Kappas!
20130620-153217.jpg

Olen saanut kauppaherätyksen viikon sisällä kahdesti. Ensin olin iloisesti yllättynyt Seppälän lastenvaatevalikoimasta, ja tänään etsiessäni mattoa netistä uuteen kotiimme, törmäsin Kodin Ykköseen. Niin no tietystihän Kodin1 on minulle jo entuudestaankin tuttu, mutta tänään vasta tajusin, kuinka huikea Anttiloiden oma merkki - Anno - oikein onkaan!

Haluaisin tehdä uuten kotimme värimaailmasta mahdollisimman yhtenäisen (ts. musta-valkoisen pienillä värimausteilla),ja olen jo oikeastaan pitkään haaveillut,että pyyhkeiden ja lakanoiden sekalainen seurakuntakin mukailisivat väreiltään ja tyyliltään muun kodin tyyliä.

Nyt pohdinkin, olisiko oikea aika aloittaa tekstiilien yhtenäistäminen juuri noista yllä näkyvistä lakanoista. Siksak-kuvio on minusta aivan ihana,mutta valinta on vaikeaa,kun haluaisin kerralla nuo kaikki. Onko jollakin muuten kokemusta Anno-lakanoiden laadusta!?En todella halua,että ne ovat parissa vuodessa käyttökelvottomat.

Nettikierroksen varsinainen tarkoitushan oli löytää F:n huoneeseen puuvillamatto, ja nuo alla komeilevat kolme kuviota ovatkin napattu kolmesta erilaisesta Anno-mattomallista. Olen melko varma,että harlekiinikuviota muistuttava kolmiokuviomatto vie voiton. Tosin tilaamista täytyy vielä odotella siihen asti, kun voin tarkasti varmistaa, mikä koko sopii F:n huoneeseen parhaiten.
20130620-153207.jpg

Vielä kun löytäisin jostain - vähän edullisemmalta merkiltä kuin Missoni Home - meille musta-valkoiset saharaita- tai tasaraitapyyhkeet,olisi uuden kodin tekstiilipaletti kasassa.
20130620-153157.jpg

Ihanaa hellepäivän iltaa :)

-Karkki-

Kuvat:Kodin Ykkönen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

1/1 | 

Meillä on muutamat Anno:n aluslakanat ja hyvin ovat kestäneet käytössä! Musta lakana on vieläpä melko usein käytössä, se taitaa olla jo 2 vuotta vanha...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat