Kirjoitukset avainsanalla Mieli & hyvä elämä

Tämä kysymys oli jo haastavampi mitä eilinen. Oleminen. 
Tarkoitetaanko tällä nyt vapaa-ajalla olemista, työolemista, mitä olemista? Oleminen… Ole ole, oole ja parit flamenco hypyt päälle…No joo, ehehe. 
Ehkä se tarkoittaa vain olemista. 

 

Mitä oleminen minulle merkitsee…


Totta tosiaan, oleminen on minulle henkireikä.
Ei sen enempää eikä vähempää kun henkireikä, hyvinvoinnin kulmakivi.
Tarvitsen aikaa kun saa vaan olla, oleskella. Olla ilman aikatauluja ja pakollisia velvotteita, 
juuri niin kuin nyt täällä mökillä ja luonnon keskellä. 

 

Oleminen on sitä kun rauhoittuu ja jännitys hartioista katoaa. Oleminen merkitsee rentoutumista. Sitä että nukkuu sikeästi… Lataantuu.  
Oleminen merkitsee minulle välttämätöntä tekemistä, ilman sitä läkähtyy. 

 

Aivan liian usein tulee vedettyä pääkolmantenajalkana ympäriämpäri tsäkättäen, eikä sitä edes ymmärrä käyvänsä kierroksilla kun vasta sitten kun huomaa heräilevänsä hikisenä yöllä ja olevansa alakuloinen. Uupunut. 

 

On ihmeellistä miten nämä kolme päivää mökillä ovat ladanneet tätä tsäkättäjää. Olen pyrkinyt vähentämään ruutuajat minimiin (blogin päivitystä ei lasketa koska, voimaannuttavat korit). 
Olen vaan möllöttänyt, tehnyt pihatöitä,  käynyt sienestämässä, pistänyt spotify:stä soimaan ”healing”-soitttolistan, nauttinut takkatulesta, saunonut, puhunut itselleni…
Tosin tämä viimeinen on ollut hieman ehkä hardcore kanssa mökkeilijälleni, eli ukko kullalleni. Noh, tokihan hän on tähän minun hippeilyyni mennä vuosien aikana tottunut. 
Olen siis vain ollut, ja tietoisesti pyrkinyt vapauttamaan huolet ja murheet. Etenkin eilisen kortin jälkeen.  

 

Olemisen tärkeys on todella konkeretisoitunut täällä. 
Miten helppo sitä on laiminlyödä ja sivuttaa, vaikka uskon sen olevan monelle muullekin kanssa tallaajalle elinehto ja hyvinvoinnin a ja o. 
Kun sitä oikein syvällisesti pohtii, eihän mitään ole jos ei uskalla vain olla. 

 

Hassua että juuri tällainen kortti tuli tälle päivälle. Eipä olisi tullut moista asiaa pohdittua näin syvällisesti. Eikä ehkä oivallettua miten tärkeää oleminen ihan oikeasti on. 


Aurinkoista päivää 

Kommentit (0)

Introvertiksi kutsutaan ihmistä, joka tarvitsee omaa aikaa latautuakseen. Paljon omaa aikaa. Introvertti pitää kyllä ihmisten seurasta, mutta energia varastot tyhjentyvät sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sitä yksinkertaisesti uupuu  ihmisten seurassa. Olipa seura kuinka hyvää tahansa. 
Olen introvertti. Ainakin jollain asteella. Moni meistä tuntuu samaistuvan introvertin määritelmään. Ainakin tähän tulokseen tulimme ystäväporukan kanssa eräänä lauantai-iltana, kun pohdimme oman ajan tarvetta. 
Introvertti tai ei, niin minä ainakin tarvitsen omaa aikaa. Sellaista ettei kukaan puhu minulle ja saan hääräillä aivan omia juttujani ja toteuttaa kaikkia outouksiani. 

Oman ajan tarve vaihtelee. Välillä riittää möllöttely kotona miekkoseni ja koirien kanssa, toisinaan haluan olla ihan yksin. 
Tänään tuli jälleen hetkin kun tarvitsin omaa aikaa. Ihan yksin, kaikessa hiljaisuudessa. 
Lähdin lähellämme sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle. 

 

 

Oli ihana kävellä rauhassa metsässä ja kuunnella linnun laulua. Niin terapeuttista. 
Tosin meinasin saada härtslaagin kun sorsa pariskunta tallusteli pusikosta, aivan minun vierestä uiskentelemaan. Sen verta citygirl olen etten mielelläni ole kasvotusten metsän eläinten kanssa, etenkään kun olen yksin ( ja kyllä, tiedän etteivät sorsat varsinaisesti ole mitään saalistajia :D ) 
Härtsslaagista selvittiin ja sorsien kanssa löysimme yhteisen sävelen. Kumpikin pysyy omalla puolellaa. 

 

 

Tallustelu teki hyvää. Ajatukset sai virrata ja stressitaso laskea. Just nyt ei ole kiire mihinkään.
Ei se sen kummallisempi hetki tarvinnut olla. Tunnin kävely riitti. Akut lataantui. 

Toivottavasti siellä on myös saatu akkuja ladattua uutta viikkoa varten ☺ 

Kommentit (0)

Hyviä ja puhuttelevia kirjoja on valtavasti.
Olen aina pitänyt psykologisella vivahteella sävytetyistä kirjoista. Luokioikäisenä Torey Haydenin kirjat tekivät minuun suuren vaikutuksen.
Lisäksi pidän elämänkerroista. Yksi mieleenpainuneista elämänkerroista oli Deborah Spungenin kirjoittama Nancy. Tositapahtumiinperustuva Liza Marklundin Uhatut, teki myös vaikutuksen. Dekkareista mieleenpainuvin oli Millenium-trilogia. Fifty shades of Grey ei ehkä niin puhutellut, mutta leppoisaa lomalukemista se kyllä oli ;) Sitten… No joo, listaa voisi jatkaa loputtomiin.

 

 

Suurimman ”kuka mä oon”-kriisini keskellä helpotusta olooni toi eräs kirja, joka todella puhutteli. Tommy Helstenin Ajan takaa teos auttoi käsittelemään ajatuksia ja sen avulla oivalsin monia asioita. Yksi minua puhuttelevimmista kohdista:

" Jos hiukan yksinkertaistetaan, on olemassa kahdenlaisia ihmisiä: heitä, jotka henkensä kaupalla laskevat koskessa, kolhiintuvat kiviin, kastuvat ja ovat hukkua kanootin kaatuessa, ja heitä, jotka huutavat rannalla ohjeita, tietävät paremmin, kritisoivat ja jopa halveksuvat koskessa kolhiintuvia."

"Toisin sanoen on olemassa ihmisiä, jotka elävät, ja ihmisiä, jotka eivät itse elä vaan kritisoivat heitä, jotka elävät. Jälkimmäiset tyytyvät hengissä selviytymiseen, kun taas edelliset ottavat riskejä ja ryvettyvät. Edelliset viettävät koskesta selviydyttyään riemujuhlaa, kohottavat maljan elämälle ja onnistumiselle. Jälkimmäiset seuraavat juhlamenoja syrjästä, vähättelevät niitä ja toteavat, että paljon melua tyhjästä." Tommy Hellsten

 

 

 

Tämän kirjan jälkeen ahmin Hellstenin kaikki kirjat, joita voin kyllä lämpimästi suositella mikäli kaipaa hieman syvällisempiä ajatuksia.

Hellstenin kirjojen siivittämänä tutustuin moniin Self -help kirjoihin. Tutustuin vetovoimanlakiin sun muihin, mutta itse henkilökohtaisesti pidän enemmän syvällisemmästä pohdinnasta ja siitä miten mieltä voi kehittää ja hallita, miten mieli toimii.

Oiva kirja tähän on mielestäni Kimmo Takasen kirjoittama teos Tunne lukkosi. Tosin kirja näytti aivan liian teoreettiselta ja raskaalta luettavalta, joten latasin puhelimeeni BookBeat- aplikaation ja kuuntelin kirjan äänikirjana. Suosittelen J

Kevyempää luettavaa tarjoili Liane Moriartyn Nainen joka unohti. Voi luoja. Tämä on kertakaikkisen ihana kirja! Jo kirjaa lukiessani tuli olo etten halunnut sen loppuvan. Pidin tästä todella!

Voih, hyviä kirjoja on niin paljon! Lukekaa ihmiset! Se rentouttaa ja auttaa näkemään asioiden eri kulmia.

 

 

Tällä hetkellä luen Elizabeth Gilbertin uutukaista Big Magic. Minulla on korkeat odotukset kirjan suhteen. Katsotaan täyttyvätkö ne :)

 

 

Lopuksi vielä yhteenveto tämän hetkisistä suosikeista:

  • Tommy Hellsten: Ajan takaa
  • Liane Moriarty: Nainen joka unohti
  • Katri Syvärinen: Löydä elämän taika
  • Jutta Gustafsberg: Jutan voimakirja

Kirjakaupoille mars ->

Mukava päivää sinne :) 

Kommentit (0)

Aloitin tämän Rouvakilot veks- projektin noin kuukausi sitten. Hyvinvointi ja terveydestä huolehtiminen on minulle tärkeää. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Lisäksi olo, mikä tulee puhtaasta ruuasta- liikunnasta- unesta on mitä mahtavin. Haluan huolehtia itsestäni. Rouva kilot veks- projekti käynnistyi (niin kuin otsikosta saattaa nokkelimmat päätellä ;D) kiloista jotka kertyivät salakavalasti papin aamenen jälkeen ja projektin lähtösyy oli puhtaasti ulkonäkökeskeinen. En kokenut oloani hyväksi…enkä riittäväksi…

Noh, nyt kun tätä projektia on jonkin aikaa kulunut ja monen moista ajatusta ilmoille noussut olen huomannut ettei mikään muutu vaikka kuinka kiristyy ja piristyy. Tässä on meneillään jotain syvempää.

Aikoinaan kun hyppäsin työelämästä pois ottaakseni aikaa itselleni ja pohtiakseni mitä työelämältä ihan oikeasti haluan tein todella syvän matkan itseeni, todella syvän. Rupesin yksitellen käymään mieleni oikkuja läpi. Pikku hiljaa, muuri muurilta, oikku oikulta sain käsiteltyä itselleni luomia negatiivisia uskomuksia: ”Liian tyhmä yliopistoon”, ”liian laiska”, ”äly ei riitä”, ”juna meni jo, ei kannata”, ”kaikki on myöhäistä”.

Mielen lukkojen purkaminen oli todella vaikeaa ja äärettömän tunnepitoista. Lopulta kun läpimurto tuli, olo helpotti. Voi kuinka se helpotti. Tässähän ollaan ihan kelpo kansalaisia, eikä laisinkaan tyhmiä tai vajaa älyisiä. Yliopisto-opinnot toivat minulle itsevarmuutta ja arvokkuuden tunnetta, mutta vain hetkellisesti.

Toissa päivänä huomasin jälleen olevani romahtamispisteessä. Mitä nyt taas? Eikö tämä asia pitänyt olla jo loppuun käsitelty?

Aikani peukkuani imeskeltyä ja ajatuksia puolisoni kanssa vaihdettua oivalsi, että olin tekeytynyt niin vahvaksi läpäistyäni ”älyllisesti vajavainen”-uskomuksen, etten ollut ymmärtänyt kiinnittää muihin mieleni solmuihin huomiota. En ollut ymmärtänyt ettei mikään muutu vaikka keräisin titteleitä titteleiden perään loppuelämäni ajan, tai vaikka laihduttaisin 10kg, en siltikään riitä.

En riitä, jos en ihan oikeasti hyväksy itseäni kaikkine hyvine- mutta myös huonoineen puolineen. Jokainen oikku, jokainen muhkura, jokainen suuttuminen, jokainen kyynel, jokainen vitsi tekee minusta minut. Ei se, mikä olen ammatiltani tai paljonko painan tai miltä näytän.

Tunteet tulevat sisältä päin. Onnellisuus tulee sisältä. Itsensä hyväksymisestä.

Mutta miksi se on niin pirun vaikeaa? Miksi sitä on niin tavattoman hankalaa olla itsensä kamu ja kohdella itseään yhtä kunnioittavasti mitä muita ihmisiä kohtelee?

Mitä kaikki ajattelee, on hyvin tyypillinen ajatus, meillä monella. Mistä se kumpuaa, onko se yleistä hyväksynnän hakua ja pelkoa siitä että jää ulkopuolelle? Voiko perimmäinen syy olla hylkäämisen pelko? Täytyy miellyttää ettei vain jää ulkopuolelle. Tavattoman raskasta ja energiaa vievää touhua.

Uskon että ihmisen perustarpeet on tulla nähdyksi, kohdatuksi ja kuulluksi. Ihminen tarvitsee arvostusta. Mikäli tämä ei toteudu alkaa ongelmat. Jätämme niin paljon tekemättä sen takia, ettemme vaan menetä tätä ”arvostusta”. Mutta voiko ollakin, että se mitä uskot ihmisten sinussa arvostavan tulee mielen omista sopukoista. Se on mielikuvituksen tuotetta. En voi ryhtyä bloggaamaan, mitä sitä nyt ex-yläastekaverin kummin kaimakin ajattelisi. En voi harrastaa telinevoimistelua, olen aivan liian vanha siihen, en uskalla laittaa tätä kuvaa sosiaaliseenmediaan ettei joku luule minua itserakkaaksi jne.

Uskon kuitenkin, että kaikista ihailluimpia henkilöitä on aidot ihmiset. Sellaiset, jotka uskaltavat näyttää omia heikkouksiaan ja nauraa itselleen. Sellaiset jotka ovat aidosti sitä mitä ovat.

Miksikö?

Koska heidän ei tarvitse esittää mitään, he ovat sujut itsensä kanssa. Heidän ei tarvitse nostaa itseään toisten yläpuolelle piiloutuen jonkin, esimerkiksi tittelin taakse. He voivat esitellä itsensä Pirkkona, ei yhteiskuntatieteiden professorina-10 lapsen äitinä- liikuntatoimikunnan puheenjohtajana joka harrastaa triathlonia jonka nimi on Pirkko.

Enkä tällä tarkoita sitä, että itsensä tulisi pienentää sen takia ettei kukaan vaan ahdistu, ei todellakaan! Saavutuksista ja menestyksestä tulee olla ylpeä ja sen saa todellakin näyttää koko maailmalle, juju on siinä, miten kohtaat toisen ihmisen ja suhtaudut häneen. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Ja miten tämä kaikki liittyy rouva kilot veks-projektiin? Siten, että hoksasin, ettei se muuta loppujen lopuksi yhtään mitään, olen minä sitten 5kg lihavampi tai laihempi, ei jos en käsittele sitä oikeaa tarvetta sille miksi minä haluan laihtua. Ehkä syy on loppujen lopuksi siinä että pelkään hylätyksi tulemista ja sitä etten kelpaa? Kenelle en kelpaa? En tiedä, itselleni? Ehkä pelkään että menetän kontrollin ja lihoan. Ehkä pelkään että paisun yhtä isoksi mitä olin yläasteella, en tiedä. Työstän asiaa.

Nämä on mielestäni äärettömän mielenkiintoisia asioita. Ihmisen mieli on ihmeellinen. Niin täynnä eri solmuja ja lukkoja. Uskon kuitenkin, että kaikki kyllä setviintyy kunhan uskaltaa vain pysähtyä ja tarkastella itseään. Uskaltaa ihan oikeasti kohdata sen syyn miksi kokee riittämättömyyttä, häpeää, ahdistusta. Samassa veneessä täällä kaikki ollaan ja jokaisella on omat oikkunsa ja heikkoutensa. Ne tulee vain hyväksyä olemassa oleviksi ja pyrkiä kehittämään ja työstämään niitä.

Peace and love ;)

Rakkaudella:

Katri

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogia kirjoittelee kolmekymppinen Tamperelaistunut Etälä-Pohjalainen.
Entinen sairaanhoitaja, nykyinen kauppatieteilijä.
Aviovaimo ja kahden koiralapsen huoltaja.

Blogissa avaan ajatuksiani alanvaihdostani aina mielen hyvinvointiin.
Sydäntäni lähellä ovat kaikenlaiset self-help-kirjat, säästäminen/sijoittaminen, juoksu ja lisäksi yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun.

Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :) 

 

Yhteydenotot:
blogikatriina@gmail.com

 

Bloglovin`

 

Blogiarkisto

2018
2016
Lokakuu