Suoraan sanottuna tasapaino ja minä samassa lauseessa tuntuu lähes mahdottomalta ajatukselta. 
Silloin kun kipuilu alanvaihdon kanssa alkoi,- alkoi myös muu prosessi. Jonkinlainen henkinen prosessi, sukellus syviin vesiin. 
Tuon ajanjakson jälkeen tuntuu että tunne-elämä on ollut yhtä vuoristorataa.
Päiviin saattaa mahtua suurenmoista onnellisuuden tunnetta, kuin myös surua ja kiukkua. Minkäänlaista balanssia näiden väliin ei ole löytynyt, vielä.
Sitä tulee jollain tapaa niin kovin tietoiseksi asioista… Hankala selittää. 

Mutta jos nyt pohdin millaista elämäni olisi jos se olisi tasapainossa uskoisin sen kutakuinkin olevan tällaista: 
Kävisin työssä missä saan toteuttaa itseäni, tuntea oloni arvostetuksi ja tärkeäksi. Saan olla inspiroivien ihmisten kanssa tekemisissä ja luoda jotain uutta ja merkityksellistä. Työ antaisi voimaa ja hyvää energiaa. 

Kotona toivoisin olevan yhtä hyvä energia kun tähänkin asti. Olemme puoliskoni kanssa pitäneet yhtä jo reilu 7-vuotta, joten Hervanta ja Etelä-Pohjanmaa ovat hitsanneet kulmat kohdilleen melko hyvin. Pystymme puhumaan puoliskoni kanssa kaikesta, myös näistä minun henkisyys asioista. Puhuminen ja ajatustenvaihto yhdistää meitä valtavasti ja luo välillemme yhteenkuuluvuutta ja luottamusta. 
Tasapainoon siis kuuluu myös se että mieheni saa unelmansa toteutettua ja pääsee tavoitteeseen mitä hän tällä hetkellä havittelee. Hänen onni on minun onni <3 

Tasapainoisessa elämässä kokisin myös ulkoisen kehoni riittäväksi ja olisin entistä paremmin sisäistänyt sen, että hoidan kehoani siksi että rakastan sitä, en siksi että se näyttäisi hyvältä… ( En tosin voi kieltää etteikö tämä hyvältänäyttämisen- bonus olisi mukava, ja lähestulkoon edesauttaisi tasapainoani ;) ) 

Tasapainoisessa elämässä osaisin jättää turhan murehtimisen ja ylianalysoinnin pois.
Toisinaan tulee zen-päiviä jolloin jaksan uskoa kaiken menevän niin kuin on tarkoitettu ja vastoinkäymiset mahdollistavat oppimisen ja kehittymisen. Toisina päivinä jolloin zen ei ole niin kovin läsnä niin… :D
Noh, tasapainoisessa elämässä zen-päivien ja ei-zen-päivien välillä ei olisi niin suurta kuilua. 

Uskon tasapainon olevan suorassa yhteydessä onnellisuuteen. Luin parisen vuotta sitten kirjan nimeltä Munkki joka myi ferrarinsa. Kirjassa kerrottiin että  onnelliset ihmiset elävät kurin alaisesti. Ehkä hitusen ristiriidassa Ole lempeä itsellesi- ideologian kanssa. Mutta kun asiaa tarkastelee niin on totta ,että itse ainakin koen onnellisuutta silloin kun olen saanut rästihommat tehtyä tai olen saanut aikataulutettua työt niin että tiedän selviäväni niistä. Olen mennyt aikaisin nukkumaan ja herännyt ennen kello seitsämää. Olen urheillut ja syönyt ravinnerikasta ruokaa. Nähnyt ystäviä mutta viettänyt aikaa myös itseni kanssa - elänyt siis jollain tasolla ”kurinalaisesti” enkä ole antanut mieliteolle valtaa. 
Hmmm...Silloin tosiaan tunnen olevani tasapainossa.  

Puss och kram

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tamperelaistunut Etelä-Pohjalainen joka kokeilee rajojaan, kompuroi, hyppää, nauraa, rakastaa ja välillä pysähtyy miettimään syntyjä syviä. Sydäntä lähellä ovat kaikenlaiset self-help kirjat, valokuvaus, koirat, kosmetiikka ja juoksu (yritän myös hurahtaa kuntosaleiluun ;) ). Tervetuloa seurailemaan sarkastisella huumorilla höystettyä blogiani :)