Unelmien toteuttaminen ei saisi olla rahasta kiinni.
Mutta onhan se nyt päivän selvää, ettei aikuinen ihminen voi tuosta noin vaan rähmälleen heittäytyä ilman minkäänlaista suunnitelmaa tai plan b:tä- tai ylipäätään tietoa siitä miten sitä itseään elättää. Itselleni ainakin suurin huoli ja epävarmuus, mitä jääminen työelämästä aiheutti, oli raha.

 


Lukion jälkeen kun lähdin ammattikorkeaan oli taloudenhallinta melko onnetonta. Elin kädestä suuhun ja vähän sen ohi. En hallinnut raha-asioita laisinkaan. Muutaman kompastumisen jälkeen otin itseäni niskasta kiinni. Kehitin itselleni systeemin, miten sain pienen opiskelijabudjetin riittämään koko kuukaudelle ilman, että tarvitsi menettää yöunia pohtiessaan, mitä sitä syö seuraavat kaksi viikkoa, kun tili on miinuksen puolella edellisillan opiskelijabileiden takia. 

Avasin itselleni asuntotilin, ruokatilin ja hupitilin.  
Asuntotilille siirsin pakolliset menot niin kuin vuokran/lainanlyhennyskulut, puhelinlaskut, sähkölaskut jne. 
Ruokatilille siirsin tietyn summan rahaa, minkä käytin ainoastaan ruuan ostamiseen.
Loput rahat siirsin niin sanotulle hupitilille, mistä sain ostella vaatteita tai käyttää ne opiskelijahulinoihin tai muuhun sellaiseen. 
 
Todella simppeliä, mutta systeemi todella toimi. Opin säännöstelemään tulojani ja sain pienen budjetin riittämään koko kuukaudelle. Olin kartalla koko ajan siitä, mihin rahani menivät ja oliko minulla varaa esimerkiksi lähteä kavereiden kanssa ulos syömään, vai olisiko parempi skipata se tällä kertaa 
ja osallistua sen sijaan vaikkapa tupareihin viikonloppuna. 
Näin pystyin säännöstelemään kulutusta paljon tehokkaammin. 

Silloin kun tapasin nykyisen puolisoni ja laitoimme kimpsut ja kampsut yhteen, avasimme yhteisen tilit asumiskustannuksille ja ruokahankinnoille. Teimme selvät sävelet siitä kuinka paljon kumpikin siirtää kuukaudessa rahaa tileille, ja mitä hankintoja varten. Tilit ovat edelleen olemassa emmemä muuten ole koskaan joutuneet riitelemään rahasta.  

 


Tämä samainen systeemi auttoi myös silloin kun tein päätöksen jäädä hetkeksi pois työelämästä selvittääkseni pääni urani suhteen. Laskuja ja budjetointeja oli helppo tehdä, koska pystyin rajaamaan helposti pois niin sanottuja turhia menoja ja minulla oli selvä käsitys siitä paljonko asumis-,ruoka-,vakuutus ynnä muut pakolliset kulut olivat. 

Sitä pärjää yllättävän pienellä kunhan vaan priorisoi ja budjetoi. Itselläni on ainakin vaikea seurata ruokauluja tai niin sanottuja turhia kuluja jos kaikki rahat ovat samalla tilillä. Sitä helposti sortuu ostamaan 20€ huivin, 10€ salaatin jne. kun tilillä on isompi summa rahaa ja yhtäkkiä huomaakin että rahat ovat kadonneet. Jakamalla ne eri tileille talouden hallinta on huomattavasti helpompaa. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan

 


(Kuvat:Pixbay)

Opiskelu- ja työpaikan vaihdon myötä tuloni tippui todella paljon. Olen saanut  tarkoin laskea mihin on varaa ja mihin ei.  
En voi kieltää etteikö tilanne toisinaan ärsyttäisi...Etenkin kun moni- kaikki- ystäväni käyvät kokopäivätöissä ja tienaavat enemmän. He voivat lähteä ulkomaille, ostella vaatteita tuosta noin vaan
ja itse saat totisesti pähkiä raatsiiko sitä ostaa tämän viidentoista euron huivin vai ei. 
Mutta itseppä olen tieni valinnut ja uskon että tämäkin kitkuttelu loppuu jahka saan opintoni päätökseen.
Keikkatyöni mahdollistaa opintoni ja turvaa talouteni niin että saan pakolliset kulut maksettua. Saan olla tästä mahdollisuudesta tavattoman kiitollinen.

Kommentit (2)

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Moi,

Mukava kuulla että oli hyödyllinen, kiitos :)  Suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan, yksinkertaista ja helppoa eikä tarvitse murehtia kulutuksesta. 

Seuraa 

Blogia kirjoittelee kolmekymppinen Tamperelaistunut Etälä-Pohjalainen.
Entinen sairaanhoitaja, nykyinen kauppatieteilijä.
Aviovaimo ja kahden koiralapsen huoltaja.

Blogissa avaan ajatuksiani alanvaihdostani aina mielen hyvinvointiin.
Sydäntäni lähellä ovat kaikenlaiset self-help-kirjat, kosmetiikka ja  juoksu. 
Yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun.

Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :) 

 

Yhteydenotot:
blogikatriina@gmail.com

 

Bloglovin`

 

Blogiarkisto

2016
Lokakuu