koen, että minulla ei ole voimavaroja itse opetuksen suunnitteluun siinä määrin mitä haluaisin.

Syyslomalla ahdisti jo torstaina seuraavalla viikolla koittava töihin paluu.

Mies huomauttaa usein siitä miten töiden jälkeen olen äreä ja kireä ja saamaton tekemään mitään (kun en vain jaksa). Mietin usein alanvaihtoa. Se on pakko tehdä jossain vaiheessa. En voi kuvitella tekeväni tätä eläkeikään asti, jos mikään ei muutu.

Elina_tm
21/54 | 

Hei Karoliina!
Olen seurannut blogiasi pitkään, pidän tyylistäsi kirjoittaaOlen itse töissä oppilaitoksessa, en opettajana vaan kansliassa. Nämä ope-postaukset ovat olleet todella mielenkiintoista luettavaa.
Kiitos monipuolisesta ja mielenkiintoisesta blogista, sitä on ilo lukea
Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja perheellesi

RH
22/54 | 

Hei! Luin juuri putkeen nuo kaikki neljä ope-postaustasi, ja olivat kyllä aivan huikeita! Pääkaupunkiseudun nuorena luokanopena sanon, että allekirjoitan niiin joka sanan! :)

Pakko kirjoittaa itsekin tuosta palkasta sen verran, että vaikka todellakin tiesin jo opiskeluaikana, että opettaja joutuu tehdä paljon palkatonta ylityötä, niin kun sen määrä ensimmäisenä työvuotena konkretisoitui, olihan sitä vaan aika järkyttynyt. Laskin, että tein pelkästään ensimmäisen syyslukukauden aikana yli 5000 e:n edestä ilmaisia ylityötunteja (joka työpäivä n. 3 tuntia). Olitkin tuonne aiempiin postauksiin avannut hyvin, mistä se ylityö koostuu, eli ei valitettavasti ole opettajan oma valinta, tekeekö niitä koulunjälkeisiä hommia vaiko ei. Aivan hullulta tuntuu yhtenä esimerkeistä sekin, että sitä on opettajana lasta koskevissa palavereissa psykologien ja toimintaterapeuttien kanssa ainoa töissä olija, joka ei näistä kokouksista saa edes palkkaa. Vaikka pidän työstäni, eivätkä nämä "ylimääräiset pakolliset" asiat ole mielestäni mitenkään lähtökohtaisesti ikäviä tehdä, olin vihainen tämän "ilmaisen työnteon" puolesta ihan joka ikinen päivä koko ensimmäisen työvuoteni. Sapetti, että miksi koko suuri opettajakunta suostuu tällaiseen. Nyt koko asiaan on jo tottunut - näin asiat valitettavasti ovat, olit siitä mitä mieltä tahansa.

Toinen asia, johon haluan myös kommentoida: kirjoitit älyttömän hyvin siitä, miten opettajat kiltteydessään eivät uskalla/halua valittaa, koska eivät halua olla ilon pilaajia/tulla leimatuiksi huonoiksi tai työstään tykkäämättömiksi opettajiksi. Kun se vain on niin, että senkin luokan kanssa, josta tykkäisi kovastikin, sattuu eteen aivan kamalia päiviä ja tunteja (itselläni näitä on keskiverrosti muutamana päivänä viikossa). Jos ryhmässäsi on yksikin lapsi (yleensä kylläkin useita), joka esim. käyttäytyy helposti hyvin ongelmallisesti, nämä haasteet ovat sinua vastassa joka ikinen päivä, vaikka kuinka työstäsi lähtökohtaisesti haluaisit tykätä.

Kokonaisuutena haluan vielä sanoa, että eihän tätä työtä varmasti kukaan tekisi, ellei olisi kiinnostunut juuri niistä ihmisistä siellä luokkahuoneessa - kaikki ne helmihetket (niiden tavallisten tai karmeiden keskellä) auttavat muistamaan, minkä vuoksi sitä tällä kentällä työkseen pyörii.

Ajattelen itse niin, että teen tätä hommaa (joka oli myös minun unelma-ammattini jo lapsena) niin kauan kuin jaksan, ja jos kokonaisuus alkaa tuntua aivan liian uuvuttavalta ja hurjalta, hyppään pois ja jätän paketin muille pyöritettäväksi. Varmasti myös aina jotain muuta mielenkiintoista löytyy.

Kiitos vielä näistä loistavista opearkea avaavista postauksistasi! <3

Palkaton ylityö

Kuka meistä nykyaikana saa palkkaa ylitöistä?
Millä alalla? Ylityön saa mahdollisesti vapaana tunti-tunnista periaatteella, mutta vaikka itselläni on +36 tuntia sisässä, en kehtaisi edes ehdottaa esimiehelle, että otan tässä viikon lomaa.. Nauraisi minut ulos ja sanoisi ettei ole takaisin tulemista. Ei ainakaan toimi IT-alalla.
Mulla on alkamassa yöllä (pe-la) yksi päivitys ja vaikken itse sitä teekään, kokonaisvastuu on minulla. Joudun siis tarkkailemaan raportteja yöllä sekä viikonlopun aikana. Ei meidän firmassa kukaan kirjaa näitä tunteja ylös. Kuuluu vastuuseen samalla tavalla kuin ns virka-aikana tehdyt työt.
Ja kyllä, toki on liukumaa, mutta sitä ei oikein pysty käyttämään pois, kun hommia on niin paljon ettei voi tehdä 1/2 työpäivää. Sairauslomalla tehdään samoin hommia, ei kukaan kehtaa olla tekemättä töitä, jollei oikeasti ole vuodepotilaana.
Lisäksi kerran/pari vuodessa on yt-neuvottelut ja ihmiset joutuvat hakemaan omia paikkojaan (yleensä paikkoja on tarjolla vähemmän kuin vanhassa organisaatiossa) tai muuten vain jännittämään osuuko arpa omalle kohdalle.
Olen ollut IT-alalla kohta 15 vuotta ja vieläpä samassa firmassa. Kahdeksansien (minua koskevien) yt-neuvotteluiden jälkeen lopetin niiden laskemisen.

Tänä vuonna menetin kaksi oman tiimin jäsentä ja muutaman muun läheisen kollegan yt:eissä. Pitää muistaa että vaikka 2 henkiövuotta säästetään, työt pitää edelleen tehdä. Niitä ripotellaan sitten jäljelle jääville. Yleensä irtisanotuilla loppuu työvelvoite saman tien, jolloin hänellä ei (ymmärrettävästi) ole mielenkiintoa perehdyttää toista henkilöä vanhoihin töihinsä. Että tyhjän päälle jäädään ja yritetään saada hommia eteenpäin.

Terveisiä siis yksityissektorilta. Ja kyllä, tienaan huomattavasti enemmän kuin opettaja, mutta se ei ole minun vikani ole. Otan vastaan sen mikä minulle kuuluu omalla alallani, enkä stana hyväksy pienempään palkkaan kuin miespuolinen kollegani.

PS lomilla seurataan sähköposteja, tehdään budjetteja ja kommentoidaan kiireellisiä asioita. loma on vähän kuin etäpäiviä siellä täällä lomaviikon sisällä.

Vierailija
23/54 | 

Lastentarhanopettajat EIVÄT ole kaikki yliopiston käyneitä. Myös sosionomi AMK saa toimia pätevänä lastentarhanopettajana.

Ja kyllä. Pätevien lastentarhanopettajien palkka on pieni. Opettajien ei niinkään... kyllä me muutkin yliopiston käyneet asiantuntijat tehdään +50h/vko ja vieläpä 5viikkon vuosilomilla ja palkka on keskitasoa ja allekin. Ja kyllä mekin ollaan koko ajan sähköpostin ääressä ja puhelimen äärellä. Sitä se työelämä on! Minun asiantuntijatyössä joudutaan jopa lomilla olemaan sähköpostin äärellä.

Opettajien palkka on hyvä suhteuttaa lomien määriin. Kun laskee tuntipalkan per tehty työtunti niin on muiden yliopistotutkinnon käyneiden asiantuntijoiden kanssa samalla tasolla ja jopa yli (yläkoulu ja lukio, kokeneempi opettaja). Laskettiin kerran kahden opettajakaverin kanssa kun mulla meni hermo niiden valitukseen... erona on toki vielä se, että itse en saa lisätunneista mitään korvauksia. Ja kyllä. Minunkin asiantuntijatyössä olen joutunut kohtaamaan aggressiivisia ihmisiä ja muita henkeen kohdistuvi vaaroja, joiden takia osa kolleegoista on jopa joutunut lopettamaan työt väliaikaisesti tai lopullisesti.

Ja ihan oikeastiko olet sitä mieltä että opettajan palkkaa kannattaa verrata instagramkuvien korvauksiin? Kannattaa verrata ennemmin muihin asiantuntijatyötä tekeviin.

Vierailija

Itse tulkitsin instagram-kuviin viittauksen siten, että on outoa elää maailmassa, jossa monen vuoden koulutusta ja lasten ja nuorten hyväksi työskentelyllä voi tienata vähemmän kuin somella,

Vierailija

Tämä. Ja tätä itse tarkoitin, kun kirjoitin ekaan postaukseen kommentin reality checkistä. Äitini on opettaja ja hänestä on raskasta, kun joutuu sairauslomallaan antamaan ohjeet sijaiselle. Noh, itsellänihän ei todellakaan ole koskaan mitään sijaista, eikä käsittääkseni kovin monella muullakaan (asiantuntija-)alalla. Jos olen saikulla (mitä ei todellakaan pysty aina olemaan vaikka tarvitsisi) niin teen silti tasan samat hommat töihin palattuani.

Työaikaa minulla ei ole, joten ei ole myöskään mahdollisuutta saada ylityökorvauksia eikä edes pitää ylitöitä ”plussatunteina”.

Enkä edelleenkään valita, haluan vaan tuoda esiin realiteetteja nykypäivän työelämästä :)

Rönnbruden
24/54 | 

Kasvatus-, koulutus- ja sosiaalialan työolot ja palkkaus näyttävät hyvin yhteiskunnan arvostuksen. Sitä kun ei ole.

Lastentarhanopettajien palkkakuoppa on järjetön. Tähän verrattuna aineenopena tienaan hyvin - pärjään yksinasuvana Helsingissä omalla palkallani ja on varmaan varaa syödä ulkona. Silloin palkka on hyvä. (Viisi tonnia bruttona tienaavan ekonomistimiehen näkemys huoltajapalsussa. Parasta VAIN minun lapselleni -etäiskä, joka osti rahalla rakkautta. Isän epäonneksi poika hiffasi asian kasilla. Ysillä faijalla ei ollut enää valtaa mihinkään.)

Omassa työroolissani joudun koko ajan tekemään erilaista silppusälää ja istumaan paljon erkka-ja s2-palavereita. Kun on pahimmillaan viikonkin töissä 8-14 tuntia joka päivä ja kotona vielä lisätyötä päälle, on pää aika tyhjä ja kyky kestää muita ihmisiä nolla.

Monena päivänä istun himaan tullessani eteisen lattialle kenkien päälle pariksi minuutiksi ja nautin siitä, että joku ei vaadi koko ajan jotain. Ihailen perheellisten pinnaa, minusta ei siihen olisi. Exienkin kanssa on joskus ollut tiukkaa - kaikki eivät tajua, että tietynlaisina päivinä on pakko olla yksin ja hiljaa, lukea naistenlehteä, tuijottaa seinään ja istua kuuman suihkun alla haukkomassa henkeä työpäivän jälkeen.

Oppilaat, kollegat ja vanhemmat ovat se voimavara. Kaikissa on vaikeita ja karmeitakin tyyppejä, mutta just tuo ryhmähalijuttu (vetistelyä) ja niin moni muu juttu tekee tästä maailman parhaan duunin. Suurin osa vanhemmista on fiksuja ja kivoja ja yrittää parhaansa. Yksi äiti myös myönsi kerran hyvin ymmärrettävän syyn kitkeryyteensä: opettajalla on iso valta ja paljon aikaa nuoren kanssa. Olen joskus itsekin kutsunut luokkaa parhaimmillaan taikapiiriksi, jonka sisälle ei ole oikeilla aikuisilla asiaa. Sen sisällä hengittää maailma, josta vanhempi kuulee vain pieniä murusia.

Silti välillä mietin, jaksanko ja kuinka kauan. Olen joka vuosi toukokuussa aivan finaalissa. Pää on loppu, ja kroppa brakaa joko flunssan tai oksumigreenin kourissa. Välillä mietin uutta uraa, mutta on jännä, miten opettajuuteen suhtaudutaan muiden alojen työhaastiksissa. Vähän niin kuin jengipetturiin, joka on jättänyt joukkonsa pulaan; heikkoon lenkkiin, joka ei pärjääkään koulussa; nipottavaan tyyppiin, minkä vuoksi kulunutta kurivitsiä on pakko vääntää. Niinpä sanoin sen kerran ääneen: "Olen pärjännyt segregaation toisessa päässä pyörivissä lähiökouluissa yli 10 vuotta ja pärjään edelleen. Kuinkas on, brothat, lähdetäänkö takavarikoimaan teineiltä stilettejä?" (Se leukojen loksahdus soi edelleen korvissani, kun nousin tuolistani ja sanoin palaavani takaisin oikeisiin töihin.)

Kannustinloukku
25/54 | 

Sairaanhoitaja (amk) opiskelee vähintään 3,5 vuotta. Siihen päälle mahdollisesti 1-2 vuotta kliinistä lisäkoulutusta (30-60op). Muut ammatilliset täydennyskoulutukset ovat selviytymisen edellytys, osan koulutuksista saa maksaa itse. Ylityöstä ei makseta. Tunti- tunnista on työajan kertymän logiikka. Vuorovaihtokielto pitkin maata selventää raatorehellisesti työntekijöiden jouston, jolle ei kyllä anneta vähäisintäkään arvoa.

Tehtäväkohtainen peruspalkka on valtakunnallisesti n. 2200-2300 euroa. Revipä siitä huumoria. Työn vaativuus, vastuu, velvollisuudet kasvavat kiihtyvällä tahdilla. Psykososiaalinen ja kognitiivinen kuormitus korostuvat, vuorotyöläisillä myös fysiikka on lujilla. Oman osaamisen kehittämisen paine on valtaisa. Työajalla ei todellakaan ehdi perehtyä kaikkeen siihen uuteen tietoon, joka tulisi omaksua. Työajassa ei ylipäätään ehdi tehdä kaikkia pakollisiksi määriteltyjä tehtäviä. Organisaatio voi vaatia määräaikaisesti voimassa olevia lupia, joiden teoriaosuudet joutuu käytännössä opiskelemaan vapaa- ajalla. Ne on onneksi kätevästi verkkopohjaisia, jotta voi kotikoneelta käsin opiskella omalla ajalla.

Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun osa hoitajista pk- seudulla tekee kokopäivätyönsä ohella toista työtä. Ei sen takia, että on niin kova hoitamisen vimma, vaan sen takia, ettei sairaanhoitajan palkalla pysty elättämään perhettä. Osaa saa myös Kelan asumislisää palkan ollessa riittämätön asumiskuluihin.

En halua vertailla vääryyttä, mutta haluan nostaa tarkasteluun yhdistelmiä, jotka käyvät yhteiskunnallisten rakennemuutosten vuoksi kestämättömiksi. On ihan taatusti rankkaa olla perheellinen opettaja, jonka illat menee tuntisuunnitelmien ja wilmojen parissa. On myös kohtuuttoman rankkaa olla terveydenhuollon ammattilainen, joka joutuu tekemään enemmän, kuin inhimillisesti on mahdollista saaden vähemmän kuin on välttämätöntä. Miten voi selittää lapsilleen, että tässä maassa on niin paljon työtä, jota ei arvosteta?

Ellie76
26/54 | 

Ja toki pienten lasten äitinä voin tehdä (ja olen tehnytkin) lyhennettyä työaikaa mutta vaikka työaika pienenee siihen pääsääntöisesti 6h päivään tai yhteen vapaapäivään viikossa niin pienenee myös palkka. Ja huom! työaika on työpaikan lasten hoitoaikojen mukaan, ei oman lapsen lukujärjestyksen mukaan. Siinä missä oma työaika alkaa vaikka 6:30 saattaa koululainen mennä vasta kello 10 taikka toisinpäin. Koulu loppuu kello 12, ip mahdollisuus klo 16 ja oma työvuoro onkin 18.

Ja mikä ehkä pahinta päivähoidon puolella lyhennetyssä työajassa niin työtehtävät eivät vähene! Teet pienemmällä palkalla, vähemmällä ajalla täyttä työaikaa tekevän lto työt!!!

Ja kesälomat ym. lomat saat tietää vasta, kun lasten perheet ovat palauttaneet lomakyselyt. Ja toisin kuin opettajat nillittävät (etteivät he voi/saa pitää lomaa loma-aikojen ulkopuolella) niin hyvin harvoin päiväkodissakaan sää lto/lh lomaa loma-aikojen ulkopuolella.

Aika monella ei-opettajalla on mitta täysi opettajien jatkuvaa valittamista kohtaan. Heillä on raskas työ mutta työaika, palkka ja lomat kohdillaan!!! Moneen moneen toiseen työhön verrattuna.

Vierailija

Mä olen lukenut kaikki postaukset ja valtaosan kommenteista enkä ole huomannut, että kukaan opettaja vähättelisi lto:n tilannetta, päinvastoin. Monessa kommentissa on todettu että heillä (teillä) on asiat vielä huonommin ja tilanne on varsinkin palkkauksen suhteen epäreilu. Ja kuten tuossa vähän ylempänäkin todettiin, tässä ollaan samalla puolella eikä tarvetta vastakkainasettelulle.

Ja se miksi ei-opettajia ärsyttää opettajan valitus on se, että opettajan työ kuvitellaan hyvin erilaiseksi kuin mitä se on. Todellisuudessa valitukselle on oikeat syynsä, ei se että joutuukin tekemään 8h päivässä töitä. Jossain kommentissa oli käytetty sanaa 'opettajakupla', joka oli mielestäni tosi osuva. Työ ei ole sitä mitä sen pitäisi olla, ja jossain vaiheessa kupla puhkeaa kun jengi ei enää jaksa. Hyvä että puhutaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Vierailija

Minäkin olen kokenut kommentoinnin niin, ettei kenenkään muun työtaakkaa vähätellä tai sanota, että olisi helpompaa. Opettajat vain haluavat tuoda esille sen, että se työ on vaativampaa kuin osa kuvittelee. Että vaikka sopimuksessa lukee ja ulkopuolisen silmiin näyttäisi, ettei se ole kuin 20 opetettavaa tuntia +3 siihen oheistyöhön, niin todellisuudessa se aika joka kaikkiin tehtäviin menee on suurempi. Ja se työn henkinen rasittavuus on kova varsinkin, jos luokassa on lapsia joiden kotioloissa olisi parannettavaa ja sitä ajatusta on vaikea vain sulkea pois, kun lähtee töistä. Sitä kun haluaisi auttaa niitä lapsia ja nuoria, jotta he voisivat oppia paremmin ja saisivat sen hyvän tulevaisuuden.

Veikkaisin myös, että ensisijaisesti monet haluaisivat kouluihin vain enemmän työvoimaa. Enemmän avustajia (päteviä sellaisia), enemmän terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisia. Niin ja pienempiä luokkakokoja. Näin se työ jakautuisi paremmin ja olisi aikaa tehdä se työ hyvin ja keskittyä lapsiin myös yksilöinä enemmän. Sama tilanne on päiväkodeissa, niitä sylejä ja ihmisiä tarvittaisiin enemmän, jotta se työ siellä voisi saavuttaa sen parhaimman tasonsa ja työntekijät eivät väsyisi.

Kyllä itse ainakin olen aina sanonut sitä, että sairaanhoitajia ja lähihoitajia tulisi arvostaa enemmän. Palkkojen tulisi olla parempi ja työmäärä jakaa useammalle ihmiselle, koska työ on sekä henkisesti, että fyysisesti raskasta. On aivan hävytöntä, kuinka vähän pidämme huolta niistä ihmisistä, jotka ovat siellä meitä muita varten silloin, kun meillä ei ole asiat hyvin, olemme sairaana tai liian vanhoja toimimaan itse.

Minusta mitään työtä ei voi sanoa "oikeammaksi" työksi vain sen perusteella, kuka tekee enemmän tunteja tai pitää vähiten lomaa. Varsinkin kun itse työntekijä ei välttämättä voi asiaan vaikuttaa pahemmin. Kyllähän varmasti moni opettaja antaisi osan siitä pitkästä lomasta pois, koska sehän tarkoittaisi enemmän palkkaa, koska enemmän työtunteja, mutta mahdollisesti myös jaottaisi tasaisemmin sitä työmäärä. Itse olen tehnyt erilaisia töitä niin jälkikäsittelyä, kaupanhommia, opehommia jne. ja voin sanoa, että olen ollut aivan yhtä väsynyt viiden tunnin opetuksen jälkeen kuin kahdeksan tunnin fyysisemmän työn jäljiltä. Se mistä se väsymys johtuu on sitten työstä riippuvaista. Kuka vain on väsynyt 12tunnin työvuoron jälkeen, vaikka siinä ei tarvitsisi kuin istua ja olla. Ja tietenkin se työstä nauttiminen vaikuttaa jaksamiseen ja väsymykseen, jos joudun itse tekemään liian yksitoikkoista työtä niin olen hakkaamassa päätä seinään jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Jos taas nautin työstä ja siinä on vaihtelua saatan helposti puuhastella yli kahdeksan tuntia ilman ongelmia.

JRA
27/54 | 

Tässä hiukan omaa tajunnanvirtaa postaussarjasta: Itse olen gradun loppusilausta vaille valmis kahden ainepätevyyden omaava opettaja. Hain opettajakoulutukseen, koska halusin työskennellä valmistuttuani toisen oppiaineeni neuvontatehtävissä tai asiantuntijana. Yläkoulun opeksi en halunnut ja pakolliset pedagogiset opinnot (60 op.) suoritin pakosta (toki ihan hyvin arvosanoin).

Viiden harjoittelun ja 300 tunnin sijaisena toimimisen myötä opehommat ovatkin alkaneet kiinnostamaan. En miellä itseäni vieläkään opettajaksi, en ole kympin tyttö, enkä omaa opettajan ammatti-identiteettiä, mutta toisaalta pidän sitä hyvänä asiana. Opettaja kun tänä päivänä toimii oppimisympäristön rakentajana ja oppimisen ohjaajana opettamisen sijasta. Tiedän, että sijaisena ja harjoittelija en saa kokonaisvaltaista kuvaa opettajan työtehtävien moninaisesta kirjosta, mutta olen opettajien työskentelyä sivusilmällä seuranneena todennut, että opettajan työssä korostuu tänä päivänä taito johtaa omaa työtään ja reflektoida tapaansa tehdä työtä. Jos näpertää joka oppitunnille oman alias-pelin, ei osaa kehittää luokkaan toimivia käyttäytymismalleja, ei osaa reflektoida omaa johtamistapaansa tai valmistelee kokeet joiden korjaaminen on työlästä (ja korjaamista ei pysty tekemään systemaattisesti), en ihmettele jos opet eivät jaksa.

Sijaisena ja harjoittelijana olen seurannut opehuoneen menoa ja jaksan ihmetellä miten usealla opettajalla riittää aikaa ja energiaa opehuoneessa juoruiluun ja valittamiseen, jos työ kerta on niin raskasta ja kiireistä. Toki satunnainen juoruilu ja valittaminen on tapa purkaa työn aiheuttamia paineita työssä kuin työssä, mutta en usko että muilla aloilla työntekijöillä on kolmen vartin välein aikaa käyttää 15 minuuttia kahvin juomiseen ja juoruiluun.

Mitä tulee työn silppuisuuteen ja kirjaamiseen, se on tänä päivänä osa kaikissa ammateissa ja työyhteisöissä - ei pelkästään kouluissa. Tässä kohtaa tulee esille oma asennoituminen ja systemaattisesti toiminen. Ja kyllä, ihmisläheinen työ on aina henkisesti kuormittavaa eikä sijaispäivän jälkeen halua juoksulenkillä törmätä kehenkään muuhun ihmiseen. Tehdessäni kesätöitä tehtaassa, en jaksanut fyysisen työn takia käydä juoksulenkeillä, mutta jaksoin nähdä muita ihmisiä. Asioilla on kääntöpuolensa.

Aikaisemmissa kommenteissa joku mainitsi sitä että opettajat tekevät yhdeksässä kuukaudessa työn, kuin "tavallinen" palkansaaja tekee sen 12 kuukaudessa. Tämä tulisi jokaisen opettajan pitää mielessään ja opettaijien olisi hyvä jossain määrin pyrkiä klo 8-16 työaikaan soveltaen (esim. kokeita voi toki tarkastaa illalla, jos olo on silloin virkeämpi).

Mielestäni opettajaksi kannattaa, jos olet luonteeltasi tunnollinen, mutta ns. peruslaiska ihminen. Tällöin hoidat tuntisi ja muut vastuualueet perushyvin, ilman valoshow-spektaakkeleja ja useiden tuntien valmistelutöitä. Harmi vain että kaikki opettajat eivät tätä ymmärrä ja siksi he opehuoneessa haukkuvat ns. peruslaiskoja opettajia. Itse jos olisin työnjohtaja ja minun tulisi päättää rekrytoinko peruslaiskan mutta työnsä kelpoisesti tekevän ja OPS:a noudattavan vs. pedagogisesti täydellisen opettajan joka keksii joka välitunnille oppilaille ohjelmaa ja leipoo joka päivä opehuoneeseen kakkuja, valitsisin ehdottomasti ensimmäisen vaihtoehdon, sillä todennäköisesti peruslaiska saikuttaa max. viikon lukuvuodessa flunssan takia, kun taas kakunleipoja tuo vuoden päästä lääkärintodistuksen työuupumuksesta. Sivistystoimen sedät hierovat karvaisia käsiään kun opet tekevät töitä ilmaiseksi ja kulut pysyvät pieninä.

Olen tehnyt 4/5 harkasta Norssin ulkopuolella tavallisissa Helsinkiläisissä kouluissa PD-kouluista akateemisiin kouluihin ja koen, että minulla on realistinen kuva tämän päivän haasteista. Mielestäni nykynuoret ovat tänä päivänä fiksuja, mutta jos johonkin asiaan haluisin muutoksen, se olisi matkapuhelimien käyttökielto koulupäivän/oppituntien ajaksi koulun, ei opettajien toimesta. Peruskoulusta alkaa valmistumaan sellaisia oppilaita, jotka ovat saattaneet päästä yläkoulun läpi näpräämällä puhelinta kaikki oppitunnit.

Siitä olen samaa mieltä että opettajilla on tänä päivänä liikaa turhia pilipali-kokouksia, jotka on tuotu opetustyöhön yritysmaailmasta. Opettaminen kun on oma erityisalansa, johon yrityskonsulttien hienot visiot eivät ihan istu.

OKL ei valmista opettajia kohtamaan nykyajan haasteita millään tavalla, vaan kokemus täytyy saada sijastamalla ja harjoittelemalla kouluissa. Esimerkiksi erityispedagogiikan opintojaksoja meillä oli kaksi, joista toinen verkkokurssi. Mielestäni erityispedagogiikka pitäisi sisällyttää opettajan pedagogisiin opintoihin ainakin 15 opintopisteen edestä. Ja mitä pohdin opettajien palkoista, mielestäni ainakin yläkoulun opettajilla on ihan kelpo palkka. Joo, opettaja opiskelee viisi vuotta yliopistossa kuten kauppatieteen maisteri, mutta itse en ainakaan kehtaa väittää opettajakoulutuksen oppisisältöjä haastaviksi. Pikemminkin olen naureskellut ryhmätöitä tehdessä tai draamaa harjoitellessa että tästä on akateemisuus ja haasteet kaukana. Ehkä matikanopeksi opiskelu voi olla haastavaa, mutta todennäköisesti alalle hakeutuu matemaattisesti lahjakkaan yksilöt, jotka nimenomaan kaipaavat (matemaattisia) haasteita. Vertauksena esim. ravitsemusterapeuttien koulutus, jossa täytyy oikeasti omaksua ja sisäistää luonnontieteellisiä ilmiöitä ja opiskella samat viisi vuotta kuin kasvatustieteen maisterin. Heidän palkka on alle 3000, kun aineenopena pääsee saman luvun paremmalle puolelle.

Olen päättänyt, että teen sitä työtä mistä saan ensimmäisen vakituisen duunipaikan, oli kyseessä opettajan työ, neuvonta-ala tai asiantuntijana toimiminen. Jos ajaudun pois opetusalalta, jään kaipaamaan rikkaita opetuskeskusteluja oppilaiden kanssa ja väsymyksestä johtuvaa naururemakkaa opettajainhuoneessa perjantai-iltapäivällä.

Kiitos Karoliina kattavista ja opettavaisista postauksista :)

Aineenope

Olin itse ennen aivan toisella alalla ja opiskelin opettajaksi vasta aikuisena. Nyt jos useita vuosia opettajana oltuani voin vakuuttaa, että työn vaativuutta ei voi tajuta ennen kuin on tehnyt sitä ihan oikeasti ja vastannut ihan kaikista siihen liittyvistä tehtävistä. Harjoittelut ja sijaisuudet hoidetaan tavallaan opettajaa esittämällä. Niissä ei näe oman työnsä tuloksia eikä opi omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan. Syvempi ymmärrys tulee vasta työvuosien myötä.

Rin

"Heidän palkka on alle 3000, kun aineenopena pääsee saman luvun paremmalle puolelle."

Olen pätevä aineenopettaja toisella asteella ja peruspalkkani ilman ylitunteja on 2520€. Mielestäni se on yliopiston käyneelle maisterille aika surkea...

Ope1294837
28/54 | 

Todella hieno postaus! KIITOS!

Yhteen asiaan haluan kuitenkin tarttu:

"Kun sitten katsoin sitä hipihiljaista, mutta alati innostuvaa harjoitteluluokkaani, tajusin, ettei tämä tilanne vastaa millään tavalla sitä tavallista peruskoulua."

Käsittääkseni tämä on tilanne pääkaupunkiseudulla. Kaikki Suomen Normaalikoulut eivät ole samanlaisia; esimerkiksi Turussa Normaalikoulussa on runsaasti ensimmäisen- ja toisen polven maahanmuuttajia sekä oppilaita, joiden perheidessä on mitä erilaisempia sosiaalisia ongelmia. Koulu myös sijaitsee huonomaineisessa lähiössä Varissuolla (tosin ihan tavallinen lähiö se on). Ei sillä, että tuollakaan arki vastaisi todellisuutta, mutta siellä ei ainakaan pääse nauttimaan helposta oppilasaineksesta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

karo7 (1).JPG
karo7 (1).JPG

karo8.JPG
karo8.JPG

karo15.JPG
karo15.JPG

karo16 (1).JPG
karo16 (1).JPG

karo17.JPG
karo17.JPG

Mä jätin opettajan työt 8 vuoden ja 7 kuukauden opettajanurani jälkeen kevättalvella 2017. Pidin tuon jälkeen vielä hetken virastani kiinni virkavapaan turvin, mutta luovuin viime keväänä siitäkin. Samalla katkaisin OAJ:n jäsenyyden ja jätin viimein – ainakin täksi elämänvaiheeksi – hyvästit koulumaailmalle.

Minulle opettajan työ oli tietynlainen kutsumusammatti. Minulla oli jokin tietty visio, kaava ja unelma, jota lähdin nuorena opettajan tavoittelemaan. Ja josta sitten saavutin osia, osia en.

Rakastin ja rakastan edelleen mun oppiainetta. Minusta kun äikkä on se aine, joka opettaa elämää. Se opettaa ajattelua ja se auttaa kaikessa muussa elämässä: Kun osaa ilmaista itseään, on aika moni ovi auki, oli tulevaisuuden haave mikä tahansa.

Oli mulla kovat visiot myös oman opetuksenikin suhteen. Mä olin itse ollut aika haastava teini. Rakastin oppia, mutta angstasin kovin. Moni opettaja oli mun mielestä täysi idiootti ja siksi myös sabotoin lyhytnäköisesti omaa koulu-uraani, kun jumituin siihen, että opettajan naama eturivissä ei miellyttänyt (ei varmasti heitäkään minun vihainen naamani pulpetissa). Mutta ne maikat, jotka osasivat asiansa hyvin, saivat mut innostumaan. Hyvä esimerkki se, että aluksi yläkoulussa mun bilsan numero oli 6. Mutta kun opettaja vaihtui (terveiset Kostille), numero nousi suoraan kymppiin. Kertonee siitä, kuinka kaltaisilleni teineille se opettajan asenne ja tapa opettaa oli kaikki kaikessa.

No tottakai mä sitten ajattelin, että haluan olla samanlainen. Hyvä maikka. Se, joka on selkeä, tarpeeksi tiukka, mutta kuitenkin ymmärtäväinen. Nyt kun mietin opeuraani taaksepäin, tajuan, ettei tuollainen kombo ole ihan yksinkertainen. Tottakai uskon, että joskus ihan onnistuinkin tavoitteissani. Mutta varmasti olin rähmälläni myös ihan yhtä monta kertaa.

Anyway. En mä silti jättänyt opetöitä siksi, että olisin halunnut sieltä väkisin pois tai kokenut, että olen rähmälläni jatkuvasti. Mulla vaikutti lähtöön moni asia: Olin jo kauan tehnyt liikaa töitä, joten toisen työn jättäminen pois oli käytännössä pakko. Toisekseen meidän muutto Tampereelle joudutti asiaa. Kun kirjoitushommia pystyi jatkamaan missä vaan, mutta opetyöt olisi vaatinut rekryprosesseja, oli helpompi vaan jatkaa sitä duunia, joka ei vaatinut lisätoimia.

Mutta. Tottahan se on, että kahden työn välillä valitsin sen, joka ei ollut opetyö. Joten ei se sattumaakaan silti ollut. Yksi oikea syy valintaani oli se, että ajattelin koulun kyllä odottavan minua, mutta somen en. Tartuin siis siihen, jonka mahdollisuudet näin parempana juuri tässä ajassa. Ajattelin niin – ja ajattelen edelleenkin – että kouluun kyllä pääsee vielä joskus sinne halutessaan, mutta tämäntyyppisten sometöiden pariin ehkä en.

Toinen syy oli se, että halusin F:n koulun alkaessa työn, jossa olisi joustoa. Sellaisen duunin, jonka kanssa ei tarvitsisi pähkäillä, voinko saattaa aamulla lapsen kouluun. 

Kolmas syy oli se, että halusin nähdä työelämää koulun ulkopuolellakin. Aloitin opettajan työt vuonna 2008. Ja kun lähdin peruskoulun lehtorin paikalta 2017, oli maailma – ja sitä mukaa koulu – ehtinyt muuttua jo aika rajusti. Vajaat 9 vuotta! Toki minäkin olin muuttunut, mutta niin oli koulukin. Eikä välttämättä minnekään hyvään suuntaan. Enkä ole ainoa, joka tämän muutoksen on huomannut.

Mun sisko – äidinkielen opettaja ja luokanopettaja – jätti viime kevään jälkeen niin ikään koulun ja siirtyi muihin töihin. Kun sisko alkoi laitella tänä syksynä instaan kuvia sieltä uudelta työpaikalta, täyttyi hänen inboxinsa siskon vanhoilta opiskelukavereilta ja muilta opekavereilta saaduista viesteistä. Ja jokaisen viestin sisältö oli sama: Kuinka siskoni onnistui pääsemään pois opettajan töistä?

Kun sisko alkoi sitten kertoilla mulle viesteistään, tajusin, että olin itsekin saanut oikeastaan koko Tampere-aikani ajan tasaisesti viestejä muilta opettajilta opetöiden jättämisestä. Mitä pitäisi opiskella, jotta pääsisi pois koulusta? Miltä harppaus on tuntunut? Mitä töitä he ylipäätään voisivat hakea yliopistokoulutuksellaan? Onpa mua tullut kerran vetämään itselleni täysin tuntematon blogin lukija kaupassa hihastakin kysyen, voitaisiinko me keksiä hälle yhdessä joku muu duuni, koska hän ei halua mennä äitiysloman jälkeen takaisin opettajaksi.

Aloin pohtia, onkohan muilla aloilla samanlainen muuttohimo pois muihin töihin. Ja jos ei, mikä opettajan töissä ja koulussa työntää koulutettua – usein alun perin hyvin motivoitunutta – porukkaa ulos.

Mulla itselläni on parikin visiota aiheesta. Siis sellaista yleistä, ei vaan näitä mun omia henkilökohtaisia syitäni. Haastattelin lisäksi viikonloppuna kolmeatoista muutakin opettajaa. Tuloksista ja mun aatoksista kerron huomisessa, keskiviikon ja torstain postauksessa. Hah! Huomaatte ehkä, että asiaa riittää. Olkoon tämä alkuviikko siis opettajaviikko. Omia havaintoja aiheesta saa myös ehdottomasti jakaa täällä postausten alla! Tuntuu, että nyt vihdoin olen valmis kirjoittelemaan opettajaiheesta, koska koin, että työurani aikana se ei olisi ollut soveliasta monestakaan eri syystä. 

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: takki, NEUW (saatu) // mekko, Ivana Helsinki // sukkikset, Vogue // kengät, Vamos (saatu)

Kommentit (57)

Shst
1/57 | 

Hei!

Ihanaa kun kirjoitat tästä! Ollaan mietitty kaverin kanssa, että lähdettäiskö tekemään gradua sammuneista kansankynttilöistä ja siihen johtavista syistä! Jään innolla odottamaan tulevia postauksia. :) Itsellä luokanopettajaopinnot hyvällä mallilla, mutta olen alkanut miettiä psykologin koulutusta tukemaan ja ”backuppaamaan”..

Daniella
2/57 | 

Ihan pelkällä sijaistamis-kokemuksella ja aavistuksella veikkaisin, että kun luultavasti aika moni hakeutuu opettajaksi opettamisen takia niin se todellisuus voi tuntua aika toiselta. Opettajien työnkuva sisältää niin paljon kaikkea "ylimääräistä" ja ehkä se varsinaiselle opetukselle ja sen suunnitteluun varattu aika tuntuukin liian vähältä kaikkeen muuhun sälään nähden. Ehkä sitä väsyy ja turhautuu, kun ei saa riittävästi keskittyä siihen itseensä. Plus kaikki integrointi/inkluusio-systeemit. Pelkkiä arvailuja.

Itse haluan juuri nyt ehdottomasti opettaa. En kuitenkaan näe, että en tulevaisuudessa tekisi mitään muuta. Nykyään on niin paljon mahdollisuuksia tehdä monenlaista ja itsellä intohimoa moneen suuntaan, että tuntuisi hullulta sulkea se kaikki itseltä pois yhden unelman vuoksi. Ehkä se virkistääkin, kun käy välillä muualla.

Maikkku
3/57 | 

Mielenkiintoinen aihe! Juuri opettajan uraa aloittelevana ihmettelen kovasti ilman virkaa olevien opettajien työkuvioita, huh huh. Tuntuu, että opiskelijoitakin kohdellaan reilummin.

Käyttäjä9757
Liittynyt15.9.2017
4/57 | 

Minulle ei ole vielä tullut tuota tunnetta viiden vuoden opettajuuden aikana vaan edelleen nautin (lähes) joka päivä työstäni alkuopettajana ja ihanista 1-2.luokkalaisista ja heidän oppimisen riemustaan. Tänäänkin sain 10 minuuttia koulupäivän alkamisen jälkeen vastata tiukkaan kysymykseen, että "milloin meillä oikein on niitä kertolaskuja, kun sinähän lupasit, että ne alkaa syysloman jälkeen", piti vastata, että malttakaa nyt odottaa ruokailun yli:D Mutta kyllä itseäkin välillä hirvittää koko ajan kasvava paperityön määrä, 26n oppilaan arviointikeskustelut ja kaikki muu sälä, joka ei tekemällä lopu..

Tuulis
5/57 | 

Heippa!
Olen seurannut blogiasi jo monen monta vuotta ja nyt koin, että mun on pakko kommentoida tätä, sillä aihe koskettaa mua syvästi.

Olen itse kieltenope ja aina rakastanut opettamista ja halunnut kehittyä omassa työssä, jotta saisin kaikki - etenkin myös ne takarivin angstaajatkin - hommaan mukaan ja innostumaan. Opena olen nyt viidettä vuotta ja viimeisen parin vuoden aikana olen surukseni todennut, että työ ei enää ole sitä, mitä se oli edes tuolloin viisi vuotta sitten. On tullut paljon lisää kuormittavia tekijöitä, tuen tarvitsijoiden määrä kasvaa ja raportoinnin määrä kasvaa kasvaessaan. Samalla pitäisi ottaa käyttöön miljoona uutta kikkaa samalla kuin koittaa kasvaa ja kehittyä opena. Aika ja resurssit eivät tunnu riittävän edes kaikkein vähimpään. Uuden opsin myötä arvioinnista on tullut rakettitiedettä ja voin ekaa kertaa myöntää olevani aivan loppu sekä henkisesti että fyysisesti. Töihin meno tuntuu ahdistavalta ja pelottavaltakin ja vapaa-aikaa mulla ei oikeastaan ole, kun kaikki aika menee materiaalin tekemiseen ja tuntien suunnitteluun, jotta ottaisin kaikki oppijat kaikenlaisine tarpeineen huomioon. Tämä tosin varmaan on aika tyypillinen ilmiö meidän kieltenopettajien työsdäsäsä. Koitan koko ajan kuumeisesti keksiä mitä (ihan mitä tahansa) muuta filosofian maisterin koulutuksella voisi tehdä. Sain viran hiljattain ja odottamani onnen tunne asiasta on muuttunut nopeasti ahdistukseksi rinnassa. Tuntuu, että työ on mielessä 24/7 ja omasta elämästä on vaikea nauttia täysin, kun tuntuu elävänsä työlleen. Tällaista en odottanut, kun opemaailmaan sukelsin. Olen pettynyt ja surullinen. Eniten ehkä siksi, että rakastan opettamista ja nuoria, mutta se riittämättämyyden tunne, jota työn muut puolet tarjoavat päivittäin, saa minut vihaamaan tätä työtä ja myös itseäni. Olen alkanut tuntemaan itseni huonoksi, tyhmäksi ja ikäväksi ihmiseksi. Tuntuu, etten enää osaa nauttia siitä, mitä aiemmin olen niin kovasti työsdäni rakastanut.

Odotankin erittäin toiveikkaana postauksiasi tähän opemaailmasta pois loikkaamiseen, joka ei oikeasti tunnu olevan meille opettajille helppoa. Tähän liittyy niin paljon tunteita ja odotuksia omaa itseään kohtaan sekä loputon halu tehdä maailmasta nuorille vähän kivempi ja turvallisempi paikka. Itse keräilen vielä rohkeutta hypätä pois tästä oravanpyörästä. Ihanaa lukea kokemuksiasi tähän liittyen. Se luo uskoa siihen, että ehkä muakin odottaa joku unelmaduuni jossain. Ehkä siinäkin voin koittaa pelastaa edes pienen palan jonkun maailmaa, vaikka sitä en koulussa enää jaksakaan tehdä. Kaikkea hyvää sulle, Karoliina!

HR

Tämä olisi voinut olla minun kynästäni! Toinen kieltenopettaja täällä moi ja 8 vuoden opeuran jälkeen uskaltauduin vihdoin hyppäämään oravanpyörästä ja aloitin tänä syksynä maisteriopinnot kauppakorkeakoulussa. Viime vuonna pänttäsin pääsykokeisiin työn ohessa ja opintovapaalle jääminen tuntui suorastaan lintsaamiselta. Olen kuitenkin rakastanut opiskelua ja kun kahden vuoden kuluttua valmistun henkilöstöjohtamisen ja viestinnän ammattilaiseksi, toivon, että saan tehdä kuten Karoliina ja luopua minua (vielä) odottavasta kieltenopettajan paikasta ja siirtyä koulutusta vastaaviin tehtäviin yritysmaailmaan. Opetyö ei vastannut odotuksia, vei kaiken energian antamatta viimeisinä vuosina enää mitään takaisin ja tämä yhdistettynä pikkulapsiarkeen oli minulle liikaa. Nyt kun vihdoin teen päivittäin sitä, mistä nautin, huomaan palanneeni takaisin siksi iloiseksi ihmiseksi, joka olin ennen kuin työ alkoi minua kyynistää. Uskaltakaa opettajat siis tehdä rohkeita valintoja, jos ahdistaa!

Vierailija
6/57 | 

Mielenkiinnolla odotan mitä tämän viikon postauksesi pitävät sisällään. Viime lukuvuosi oli viisivuotisen opettajaurani ahdistavin ja eksyin jatkuvasti katselemaan avoinna olevia työpaikkoja, koska tuntui, että en minä tämmöistä työtä halua tehdä loppuikääni ilman työuupumusta. Porukka vaihtui ja fiilikset tällä hetkellä ovat valoisammat, mutta en silti näe itseäni tässä ammatissa eläkeikään asti. Välillä tulee väkisinkin mieleen, että mitähän sitä isona sitten tekisi...

Vierailija

Tai siis sitä tarkoitin, että väkisinkin työuupumus jossain kohtaa todennäköisesti iskisi, jos opettajien työnkuvan suunta on tämä.

Annsd
7/57 | 

Nyt on kyllä kyseessä sellaiset postaukset, joita oon innolla odottanut tulevaksi jostakin tuutista. Itsehän olen vasta gradua vaille valmis oleva ope ja mietin jo valmiiksi takaporttia, miten tästä oravanpyörästä joskus pääsisi ulos. Perhepiirissä olevilta opettajilta kuuluu samaa viestiä: nekin, jotka ovat vuosikymmenet nauttineet opehommista, ovat viime vuosina alkaneet haaveilla uusista urista tai vanhimmat odotella eläkepäiviä huomattavasti kovaäänisemmin kuin ennen. Useamman kerran olen googlannut opettajaa ja alanvaihtoa, joten ihanaa kuulla sun ajatuksia ja päätelmiä tästä aiheesta!

Loppuu jousto
8/57 | 

Sama ilmiö lastentarhanopettajilla. Syyt on selkeät: säästöt laaja-alaisesti lasten ja perheiden elämänpiirissä ja työnkuvan haasteiden sekä vaatimusten kasvu jota ei korreloi paska palkka.

Marillla
9/57 | 

Mielenkiintoinen aihe :) Itse opiskelen yliopistossa sosiaalityötä. Opintojeni alkuvaiheessa tajusin, että en tule profession saatuani todenäköisesti tekemään sosiaalityöntekijän töitä. Aluksi harmitti se, että varma työ kaupungin virassa ei houkuttele, vaikka ala itsessään kiinnostaa kovasti. Tällähetkellä olen kuitenkin luottavainen tulevaisuuteen olen päässyt opintojen alusta lähtien viemään uraani haluamaani suuntaan. Tällähetkellä työskentelen yrityksessä jossa voin hyödyntää yhteiskuntatieteelisiä/sosiaalityön opintojani. Olen ihan ylpeä itsestäni että olen löytänyt oman polkuni ja paikkani työelämässä :)

Ceeii
10/57 | 

Erinomainen aihe, jota ei ole laajemmin vielä ymmärretty/haluttu käsitellä tulevan kannalta. Ensimmäinen blogipostaus johon kommentoin ikinä- todella tärkeä aihe!

Uupunut ope
11/57 | 

Kahdeksan luokanopevuoden jälkeen olen tilanteessa, että olen syvästi työuupunut ja sairaslomalla. Paluu töihin pelottaa, työtaakka ei siellä kevene mitenkään, luultavasti päin vastoin. Uupumisen alta on vaikea nähdä ja muistaa open työn ihania puolia, jotka ovat mulle niin paljon antaneet ja tuoneet iloa. En halua tehdä tätä työtä lopen väsyneenä ja kyynistyneenä. Kunhan tästä burn outista joskus nousen jälleen jaloilleni, en ole lainkaan varma vievätkö ne jalat mua enää koululle päin. Surullista, että meitä on monia! Open työ on hyvin merkityksellistä ja arvokasta, mutta koen että sillä ei ole sen ansaitsemaa arvostusta.

Liina--
12/57 | 

Valmistun parin kk päästä luokanopettajaksi ja siirryn suoraan muun alan töihin. Hyvä backuppi on opettaa, jos muita töitä ei joskus löydy.

Vierailija

Sanon sen, mitä itselleni uraohjauksessa sanottiin. Yliopistohan ei ole ammattikoulu, vaikka saakin opettajankoulutuksessa ne pätevyydet, niin se on myös paljon muuta. Sieltä valmistutaan kasvatustieteiden maisteriksi ja se voi olla hyvinkin laaja käsite, varsinkin sivuaineilla sitä saa muokattu hyvin oman näköiseksi. Humanistisilla aloillaa, kauppatieteellä, miksei vaikka tekniikan opiskelulla. Omien valintojen avulla ja tekemällä harjotteluja muuallakin kuin koulussa luo suhteellisen helposti mahdollisuudet myös muihin tehtäviin, koordinointiin, suunnitteluun tai viestintään vaikkapa. Vapaa-ajan vastuutehtävillä saa myös paljon osaamista.

Vierailija

Opettajankoulutuksessa ei mielestäni tuoda tarpeeksi esille juuri tätä, että vaikka suurin osa valmistuneista päätyykiin koulumaailmaan, antaa koulutus valmiuksia myös muihin työtehtäviin. Muiden työpaikkojen haku vaatii usein vain ajattelutavan kääntämistä ja kykyä esitellä niitä vahvuuksia mitä koulutus on antanut ja miten ne voisivat olla hyödyksi muissa töissä.

Vierailija

Taitaapa vaatia aika paljon muutakin kuin mitä mainitset. Mutta ehkä kuullaan tästäkin näissä postauksissa? Ei todellakaan tapahdu tuosta noin vain siirtyminen uuteen työhön (paitsi puhelinmyyjäksi) sanonpahan vaan.

Liina--

En viitsi sen tarkemmin sanoa, mutta moneen työhön riittää että on korkeakoulutettu eikä opiskelualalla ole väliä. Toimistotyötä, missä kuitenkin sama palkka kuin luokanopena mutta kuitenkin mahdollisuus edetä (ja kasvattaa palkkaa).

13/57 | 

Täällä myös yksi kieltenope, joka odottaa innolla tulevia postauksia. Opetusalavuosia takana nyt 10 ja välillä olen kyllä pohtinut alan vaihtoa, en niinkään väsymyksen tai työn itsensä vaan ennen kaikkea pätkätyökierteen takia. Mutta kyllä sitä vaan aina opehuoneesta löytää kohtalotoverin, jos avaa suunsa väsymyksestään.

http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.com/2018/08/onkopakkojaksaa.h...

Vierailija
14/57 | 

Kyllä opettajien uupumuksen ymmärtää. Työpäivät 9-14 ja 10 viikkoa lomaa vuodessa. Itse toivon että moni opettaja kokeilisi ns oikeaa työelämää (ei, en laske ”vaikuttamista” oikeaksi työksi), jossa työpäivät on 8-12 tuntisia ja viisi päivää viikossa ei riitä. Lakisääteiset lomat ehtii ehkä pitää, ei niitäkään joka vuosi.

Ja ei, en sano tätä valittaakseni koska nautin työstäni. Mutta pieni reality check olisi paikallaan!

RealityCheck?

Tässä hyvä esimerkki sellaisesta ihmisestä, joka ei tunne läheisesti yhtään opettajaa ja on täten aivan täysin tietämätön siitä, millainen on koulun todellisuus nykypäivänä.

Peruskoulussahan kouluhan ei ala ja lopu opettajalla samaan aikaan kun oppilailla, tiesitkös? Opetustuntien päälle tuntien valmistelut (kaikkine eri eriyttämisineen eritasoisille oppijoille, kun inkluusion hengessä kaikki erityislapsetkin samassa luokassa), kokeiden valmistamiset ja korjaamiset, tukiopetukset, jälki-istunnot, vanhempainillat ja henkilökohtaiset tapaamiset, muut kiusaamis-tms.kokoukset ja selvittelyt kouluajan ulkopuolella, työpajat, opekokoukset, joulu- ja kevätjuhlat, paperityöt, HOPSit ja HOJKsit ja WILMA-viestintä ja ne puhelut ja tekstarit kotiin, mitä vanhemmat lähettää ja olettaa saavansa vastauksen minkälaisena tahansa vuorokauden aikana. Mitähän unohdin?
Ainiin, työajoista. Lastentarhanopettajat ovat vielä huonommassa asemassa kun peruskoulun ope. Kyllä siellä tehdään ihan niitä +8h päiviä, aamuvuoroo ja iltavuoroo ja yövuoroo. Ja siihen se suunnittelu ja muu päälle. Harmillisesti lastentarhanopettajat vielä joutuu ehkä eniten kärsimään siitä, että heidän työtään ei arvosteta eikä ymmärretä, miksi pedagogiikkaa muka tarvitaan lastentarhassa. Siellä se on kuitenkin kaikista tärkeintä.

Toisekseen, aika moni opettaja on pätkätyöllistettyjä, jolloin kesäajan ollaan työttömänä ja ei saada palkkaa. Osa onnekkaista on kesäajan työsuhteessa ja nauttivat lomasta. Kyllä, mutta opettajan palkkahan on sellainen, että se palkka tulee yhdeksän kuukauden työstä. Ja se palkka jaetaan 12 kuukaudelle. Ja lähes jokainen opettaja varmaan voi sanoa, että ilman sitä kesän taukoa ei sitä ammattia jaksaisi kukaan.

"Itse toivon että moni opettaja kokeilisi ns oikeaa työelämää" <- Jokaikinen opettaja, kenen kanssa asiasta olen puhunut, joka on vaihtanut opettajuudesta muuhun hommaan, on ollut tyytyväinen muutokseen.

Itse toivon että moni koulun todellisuudesta vieraantunut kokeilisi ns oikeaa opettajan työtä. Jos kerran on helpot päivät ja lomat, mikset ala opettajaksi? Pätevistä opettajista on pulaa. Tervemenoa opettajankouluun!

Toivottavasti Karoliinan juttusarja avaa opettajan elämää sinunlaisillesi "en-mä-kateellinen-ole-mutta-eihän-opettajan-työ-oikeaa-työtä-ole-kun-ne-lomat-ja-kaikki" -henkilöille, joilla ei ole mitään hajua siitä mitä ne puhuvat.

Erkkamaikka

Kommenttisi osoittaa, että sinulla ei ole mitään hajua opettajan työstä. Totta on, että minunkin opetusvelvollisuus on 22oppituntia viikossa (+2 ylituntia), mutta todellisuudessa olen töissä joka päivä 8-16, vähintään. Opettajan työ sisältää niin paljon muuta, kun sen opettamisen. Yhteissuunnittelua, vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä, yhteistyötä alueen eri toimijoiden kanssa (esim. Seurakunta, kirjasto, vanhempaintoimikunta, erilaiset harrastusseurat), oman opetuksen suunnittelu, koulun pedagogiikan kehittämistyö, vastuualueensa hoitamista (esim. KeKe, kansainvälinen yhteistyö, teknologiaosaaminen, musiikki- tai liikuntavastaavan työt), pedagogisten asiakirjojen suunnittelu, kirjottaminen ja palaveeraaminen näiden tiimoilta, kasvatuskeskusteluiden pitäminen/ kirjaaminen/ seuraaminen ja moniammatillinen yhteistyö (psykologit, sosiaalitoimi ym.)

En valita, olen kutsumusammatissani. Mutta kun ihmiset, ketkä eivät ole päivääkään olleet tämän päivän peruskoulussa töissä, tulevat sanomaan tällaisia kommentteja, niin menee tunteisiin. Väitän, että saat näissä ”oikeissa töissäsi” pitää esimerkiksi päivän aikana ruoka tai edes kahvitauon. Näitä meillä opettajilla ei ole (ellei käy hyvä tuuri ja joku välitunti ei ole sovittu tapaamista/selvittelyä/kasvatuskeskustelua/puhelua vanhempien kanssa). Väitän myös, että sinulle näissä ”oikeissa töissä” maksetaan ylitunneista. Meille ei. Tuohon kaikkeen minkä yläpuolelle listasin tulisi riittää kolme tuntia viikossa. Ei riitä. Väitän, että tämä jos mikä aiheuttaa tuskaa opettajille. Oma työ halutaan tehdä mahdollisimman hyvin, mutta kun joskus kymmenenkään tuntia päivässä ei meinaa riittää ja koetaan ettei todellista korvausta työstänsä edes saa, ajaudutaan uupumiseen. Jos seuraat opettajan työaikakeskustelua, ymmärrät taas vähän enemmän.

Peruskoulun opetus on julkista, tervetuloa seuraamaan meidän työpäiviämme.

I rest my case.

Vierailija

Lähipiirissäni on opettajia. Menevät töihin 8-9 ja pääsevät 13-14. Eivät tee töitä iltaisin tai viikonloppuisin.

Ehdin joskus pitää lounastauon, joskus en. Riippuu päivästä. Joskus syön lounaan työpisteellä, joskus syön eväitä kahviossa (15 min). Opettajat tietääkseni saavat kyllä syödä työpäivän aikana ja tietääkseni koulussa on myös välitunteja :)

Minulla ei ole työaikaa joten ei, en saa palkkaa ”ylitöistä”, koska niitä ei ole. Työt on tehtävä riippumatta siitä, miten kauan niihin menee aikaa.

Vierailija

Oi, kerro heti missä tällainen unelmakoulu on! Oman opettajakokemukseni mukaan työaika oli ennemminkin tyyliä "sunnuntaisin ehkä ehtii hiukan rentoutua jos on ne edeltävät kuusi päivää painanut täysillä hommia". Vaikka siis yritin mennä sieltä missä rima on matalin.

Luokanopettaja_1

Muutama kommentti näihin jokseenkin epärealistisiin näkemyksiisi opettajan ammatista.

Opettajan ruokatauko on valvonta-ateria, jolloin opettaja oman ruokailunsa yhteydessä valvoo parhaimmillaan kymmenien oppilaiden ruuan ottamisen, ruokailun, auttaa jos maitolasi kaatuu tai tarjotin putoaa.. Omassa luokassani 28 oppilasta, ruokailuaika tasan 15 min jotta seuraavat mahtuvat syömään. Siitä on rauhallinen "ruokatunti" kaukana. Välitunnilla palaveeraan erityisopettajan kanssa, selvitän oppilaiden riitoja (paljon), vastaan vanhempien viesteihin (näitäkin kyllä riittää), valmistan seuraavan tunnin materiaaleja, putsaan oppilaiden haavoja (terveydenhoitaja paikalla kerran viikossa), valvon välituntia ulkona... opettajanhuoneessa saatan hyvänä päivänä käydä kääntymässä 5-10 minuuttia koko päivän aikana.

Koulun kaikki toiminta perustuu opetussuunnitelmaan. Mitään ei "heitetä hatusta" vaan opetus tulee suunnitella opetussuunnitelman pohjalta. Suunnittelun ja toteutuksen lisäksi kaikki koulussa tapahtuva toiminta myös arvioidaan ja mielellään mahdollisimman paljon myös dokumentoidaan. Minulle maksetaan 24+2 oppitunnin verran palkkaa viikossa, todellisuudessa työtunteja kertyy vähintään 40-50. Opettajalle ei makseta muusta kuin kertyneistä opetustunneista.

Tervetuloa viikoksi minun luokkaan kokeilemaan ja "lorvimaan" mikäli oma työ tuntuu liian kiireilestä :)

Vierailija

Ei tunnu oma työ liian kiireiseltä, vaan juuri sopivalta :) Mielestäni vaan opettajat eivät aivan ymmärrä sitä, millaista työelämä esimerkiksi yksityisellä sektorilla konsulttialalla tai vastaavalla todella paineistetulla asiantuntija-alalla on. Todella harvassa työssä on nykyään aikaa "kunnon taukoihin" - kahvi juodaan työn lomassa ja lounas syödään silloin, kun ehditään, jos ehditään. Tämä on vaan realiteetti nykyään monella alalla - sanoisin että useimmilla.

Viestini pointti oli se, että pieni reality check olisi paikallaan.

P

Hei!

Olen ammatinvaihtaja. Nykyisin yläkoulun ope. Entinen konsultti, suunnittelupäällikkö ja esimies.

Kyllä. Yritysmaailmassa ei ehdi joka päivä käydä syömässä. Kahvi juodaan välillä (usein!) töiden lomassa. Tunnit kirjataan. Pitkiä päiviä tehdään. Viimeinenkin mehu puristetaan työntekijästä.

Mutta ajatelepa sellainen työpäivä, että olet asiakastapaamisessa koko päivän. Joka ikinen päivä. Esittelemässä projektia. Pissalle pääset, jos asiakas ei tauon aikana tule kysymään apua ongelmaansa. Syömään pääset, jos ei tule tietokoneongelmaa, toinen asiakas ei ole soittanut kymmentä kertaa tunnin aikana tai jotain muuta sellaista.

Jossain kohtaa päivää huomaat, että oma lapsesi/miehesi on soittanut sinulle 8 kertaa. Et ole huomannut, koska puhelin on äänettömällä ja laukussa. Koko päivän.

Asiakastapaamisen jälkeen suunnittelet seuraavan päivän palaverit, minuutti minuutilta. Mietit, miten selität saman asian asiakas a:lle ja asiakas b:lle, he kun puhuvat eri kieltä. Toinen ymmärtää jo puolesta sanasta, toiselle kaikki on hepreaa. Raportoit palaverin sujumisen pomolle ja työkavereille, joka ikisen henkilön osalta. Asiakas A osallistui keskusteluun. B tuijotti koko palaverin puhelintaan. C oli liekeissä! D kirosi ja paiskoi papereita, soitettiin aviomiehelle ja päätettiin jutella asiasta seuraavalla viikolla. Vastaat kollegan kysymyksiin hänen asiakkaistaan. Mikä toimii, miten ei kannata lähestyä. Korjaat kopiokoneen/tilaat toimistotarvikkeita/vastaat sähköposteihin/käyt ostamassa irtokarkkeja seuraavan viikon taukokioskille/organisoit mokkapalojen leipomisen iltatilaisuuteen/peset koko toimiston työvaatteet/jne jne.

Olet siis yhtä aikaa johtaja, tiedottaja, psykologi, sairaanhoitaja, sihteeri, rivityöntekijä, keittäjä, siivooja...

Kesäloman kolme ekaa viikkoa menee palautuessa. Työtunteja tulee viikossa noin 30-70. Ei niitä kukaan jaksa laskea, koska ei plussatunteja makseta eikä niitä saa vapaana.

Yritysmaailma on kuluttavaa, kyllä. Mutta opehommiin verrattuna ihan pala kakkua.

P.S. En mistään maailman rahasta palaisi yritysmaailmaan. Mielummin väännän murrosikäisten kanssa kuin keski-ikäisten ukkojen.

Riika.

"Kyllä opettajien uupumuksen ymmärtää. Työpäivät 9-14 ja 10 viikkoa lomaa vuodessa. Itse toivon että moni opettaja kokeilisi ns oikeaa työelämää (ei, en laske ”vaikuttamista” oikeaksi työksi), jossa työpäivät on 8-12 tuntisia ja viisi päivää viikossa ei riitä. Lakisääteiset lomat ehtii ehkä pitää, ei niitäkään joka vuosi.

Ja ei, en sano tätä valittaakseni koska nautin työstäni. Mutta pieni reality check olisi paikallaan!"

Onpa tyhmä kommentti. Jos toivotat toiselle reality checkiä, niin kannattaisi ehkä ottaa selvää sen verran että ymmärrät mitä kommentoit. Opettajilla työhön kuuluu muutakin kuin oppilaiden kanssa vietetty aika luokassa.

Vierailija

Varmasti. Mutta silti työpäivät eivät ole saman mittaisia kuin muilla varsinkin kun ottaa huomioon nuo lomat :)

Vierailija

Työn rasittavuus ei aina riipu siitä pituudesta tai kuinka ehdit olla tauolla. Itse olen tehnyt pidemäpää päivää kassalla kuin opehommissa, mutta kassa on vähemmän rasittavaa, koska sitten kun sen kassan jättää se työ jää sinne mikään ei seuraa kotiin. Hyvin harvoin jonkun törpön asiakkaan kommentti voi harmittaa jälkeenpäin, mutta se on aika harvinaista. Koulupäivän jälkeen mielessä voi olla se, kun ei onnistunut taaskaan saamaan sitä yhtä oppilasta ymmärtämään tunnin aihetta ja yrität pohtia, miten saisit sen seuraavana päivänä korjattua. Mitkä olisivat tälle oppilaalle oikeat keinot oppia, miten saisit tunnin pidettyä niin, että sitä jaksaa seurata niin se luokan lahjakkain oppilas kuin sekin, jolla oppimisessa on vaikeuksia. Helposti tulee juuri se riittämättömyyden tunne. Varsinkin jos on vähänkään vaativampi luokka, jossa persoonat ei kohtaa tai on paljon erilaisia oppijoita. Sitten vielä mietit niitä lapsia, joilla kotona asiat ei ole niin hyvin, mietit miten vanhemmat saisi kiinnostumaan lapsensa asioista tai onko syytä tehä lasua, auttaisiko se lasta lopulta, onko huonot kotiolot vain väliaikainen tila vai tarvitaanko sitä apua oikeasti. Mietit niiden lasten ja nuorten tulevaisuutta.

Rehellisesti uskon, että jos niiden opetustuntien lisäksi ei tee yhtään töitä niiden jälkeen, niin joko on superihminen onnistuu sen 9-14 aikana tekemään myös nuo kaikki aiemmin luetellut jutut, tuntien suunnittelut, keskustelut, tapaamiset jne. Suunnittelemaan lennosta niin mahtavat tunnit, jotka integroi eri oppiaineita ja innostaa oppilaita ja vastaa OPSiin, ettei rajaa. Ja vielä niinkin onnekas ettei oppilaiden vanhemmilla ole koskaan kysyttävää tai moitittavaa ja lapsetkin niin hyvä osaisia, ettei tarvi huolehtia oppiko kaikki päivän asiat vai ei. Tai sitten vaihtoehtona on välinpitämätön opettaja, joka ei phaemmin viitsi nähdä vaivaa noiden tuntien lisäksi, tekee vaan sen pienimmän mahdollisen työn, käyttää vuodesta toiseen samoja materiaaleja ja tuntisuunnitelmia. Saati pahemmin kiinnosta se, että se yks oppilas tuli tänäänkin kouluun nälkäsenä, eikä ymmärrä vieläkään, miten jakolasku toimii.

Itse olen kasvanut lastentarhanopettjien ympärillä, heitä löytyy myös ystäväpiiristä nyt aikuisena ja opettajien työtä olen päässyt seuraamaan useammassa eri koulussa. Voin sanoa, ettei yksikään niistä oikeasti hyvistä opettajista, joita itselläni on ollut ja joita olen päässyt seuraamaan tee töitä vain yhdeksästä kahteen. Jopa ne kokeneimmat miettivät koko ajan, mitä voisi tehdä toisin, jotta oppiminen olisi mahdollista kaikille ja muovaavat omaa opetusta sen mukaan. Muistan, että eksäni joka työskenteli fyysisemmässä työssä opiskeluaikana ja teki pitkää päivää aina intti, ettei mun työ tule olemaan niin raskasta kuin hänen, koska ei oo fyysisesti yhtä raskasta. Ehkä ei, mutta voin sanoa, että harvoimpa hän työpäivän jälkeen mietti niitä kiviä joiden kanssa oli päivän työskennellyt, kun taas itse töiden jälkeen kuumeisesti pohdin, mitä pitää seuraavaa oppituntia varten tehdä paremmin ja miten puuttua kiusaustapaukseen.

Ja entäs sitten lääkärit, jotka saattavat tehdä myös vain sen 20tuntia viikossa ja nostavat vielä isompaa palkkaa opettajiin verrattuna. Eihän se heidän työnsä ole yhtään rankkaa, kun ei sitä tarvi tehdä välttämättä joka päivä 8-12tuntia ja kun niin hyvän palkankin saavat :) Opettajan palkallahan ei pahemmin rikastu ja tosiaan, kuten aiemmin nostettu esille on myös niitä joilla sopimus on elokuusta kesäkuun alkuun ja kesä-heinäkuu ollaan työttömänä ilman palkkaa, mikä pitää tietenkin sitten muussa elämisessä ottaa huomioon rahojen riittämiseksi.

Vierailija

"Ja entäs sitten ne lääkärit..." niin, koska mistään ammatista ei voida puhua nostamalla esiin LÄÄKÄREITÄ. Miten ihmeessä tämä nyt edes liittyi asiaan? Vai oliko tämä sarkasmia, jota en vain tajunnut? Silti vastaan nyt sinulle, lääkärinä jolla on opettajapuoliso.

"Eihän se heidän työnsä ole yhtään rankkaa, kun ei sitä tarvi tehdä välttämättä joka päivä 8-12 tuntia ja kun niin hyvän palkankin saavat :)"
No harvaa työtä on "välttämättä" tehtävä 8-12 tuntia. Jos ei ole töissä vain yksityisellä puolella (harva on), ei 40h useimmiten riitä vaikka ei päivystäisikään. Ylitöistä ei makseta. Päivystysvelvollisuuksista en nyt ala edes tähän puhumaan ("ja entäs sitten ne opettajat, joiden ei tarvitse koskaan päivystää??..."). Samalla lailla meille tulee ne teidän ADHD-lapset ja muut oppimisongelmaiset, meillä on vaan aikaa se 20min sen asian selvittämiseksi (ja siis sitten ne kaksi tuntia sen maksetun työajan jälkeen, ainiin, mutta niitä ei lasketa kuin opettajilla). Erikoistuvan sairaalalääkärin (elikkä 6v lääkis + 6v erikoistumiskoulutus) palkka HUS-alueella ilman päivystyksiä on 3300 euroa, voit tarkistaa itse työehtosopimuksesta jos et usko, ja tätä enempää ei makseta vaikka olisit kuinka hyvä.

"Opettajan palkallahan ei pahemmin rikastu ja tosiaan, kuten aiemmin nostettu esille on myös niitä joilla sopimus on elokuusta kesäkuun alkuun ja kesä-heinäkuu ollaan työttömänä ilman palkkaa, mikä pitää tietenkin sitten muussa elämisessä ottaa huomioon rahojen riittämiseksi." Joo, jos me lääkärit ollaan lomalla kesä tai tehdään tätä sun mainitsemaa lyhyttä päivää, niin me tietty saadaan rahaa ihan täyspäiväisestä työskentelystä eikä tarvii huomioida mitenkään taloudenpidossa. Pöyristyttävää, että teille ei!! :O

Pahoittelut, jos tämä viesti on nyt vähän ärhäkästi kirjoitettu. Ottaa päähän tämä harhakuvitelma siitä, miten lääkärit tekevät 5h työpäiviä ja silti vetävät 5k kuussa. Vedettäispä (ja jos vedettäis, niin säkin voisit kouluttautua tälle alalle). Itse en puhu muista ammattiryhmistä ja heidän palkoistaan ja työaikavaatimuksistaan, jos en hahmota kokonaisuutta vaan pelkät iltapäivälehtien otsikot. Älä säkään tee niin.

Kanlis

Opettajien lomat - ikuinen piikki lihassa! Tiesithän, että opejen kuukausipalkka oli ennen korkeampi, mutta kesälomalta ei maksettu palkkaa, nyy rahat on jaettu tasaisesti koko vuodelle.

Vierailija

Niin? Miten tämä liittyy siihen, että lomaa on vuodessa 10 viikkoa? Tiesithän, että ns. oikeissa töissä vastaava määrä on 4-5 viikkoa? Ja sekin on siis minusta paljon.

Vierailija

Eiku anteeksi - KESÄLLÄ 10 viikkoa! Taitaa kokonaismäärä olla lähempänä 14-15 viikkoa.

Nettanen
15/57 | 

Täällä myös alaa vaihtanut, uupunut ex-ope. Kiitos kun nostit aiheen esille Karoliina, tämä on niiiin tärkeää!

Itse olen edelleen sitä mieltä, että open työ kuulostaa "paperilla" ja ajatuksen tasolla hyvältä ja kivalta (juurikin esim lomineen ja lyhyine työpäivineen), mutta se työn ihan käytännön tasolla on kaikkien intgroimisten, säästöjen, uuden opsin, digitalisaation, kikyn ja luoja ties minkä kaikkien nippeleiden takia tehty todella raskaaksi. Ja ennen kaikkea se, että kasvatusvastuu valuu niin suuressa määrin kotoa kouluun, vaikka ei esimerkiksi luokanopettajalla vain ole mahdollista kasvattaa yksittäistä oppilasta (kiitos isojen ryhmäkokojen) mitenkään erityisenpaljon yksilötasolla. Arvostan todella paljon heitä, jotka kyseisessä työssä jaksavat, koska oma psyykkeeni ei siihen yksinkertaisesti taipunut.

Joku mainitsikin tuolla myös jo huonon palkan ja kyllä edelleen ihmettelen, miten näin äärimmäisen tärkeästä työstä voidaan maksaa niin huonosti. Se on todellinen sääli ja toivon siihen muutosta, muuten tämä ala tule olemaan vielä ongelmissa (ja toki noista kaikista muistakin syistä).

Riittämätön(kö) luokanope
16/57 | 

Kiitos tästä postauksesta, Karoliina! Odotan innolla seuraavia kirjoituksiasi.

Täällä kirjoittelee 8. opetusvuotta aloitteleva luokanopettaja. Riittämättömyyden tunne ja oma jaksaminen ajoivat minut opiskelemaan toista alaa. Ehkä jonakin päivänä pääsen toisiin hommiin (kamalaa sanoa noin...).

Uusi OPS asetti meille opettajille melkoiset raamit, mutta mitään ei olla valmiita antamaan meille lisää... ei tukea, apua, palkkaa. Monesti olen työpaikalla kysynyt ääneen, että kuinka moni insinööri tmv tekisi 'ilmaiseksi' töitä illat pitkät. Tapaisi 30 vanhempaa ja kirjoittaisi näistä tapaamisista muistiot Wilmaan... ai niin, eihän me saada valittaa, kun ollaan "kutsumustyössä" ja ne vaan kuuluu meidän hommiin! Rajansa kaikella.

Onneksi on edelleen opettajia, jotka nauttivat työstään ja jaksavat tehdä sitä

Vierailija
17/57 | 

Mikä se opettajan huono palkka sitten on? Ymmärrän, että opettajan työ on haastavaa, kun oppilaita on paljon, mutta kyllä minunkin töissä (it) on koko ajan uutta ja kiire, pitää tehdä jos jonkinlaista dokumenttia, selvitystä ja aineistoa sen "oikean" työn lisäksi, on määräaikaisia työsuhteita, välillä yt:t vähintään vuodessa yms.
Jotakin opettajien työhyvinvoinnille kyllä pitäisi tehdä, koska on huono juttu, jos yhä useampi kunnianhimoinen opettaja uupuu ja vaihtaa työpaikkaa, koska tällaisia opettajiahan oppilaat tarvitsisivat.

Sumppii
18/57 | 

Olen toista vuotta opiskelemassa luokanopeksi ja mielessä on käynyt se, että eihän yliopistossa opetus vastaa mielestäni sitä mitä se työ tulevasisuudessa tulee olemaan! Tiedän että olen haastavalle alalle menossa ja haasteista pidän. Kuitenkin voisi olla enemmän sellaista realistista koulutusta, jossa annettaisiin eväitä siihen todellisen koulumaailman haasteisiin. Kiitos jo nyt tulevistakin postauksista jotka tärä aihetta koskevat! Tämä on iso juttu, sillä opettajat ovat tärkeässä asemassa yhteiskunnassamme, tai pitäisi olla. Mihin suuntaan nämä arvot ovat oikein menneet jos opettajien työtä ei arvosteta ja heidän annetaan uupua työn alla:(

Tuleva ope(ko)
19/57 | 

Kiitos näin alkuun siitä, että korjoitat opettajana toimimisesta ja tuot opettajien ääntä kuuluviin. :)

Itse viittä vailla valmiina luokanopettajana koen alanvalintani ja opiskeluaikani olleen epäilysten värittämä jo heti alkumetreiltä lähtien. Olen kyllä kokenut vahvaa uskoa siihen, että olisin työssä hyvä ja kokisin sen mielekkäänä, mutta samaan aikaan olen pitänyt oven aina vähän raollaan, jotta voin lähteä ja jättää alan taakseni, jos se osoittautuukin olevan omalle jaksamiselleni liikaa. Jäinkin nyt pohtimaan, mistä tämä pelko ja epävarmuus kumpuaa ennen kuin työelämää on takana päivääkään? Koen, että opettajan työstä välittyy eri tahoilta hyvin kielteinen kuva, olipa sitten kyse esim. mediasta tai opettajien itsensä tavoissa puhua työstään. Saako työn mielekkyys ja palkitsevuus näissä keskusteluissa jalansijaa, vai eikö niitä yksinkertaisesti enää koeta? pohdin usein. Haluaisin uskoa, että tuo kielteinen puoli on vain osa totuutta, mutta valitettavasti se on se puoli, joka leimaa keskustelua ja sitä kautta myös omaa ajatteluani tulevasta työstä. On toki tärkeää puhua siitä, mikä alalla on pielessä ja vaatii kehittämistä, mutta valitettavasti se voi karsia halua hakeutua alalle tai ylipäätään aloittaa työskentely opintojen päätyttyä. Törmäänpä edelleen "onnea vaan valitsemallasi tiellä, ei oo helppoo.." tuhahduksiin kerrottuani valitsemastani alasta. Kukapa sellaista tahtoisi kuulla, etenkin kun alunperin pyrki alalle, jonka uskoi olevan arvostettu, merkityksellinen ja oppimisen ilon ja ihmettelyn sävyttämä.

MKS
20/57 | 

Hei! Mielenkiintoinen aihe, jään seuraamaan tätä. Itselläni on opekavereita, jotka kokevat niin eri lailla tämän asian. Alakoulun luokanope kokee päivät pitkiksi, jos joskus joutuu olemaan lähelle klo 16 töissä. Hän sanoo, ettei valmisteluun tms. käytä enää juuri aikaa kerran sen tehtyään. Siis ns. omaa aikaa. Tuntien ulkopuolisen työn(kö?) moni sitten kokee aikaavieväksi? Lukionopettaja-kaverini sanovat samaa. Kokeita korjailevat kyllä iltaisin, mutta omasta tahdostaan -saman ehtisi tekemään päiväsaikaan, jos haluaisi tehdä normaalin mittaisia työpäiviä. He eivät halua ja työjärjestely on toimiva. (Pieniä lapsia kotona). Itse olen ollut koulussa eri alan harjoittelussa ja olin aina koululla ekana ja vikana. Itselleni siis työ näyttäytyi helppona aikojen puolesta, sillä teen mieluummin päivän työt nimenomaan päivällä. Kaikkia ope-tuttuja ja ystäviäni yhdistää (minusta) ajatus siitä, että työ on toisaalta rankempaa kuin moni muu työ (varmasti totta) josta saa parempaa palkkaa, mutta toisaalta myös työn tulisi pystyä tekemään suht. vähässä ajassa.

Tällä hetkellä pienten lasten äitinä nimenomaan lomat olisi asia joka opettajaksi voisi houkutella (miten niin tämä ei ehkä riitä alanvaihtoon, hehe). Niiden hillitöntä pituutta ei varmaan näe jos niihin tottuu? Serkkuni juuri heinäkuun puolivälissä totesi tuntevansa, että kohta alkaa työt painaa päälle. Täysin utopistinen ajatus, kun itse vasta aloitin lomiani tuolloin ja palasimme töihin silti samaan aikaan. :D Samoin kuin tämä syysloma, joka oli niin odotettu, koska johan tässä on painettu. (?! öhh, niin on muillakin aloilla, mutta lomia ei heru).

Työ on tärkeää ja luen kommentteja alanvaihdosta suurella mielenkiinnolla! Joka alalla uutta vaatimusta tulee koko ajan (vrt. Wilmat yms), joten onko se tämä aika joka vaan ajaa meidät työntekijät ahtaalle?

Vierailija

Lomista vielä sen verran, että niiltä saa palkan vain jos on virassa. Muuten kesät on työttömyysjaksoja.

Vierailija

Ei välttämättä. Entinen poikaystäväni valitsi työpaikan sillä perusteella, että missä koulussa maksettiin palkka kesältäkin. Kyse oli siis vuoden määräaikaisuudesta, eikä hän ollut vielä edes pätevä erkkaope.

nuoriope
21/57 | 

Tärkeä aihe, jään mielenkiinnolla odottelemaan seuraavia postauksia! Koen kyllä useimmiten olevani hyvä ope (toki tunnollinen ope myös jatkuvasti miettii ja epäilee, yltääkö uuden opsin, vanhempien yms odotuksiin) ja koen työn myös tosi merkitykselliseksi, mutta jotenkin tuntuu että siitä on kyllä tehty aika raskasta ja uuden opsin suunta nimenomaan tekee työn raskaammaksi. Mm. arviointi on todella sekavaa (saman kaupungin eri kouluissa erilaisia käytäntöjä; arviointijanoja, sanallisia arviointeja, itsearviointeja, arviointitaloja ja -junia ja pylpyröitä ja ties mitä).

Joku yllä mainitsikin, että kasvatusvastuu tuntuu valuneen kodeista kouluihin, ja se on varmasti yksi syy opettajien uupumiselle. Oppilaat vaativat yhä enemmän ihan peruskasvatusta (miten ollaan muiden ihmisten kanssa, miten keskitytään tekemiseen, miten jutellaan ystävällisesti, kuunnellaan jne) ja siihen ei isoissa ryhmissä vaan rahkeet riitä.

Opettajilta vaan vaaditaan aika paljon, ja yksi proffa sanoikin opiskeluaikoinani, että kun yhteiskunnassa on joku ongelma, katse käännetään aina kouluun, ja sieltä pitäisi löytyä ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Tästä aiheesta voisi jatkaa loputtomiin, mutta ehkä sen vielä haluan sanoa, että opettajan työ on mielettömän arvokasta ja tärkeää ihan yhteiskunnan näkökulmasta! Toivon, ettemme ajaudu samaan tilanteeseen kuin esim. Ruotsissa, jossa opekouluun pääsee kuka vain, koska ammatin arvostus on lähellä nollaa. Se taas johtaa huonoihin oppimistuloksiin, sivistyksen laskuun, syrjäytymiseen, eriarvoisuuden kasvuun jne.

PS. Joku kysyi opettajan palkasta, itselläni Helsingissä se on n. 2800€/kk bruttona. Olen kaksoispätevä opettaja (eli luokan- ja aineenope), mikä nostaa palkkaa hieman. Olen työurani alussa, eli ikälisiä ei vielä ole. Lisäksi esim. viime kesän olin ilman palkkaa, sillä työsuhteeni alkoi elokuussa (kun koulut alkoivat, ei kuun alusta, eli elokuun palkkakin oli vajaa) ja päättyi touko-kesäkuun vaihteeseen. Työuran alussa useimmat opet tekevät joitakin vuosia pätkätöitä, ennen kuin virka toivottavasti löytyy.

Vierailija
22/57 | 

Mielenkiintoinen aihe ja mielenkiintoinen keskustelu.Itse (opekoulutuksen saanut minäkin) ajattelen asiasta myös niin,että harva ihminen nykypäivänä(vrt meidän 30-40v.vanhemmat ja isovanhemmat) enää tekee töitä samassa työpaikassa koko työuraansa,harva edes samoissa työtehtävissä,koulutusta hankitaan eri aloilta,työpaikan vaihto ei ole mikään iso juttu,”eläkevirasta” lähteminen ihan normaalia jne. Koska opettajia on paljon,tämä ilmiö näkyy entistä enemmän myös heidän keskuudessaan.Työelämän vaatimukset ovat tänä päivänä lähes kaikilla aloilla aikamoiset ja työpaikoilla joustoa löytyy melko vähän ja sitä joustoahan me ruuhkavuosissa rämpivät juuri kaivattaisiin arkeamme helpottamaan.Ajattelen itse,että enemmän kuin pelkästään opetustyön kuormittavuuden kasvusta,kyse on laajemmasta ilmiöstä,jossa työelämä ylipäätään kuormittaa ihmisiä entistä enemmän.
Sen verran täytyy kyllä sanoa niille kommentoijille,jotka elävät siinä uskossa,ettei muilla aloilla suostuttaisi tekemään töitä samalla kuormittavuudella ja ajankäytöllä kuin opetyössä:suosittelen kokeilemaan ihan esimerkiksi insinöörin hommia️Työkuorma on usein valtava,10h töitä päivässä on vähän,jokaikisen työpäivänä on oltava maksimaalisen tehokas,aikataulut ovat todella tiukkoja, ja sanktiot kovia,ylitöistä ei makseta ja lomat ovat sitä perustasoa 4vkoa kesällä,viikko talvella,mitään ylimääräisiä vapaita ei ole,aikatauluissa pysyäksesi teet töitä usein myös viikonloppuisin. Tämä nyt näin yhtenä esimerkkinä,myös ihan kaupan kassan työn kuormittavuus saattaa yllättää,mikäli kovin syvältä omasta kuplasta asioita tarkastelee.

Vierailija
23/57 | 

Miksi niin moni uupuu tässä ammatissa?! Ehkä hieman huolestuttaa oma tulevaisuus...
T. Luokanopettajaopiskelija

Toivottavasti tulevissa postauksissa tulis esille myös niitä opena olon hyviä ja antoisia puolia :)

Daniella
24/57 | 

Jos unohdetaan kaikki suunnittelu ja oheissälä, niin osaatteko kritisoijat yhtään kuvitella, minkälaista on viettää päivässä se kuusi tuntia oikeasti siellä luokassa? Että menet vain paikalle, kerrot mitä tehdään, oppilaat tekee tehtävät ja sitten se on siinä? Sijaisena minulla ei ole velvollisuutta tehdä oikeastaan muuta kuin tuo, jos tiedän etukäteen sijaisuudesta, valmistelen ja valmistelen, mutta yleensä soitto tulee lyhyellä varoitusajalla ja mahdollisesti oma opettaja on antanut jonkinlaisen ohjeet. Helppoa vai mitä? Ei ole. Voin kertoa, että välillä sen neljänkin tunnin jälkeen on totaalisen puhki siitä kaikesta hälystä, komentamisesta, työrauhan ylläpitämisestä, ohjaamisesta, keskustelusta jne. Aivan jatkuva vuorovaikutus on paljon raskaampaa kuin tajuakaan.

Väitän, että lähtökohtaisesti useimmat opettajat mielellään jakaisivat palkan lisäksi myös työkuorman tasaisemmin koko vuodelle. Se sama duuni, jonka muut tekee 11 kuukauden aikana, opettajat tekevät yhdeksässä.

Saa kysellä ja ihmetellä, se on tervetulluttakin, mutta ärsyttää toden teolla tuollainen tietämättömien viisastelu. En minäkään käy tuhahtelemaan, että kyllä on helppoa tietyöläisillä, kun siellä vaan seisoskelevat ja katsovat kun yksi levittää asvalttia. Tai insinöörillä, joka istua tönöttää pöytänsä äärellä ja painuu kotiinsa kun kahdeksan tuntia tulee täyteen. Enhän minä tiedä yhtään mitään niistä töistä! Jos niin kadehdittavalta tuntuu, tervetuloa kokeilemaan. Koulutus kyllä jo varmasti kertoo, mikä esimerkiksi opettajan työssä on pelkästään pedagogisesti haastavaa. Sijaiseksi sen sijaan ei välttämättä edes tarvitse hirveästi kouluttautua, joten heti vaan ilmoittautumaan. Niin helppoa ja rentoa se on!

Kyllä tähänkin ammattikuntaan mahtuu kaikenlaisia tekijöitä, totta kai on hajontaa siinä kuinka kuormittavaksi kukin työnsä kokee, mutta annetaan jokaiselle oikeus omaan kokemukseensa.

Eee
25/57 | 

Harmittavan paljon uupuneita opettajia näyttää ja vaikuttaa olevan. Minulla ei ole antaa mitään ratkaisua siihen, miten tuota taakkaa voisi helpottaa (paitsi tietysti rakenteelliset ratkaisut: luokkakoot, palkka, resurssit jne).

Halusin vaan tulla kertomaan kommentteja lukeville opettajaopiskelijoille ja opettajan työstä haaveileville, että kyllä meitä omaa työtään rakastavia opettajia vielä löytyy. Tietysti työ on raskasta (niin kuin moni muukin työ) mutta joka päivä pikkuoppilaiden kanssa touhutessani olen onnellinen, että olen valinnut tämän työn. En keksi mitään toista työtä, joka voisi antaa näin paljon iloa ja perspektiiviä maailmaan kuin pienten ihmisten parissa työskentely.

Hsusanna
26/57 | 

Ihanaa Karoliina kun vihdoinkin kirjoitat tästä aiheesta! Olen kaksoispätevä luokan- ja musiikinopettaja, 13 vuotta uraa takana, ja olen kamppaillut urakriisin kourissa jo useamman vuoden. Opiskelen töiden ohessa avoimessa yliopistossa erkkapedaa ja psykologiaa, haaveena ehkäpä psykologin ura. Opintojeni kautta olen oppinut ymmärtämään paremmin erilaisia oppimis- ja tunne-elämän vaikeuksia ja opinnot ovat hyödyttäneet minua tosi paljon työssäni. Silti mielessä kytee ajatus, mitäs sitä tekisi isona?! Pakko tunnustaa, että ainoat syyt jatkaa töiden tekoa ovat tällä hetkellä ne kaksi tärkeintä, kesä- ja heinäkuu. Elokuuhan on nykyään jo ihan täysi työkuukausi. Olen valmis ”menettämään” toisen lomakuukauteni, jos saan tehdä töitä vähemmän stressaavalla alalla, rauhallisemmalla työtahdilla!

Yläkoulun ope
27/57 | 

Tärkeä aihe! Odotan innolla tulevia postauksia.

Viisi vuotta jaksoin innokkaana tehdä parhaani opettajan töissä, mutta lapsen saatuani työn teko on käynyt liian raskaaksi. Työpäivän jälkeen kun on ihan rättiväsynyt, eikä jaksa olla ollenkaan vuorovaikutuksessa. Toimi vielä miehen kanssa, mutta lapsi tarvitsee enemmän huomiota.

Nyt olen onneksi saanut lisätehtävän, jossa saan tehdä kaksi päivää viikossa toimistotyötä ja opettaa vain kolme. Tämä auttaa jaksamaan ne kolme opetuspäivää ja 8h toimistopäivien jälkeen energiaa riittää kotiinkin.

Aion jatkaa opettajan työssä sen aikaa kun lapsi on pieni, kesäloma on kuitenkin niin mahtava juttu ja siitä en halua luopua vielä. Kun lapsi on isompi, aion siirtyä opetusalan hallinnollisiin tehtäviin. Muutama kollegani on tehnyt näin ja he eivät enää vaihtaisi takaisin, vaikka kesälomaa onkin vähemmän.

Uskon, että töissä, joissa ei tarvitse olla 100% läsnä, valmiustilassa, skarppina ja vuorovaikutuksessa koko työaikaa, voisi palautua ihan työpäivän jälkeenkin eikä ainoastaan lomilla.

Murmetti
28/57 | 

Täällä peruskoulun kieltenope, joka rakastaa työtään. Ihan kuten Karoliina kirjoitit, minäkin rakastan opettamiani aineita, ja rakastan myös sitä vuorovaikutusta teinien kanssa, jonka ehkä moni kokee haastavana ja kuormittavana. Toki on päiviä, jolloin kaikki ei mene putkeen, mutta missäpä ammatissa ei olisi. Joka aamu viimeistään luokkaan kävellessä ja "good morning teacher"-huudahduksia kuunnellessa tulee olo että hitto kun mulla on hieno työ. Ja on tässä painettu jo, vuonna 2000 valmistuin, ja äitiyslomaa lukuunottamatta olen ollut koko ajan töissä.

Työ on kieltämättä erilaista nykyään kun silloin kun aloitin, juurikin nämä integraatiot ja oppilaiden valtavat tasoerot tuovat lisähommaa. Kuitenkin sen ajatuksen voimalla jaksaa, että kun jokaiselle teinille luokassa miettii hänen omalla tasollaan olevaa hommaa, niin yleensä sen oppimisen ilon saa syttymään, ja hommat rullaavat vähän kuin itsestään. Myös sellainen "yhdessä tässä ollaan, sä hoidat omat hommasi ja minä omani"-fiilis kantaa pitkälle. Jos luokassa on hyvä fiilis työskennellä, se kantaa kotona vielä korjaamattoman koepinonkin kanssa.

Liputan siis vahvasti sen puolesta, että opehomma on mahtavaa, enkä tahtoisi muille aloille siirtyä. Palkkaa tosin minäkin mielelläni nostaisin koulutusta vastaavaksi.

Vierailija
29/57 | 

Täälläkin entinen kieltenope, joka väsyi lopullisesti työn aiheuttamaan ahdistukseen ja varsinkin surkeaan työtilanteeseen viime vuosina. Harvassa on nykyään ne opet, jotka oikeasti saisivat ansaitsemansa palkan koko vuodelta, ja jotka ihan oikeasti saisi sen pitkän palkallisen kesäloman. IT-alaa myös läheltä seuranneena tiedän, että ainakin tuolla alalla palkka, työsuhde-edut ja muut “bonukset” on opetusalalla ihan utopiaa, vaikka it-alallakin toki kiirettä ja pitkiä työpäiviä riittää. Itse siirryin nyt täysipäiväisesti opiskelemaan ihan eri alaa ja uutta tutkintoa, kun pätevälle opettajalle ei vain tuntunut löytyvän muuta kuin osa-aikaisia pätkätöitä surkeilla työehdoilla. Itselläni ei esim. viimeisten vuosien aikana ollut päivääkään lomaa eikä edes sairaana mahdollisuutta sairaslomaan, vaan palkkaa sai vai pidetyistä oppitunneista ja jos sairauden takia joku tunti jäi pitämättä, piti se myöhemmin omalla ajalla korvata kokonaisuudessaan.

Nypä
30/57 | 

"Opettajat ovat useassa artikkelissa tuoneet esille uupumustaan ja opetustyön mahdottomuutta. OAJ on huolissaan opettajien jaksamisesta.

Jos suuri joukko opettajia uupuu ja ovat tyytymättömiä, se ei voi olla heijastumatta arkeen. Lapsiin. Meidän kaikkien lapsiin. Miten jaksaa panostaa siihen lapseen, jolla on haasteita, kun väsyttää jo ajatuskin töihin menemistä? Resursseja on liian vähän. Vanhemmat tuntuvat rasitteilta, jotka eivät huolehdi lapsistaan. Ja työpaikalleen päästyään pahimmillaan opettaja huomaa naapuri luokkaa opettavan kollegan sairastuneen ja saa tälle päivää kaksi ryhmää opetettavakseen. Kun sijaista ei saatu. Ehkä sille toiselle luokalle irrotetaan kouluavustaja jostain ryhmästä?

Nykyresursseilla ja asenteillakin, koulu tuntuu olevan suunnattu kauniisti paikoillaan istuville reippaille ja omatoimisille tyttölapsille, jotka innokkaasti osallistuvat opetukseen, sisäistävät ohjeet heti ja oppivat hetkessä. Niille preerian Laura Ingallseille, jotka hillitsevät tunteensa ja jättävät kyseenalaistamisen muille.

Koska siellä Laurojen seassa käy koulua myös Vaahteramäen Eemelit ja Pitkätossun Pepit, on asialle tehtävä jotain. Jotain muuta kuin säästötoimia.

Koska kalleimman hinnan maksavat lapset."

Näin kirjoitin joku aika sitten miettiessäni koulujen nykymenoa. Ajatuksen nosti pintaa Elina Tuomi joka ryhtyi uupuneiden opettajien äänitorveksi.

Meno on huolestuttavaa, niin opettajien, avustajien kuin etenkin lasten näkökulmasta. Itse tarkastelen kouluasiaa pitkälti erityislasten näkökulmasta jolloin kyyti on usein kovaa ja kylmää. Puuttuvia tukitoimia, asenteita ja liian vähän tietoa. Ennen kaikkea liian vähän resursseja. Runsaasti säästötoimia.

Säästöillä joita tehdään koulujen resursseista sekä arkipäivistä ja uuvutetaan opettajat liitutaulun eteen, tullaan maksamaan kalliisti. Maksaminen on itseasiassa jo alkanut.

Vierailija
31/57 | 

Olen koulupsykologi ja miettinyt opettajien uupumusta paljon. Monet opettajista ovat entisiä kympin tai vähintään ysin tyttöjä, jotka ovat vaativia etenkin itseään kohtaan. Opettajan työ, kuten kaikki ihmisten kanssa tehtävä työ, on kuitenkin sellaista, että sitä ei voi tehdä täydellisesti eikä aina välttämättä kovin hyvinkään. Useimmiten riittäisi se, että tehdään työ edes suunnilleen riittävän hyvin, mutta moni ope ei siihen ajatukseen taivu, koska se on niin vahvasti heidän persoonaansa vastaan. Moni kirjoittikin, että tuntien suunnitteluun menee tosi paljon aikaa. Ymmärrän sen hyvin, mutta joidenkin opejen toimintaa kun katsoo, niin vähemmänkin aikaa voisi käyttää, kaiken ei tarvitse olla vimpan päälle kunnossa...

Toinen haaste saattaa olla se, että aletaan opeksi kutsumuksesta, halutaan vaikuttaa lasten ja nuorten elämään ja auttaa heitä. Todellisuus kuitenkin on, että siihen voi olla hyvin pienet mahikset. Pettymys voi olla kova kun tajuaa, että ei tämä nyt ihan sitä auttamista sitten ollutkaan, oppilaat voivat miten voivat open yrityksistä huolimatta.

Loppuun poliittisesti epäkorrekti, epäsuosittu mielipide. Minunkin mielestäni opettajilla usein on vääristynyt käsitys siitä, miten paljon rankempaa heillä on verrattuna muihin aloihin. Usein he minullekin sitä valittavat. Eivät kuitenkaan tule ajatelleeksi, että minä ja kuraattori ollaan myös koululla paikalla n. klo 7.45-16.30, ja lähes joka oppitunti meillä on joku oppilas tai ollaan itse pitämässä tuntia. Iltapäivällä sitten huoltajapalaverit, jotka ovat lähtökohtaisesti aina haastavia. Emme myöskään useinkaan työskentele muiden kuin haastavien oppilaiden kanssa. Eli työpäivät vähintään yhtä rankkoja. Usein myös joudumme soittamaan ne kaikkein paskamaisimmat puhelut huoltajille, jos lapsi on meidän asiakkaana. Ja lomaa on se viisi viikkoa vuodessa, ellei pidä palkatonta.

Nypä

HIenoa, että toit esille oman työsi osan koulun arjesta. Lasten kanssa ei työskentele yksin opettaja, ympärillä on monta tekijää; terapeutit, kuraattori, psykologi, hoitotaho, ja ennen kaikkea vanhemmat!

Itse vanhemapna olen huomannut, että osa opettajista tekee ammattiylpeytensä vuoksi työstään todella hankalaa ja haastavaa. Ei olla valmiita vastaanottamaan uusia toimintatapoja, oma ammattiylpeys estää. Syyllistetään lapsi, vanhemmat ja ympäristö koska oma ammattitaito ei riitä mutta sitä ei voi myöntää. 

Minulla ja  lapseni terapeuteilla olisi valmiutta yhteystyöhön, monella opella ei. Mutta niillä joilla on ollut niin tuloskset ovat olleet selkeät, olemme ihastelleet niitä yhdessä ja jokaisen opettajan joka on kehut ansainnut olen antanut sen kuulla ja kokea. 

Erityislapseni on revitty koulussa rikki, erikoissairaanhoito korjaa nyt jälkiä. Paperia ja lausuntoja on metri tolkulla. Rehtori pyysi anteeksi (esimiehensä pakottamana), täysin merkityksetöntä meille, ollaan jo rikki revittyjä. 

Mutta olemme kohdanneet opettajia jotka ovat eheyttäneet, korjanneet ja tehneet työtä josta ei voi antaa tarpeeksi kiitosta. Olen ollut tekemisissä myös yhden koulun kuraattorin kanssa, siinä koulussa ainoa josta oikeasti oli apua lapsen tilanteeseen. Teki työtä johon muut eivät oleet valmiita. 

Kuraattoreille varmasti kasautuu paljon ja työnne jää varjoon. Korjaatte paljon riittämättömien tukitoimien ja jääräpäisten opettajien jälkiä. 

Kiitos sinulle, että jaksat!

Vierailija

Tuo onkin hyvä pointti tuo "muutosvalmius"! Joskus on jopa surkuhupaisaa, kun ope pyytää apua (osin itselleen, osin oppilaalle) jonkun lapsen asiassa, mutta konsultoinnin ja hyvinkin konkreettisten vinkkien jälkeen eivät ole itse valmiita muuttamaan toimintaansa. En tiedä onko se juurikin tuo ammattiylpeys, mikä sen estää. Onneksi nämä opettajat ovat kuitenkin vähemmistössä!

T. Sama koulupsykologi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

P1064717.JPG
P1064717.JPG

P1064713.JPG
P1064713.JPG

P1064730.JPG
P1064730.JPG

P1064746.JPG
P1064746.JPG

P1064719.JPG
P1064719.JPG

P1064762.JPG
P1064762.JPG

P1064764.JPG
P1064764.JPG

Minusta yksi ihmisenä olon mielenkiintoisimpia puolia on se, kuinka monessa eri roolissa ihminen toimiikaan päivien ja viikkojen aikana niin luontevasti. Joskus tietysti näkee ihmisiä esimerkiksi töissään niin, että tämän rooli on oikein käsinkosketeltava. Voisi sanoa, että jopa päälle liimattu, jolloin näkee, kuinka paljon ihminen joutuukaan pinnistelemään pysyäkseen lestissään. Suurimmaksi osaksi ihmisten roolit kuitenkin taitavat tulla aika luonnostaan ja ne myös vaihtuvat lennosta, kun on tarve.

Muistan, kun varsinkin nuorempana roolien vaihtoa kuvailtiin termillä esittäminen. Että ihminen jotenkin esittäisi, jos ei olisi ihan koko ajan samanlainen, toimisi samalla tyylillä tai puhuisi samoilla sanoilla. Minä kuitenkin ajattelin jo silloin, ja ajattelen tietysti edelleen, että roolien vaihto on esittämisen sijaan sosiaalista taitavuutta. Ei asiantuntijatehtävissä, puolisona, äitinä, ystävänä, asiakkaana ja kaikissa muissa elämän tilanteissa voi millään puhua samalla tyylillä. Puhe –  joskus myös käytös, nonverbaali viestintä ja jopa ulkoasu – on vietävä sille levelille, jota kulloisessakin hetkessä tarvitaan. Joskus se vaatii lattialla konttaamista ja sohvan nurkan takaa kurkistelua, joskus äärimmilleen vietyä aivojen pinnistelyä ja parhaiden sanojen valintaa.

Minä olen tehnyt elämäni aikana aika monia erilaisia töitä (opiskelujen ohella). Olen ollut kenkä- ja vaatemyyjä, barista, apteekin tekninen apulainen ja vaikka sun mitä. Niin opettajan töitä aloin tehdä kokopäiväisesti 22-vuotiaana. Olen siis tehnyt lähes koko aikuiselämäni töitä, joissa on selkeä rooli. Sellainen työrooli, jossa on pitänyt tavalla tai toisella skarpata. Ja vaikka pisin työurani – se oikein työ – opettajana opettikin sen, että tuota melko konservatiivistakin ammattia voi tehdä omalla tyylillään, määrittelee opettajuutta silti lukuiset kirjatut ja toisaalta sanattomat sopimukset siitä, miten opettajan tulee töissä ja myös vapaa-ajallaan olla.

Minulle tuotti joskus vaikeuksia yhdistää opettajan ja bloggajan työ. Bloggaajana on kuitenkin oltava melko avoin ja opettaja sen sijaa – ainakaan minun mielestäni – ei saa tuoda juurikaan omaa yksityiselämäänsä framille. Siksi opettajan työ rajoitti monella tavalla sitä, mitä tein myöskin blogissa. Olin joissakin asioissa paljon varovaisempi kuin nyt, koska koin, että en halunnut teksteilläni – vaikkeivat ne mitenkään liittyneet opettajana työskentelyyni – loukata tai kiusaannuttaa oppilaitani tai näiden perheitä. Ja edelleen nykyisinkin kieltäydyn vaikka kaikista alkoholi- ja alusvaateyhteistöistä ihan vain siksi, että opettajana ollessani sellaisen rajauksen itselleni asetin.

Itse asiassa vasta koulumaailmasta (tällä erää) lähdettyäni tajusin sen, kuinka sitova opettajan rooli ja koulu työpaikkana onkaan. Enkä pidä sitä pahana asiana! Huomaan vain, kuinka erilaista nykyinen työni, työskentelytapani ja työpaikkani on verrattuna kouluun. Tänne voi tulla hipsuttamaan sukissa, noitua kun ärsyttää, pamauttaa hamppariateriat tai skumpat onnistuneen päivän keskellä, kutsua lapsen ja tämän kaverit hengaamaan iltapäiväksi tai antaa suukot kotiin hakemaan tulleelle puolisolle. Kaikki se tuntuu luonnolliselle, mutta olisi ollut hyvin epäluontevaa – jopa aivan yksinkertaisesti kiellettyä ja tuomittavaa – edellisissä töissä. Ja silti ne molemmat työpaikat ja työroolit ovat tuntuneet ihan minulle.

Tai no. Olen miettinyt, olenko täällä nykyisissä töissäni enää edes missään varsinaisessa roolissa. Ainakin itsestäni tuntuu, että tapani olla nykyisin töissä ja kotona on niin samanlainen, etten edes osaa nimetä juurikaan oloni ja eloni eroja verrattaessa näitä kahta tämänhetkisen elämäni tärkeintä lokaatioita. Ja vaikkei tulevaisuudesta tiedä, on nyt sellainen olo, etten vaihtaisi tätä rentoutta ja vapautta mihinkään. Tässä hetkessä työn ja vapaa-ajan eroa ei suurimmaksi osaksi ole. On vain elämä, jossa eri hetkinä tehdään erilaisia ja samanlaisia asioita. Päällekkäin, vierekkäin ja limittäin. On hyvä olla kotonaan myös silloin, kun on töissä.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: lippis, design by Ilkka Janatuinen (H23) , painatus Grillin` Clothing (Tampere) // paita, Makia SS18 (saatu, kotimainen tekstiili) // housut, Dr.Denim // kengät, Vans 

Kommentit (3)

eevupeevu
1/3 | 

Täällä yksi ope,joka sipsuttaa koulun lattioita pitkin menemään villasukat jalassa. Myös suukon puolisolle annan koulun parkkiksella joka päivä hänen saattaessa minut töihin. Open työ rajoittaa monia asioita,mutta aika paljon on myös itsestä kiinni,mihin rajoja vetää ja missä asioissa on vain rohkeasti oma itsensä. Mielestäni yksi tärkeä tehtävä opena on nimenomaan murtaa näitä rajoja/ ennakkokäsityksiä/ vaatimuksia opettajia kohtaan. Opena haluan näyttää oppilailleni (ja vanhemmille),että opekin on vain ihminen! Silti kieltämättä kiehtoo nykyinen elämäntilanteesi,jossa monet opettajantyöhön liittyvät "rajoitteet" ovat historiaa,sillä onhan tässä ammatissa omat kahleensa!

Vierailija

Minäkin olen aina töissä villasukissa, mukavampi ja lämpimämpi olla. Ei ole kukaan koskaan vaatinut, että pitäisi laittaa kengät jalkaan. Aika vähän olen muutenkaan törmännyt mihinkään ulkoisiin vaatimuksiin, ainoa "kirjoittamaton sääntö" jokaisella koululla lienee hyvien käytöstapojen noudattaminen. Välillä harmittaa, kun ei voi oppilaiden kuullen kirota kun mieli tekisi :) Yksityiselämäänsä on tietysti jossain määrin järkevää suojata, enkä ehdoin tahdoin korosta esim. kumppanini olemassaoloa töissä, mutta niinpä vain minut voisi yhtä hyvin nähdä hänen kanssaan kaupungilla vapaa-ajallakin kuin koulun pihassa. Mutta alusvaatekuvat internetissä on tietenkin asia erikseen.

Hieno kommentti tämä ylempi: opettaja on ihminen ja opettajuutta on monenlaista! Toinen toteuttaa sitä perinteistä kansankynttilämallia, toinen jotain omanlaistaan opettajuutta. Jos ikinä Karoliina palaat koulun käytäville, niin mene ihan rohkeasti villasukissa vaan ;)

Karoliina Sallinen

Kiva kuulla, että voitte olla niin rennosti sitä mitä olette.

Mäkin omasta mielestäni olin "rento ope", mutta näin vasta jälkikäteen huomasin kaikki rajoitteet, joita silloin kuitenkin koin. Ja ne tosiaan oli pääosin varmasti itse itselleni asettamia, eikä ulkopuolelta tulleita.  Kuulostaa ihan tyhmän pienille jutuille, mutta esimerkiki bad hair dayn pipopäivä tuntuu nykyisin ihan juhlalle :)

 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat