Mulle oli varattu aika äitiyspoliklinikalle perjantaille, jolloin olin raskausviikolla 36+1. Tässä oli tarkoitus käydä läpi sektioasiat (kirjoitan varmaan myöhemmin enemmän sektiosta) ja sen ajankohta.

Olin kuitenkin koko kuluneen viikon kärsinyt jonkin verran kutinasta ja soittanut kaksi kertaakin sairaalan siitä. Kutina ei ollut kuitenkaan kovin pahaa, eikä tyypillisillä raskaushepatoosialueilla, eli kämmenissä ja jalkapohjissa.

Lääkärikäyntiä edeltävänä yönä kutina yltyi kuitenkin aivan karmeaksi. Edelleenkään ei tyypillisillä kohdilla, vaan ennemminkin päänahassa, käsivarsissa ja jaloissa. Raavin raapimistani ja en nukkunut ollenkaan. Vietin suihkussa kaksi tuntia, kun se oli ainoa paikka, jossa kutina vähän hellitti.

Vauvojen liikkeitä oli turha edes yrittää laskea, koska kahden kanssa se oli ainakin omalla kohdallani mahdotonta (en koskaan erottanut toisistaan, kun vaihtoivat paikkoja vikaan mahapäivään asti) ja toisaalta minua supisti monta viikkoa yöt putkeen, joten kova maha juuri kertonut mitään.

Aloin kuitenkin huolestua, kun vielä aamullakaan en tuntenut tyttöjen liikkuvan. En edes mehulasin tai keksin jälkeen. Ei tuntunut todellakaan sille, että voisin odottaa siinä tilassa klo 12 varsinaista lääkäriaikaa. Suosimme A:n kanssa asiat keskenämme ja kun saimme F:n ovesta ulos ennen kahdeksaa, säntäsimme suoraan autoon ja äitipolin päivystykseen. Emme halunneet, että F alkaa huolestua.

Päivystyksessä tyttöt piti ultrara, koska sydänääniä ei löytynyt aivan varmuudella kaksia. Kaksosten kanssa tämä on haaste, kun yksi ääni voi olla toisen kaiku jne. Tytöillä oli kuitenkin kaikki hyvin, mutta koska minä kutisin edelleen ja toinen hepatoosiarvoista oli koholla (toista ei voitu ottaa, koska olin syönyt), päätettiin, että jäisin sairaalaan yöksi tai kahdeksi.

Viikonloppu meni siis sairaalassa.. Otettiin lisää verikokeita, sain kutinalääkettä ja ihanaa: Unilääkettä! En ollut viikkoihin nukkunut kuin pienissä pätkissä. Tyttöjen sydänkäyrää otettiin monta kertaa päivässä ja lopulta sain kuulla, että lääkäri oli päättänyt papereideni perusteella leikkauspäiväksi maanantain, rv 36+4.

Mulle tuli superhyvä fiilis tästä. Enää ei tarvitsisi jännittää, missä ja koska synnytys alkaisi. Koska mun olo koheni ja tytöillä oli asiat hyvin, pääsin kotiin sairaalasta vielä sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi. Oli aivan ihanaa tulle kotiin ja pakata sairaalakassi uudelleen ja käydä kotisuihkussa. A meni illalla pelaamaan kiekkoa, F oli syysloman vietossa ja mulle tuli kaiken lisäksi kylään ystävä ja mun sisko. Syötiin pitsaa ja sitten ystävä lakkasi mun varpaankynnet ja sisko teki läpivetoletit, jotka säilyivät itse asiassa viisi päivää. Todellinen synnytykseen valmistautuminen!

Yöllä ei juuri uni maittanut, koska jännitti niin kovasti. Tuntui hassulle, että synnyttämään lähteminen näin epäsponttaanisti oli kuin olisi lähtenyt jollekin jännälle retkelle: Ihmiset soittelivat ja toivottivat onnea matkaan.

Kuva, joka tässä postauksessa on, on otettu 18 tuntia ennen kuin tytöt syntyivät.

-Karoliina-
Kuva: Noora Näppilä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 | 

Sulla sai olla sektiossa kynsilakkaa? Mulla reilu vuosi sitten tehty sektio ja kynsilakat piti poistaa ennen sektiota. Toki mulla niitä ei muutenkaan ollut kun en uskaltanut raskausaikana lakkailla kuin pari kertaa juhliin 😄

Karoliina Pentikäinen
Liittynyt26.2.2019

Mä kysyin sitä sairaalasta ja mulle sanottiin, että lakalla ei ole mitään merkitystä. Mulla tosin otettiin happisaturaatio raskauden aikana niin monta kertaa, että oli tiedossa, että menee läpi.

Vierailija
2/4 | 

Ihana kuva 😍. Tuossa vatsan koko näkyy selvästi. Vaatteet päällä otetuista kuvista oon monesti aatellu et no miulla taitaa olla isompi vatsa, vaikka raskausviikkoja vasta 26 ja yksi vauva vatsassa. Mutta tuon kuvan myötä voin todeta, että oma vatsa on vielä aivan pieni 🤣.

Vierailija
3/4 | 

Onnea, onnea!💕 Meidän tytöt syntyivät myös rv 36+4, 12 vuotta sitten! Voi sitä tuplaihanuutta, joka edelleen jatkuu!😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kolmistaan ja Karoliina Pentikäinen

Kolmistaan on blogi rakkaudesta ja likasukista. Mukavista tennareista ja oikeasta elämästä. Uusperheestä, vanhemmuudesta, ihanista mekoista ja viinilasillisista, jota kohotetaan hämärtyvissä syysilloissa. Suklaasta ja suukoista, fiilistelystä ja tasa-arvosta. Uustamperelaisuudesta ja keskisuomijuurista. Kerrostaloelämästä ja pyörällä kuljettavista matkoista, joiden määränpäätä ei tiedä (johtuen seikkailunhalusta tai vaan huonosta yhteydestä Google Mapsiin). 

Kirjoittaja on 34-vuotias ammattibloggaaja, kirjailija,copywriter ja kirjoittamisen sekatyönainen, jonka tietokone, näppis ja aivot raksuttavat H23 Agencyn seinien sisällä. Tokaluokkalaisen äiti. Vaimo. Isosisko. Tytär. Ja ystävä, joka soittaa aivan liian harvoin.Kotimaisen kirjallisuuden maisteri, joka on saanut Kauppakadun approsta arvosanan Cum Laude Approbatur.


Blogissa olevien kuvien ja tekstin luvaton julkaisu on
tekijänoikeuslain vastaista.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Tammikuu
2018
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Tammikuu
2017
Lokakuu
Maaliskuu
2016
2015
Kesäkuu
Huhtikuu
2014
2013

Kategoriat