P1010465.JPG
P1010465.JPG

P1010466.JPG
P1010466.JPG

P1010468.JPG
P1010468.JPG

Takana vaaleiden hiusten kanssa elettyä elämää puolisen vuotta. Arvatkaa, onko ollut ikävä tummia hiuksia. On ja ei. Välillä kaipaan sitä, kun tumma tukka tuo kasvoille väriä luonnostaan. Kuten jo talvella kirjoitin, tuntuu sille, että vaaleiden hiusten kanssa saa suti aurinkopuuteria vähän joka välissä, ja silti olo on välillä kalpea.

Samoin minulla on ikävä joitakin vaatteiden värejä. Esimerkiksi kun suunnittelimme luotto-ompelijallani Atelje Iinan Iinan kanssa asua kesän juhliin, oli ihan varma, että haluaisin hopeisin mekon. Kun iskimme hopeakankaan kasvojani vasten, molemmilta pääsi yhteen ääneen ”ei”. Väri, joka ennen sopi minulle hyvin, näytti nyt vaaleiden hiusten parina ihan kauhealle.

Mutta on tämä blondina olo ollut myös aika mukavaa. Ainakin viidestä syystä.

BLONDATUILLA ON HAUSKAA, KOSKA:

  1. Letit ja kaikki kieputuskampaukset näkyvät hiuksissa niin paljon paremmin kuin tummassa tukassa, joissa ne usein muistuttivat ainakin omassa päässäni vain myttykasaa.
  2. Käsitellyssä hiuksessa kiharat ja raudalla tehdyt laineet säilyvät niiiiiiin paljon kauemmin. Minulla on aina ollut todella liukkaat hiukset ja se on tarkoittanut sitä, että kiharat ovat säilyneet hiuksissani maksimissaan muutaman tunnin. Vaikka niissä olisi ollut kuinka paljon käsittelyaineita tahansa. Blondattu tukka on aivan eri maata. Kiharat säilyvät minulla vaikka neljä päivää putkeen! Aivan käsittämätöntä. Ja helppoa!
  3. Hiuksia tarvitsee pestä vain muutaman kerran viikossa, koska vaalennus on kuivattanut tukkaa hyvällä tavalla niin, ettei se vaadi koko ajan vesipesua. Siskoni sanoikin minulle, että olen maailman kaikkauden ainoa ihminen, joka on innoissaan siitä, että hiusten kunto on huonompi kuin aikaisemmin.
  4. Mustat vaatteet sopivat paremmin, kun hiukset eivät katoa tumman paidan selkään.
  5. En tiedä, voiko tätä kutsua vielä vaaleiden hiusten plussapuoleksi, mutta ainakin tämä on pienimuotoinen toiveeni niiden suhteen. Luulisin, että rusketus näyttää vaaleita hiuksia vasten nopeammin kuin aivan tumman tukan parina.

-Karoliina-

Mekko, STAY (Carlings)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Kiti
1/2 | 

Kauniit hiukset! Mulla on välillä ikävä blondattua tukkaa, mullakin on niin liukas hiuslaatu että vaalennus teki siitä just sopivasti karhean. Oon nyt kasvattanut omaa väriä, jonka sävystä tykkään kyllä kovasti, mut silkkisyyteen menee välillä hermo. :D

Karoliina Sallinen

Oman värin kasvattaminen on kyllä varmaan sellainen projekti, että sen jälkeen tulee harkittua tarkkaan, viitsiikö enää värjätä! 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat