Kirjoitukset avainsanalla Alanvaihto

Joskus sitä syyllistyy siihen, että jää miettimään sitä, missä vaiheessa sitä olisikaan elämässään, jos olisi aikoinaan lähtenyt ihan eri polulle.
Missä sitä nyt olisi ja mihin kaikkeen sitä olisi jo ennättänyt.

 

 

Tarkoitan, että meille on luotu tietty kaava mitä noudattaa.
Lähde opiskelemaan, löydä kumppani, löydä työ.
Etene työssäsi, mene naimisiin, perusta perhe, kehity ja kasva.
Näin ei minulla mennyt. Ensin oli lukio, mistä otin aikalisän koska halusin käydä maskeerauskoulun. Sitten kävin lukion loppuun, lähdin opiskelemaan, löysin puolison, löysin työn, romahdin ja palasin lähtöruutuun.
Hoipertelevin askelin lähdin kokeilemaan uutta polkua. Menin naimisiin ja edelleen jatkan hoiperteluani polullani.
Olen melko ankara itselleni kaikessa,vaikka muille hoen että pitää olla armollinen eikä hötkyily kannata.

 

Ajatukset ovat kummallisia. Niiden kanssa saat kieputettua mielesi jos jonkinmoiseen solmuun ja pian rupeat uskomaan että ajatuksesi on totta. Se ei ole mitenkään mukavaa, etenkään jos ajatukset ovat kovin negatiivisia ja soimaavia. 
Minulla on tuo vaihe ollut päällä.
Tiedostan tuon johtuvan myös siitä, että väsy meinaa painaa. 
Johan tässä on tullut spurtattua.

 

 

Jäin pohtimaan, mitä hyötyä minulle on siitä etten polkuani löytänyt nuorempana. Mitä hyötyä minulle siis on että luin hoitoalan tutkinnon ja omaan alalta työkokemusta.
En nimittäin päiväkään ole katunut sitä.
Olen harmitellut ennemminkin sitä, että olen niin ”vanha” ja edelleen täysin kesken…
Juu juu, tiedän tiedän.

 

No mutta mitä hyötyä minulle on hoitoalan tutkinnosta ja työkokemuksesta tänä päivänä.

Noh, ensinnäkin kohtaamis- ja ihmissuhdetaidot.
Hoitotyössä jos missä oppii kohtaamis- ja ihmissuhdetaitoja. Sanon suoraa, että haaveilen johtotehtävistä.
Mielestäni johtajatyyppi ei ole se, joka on eniten äänessä ja kokee johtavansa tilannetta asettumalla joukon yläpuolelle. Nykypäivän johtajatyyppi on se joka osaa johdattaa porukan maaliin ja siihen tarvitaan vuorovaikutustaitoja ja ihmistuntemusta.
Hoitotyö todella opetti näitä minulla ja koen olevani ihan hyvä niissä.

Yllä olevaan viitaten vuorovaikutustaidot. Sitä törmäsi päivystysjonoa vetäessään jos jonkinmoiseen tallaajaan. Vuorovaikutustaidot pääsi kyllä todella kehittymään, kun koko elämänkirjon pääsi kohtamaan yhden kahdeksantuntisen aikana.

Hoitotyö opetti myös ihan käytännön juttuja.
Ei mene nimittäin meikä mimmillä sormi suuhun, jos mökillä sattuu haveri polttopuita hakatessa tai jos toimistolla joku saa sairaskohtauksen.

Hoitotyössä oppi myös elämän arvoista melko paljon. Työ lastensuojelussa ja lastentraumapsykiatrialla antoi vähän perspektiiviä sille, mitä ongelmat voivat oikeasti olla.

Ja tottahan toki, koen ihan valtavaa kiitollisuutta myös siitä seikasta, että tutkintoni mahdollistaa minulle sen,
että mikäli en koulutukseni jälkeen heti löydä oman alan töitä, voin hakea työtä hoitoalalta, ja näin turvata talouttani.
Ja saanhan minä nytkin kustannettua unelmiani keikkailun muodossa myös tulevana kesänä.

 

Nyt kun asiat kirjoitti ylös tuli heti paljon rauhallisempi olo. Aika hoitotyön parissa on ollut äärettömän opettavainen ja arvokas vaihe matkassa mitä para-aikaa jolkottelen.

Eli niinhän se on, että kaikella on oikeasti jokin tarkoitus. 

Ei mulla muuta, moi <3 

Kommentit (4)

Heidi

Täällä kans entinen sairaanhoitaja, noin kolmekymppinen minäkin. Nykyään opiskelen ihan muuta hommaa. Tämmöstä hän tämä elämä on. Itse en osaa miettiä, että miten elämä olisi erilainen, jos olisin aiemmin tehnyt jotain toisin. Mun mielestä se on ihan turhaa. Koska mä en tehnyt toisin ja just sen takia oon tässä nyt ja sellainen kuin olen. Todennäköisesti, jos olisin tehnyt toisin, niin ei se elämä helpompaa olisi, ongelmat olisi vain erilaisia....minä olisin erilainen. Mun elämä on kaikkea muuta kuin yleisen kaavan mukaista, mutta just siksi tykkään siitä. Miksi pitäisi noudattaa käsikirjoitusta? On rikkaus, jos uskaltaa rikkoa kaavaa tarpeen tullen, jos se vie sillä hetkellä parempaan lopputulokseen.

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Se on juurikin näin! Itsellä on vähän pahatapa sukellella syviin vesiin ja silloin sitä ajatuksen lähtee harhailemaan. Todella turhaa ja kuluttavaa puuhaa. Etenkin kun sitä tietää, että koetut asiat kasvattaa ja vie sinne missä nyt on :) Saanko udella mitä alaa lähdit hoitotyön jälkeen opiskelemaan? 

:)

Tervetuloa aikuiseksi! Tuollaista se juuri on. Itsellä polku vei lukion kautta keittiöalalle, jota opiskellessa huomasin että se ei TODELLAKAAN ole mun juttu. Alan vaihto kaupalliselle, siitä KOLME (!!!) tutkintoa joista korkein amk. Naimisiin, pari lasta, työtä, työtä, työtä, avioero, uusiin naimisiin, lapsi,  huomaat että kaupallinen ala on aivan hanurista, uutta alaa opiskelemaan ja vihdoin ja viimein huomaat nelikymppisenä, että kas, nyt taidan olla just siellä mihin kuulun. Moni samaa ikäluokkaa oleva on opiskellut vain ylöspäin (siis lukio -> amk -> ylempi amk tai yliopisto), moni on johtavassa asemassa, minä mennä poukkoilen omaa polkuani. Mutta kuten sanoit, kaikella on tarkoitus. Ammatillisesti osaamiseni (ainakin teoreettinen :)  ) on huomattavasti laajempi kuin kollegoilla, jotka toki ovat oman alansa asiantuntijoita. Minä tiedän aika monesta asiasta ainakin pohjatiedot, jos en niin spesialisti olekaan. Elämänkokemustakin on kertynyt, ei jaksa ihan pienistä enää stressata. Jos työt loppuu, on aika laaja kattaus töitä joita hakea. 

Miten se menikään, "Matka on määränpää" ja "jahti on parempaa kuin saalis". Olisitko onnellisempi, jos elämänpolkusi olisi vienyt kuin junan raiteet pisteestä a pisteeseen b? Kuule, istu kyytiin ja nauti maisemista sen sijaan että suorittaisit elämääsi jonkun utopistisen tavoitteen mukaisesti! Pus pus!

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Yläfemmat kyllä tälle! Sait hymyn korviin :D 

Ihan mahtava kuulla tarinaasi (onko sulla blogia?:D) ja siitä, että sieltä on löytynyt super paljon rohkeutta lähteä tekemään asioille jotain, kun ei ole ollut tyytyväinen. Arvostan todella paljon!

Vaikka sitä näennäisesti ymmärtää että itseään varten sitä elämäänsä elää niin välillä tulee näitä hetkiä kun jää miettimään hölmöjä! Tämä kyllä herätteli ja kannusti etiäpäin, hurjan paljon kiitoksia siitä <3 

Sinne paljon paljon tsemppiä myös! Istun kanssasi samaan vaunuun niin voidaan yhdessä ihastella maisemia ;) 

Turhanpäivänen ruikuttaminen on rasittavaa.

Tiedättekö, sellainen että istutaan sohvan nurkassa ja valitetaan kun asiat ovat persposkella.
Mikään ei ole hyvin ja mistään ei tykätä. Vika on tavallisesti kaikissa muissa paitsi itsessä.

Viimeksi viime viikonloppuna itse käytin aikani tähän kyseiseen toimintaan.
Ruikutin ja tihrustin itkua kuinka jäätävä vääryys on minua kohdannut, kun pitää tehdä sitä, tätä ja tota,  eikä mistään tule mitään. Tehtävänannot on ihan perseestä, epäreiluja ja muutenkin kertakaikkisen paskoja.

 

 

Jep, koko viikonloppu näissä merkeissä, sen sijaan että olisin ollut hiljaa ja yksinkertaisesti tehnyt asialle jotain.
Maanantaina nimittäin otin härkää sarvista ja klik, valmis tehtävä lähti eilen tiistaina tarkastukseen. 
Hohhoijaa sanon minä.

 

Pätee muuten melko moneen muuhunkin asiaan.
Meillä on tapana ruikuttaa ja haluta muutosta, mutta sitten kun jotain pitäisi ihan oikeasti tehdä, ja astua sinne mukavuusalueelle isketään jarrut pohjaan.
Aina löytyy selitys ja syy sille miksei jotain epämiellyttävää asiaa haluta tehdä tai miksi sen tekeminen on jollekkin muulle helpompaa kun itselle ja miten epäreilua se on.

 

 

Huomasin että yhteishaut alkaa seuraavalla viikolla.
Mikäli olen oikein ymmärtänyt melko moni meistä tallaajista on tyytymätön nykyiseen työhönsä.
Kauanko ajattelit ruikuttaa ennen kun teet asialle jotain? (Mikä sana, ruikuttaa ;D

 

Fakta kun on se että harva meistä lotossa voittaa tai muuten kerää harrastelemalla omaisuuden, millä pystyy
elelemään töitä tekemättä. 
Vietämme niin suuren ajan elämästämme töissä, että melkoinen rikos on viettää se aika siten, että tekee jotain mitä vihaa.

 

Itse laskeskelin että tulen olemaan abouttiarallaa 40 vuotta vielä työelämässä ennen kun eläkeikä koittaa, jos koittaa.
40 vuotta jotain mitä vihaa! Juu ei kiitos. Olen nautiskelija, en ajatellut tuhlata kallisarvoista aikaani johonkin josta en pidä.
Vinkki vitosena annakin mikäli koet tyytymättömyyttä työhösi tai jos se herättää enemmän negatiivisia tunteita mitä positiivisia, että tee tilanteelle jotain!
Se ei tarkoita sitä että irtisanot itsesi ja heittäydyt ketarat ojossa joogasalin lattialle niin kuin allekirjoittanut toimi,
vaan vähemmän radikaali temppukin riittää.

 

Tsekkaa ne mahdollisuudet mitä kotimaamme tarjoaa.
On lottovoitto saada opiskella korkeakoulututkinto ilmaiseksi. Mahdollinen opintolaina on pientä verrattuna niihin
100-tontun opintomaksuihin, mitä esim briteissä joutuu tutkinnoista kustantamaan.

Pohdi  ja tuumaile, kyseessä on sinun elämäsi! Pienetkin askeleet vie eteenpäin

 

Puss och kram. 

 

Kommentit (0)

Hoitotyöstä jäätyäni pois ei minulla ollut harmainta aavistustakaan mitä lähden tekemään. Jollaintavalla kuitenkin uskoin, että pitäydyn hyvinvointialalla. 
Ehkä ajattelin päätyväni ennaltaehkäisevään työhön. Jollain tavalla tuttuun ja turvalliseen kuitenkin. 

Käytin lukemattomia päiviä miettiessäni mitä sitä ihan oikeasti rupeaisi tekemään. Olo oli pelokas ja turhautunut. Tässä meikäläinen nyt sitten istua möllötän kuin mikäkin laiskiainen, vailla tietoa tai suunnitelmaa tulevasta. Tein mind- mappeja, kolusin varmasti kaikki netin ammatinvalintatestit lävitse, ähkin ja puhkin mutta tyhjää löi. 

Vihdoista viimein otin yhteyttä TE-toimiston ammatinvalintapsykologiin, joka lupasi auttaa minua. Psykologin kanssa istuimme alas ja lähdimme käymään historiaani läpi. Pohdimme ja tuumailimme. Lopuksi psykologi teetti minulla noin kahden tunnin mittaiset psykologiset-testit  jotka kertoi mikä ala ja koulutus mielenkiintojeni pohjalta minulle voisi sopia. 

Seuraavalla viikolla menin kuulemaan testin tulokset. Ensimmäisenä alana oli kaupanala ja koulutusvaihtoehtona oli kauppakorkea… Kuollaksenikaan en enää muista mikä oli toinen vaihtoehto, mutta ainakin laajalta listalta löytyi taloushallinnon, hallintotieteiden, kirjanpidon, yhteiskuntatieteiden aloja. 

Muistan olleeni pettynyt tulokseen. En tuolloin todellakaan kuvitellut, että ala voisi olla täysin eriävä hoitoalan kanssa. Odotin tuloksin olevan enemmän ravitsemuspuolta, psykologiaa, bioanalyytikko tms. Mutta kaupanala. Ihan kiva,
mutta ei todellakaan minua varten. 

Miksi ei minua varten? Koska olen, tai siis tuolloin olin 27-vuotias eikä sen ikäisenä ole enää järkevää lähteä lukemaan jotain aivan muuta mihin on jo kouluttautunut. 

Tulokset jäi muhimaan ja ajatukset siirtyivät kevään ja kesän asunnonvaihtoon. Myimme sijoitus mielessä remontoimamme kodin ja muutimme takaisin ensiasuntoomme. Kevät meni muuttotohinoissa ja uudenvanhan kodin tuunailuissa. Kun touhu lakkasi, epätoivo jälleen iski ja sama ähinä ja puhina alkoi.  
Tuolloin ystäväni vinkkasi eräästä Tamperelaisesta ennustajasta, jonka oli kuullut olevan erinomainen. Osaisiko hän auttaa. 

Sen verran magiauskoa tästä mimmistä löytyy, että otin puhelimen saman tien kouraan ja kilautin ennustajaeukolle. Miksen tätä aiemmin keksinyt! 

Kokemus oli ihmeellinen, kertakaikkisen hullunkurinen. Ennustaja tiesi heti mistä kenkä puristaa. Hän osasi sanoittaa sitä tunnemyrskyä kipuiluni kanssa uskomattomalla tavalla. Hän näki epätoivoni ja epävarmuuteni, myös pelkoni. 
Hän tiesi perheestäni ja parisuhteestani. Hän näki häämme. Hän näki historiaani ja hän näki tulevaisuutta. 
Hän näki minulla olevan edessä paljon lukemista ja pänttäämistä. Hän sanoi että tulen menestymään kun vain uskallan tarttua. Tulevaisuutesi näyttää upealta, hän sanoi. Nyt vain rohkeasti lähdet sinne mihin sydän sanoo. 

Juu tiedän. Vähän ympäri pyöreää ja tulkinnanvaraista… Ehkä. 
Ennustus oli kuitenkin se käänteen tekevä kohta.

Istunnon jälkeen istuin vielä kerran alas. 
Sen sijaan että keskityin siihen mikä koulutus minun tulisi hankkia, aloin keskittymään siihen mitä haluaisin tulevan työnkuvani sisältävän.
Halusin sen olevan jollain tasolla luovaa. Toivon saavani vaikuttaa omaan työnkuvaani. Etätyön mahdollisuus tulisi olla. Pidän ihmisistä ja rakastan auttamista mutta  liika on liikaa, eli ihmiskohtaamisia silleen sopivassa määrin. Palkkaus ok ja sellainen mihin voi itse vaikuttaa,  hyvät etenemismahdollisuudet. Tunne että saa tehdä jotain tärkeää. Talouden hallintokin kiinnostaa. Sijoittaminen. Se olisi jo jollain minimaalisella tasolla tuttua. Arvostettu, esimiestyö… Mikä olisi ala tai koulutus jossa nämä kaikki voisi toteutua. Mistä saisin muodollisen pätevyyden että voisin lähteä tavoittelemaan kyseisiä asioita. Fuck…
Jos se on se kauppakorkea joka minun tulee käydä saavuttaakseni unelmani niin sitten se käydään.  

Mistä sitten tiedän että tämä on nyt juuri se juttu. En tiedäkkään. 
Kun kipuilin (tämänkin :D) asian kanssa, kysyttiin minulta: oletko nyt onnellisempi, mitä silloin kun olit vanhassa työssäsi. 
Kyllä. Olen onnellisempi nyt, vaikken tiedä tulevasta eikä minulla ole varmuutta mistään. 

Siitä tiedän että päätös on ollut oikea. 

Ihanaa sunnuntaita tyypit <3 

Kommentit (9)

Taisku

Heips. Kertoisitko millä ennustajalla kävit. Itsellä todella sekava elämäntilanne ja tarvitsen kovasti apua että tiedän mitä tulevaisuudessa ehkä tapahtuu. Kiitos jo etukäteen

Vierailija

Hei! Voisitko ehkä minullekin vinkata tuon ennustajan? Itsekin hukassa ammatinvalinnan suhteen. 

Vierailija

Moikka! Aika mahtava kokemus sinulla! :) olen etsinyt ennustajia, mutta en ole löytänyt ketään kenen luo uskaltaisin mennä, sillä eivät ole vaikuttaneet luotettavilta. Itsellä isoja kysymysmerkkejä myös elämässä ja ennustus voisi olla juuri se mitä tarvitsen. Voisitko vinkata siitä minullekkin? :)

Tiedän ettei saisi. 
En vain voi sille mitään. 
Vaikka kuinka yritän... Toisinaan vain tulee päiviä - hetkiä, jolloin toivoisin olevani valmiimpi. 
Valmiimmalla tarkoitan uraa, kotia, perhettä, taloutta…Elämää.
 
Vaikka alanvaihto -postauksessa motkotin siitä, että yhteiskuntamme painostaa lähes mahdottomaan yhtälöön koulutuksen, työn, uran, perheen  jne. suhteen, eikä siitä pidä välittää, vaan mennä omaa polkuaan, en voi mitään sille, että sitä toisinaan itse lankeaa tähän samaiseen ajattelutyyliin – (painostukseen?). Silloin tuntee olonsa lähes epäonnistuneeksi peilatessaan tilannettaan muihin… 

Mitä tarkoittaa valmiimpi? Vakinaista työpaikkaa, säännöllistä toimeentuloa, vakavaraisuutta, isomaa asuntoa,l apsia… Tietoa siitä mitä tulevaisuus tuo? Tietoa siitä, mihin on matkalla?
Nyt kaikki on niin epävarmaa. Lähes sietämättömän epävarmaa. 

Epävarmuus sitten taitaa olla jonkinlaista pelkoa ja huolta tulevasta. Mitä jos en työllistykkään siten miten toivoisin, mitä jos tämä olikin väärä valinta mitä jos…

Järjellä kun ajattelee niin ohhoh…Ei sitten niin mitään järkeä…Mutta tunne-eläjä kun olen niin... 

Se mikä tämän olotilan laukaisi oli eräs alan lehti. Kannessa oli kuva upeasta pariskunnasta jonka taustalla kohosi pilvenpiirtäjät! Lehdestä sai lukea heidän tarinansa siitä miten he ovat lähteneet suoraa koulunpenkiltä maailmalle ja haalineet mitä parhainta työkokemusta ja kielitaitoa milloin mistäkin maailman kolkasta. Tällä hetkellä he asuvat Singaporessa ja työskentelevät kansainvälisissä firmoissa upeiden titteleiden takana. Ja kyllä, aika lailla samaa ikäluokkaa  näyttivät olevan meikäläisen kanssa. 
Tunsin itseni todella pieneksi…Pienemmäksi kuin ovimatto. 
 
Argh. Inhottaa edes kirjoittaa mitään tällaista. Minä tiedän! Totisesti tiedän…Mutta silti…

Se mihin tällaisina hetkinä turvaudun on asia mitä hoen itselleni, kaikella on tarkoituksensa.
Myös tällä että käyn polkuani ei niin perinteikkäästi. 
Tiedän sille myös tarkoituksen. Jos olisin saanut kaiken nuorempana, olisin varmasti melkomoinen ihmishirviö ja naiiviuden multihuipentuma. Melko sietämätön, luulisin.
Nyt oon kuitenkin ihan jebatyyppi ja ymmärrän maailmaa hitusen laajakatseisemmin.  

Huh. Oksentaminen helpotti. Ehkä tästä vielä noustaan! Aurinkokin paistaa. 

Mukavaa päivää ja hiliripsis ☺ 

Kommentit (2)

Jenna
Liittynyt5.6.2017

Sulla on niin paljon samoja ajatuksia mitä mullakin! Mä olen ollut ihan liian monta vuotta oman elämäni kanssa ihan täysin hukassa. Tulevaisuuden ja sen ammatin ja kaiken kanssa! Tuntenut oloni huonoksi ja keskeneräiseksi. Olen ajatellut että mullakin pitäisi olla jo sitä koska olen tämänikäinen ja sitä koska muillakin ja sitä koska plaaplaa. Se on ihan täyttä potaskaa! Oman itsensä päähän istutettua epävarmuutta, turhaa ja kuluttavaa! Mäkin vaihdoin alaa kolmekymppisenä enkä todella ole valinnut helppoa alaa saatika helpointa tietä kulkea sitä, mutta se TUNTUU hyvältä. Ja siihen luotan, tunteeseen. <3 Luota säkin, olet varmasti oikealla tiellä vaikka joskus tuntuisikin joltain muulta. Asioiden kuuluu mennä niin miten ne menevät, tapahtuvat tietystä syystä.

Täytyy vain uskoa. <3

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Paljon kiitoksia ihanasta kommentista Jenna <3
Se on juurikin näin. Murehtimalla ja vertailemalla muihin ei tee kun hallaa itselle ja usein käy myös niin, että silloin unohtaa ne kaikki upeat asiat mitä on tehnyt ja saavuttanut.
Eiköhän kaikki mene loppujenlopuksi hyvin ja juuri niinkuin on tarkoitettu.
Paljon tsemppiä ja uskoa myös sinne <3

Seuraa 

Blogia kirjoittelee kolmekymppinen Tamperelaistunut Etälä-Pohjalainen.
Entinen sairaanhoitaja, nykyinen kauppatieteilijä.
Aviovaimo ja kahden koiralapsen huoltaja.

Blogissa avaan ajatuksiani alanvaihdostani aina mielen hyvinvointiin.
Sydäntäni lähellä ovat kaikenlaiset self-help-kirjat, säästäminen/sijoittaminen, juoksu ja lisäksi yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun.

Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :) 

 

Yhteydenotot:
blogikatriina@gmail.com

 

Bloglovin`

 

Blogiarkisto

2018
2016
Lokakuu