Se on taas torstai. Vaikka vastahan oli viime torstai ja päästiin tyttöjen kanssa sairaalasta kotiin. Viikko on mennyt taas jotenkin siivillä. Vai pitäisikö sanoa rehellisesti. ”Siivillä” kun kuulostaa sellaiselle kepeälle liihottelulle. Viikko on mennyt nopeasti, mutta osin sumuisasti. Päivät ovat toistaneet aikalailla itseään, mutta silti kuitenkin viikko on yhtäkkiä taas mennyt ohi. Ei ihme, että pikkulapsiajasta sanotaan seuraavaa: Päivät pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Juuri tuolle nyt tuntuu.

Vauvat ovat onneksi jo melkein terveitä. Nenästä saa imeä räkää vielä muutaman kerran päivässä ja yössä, mutta meno on onneksi jo erilaista, kun viikko sitten. Minä olen edelleen räkäinen, mutta lämpöä ei enää ole. Parempaan suuntaan ollaan siis menossa.

On jännä huomata, kuinka vauvojen tavat ja rytmit vaihtuvat jatkuvasti. Nyt on meneillään iltapäivä- ja iltaitkujen vaihe, mutta sen vastapainoksi on tullut myös yöt, jolloin he saattavat nukkua pidempiäkin kuin kolmen tunnin pätkiä. Itkuisuus helpottaa, tosin ei tietenkään aina lopu, kun tyttöjä pitää sylissä. Ja sitä tässä onkin nyt sitten taas tullut tehtyä oikein olan takaa ja jatkuvasti. Kahdestaan A:n kanssa illat vielä menevät jokseenkin hyvin (paitsi silloin, kun toisen on mentävä vaikkapa suihkuun), mutta yksin illat lasten kanssa ovat aika raskaita. Yksi aikuinen kun ei vaan voi revetä kahden vauvan ja yhden isomman lapsen tarpeisiin aivan koko ajan. Hankalaksi tilanteen tekee se, että vauvat myös innostavat toisiaan itkuun. Jos toinen vauva on ihan rauhassa, mutta toinen saa itkukohtauksen, alkaa toinenkin itkeä sympatian vuoksi. Siinä sitten yritetään pitää kaikki tyytyväisinä ja sen verran myös hiljaisina, että unta kaipaavat lapset saavat myös rauhan nukkua.

Mä olen tiennyt itsestäni jo aikaisemminkin, että kaipaan kotona paljon hiljaisuutta, mutta nyt vauva-aika on taas muistuttanut tästä seikasta lisää. Pystyn oikein hyvin hoitamaan kotia ja lapsia ja touhuamaan kaksosarjessa ilman, että kokisin sellaisen työmäärän liian suureksi. Moni kysyy, onko kahden vauvan kanssa vaikea lähteä ulos tai onko vauvanhoito- ja kotitöitä paljon, mutta itse en koe sellaista haastavaksi. Se, mikä kuitenkin riipii sydäntä, on lapsen itku. Ja erityisesti silloin, kun en voi vastata siihen. Kun toinen vauva on vaikka syötössä/vaipanvaihdossa/puettavana ja toinen itkee nälkäänsä tai sylin perään, en voi vastata hänen tarpeisiinsa aina haluamallani tavalla, haluamassani ajassa. Sellainen tekee olon voimattomaksi.

Tiedän varsin hyvin, että itku on ihan luonnollista, eivätkä vauvat mene sellaisesta rikki. Silti koen noissa hetkissä riittämättömyyttä. Minusta kun aikuisten tulisi lähtökohtaisesti luoda kotiin sellainen tunnelma, että siellä olisi rauhallista ja iloista. Eikä naama punaisena parkuva vauva varsinaisesti välitä zen-henkeä.

Itkuisuuden lisäksi vauvat ovat onneksi kehittyneet myös toisella tavalla. On ollut ihana seurata, miten tytöt ovat kasvaneet, voimistuneet ja tulleet virkeiksi. He hymyilevät takaisin, seuraavat ympäristöä todella tarkasti ja rakastavat ”jumpata” niskaansa. Erityisesti tuo hymyily on niin sydäntä sulattavaa! Miten kaunista oman lapsen ilo onkaan. Nyt kun katson vajaan kahden kuukauden takaisia kuvia minisinteistäni, niin hyvä, kun enää tunnistan heitä samoiksi tytöiksi. Ihanaa, miten hyvin he ovat kasvaneet, eikä keskoskontrollejakaan enää edes tarvita.

Mä itse odotan kauheasti jo joululomia ja sen jälkeistä tammikuuta. Tuntuu sille, että perheen yhteinen aika, A:n ja F:n lomat, sekä uuden vuoden persuuksille potkiva voima ovat asioita, joita kaipaan juuri nyt erityisesti. Tyttöjen kasvua ja sitä, että saan itseäni niskasta kiinni liikuntahommissa. Tiedän, että kun valo alkaa lisääntyä, energiatasot myös nousevat…Mutta ehkä ennen sitä vielä muutama rasia konvehteja ja sohvalle käpertymistä viltin alle.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

 

 

Kommentit (7)

Elluhoo
1/7 | 

Tsemppiä paljon teille ja ihanaa joulun odotusta! Tätä ei tietenkään saa ehdottaa, mutta ehdotan silti: itse olen lainannut vauvan itkun aikaan päivällä isosiskon (9v) Peltoreita. Itku kuuluu, mutta ei niin vahvana ja voimakkaana. Kestän sitä kuulosuojainten läpi paljon helpommin ja jaksan paremmin.

Vauvamuistot
2/7 | 

Kuulostaa tutulta. Sä selviät ja teet parhaasi. Vauvan itkua ei haluaisi kukaan mutta se on täysin luonnollista. Ihan varmasti teet kaiken parhainpäin. Yrität vain oppia ”sietämään” sitä itkua, ettet heti voi revetä molempien toiveisiin ja tarpeisiin. Älä murehdi liikunan puutteesta. Ehdit kyllä. Itselle henkireikä kun aloitin joogan vauvan ollessa 8kk. Se oli parasta. Suosittelen! :) Parempia vointeja sinne! ❤️

Vierailija
3/7 | 

Tuo vauvan itku on kyllä itsellekin edelleen niin sydäntä raastavaa, vaikka monta vauvaa on tullut hoidettua. Itselläni vain yksi vauvaikäinen tällä hetkellä mutta isommat sisaruksetkin vaativat osansa plus ne kotityöt, jotka eivät tekemällä lopu. Joululomaa täälläkin odotellaan ja siinä erityisesti sitä, kun puolisokin on enemmän kotona :-)

Vierailija
5/7 | 

Oh, tuo on todella sydäntä särkevää. Muistan, että omien kaksosten kanssa en myöskään kokenut (juuri) mistään yhtä paljon riittämättömyyden tunnetta kuin tuosta että tarpeisiin vastaaminen oli haastavaa. Tämän vuoksi tuntuikin siltä kuin olisin asunut lattialla ensimmäisen vuoden. Lattiatasoon siirtyivät niin "hoitopöydät" vaipanvaihtoineen (eli muovitettu frotee) kuin vaatteiden vaihdot/pukemiset. Näin toinen vauva oli aina vieressä ja tarpeisiin reagoiminen oli vähän helpompaa. 

Hurjasti tsemppiä vauvavuoteen! On ihana tunne kun (muutaman vuoden päästä) kaksosuus kääntyy arjen touhussa oikeasti elämää helpottavaksi asiaksi. Arvokasta ja ihanaa se on toki alusta asti, mutta kyllä siinä puuhaa piisaa! :D

Vierailija
6/7 | 

Mulla oli vauva-aikana käytössä korvatulpat (vaikka vain yksi vauva). Hällä kun oli tapana jossain vaiheessa huutaa vaipanvaihdossa ym. hoitotoimenpiteitä tehdessä kovaa ja korkealta. Hoitotarvikkeet oli kylppärissä, jossa tietty kaikui ihanasti. Korvatulpat vaimensivat sopivasti huutoa, omat hermot piti sitten paremmin, ja ihan mukava, etten äitiysloman aikana hommannut itselleni kuulon alenemaa. Suositteluni.

Vierailija
7/7 | 

Korvatulpat käytössä täälläkin yhden vauvan kanssa. Varsinkin nyt öisin, kun vauva on nukkunut vieressä (vaikka perhepetihän on hippien touhua ;)) flunssan ja hampaiden teon vuoksi. Yöllä on huomattavasti mukavampaa havahtua / kestää tulppien vaimentamaa kiljuntaa. Kuulee kuitenkin varmasti siten, ettei vauvan tarpeet jää huomioitta.

Mun mielestä muuten sulle aiemmin lukijoiden toimesta suunnatut ”ota iisisti”-kommentit tähtäsivät juuri tähän, minkä olet nyt itsekin todennut. Armollisuuteen ja lepäilyyn. Silloin tulit silmille vauvakuplaöyhötyksestä, mutta ei siitä minun mielestä ollut silloin(kaan) kysymys. Niitä pudotettavia kiloja, personal trainereita ja ”omaa liikuntaa” ehtii miettiä sitten vähän myöhemminkin.

Armollisuutta ennen kaikkea itselle <3

Vierailija
8/7 | 

Korvatulppia ja kuulosuojaimia käytin minäkin. Itku ei tunkeudu pään sisään niin riipivänä, että pystyin keskittymään rationaaliseen toimimiseen, huolestuneen hosumisen sijaan. Totta on myös se, että kuulonsuojaus ei ole yyhtään liioiteltua, kun lapsi huutaa korvanjuuressa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat