Kirjoitukset avainsanalla Elämänkokemukset

Me Naisissa vietetään häpeäviikkoa. 

Häpeä on kyllä viheliäinen tunne, ja yleensä täysin tarpeeton. 
Ihmisiähän tässä vain ollaan. Jokainen mokailee ja jokainen pyllähtelee sillontällön liukkaalla kelillä
ja toisinaan myös ei niin liukkaalla. 
Itse kaaduin juuri pari päivää sitten. Kävelin coolisti olkalaukku olalla ja korkkarit jalassa kotia kohti,
kun yhtäkkäi makasin maassa ketarat kohti taivasta. Hävetti! Miksi? Mitä hävettävää siinä on jos joku ei ole osannut hiekoittaa sieltä mistä pitäisi, jotta kansalaiset pääsisi turvallisesti liikkumaan. Ei ole minun häpeä…Vaikka vieläkin punastuttaa. 

Punastuminenkin muuten hävettää. 
Jos punastuu niin sitä punastuu lisää sen takia että punastuu.


Yrität sitten tomaattina selittää asiaasi,
se vasta hävettääkin
 ja punastuttaa. 

Teininä sitä häpesi kaikkea. Ihan kaikkea. Porukoiden autosta aina isosiskon kenkiin. 
Tosin tuo auto asia oli kerran kyllä ihan oikeutettua. 

Äitini on periaatteen nainen. Piinkovana bisnesnaisena äitini on aina sanonut että sijoituksista huonoin on auto. 
Nuoruudessani hän oli päättänyt, ettei osta uutta autoa ennen kun vanha on ajettu täysin loppuun.
Ei haitannut vaikka iskunvaimentimet olivat menneet rikki ja  meno oli kuin olisi ollut vuoristoradassa.
C-kasetti soittimesta sojotti kuulakärkikynä, koska muuten radio ei kuulunut (?). Auto oli muutenkin kovia kokenut vuosikymmenten varrella, olihan rakas isosiskonikin opetellut ajamaan kyseisellä pirssillä. Kolhuja oli siellä sun täällä. 

 


(Kuva: Pixabay)

Kerran äiti  oli luvannut noutaa minut pianotunnilta työpäivänsä jälkeen.
Värjöttelin muskarin edessä odottamassa kyytiä ja häpesin rumaa reppuani. 14-vuotiaana sitäkin osasin hävetä. 
Yhtäkkiä rupesi kuulumaan töötin ääni, siis auton töötin. Ääni voimistui ja voimistui.
Hävetti, että joku pitää tööttiä pohjassa ajaessaan. 

Järkytys oli suuri, kun mutkan takaa kaahasi rakas äitini sen saamarin passattinsa kanssa töötti pohjassa suoraa eteeni!
Mitä hittoa nyt taas! Meinasin kuolla pystyyn hävetyksestä. 

Silloin jopa äidin poskia hieman kuumotti. Toljotin äitiäni silmät lautasina.


"Nyt äidille on käynyt niin että tämä töötti on jäätynyt pohjaan,
eikä se millään lopeta huutamista,
meidän pitää ajaa suoraa huoltoon”. 

 

Hävetti niin lujaa että melkein itketti.


Olisin lähtenyt kävellen kotiin mutta ulkona oli lähes 15 astetta pakkasta, eikä minulla ollut pipoa, koska se oli häpeällisen out. Joten ei auttanut muu kun hypätä autoon ja painaa pää polviin. 
Häpesin lisää, mikäli se on enää mahdollsta, kun saavuimme huoltoon eikä äitini tahtonut naurultaan saada kerrottua asiaansa huoltomiehelle. Häpeää ei myöskään auttanut se että äitini sai huollosta vara-autoksi semmoisen 70-luvun tuunatun pakettiauton, jolla leidi sitten seuraavan viikon huristeli korkkarit jalassa pitkin kaupunkia. 


(Kuva:Pixabay)

Sen viikon poljin pyörällä kouluun huolimatta 25 asteen pakkasesta ja 10 km matkasta,
pipo tiukasti päässä ja reppu selässä. 
Rajansa ne teineilläkin.
#vähänköhävettää


Hei mutta ei se ole niin vakavaa! Häpeälle voi nauraa, koska suurinosa häpeää aiheuttavista asioista todellakin ansaitsee kunnon naurut ja olan kohotuksen,
Cèst la vie! 


Mahtavaa viikkoa tyypit! 

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogia kirjoittelee kolmekymppinen Tamperelaistunut Etälä-Pohjalainen.
Entinen sairaanhoitaja, nykyinen kauppatieteilijä.
Aviovaimo ja kahden koiralapsen huoltaja.

Blogissa avaan ajatuksiani alanvaihdostani aina mielen hyvinvointiin.
Sydäntäni lähellä ovat kaikenlaiset self-help-kirjat, kosmetiikka ja  juoksu. 
Yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun.

Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :) 

 

Yhteydenotot:
blogikatriina@gmail.com

 

Bloglovin`

 

Blogiarkisto

2016
Lokakuu