9 vuotta on enemmän kuin neljännes minun  elämästäni. Sen ajan olen ollut äiti. Sinä aikana olen tuntenut, millaista on rakastaa omaa lastaan. Mitä kaikista rakkauksista suurin, mutta myös huolista isoin, on.

9 vuoden aikana minun on ollut pakko taipua toisen tulisen jääräpään edessä. Ja mikä yllättävintä, olen löytänyt itsestäni sellaisen pitkäpinnaisen viilipityn, jota tuskin kukaan uskoi minusta löytyvän.( Niin ja siis toki välillä karjun naama punaisena ja sadattelen kirosanoja, ihan lapseni kuulleen. Lapselleni. Mutta ei nyt tartuta siihen sivujuonteeseen.)

9 vuoden aikana itkuisesta minivauvasta on kasvanut ihana ja ajatteleva kolmasluokkalainen. Sellainen, jonka älykkyys (ja prkl vieköön myös siihen liittyvä sanansäilä) ihmetyttää joka päivä. Se, jonka nauru hivelee sielua ja jonka kysymykset ovat joskus niin suuria, ettei niihin löydy vastausta enää edes aikuisilta. Se, joka on kaivanut minussa olevan lempeyden ja näyttänyt, että todellinen herkkyys on voimaa. 

Kävin kurkistamassa esikoistani eilen, kun hän oli nukahtanut. Kuten ihan joka ilta siitä lähtien, kun hän syntyi. Nykyisin - kerta toisensa jälkeen - jään tuijottamaan lastani aivan uudella tavalla. Sitä pitkillä säärillään lastensängyn jo täyttävää kaunotarta.Toffeetukkaa, silkki-ihoa. Pientä ja isoa yhtä aikaa. Samaa kengänkokoa käyttävää kuin minä.

On kliseistä sanoa, että aika menee siivillä. Että vasta lapsista sen näkee. Mutta niin se on. Seuraavan 9 vuoden päästä hän on täysikäinen.

Voi miten odotankaan tätä seuraavaa 9 vuoden seikkailua sinun kanssasi, rakas esikoiseni.

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (6)

Vierailija
4/6 | 

Hieman ristiriitaista tämä, että kastatte vauvanne ja luette iltarukoukset, mutta kiroilet vauvoillesi ja lapsellesi!

Vierailija
8/6 | 

Miksi uskot Jumalaan? Miten se elämässäsi näkyy? Kerro siitä joskus. Miksi opetatte lapselle iltarukouksen, onko hän uskonnon tunneilla jne?

Vierailija
9/6 | 

Herranjestas, Karoliina jopa korottaa joskus ääntään lapselleen tai jopa kiroaa! Todellakin, se heittäkööt ekan kiven kenessä ei itsessään ole virheitä.

Ihme Jeesustelijoita eksyy tänne blogiin välillä (kyllä, sanavalinta oli tarkoituksellinen!)

Kaunis kirjoitus 9-vuotiaalle, piti alunperin sanomani.

T. 11 vuotta äitinä, olen sekä kironnut että kiitellyt ;)

Vierailija
10/6 | 

Suomessa on kyllä erittäin vaikeaa olla äiti, teet miten vain, niin aina se on aina väärinpäin.

Edes äitikään ei voi olla aina "täydellinen" ja miksi pitäisi ollakaan? Sehän on just se elämän rikkaus ja rakkaus, että ollaan omanlaisia, iloineen ja suruineen ja omine "virheineen". Annetaan kaikkien äitien olla just niitä parhaimpia äitejä omille lapsilleen! 

Miksi me äidit, jotka olemme samassa veneessä, arvostelemme niin kamalalasti muita äitejä?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat