Kirjoitukset avainsanalla mietteitä

Olen aiemminkin aihetta jo sivunnut mutta mennäänpä siihen  vähän syvemmin.
Nimittäin oman elämäni filosofiaani.
Muutama vuosi  kun rohkeita päätöksiä elämässäni tein luin paljon erilaisia itsensä kehittämisen kirjoja, mutta myös henkisiä kirjoja.
Usko on hyvin henkilökohtainen asia enkä siitä sen enempää kirjoita, mutta tuolloin minulle jotenkin konkretisoitui se ettei mikään ole sattumaa.

 

Uskon että kaikki tapahtuu syystä ja kaikella on tarkoitus. On jollain tapaa vapauttavaa heittäytyä ajatukseen, että asiat kyllä lutviintuu juuri niin kuin on tarkoitettu.
Minulla on monta rakasta ihmistä jossain tuolla pitämässä huolta, että kuljen polkuani siten miten on tarkoitettu. Haen heiltä vastauksia ja niitä myös saan, koko ajan enemmän ja enemmän kunhan uskallan vain herkistyä.
Se on aika siistiä. Maailma tarjoilee melkoisia mahdollisuuksia kun niihin vain uskaltaa tarttua.
Uskaltaa luottaa ja uskoa.

 

En tiedä onko se naiiviutta vai hölmöyttä, tai milleniaaleille tyypillistä,
mutta minä en henk.koht enää halua tehdä sitä, että jätän jonkun kortin katsomatta vain siksi että rationaalisempi puoli (egoni) haluaa minun niin toimivan. Tyhmyys on asia erikseen, enkä nyt puhu siitä. Tarkoitan mahdollisuuksia mitkä voivat aukaista monta uutta ovea ja mahdollisuutta.
Jätämme niin paljon kokematta vain ja ainoastaan siksi, että ajatus ei ole rationaalin- järkeen käyvä…
Ainakaan siinä hetkessä.

 

Rationaalisuus on ihan hyvä asia, mutta itse uskon enemmän heittäytymiseen ja uskallukseen.
Onhan rationaalisuus on paljon turvallisempaa, siten pystyy varautumaan ja ennakoimaan tulevaa. Loppu viimein voi kuitenkin käydä niin, että se polku ja ne upeat mahdollisuudet mitä sinulle oli suunniteltu tapahtuvan jää sen tasaisuuden varjoon ja polkusi on egosi määrittämä.

 

Siispä, ennen kun heität jonkun pähkähullun idean syrjään mieti mikä on oikeasti se pahin skenaario mikä voi tapahtua jos idea osoittautuukin idioottimaiseksi.  Onko se todella sellainen mitä ei voi korjata?
Mutusteleppa asiaa.

 

Ei mulla muuta! Ihanaa päivää sinne <3 

Kommentit (0)

Asenne todellakin ratkaisee, ärsyttävä klisee, mutta niin se vain on.  

Omalla asenteella voi vaikuttaa järjettömän paljon asioiden-  oman elämän kulkuun. 
Se on niin yksinkertaista ettei sitä edes välillä hoksaa. 
Jos aamulla herätessäsi päätät, että tästä tulee hyvä päivä, tapahtuipa mitä tahansa, niin siitä tavallisesti tulee hyvä päivä!
Ihan tosi! Kokeile vaikka. 

Asenne on mielestäni sitä miten suhtaudut eri asioihin. 
Esimerkiksi valmistautuessani pääsykokeisiin oli matemaattinen osaamiseni heikolla pohjalla, todella heikolla. 
Asiaa ei auttanut se, että olin joskus yläasteikäisenä päättänyt, ettei minulta matikkapäätä löydy ja thats it. En edes yrittänyt. 
Päätin lopettaa tämän levyn soittamisen ja vaihtaa uuden moodin päälle,
mikään ei ole vaikeaa, sitä pitää vain harjoitella! 

Se moodi olikin paljon parempi. Talousmatikka ei todella ollut vaikeaa, sitä piti vain harjoitella, 
kärsivällisesti. 
Ja ei, en löytänyt matemaattistalahjakkuuttani joka oli lymyillyt piilosilla, löysin pers lihakset. 

Pätee muuten joka asiaa. Jos ottaa asenteen, että minähän tämän kyllä handlaan enkä periksi anna, niin yleensä sen kyllä handlaa ja pääsee maaliin. 

                                       .   

Toki kaikki asiat eivät ole itsestä riippuvaisia vaan epäonnistumisia sattuu, vaikka olisi tehnyt kaikkensa.

Toinen klisee mihin uskon, on se että kaikella on tarkoituksensa. Se on kyllä tullut huomattua niin monta kertaa
kun on epäonnistumisia tullut, ja niitä on todellakin tullut.
Kaikki kaatumiset ja kompastumiset ovat kuitenkin vieneet minua sinne missä olen nyt enkä vaihtaisi niistä pois mitään.
Ne ovat opettaneet minua ja viisastuttaneet minua.
Ne ovat opettaneet minulle huumoria ja sitä, että elämää
ei sitten kuitenkaan pidä ottaa turhan vakavasti. 

Tommy Hellsten on yksi lempparikirjailijoistani.
Kun epäonnistumisia sattuu ja uskoa koetellaan,
tai muuten vain kaipaan rauhottumista ja viisaita sanoja kaivan Hellstenin kirjoja kirjahyllystäni ja rupean lukemaan.
Mielestäni yksi Hellstenin viisaimpia tarinoita on kirjassa nimeltä Ajan takaa -Koskenlaskua: 

 

" Jos hiukan yksinkertaisetetaan, on olemassa kahdenlaisia ihmisiä: heitä,
 jotka henkensä kaupalla laskevat koskessa, kolhiintuvat kiviin, kastuvat ja ovat hukkua kanootin kaatuessa,
 ja heitä,
 jotka huutavat rannalla ohjeta, tietävät paremmin, kritisoivat ja jopa halveksuvat koskessa kolhiintuvia. " 

"Toisin sanoen on olemassa ihmisiä,  jotka elävät,
 ja ihmisiä, jotka eivät itse elä vaan kritisoivat heitä, jotka elävät.
Jälkimmäiset tyytyvät hengissä selviytymiseen, kun taas edelliset ottavat riskejä ja ryvettyvät. 
Edelliset viettävät koskesta selviydyttyään riemujuhlaa, kohottavat maljan elämälle ja onnistumiselle. 
Jälkimmäiset seuraavat juhlamenoja syrjästä, vähättelevät niitä ja toteavat, että paljon melua tyhjästä."  Tommy Hellsten

 



(kuvat:pixabay.com)

Päätä kumpaan leiriin kuulut. 

Puss och kram <3 

Kommentit (0)

Tiedän ettei saisi. 
En vain voi sille mitään. 
Vaikka kuinka yritän... Toisinaan vain tulee päiviä - hetkiä, jolloin toivoisin olevani valmiimpi. 
Valmiimmalla tarkoitan uraa, kotia, perhettä, taloutta…Elämää.
 
Vaikka alanvaihto -postauksessa motkotin siitä, että yhteiskuntamme painostaa lähes mahdottomaan yhtälöön koulutuksen, työn, uran, perheen  jne. suhteen, eikä siitä pidä välittää, vaan mennä omaa polkuaan, en voi mitään sille, että sitä toisinaan itse lankeaa tähän samaiseen ajattelutyyliin – (painostukseen?). Silloin tuntee olonsa lähes epäonnistuneeksi peilatessaan tilannettaan muihin… 

Mitä tarkoittaa valmiimpi? Vakinaista työpaikkaa, säännöllistä toimeentuloa, vakavaraisuutta, isomaa asuntoa,l apsia… Tietoa siitä mitä tulevaisuus tuo? Tietoa siitä, mihin on matkalla?
Nyt kaikki on niin epävarmaa. Lähes sietämättömän epävarmaa. 

Epävarmuus sitten taitaa olla jonkinlaista pelkoa ja huolta tulevasta. Mitä jos en työllistykkään siten miten toivoisin, mitä jos tämä olikin väärä valinta mitä jos…

Järjellä kun ajattelee niin ohhoh…Ei sitten niin mitään järkeä…Mutta tunne-eläjä kun olen niin... 

Se mikä tämän olotilan laukaisi oli eräs alan lehti. Kannessa oli kuva upeasta pariskunnasta jonka taustalla kohosi pilvenpiirtäjät! Lehdestä sai lukea heidän tarinansa siitä miten he ovat lähteneet suoraa koulunpenkiltä maailmalle ja haalineet mitä parhainta työkokemusta ja kielitaitoa milloin mistäkin maailman kolkasta. Tällä hetkellä he asuvat Singaporessa ja työskentelevät kansainvälisissä firmoissa upeiden titteleiden takana. Ja kyllä, aika lailla samaa ikäluokkaa  näyttivät olevan meikäläisen kanssa. 
Tunsin itseni todella pieneksi…Pienemmäksi kuin ovimatto. 
 
Argh. Inhottaa edes kirjoittaa mitään tällaista. Minä tiedän! Totisesti tiedän…Mutta silti…

Se mihin tällaisina hetkinä turvaudun on asia mitä hoen itselleni, kaikella on tarkoituksensa.
Myös tällä että käyn polkuani ei niin perinteikkäästi. 
Tiedän sille myös tarkoituksen. Jos olisin saanut kaiken nuorempana, olisin varmasti melkomoinen ihmishirviö ja naiiviuden multihuipentuma. Melko sietämätön, luulisin.
Nyt oon kuitenkin ihan jebatyyppi ja ymmärrän maailmaa hitusen laajakatseisemmin.  

Huh. Oksentaminen helpotti. Ehkä tästä vielä noustaan! Aurinkokin paistaa. 

Mukavaa päivää ja hiliripsis ☺ 

Kommentit (2)

Jenna
Liittynyt5.6.2017

Sulla on niin paljon samoja ajatuksia mitä mullakin! Mä olen ollut ihan liian monta vuotta oman elämäni kanssa ihan täysin hukassa. Tulevaisuuden ja sen ammatin ja kaiken kanssa! Tuntenut oloni huonoksi ja keskeneräiseksi. Olen ajatellut että mullakin pitäisi olla jo sitä koska olen tämänikäinen ja sitä koska muillakin ja sitä koska plaaplaa. Se on ihan täyttä potaskaa! Oman itsensä päähän istutettua epävarmuutta, turhaa ja kuluttavaa! Mäkin vaihdoin alaa kolmekymppisenä enkä todella ole valinnut helppoa alaa saatika helpointa tietä kulkea sitä, mutta se TUNTUU hyvältä. Ja siihen luotan, tunteeseen. <3 Luota säkin, olet varmasti oikealla tiellä vaikka joskus tuntuisikin joltain muulta. Asioiden kuuluu mennä niin miten ne menevät, tapahtuvat tietystä syystä.

Täytyy vain uskoa. <3

Katriina_
Liittynyt21.10.2016

Paljon kiitoksia ihanasta kommentista Jenna <3
Se on juurikin näin. Murehtimalla ja vertailemalla muihin ei tee kun hallaa itselle ja usein käy myös niin, että silloin unohtaa ne kaikki upeat asiat mitä on tehnyt ja saavuttanut.
Eiköhän kaikki mene loppujenlopuksi hyvin ja juuri niinkuin on tarkoitettu.
Paljon tsemppiä ja uskoa myös sinne <3

Mitä on älykkyys? Millä tavoin ihmisen älykkyyttä mitataan? Tekeekö koulutus toisesta ihmisestä älykkäämmän mitä toisesta?  

Niin kuin aiemmassa postauksessa kerroin, en koskaan ole ollut hyvä koulussa. Olin alisuoriutuja, jota kiinnosti lukiossa kaikki muu paitsi koulukirjojen lukeminen.
Älykästä toimintaa? Ei todellakaan!

Yhteiskunnassamme on tavaton kiire. Kiire suorittaa yhteiskunnan laatimat raamit. On käytävä lukio/ammattikoulu, lähdettävä heti jatko- opiskelemaan, suoritettava tutkinto mahdollisimman nopeasti, etsittävä työ ja puoliso. Saada vaikitoimi, menestyä uralla, mennä naimisiin, saada lapsi, mennä töihin, nauttia töistä, saada toinen lapsi ja ennen kaikkea, elää hetkessä. Melkoinen paradoksi sanon minä! 

Voi kuinka paljon onkaan ollut hetkiä kun olen katunut sitä etten lukiossa tehnyt töitä koulun eteen. Voi kun olisin ollutkin niin fiksu että olisin tuolloin osannut ajatella kauaskantoisemmin. Voi kunpa olisin ollut se ihaltu kympintyttö.  
Mutta niin ei asiat vain menneet… (ja toisaalta, vaihtaisinko edes tätä tietä pois? Tuskinpa) 

Siitä ei kovin pitkä aika ole, kun ajattelin ettei älykkyyteni riitä toteuttamaan unelmiani. En vain kerta kaikkiaan pärjää koulussa.   Koulu ei ole minua varten.  
Vaati melkoisesti psyykkistä- ja henkistä työtä, että sain käännettyä ajatusmaailmani ja taottua itselleni päähän, että olen ihan yhtä älykäs siinä missä muutkin ihmiset, huolimatta etten ollut se kympintyttö.
Minulla ei ehkä ole valokuvamuistia, matemaattista huippulahjakkuutta, kielipäätä ja äidinkielenkin oikeinkirjoitus takkuaa,
mutta älliä on sen verran siunaantunut, että harjoittelemalla ja asioihin paneutumalla asian kun asian voi oppia. 

Siksi minua puistattaa ajatus siitä, että koulutus tekisi ihmisestä jollain tavalla älykkään. 
Toki se sivistää, avartaa maailman katsomusta ja opettaa ajattelemaan asioita harmaan eriväreissä, ei niin mustavalkoisesti.
Mutta tekeekö se ihmisestä älykkään, tuskin. 

Mitä sitten älykkyys mielestäni on? 

Älykkyys on sitä, että muistaa kysyä leskeksi jääneeltä naapurilta, miten jakselet. Se on sitä että uskaltaa sanoa eriävän mielipiteensä ääneen ja osaa perustella sen,  osaa pitää suunsa kiinni kun sen aika on. Osaa olla ylpeä ja nöyrä samaan aikaan. 
Tiedättekö mitä tarkoitan?

Älykkyys ei ole sitä mitä luetaan kirjasta, se ei ole kirjaviisautta. Se on ennemminkin sydämenviisautta, sosiaalista älykkyyttä. 
Älykkyys on sitä että sitä osaa käyttää viisaasti. 

Älä ikinä astu siihen miinaan että kuvittelet olevasi vähemmän älykäs jos et ole lukenut tutkintoa tai jos et heti ymmärrä jotain asiaa. 
Mikään ei ole vaikeaa, sitä pitää vain harjoitella <3 

Mitä mieltä te olette tästä? 

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogia kirjoittelee kolmekymppinen Tamperelaistunut Etälä-Pohjalainen.
Entinen sairaanhoitaja, nykyinen kauppatieteilijä.
Aviovaimo ja kahden koiralapsen huoltaja.

Blogissa avaan ajatuksiani alanvaihdostani aina mielen hyvinvointiin.
Sydäntäni lähellä ovat kaikenlaiset self-help-kirjat, säästäminen/sijoittaminen, juoksu ja lisäksi yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun.

Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :) 

 

Yhteydenotot:
blogikatriina@gmail.com

 

Bloglovin`

 

Blogiarkisto

2018
2016
Lokakuu