Kirjoitukset avainsanalla oma aika

PC072856.JPG
PC072856.JPG

PC072852.JPG
PC072852.JPG

PC072873.JPG
PC072873.JPG

Jopas jotakin. Viimeinen viikko ennen JOULU(AATTO)VIIKKOA pärähti käyntiin. Onhan se käsittämätöntä, miten nopeasti syksy – taas kerran – meni. F:llä on puolet ekaluokkaa jo ihan kohta takana, meillä aikuisilla taas syksy uusissa töissä. Aika mahtavaa, sillä tuntuu sille, että on voimia ottaa uusi vuosi vastaan. Tänä syksynä työtaakka on ollut siis aikalailla sopiva.

Minä vietin viime viikonloppuna sitä kuuluisaa omaa aikaa. Perjantaina juhlistimme entisistä työkamuistani koostuvan kaveriporukan kanssa pikkujouluja Espoossa. Saunoimme, herkuttelimme ja höpisimme aivan koko illan. Oli ihanaa nähdä niin monta tuttua, mutta aivan liian harvoin nähtyä naamaa, samalla kertaa. Ja mikä parasta, illan lopuksi sai kömpiä yhden parhaista ystävistäni viereen siskonpetiin ja nauraa vielä ainakin aamukolmeen.

Lauantaina suuntasin sitten junalla takaisin Tampereelle, jossa minua odottikin jo siskoni Hipu. Söimme uudessa Puisto-ravintolassa (hyvä palvelu ja maisema, keskinkertaista ruokaa), shoppailimme vähän Koskarissa (lähinnä joulujuttuja) ja lopulta kömmimme Ilveksen* ylimpään kerrokseen yöksi. Vietimme siis irtioton arjesta aivan kivenheiton päässä kotoa löhöten hotellissa ja syöden ravintola-annoksia sängyllä röhöttäen. Todellinen rentoutumisvuorokausi, etten sanoisi.

Vaikka koko viime viikonloppu oli ihana, ja minusta on hurjan kiva nähdä ystäviä, tajusin myös samalla, että elän nyt elämänvaihetta, josta en varsinaisesti tarvitse useinkaan omia irtiottojani. Tarkoitan sitä, että kun F oli vauva ja minä olin kotiäiti, tuntui jokainen oma hetki kultaakin kalliimmalle. Silloin oma aika oli niin harvinaista, että siitä ammensi kaiken sen voiman ja energian, jonka suinkin sai irti. Sillä jaksoi ne loputtoman pitkät vauva-arkipäivät ja itseään toistavat rutiinit.

Sen sijaa en nykyisin varsinaisesti koe tarvitsevani omia menojani juuri lainkaan. Tai sanotaanko näin: Nykyisessä elämäntilanteessa kun saa ihan luonnollisesti viettää työpäivänsä  ”yksin”, olla monen monta tuntia erossa kodista ja perheestä, nähdä kodin ulkopuolisia aikuisia ihmisiä tusinan päivässä, eikä lämmintä ruokaakaan tarvitse viikolla suunnitella ja valmistaa kun kerran, on se jo sellainen irtiotto, ettei juuri enempää kaipaa. Voi käydä vessassa niin, ettei kukaan ryskytä ovea. Ja myös piipahdella kesken arki-illan vaikka kaupungilla tai harrastuksessa niin, että siinä ei ole sen suurempaa numeroa.

Yhtään vähättelemättä oman ajan merkitystä ja sen tuomaa voimaa aikuisille esimerkiksi pikkulapsiarjen keskelle, olen alkanut pohtia, korostetaanko nykyisin oman ajan ottamista vähän liikaakin. Itsekin koen hirveän usein huonoa omatuntoa siitä, jos en ole tarpeeksi nähnyt ystäviäni, en jaksa lähtee bailaamaan tai osallistua erilaisiin kemuihin, vaikka todellisuudessa koen, että kaikki ajalliset ja toiminnalliset palaset ovat elämässäni juuri nyt tasapainossa. Koska jos ihan totta puhutaan, juuri tällainen harvakseltaan tehty oma aika riittää minulle vallan mainiosti, enkä edes kaipaa sitä enempää.

Mitä useammin juttelen ystävieni kanssa, sitä enemmän äimistynkin siitä, miten usein ihmisiä – varsinkin naisia – kannustetaan ottamaan omaa aikaa ja kaveriaikaa, mutta parisuhdeaikaan harva panostaa läheskään yhtä ponnekkaasti. Että sitä kyllä varataan kaveriporukan tapaamisia, ravintolaillallisia ja vaikka mitä, mutta jos kysyy, milloin on käynyt puolison kanssa jossain ihan kahdestaan, monikaan ei edes muista! Ja sitten kummastellaan, miksi suhde latistuu ja toista ei enää tunne.

Olen sitä mieltä, että ystävät on todella merkittävä osa elämää. Mutta niin on kyllä puolisokin (jos siis sellainen on). Siksi uskonkin, että joka kerta, kun buukkaa ystäväaikaa, varaisi samalla kalenterista aikaa myös puolisolle. Koska ei se pyykkikasojen ja lihakeiton äärellä vaihdettu kuka hakee lapset huomenna päiväkodista -keskustelu korvaa sellaista todellista yhdessäoloa, vaikka arki olisikin kuinka hyvää ja toimivaa.

Ehkä tämä meidän suomalaisten naisten itsenäisyys ja girl powerilla pärjääminen – joka muuten on mitä loistavin asenne – onkin kuitenkin mahtavuudessaan pieni ansa parisuhteelle. Että sitä pidetään niin kynsin ja hampain kiinni omista eduista ja menoista, että joskus unohtuu, ettei parisuhdekaan toimi itsestään. Ja ettei se ole heikkoutta, epäfeminismiä tai nössöyttä, jos kaveri-illan sijaan varaakin puolison kanssa yhteisen viikonloppuloman.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Asu: Takki, Makia Raglan Parka (saatu) // kengät, Dr Martens // farkut, Zara

*saatu yö

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (20)

Katja_optimismia
1/20 | 

Tämä oli aika mielenkiintoista luettavaa. Itselläni ei ole siskoja tai läheisiä ystäviä ja en ikinä koskaan ole missään tyttöjen illoissa tms. Kaipaisin sellaisia ihan hirveästi ja kyyneleet tulee usein, kun näkee Instassa kuvia tyttöjen reissuista. Jos lähden ulos, lähden miehen kanssa. Juoksemme yhdessä ja asukuvaamme yhdessä... Meidän siis olisi ehkä hyvä löytää ystäväporukat. :D

Karoliina Sallinen

On totta, että ystäväporukatkin ovat aarre, jota ei myöskään kannata jättää vaalimatta :) 

2/20 | 

Tosi mielenkiintoinen postaus ja tosi hyviä ajatuksia! Etenkin tämä lause "kolahti": "Siksi uskonkin, että joka kerta, kun buukkaa ystäväaikaa, varaisi samalla kalenterista aikaa myös puolisolle." Itse pidän todella tiukasti kiinni siitä, että saan tuota omaa aikaa, mutta ole varmasti miellyttävämpi tyttöystäväkin, kun olen sitä nauttinut. Itse kuitenkin laitan paljon arvoa sille yhteiselle ajalle ja merkitykselliselle sellaiselle tai voisi sanoa ei niin arkiselle sellaiselle!

Kirjoitin juuri postauksen, mitä parisuhde minulle on. Läsnäolo olisin kohtana voinut sinne lisätä! :)

http://www.siirikiviharju.com

Karoliina Sallinen

Ja mä uskon, että moni vanhempi on myös parempi puoliso/äiti/isä, jos saa välillä myös muuta koettavaa ja nähtää! 

Minea_
3/20 | 

Totta!
Pikkulapsivaiheessa vaan parisuhdeajan ottaminen on paljon vaikeampaa, kun lapset pitäisi saada hoitoon. Ystävien kanssa voi käydä viettämässä aikaa kun toinen hoitaa lapsia.
Ehkä sitten kun lapset kasvaa..

Karoliina Sallinen

Sen meinasin tuohon kirjoittaakin, mutta olisi tullut liian rönsyilevä postaus. Mulla on tänä vuonna EKA kerta elämässä, kun mulla on tukiverkko eli osa perheestä samassa kaupungissa. Hitsi tuntuu luksukselle, kun voi joskus pyytää vaikka siskon hakemaan tyttären ip-kerhosta. 

Selma Kanerva
4/20 | 

Silmiin pisti lopun ajatus, kuinka lomamatka puolison kanssa voisi olla jonkun mielestä epäfeminismiä. Tuntuu kaukaa haeutulta vastakytkökseltä ja nakertaa feminismin ajatusta ainakin mielestäni. Sen sijaan muutamaan otteeseen aiemmin esiin tuomasi sanapari, jolla kuvaat itseäsi ymmärtääkseni positiivisessa mielessä; olen "hyvä jätkä" ollaan "hyviä jätkiä", tuntuu nimenomaan siltä. Ne muutamat kerrat kun tuohon kuvaukseen blogissasi olen törmännyt, on se saanut aikaan yllättävän pahan olon ja hämmennyksen siitä, kuinka edelleen 2010 luvun loppupuolella nainen määrittää itsensä miehen ja miehisten ominaisuuksien kautta ja samalla asiasidonnaisesti väheksyy "naisellisiksi" miellettyjä ominaisuuksia. Kuten aiempien (esim. Metoo-postaus, mikä sekin oli surullista luettavaa) postausten kommenteissa jo esiin tuotua, ei kaikkien tarvitsekaan (ikävä kyllä) olla vereslihalla tasa-arvoasioiden alla, mutta ennen kaikkea kuitenkin, ei kannata väittää olevansa, sillä se vie pohjaa pois siltä työltä mitä monet sydänjuuristaan asti tekevät. Huh. Tämä helpotti. Pahoittelen ettei asiayhteys aivan osunut oikeaan postaukseen, tämä tuli vaan nyt jotenkin tässä hetkessä, näin.

Karoliina Sallinen

Munkin mielestä feminismillä ei ole mitään tekemistä parisuhden hoidon kanssa, mutta tiedän, että moni perustelee virheellisesti "tyttöjen aikaa" ja puolison laiminlyöntiä sillä, ettei ala "juosta kenenkään miehen pillin mukaan". Mutta samaa mieltä: Nämä asiat eivät liity toisiinsa.

Jos loit tuon "hyvä jätkä -kohdan" ystäväkirjapostauksesta huolella, siinä juuri puhuttiin siitä, että ENNEN (10- ja vaikka 20-vuotiaana) olimme asiasta ylpeitä, mutta nykyisin juuri esim. me too -kamppiksen aiheuttaneen keskustelun ja muunkin ilmapiirin vuoksi olemme alkaneet kyseenalaista hyvä jätkä -ajattelua. 

Mun mielestä jokaisen naisen ja miehen täytyy pyrkiä tasa-arvoon. En kuitenkaan usko siihen, että on olemassa jokin yksi ja ainoa tapa olla "oikea feministi". Mä aion edelleen väittää olevani sellainen, koska niin koen, että myös olen. Ihan näiden ajatusteni ja tekojeni kanssa. 

Selma Kanerva

Toinen mihin viittasin oli aiempi postaus jossa taisit olla yksin? Jokin missä oli ehkä puhe myös siitä kuinka miespuoleisten kanssa heität ronskia läppää ja jotain sinne päin, että vaikka ei ulkoiselta olemukselta uskoisi. Jokin epämiellyttävä vastakkain-asetelma jäi siitä mieleen, mutta en kyllä edes muista mikä postaus oli kyseessä :D tämän vuoden puolella kuitenkin.
Ja ystäväkirja-postauksesta jäi jälkiklangi, ilmeisesti olen lukenut hutiloiden tai ymmärtänyt väärin, kiitos korjauksesta.

Ei tietenkään ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla, ei kuulu olla ei tule olla eikä ole, sukupuolisidonnainen määrittely luonteenpiirteistä ei vaan jotenkin loksahtanut tasa-arvo-lokeroon ja kuten sanoin, tuntui hämmentävän pahalta (jopa iskulta vasten kasvoja) mutta asia ilmeisesti onkin ollut menneitä murheita.

Kiintoisa keskustelun käynnin mahdollisuus sisältyy siihen mitä mikäkin termi toisaalta voi tarkoittaa ja voidaanko jotakin käsitettä käyttää väärin, onko se edes mahdollista. Tärkeintä lie se oma fiilis. Kuten aina ylipäänsäkin. Toisaalta tietynlainen käytös, joka voisi olla yhdistettynä tasa-arvon vastaiseen ajattelumalliin kuitenkin on omasta mielestäni (subjektiivinen näkökulma, ei pohjaa yhtään mihinkään) vaikeasti liittoutettavissa tasa-arvon edistämiseen viittaavan henkilöä kuvaavan terminologian kanssa. Ja tämänkaltaisessa tilanteessa kuten sanottua, syö maata jalkojen alta. Kärjistetysti esimerkki; olen avarakatseinen ja hyväksyvä (en ole rasisti) mutta valkoihoiset ovat parempia kuin latinot.

Heh, jopas on ajatuksenvirtaa, toiv tästä nappaa!

Pauliinali11
6/20 | 

Meillä on ihan päinvastoin tilanne. Hyvin harvoin kummallakaan on menoja mihinkään illanviettoihin tai reissailuun, ehkä kerran vuodessa. Kaipaisin kyllä itse tyttöjen iltoja, mutta ei oikein ole sellaisia läheisiä ystäviä ja tapaamme yleensä vain lasten kanssa.

Itse arvotan parisuhteen ja sen hyvinvoinnin jopa korkeimmalle sijalle elämässä. Meillä on mieheni kanssa kolme pientä lasta ja kymmenen yhteistä vuotta takana. Ajattelen, että vanhempien hyvä parisuhde on lapsien etu. Ja jossain määrin se vanhempien välinen suhde menee ensimmäiselle sijalle koko perheessä, sillä meidän kahden parisuhde on kodin ja koko perheen ydin. Tietysti lasten turvallisuus ja perustarpeet huolehditaan aina, mutta huolehdimme myös, että saamme sitä aikuisten välistä aikaa. Emmekä jätä parisuhdetta kaiken sen arjen tohinan jalkoihin odottamaan parempia aikoja. Enimmäkseen huolehdimme parisuhteestamme ihan jokapäiväisellä läheisyydellä ja toisen huomioimisella.
Kiitos ihanien isovanhempien, saamme myös lastenhoitoapua aina kun vain viitsii pyytää, ja käymme muutaman kerran kuukaudessa kahdestaan kahvilla, syömässä tai vaikka kaupoilla. Tai viemme lapset mummolaan ja tulemme kahdestaan kotiin pariksi tunniksi! ;)
Mieheni on minun läheisin ystävä ja lisäksi meillä on aina ollut todella vahva fyysinen vetovoima toisiamme kohtaan, joka on meidän parisuhteen tärkeä voimavara. Eikä parisuhteeseen kuuluva läheisyys ole meillä jäänyt edes pahamaineisten ruuhkavuosien jalkoihin, kun olemme sitä pitäneet aina arvossaan <3

Itse voisin kyllä panostaa niihin ystäviinkin enemmän.:/

Karoliina Sallinen

Hyviä pointteja. Ja minä olen kanssasi kyllä tismalleen samaa mieltä tuosta, että perheen aikuisten parisuhde ja hyvinvointi on myös ja ennen kaikkea lapsen etu. Se, että aikuiset huolehtivat parisuhteesta ei ole lapselta pois. Päinvastoin! Iloiset, yhteen hiileen puhaltavat vanhemmat on varmasti tasaisen ja turvallisen kasvun ydin.

Mä huomaan myös tasapainottelevani koko ajan perheen ja ystävien välimaastossa. Mutta jostakin on pakko priorisoida, joten aina ei ehdi kaikkialle. 

Vierailija
8/20 | 

Minä en kyllä ole huomannut tuollaista jaottelua, että oman ajan arvostaminen korreloisi sen kanssa, ettei arvosta parisuhdeaikaa. Monilla tosin lapset ja niiden hoitoon saaminen voi estää yhteistä parisuhdeaikaa kodin ulkopuolella, mutta silloinkin sitä yhteistä aikaa voi ottaa kotona ainakin silloin kun lapset nukkuvat.

Vierailija
9/20 | 

Niitä ystäviä kaipaakin sitten jos parisuhde syystä tai toisesta loppuu. Eikä heti löydä uutta.

Hih--!

Mulle ystävät on juuri siitä syystä aivan yhtä tärkeitä kuin parisuhde. Ne on vaan erilaisia suhteita. Mun mielestä on yhtä tärkeetä vaikkapa pitää lupauksensa ystävälle kuin puolisolle. Vaikka lupaus, että huomenna nähdään. Olin vuosia suhteessa, jossa kadotin ystäväni (suhde oli niin vaikea että etäännyin ystävistä). Erosin ja sain ystäväni takaisin, he olivat mua odottamassa, että "vapaudun". Ja siitä syystä, jos alan vielä joskus seurustelemaan, en koskaan enää laita parisuhdetta ystävieni edelle. Koska tässä pari vuotta sinkkuillessa on ystävät olleet kultaakin kalliimpia!

10/20 | 

Very helpful advice in this particular post! It’s the little changes that make the largest changes. Thanks for sharing!

Vierailija
11/20 | 

Jäin itse kaipaamaan kirjoituksessasi pohdintaa siitä, kuinka jaettu vanhemmuus on vaikuttanut tunteeseesi oman ajan tarpeesta. Onhan sinulla nyt, sanotaanko vaikka olosuhteiden pakosta, säännöllisesti lapsetonta omaa tai parisuhdeaikaa.
Voisin olettaa, että säännöllinen mahdollisuus lapsettomaan aikaa myös vähentäisi sitä painetta, että on ihan pakko päästä tai saada olla hetki ihan rauhassa. Jos vaikka vertaa siihen ihanan sitovaan pikkulapsiaikaan, jolloin tuntikin poissa maisemista oli jo jotakin. Tai tilanteeseen, jossa yksi aikuinen on aina vastuussa jälkikasvustaan.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

PA140010.JPG
PA140010.JPG

PB210158.JPG
PB210158.JPG

PicMonkey Image.jpg
PicMonkey Image.jpg

PB210159.JPG
PB210159.JPG

Minun elämäni on ollut viimeiset vuodet sellaista, että harvoin on ollut aikaa pysähtyä. Joku on joskus sanonut muistaakseni täällä blogissakin, ettei elämää tarvitse täyttää pullolleen ja että hyväksyntää ei tarvitse ansaita sillä, että tekee koko ajan jotakin. Myönnän, että päässäni kytee varmasti sellainen työntekoajattelu, että koen välillä ihan pienistäkin suvantohetkistä syyllisyyttä. Toisaalta. Kun on ikään kuin vahingossa hommannut itselleen kaksi työtä, ei ole myöskään muuta vaihtoehtoa, kun tehdä ne kunnolla. Ne, ja sitten tämä tärkein työ – ihmisyys. Äitiys ja kaikki muut ihmissuhteet. Ja jos ne meinaa klaarata kunnialla läpi, ei ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin painaa sata lasissa.

Täytyy sanoa, että rakastan äksöniä ja toimintaa. Minun olisi vaikeaa varmasti tehdä vähemmän, kun tiettyyn tahtiin on tottunut. Se on minun tapani elää. Mutta silti sitä huomaa tarvitsevansa välillä aina hetkeä olla ihan vaan rauhassa. Hetken hiljaa ja leväten. Hetkeä arjen ja melun keskellä.

Kun olin pari viikkoa sitten varannut samalla päivälle kampaajan, kynsihuollon ja kasvohoidon, aloin olla jo aika levoton kahden ensimmäisen kauneusoperaation jälkeen. Tuli tunne, että en vaan voi enää istua hetkeäkään paikallaan tekemättä mitään. Takaraivossa jyskytti tekemättömien töiden lista ja kotona odottavat hommat. Oli kireä olo.

Kun sitten kuitenkin asettauduin The Span hoitohuoneeseen lämmitetylle vuoteelle, peiton alle, suljin silmäni ja annoin Suvin aloittaa kasvohoitoni, ei varmasti mennyt kuin alle kymmenen minuuttia, kun oloni oli jo aivan erilainen. Hämärä huone, kynttilöitä ja rauhoittava musiikki. Tajusin, että sellainen pysähtyminen arjen keskellä oli juuri se, mitä tarvitsin. (Sen lisäksi, että näppyläni kaipasivat kunnon poistamista ja ihoni kirkastamista).

Suvi teki minulle Diego Dalla Palman Professional DETOX-kasvohoidon, joka on syväpuhdistava hoito, joka edistää kuona-aineiden poistumista sekä lisää ihosolujen elinvoimaisuutta. Hoidon tavoitteena oli poistaa kuolleita ihosolujani  ja  epäpuhtauksia ihon  pinnalta,  sekä  toimia  ikään kuin sisältä  päin  niin, että hoito puhdistaa solut  vapaista  radikaaleista  sekä  muista  sellaisista ainesosista,  jotka  liiaksi  kertyneinä  estävät  ihoa toimimasta oikealla tavalla. 

Minun DETOX-kasvohoitooni yhdistettiin vielä näppyläleukani vuoksi mekaaninen puhdistus, jota olen suoraan sanottuna vähän pelännyt vuosien takaisten kokemusteni perusteella. En tiedä, onko ihoni nyt paremmassa kunnossa, oliko puristely nyt ammattitaitoisempaa vai pehmittikö DETOX-hoidon ainesosat ihoni niin hyvin, ettei näppylöiden puristelu sattunut mistään muualta kuin huulen reunasta ollenkaan. Itse asiassa. Nukahdin kahdesti kesken operaation.

Kun nousin tunnin kasvohoidon jälkeen ylös – olo oli – rentoutunut. Ja hehkeä. Hassua, miten ne kotona odottavat työt eivät painaneetkaan enää niin mieltä.

Koodilla KOLMISTAAN kaikki lukijani saavat -10% kaikista The Span kasvohoidoista. Tarjous voimassa vuoden 2016 loppuun asti. Oivallinen kaunistus ennen pikkujouluja tai ihana lahja pukinkonttiin. 

Rentouttavia hetkiä!

-Karoliina-

*Kasvohoito saatu The Spasta 

Kommentit (6)

Katjuskaq
1/6 | 

Voisitko harkita vähän erilaisempaa kirjoitustapa tietynlaisissa lauseissa? Esimerkiksi tuo "Toisaalta." Miksi piste, miksi ei pilkkua? Ja "Itseasiassa."

En sano pahalla, jotenkin vain niin töksähtää...

Vierailija
2/6 | 

Voisitko harkita että et puuttuisi asioihin, joita et hallitse? Erilaisempaa... Erilainen, erilaisempi, erilaisin? Miksei vain erilaista? Ja iso kirjain sitaateissa...
En sano pahalla, jotenkin vain niin töksähtää, jos ei joku ymmärrä suomen kielen tehokeinoja :)

Karoliina Sallinen

Suoraan kysymykseen suora vastaus : En voi harkita :) Tämä on minun tapani kirjoittaa.

Kohdassa "toisaalta" iso kirjan ja piste ovtat tyylikeinoja. "Itseasiassa" taas on pelkkä kirjoitusvirhe. Nehän kirjoitetaan oikeasti erikseen. 

Vierailija

Ymmärrän toki asian pointin. Mutta. Vaikuttaa vain omaan lukusujuvuuteen ylimääräiset pisteet. Sisältö kuitenkin hyvää!

Vierailija

Sinulle tiedoksi että en kirjoittanut kirjoitusvirheistä, vaan siitä että lauseen rakenne on omituinen.
Minun kirjoitukseni voi olla mitä tasoa tahansa, en onneksi kirjoita blogia.

Ja miksi en saisi puuttua asioihin joita en hallitse? En elä elämää jossa puhun vain asioista jotka itse hallitsen täydellisesti, kuten sanoin, tässä ei ollut kyse siitä. :D Pay attention!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

PA230018.JPG
PA230018.JPG

PA260025.JPG
PA260025.JPG

PA230003 (1).JPG
PA230003 (1).JPG

PA260026.JPG
PA260026.JPG

PA230005 (1).JPG
PA230005 (1).JPG

F nukahti juuri äsken. Koti tuntuu taas kodille. Mutta viime viikko oli kummallinen. F oli ensin mummolassa viikon, kävi yhden yön kotona, ja suuntasi sitten toiseen mummolaan kolmeksi yöksi. Ja se tarkoitti sitä, että minä olin yksin lähes puolitoista viikkoa!

Aluksihan olin koko järjestelystä aika rikki. Nyyhkyttelin ensimmäisen illan ja mietin, millaista hiljaisessa kodissa oikein olisi. Mutta tiedättekö mitä? Alkushokin jälkeen homma luisti oikeasti aika hyvin. Ja täytyy jopa myöntää –  Ehkä olin oman tilani, aikani ja uneni tarpeessa. Nimittäin kun F tuli sunnuntaina kotiin, tunsin olevani elämäni voimissa!

Itse asiassa minun omasta ajastani tuli mieleen F:n yksi lempikirjasarjoista, Paula Norosen Supermarsu. Siinä Lasten valtakunta -nimisessä kirjassa lapset päätyvät tilanteeseen, jossa saavat elellä juuri niin kuin itse haluavat, He tekevät esimerkiksi säännön, että ruokapöydässä ei saa syödä. Minusta tuntui, että minulla oli nyt hetkisen aikaa aikuisten valtakunta, jossa sain tehdä kaikkea, mitä yleensä en "saa". Esim syödä sängyssä, jos siltä tuntui. Olenkin niin onnellinen, että puolentoista viikon aikana sain:

  • Käydä AIKUISTEN leffassa ystävän kanssa. Bridget Jones <3
  • Valvoa myöhään ja nukkua pitkään 
  • Juoda lasin jos toisenkin kuohuvaa
  • Nukkua sitä seuraavana päivänä päikkärit ilman, että edes piti esittää skarppia
  • Syödä ystävän kanssa brunssi ja jakaa viimeisen puolen vuodet tapahtumat
  • Vaihtaa viinitreffit Detox-smoothieen ja ostaa samalla reissulla kaverin kannustamana bootcut-farkut
  • Vaihtaa extempore-kahvit extempore-pitsaan ja jauhaa lisää elämästä
  • Juosta huono lenkki yksin ja paljon parempi kaverin kanssa
  • Siivota vaatekaappi
  • Järjestellä korut ja meikit ihanasti 
  • Maata ripsihuollossa ja kulmakarvojen nypinnässä
  • Tehdä keitto, josta lapsi ei pidä
  • Kuvata kamoja nettikirppikselle
  • Soittaa kymmeniä puheluita ja tekstata tuhansia viestejä. Skypettää tuntitolkulla
  • Olla suihkussa tupla-ajan
  • Kieltäytyä sosiaalisista kontakteista ja vain tuijottaa Netflixiä
  • Syödä suklaata sängyssä. Koko levyllisen. Eikä tarvinnut edes piilottaa papereita. 

-Karoliina-

*housut saatu Eivyltä 

Kommentit (6)

mirvaannamaria
2/6 | 

Parasta :D Ja se tunne kun on ihan hiljaista.. Ilman että tarvitsee miettiä, että mitähän tuhoa se nyt tekee. 

tinkap82
3/6 | 

Kuulostaa Unelmalomalta korviini. Vautsi. Sinkkuna ja ennen lapsia kaikki tuo oli ihan arkea tai ainakin joka viikonloppu oli noin täydellistä vapautta. Kumma ettei siitä sillon osaanu samalla tavalla nauttia.:) vaikka luonnollisestikaan ei. Kuitenkin lapset on ihania ja tylsäähän sitä tulisi jos ei niitä olisi.:) mutta aika ilman lapsia on kyllä nykyään erityistä.

Nyt sinulla tuli pitkä pätkä ilman lasta, kun oli loma ja mummolareissut mutta saat nauttia noista vapaista joka toinen viikonloppu, sekin lienee ihanaa. Siitä ehkä harvoin kukaan viitsii hehkuttaa, mutta varmasti siitä ajasta moni eronnut nauttii. Ja sinulla tähän aikaan sisältyy vielä välillä myös kahden keskinen aika uuden rakkaan kanssa rakastuneissa fiiliksissä. Kuulostaa varmasti monen mielestä aika kadehdittavalta. Itsestänikin, vaikka olenkin onnellisesti ydinperheessä, mutta onhan tämä joskus tylsää.:)

Karoliina Sallinen

Olet oikeassa, että vaikka erossa ja lapsesta erossa olemisessa on kymmeniä kurjia juttuja, on tämä yksi niistä harvoista eduista. Joskus, vaikkapa tosiaan ulkomailla, voi tuntea olevansa melkein ihan omillaan (vaikka jokaisessa mahdollisessa wifi-paikassa lapsen kuulumisia pitääkin kysellä :D )! 

Nauti ihanasta perhe-elämästä <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoitin lauantaisessa postauksessani siitä, kuinka kauan odotettu oma aika – vaikkapa silloin kun Esko ja F menevät Lahden isovanhemmille – on joskus aika ristiriitaista laatuaikaa.

Lauantaina vähän synkisteli ikävissäni, mutta oikeasti kuitenkin koen, että tasaisin väliajoin ja kerralla pieniä aikoja (vaikka yksi yö) on todella tarpeellista olla ihan vain rauhassa.

Tehdä niitä juttuja, joihin perheen pyöriessä asunnossa ei ole niin aikaa.

Mun täytyy kyllä myöntää, että yleensä käytän oman ajan työntekoon. F kerran sanoikin lähtiessään, että ”me mennään nyt, niin sä voit äiti siivota”. Eskon mielestä ei ole hyvä juttu, etten osaa käyttää vapaita hetkiä itseni hemmotteluun. Ja toisaalta Esko on varmasti oikeassa. Ehkä mun pitäisi opetelella enemmän myös relaamaan.

Asialla on kuitenkin myös se puoli, että mua ihan oikeasti rentouttaa se, että saan esimerkiksi jynssätä koko kämpän rauhassa, musaa kuunnellen, lattiasta kattoon. Ja kerran ne kotityötkin tulee joskus tehdä, ja koska rakastan puhdasta ja siisitä kotia, en näe puurtamisessa mitään pahaa.

Nyt kun olen ollut – ja olen muuten edelleen – kipeänä, en voinutkaan viikonlopun yksioloa käyttää siivoamiseen tai muuhunkaan aktiiviseen toimintaan. Ensin ajattelin kutsua kavereita seuraneideikseni, mutta sitten päätin tyytyä vain olemaan yksin. Niinpä luin, söin, katsoin dvd-levyjä, söin, pötkötin, söin ja hoidin kynteni. Aika rentoa!

Mitä sinä teet, kun saat olla yksin kotona? Lähdetkö juhlimaan, siivoatko vai vajoatko sohvan syövereihin, kuten minä?

-Karoliina-

Kommentit (14)

tanja
1/14 | 

Siivoan, aina :D Olen harvoin yksin, mutta jos saan tunninkin olla rauhassa kotona, on imuri salamana kädessä. Ihanaa, kun saa rauhassa jynssätä :)

2/14 | 

Itse myös haaveilen, että voisin joskus viettää edes yhden illan itsekseni kotona pelkästään noutoruokaa ja karkkeja mussutellen ja dvd:ltä sarjoja katsellen. Silti kaikki omat hetken menevät lähes poikkeuksetta joko kotitöissä tai töissä, ja sillä hetkellä, kun vihdoin oikaisen sohvalle kirjan kanssa, voi olla varma, että rappukäytävästä alkaa jo kuulua pojan ja isin ääni...

Ss
3/14 | 

Näinkin lauantaina Eskon Triossa! Yritin kuikuilla missä loppuperhe mutta yksin se taiskin olla :-)

Karoliina/ Kolmistaan
5/14 | 

Yhden yön oma aika on kyllä luksusta. Siinä ajassa (ainakin tämänkokoisen kämpän) ehtii siivot JA ottaa myös rennosti. Lähetä ne mummolaan :)

Karoliina/ Kolmistaan
6/14 | 

Voi että, olisit ihmeessä tullut vetäisemään hihasta! F oli tosiaan mummolla ja minä pääsin ostoksille yksin :) Lahessa on aina kiva käydä! -Esko-

7/14 | 

Mä oon opetellut olemaan. Siis tälleen "vanhemmiten". :D Arki on niin turkasen hektistä, että jos sellasia ihan yksinäisiä vapaahetkiä kotona joskus on, mä harrastan just tota pötköttelyä ja syömistä. (niinku aina muutenkin... :D)

Daniella
9/14 | 

Allekirjoitan ihan täysin! Kaipaan myös noita yliyönyksin- juttuja, vaikka todellisuudessa mikään ei ole pelottavampaa kuin nukkua yksin! Sekin oli musta kauheeta, että esikoinen lähti isänsä kanssa mummilaan ja itse jäin kuopuksen kanssa kotiin. Oli ihan liian hiljaista ja rauhallista. Kauhea tyhjyys.

Ja niin... tällä hetkellä HAAVEILEN, että saisin siivoilla ihan rauhassa puoli päivää. Käydä kaappeja läpi, pestä uunin... ei hyvää päivää! Ennen vihasin siivoamista! :D

Mutta eniten kaipaan sitä, kun joskus sai viikonloppu-aamuna herätä hitaasti, syödä aamupalaa sängyssä ja katsoa Frendien uuintoja. Ehkä joskus puolilta päivin voisi nousta sängystä ja siirtyä sohvalle tekemään ei mitään. Hassuinta, että en tiedä osaisinko enää oikeasti edes nauttia tuosta niin paljon kuin silloin. Ehkä on parempikin vaalia sitä vain muistona.

10/14 | 

Voi en edes muista, milloin olisin ollut kotona yksin! Tai siis muistan sen, kun eilen kaikki lapset olivat sattumalta yhtä aikaa ulkona ja kämpässä oli hiljaista, mutta että pois kotoa...
...äh, säälittävää. Ei mitään muistijälkeä.

Sellaisena hetkenä, kun minulla ei ole vastuuta lapsista, lähden yleensä "asioille". Joko ihan oikeasti tärkeille ruoka tai apteekki tms. -ostoksille, tai sitten muuten vaan humputtelemaan yksin kaupasta toiseen.

Karoliina/ Kolmistaan
11/14 | 

On se outoa. Haaveillaan siivoamisesta :) Mutta niin se vain on!

Itse unelmoin aamusta, jolloin saisi lukea Hesarin rauhassa ihanaa brunssia syöden. Taas tilattiin ensi viikosta alkaen viikonloppu-Hesari. Jos tästä pienin askelin saisi myös lukea sen...ainakin muutaman jutun:)

Karoliina/ Kolmistaan
12/14 | 

Itse ennen palloilin kaupungilla kanssa, mutta nyt olen huomannut, että minulle tulee usein vain ärtynyt olo vaatekaupoilla...Hmm. Erikoista!

13/14 | 

Itse juuri vietän täällä omaa aikaa kun mies ja lapsi on mummolassa. Odotin niin paljon, että saa rauhassa tehdä omia juttuja, mutta kuinkas kävi: itkua tuhersin kun lähdön hetki koitti ja muakin todella pelottaa nukkua yksin, kun ei siihen ole tottunut. Mä en sentään siivoa, mietin tosin että nyt pitäisi :/

Karoliina/ Kolmistaan
14/14 | 

Nyt nautit omasta ajastasi. Kyllä ne sieltä takaisin tulee :) (Vaikka tiedän kyllä osittain tunteen...itse alan aina soitella heti aamusta E:n ja F:n perään )

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat