aanestaminen.jpg
aanestaminen.jpg

Äänestäminen on pyllystä, koska se on niin vaikeaa. On vaikeaa antaa vastuu omaan ja läheistensä elämään vaikuttavista asioista ihmiselle, jota ei luultavasti edes tunne. Pitää luottaa vaalikoneeseen, mututuntumaan, pärstäkertoimeen, CV-luetteloon ja parin minuutin suunvuoroon vaalitentissä. Niin. Vastuu on suuri, ja vastuunkantaminen ei tunnetusti ole aina helppoa.
Mutta juuri siksi pitää äänestää. Vaikka se on pyllystä. Ja vaikka se vähän ahdistaa.

Moni jättää varmasti äänestämättä siksi, että on helpompi urputtaa kulman takaa, kun ei ole muka itse ollut osallisena tapahtumien kulkuun, eduskunnan päättäjiin ja päätöksiin. Mutta jos oikein asiaa katsoo tarkasti, juuri ne äänestämättömäthän ovat eniten vastuussa asioista. Ne, jotka jättävät omalla toimimattomuudellaan hoitamatta oman tonttinsa yhteiskunnassa!

Tietysti voi käydä niin, että äänestäessä riski munata myös kasvaa. Koska onhan sekin sanottava, että joskus on tullut vahingossa äänestettyä urpoa. Onneksi on kuitenkin olemassa myös se riski, suurempi sellainen, että antaa äänensä timanttiselle tyypille, joka oikeasti tekee jotain hyvää. Koko yhteiskunnalle. Sinulle. Lapsillesi. Tuntemattomille naapureillesi.

Äänestäminen on velvollisuus. Ja jos aikuinen ihminen kuvittelee, että voi nauttia yhteiskunnan palveluista niin, ettei vaivaudu edes harvemmin kuin kerran vuodessa kirjoittamasta numeroa vaalilipukkeeseen, on joku varmasti pielessä.

Ja sitä pieleen mennyttä ihmiskunnan suuntaa - vaikkapa nyt tätä kansan passiivisuutta - ne oikeat ihmiset siellä eduskunnassa pyrkivät muuttamaan.

Jos vain valitset oikein. Tulevaisuus on sinusta kiinni!

Olipa maailmaa syleilevää. Mutta joskus pitää olla.

-Karoliina-

 Seuraa Kolmistaan-meininkiä myös Instagramin, Facebookin, Bloglovinin, Blogilistan, sekä Eskon ja Karoliinan twittereiden kautta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Mira
1/3 | 

No, mikä sitten on oikein?
Jonkun mielestä sinun urposi saattaa olla toiselle se oikea.
:/

Karoliina / Kolmistaan
2/3 | 

Totta. Mutta urpo tai ei, ilman äänetämistä ei tapahdu mitään!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat