Hei. Toivon että sinulla on takana mukava päivä, viikko, kuukausi tai vuosi. Olen onnellinen puolestasi.
Minulle ei ole moista onnea tänä vuonna suotu. Halusin kirjoittaa asiasta. 

Vuosi 2019. Et kohdellut lempeästi. Sairastuin uupumukseen ja mieleni horjui. Menetin parhaan ystäväni. En saanut avattua yritystoimintaani siten, miten toivoin ja avioliittokin oli koetuksella. Sattui ja tapahtui. Menetin uskoni ja toivoni. Oli useita hetkiä, kun teki mieli lyödä hanskat tiskiin. Kyyneliä tuli vuodatettua enemmän kuin koskaan. 

Joulu, jota odotan joka vuosi ja joka saa minut jaksamaan läpi harmauden, vietin toipilaana. Niin väsyneenä etten tahtonut jaksaa pitää silmiäni auki. Se että olisin saanut nukuttua väsyä pois olisi ollut ihanaa, mutta ehei, väsy oli sietämätön mutta uneen en vaipunut ja jos vaivuin, säpsähtelin hereille vartin välein. Osaksi tämä johtui flunssasta, osaksi pääkopastani, jota en millään tahdo saada rauhoitettua. Onneksi pari viime yötä on jo mennyt suht ok. 

Helmikuussa 2020 tulee tasan viisi vuotta kuluneeksi siitä, kun aloitin alanvaihtoprosessin, vai miksi sitä nyt kutsua. Jos kyse olisi ollut pelkästä alanvaihdosta olisi homma ollut melko helppo. Prosessi sisälsi kuitenkin koko ihmisyyden läpikäynnin, itseeni sukeltamisen, haitallisten uskomusteni murskaamisen, identiteetin uudelleenrakentamisen, toisten ihmisten halveksunnat jne. Edelleen olen samalla polulla. Jatkuva epätietoisuus tulevasta ja on toisinaan raastavaa. Tasaista arkea ei ole tässä huushollissa näkynyt vuosikausiin. Epätoivon jälleen vallatessa mieleni, kysyi puolisoni minulta, olisinko nyt onnellisempi, mikäli en olisi prosessiin koskaan lähtenyt. 

Siinäpä se. Ehkä tämä kaikki on tarkoitettu menemään juuri näin ja ehkä minua vain valmennetaan johonkin…Tiedä häntä. Sen kuitenkin tiedän, että tulen saavuttamaan tavoitteita ja unelmia, mutta niin kertakaikkisen käsittämätöntä, kun se onkin (tällaiselle vaatimattomalle pohojalaaselle), täytynee myöntää, etten olekaan se superihminen, joka jaksaa sinkoilla joka suuntaa, olla kaikille kiva, kannustaa, inspiroida ja mennä eteenpäin. Hah, olen vain tavallinen pulliainen, jonka tarvitsee välillä levätä ja osata olla onnellinen siitä kaikesta ihanasta mitä minulle on jo nyt suotu. 

En tiedä pitäisikö tässä imeä peukkua ja käpertyä peiton alle, vai olla sitten kuitenkin kiitollinen siitä, että tällaisenkin oivalluksen olen nyt kokenut ja yritän tulla sinuiksi asian kanssa. Ne kaikki quotet (miten tuo kirjoitetaan?) ynnä muut, mitkä kehottavat seuraamaan unelmia, ylittämään itsensä, ajattelemaan positiivisesti, kertookin minulle tällä hetkellä vain siitä, että olen kesken. Vielä ei ole tarpeeksi, pinnistä vielä. 

Enpä taida pinnistää! Tavoitteita ei koskaan nimittäin saavuta siten, miten olen ajatellut. Aina tulee uusia unelmia, joita kohti lähteä. Elämännäläksikin sitä ilmeisesti kutsutaan. On siis ihan ok, vaikka toisinaan murjottaa vaikka parikin päivää, löhöää haisevassa pyjamassa ja aamutakissa, ja inhoten katson kaikki reippailijoita näyttäen niille salaa keskaria. 

Välillä kun miettii kulunutta viittä vuotta, ei ehkä ihme, että pää on pyörällä. Meno on ollut hurjaa ja vaikka välillä tuntuu, ettei mitään ole tapahtunut, on asioita tapahtunut niin paljon, ettei sitä edes tajua miten paljon. 

Ensi vuoden (vuosikymmenyksen) tavoite onkin ottaa rauhallisesti ja itseä kuunnellen. Tehdä niitä asioita mistä tulee hyvä olo ja sallia itselle murjotuspäiviä, päiviä jolloin löllöilee koko päivän haisevassa pyjamassa ja aamutakissa sohvannurkassa.
Ei enää pinnistelyitä ja supermiesleikkejä. Suorittaminen on niin out.

Huh, helpotti kun kirjoitti asioita ylös. 

Kiitos kun luit.
Mitä sinulle kuuluu? 

Seuraa minua Instagramissa

Kommentit (2)

JonnaO
1/2 | 

Suorittaminen on todellakin out! Täällä toinen alanvaihtaja, jonka tosin piti uupua ensin kaksi kertaa kunnolla ja syvään päätyyn ennenkuin uskalsin/tajusin alanvaihdon tehdä. Ja jotta kukaan ei kuvittelisi, että me "rohkeat" elämän muuttajat välttyisimme uupumiselta, masentumiselta, epäuskolta jne. tehtyämme suuria muutoksia niin voin kertoa, ettei se elämä ole ollut helppoa muutosten jälkeenkään.

Mutta pikkuhiljaa askel askeleelta alkaa ehkä helpottaa ja osaa olla armollinen itselleen, kun vähitellen oppii ymmärtämään oikeasti mitä itse haluaa (toki tässäkin tulee takapakkia ja välillä alkaa katteleen elämäänsä ulkopuolelta ja arvostelemaan sitä..) mutta omalta kohdalta sanoisin, että 2010- luvulla käyty avioero, oma uupumus, sairastuminen, uusi avioliitto, teini-ikäisen lapsen vaikeudet, opiskelemaan lähtö on saanut kyllä arvostamaan pieniä asioita elämässä.

Aina kun kerron jollekin elämästäni niin kaikki kauhistelee kuinka rankkaa mulla on... Joo, onhan mulla ja liian usein se vie yöunet, suorituskyvyn, jaksamisen, kaiken, mutta myös aika usein olen ihan tyytyväinen ja onnellinenkin. Joillekin meille tämä elämä ei vaan avaudu kovin helpolla, kuten minulle.

PS. minä vaihdoin alaa toisinpäin, tradenomista geronomiksi..

Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista, uupumuksen selättäminen tulee olemaan sinulla loppuelämän projekti, joten sitä ei todellakaan voi suorittaa! Löysin vasta nyt blogisi, mutta jatkan varmasti lukemista!

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Moikka Jonna ja lämmin kiitos kommentistasi. 

Huh, voin vaan kuvitella millaisen ryöpytyksen olet läpi käynyt. Melkoinen sissi olet, hattua nostan. 

Tuo uupuminen on kyllä salakavala tyyppi. Ei sitä meinaa huomata ennen, kun on kävellyt päin seinää. Törmäyksen jälkeenkin pitää vielä hetki laskeskella tähtiä, ennen kun ymmärtää minkälainen tälli sitä tulikaan. 

Luulen että tietyt luonteenpiirteet ajavat nuupahtamiseen. On vähän ehkä vaarillista olla sinnikäs ja eteen päin pyrkivä ;) Noh, mutta kokemuksethan niitä parhaita opettajia ovat. 

Vanhus puolella itsekin keikkailleena, sen huomasi, ettei suorittaminen kyllä kannatta. Ei se mitä teet vaan se kuka olet. 

Kiitos, paljon myös sinne jaksamista ja vielä enemmän niitä onnellisia pieniä hetkiä. 

Niin ja pidän sut oikein mielelläni lukijana jatkoissakin! :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Blogia kirjoittelee kolmekymppinen tamperelaistunut eteläpohjalainen.
Entinen sairaanhoitaja, nykyinen kauppatieteilijä.
Aviovaimo ja yhden koiralapsen huoltaja.

Blogissa avaan ajatuksiani aina alanvaihdostani mielen hyvinvointiin.
Sydäntäni lähellä ovat kaikenlaiset self-help-kirjat, säästäminen/sijoittaminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :) 

Instagram
Bloglovin`

Yhteydenotot:
blogikatriina@gmail.com

 

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2016
Lokakuu

Instagram