Kirjoitukset avainsanalla Koti

Mä kirjoitin tämän viikon kolumnissani siitä, kuinka välillä jokainen meistä tarvitsee läsnäolemattomuuden taitoa. Sellaista ärsykkeiden ulos sulkemista, jolloin itseään suojatakseen on hyvä sulkea korvat ympäristöltä ja käpertyä hetkeksi vain omiin ajatuksiinsa. (Koko kolumnin voit lukea täältä).

Mulle tällainen ”henkinen pakopaikka”, jonne uppoudun reaalimaailman pyörteistä, on unelmakotien ajattelu. Kun lapset kiljuvat iltapäivän kolmatta tuntia, tai jos mua alkaa puuduttaa samojen vaunulenkkimaisemien katselu, mä sukellan tietoisesti ajattelemaan erilaisia unelmakoteja. Suljen ikään kuin osan todellisesta hetkestä vähän enemmän taka-alalle, ja alan pohtia lasiseiniä, kakluuneja, narisevia lautalattioita ja isoja ruokapöytänurkkauksia. Se jos mikä helpottaa kummasti! Ja jos totta puhutaan. Vaikka ajattelu onkin nyt kaukaista ja abstraktia unelmointia, piilee ajatuksissa totta kai sellainen pieni todellinen haave myös siitä, josko joskus lähivuosina voisimme asua uudenlaisessa unelmakodissa.

Moni on kysynyt, onko ajatus pieneen kotiin mahtumisesta muuttunut sen jälkeen, kun vauvat syntyivät. Ja täytyy todeta, että hieman. Ei paljon, mutta ehkä itselleni on alkanut tulla kuitenkin asteen verran enemmän kiire muuton suhteen. (Joka on tietysti yllättävää, koska enhän muuten ole mitenkään nopeiden liikkeiden ja malttamattomuuden nainen. Hah. Enpä).

Ennen kun tytöt syntyivät, ajattelimme, että haluamme heidän syntyvän tähän nykyiseen kotiimme. Ja sen pohjalta teimme myös muutoksia sen suhteen, että elämä 70 neliössä kolmen lapsen kanssa onnistuu. Rakennettiin Inarian kaappeja (taas kerran, koska rakastan niitä!), konmaritettiin ja järjesteltiin huonekaluja vähän uusiksi. Ja täytyy sanoa, että nuo ratkaisut ovat olleet juuri oikeita! Koti on toiminut yllättävän hyvin kaikkien viiden käytössä, eikä ainakaan minulla ole sellainen olo, että eläisimme mitenkään erityisen ahtaasti.

Vaikka teimmekin kotiin muutoksia, ajattelimme jo silloin, että muuttaisimme kuitenkin jossakin vaiheessa isompaan kotiin. Silloin puhuttiin niistä hetkistä, kun pienet ovat 2-3-vuotiaita. Minä ajattelen nyt, että ehkä tuo kahden vuoden etappi olisi kuitenkin parempi takaraja. Vaikka tilaa kotona minusta riittääkin ihan hyvin, haluaisin silti, että ihan kaikki roinat saisi kaappien sisään piiloon. Ja nyt aivan kaikki ei kaappeihin mahdu. Tyttöjen sitterit ja unipesät vaeltelevat pitkin lattioita ja ikkunalaudat on sullottu täyteen tavaraa. Tilanne ei ole kaoottinen, mutta ei myöskään unelmatilanne. Toisaalta ymmärrän myös sen, että tämäkin on vain vaihe. Vuoden päästä ei tarvita enää puoliakaan noista isoista vauvahärpäkkeistä, joten tavallaan tavaran määrä tulee vähentymään tässä seuraavan vuoden kuluessa.

Vaikka asuntoasiat ovatkin vielä unelmatasolla, on muutamia asioita, joita toivoisin sieltä tulevaisuuden kodista löytyvän. Niitä ovat:

  • Paikka isolle, vähintään 10 hengen ruokapöydälle. Me rakastetaan syödä, kuten tiedätte. Ja usein meillä syödään ja kahvitellaan myös ystävien kanssa. Siksi haluaisin ison pitkän pöydän, jonka ympärille mahtuisi kaikki ruokavieraat ilman ongelmia.
  • Kolme makuuhuonetta. Yksi A:lle ja minulle, yksi F:lle ja yksi pienille jaettavaksi.
  • Kaksi vessaa. Ei tarvitse varmasti selityksiä. 
  • Vanhan talon henkeä. Mä en syty laisinkaan uusiin taloihin, vaan haluan, että kodissa on jo valmiina sellainen henki, joka vain vanhoissa taloissa on. Sellainen, että seinät ovat nähneet ja kuulleet elämää myös ennen meitä. Tykkään tosi eri aikakauden kodeista. Jykevistä Jugend-kerrostaloista, natisevista puutaloista, funkkiskodeista ja 50-luvun hengestä. Kaikesta, joka on rakennettu ennen 80-lukua. Vanhoissa kodeissa on tietysti se, että monien asioiden kanssa on tehtävä kompromisseja. Silti ne vetävät puoleensa. Tuntuisi jotenkin tylsälle (masokistiluonne?) esimerkiksi rakentaa alusta asti koti, jonne saisi KAIKEN haluamansa.
  • Valoa. Eli ikkunoita. Ne on tärkeä juttu. Siksi googlailen – ihan huvin vuoksi jo nyt – myös erilaisia lasiovi- ja sisäikkunaratkaisuja.
  • Aitoja materiaaleja. Mä rakastan sitä, että lattiat ovat oikeaa puuta ja tasot oikeaa kiveä. Vaikka moni laminaatti jo jäljitteleekin aitoja materiaaleja todella hyvin, olen silti old school -materiaalien ystävä.
  • Sijainti. Kuten olen sanonut, mä rakastan Pyynikkiä ja ylipäätään keskusta-asumista. Haluaisin olla joku päivä se Pyynikin mummo, joka kertoilisi nuorisolle, millaista oli, kun ratikkakiskoja rakennettiin ja kuinka asiat silloin 2020 täällä tehtiin. Aivan kuten naapurin rouvat kertovat siitä, kuinka nukuttivat lapsensa meidän tuuletusparvekkeella vuonna -65. Voi kuitenkin olla, rahapussin nyörit pakottavat katselemaan kotia myös muilta alueilta. Olipa uusi koti sitten missä hyvänsä, toivoisin, että olo olisi siellä yhtä kotoisa ja naapuristo yhtä kylämäinen kuin täällä. Vaikka muuten en niin sosiaalinen olekaan, minusta on ihana, että näillä nurkilla kaikki tuntevat toisensa.
  • Ja sitten vielä muutama höpsötoive. Ei yhtään pakollisia, mutta ihanaa olisi myös: amme tai sauna, kodinhoitohuone (niin vissiin, keskustassa), parveke, takka, kakluuni, työhuone…

Millainen olisi sinun unelmakotisi?

-Karoliina-

Kollaasin kuvat lainattu Alvhemin Instagram-sivuilta

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Kunhan lapset kasvavat ja muuttavat pois kotoa, riittävät rahani taas toivottavasti pieneen keskustakotiin.
Saunaa en tahdo, enkä suuria neliöitä. Parveke olisi kiva. Tai sitten pienimpuutalo-osake, jossa olisi oma sisäänkäynti, jonka portailla juoda kahvia.

Minulla asunnossa tärkeää on ikkunoista avautuva näkymä ja valon suunta. Seinän kun voi maalata ja tapetin vaihtaa, mutta ikkunan näkymää ei millään vaihdeta. Eikä tietysti sijaintiaan.

Vierailija
2/4 | 

Tuo ikkunasta avautuva näkymä on minullekin tärkeä. Se on jäänyt monista vanhoistakin asunnoista mieleen. Kaunis näkymä on korvaamaton.

Blogisi tuo iloa..
3/4 | 

Valoa  runsaasti puulattiat ja lepakkotuoli nämä on oltava kodissani joista en hevin luovu!

Annelinn
4/4 | 

Ihania inspiskuvia! Miten tuntuukin, että keväisin iskee aina ihan hullu sisustusvimma 😄 Hei taisit instan puolella vinkata, että teiltä löytyy kotoa tuo oikeassa yläkuvassa näkyvä valaisin? Mikä/mistä sen on? On aivan ihana!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

Lauantaina tuli viikko täyteen kotona olemista vauvojen kanssa. Samalla, kun uuteen arkeen totuttelu tuntuu vielä tosiaankin opettelulle, ei osaa toisaalta kuvitella muunlaista elämää. Ihan kun pienet tytöt olisi ollut meillä ihan aina.

Kahden vauvan ja yhden koululaisen kanssa elämä tuntuu täydelle. Sellaiselle, että koko ajan saa olla menossa ja tekemässä, vaikka toisaalta välillä tuntuu sille, ettei ehdi tehdä juuri mitään. Itse asiassa tunnen, että kroppa ikään kuin hyrrää koko ajan extrakierroksilla. On jatkuva nälkä ja jano, ja vain vähän hetkiä, kun ehtii todellisuudessa syödä. Aina, kun puolison naama alkaa muuttua valkoiseksi muistutellaan A:n kanssa toisiamme siitä, että nyt olisi viimeistään  aika nostaa vähän verensokereita.

Vaikka A onkin isyyslomalla ja ollaan oltu todella paljon koko perheen voimin, olemme olleet molemmat myös yksin kaikkien kolmen tytön kanssa. Ja ne hetket ovat menneet hyvin. Tuntuu helpottavalle, että me molemmat pärjäämme myös yksin, eikä vauvat tee touhusta mahdotonta.

Mä olen päästänyt taas järjestelmällisen puoleni esille. On ollut ihanaa, kun viime vuosina kotiasiat on voinut hoitaa paljon liberaalimmin, mutta toisaalta mun luonne ja työjutut on antanut valmiuden tehdä asiat myös tällä tavalla  suunnitellusti. Musta tuntuukin, että toimitaan A:n kanssa nyt koko ajan mentaliteetillä "tuo tullessasi, vie mennessä". Tiskit, pyykit, vaipat, pullot ja kaikki kun hoidetaan muiden töiden lomassa, eikä niitä ole oikein mahdollisuus lykätä, koska jos niin tekisi, kohta olisi täyskaaos päällä.

Ehkä mua eniten A:n töihin menossa (viikon päästä) mietityttääkin se, miten saan pidettyä kotia jotenkin paketissa. En (ainakaan tässä vaiheessa, tyttöjen tämänhetkisellä näytöllä) pelkää sitä, ettenkö selviäisi tyttöjen kanssa. Mutta miten saan itselleni päälle ja tiskit koneeseen. Siinä varmasri tulee olemaan haasteita.

Sellaisia aatoksia uuteen viikkoon! Hauska nähdä, miten tästä elämä alkaa rullata ja uusi ihmeellinen tilanne normalisoitua niin, että ajatuksia jää muuhunkin.

-Karoliina-




 

Kommentit (5)

Kokemuksen rintaääni
1/5 | 

Kiva lukea kerrankin positiivista tekstiä pikkulapsi vaiheesta perheessä. Touhua on riittämiin mutta voin vakuuttaa, että se on paljon mukavampaa kuin yksin (tai kaksin) sohvalla löhöäminen puhelin tai tabletti kaverinaan.

Vierailija
3/5 | 

Onnea ja iloa vauva-arkeen!
Itselläni on ollut taktiikkana useamman pienen ja vauvan yhdistelmässä suunnata heti herättyä nopsasti aamupesulle(ja suihkuun) ja samalla sutaista naama ja hiukset pikapikaa kuosiin(koska muuten olen nuutunut koko päivän),vaihtaa päivävaatteet päälle ja siinä lomassa juoda edellisenä päivänä surautettu smoothie.Sängyt kuosiin ja vauvan ja isompien lasten aikataulusta riippuen lataan myös pesukoneen valmiuteen niillä huudeilla touhutessani,astiat meillä laitetaan koneeseen suurimmaksi osaksi aina käytön jälkeen ja keittiössä häärätessä pistän tarpeen mukaan koneen pyörimään.Tässä vaiheessa tai lasten aamutoimien jälkeen laitan usein jonkun laatikon tai pataruuan jo uuniin,ne ei säikähdä,vaikka muhisivat uunissa miedolla lämmöllä pidempäänkin ja isosta satsista riittää sekä lounaalle,että päivälliselle.Kun kaikki on suht nopsaan heti herättyä kuosissa,se antaa pelivaraa loppupäivään,joka meillä toki tarkoittaa ulos lähtöä mahd.pian,”pelkkien” vauvojen kanssa ehtii tässä vaiheessa ehkä vähän köllötelläkin(,vaikka toki ulkoilma on ollut ainakin itselleni aivan ehdoton asia jaksamista ajatellen).Pyykit ripustelen kuivumaan tai/ja laitan kuivuriin heti ulkoa tultua,huollan ja syötän lapset ja siinä samalla koetan itsekin syödä vaikka edes sitä smoothieta.Pyrin aina siihen,että en kasaisi asioita odottamaan sitä toista aikuista töistä tulevaksi,tiedostaen,ettei hänkään päivän aikana ole laiskottelua harrastanut.Iltapäivästä/illasta sitten isojen läksyt, harrastukset,ulkoilut,seuraavan päivän ennakointi(esim.vaatteet aina valmiiksi jokaiselle lapselle ja itselle),ruokahuolto jne.työllistävät,mutta sitten onkin kaksi aikuista tekemässä. Kaikesta selviää,eikä rimaa kannata pitää liian korkealla,tsemppiä!

Vierailija
4/5 | 

Minä myös jännitin tuota, miten saan pidettyä kodin edes kohtuullisessa kuosissa ja tehtyä ruokaa taaperon ja vauvan kanssa. Ensimmäiset yksinolo-viikot olivat opettelua ja menin suosiolla sieltä missä aita oli mahdollisimman matala, mutta pikkuhiljaa löytyi hyvä rytmi (itse teen keittiön siivouksen ja pyykkien pesun nykyisin heti aamupalan jälkeen, iltaisin on ihan liikaa touhua 😅). Meillä tosin molemmat tytöt nukkuvat hyvin, se helpottaa eloa huomattavasti.

Mutta siis: kotona on hyvä pitää niitä helppoja ja nopeita välipaloja ja ruokia, valitse YHDET päiväunet kun teet kotihommia ja loput relaat hyvällä omallatunnolla, joka päivä ei ehdi siistiä ja kaaos on ihan ok :) Ja kotona pitää AINA olla yksi avaamaton paketti kahvia ettei lopu 😅☝️ Ihanaa vauva-aikaa, kuullostaa siltä, että teillä on homma hyvin balanssissa :)

Vierailija
6/5 | 

Itselleni tämä aihe on ristiriitainen. Toisaalta oon ihan samaa mieltä että #äitirauha, mutta toisaalta korvaan särähtää pahasti jotkin asiat mitä on kuullut joidenkin äitien paasaavan. Tavallaan ei liity tähän sun postaukseen mitenkään, mut tavallaan taas liittyy.
Esimerkiksi se yleistys että ihminen ei voi olla oikeasti väsynyt kun vasta sitten, kun on äiti. Mielenterveys onglemista kärsineenä tää särähtää korvaan, varsinkin kun se väsymys on ollut aivan pohjatonta. Ai mutta kun en ole äiti, niin en voi oikeasti tietää tätä. Vasta sitten kun olen äiti. Toinen on se, että jotkut äidit ns. Uhrautuvat, ja menevät sillä mentaliteetilla eteenpäin, että vain äiti kelpaa lapselle, ja miehestä ei ole niin mihinkään. Ei kai siinä ole ihmeempää kuin jättää lapsoset kotiin miehen kanssa ja lähteä esimerkiksi sinne jumppaan? Tai se että äitinä ei ole aikaa sairastaa.. Eikö niistä kumppaneista oikeasti ole mihinkään? Ymmärrän kyllä jos on yksinhuoltaja ym, mut jos on se kumppani vierellä niin nää asiat kyllä kummastuttaa ja pistää miettimään, että asiat tehdään tahalleen vaikeaksi itselle. Tai ehkä se juuri tuo sen tunteen, että on tarvittu ihminen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

* sisältää saatuja palveluita/elämyksiä 

  1. Viime lauantaista kestänyt flunssa on vienyt mehuja kropasta ja mielestä. Loppuviikko on lähinnä sapettanut. Hyvin huomaa, että kun kroppa on raskauden takia jo aika äärirajoilla, en kestä enää yhtään ylimääräistä taakkaa ja säätöä.
  2. Muutimme siivoojan sopimuksen joka toinen viikko -tahdista kerran kuussa tapahtuvaksi ja nyt jo kaduttaa. Kun on todella paljon (eli melkein koko ajan) kotona, huomaan, että kodin ulkonäkö ja siisteys merkkaavat paljon enemmän kuin töissä käydessä. Joka on tietysti melkoinen paradoksi, koska kotona ollessa koti myös sotkeutuu enemmän, ruokaa tulee laitettua enemmän jne.
  3. Kävin tällä viikolla kahdesti Tampereen Työväen Teatterin ensi-illoissa*. Torstaina kävimme katsomassa A:n kanssa Poikabändi-musikaalin, joka oli aivan huikean hyvä! Parasta teatteriviihdettä, jota olen sitten Tämä on ryöstö!:n jälkeen nähnyt. Eihän esitys ollut mitenkään erityisen yllättävä, mutta ei tarvinnutkaan. Musiikki oli huikean hyvää, ysäripoppareiden kliseet ja maneerit oli opeteltu aivan käsittämättömän tarkasti ja ylipäätään koko näytelmän ajan sai hymyillä ja nauraa. Biisit jäi soimaan oikeasti päähän! Eilen mä olin puolestani teatterissa mun siskon ja F:n kanssa katsomassa Pikkuvampyyrin. Mä rakastan viedä F:ää teatteriin, joten enskarikokemus oli meille molemmille todella mieluinen. Eino Salmelaisen näyttämön tuolit on aivan horroria istua tässä tilassa, mutta muuten ilta oli onnistunut. Vampyyrissa oli juuri sopivasti jännitystä ja huumoria.
  4. F lähtee tänään mummon ja papan kanssa viettämään kaupunkipäivää ja -yötä Tampereelle. Heillä on sellainen Ilveksessä yöpymisen perinne ja tänään sellainen ”reissu” tuohon parin kilsan päähän meiltä taas tapahtuu. Meillä on puolestaan A:n kanssa tarkoitus nyt vihdoin laittaa koti niin valmiiksi vauvoille, kun tässä vaiheessa voidaan. Mun pää on hajoillut kipeänä varmaan siksikin, että näen keskeneräisi prokkiksia aivan joka nurkalla täällä kotona.
  5. Olen pohdiskellut niinkin olennaista asiaa tällä viikolla, että mitkä ovat ne kampaukset, jotka kestävät monta päivää ja yötä päässä putkeen. Mieleen ei tule kun läpivetoletit. Kun olen tässä laahustanut kylpytakissa, tukka harjaamatta, koko viikon, mietin että voisi olla hyvä iskeä vauvojen tultua tukka vaikkapa jollekin kireälle letille aina pari kertaa viikossa niin, että hiukset voisi jättää oman onnensa nojaan sitten aina moneksi päiväksi. Nimittäin näitä neljän päivän takaisia takkuja, jotka on aina ängetty vaan uudelleen ja uudelleen sotkunutturalle, ei ole kovin kiva availla.
  6. Aloitin uuden äänikirjan, Melkein äiti -nimisen. Aivan superkoskettava näin uusperhenäkökulmasta. Pitänee kertoilla tästä myöhemmin enemmän, kun olen kuunnellut koko kirjan.
  7. Lähineuvolan Mushka* kävi meillä taas torstaina kotikäynnillä. Mä olen aivan hirveän iloinen siitä, että olen saanut hänet tähän mun raskauden tueksi. Nyt jo juteltiin synnytyksestä ja imetyksestä ja kaikesta sellaisesta, joka on edessä TÄSSÄ tai ensi ENSI kuussa. Tuntuu niin helpottavalle saada vinkkejä ja ajatuksia etukäteen ja samalla pompotella myös toisen kanssa omia ajatuksia ja kysymyksiä.
  8. Mä odotan kuumeisesti verolappuja edelleen. Olin saamassa aivan jättimätkyt, mutta tein selvityksen asioista ja nyt toivon, että ne edes vähän alenevat. Tosin kun samaiseen selvitykseen piti liittää myös blogin kautta saadut tuotteet, voi olla, että plussat ja miinukset kumoavat toisensa ja meikällä on aika helkkaristi maksettavaa. Mutta. Onneksi tästä tuli varoitus jo keväällä, joten olen pistänyt mätkyrahaa sukanvarteen.
  9. Syömisestä on tullut tässä vaiheessa raskautta ja flunssaa taakka. Mulla on periaatteessa koko ajan ruokavaje (tuntuu verensokereissa), mutta nenä tukossa ei tekisi mieli syödä kuin hedelmiä, jogua, karkkia, paahtoleipää ja mehua. Eli toisin sanoen kaikkea sitä, mikä taas ei juuri raskausdiabeteksen hoitoa tue.
  10. Miten ihanaa on, kun syksy on täällä! En kaipaa ollenkaan lämpimiä päiviä, joten aurinkoiset ja viileät päivät, sekä synkät päivät (jolloin voi laittaa jo kynttilöitä palamaan!) on juuri sitä, mikä tuntuu nyt kaikkein parhaimmalle!

-Karoliina-

 

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Olin itse synnytyksen käynnistyksessä ja synnytyksessä 5 päivää, vedin ranskanletit sivuille joka aamu. Synnytyksen jälkeen toisena päivänä oli aika hieno curly girl Tays-edition :) suosittelen kyllä vauva-arkeenkin! Kaikkea hyvää loppumetreille!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Me ollaan elelty nyt kuukauden päivät aikamoisessa kaaoksessa. Muutama vanha säilytyskaluste on viety jo varastoon odottamaan jotain toista kotia sitten joskus, mutta meidän uudet – tulevaan elämäntilanteeseen sopivat – hyllyt ja kaapit saapuvat vasta ensi tai seuraavalla viikolla. Siksipä seinien vierustat ovat täynnä erilaisia laatikoita ja nyssäköitä menossa ties minne: Uuden kaapin sisään, kierrätykseen, varastoon tai huomenna alkavalle kirppisjaksolle Radiokirppiksellä.( Onneksi A vei osan pussukoista jo tänään Radiolle, mutta kamaa vielä riittää. Ts. huomisesta lähtien siellä kannattaa käydä taas shoppailemassa. Infoilen instassa, kun tiedän pöydän numeron. Ei hoksattu kysyä, meillä siis all inclusive -pöytä)

Kaiken tämän keskellä on tietysti pussukoittain ja pinoittain vauvojen tulevia tarvikkeita ja esimerkiksi iso laatikollinen F:n vanhoja vauvanvaatteita, joita olen pieteetillä pessyt. Nuo vaatteethan ovat olleet varastossa sen 8 vuotta, joten huolellinen pesu on ollut aika olennainen osa prosessia. Ei olla ihan sellaisella 30 asteen ja 45 minuutin pesuohjelmalla selvitty niiden kanssa, joten aikaa, etikkaa ja pitkiä hermoja on tarvittu.

Osin noiden vauvanvaatteiden, osin vähän laiskuuden vuoksi, pyykkitelineet seilaavat meillä nyt pitkin kämppää. Odotan niin innolla meille pian rantautuvaa kuivausrumpua, etten ole enää jaksanut nähdä vaivaa pyykkien ”piilottelun” suhteen. (Josta muuten tuli mieleeni, että nuo pikkuisten kaupasta ostetut vaatteet pitäisi myös pestä. Kaikki second handit olen jo pessyt, mutta kaupan vaatteissa taitaa olla vielä laputkin kiinni. Oletteko muuten pesseet vauvojen ulkovaatteet ennen käyttöä? Entä mitä olette tehneet vaikkapa villaisille myssyille?)

Vaikka tilanne näyttää nyt käsittämättömän toivottomalle, ehkä tästä tulee joku päivä vielä oikein ihana, toimiva ja sopivan tavaramäärän omaava koti. Mutta tässä taas huomaa, että kyllä siisti ja toimiva koti on vaan ainakin mun luontoiselle aikamoinen elämistä ilahduttava asia. Heti kun laatikko- ja pussukkavuoria alkaa muodostua lattioille, koko koti alkaa ärsyttää. Varsinkin, kun siellä viettää niin paljon aikaa, kun meikäläinen nykyisin. 

-Karoliina-

 

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 | 

Hatunnosto, että oikeasti olet pienissä tiloissa säästellyt vauvanvaatteita 8 vuotta! Saako udella, miksi? Meillä on esikoisen ja kuopuksen ikäeroa 8v 4kk (2 lasta) ja toki muutaman vaatteen olen säästellyt, mutta 90 prosenttia myin jo heti, kun kävivät pieniksi. Enkä ole katunut! 1. Muoti muuttuu 2. Vaatteet eivät varastossa parane 3. Oma maku muuttuu 4. Hyvin todennäköistä, että koot eivät seuraavalle mene ts. talvihaalari on sopiva kesällä jne. 5. Pienet vaatteet eivät sovi koskaan, isommat joskus mahtuvat eli mieluummin varastoin liian isoja kuin liian pieniä vaatteita. 6. Sukupuoli (meillä siis tyttö ja poika). Mekkoja ei ole tarvinnut säästellä siis. 

Ja mitä tulee vaatteiden pesemiseen, niin kaikki, joka tulee ihoa vasten, on pesty. Mutta ei siis esim. talvihaalareita, joiden ominaisuudet vaan kärsivät liiallisesta pesemisestä.

Tsemppiä vaaterumbaan!

neito
3/8 | 

Meillä lapsilla on ikäeroa 3 vuotta. Vauvan vaatteita säästelin osan heidän välillä. Isompia vaatteita en laisinkaan, kun vanhempi on poika ja nuorempi tyttö. Vaatemaku myös aika erilaiset, niin ei ole ollut järkeä. Mä olen pessyt kaikki ne vaatteet, jotka tulevat ihoa vasten ja talvihaalareita en, koska ominaisuudet kärsii. Pesen myös koko perheen uudet vaatteet (kirppis tai ihan uudet) aina ennen ensimmäistä käyttöä. Ties missä ovat seilanneet.

Vierailija
4/8 | 

Villamyssyt voi ”tuulettaa” pakkasessa vuorokauden. Laitan aina kirppikseltä ostetut vaatteet pakkaseen yön yli ja sitten pesen. Farkutkin (tai minkä vaan vaatteen) voi ”tuulettaa” siellä, jos eivät vaadi pesua.

Vierailija
5/8 | 

Off topic, mutta mitä eyelineria käytät? :) Sulla aina kivat rajaukset silmissä...

Vierailija
6/8 | 

Kaikki ihoa vasten tulevat vauvanvaatteet (ja aikuistenkin) pitäisi pestä ennen käyttöä, sillä niissä voi olla koimyrkkyä, väriaineita ym. ihoa ärsyttäviä aineita. Itse pesen kaikki muut vaatteet ennen käyttöä, paitsi ulkovaatteet.

Kerttuli
7/8 | 

Hienoa, että teille on tulossa vauvat samaa sukupuolta kuin esikoinen 😊. Tekee tuon vaaterimban jatkossa(kin) helpommaksi. Meilläkin nuorimmat kaksosia ja kaiki lapset poikia. Vaikka kaiken hurjan poikaenergian keskellä välillä toivoo, että jospa joku näistä olis tyttö porukkaa "rauhoittamassa", on kuitenkin tuo vaatehuoltohomma se, joka muistuu heti perään mieleen 😂. Näppärää näin. Joku sinulta kyseli, että miksi olet säästänyt niin pitkään esikoisesi vaatteita. Minä ainakin ymmärrän oikein hyvin, ja etenkin jos siinä kohtaa ei ole vielä tiedossa tai suunnitelmissa, onko seuraavan aika pian vai paljon myöhemmin. Minäkin olen säästänyt ehjät ja mieluisimmat ja toimivimmat. Itse koen sen niinkin, että en yksinkertaisesti halua käyttää joka lapsen kohdalla sitä kallisarvoista aikaa elämässämme taas ja taas uusien vaatteiden etsimiseen lasten ja kokojen kasvaessa 😊. Ihanaa aikaa sinulle ja perheellesi!

Vierailija
8/8 | 

Meillä on tyttö ja poika, ja poika on se rauhallisin kaveri meillä. Tyttö on huomattavasti paljon enemmän energisempi ja äännekkäämpi kuin veljensä. Aikuisten kannalta poika on se helppo kaveri ja tytön kanssa saa tehdä enemmän töitä, että asiat meenvät perille. Joten en tekisi sukupuolen perusteella kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Enemmän se luonteesta kiinni kuin sukupuolesta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat