Joskus sitä syyllistyy siihen, että jää miettimään sitä, missä vaiheessa sitä olisikaan elämässään, jos olisi aikoinaan lähtenyt ihan eri polulle.
Missä sitä nyt olisi ja mihin kaikkeen sitä olisi jo ennättänyt.

 

 

Tarkoitan, että meille on luotu tietty kaava mitä noudattaa.
Lähde opiskelemaan, löydä kumppani, löydä työ.
Etene työssäsi, mene naimisiin, perusta perhe, kehity ja kasva.
Näin ei minulla mennyt. Ensin oli lukio, mistä otin aikalisän koska halusin käydä maskeerauskoulun. Sitten kävin lukion loppuun, lähdin opiskelemaan, löysin puolison, löysin työn, romahdin ja palasin lähtöruutuun.
Hoipertelevin askelin lähdin kokeilemaan uutta polkua. Menin naimisiin ja edelleen jatkan hoiperteluani polullani.
Olen melko ankara itselleni kaikessa,vaikka muille hoen että pitää olla armollinen eikä hötkyily kannata.

 

Ajatukset ovat kummallisia. Niiden kanssa saat kieputettua mielesi jos jonkinmoiseen solmuun ja pian rupeat uskomaan että ajatuksesi on totta. Se ei ole mitenkään mukavaa, etenkään jos ajatukset ovat kovin negatiivisia ja soimaavia. 
Minulla on tuo vaihe ollut päällä.
Tiedostan tuon johtuvan myös siitä, että väsy meinaa painaa. 
Johan tässä on tullut spurtattua.

 

 

Jäin pohtimaan, mitä hyötyä minulle on siitä etten polkuani löytänyt nuorempana. Mitä hyötyä minulle siis on että luin hoitoalan tutkinnon ja omaan alalta työkokemusta.
En nimittäin päiväkään ole katunut sitä.
Olen harmitellut ennemminkin sitä, että olen niin ”vanha” ja edelleen täysin kesken…
Juu juu, tiedän tiedän.

 

No mutta mitä hyötyä minulle on hoitoalan tutkinnosta ja työkokemuksesta tänä päivänä.

Noh, ensinnäkin kohtaamis- ja ihmissuhdetaidot.
Hoitotyössä jos missä oppii kohtaamis- ja ihmissuhdetaitoja. Sanon suoraa, että haaveilen johtotehtävistä.
Mielestäni johtajatyyppi ei ole se, joka on eniten äänessä ja kokee johtavansa tilannetta asettumalla joukon yläpuolelle. Nykypäivän johtajatyyppi on se joka osaa johdattaa porukan maaliin ja siihen tarvitaan vuorovaikutustaitoja ja ihmistuntemusta.
Hoitotyö todella opetti näitä minulla ja koen olevani ihan hyvä niissä.

Yllä olevaan viitaten vuorovaikutustaidot. Sitä törmäsi päivystysjonoa vetäessään jos jonkinmoiseen tallaajaan. Vuorovaikutustaidot pääsi kyllä todella kehittymään, kun koko elämänkirjon pääsi kohtamaan yhden kahdeksantuntisen aikana.

Hoitotyö opetti myös ihan käytännön juttuja.
Ei mene nimittäin meikä mimmillä sormi suuhun, jos mökillä sattuu haveri polttopuita hakatessa tai jos toimistolla joku saa sairaskohtauksen.

Hoitotyössä oppi myös elämän arvoista melko paljon. Työ lastensuojelussa ja lastentraumapsykiatrialla antoi vähän perspektiiviä sille, mitä ongelmat voivat oikeasti olla.

Ja tottahan toki, koen ihan valtavaa kiitollisuutta myös siitä seikasta, että tutkintoni mahdollistaa minulle sen,
että mikäli en koulutukseni jälkeen heti löydä oman alan töitä, voin hakea työtä hoitoalalta, ja näin turvata talouttani.
Ja saanhan minä nytkin kustannettua unelmiani keikkailun muodossa myös tulevana kesänä.

 

Nyt kun asiat kirjoitti ylös tuli heti paljon rauhallisempi olo. Aika hoitotyön parissa on ollut äärettömän opettavainen ja arvokas vaihe matkassa mitä para-aikaa jolkottelen.

Eli niinhän se on, että kaikella on oikeasti jokin tarkoitus. 

Ei mulla muuta, moi <3 

Kommentit (4)

Heidi

Täällä kans entinen sairaanhoitaja, noin kolmekymppinen minäkin. Nykyään opiskelen ihan muuta hommaa. Tämmöstä hän tämä elämä on. Itse en osaa miettiä, että miten elämä olisi erilainen, jos olisin aiemmin tehnyt jotain toisin. Mun mielestä se on ihan turhaa. Koska mä en tehnyt toisin ja just sen takia oon tässä nyt ja sellainen kuin olen. Todennäköisesti, jos olisin tehnyt toisin, niin ei se elämä helpompaa olisi, ongelmat olisi vain erilaisia....minä olisin erilainen. Mun elämä on kaikkea muuta kuin yleisen kaavan mukaista, mutta just siksi tykkään siitä. Miksi pitäisi noudattaa käsikirjoitusta? On rikkaus, jos uskaltaa rikkoa kaavaa tarpeen tullen, jos se vie sillä hetkellä parempaan lopputulokseen.

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Se on juurikin näin! Itsellä on vähän pahatapa sukellella syviin vesiin ja silloin sitä ajatuksen lähtee harhailemaan. Todella turhaa ja kuluttavaa puuhaa. Etenkin kun sitä tietää, että koetut asiat kasvattaa ja vie sinne missä nyt on :) Saanko udella mitä alaa lähdit hoitotyön jälkeen opiskelemaan? 

:)

Tervetuloa aikuiseksi! Tuollaista se juuri on. Itsellä polku vei lukion kautta keittiöalalle, jota opiskellessa huomasin että se ei TODELLAKAAN ole mun juttu. Alan vaihto kaupalliselle, siitä KOLME (!!!) tutkintoa joista korkein amk. Naimisiin, pari lasta, työtä, työtä, työtä, avioero, uusiin naimisiin, lapsi,  huomaat että kaupallinen ala on aivan hanurista, uutta alaa opiskelemaan ja vihdoin ja viimein huomaat nelikymppisenä, että kas, nyt taidan olla just siellä mihin kuulun. Moni samaa ikäluokkaa oleva on opiskellut vain ylöspäin (siis lukio -> amk -> ylempi amk tai yliopisto), moni on johtavassa asemassa, minä mennä poukkoilen omaa polkuani. Mutta kuten sanoit, kaikella on tarkoitus. Ammatillisesti osaamiseni (ainakin teoreettinen :)  ) on huomattavasti laajempi kuin kollegoilla, jotka toki ovat oman alansa asiantuntijoita. Minä tiedän aika monesta asiasta ainakin pohjatiedot, jos en niin spesialisti olekaan. Elämänkokemustakin on kertynyt, ei jaksa ihan pienistä enää stressata. Jos työt loppuu, on aika laaja kattaus töitä joita hakea. 

Miten se menikään, "Matka on määränpää" ja "jahti on parempaa kuin saalis". Olisitko onnellisempi, jos elämänpolkusi olisi vienyt kuin junan raiteet pisteestä a pisteeseen b? Kuule, istu kyytiin ja nauti maisemista sen sijaan että suorittaisit elämääsi jonkun utopistisen tavoitteen mukaisesti! Pus pus!

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Yläfemmat kyllä tälle! Sait hymyn korviin :D 

Ihan mahtava kuulla tarinaasi (onko sulla blogia?:D) ja siitä, että sieltä on löytynyt super paljon rohkeutta lähteä tekemään asioille jotain, kun ei ole ollut tyytyväinen. Arvostan todella paljon!

Vaikka sitä näennäisesti ymmärtää että itseään varten sitä elämäänsä elää niin välillä tulee näitä hetkiä kun jää miettimään hölmöjä! Tämä kyllä herätteli ja kannusti etiäpäin, hurjan paljon kiitoksia siitä <3 

Sinne paljon paljon tsemppiä myös! Istun kanssasi samaan vaunuun niin voidaan yhdessä ihastella maisemia ;) 

Seuraa 

Blogia kirjoittelee kolmekymppinen Tamperelaistunut Etälä-Pohjalainen.
Entinen sairaanhoitaja, nykyinen kauppatieteilijä.
Aviovaimo ja kahden koiralapsen huoltaja.

Blogissa avaan ajatuksiani alanvaihdostani aina mielen hyvinvointiin.
Sydäntäni lähellä ovat kaikenlaiset self-help-kirjat, säästäminen/sijoittaminen, juoksu ja lisäksi yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun.

Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :) 

 

Yhteydenotot:
blogikatriina@gmail.com

 

Bloglovin`

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2016
Lokakuu