PA110042.JPG
PA110042.JPG

PA210004.JPG
PA210004.JPG

Minulle tulee aina välillä mieleen, että olen kuin sellainen italialainen perheenäiti, oikea kunnon madre, joka keittää ruokaa kuin armeijalle. Hellii rakkaita lihapullapadoilla ja tuo aina - niin suruun kuin iloonkin - mukaan ruuan. Meillä tehdäänkin usein ruokaa. Isoina annoksina, yleensä F:n kanssa yhdessä kokaten niin, että samaa soppaa ja pataa syödään sitten monta päivää putkeen.

Minusta on tietysti ihanaa syödä välillä myös ulkona, mutta tunnen usein huonoa omatuntoa, jos en tee pääasiassa F:n ruokia itse. F valittikin yksi päivä, kuinka minä en vie häntä KOSKAAN Mäkkäriin. Koskaan ei ole aivan totta, mutta harvemmin kyllä. Ollaankohan me käyty kerran tämän päiväkotisyksyn aikana Hesessä.

Joka tapauksessa. Välillä on päiviä, kun ei ehdi tehdä ruokaa. Ja silloin pienet pikahuijaukset keittiössä ei ole olleenkaan pahitteeksi. Minulla on takataskussa parikin melkein-eines-ruokaa, tai ainakin todella pikapikasafkaa, joita syödään hyvällä omatunnolla. Ja jotka oikeasti maistuvat myös hyvälle. Ne ovat nämä:

PIKARUOKA NRO 1:

  • Valmisfalafelit. Paistetaan pannulla oliiviöljyssä/voissa.
  • Baby-pinaattia ja purkkimaissia. Kypsennetään pinaatit pannulla öljyssä. Päälle mustapippuria ja suolaa. Lopuksi kaadetaan maissit mukaan ja lämmitetään ne pinaatin kaveriksi.

Valmistusaika : 5min

 

PIKARUOKA NRO 2:

  • Riisinuudelit. Keitetään.
  • Katkarapukastike. Kaada kattilaan Creme Bonjour makuna valkosipuli & yrtit, sekä puolitetut kirsikkatomaatit. Keitä koko komeutta kasaan 5 minuuttia. Viskaa joukkoon katkaravut niin, että nekin lämpiävät. 

Valmistusaika : 7min

 

Kivaa lauantaita! Minä lähden aivan näillä näppäimillä kuvaamaan Aution Janitan kanssa vähän blogimatskua. Ou jeah! Kohta nähdään, ihana! 

-Karoliina-

 

 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat