Kirjoitukset avainsanalla Kauppakorkea

Joskus sitä syyllistyy siihen, että jää miettimään sitä, missä vaiheessa sitä olisikaan elämässään, jos olisi aikoinaan lähtenyt ihan eri polulle.
Missä sitä nyt olisi ja mihin kaikkeen sitä olisi jo ennättänyt.

 

 

Tarkoitan, että meille on luotu tietty kaava mitä noudattaa.
Lähde opiskelemaan, löydä kumppani, löydä työ.
Etene työssäsi, mene naimisiin, perusta perhe, kehity ja kasva.
Näin ei minulla mennyt. Ensin oli lukio, mistä otin aikalisän koska halusin käydä maskeerauskoulun. Sitten kävin lukion loppuun, lähdin opiskelemaan, löysin puolison, löysin työn, romahdin ja palasin lähtöruutuun.
Hoipertelevin askelin lähdin kokeilemaan uutta polkua. Menin naimisiin ja edelleen jatkan hoiperteluani polullani.
Olen melko ankara itselleni kaikessa,vaikka muille hoen että pitää olla armollinen eikä hötkyily kannata.

 

Ajatukset ovat kummallisia. Niiden kanssa saat kieputettua mielesi jos jonkinmoiseen solmuun ja pian rupeat uskomaan että ajatuksesi on totta. Se ei ole mitenkään mukavaa, etenkään jos ajatukset ovat kovin negatiivisia ja soimaavia. 
Minulla on tuo vaihe ollut päällä.
Tiedostan tuon johtuvan myös siitä, että väsy meinaa painaa. 
Johan tässä on tullut spurtattua.

 

 

Jäin pohtimaan, mitä hyötyä minulle on siitä etten polkuani löytänyt nuorempana. Mitä hyötyä minulle siis on että luin hoitoalan tutkinnon ja omaan alalta työkokemusta.
En nimittäin päiväkään ole katunut sitä.
Olen harmitellut ennemminkin sitä, että olen niin ”vanha” ja edelleen täysin kesken…
Juu juu, tiedän tiedän.

 

No mutta mitä hyötyä minulle on hoitoalan tutkinnosta ja työkokemuksesta tänä päivänä.

Noh, ensinnäkin kohtaamis- ja ihmissuhdetaidot.
Hoitotyössä jos missä oppii kohtaamis- ja ihmissuhdetaitoja. Sanon suoraa, että haaveilen johtotehtävistä.
Mielestäni johtajatyyppi ei ole se, joka on eniten äänessä ja kokee johtavansa tilannetta asettumalla joukon yläpuolelle. Nykypäivän johtajatyyppi on se joka osaa johdattaa porukan maaliin ja siihen tarvitaan vuorovaikutustaitoja ja ihmistuntemusta.
Hoitotyö todella opetti näitä minulla ja koen olevani ihan hyvä niissä.

Yllä olevaan viitaten vuorovaikutustaidot. Sitä törmäsi päivystysjonoa vetäessään jos jonkinmoiseen tallaajaan. Vuorovaikutustaidot pääsi kyllä todella kehittymään, kun koko elämänkirjon pääsi kohtamaan yhden kahdeksantuntisen aikana.

Hoitotyö opetti myös ihan käytännön juttuja.
Ei mene nimittäin meikä mimmillä sormi suuhun, jos mökillä sattuu haveri polttopuita hakatessa tai jos toimistolla joku saa sairaskohtauksen.

Hoitotyössä oppi myös elämän arvoista melko paljon. Työ lastensuojelussa ja lastentraumapsykiatrialla antoi vähän perspektiiviä sille, mitä ongelmat voivat oikeasti olla.

Ja tottahan toki, koen ihan valtavaa kiitollisuutta myös siitä seikasta, että tutkintoni mahdollistaa minulle sen,
että mikäli en koulutukseni jälkeen heti löydä oman alan töitä, voin hakea työtä hoitoalalta, ja näin turvata talouttani.
Ja saanhan minä nytkin kustannettua unelmiani keikkailun muodossa myös tulevana kesänä.

 

Nyt kun asiat kirjoitti ylös tuli heti paljon rauhallisempi olo. Aika hoitotyön parissa on ollut äärettömän opettavainen ja arvokas vaihe matkassa mitä para-aikaa jolkottelen.

Eli niinhän se on, että kaikella on oikeasti jokin tarkoitus. 

Ei mulla muuta, moi <3 

Kommentit (4)

Heidi

Täällä kans entinen sairaanhoitaja, noin kolmekymppinen minäkin. Nykyään opiskelen ihan muuta hommaa. Tämmöstä hän tämä elämä on. Itse en osaa miettiä, että miten elämä olisi erilainen, jos olisin aiemmin tehnyt jotain toisin. Mun mielestä se on ihan turhaa. Koska mä en tehnyt toisin ja just sen takia oon tässä nyt ja sellainen kuin olen. Todennäköisesti, jos olisin tehnyt toisin, niin ei se elämä helpompaa olisi, ongelmat olisi vain erilaisia....minä olisin erilainen. Mun elämä on kaikkea muuta kuin yleisen kaavan mukaista, mutta just siksi tykkään siitä. Miksi pitäisi noudattaa käsikirjoitusta? On rikkaus, jos uskaltaa rikkoa kaavaa tarpeen tullen, jos se vie sillä hetkellä parempaan lopputulokseen.

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Se on juurikin näin! Itsellä on vähän pahatapa sukellella syviin vesiin ja silloin sitä ajatuksen lähtee harhailemaan. Todella turhaa ja kuluttavaa puuhaa. Etenkin kun sitä tietää, että koetut asiat kasvattaa ja vie sinne missä nyt on :) Saanko udella mitä alaa lähdit hoitotyön jälkeen opiskelemaan? 

:)

Tervetuloa aikuiseksi! Tuollaista se juuri on. Itsellä polku vei lukion kautta keittiöalalle, jota opiskellessa huomasin että se ei TODELLAKAAN ole mun juttu. Alan vaihto kaupalliselle, siitä KOLME (!!!) tutkintoa joista korkein amk. Naimisiin, pari lasta, työtä, työtä, työtä, avioero, uusiin naimisiin, lapsi,  huomaat että kaupallinen ala on aivan hanurista, uutta alaa opiskelemaan ja vihdoin ja viimein huomaat nelikymppisenä, että kas, nyt taidan olla just siellä mihin kuulun. Moni samaa ikäluokkaa oleva on opiskellut vain ylöspäin (siis lukio -> amk -> ylempi amk tai yliopisto), moni on johtavassa asemassa, minä mennä poukkoilen omaa polkuani. Mutta kuten sanoit, kaikella on tarkoitus. Ammatillisesti osaamiseni (ainakin teoreettinen :)  ) on huomattavasti laajempi kuin kollegoilla, jotka toki ovat oman alansa asiantuntijoita. Minä tiedän aika monesta asiasta ainakin pohjatiedot, jos en niin spesialisti olekaan. Elämänkokemustakin on kertynyt, ei jaksa ihan pienistä enää stressata. Jos työt loppuu, on aika laaja kattaus töitä joita hakea. 

Miten se menikään, "Matka on määränpää" ja "jahti on parempaa kuin saalis". Olisitko onnellisempi, jos elämänpolkusi olisi vienyt kuin junan raiteet pisteestä a pisteeseen b? Kuule, istu kyytiin ja nauti maisemista sen sijaan että suorittaisit elämääsi jonkun utopistisen tavoitteen mukaisesti! Pus pus!

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Yläfemmat kyllä tälle! Sait hymyn korviin :D 

Ihan mahtava kuulla tarinaasi (onko sulla blogia?:D) ja siitä, että sieltä on löytynyt super paljon rohkeutta lähteä tekemään asioille jotain, kun ei ole ollut tyytyväinen. Arvostan todella paljon!

Vaikka sitä näennäisesti ymmärtää että itseään varten sitä elämäänsä elää niin välillä tulee näitä hetkiä kun jää miettimään hölmöjä! Tämä kyllä herätteli ja kannusti etiäpäin, hurjan paljon kiitoksia siitä <3 

Sinne paljon paljon tsemppiä myös! Istun kanssasi samaan vaunuun niin voidaan yhdessä ihastella maisemia ;) 

Niin siinä sitten kävi, Tammikuun kajahtaessa kalenteriin, lähti muuttokuorma Tampereelta Vaasaan. 

Sen verran heti alkuun selvennykseksi, että muutto on väliaikainen, oikeastaan vain kevään mittainen. 
Oma koti on edelleen Tampereella, jonne matkaan viikonloppuisin. 

Mutta on tämä kyllä aika ihanaa. Koulussa alkoi nimittäin melko intensiivinen ja haastava jakso ja olisi ollut kyllä ihan mission imbossible yrittää suorittaa kursseja etänä itsenäisesti. Tuo matkustelukin on yllättävän rankkaa puuhaa.
Mutta nyt asunto on ihan yliopiston vieressä ja sitä voi lyllertää koululle ihan koska vaan, vaikka useamman kerran päivässä. Luennoille pääsee kuuntelemaan ja voi kuulkaas ihan viitata ja kysyä jos jokin asia jää epäselväksi.  

Jo syksyllä purnasin tätä raastavan kamalaa kohtaloani kun aika kuluu matkustamiseen (ei, en pysty keskittymään tehtäviin junassa vaikka kuinka olen yrittänyt). Toki kurssit jota tänä vuonna suoritan on vähän semmoisia ettei tällainen luova sielu meinaa millään saada otetta niistä itsenäisesti…Tilastotiede, tilinpäätösanalyysi jne. 

Purnattua asiaa serkulleni hän vinkkasi että Vaasan kaupungilta voisi löytyä suht edullisia vuokra-asuntoja missä ei ole mitään määräaikaisuuksia tms. Asuntoja on tarjolla ympäri kaupunkia, myös ihan yliopiston vieressä. 
Tuumasta toimeen. 

Lähetin Pikipruukille hakemuksen mihin olin listannut vaatimukseni mitä asunossa tulisi olla ja lunnollisesti mahdollisimman kustannustehokkaasti: 

1. Lähellä yliopistoa
2. Suihku ja wc 
3. Jääkaappi ja hella
4. Ovessa lukko

Meni tasan kaksi päivää kun minulle soitettiin ja tarjottiin todella kohtuuhintaista yksiötä aivan yliopiston vieressä <3
Sellainen yleellisyys kun asunnon näkeminen ennen päätöstä ei kuitenkaan minusta johtuvista syistä onnistunut, joten jouduin tekemään päätöksen näkemättä asuntoa. Edellinen asukas oli sanonut että asunto on ihan tyydyttävä, sain myös pohjapiirroksen asunnosta.
Se riitti, mää muutan Vaasaan!


Naisihminen kun muuttaa väliaika asuntoon pakkaa hän kaikki tarpeellisen mukaan:
Lakanoita, verhot ( 4 eri vaihtista), kynttilöitä, tuikkukippoja, sisustustyynyjä, kehyksiä, skumppalasit ja jukkapalmun.
Lisäksi löysin Tori.fi:stä todella kivan sohvan ja niin halvalla... Ai miten niin ei mahdu henkilöautoon! Kyllä mahtuu kun pistää mahtumaan. Aviomiestä ei naurattanut.

Ei muuten mahtunut, saatiin onneksi peräkärry lainaan minkä aviomies parka joutui noutamaan
koska allekirjoittanut ei ole moisen peräkärryn kanssa koskaan huristellut.

 

Kuorma lähti Tampereelta ja kieppasi Seinäjoen kautta, mistä hain vanhempieni luota ylimääräisen sängyn (siskoni huoneesta!) lainaan. Saavuimme asunnolle ja näin sen nyt ensi kertaa. Jukkapalmu toisessa kädessä ja sisutustyyny toisessa astuin sisään.
Voi juku! Tämä on vallan toimiva kämppä, vähän kasari mutta käyttötarkoitukseen aivan täydellinen!
Seinätkin oli juuri maalattu vaaleiksi ja pinnat olivat muutenkin puhtaat.
Asunto oli paljon parempi mitä odotin, parveke ja kaikkee. 

   

                   

  

Hauska yksityiskohta on myös se että yleiset ovet aukeavat päivisin itsestään. Talo on nimittäin palvelutalo.
Selkäkivun yllättäessä tai muuten vaan laiskottaessa, wc:stä löytyy aputanko minkä tukena voi nousta takaisin seisomaan. Samoin suihkusta löytyy penkki jos yllättäen rupeaa väsyttämään. 
Alakerrasta löytyy yleinen aula mihin voi mennä hengailemaan ja vaihtamaan kuulumisia muiden asukkaiden kanssa, samoin löytyy saunaa ja pyykkitupaa. Mikäs täällä aikuisopiskelijan ja jukkapalmun ollessa! 

 


Nyt kuitenkin nokka kohti Tamperetta viikonlopun ajaksi! Ihanaa viikonloppu sinne <3 

Kommentit (0)

Kyynelet tipahtelivat näppäimistölle. Olo oli turta.
Tässäkö tämä nyt oli, tällaistäko elämää minä ihan oikeasti tulen elämää seuraavat neljäkymmentä vuotta. Tämäkö on  sitä mitä minä ihan oikeasti haluan. 

Nämä olivat ajatuksiani silloin kun minulle tarjottiin sairaanhoitajan vakinaista toimea silloisesta työpaikastani. 




Olin pienestä pitäen toitottanut haluavani hoitoalalle. 
Haluan auttaa muita, haluan tehdä jotain merkityksellistä. Pääsy koulutukseen oli silloisten unelmieni täyttymys. Intoa puhkuen suoritin koulua päällimmäisenä ajatus: työni tulee olemaan merkityksellistä. 
Niin kovasti tätä paikkansa pitävää asiaa toitotin itselleni, etten huomannut merkkejä siitä, että ala ei ehkä sittenkään ole minua varten.  En kertaakaan pysähtynyt miettimään yhtä ainutta kertaa harjoittelujaksoilla itse työtä ja sen tuomaa olotilaa. Suoritin suorittamisen perään. Hoin vaan auttavani muita ja tekeväni jotain tärkeää. 

Kolme vuotta sinnittelin valmistumisen jälkeen työelämässä, kunnes tuli seinä vastaan. Iso seinä, minkä yli en päässyt. Itsepintaisesti hakkasin seinää ja yritin päästä sen läpi. Pyrin kieltämään kaikki ajatuksen alanvaihdosta.  Nyt on liian myöhäistä, olen jo tämän ikäinen,27(Miten naurettavaa ajatella olevansa vanha tuon ikäisenä :D) Olen suuntani valinnut. Ei tässä ole mitään järkeä, tämä menee kyllä ohi. Hakkasin hakkaamistani kunnes läkähdyin. 

Oli todella pelottava ja iso asia myöntää itselle, ettei hoitotyö ollutkaan minua varten. Se minkä piti olla unelmani ja se minkä piti turvata tulevaisuuteni ei ollutkaan sitä. 
Piti ottaa hattu käteen ja kääntyä ympäri. Palata lähtöruutuun.

Vähintään yhtä pelottavalta tuntui kertoa päätöksestäni ihmisille ympärilläni. Miten asuntolainassa rypevä ihminen voi kieltäytyä vaikitoimesta ja jäädä leijumaan tyhjän päälle. Miten vastuutonta ja miten vaarallista. Hyvä turvattu ala ja palkkakin kohtalainen. 

Mutta se ei ollut minua varten.  Nyt tai ei koskaan.  

Jäin työelämästä pois  ja otin aikaa itselleni. Minun piti ihan oikeasti pysähtyä miettimään mitä elämältäni oikeasti haluan. 

Tämä on minun elämääni, ei kenenkään muun. Kukaan muu ei tunne näitä tunteita kun minä. Kukaan muu ei tiedä mitä minä käyn lävitse 

Varasin ajan opinto- ja työpsykologille, jonka kanssa kävimme lävitse työ-ja koulutushistoriaani. Psykologi teetti minulla laajahkot tutkimukset minkä perusteella hän suositteli minulle eri aloja ja koulutuksia. Ensimmäisenä vaihtoehtona hän suositteli kauppakorkeaa. Tyrmäsin ajatuksen välittömästi.
”Hullu”, minä, hoitoalan ihminen nyt lähtisin lukemaan jotain aivan muuta. Taitaa itse rouva psykologi olla alanvaihdon tarpeessa. 
Lähdin tyhjä olo sisälläni pois vastaanotolta. Olo oli pelokas ja uupunut. 

Irtiotto ja aika käynnisti prosessin. Pelottavimman prosessin mitä olen koskaan käynyt. Ammattinvalinta kipuilun ohessa kävin koko ihmisyyteni läpi. Se kuka olen ja miksi olen. Matka itseeni oli raastava. Muistan maanneeni lähes 4kk putkeen joogastudion lattialla hengittelemässä. Kahlasin kaikki mahdoliset Help-self oppaat läpi, meditoin, puhaltelin ja keskustelin puolisoni ja ystäväni kanssa. 
Pikkuhiljaa lukko lukolta, olo keveni. Valo palasi ja siinä ohessa myös hymy. 

Matka itseeni ja aika teki tehtävänsä. Sain valettua uskoa itseeni ja siihen, että olen riittävän hyvä  ja arvokas tavoittelemaan juuri niin isoja unelmia kun haluan. Minä pystyn siihen siinä missä muutkin. Minä uskallan vaikka en tiedä mitä tapahtuu. 

Katsoin totuuttaa silmästä silmään ja kyllä vain, kauppakorkeahan se sieltä vilkutteli takasin. 
Ei muuta kun tuulta päin. 

En todellakaan ole koskaan, en koskaan ollut hyvä koulussa (enkä nyt tarkoita että keskiarvo oli vain 8.3…Ihan rehellisiä 6 löytyi toikkarista) ja nyt se kaikki pamahti suoraa silmieni eteen. Mikäli haluan kouluun päästä, tulee minun aloittaa opiskelu a:sta, eli siitä, että löydän oikean opiskelutekniikan.Toki ammattikorkeassa olin tätä taitoja jo paljon treenannut, mutta opiskelu oli niin kovin erilaista tuolloin. 

Käytin valtavasti aikaa opetellessani opiskelemaan.  Aloitin opiskellessani ensin avoimen yliopiston kursseja ja myöhemmin pääsykoe kirjoja. Tein kaikkeni! Valoin uskoa siihen että kova työ palkitaan ja pääsen sisälle!
Kun nyt vaan teen kosvasti töitä se palkitaan. Luin, luin ja luin.  Osasin kirjat ulkoa ja itsetunto koheni. En suostunut kuulemaan niin varoituksia mitä pääsykokeista sanotaan. Kova työ ei takaa opiskelupaikkaa. Hah, ei pidä paikkaansa, minähän menen sisään ensi kertalaisena vaikka väkisin..  Varaa epäonnistumiselle ei ollut.
Noh, kovaa ja  korkealta tiputtiin ensimmäisellä kerralla. 
Kova työ ei todella takaa opiskelupaikkaa tai mitään muutakaan. Siihen tarvitaan kovan työn lisäksi oikea aika ja  ehkä ripaus onnea. 

Mutta vastoin kaikkia odotuksiani en kompastumisesta lannistunut ja menettänyt uskoa. En edes silloin kun ihmiset sanoivat ne     ”minähän sanoin, palaa vain siihen tuttuun ja turvalliseen” kommentit.
Fuck off, nenästä kiinni ja uusi sukellus. 

Pääsy kouluun sisälle oli mielettömän upea tunne. Minä todella tein sen. 

Nyt kun ajattelee aikaa taaksepäin ei se kouluun pääsy sittenkään ollut se juttu, vaan se, että pääsin eroon niistä omista möröistä ja mielikuvista mitä olin itselleni luonut.
Olen riittävän arvokas saamaan kaiken sen mistä unelmoin, en ole tyhmä tai muuten vain hunompi. Opiskelua pitää vain harjoitella ja lukemista opetella. Toinen opetus oli se, että kovasta yrittämisestä huolimatta kaikki ei aina mene niin kuin suunnittelee, pitää olla sitkeä , nöyrä ja oppia virheistään. 

Syvällä sisimmässäni asuu aina hoitotyöntekijä ja olen äärettömän kiitollinen niistä arvoista mitä se työ minulle opetti ja sen mikä ihan oikeasti on tärkeää ja mikä ei. Iso hatun nosto sitkeille ja rohkeille entisille kolleegoilleni  <3 

Vaikka tämän hetkinen koulutus valmistaa minua piin kovaan bisnesmaailmaan ja talouden syövereihin, haluan viljellä tärkeää sanomaa: 
Ei se mitä teet, vaan se kuka olet <3 Tällä motolla, meinaan valloittaa koko maailman ;)

Haluan tällä kirjoituksella rohkaista niitä, jotka ehkä pähkii samanlaisten alanvaihtojen kanssa mitä minä aikoinaan.

Se ei kuulkaa ole kun hypätä vaan! 

Ihanaa syksyn alkua! 

Kommentit (8)

Vierailija

mielenkiintoinen postaus! :)

kun ammatinvalinnat ensimmäisen kerran tehdään, niin sitähän ei oikeastaan ole ollut työelämässä. pitää siis valita, vaikkei tiedä mitä valitsee. joten monella menee vikaan. 

nostan hattua, että olet lähtenyt tavoittelemaan unelmiasi. kyllä se antaa buustia koko ihmiselle, että tekee niitä päätöksiä itse ja selvittää tiensä, vaikka karikoiden kautta, perille. mikään ala ei ole ruusuja täynnä, mutta jos se tuntuu oikealta, niin sinne kannattaa pyrkiä.

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Kaunis kiitos kommentistasi :)

Toden totta! Harvapa meisä tietää mihin on edes kouluttautumassa kun ammatinvalinnat ovat edessä. Osalla menee valinnat nappiin osalla ei. Silloin täytyy vain uskaltaa lähteä ja kokeilla jotain muuta. Työ kuitenkin näyttelee suurta osaa päivästämme, joten jo yleisen hyvinvoinnin ja terveyden kannalta on tärkeää että työ on mielekästä (vaikka huonoja hetkiä/päiviä tulee aina) :)

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Moikka Nunu. En tiedä mitä on tapahtunut mutta sain kommenttisi vasta nyt! Pahoittelut siis kun vastailu kesti. 

Olen kyllä täysin samaa mieltä, koskaan ei ole liian vanha ja kaiken voi todellakin oppia! Jatketaan näillä! :) 

Vierailija

Eksyin lukemaan blogiasi. Tää kolahti, niin samanlaisia ajatuksia itsellänikin. Olen hoitoalalla, ja hyvin samoissa tunnelmissa kuin sinä olen ollut valmistumisesta asti. Nauratti, kun kirjoitit kokemastasi grande finalesta terkka-asemalla, been there. Työpaikan vaihto yksityispuolelle on auttanut hieman, nyt töissä on taas ihan kivaa. Mutta kenties minäkin vielä löydän sen "oman jutun", tätä se ei taida olla. Kunhan lapset vähän kasvavat, uskoisin jaksavani taas suunnata kohti opiskelua. Pitäisi vaan se ala ensin valita... Voimia opiskeluun ja kiitos blogista :D 

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Kiitos paljon ihanasta kommentista :) 

Mukava kuulla että työpaikan vaihto on auttanut. Hoitotyötäkin on niin monenlaista ja työnkuva vaihtelee todella paljon paikasta riippuen. Toki työ on niin sureessa osassa jokapäiväistä elämää, että sen mieluisuuteen kannattaa satsata ja panostaa. Ehdottomasti suosittelen lähtemään rohkeasti kokeilemaan ja etsimään sitä omaa juttua jos yhtään asia mietityttää. Takasin kun pääse aina! 
Perhe tuo varmasti omat haasteensa, mutta ihanvarmasti jaksat ja pystyt siihen. Paljon tsemppiä sinnekkin :) 

Vierailija

Tämä (ja uudempi postaus samasta aiheesta) on kuin omasta kynästä! 6 vuotta sairaanhoitajana takana, viime vuoden marraskuussa burn-out ja sairausloma, ja nyt siinä pisteessä että odotan yhteishaun alkamista maaliskuussa.

Itselle sairaanhoitajan työ ei ole koskaan ollut mikään lapsuuden haave, vaan kotikuntani opiskelijavaihtoehdoista se toinen, ja näin jälkikäteen ajateltuna huonompi vaihtoehto. Naureskeltiin opiskeluaikana tradenomiopiskelijoille kuinka he valmistuvat suoraan kortistoon kun meillä taas töitä riittää. Riittää kyllä, mutta millä ehdoilla ja työoloilla. Pahin ristiriita itselle on ollut se, ettei potilastyölle ole kunnolla aikaa ja esimiestyö on kaikissa paikoissa ollut lähes ala-arvoista. Sen enempää en lähde mässäilemään, tiedät kuitenkin mistä on kyse. 😁

Lohduttavaa lukea etten ole todellakaan ainut näiden tuntemusten kanssa ja myös innostavaa, sillä minä(kään) en ole vielä 30-vuotiaana liian vanha uusiin haasteisiin. Tämän pahemmaksi ei voi muuttua, ehkä ainut lohtu tässä tilanteessa 😁 Paljon tsemppiä tuleviin haasteisiin ja suurkiitos teksteistäsi!

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Moikka ja paljon kiitoksia kommentista. 

Tutuuja juttuja todellakin! Muista kanssa paukutelleeni henkseleitä tuon työllistymistilanteen suhteen…Hohoijaa :D 

Toivottavasti toipuminen uupumuksesta on edennyt ja olet saanut voimia takasin. 
Ja ei, et todellakaan ole yksin tuntemuksien kanssa. Meitä on samassa veneessä enemmän kun uskotakaan!
Onneksi nykyään on helpompi vaihtaa suuntaa ja suorittaa tutkintoja vaikka töiden ohella jos niikseen on. Täytyy vaan uskaltaa ottaa se ensimmäinen askel.

Hurjan paljon tsemppiä sinne! You Can Do It! 

Seuraa 

Blogia kirjoittelee kolmekymppinen Tamperelaistunut Etälä-Pohjalainen.
Entinen sairaanhoitaja, nykyinen kauppatieteilijä.
Aviovaimo ja kahden koiralapsen huoltaja.

Blogissa avaan ajatuksiani alanvaihdostani aina mielen hyvinvointiin.
Sydäntäni lähellä ovat kaikenlaiset self-help-kirjat, säästäminen/sijoittaminen, juoksu ja lisäksi yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun.

Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :) 

 

Yhteydenotot:
blogikatriina@gmail.com

 

Bloglovin`

 

Blogiarkisto

2018
2016
Lokakuu