Kirjoitukset avainsanalla lapsiperhe

Jännä juttu. Tajusin sen vasta tänä aamuna. Takana on joululomaviikot. Ne, joihin meillä oli suunnitelmat ja odotukset. Ja ne, jotka onnistuivat vieläpä oikein hyvin. Silti havahduin tänä aamulla siihen, että sellaisen todellisen loman tuntu iski mieleen ja vartaloon vasta kuluneen viikonlopun aikana. Vasta NYT loppiaisena olo on lomalla ollut. Levännyt (sen verran, kun näissä olosuhteissa voi) ja rauhoittunut.

Sanoin miehelle havainnoistani ja hän nyökytteli tietävänsä, mistä puhun. Vaikka teimme ”virallisella” joululomalla vain meille mieluisia juttuja. Tapasimme juuri ne ihmiset, jotka halusimme, ei kolmen lapsen kanssa lomailukaan ole aina näin aikuisen näkökulmasta kaikkein rentouttavinta. Vauvojen tarpeet ovat erilaiset kuin kolmasluokkalaisen, ja lomankin keskellä on silti pidettävä huolta kaikkien rutiineista: nukkumaanmenoajoista, pyykinpesusta, ruokatilauksista, kännykkäsäännöistä jne. Kun tavalliset rutiinit ja toisaalta lomailuun liittyvät erilaiset tapaamiset ja tapahtumat sitten nivoo yhteen, on näin vanhempien näkökulmasta edessä arkea suurempi koitos. Monella tavalla kiva ja odotettu, mutta myös paljon väsyttävämpi kuin se perusarki, jossa kaikella on omat paikkansa ja aikansa.

Siksipä tämä kulunut viikonloppu  – ihan arvaamatta ja ilman odotuksia – olikin lomaisin viikonloppu sitten miesmuistiin. Esikoinen oli Helsingissä, vauvat nukkuivat paljon, eikä meillä edes A:n kanssa ollut mitään velvoitteita tai erityisiä hommia. Hipsuteltiin vaan kotona kollarit jalassa, hoidettiin ainoastaan pakolliset kotityöt ja katsottiin jakso jakson perään Sorjosta. Vielä kun mun pikkusisko kävi heittämässä vauvojen kanssa parin tunnin vaunulenkin, jotta saatiin hetki totaalista hengähdystaukoa, viikonloppu tuntui vähintään Bahaman lomalle.

Huomenna alkaa arki. F menee kouluun, mies töihin ja minä – noh – minulla homma jatkuu samaan malliin kuin lokakuun puolivälistä lähtien. Silti tammikuussa ja päivien pitenemisessä on jotain taikaa. Kun vielä harrastukset alkavat parin viikon päästä taas rullata, ja kun päivät alkavat taas tuntua viikonpäiville, ollaan hyvällä tavalla ruodussa. Olen kyllä ehdottomasti arki-ihminen, ja näin lasten kanssa se vielä korostuu erityisesti. Arki-ihminen, joka haluaa tasaisin väliajoin ripauksen glitteriä, kuohuvaa ja kermakakkuja, jotta voi hyvillä mielin palata takaisin kumisaappaiden ja arkijuuston pariin.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (3)

Sonja
1/3 | 

Ihana postaus :) Niin samaistun tähän, näin lapsiperheellisenä on ihanaa kun alkaa arki. Ja aina välillä sitä glitteriä ja kuohuvaa, niin taas jaksaa. <3

Tike79
2/3 | 

Mä olen joskus muotoillut itselleni niin, että ilman pyhiä arkikaan ei olisi yhtä juhlaa. Molempia tarvitaan! Tuntui aika ihanalta päästä takaisin kouluruokalaan nakkisoppalautasen äärelle oppilaiden innostuneita joululomakuulumisia kuuntelemaan.

Kilppari
3/3 | 

Kiitos sun blogista! Jutut ovat tosi inspiroivia ja olet tosi taitava luomaan niistä mielenkiintoisia. Persoonallisuus ja taiteellinen tyyli kuvissa ja kerronnassa ovat parasta. Hyvää uutta vuotta! <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mä olen kautta blogin historian tehnyt aina silloin tällöin postauksen siitä, millaiset arjen aikataulut meillä oikein on. Koska havahduin tänään (rähmää silmissä, yöpuku päällä klo 11.35), että meidän arkihan on osin muuttunut aika paljon viime aikoina totutusta, ajattelin kertoa, millaista elämää nykyisin eletään.

6.15 miehen kello soi. On pyytänyt illalla, että pakotan hänet nousemaan aikaisin, koska hänellä on aikainen tapaaminen. Minä herään, mies ei. Klassikko. Menen noin sadatta kertaa pissalle, ja lapsi herää ryminääni. Käsken mennä vielä omaan sänkyyn, mutta eikö tuo pitkäsääri änkeä väliin 6.30. Kaikkien unet on sitten siinä. (Joka on hyvä tietysti miehelle, joka ei myöhästy,. Huonoa minulle).

7.00 herään omaan herätyskellooni. Mies on tehnyt meille aamupalan (yleensä minä teen, koska olen ekana ylhäällä). Lapsi alkaa popsia, minä aloitan kahvilla ja mehulla. Päätän, että teen instayhteistyön ihan vaan tässä aamutuimaan nopeasti. Olenhan sentään kuvannut video-osuudet edellispäivänä. Oikeasti koko hommassa vierähtää puolitoista tuntia.

7.33 mies lähtee töihin ja minä alan letittää lapsosen tukkaa. Tehdään pientä neuvottelua urheilupäivän vaatetukset (ulkohousut kahisevat), mutta lopulta lapsi on ulkona ovesta 7.55. Repussa eväät ja juomapullo. Jalassa ulkohousut ja korvilla korvapanta. 

8.00 lämmitän jo jäähtyneen puuron ja kömmin puuron kanssa sohvan nurkkaan. Insta-yhteistyön teko jatkuu. Samalla päivitän muutaman kohokohtapalluran.

9.30 alan muokata pari päivää aikaisemmin kirjoittamaani kolumnia. Yritän tehdä näitä jemmaan nyt, jotta ei tarvitse ihan synnäriltä alkaa tarinoimaan.

11.10 painan Lähetä-nappulaa, kun laitan kolumnin eteenpäin edittiin.

11.10-11.20 vastaan Instan yksityisviesteihin ja yhteen sähköpostiin

11.35 havahdun nälkään. Löhötän edelleen yöpuvussa, rähmät silmissä, läppäri sylissä, vaikka on jo lounasaika. Kaapissa olisi ruokaa, mutta päätän säästää jämät iltaruualle (koska mies ei ehdi Helsingin reissun ja tyttären harrastuksen vuoksi kokata tänään, ja minusta on tullut patalaiska kokki). Teen kaksi ruisleipää ja rahka-annoksen. Menköön nyt ainakin tällä kaavalla siihen asti, kun iskee isompi nälkä.

11.55 Selaan Pomp De Luxin sivuja ja mietin, millaisen mekon lapsonen voisi laittaa päällensä siskojensa ristiäisiin. Tuntuu hassulle järkätä juhlia ihmisille, joita ei ole vielä nähnyt. Mietin, laittaisinko oman mekkoni – jonka kuosia en tosin vielä tiedä – pariksi jotkut ihanat lenkkarit vai tilaisinko Sweedish Hasbeensin Outelistä umpikärkiset puukorkkarit. En usko, että enää koskaan kykenen kävelemään tämän koettelemuksen jälkeen oikeilla korkkailla ja Hasbeensit – jotka ostin meidän häihin – on parhaat korolliset kengät jalassa ikinä. Tosin marraskuun ristiäisiin en voi laittaa niitä, koska ne ovat avokärkiset sandaalit. Pitäisi olla vähän suojaavampaa menoa. Supistelee, mutta supistukset eivät satu.

12.10 havahdun siihen, paljonko kello jo on. Lapset (tytär ja tämän  paras ystävä) tulevat koulusta yhden jälkeen. Aloitan pikaisen ”aamusiivoamisen”, eli taittelen pyykkejä, laitan uuden koneellisen pyörimään, siivoan keittiön, olkkarin ja raivaan muutenkin kämpän. Ilahdun, kun mies on pedannut sängyn. Suoritan aamu(päivä)pesut, laitan piilarit ja pesen hampaat. Tukka on edelleen hyvin edellispäivän kiharruksista, joten ei tarvitse kun harjata se ja laittaa meikkiä. Vedän ylleni tismalleen ne samat sukkisleggarit, joita käytän muutenkin aina.

12.50 täydennän sairaalakassiani eilen pesemilläni uusilla imetysliiveillä ja -rintsikoilla. Vauvojen hoitolaukusta puuttuu vielä ainakin peppuliinat. Mietin, olisiko liian aikaista änkeä omaan sairaalakassiin jo laturi. Ihan vaan, ettei unohdu, jos tulee kiire. Tämmöinen konkreettinen valmistautuminen selvästi auttaa henkisesti. 

13.26 lapsoset saapuva kotiin. Tytöt käyttävät kännykkäajan (20min), piirtävät ja rakentavat majaa  Tämä kaksikko kuuluu yhdessä meidän perheen kalustoon. Jos F:n ystävä ei käy meillä montaa kertaa viikossa, tulee ihan tunne, että jotain puuttuisi.

13.30-14.30 tytöt touhuavat ja minä keitän heille mannapuuroa. Minä kirjoitan loppuviikon postauksia ja yritän avata taas yhtä tiliä. Olen tähän asti siirrellyt alvit omalle säästötililleni, mutta koska siellä on nyt sulassa sovussa niin alvit, reissurahat kuin mätkyihinvarustaumismassitkin, on tili vähintäänkin epäselvä. 

14.30 yhtäkkiä  minua alkaa nukuttaa aivan kauheasti. Vedän oikoseksi sohvalle ja herään vasta, kun kello herättää 15.10

15.30 mies saapuu kotiin. 

15.45 lähden uusien tulokkaidemme kummitädin ja tämän tyttärien kanssa vohvelikahvilaan. Ihana iltapäivän piristys, vaikka tuntuukin välillä sille, etten enää jaksa juuri ruhoani nostaa sohvalta ylös. Mutta joka kerta kun menee, on niin kivaa. Vohvelien jälkeen porukka tulee vielä meille hypistelemään pieniä vaatteita. He kuulemma ottavat vauvat hoitoon joka kuukausi niin, että päästään treffeille. "Eikä mitään paria tuntia, vaan koko päiväksi" , mulle kerrotaan. 

(16.30 mies ja lapset lähtevät ajamaan kohta treenipaikkaa. Mies jättää lapset treeneihin ja menee itse sillä aikaa salilla).

17.45 kummitäti ja tyttäret lähtevät meiltä. Kaivelen kaapista alkuviikon ruokien jämät (bataattikeittoa ja taivaallista lihakastiketta perunoilla). 

18.20 mies ja lapsi saapuvat. Syömme heti, jonka jälkeen molemmat käyvät peräjälkeen suihkussa. Lapsen suihkun aikaan teen hälle iltapalan. Tämä on hassua, mutta lapsi hakuaa syödä aina erikseen iltaruuan ja iltapala. Yhdistäminen ei käy kuuloonkaan missään tilanteessa. 

19.00 mies lähtee moikkaamaan ystäväänsä, joka on tullut kaupunkiin 

19.30 lapsi menee lukemaan kirjaa sänkyyn. 

19.50 käyn harjaamassa ja letittämässä lapsosen tukan. Makoilemme pimeessä huoneessa vierekkäin, kuten ihan aina iltaisin. Iltarukoukset ja suukot.

20.15 kömmin sohvalle. Täydennän kännykällä tämän postauksen illan tapahtumat. Mies laittaa viestin, että hän ja ystävä ovat tulossa meille. Ja tulevatkin. 

20.30 julkaisen tämän postauksen ja jaan sen someen. Tiedän jo etukäteen, ettemme mene aikaisin nukkumaan. Höpistään porukalla, katsotaan Love Island ja sitten hummaillaan kuitenkin vielä lähemmäs yhtätoista. Niin se menee aina. 

-Karoliina-

 

Kommentit (7)

Saara
1/7 | 

Moikka :)
Mielenkiinnolla luen aina postauksiasi. :) Nuo tiukat ruutuajat ovat vaan ihmetyttänyt, 20 minuuttia on aika lyhyt mielestäni. Ite ajattelen, että antaisin lapsen pelata (tai muuta) tunnin ja sitten koneet kiinni. Ite ärsyyntyisin ainakin, jos saisin tehdä yhtä asiaa vain 20 minuuttia. Oisi mielenkiintoista kuulla lisää teidän ruutuajoista. :) Itekin olen niiden kanssa tarkka, mutten mikään ylitiukka.
Hyvää loppuraskautta. :)

Vierailija
2/7 | 

Rupesin miettiimään iltarukous kohdassa, että oletteko kovin uskonnollisia vai mikä on omasi tai perheen suhde uskontoon? Nyt kun perheenlisäystä on tulossa niin miten sillä saralla aiotte toimia tai miten F:n kanssa olette kasvattaneet uskonnon kanssa?

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Mä olen aina uskonut Jumalaan ja yksi mun haaveammatti oli papin ammatti. En oikein tiedä, miten määritellä "kovin uskonnollinen". Inhoan sellaista tuputtavaa uskontopuhetta ja kiusaannun liian kovasta julistamisesta. Ja mm. rasismia, syrjintää ja sotaa uskonnon varjolla.

Mutta joo. Uskonto kuuluu meillä elämään ja arvoihin. F:llä on pienestä asti ollut ristikoru (hukannut noin 6 kertaa) ja iltarukous kuuluu asiaan ja ylipäätään se, että näistä asioista jutellaan. Viimeksi eilen F taisi kysyä jonkin Jumala-aiheisen kysymyksen.

Pienet kasvatetaan tässä suhteessa samalla tavalla kuin isosiskokin, koska jaamme A:n kanssa tässä samat näkemykset.

Vierailija
3/7 | 

Meillä myös tyttö, joka treenaa neljä kertaa viikossa.
Meillä harrastuskuskausten lisäksi ohjelmaa rytmittää urheilevan lapsen syöminen. Ei sillä, että yhden harrastus koko perhettä pyörittäisi, mutta ”pinnan alla” olen koko ajan tietoinen, että syö riittävän usein, paljon ja oikeanlaista ravintoa.
Lämmin ruoka syödään ennen treenejä ja treeneihin otetaan mukaan aina eväät. Ja sitten taas ”ruokaympyrä” valmiina kotona treenien jälkeen.
Tältä pohjalta olisikin hienoa kuulla, miten tarkasti suunnittelet(te) aktiivisen lapsen ravintoa?

Vierailija
4/7 | 

Ymmärsinkö oikein, että kaksoset saavat yhteisen kummin? Onko heille luvassa myös muita kummeja? Anteeksi jos heti kuulostan epäilevältä tai syyttelevältä; minulla on itselläni kahdet kaksoset, ja vuosien varrella on tullut huomattua, että monet pieniltäkin tuntuvat omat jutut muodostuvat kaksosille tosi tärkeiksi. Nimipäivät ja omalta kummilta tulleet muistamiset on meillä esimerkiksi olleet tällaisia:)

Tt
5/7 | 

Heips. Haluaisin kommentoida tuohon rukous-asiaan. On hienoa, että opetat ja näytät lapsellesi esimerkkiä siinä. Itse olen ollut aina uskossa, rukoilen joka päivä, välillä luen lapsille iltarukouksen. Tästä tulikin hyvä muistutus, että skarppaan asiassa! Iltarukous on itselleni päivän päättämistä ja sen jälkeen nukun sikeästi, tavallaan nollaan ajatukset ja jätän murheet taivaan Isälle. Opin sen aikanaan mummoltani ja siksi olen aina iloinen kun luulen, että sitä siirrettäisiin eteenpäin. Siunausta sinulle ja perheellesi! 🙏

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mä en nuku oikeasti ikinä päikkäreitä. Ei sillä, etten olisi väsynyt. Vaan siksi, etten osaa nukkua päivällä.

Eilen kuitenkin nukahdin yllättäen sohvalle ennen lentokentälle lähtöä.

Zzzzzzzzzzzzzzz

Äiti. Voinko olla puhelimella?
-Et. Anna mun nukkua.
Kun sä nukut, mulla ei ole tekemistä. Kyllä mä saan olla puhelimella.
-Et saa.

 

Zzzzzzz

Äiti. Mä alan tiedenaiseksi.
-Ahaa.
Alan tehdä juoma-automaattia.
-Joo. Anna mä nukun nyt.

 

Zzzzz

Äiti. Tää toimii.
-Mä nukkunut nyt. Nyt jos vielä herätät, mä poistan sun reissurahoista kympin.

 

Zzzz

Mulla on sellainen lounasnälkä. 

-ME SYÖTIIN PUOLI TUNTIA SITTEN!

 

Zzz-z

Äiti. Saanko olla puhelimella?
-Et.

 

Zz-z

Äiti on mun pakko olla puhelimella. Ei mitään tekemistä.
-Nyt lähti sitten se kymppi sitten.
(Karjuntaa)

 

Zz

Äiti. Haittaako, jos keittiön lattia on vähän märkä?
- Haittaa!!! Se on perkele parkettia. Mene kuivaamaan se.

 

Zz

Lensii maahaan enkeeeeli, joutuisampi tuuuuuulta. Suuren kiven vieritti, se syrjään haudaan suuuuuuulta.

 

z-z

Äiti. Ootko ylpee musta kun mä olen tiedenainen?

 

 

Että silleen. En mä jatkossakaan varmaan nuku.

Mutta siis tällainen eka reissukortti jo lähdön tunnelmista. Espanjassa kaikki hyvin. Ekojan päivien kuulumisia huomenna. Adios!

-Karoliina-

Kommentit (6)

Jm
3/6 | 

Sääntö nro 1: aina kun haluat nukkua, lapsi SAA (pitää!) olla puhelimella tai pädillä!!! :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

IMG_20180618_113608.jpg
IMG_20180618_113608.jpg

Olimme F:n kanssa erossa viikon, kun me olimme A:n kanssa häämatkalla ja F puolestaan mummon ja papan kanssa Rhodoksella. Koska tiedossa oli, että F lähtisi jo tänään maanantaina iltapäivällä toisaalle, oli minulle suuret odotukset parille päivälle tyttären kanssa. Tehtäisiin perhejuttuja, halailtaisiin ikävä pois ja tankattaisiin yhdessäoloa. Lapsella oli kuitenkin toiset suunnitelmat.

Toki on myönnettävä, että alku meni suunnitelmien mukaan. Tyttö kyhjötti molempien sylissä, jakeli suukkoja löyhällä kädellä ja kertoi, kuinka ihania oltiin. Arki iski kuitenkin jo muutaman tunnin jälkeen. Voitaisko tehdä jotain? Täällä on tylsää. Voidaanko mennä Särkkään, rannalle, minigolfiin? Voiko X tulla yöksi? Voinko mä mennä niille? Soitatko Y:n äidille, saanko mennä niille trampalle? Te ootte tylsiä.

Joskus sitä oli aika, jolloin toivoi, että omaa aikaa olisi edes joskus. Mutta nyt kun käsille on se aika, jossa lapsi ihan oikeasti ei – ei edes maanittelulla – halua olla kanssasi, alkaa yhtäkkiä tulla kummallisia tuntemuksia. Alkaa huolestuttaa se, onko ihan ok, että lapsi on enemmän kavereiden kanssa kuin meidän. Että tapahtuuko tässä tasapainoista kasvua ja oikeita kesämuistoja, jos vanhemmat vaihtuivatkin kavereihin. Vai meneekö kaikki lopulta juurikin aivan oikein?

Ehkä lapsen kasvaminen ja sitä kauttakaverisuhteet ovatkin asioita, jotka ovat oppimisen paikka taas siihen, ettei perhe-elämä todellisuudessa ole koko ajan sellaista laatuaikaa, mitä sen toivoisi joskus olevan. Että tässä ei olla koko ajan joku yhteen suuntaan menevä yksikkö, vaan ennemmin sakki, jossa jokaisella on myös omat elämät, kuviot ja suunnat. Ja vaikka kuinka haluaisi olla laadukkaasti yhdessä, voi olla, että joku viikko se tarkoittaa ainoastaan läpystä vaihtoja, vain aamun ja illan käänteissä vietettyjä muutamia vartteja. 

Toinen opettelun paikka on se, ettei aikataulut ole enää itsestä kiinni. Että jos ennen ajattelin, että meillä on yhteistä perheaikaa silloin, kun minulla siihen oli aikaa, voi lapsellakin olla nykyisin omat aikataulut, jotka vaikuttavat yhdessäoloon. Se tekee perheajan löytämisestä vieläkin haastavampaa.

Nyt fiilistelen tätä aamulla otettua unikuvaa vielä hetken ja ajattelen, että keskiviikkoiltana taas nähdään. Siihen asti voi painaa duunia ja kaikkia aikuishommia juuri niin lujaa, kun huvittaa. Se on yhtä aikaa kivaa ja pelottavaa.

-Karoliina-

Kommentit (2)

Daniella
1/2 | 

Sitä vaan, että mulla ihan samat fiilikset! Esikoinen on F:n ikäinen ja 5-vuotias on veljensä vanavedessä "kaveristunut" jo nyt. Lomalla olen yrittänyt huonolla menestyksellä pakottaa isot pelaamaan tai leikkimään kanssani kun kuopus on päiväunilla :D on tää vanhemmuus kyllä semmosta vuoristorataa, että oksat pois!

Pikkuponeja ja Yksisarvisia by...
2/2 | 

Voi itku, sehän tässä tuli. :´) Itselläni on kolmevuotias, jonka kanssa olin juuri pari viikkoa reissussa ja muutenkin neljän viikon kesäloma vietetään aika tiiviisti yhdessä. Viime päivinä se on tuntunut kovin väsyttävältä ja kaipaisin omaa aikaa ja omia menoja, mutta samalla tiedostan, että montaa vuotta näitä tiiviitä, yhteisiä lomia ei enää vietetä. <3 Yhtä tasapainoiluahan tämä vanhemmuus on; iloa, surua, jännittämistä ja riemua, varsinaista tunteiden sekamelskaa. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat