Meillä puetaan lapset villakerrastoihin siitä lähtien, kun ulkona ei enää tarkene ilman takkia. En voi muistaa et me ois ostettu niille yhtäkään puuvillapitkistä tai -aluspaitaa. Nykyään on niin hyviä villajuttuja. Siis hyviä, sellasia jotka ei kutise. Pehmosia.

Itse en ole läheskään yhtä hyvä villa-alusjuttujen käyttäjä, mutta kaivan kyllä omanikin aika nopeasti esiin pakkasilla. Pysyy takuulla lämpimänä. Tänään houkutteli jopa lähteä ulos ihan pelkissä villapitkiksissä, nehän on melkein kuin mitkä tahansa leggarit! Puin nyt sit kuitenkin farkut vielä villahousujen päälle. Ja toppahousut kun kaivettiin pihalla lumeen tunnelia.




Pakkaspitsi^ Keventää kivasti raskasta villaa.


Talvipäivän realitya... aamun siivouspuuhissa. Villahousuissa :)

Pitäkää itsenne lämpiminä <3

Kommentit (76)

Marika

Aihe mun mieleen! :) En omista villakerrastoa, mutta näistä Itä-Suomen -20-30 pakkasista on selvitty hyvin monenmonen kerroksen alla. Toki hieman ohuemmissa kerroksissa olisi mukavampi liikkua.

Osaisiko joku suositella, mikä näistä mainituista merkeistä myy pientä kokoa? Viime vuonna etsin myös villakerrastoa ja ainakin Ruskovilla tuntuu valmistavan kovin suomalaista mallia - lyhyttä ja leveää korkealla vyötäröllä. Noh, lyhyt olen minäkin, mutta pöksyjen pitäisi olla ihonmyötäiset ja vyötärön ei tarvitse ulttua kainaloon. :)
Mielestäni ne Ruskovillat olivat myös turhan paksut ja kankeat, kuten joku täällä jo mainitsikin.

ninnukka

olispa mullakin tuollaiset villapökät <3

mut mistä oot nuo saappaasi löytänyt? etsin juuri tuon värisiä!

Neely

Meillä lapsilla on karvavuorelliset kunnon nahkarukkaset, kyllä tarkenee! Jos tosi superpakkaset, niin sit vielä lapaset sinne alle...

kalamuija

Sama taalla. Kun taalla Norjassa saa edullisia villa asusasuja melkein samaan hintaan kuin puuvillaisia. Meillæ ihan noita samoja alusasuja lapsilla.. Pierre Robertin ja Tom&Trinen :) Olen ihan hurahtanut villaan. Varsinkin vauvan puen villaan pæivittain.

Toinen kalastajan vaimo

Okei, en tiennyt, että Suomessakin tunnetaan ohuet villavaatteet. Ainakaan kukaan omista suomalaisista tutuistani ei ole käyttänyt muuta kuin Ruskovillaa ja mun kokemuksen mukaan ne tuotteet on näitä norjalaisia paksumpia, mutta ilmeisesti mulla on väärää tietoa.

Meillä käytetään merkkejä Janus, Pierre Robert ja Kari Traa

www.janus.no
www.pierrerobert.no
www.karitraa.com

Heidi

Oi, lempiaiheitani :) Villavaatteiden tarjonta on Norjassa tosiaan ihan huippua! Hyviä villavaatteita löytyy ainakin näiltä norjalaisilta merkeiltä: Åsnes, Kari Traa, Moods of Norway, Devold, Helly Hansen, Ulvang ja lapsille vielä Nøstebarn ja Janus. Monia muitakin on, mutta näistä on itsellä jonkinlaista kokemusta. Hyviä hanskoja on omasta mielestäni ruotsalaisella Hestra-merkillä. Ja ihan Polarn o. Pyretiltäkin löytyy hyviä villavaatteita lapsille. Suomessa asuessamme luotin Ruskovillaan :)

Kati

Hih, täälläkin tänään siivoillaan aluskerrastossa, kun täytää välillä vetää toppavermeitä päälle, niin on nopeeta;) Pakkaset paukkuu ja petivaatteet yms. saa ulkona vähän pölypunkkikarkotushoitoa...

Kivoja pakkas- ja lumipäiviä<3

Sara

ihanaa, että vihdoin postitit näistä villajutuista. minäkin mielelläni olisin kuullut minkä merkkisiä sielä Norjassa suosit? Meidän pojalla on lähinnä ruskovillaa :) Itseasiassa äityspakkauksessa tuli Norjalainen villapuku mukana 2009 ja nyt se oli vissiinkin siellä myös tämän vuoden laatikossa. Aivan superhyvä aikanaan ja paljon käytetty ja nyt odottamassa seuraavaa vaavia.

josefina

Mitä käsiin? Varsinkin meidän nuorimmaisen (1 v) kädet aina aivan jäiset, kun ei tee käsillään vielä juuri mitään ulkona. Nyt villalapaset ja core-talvihanskat, mielestäni tilaakin on, ettei ole liian tiukat.

Sini

Kauniita ja varmasti lämpimiä nuo villapitkikset. Tekisi mieli ostaa vaikkei olekaan samanlaista tarvetta kuin kylmässä maassa asuvalla :p Tosin ko täällä 2 astetta lämpöä jo tuntuu jäätävälle kovan tuulen vuoksi ja tekisi mieli vetää villaa ylle.

Laurliini

Oivoi, näillä pakkasilla sitä tällainen vilukissa jäätyy ihan missä vermeissä vain jos pihalla pitkään on. Monesti olen miettinyt, että kunnon alusasu olisi paikallaan, mutta en halua mitään paksua vaan ohuen ja super-lämpimän. Tätä postausta lukiessa teki kyllä melkein mieli hakata päätä seinään kun tajuaa olleensa todella tyhmä ollessaan ajattelematta, että villaalusasu pelastaisi monelta tuskaiselta hetkeltä! Täytyykin varmaan vain marssia suoraa tietä kauppaan villa-asuostoksille! :)

Huli

Tollaisen villa-alusasun mäkin haluan!

Mulla on tällä hetkellä käytössä vastaava kerrasto mutta sen materiaali on silkkiä. Se on aivan ihana. :) Tiukemmatkin housut saa helposti vedettyä jalkaan ja kerrosta on käsittämättömän lämmin, vaikka se on kovin kovin ohut.

Mannu

Huomenta!
Kiva postaus jälleen, kiitos siitä! Sitä piti minunkin kysymän, että minkä merkkisiä villajuttuja suosit lapsillesi. Ja sitten toinen kuuma kysymys, miten hoidat lasten vaatteiden kierrätyksen? Tuo jälkimmäinen olisi ajankohtainen meillä, mutta kun mama vaan hautoo ihania pikku söpösiä vaatekappaleita, eikä raaski laittaa kiertoon... tai saa aikaiseksi.

Meillä käytetään kanssa ruskovillaa ja nyt joulupukki toi oivan Helly Hansenin villa-alusasun poikaselle :)

Tiina

Täällä liputetaan kanssa merinovillan nimeen. Mulla on jopa merinovillaiset pikkuhousut, kun pakarat jäätyy aina hiihtolenkillä. Ne on kyllä ihan huiput!
Lapsilla on Devoldin villakerrastot ja itsellä Kari Traan, hyvät tuntuu olevan.
Toki kotimainen Ruskovillakin on hyväksi havaittu.
Näillä keleillä villaa tosiaan tarvii (aamulla -25 ulkona ja +17 sisällä...)!

happy

Suosittelen silkkivillaa, siinä on villan lämpimyys mutta silkin pehmeys. Esim. Ruskovillan silkkivillajutut ovat kuin toinen iho. Tosin ei ne Ruskovillan merinovillaisetkaan kutita.

Mitähän norjalaisia villa-alusvaatteita ensimmäinen kommentoija tarkoittaa? :) Kyllä Suomesta saa ohuita ja pehmeitä villa-alusvaatteita ihan tavallisista urheilukaupoistakin tai vaikka Stockalta, mm. Delfi merkiltä. Ja saa silkkivillaa, villa-bambua ja vaikka mitä ihania pehmeitä alusaluja, joista Ruskovilla lienee paras. Jos Norjassa on jotain vielä parempia, niin haluaisin todella mielelläni kuulla niistä! Voitko laittaa linkin? :)

Jatta

Villan tuntu iholla on ihan parasta pakkasella ja yksi kiva paikka on tilata villa tai villa/silkki alusasuja Tam-Silk verkkokaupasta tai mikäli, niin ostaa tavaratalon naistenosastolta. Ihania tuotteita niin naisille, miehille kuin lapsillekin ja mikä parasta valmistettu täällä Suomessa!

Sanna

Mitä villahousu/alusvaate merkkiä suosittelet? Haluaisin oikein pehmoiset ja lämpimät, mutta just tuo kutina juttu on ollut ostamisen esteenä. Ja kokohan pitää sitten olla isojen tyttöjen eli L/XL.

Miikkis

Villa on ihana alusvaatemateriaali! Merinoa olen ostanut lapsilleni jo 15 vuotta ja käytän itsekin. Ruskovilla on kotimainen suosikkivalmistajani. Eli kyllä Suomessakin osataan.

Toinen kalastajan vaimo

Nää norjalaiset ohuttakin ohuemmat pehmoiset villa-alusvaatteet ovat aivan ehdottomia, varsinkin lapsilla! En enää edes tajua kuinka Suomessa pärjätään ilman? Ihoa vasten täytyy pakkasella olla villaa, muuten tulee vilu.

Minni

Villa on ihan parasta! Mutta Suomesta on mun mielestä vaikea löytää Ruskovillan lisäksi lapsille ohuita villaisia aluskerrastoja. Mitä merkkiä nuo Ollin ja Ainon puvut ovat? Vinkkejä villaisia myyvistä nettikaupoista otetaan vastaan. :)

Abe

Itse suosin Icebreakers -merkkiä. Oon vajaan viikon sisällä ostanut jo leggarit ja kaksi paitaa. Tosi hyvät mallit, kestäviä sekä ihania päällä!
Omani hankin Partioaitasta. Suosittelen LÄMPIMÄSTI ;)

Ilona

Mä olen nyt parina talvena kulkenut Äidin vanhoissa Norjalaisissa villahousuissa. On tullut pidettyä niitä ihan leggingsien tapaan koulussa jonkun söpön mekon kanssa. Tänä talvena, kun oon täällä Englannissa ollut vaihdossa, sain Äidiltä Ruskovillan silkkivillaisen kerraston. Se on niin luksusta niihin vanhoihin nukkaantuneisiin pitkiksiin verrattuna :D Ja täällä sille on ollut käyttöä. Vaikka pakkasasteita harvemmin on, niin kosteus kyllä tunkeutuu joka paikkaan.

Aino

Ihanat villapökät! Ehkä minunkin olisi pitänyt varustautua pakkasiin paremmin, että en olisi saanut tätä kamalaa flunssaa kiusakseni. Nyt toivotaan ihmeparantumista, että pääsisin huomenna Tallinnaan :)

Olen muuten ihaillut noita uusia hiuksiasi ja mietiskellyt, että keväämmällä katkaisisin itsekin kutrini lyhyemmäksi...

-Aino

Ansa

Hei! Just pakkasten innoittamana aloin lapsille tilaamaan villakerrastoja. Lasten ollessa ihan pieniä puin heitä villavaippahousuihin ja villabodyihin ja pojalla oli Ruskovillan silkkihousut. Sen jälkeen villakerrastot ovat vaan jääneet kun ei ole tuntunut löytyvän sopivaa. Miehellä ainakin Ruskovillan aluspaita aivan liian paksu ja kutiavakin kuulemma. Lapsilla kyllä R-villan kypärämyssyt olleet hyviä.

Pitääpä tutustua tuohon norjalaiseenkin tarjontaan, varmasti ainakin kokemusta sieltä villavaatteiden valmistamiseen löytyy pitkältä ajalta. Toisaalta Jatan suosittelema Tam-Silk kuulostaa myös hyvälle, mutta norjalaiset (kuten vaikka http://www.nostebarn.no) näyttää ihanan värikkäiltä! :) Hankalaa..

Ihania nämä kirpeät pakkaspäivätkin kun aurinko jo vähän paistelee. Mukavia talvipäiviä sinne Norjaan!

Minna

Meilläkin kolmevuotias valittaa Ruskovillan kerraston kutittavan. Lanoliinitus auttaa kyllä kutittamiseen, mutta itsekin tykkään paljon enemmän esim. Polarn o Pyretn merinovillasta. Sellainen oli viime talven paukkupakkasilla, oli ihanan ohut ja pehmeä ja herkullinen kirkas vihreä!

omppu

mä tykkään ihan huippuhuippupaljon saksalaisesta sukkamerkistä nimeltä Falke. Ainakin Stockalta niitä saa. Tietty Saksasta ja outletista paljon halvemmalla. Niillä on tosi kivoja legginssejä, mulle sopivia värejä ja kestää.
Ostin vahingossa muutaman ja kysyin jälkikäteen saksalaiselta ystävältäni niistä. Oli kovasti pahoillaan ettei ole aikaisemmin niitä muistanut mainostaa. Viime kesänä tuli sitten "vähän" enemmän. Suosittelen !

kalamuija

Kaytan samaa kuvankasittelyohjelmaa kuin sina. Miten saat noista kuvista erikokoisia kun yhdistat niita? Makin osaan laittaa viereikkain tai ruudukon tms. mutta vain niin etta kaikki kuvat ovat toistensa kanssa samankokoisia.
ps. tuli mieleen, etta eikø Suomeenkin ole tullut Cubus? Sielta saa hyvia lasten alusvaatteita. Siis villaisia.

Mannu

Juuri tänään bongasin Cubukselta mahtavia ohuita 100% villaa alusasuja, suosittelen! Aika outoa sinällään sen tyylisestä "ehkä vähän rättikaupasta" löytyikin yllättäin erittäin ladukkaita villa-alusasuja, mahtavaa :D

Dante Riebe

With havin so much written content do you ever run into any issues of plagorism or copyright infringement? My site has a lot of completely unique content I've either created myself or outsourced but it looks like a lot of it is popping it up all over the internet without my agreement. Do you know any techniques to help reduce content from being ripped off? I'd definitely appreciate it.

dual pane windows

I?d need to examine with you here. Which isn't something I normally do! I enjoy studying a put up that may make people think. Additionally, thanks for allowing me to remark!

Kentucky Forum

Good blog! I truly love how it is simple on my eyes and the data are well written. I am wondering how I could be notified when a new post has been made. I've subscribed to your RSS feed which must do the trick! Have a nice day!

focus

The other day, while I was at work, my cousin stole my apple ipad and tested to see if it can survive a twenty five foot drop, just so she can be a youtube sensation. My iPad is now broken and she has 83 views. I know this is entirely off topic but I had to share it with someone!

Leta Kruse

I really have enjoyed the post, but your site is pretty broken in Google Chrome. What theme are you using?

Chantal Cotner

It is perfect time to make some plans for the future and it's time to be happy. I have read this post and if I could I wish to suggest you some interesting things or suggestions. Maybe you can write next articles referring to this article. I desire to read even more things about it!

World Cuisine

Hi there this is somewhat of off topic but I was wondering if blogs use WYSIWYG editors or if you have to manually code with HTML. I'm starting a blog soon but have no coding knowledge so I wanted to get guidance from someone with experience. Any help would be greatly appreciated!

Dalene Wahlenmaier

Hi would you mind stating which blog platform you're working with? I'm planning to start my own blog in the near future but I'm having a hard time choosing between BlogEngine/Wordpress/B2evolution and Drupal. The reason I ask is because your layout seems different then most blogs and I'm looking for something completely unique. P.S Sorry for getting off-topic but I had to ask!

Juliana Duclos

I?d have to check with you here. Which is not something I usually do! I enjoy reading a post that will make people think. Also, thanks for allowing me to comment!

holidays

There are definitely plenty of particulars like that to take into consideration. That may be a great level to convey up. I supply the thoughts above as basic inspiration but clearly there are questions just like the one you deliver up the place an important factor might be working in honest good faith. I don?t know if greatest practices have emerged around issues like that, but I'm sure that your job is clearly identified as a fair game. Each boys and girls really feel the impression of only a second?s pleasure, for the rest of their lives.

best deals on home decor

I think that is one of the most significant information for me. And i'm happy studying your article. But wanna observation on some normal things, The site taste is great, the articles is in reality great : D. Just right activity, cheers

ergonomic chairs

Wow, incredible blog format! How long have you ever been blogging for? you made blogging glance easy. The whole look of your site is magnificent, as well as the content!

Mold Page

Write more, thats all I have to say. Literally, it seems as though you relied on the video to make your point. You obviously know what youre talking about, why waste your intelligence on just posting videos to your weblog when you could be giving us something informative to read?

BestGolfRangeFinderReviews.org

Pretty section of content. I just stumbled upon your blog and in accession capital to assert that I acquire actually enjoyed account your blog posts. Anyway I will be subscribing to your augment and even I achievement you access consistently quickly.

offshore oil drilling jobs

Hi there! This post could not be written any better! Reading this post reminds me of my previous room mate! He always kept chatting about this. I will forward this post to him. Pretty sure he will have a good read. Many thanks for sharing!

Car Auctions Guide

Howdy just wanted to give you a quick heads up. The text in your content seem to be running off the screen in Chrome. I'm not sure if this is a format issue or something to do with browser compatibility but I figured I'd post to let you know. The style and design look great though! Hope you get the problem solved soon. Thanks

retina wallpapers

Nice blog! Is your theme custom made or did you download it from somewhere? A theme like yours with a few simple adjustements would really make my blog shine. Please let me know where you got your design. Bless you

showing on cam

Definitely believe that which you said. Your favorite reason appeared to be on the internet the easiest thing to be aware of. I say to you, I definitely get irked while people consider worries that they just don't know about. You managed to hit the nail upon the top as well as defined out the whole thing without having side-effects , people can take a signal. Will likely be back to get more. Thanks

Get Rid Of Pimples

Howdy! This post could not be written any better! Reading this post reminds me of my previous room mate! He always kept chatting about this. I will forward this write-up to him. Fairly certain he will have a good read. Thank you for sharing!

David Foster Wallace

When I originally commented I clicked the "Notify me when new comments are added" checkbox and now each time a comment is added I get three e-mails with the same comment. Is there any way you can remove people from that service? Cheers!

Love Quotes

I like the valuable info you provide in your articles. I will bookmark your blog and check again here regularly. I am quite certain I will learn many new stuff right here! Best of luck for the next!

Droid Razr

Good day! This is kind of off topic but I need some guidance from an established blog. Is it hard to set up your own blog? I'm not very techincal but I can figure things out pretty fast. I'm thinking about setting up my own but I'm not sure where to start. Do you have any tips or suggestions? Cheers

zantac

Very nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I've truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!

Margeret Zaruba

Nice work. I liked the way you put this info forward with well written content and included the facts without over stating them. Well done :)

Mikel Mcvey

I did concentrate on one thing but it wasn't the goal I listed last week! Eighteen blocks were produced instead!

puls stacja

One thing I would like to say is that car insurance cancellation is a horrible experience so if you're doing the appropriate things as being a driver you will not get one. Some people do have the notice that they are officially dropped by their own insurance company they have to struggle to get further insurance from a cancellation. Low-cost auto insurance rates are frequently hard to get after a cancellation. Understanding the main reasons regarding auto insurance cancellation can help car owners prevent losing one of the most significant privileges obtainable. Thanks for the suggestions shared by your blog.

Doug Hutchison

Hey I know this is off topic but I was wondering if you knew of any widgets I could add to my blog that automatically tweet my newest twitter updates. I've been looking for a plug-in like this for quite some time and was hoping maybe you would have some experience with something like this. Please let me know if you run into anything. I truly enjoy reading your blog and I look forward to your new updates.

Doncaster baby photographer

An impressive share, I just given this onto a colleague who was doing a bit of evaluation on this. And he in actual fact purchased me breakfast because I discovered it for him.. smile. So let me reword that: Thnx for the treat! But yeah Thnkx for spending the time to debate this, I feel strongly about it and love studying extra on this topic. If doable, as you turn into experience, would you thoughts updating your weblog with more details? It is highly helpful for me. Huge thumb up for this blog post!

Insured Blog

I discovered your weblog web site on google and check just a few of your early posts. Continue to keep up the excellent operate. I just further up your RSS feed to my MSN News Reader. Searching for ahead to studying more from you afterward!?

phillips hand mixer

Hi there just wanted to give you a brief heads up and let you know a few of the pictures aren't loading correctly. I'm not sure why but I think its a linking issue. I've tried it in two different browsers and both show the same results.

Pool Supplies

Hey there! Do you use Twitter? I'd like to follow you if that would be ok. I'm definitely enjoying your blog and look forward to new updates.

Baby Gifts

Very informative post! There is a lot of information here that can help any business get started with a successful social networking campaign!

undercounter toaster oven

Please let me know if you're looking for a author for your blog. You have some really great articles and I think I would be a good asset. If you ever want to take some of the load off, I'd love to write some content for your blog in exchange for a link back to mine. Please shoot me an email if interested. Thank you!

red prom dresses

Hi! I know this is kinda off topic but I was wondering if
you knew where I could get a captcha plugin for my comment form?
I'm using the same blog platform as yours and I'm having difficulty finding one? Thanks a lot!

dresses plus size

It's perfect time to make a few plans for the long run and it is time to be happy. I have read this submit and if I may I want to suggest you some attention-grabbing things or advice. Maybe you can write subsequent articles relating to this article. I wish to read even more things about it!

Granlund77@ymail.com

Hi are using Wordpress for your site platform? I'm new to the blog world but I'm trying to get started and create my own. Do you require any coding expertise to make your own blog? Any help would be really appreciated!

cuisinart rice cookers

It's a pity you don't have a donate button! I'd most certainly donate to this brilliant blog! I suppose for now i'll settle for bookmarking and adding your RSS feed to my Google account. I look forward to fresh updates and will talk about this site with my Facebook group. Chat soon!

free dating

My partner and I stumbled over here different page and thought I might as well check things out.
I like what I see so now i'm following you. Look forward to looking into your web page again.