Heippis beibies... Ihan ensiks on sanottava ettei me siskon kanssa suunniteltu ollenkaan vaatteita tonne iltamenoon. Ei siis ollut mitenkään tarkoitus mätsätä. Eikä suunniteltu istuvamme noin sievästi jalat ristissä ja ylöspäin hymyillen kuvaa varten, toi on niin hauska :D Ehkä me sit ollaan vähän samiksia. Vähän niinku samaa sukua :)

Viikonloppu on ollut kiva kuten kuvistakin toivottavasti huomaa. En kuitenkaan osaa nyt just sanoa paljon muuta. Olo on hassun iloinen, pikkasen haikea, innostunut ja positiivinen, hiljaisen mietteliäs. Hämmentävä mixi. Kuten Suomessa usein. Täällä muistaa usein miksi lapsena kiinostui taiteesta ja maalaamisesta. Inspiroituu. Ihan pelkästä taivaasta. Tai tehtaan savupiipusta. Täällä muistaa miksi nuorena halusi ohjata jumppia ja hyppiä innoissaan. Muistaa jumppasalin tuoksun ja kaikki isommat tytöt. Muistaa mistä kaikki jutut ovat lähteneet liikkeelle ja saaneet alkunsa ja mistä se oikea ilo kumpuaa. Mikä on oikeaa elämää. Varmasti yksi syy siihen, miksi moni palaa kotiseudulleen. Joskus.

Kamalan vaikea puntaroida tulevaisuutta ja menneisyyttä.

Mut en tosiaan osaa sanoa just nyt oikein mitään. Joten sanon toiste :) Kaunista alkuviikkoa!

Kommentit (33)

Minny

Jaan sun tunteet ja pohdinnat. Itse olen asunut nyt muutaman vuoden ulkomailla ja tuntuu, että voisin tänne jäädä ja olen kotiutunut hyvin -mutta mies kaipaa Suomeen ja tuntuu, että itsekin pitäisi olla siellä huolehtimassa omista vanhemmista. Meillä on parisuhteessa pohdintavaihe, kun pitäisi piakkoin tehdä jonkinlainen kompromissi tulevaisuudesta ja asuinpaikasta. Sanotaan näin, että jos välittäisi lähimmäisistään vähemmän, niin olisi vähemmän ongelmia päätösten tekemisessä, mutta kun sydän käskee palata kotiin vaikka toisaalta haluaisi kovin jäädä.

Liina

Samaa olen minäkin kirjoituksistasi miettinyt, että jotain ajatuksia Suomeen palaamisesta ehkä on ilmassa..tai sitten jotain muuta. Tai sitten ei :)

Itsekin tiedän tuon tunteen paremmin kuin hyvin. Pari vuotta asuin toisessa maassa, mutta sitten paluu Suomeen alkoi tuntua aina vaan paremmalta ajatukselta. Mies jäi sinne toiseen maahan (ihan suomalainen on hänkin), mutta suhde jatkuu. On hassua, miten nyt tuntuu siltä, kun menisi toiseen kotiin, kun menee miestä tapaamaan. Eli sydän on puoliksi vielä siellä, vaikka Suomessa asumista ei tällä hetkellä voita mikään! Täällä on työ, harrastukset, rakas perhe..
Mutta kaksijakoiset fiilikset jäi, vaikka paikka vaihtui.

Tsemppiä Johanna!

Mari

Hei, olen jonkin aikaa taustalla lukenut blogiasi ja huomannut saman mitä täällä muutkin kommentoi. Jotenkin vaikutat mietteliäältä, kaipuu Suomeen paistaa läpi, toisaalta olet pohdiskeleva, onko avioliitossa kenties jotain meneillään... Asiahan ei tietenkään ulkopuolisille kuulu. Mutta mitä tahansa se sitten onkin niin toivottavasti pääset siitä itsesi kanssa selvyyteen. Itse tahattomasti lapsettomana kohta kolmekymppisenä sitä vain miettii, että koti on siellä missä oma sydän ja perhe on. Ja se on sitä oikeaa elämää! Samaa mieltä kuin monet muut täällä, joskus muistot tekee tepposet ja aika kultaa muistot. Ehkä kotona ei olekaan sellaista kuin muisti... isoja päätöksiä ja ajatuksia, mutta mitä se sitten onkin niin kaikkea hyvää Sinulle ja perheellesi!

Aino

Olipas jollakin tavalla kaunista, mutta haikeaa. Puit sanoiksi mun olon. Ehkä johtuu siitä, että itse, näin opintojen loppusuoralla, olen alkanut ikävöidä kotiseudulle. Se on hämmentävää, koska vielä puoli vuotta sitten en voinut kuvitellakaan lähteväni pääkaupungista pois. Hämmentäviä tunteita olen siis joutnut kohtaamaan ja käsittelemään.

Lisäksi haikeus mennyttä kesää ja lomaa kohtaan ovat tuoneet tunteet pintaan viime päivinä, etenkin tänä maanantai-aamuna, kun pitäisi lähteä töihin tuossa sateessa. Miksi on niin vaikea luopua jostain? Vaikka pitäisi luopua vanhasta uutta saadakseen ja kokeakseen...

Joskus pienetkin asiat tuntuvat suurilta ja painavat mieltä. Ehkä tänään töiden jälkeen on jo paljon positiivisempi vire ilmassa!

Iloa teidän Suomi-lomaan! :)

-Aino

neppari

Varmasti vaikeaa,jos ikävä kotimaahan painaa:(Itse en ikinä haluaisi asua ulkomailla.Rakastan Suomea.Suomen kauneutta,turvallisutta ja puhtautta.Olin juuri Hangossa merellä ja itku meinasi päästä,niin kaunis on Suomen luonto.Kalliot,meri,raikkaus,lokit.Olen tavattoman ylpeä,että olen Suomalainen!Ulkomailla on kiva viihtyä pidempään,mutta pois en muuttaisi.Hankala tilanne olisi jos rakkaus löytyisi ulkomailta.Näinollen olenkin nainut suomalaisen:)Tsemppiä sinulle!

Anne

Olen lukenut blogiasi siitä asti kun odotit Ainoa. Oln alusta asti ajatellut että olet sellainen ihminen joka ikävöi Suomea ja muuttaisi takaisin.
Itse olen päinvastoin! Olen jo lähes lapsena halunnut jonnekin hyvin kauas ja annoin sittemmin jopa lapsilleni nimet joilla pärjäävät sitten joskus ulkomailla. Olivat 6/9v kun muutimme "lopulta" pois Suomesta.
Itse en ole kaivannut takaisin ja pisin aika jolloin en kerran-vuodessa käynyt Suomessa oli 5 vuotta! Mieheni joka kaipasi aiemmin Suomeen on käynyt siellä lähes joka vuosi. Hän kaipasi paljonkin takaisin ja siksi avioliittomme oli välillä aika myrskyisää juuri sen asian takia kun toinen halusi paluu muuttoa ja toinen ei missään tapauksessa! Olen asunut yli 21 vuotta pois Suomesta.
Halusin kertoa tämän erilaisen tarinan ja ymmärrän oikein hyvin niitä joilla on koti ikävä, minä vaan tunnen kodikseni oloni siellä jossain missä nyt asun ja olen aina ollut ei-minkään-maan-kansalainen.
-Anne

Linda

Voi että, niin kovin tuttua! Ulkomailla kohta 7v asuneena voin sanoa, että koti-ikävä ei ole yhtään laantunut, ehkä vaan vähän muuttanut muotoaan. Joka ikinen kerta Suomesta lähtiessä nieleskelen kyyneleitä ja sydäntä puristaa. Pari päivää kotona oltua alkaa taas tottua tavalliseen ulkomaan arkeen - lapset 5v, 3v ja 4 kk, onneksi pitävät niin kiireisenä, ettei ehdi kauaa murehtia.

Minä toivon ja rukoilen, että meille tulisi mahdollisuus muuttaa Suomeen joskus lähitulevaisuudessa. Jos ei, tulee Suomi jäämään heille vieraaksi ja suomen kieli, jota he nyt puhuvat ihan ok, heikkenee koko ajan täällä ulkomailla ollessa. Se minua vähän surettaa.

Usein mietin, että miksei sitä voisi vain sopeutua ja kotiutua täysin ja olla tyytyväinen tässä toisessa maassa (Britannia). Mutta joka kerta Suomessa käydessäni, muistan syyt, joiden takia niin kovasti haluaisin palata: perhe, ystävät, luonto, neljä vuodenaikaa, tila, puhtaus, turvallisuus, koulut, "oikea elämä" niin kuin sanoit. Aika näyttää mitä tapahtuu.

Ihan itku tuli mulle kun luin sun postausta ja muiden kommentteja. Jotenkin helpottavaa, että meitä on monia, jotka kokevat ja tuntevat samoin tässä asiassa. Tsemppiä meille kaikille :)!

Omena

Hei

Samaa olen pohdiskellut ja ollut jopa hiukan huolissani, mitä on tapahtunut. Olet ollut aavistuksen väsyneemmän oloinen viime aikoina, ja samoin kuin muut on pakko veikata että jotain mitä et voi ( ihan oikein) blogissa kertoa suoraan on sattunut. Tai se jokin on jo jonkin aikaa hiertänyt sinua ja nyt noussut syystä tai toisesta pinnalle.

Halusin sanoa sinulle jotakin. Lukijasi kestävät kyllä haikeampia ja vaikeampiakin tunteita, ei niitä tarvitse peitellä. Uskon että ne jotka tätä seuraavat palavat halusta tietää mitä on tapahtumassa, mutta itse en halua urkkia, vaan rohkaista sinua tekemään jonkin ratkaisun. Tee se vaikka väliaikaisesti ja muuta Suomeen puoleksi vuodeksi. Voitte silti sukkuloida miehesi kotimaan ja omasi väliä. Ei ole koskaan itsekästä kuunnella omaa sisintään ja miehesi, jos rakastaa sinua, taipuu päätökseesi. Helppoa se ei tule olemaan.

On ihmisiä jotka lähtevät ulkomaille töisen vuoksi vuodeksi ja sanovat tulevansa takaisin ja vierähtääkin kymmenen. On niitä jotka kokeilevat pitkäaikaista asumista, tekevät ison remontin ja sitten huomaavat että haluavat palata. Se ei ole mikään ihme - vasta kun kokeilet näet mikä teille sopii. Munusta olet voimakas nainen ja pystyt siihen kyllä. Tsemppiä mitä päätätkin!

Rosanna

Kaikilla on varmaan jotain paikkaa, lapsuudenkotia, kaupunkia tai vanhaa kotimaata kohtaan juuri tuollainen kuvailemasi jollain tapaa haikean nostalginen olo...

Tästä blogista muuten paistaa hyvin läpi tuo taiteellisuutesi: ihanissa valokuvissa, teksteissä ja muutenkin jotenkin sun tyylistä. :)

Satu

Kiitos ihanasta blogistasi Johanna! Itse aina pikkuisen kateellisena luen tarinoita muihin maihin muuttaneista: siellä ne toiset vaan valloittaa maailmaa, hankki kielitaitoa ja kasvattaa kansainvälisiä lapsia. Itse kun olen päätynyt asumaan Helsinkiin, muutaman kilometrin säteellä on oma lapsuuden koti, mummut, veljet ja serkut. Tämä kirjoitus avasi silmiä; tässäkin on puolensa :)

Heinis

Kotiseudulle palaaminen nostaa kyllä aina mieleen ja pintaan tunteita. Sama itsellä, vaikkakin itselläni kotiseudulle palaaminen merkitsee ainoastaan 500 kilometriä Suomen sisällä. Silti.
Itse asiassa vasta nyt, kun Itä-Suomesta muuttamisesta on kulunut seitsemän vuotta, kaipuu on lakannut, tai sanotaan - ainakin väljähtynyt. Tänä kesänä en tuntenut vastustamatonta tarvetta päästä sinne.
Aurinkoista loppuviikkoa! :-) <3

Veera

Mä niin tunnistan noi sekavat tunnelmat! Itse olen asunut Tukholmassa koko aikuisikäni ja aina sama fiilis kun on Helsingissä käymässä. Ei tartte kuin pari päivää olla siellä niin on kuin kala vedessä ja alkaa ajatella että tänne voisin jäädä, varsinkin jos on ilman miestä/lapsia käymässä. Sitten "muistaa" että ai niin, Tukholmassa odottaa oma perhe ja se toinen elämä...

Kerran juttelin tästä mun toisen suomalaisen täällä asuvan ystävän kanssa ja todettiin että melkein aina viimeistään lentokoneessa paluumatkalla vierähtää kyynel jos toinenkin. Ja mun mies on aina ihan neuvoton kun tuun Suomesta koska oon mieli maassa - vaikka on ollut tosi hauska matka :)

Toisaalta on ihanaa ja luksusta että on kaksi rakasta kotipaikkaa, toisaalta se aiheuttaa todella usein ristiriitaisia tunteita ja vähän sellaista oman itsen hakua, tai itselleni ainakin. Joten tuttuja tunteita! Yleensä ne apeat fiilikset kuitenkin menee ohi aika pian kun on tullut takaisin kotiin ja päässyt arkirutiineihin "käsiksi" - heräten taas eloon sitten seuraavalla matkalla :)

Mama D

Hienoja kuvia ja aatoksia. Mulla on takana jo 9 vuotta ulkomailla asumista. Nain se on, etta koti on aina koti ja se on Suomessa. Jos ei tietyn valiajoin paase kotiin, niin olo alkaa olla jotenkin kauhean nuupahtanut. Olo on aina kauhean haikea kun pitaa lahtea takaisin Englantiin, vaikka sekin on tietenkin myos koti. Englannin kotiin patee sanonta "home is where the heart is". Mutta mun juuret on hyvin tiiviisti Suomen maassa.

-A-

Seuraan muutamia blogeja säännöllisesti,mutta Kalastajan vaimon luen viimeisenä,koska se on ihanin <3 Itse asun kylläkin Suomessa,mutta työni ja välimatkan takia en pysty käydä kotinurkilla kuin 5-6 kertaa vuodessa(päiväseltään)joskus iskee niin ikävä että haluaisi palata kotiseudulle mutta se pikainenkin käynti sielä on aina kuin juhlapäivä niin olen tuuminutkin että olisiko se enää niin "juhlavaa jos sielä asuisi jälleen tai ainakin ajan kanssa siitäkin tulisi arkista :)

Miuku

Tulipas haikea fiilis tuota lukiessa, toivottavasti asiat ovat kuitenkin hyvin :)
Aivan ihanat muuten nuo siskosi kengät ja sinun paita!

miukus.blogspot.com

Aava

Johanna :)

Kaipuusi Suomeen tuntuu kovalta ja ehkä Suomessa asumista pitäisi kokeilla ettei myöhemmin tarvitse miettiä "mitä jos silloin nuorena olisimme lähteneetkin Suomeen..."

Olen itsekin asunut ulkomailla, mutta minulla ei silloin vielä ollut lapsia, joten tilanteeni oli hyvin erilainen. Toisaalta monilla saattaa olla, asuipa missä tahansa, vanhemmat kuolleet, suku hyvin pieni tai vieraampi. Olisiko silloin vapaampi?

Itse olen koko elämäni kaipaillut maailmalle, ja oikeastaan kotini on aina ollut siellä missä osa rakkaimmistani on. En kuitenkaan saa heitä kaikkia samaan aikaan yhteen paikkaan.
Lapset kasvavat ja voivat myös matkustaa maailman ääriin, kauas, tai heistä voi joutua luopumaan tässä elämässä kokonaan, kuten myös puolisosta, vanhemmista tai sisaruksista.

Elämään voi mahtua paljon surua ja samaan aikaan iloa, ikävän kyyneliä ja läheisyyden onnea. Oikeastaan elämä on tässä ja nyt, ja rakkaimpani, vaikkeivat ehkä käteni ulottuvilla, niin sydämessäni ja ajatuksissani aina <3

Heidi

Niin tuttuja tunteita! Ja kun kyseessä on vielä kaksi eri maata, niin kuin meillä ulkosuomalaisilla, se ei tee asiasta yhtään helpompaa. Ja lapset...jotenkin toivoisin, että omani saisivat edes joitakin näistä samoista tunteista Suomea kohtaan myös itselleen, mutta enpä tiedä...he ovat kuitenkin kahden maan kansalaisia ja Suomi on heille ikävä kyllä se vieraampi maa. Suomen loman jälkeen on kiva tulla tänne kotiin, toisaalta taas kamalan vaikea jättää oma perhe...eikä asia varmasti helpotu, kun omat vanhemmat vanhenee. Vaikeeta!

Varpuska

Hei,

juuri tuosta syystä en perustanut perhettä ulkomaille, vaikka tilaisuus oli...punnitsin sitä, valitako lapsille kaksikielisyys/monikulttuurisuus vai omat juuret/vahva yhteys sukulaisiin, esim. isovanhempiin. Kallistuin siis jälkimmäiseen. Mutta minulla ei siis ole ulkomaista miestä, eli tilanne on tietysti yksinkertaisempi. Enkä todellakaan arvostele vaikkapa sinun ratkaisuasi, mutta ymmärrän haasteesi. Onneksi sentään asutte lähellä ettekä jossain aavan meren tuolla puolen :).

Sophia

Minullekin iski hetkeksi halu palata kotiseudulle opinnoista valmistumisen jälkeen, mutta ei se sitten ollutkaan sitä mitä ajatteli - ei ollenkaan, vaan ihan päinvastoin. Vajaat kolme vuotta sitä jaksoin työn vuoksi, mutta koko ajan kaipasin muualle, ja nyt olen päässyt pois. Toisaalta on ihan tuplaonnea päästä lähtemään kahdesti sieltä, mikä ehkä on ollut fyysisesti koti suurimman osan elinvuosista, mutta henkisesti jotain ihan muuta.

Ymmärrän kyllä toisaalta, että toisille se kotiseutu on palaamisen arvoinen paikka: omallanikin on halvempi asua kuin esimerkiksi Etelä-Suomen isoissa keskuksissa, monilla lapsiperheillä isovanhemmat ja hoitoapua lähellä, ja elämä on jotenkin helpompaa ja tutumpaa. Minulle se ei sopinut, ja negatiiviset puolet olivat voimakkaampia kuin edut. Nyt toisella kerralla tiedän lähteneeni pysyvästi pois, eikä paluuta ole. Joten kannattaa puntaroida tarkkaan, onko kyse vain lapsuus- ja nuoruusnostalgiasta vai todellisesta halusta palata kotiin.

anna

Olen jo monta kertaa miettinyt, painaako sinua jokin. Et kirjoita siitä suoraan, mutta jotenkin pidemmän aikaan kirjoituksista on paistanut läpi haikeus, kaiho, surukin ehkä? Olen miettinyt, että odotatko lasta tai saanut keskenmenon, mietitkö uutta uraa tai onko avioliitto myrskyissä.

En tietenkään oleta, että kerrot asiasta täällä. Mutta miten ikinä elämä onkaan tällä hetkellä, iloa, uskoa ja voimia siihen. Jossain vaiheessa varmasti kuviin alkaa tulla taas lisää hymyjäsi.

Kiitos ihastuttavasta blogistasi.

Sara

Voi miten kivoja kuvia ja mainio toi kuva teistä siskoista.

Luulen tietäväni tuo tunnemyrskyn. Asuin ensin pois Suomesta monta vuotta enkä kyllä haikaillut takaisin. Mutta sitten kun muutimmekin tänne mieheni kanssa ja perutimme oman perheen, onkin aivan ihanaa olla täälä omilla juurillaan. Todenäköisesti muutamme täältä parin vuoden sisällä miehen kotimaahan ja se kyllä jo nyt pistää mietteliääksi, vaikka tarkoittaa samalla monen unelman täyttymistä. Kahden maan parisuhteissa/perheissä ei kyllä valitettavasti koskaan voita. Aina on ikävä puolin tai toisin :/

Toinen Johanna

Joku toinen jo ehtikin mainita sen, mika itselleni tuli mieleen - jotenkin valilla on blogiasi lukiessa tullut mieleen, etta rakkautesi Suomea, kotiasi, kohtaan paistaa kirjoituksistasi lapi niin kirkkaasti, etta niinkohan olet sinne pian palaamassa. Mikas siina - tarkeinta on etta tunnet sydamessasi olevasi kotona.

Sattumalta mina taas olen kotiutunut vuonon rannalle niin kovin, etta tulee koti-ikava (okei, pari kertaa on tullut ihan itkukin) jopa parin paivan Ruotsin-reissulla. Suomessa asuessani kaipasin aina vaan pois, pois, pois... Se ei ollut minun kotini kuin paperilla. Eika sinne ole kertaakaan ollut kaipuuta, edes ohikiitavan hetken verran.

Mihinka ratkaisuun ikina paadytkin, tarkeinta on etta olet itse onnellinen. :) Asiat, olivatpa miten isoja kaytannon jarjestelyja, kylla aina jarjestyvat parhain pain.

Rilla

Sun blogi on vaan niin ihana ja tykkään sun tyylistä ja kaikesta tässä blogissa<3 =))

Hesalainen

Itse palasin just takaisin Suomeen 12 vuoden jälkeen.
Enkä kadu, Suomi on (vielä ainakin) puhdas ja turvallinen maa asua. Sitä ei voinut sanoa viimeisestä maasta josta muutin pois.

Aluksi ratkaisu tuntui todella vaikelta,mutta onneksi ihmisluonto asettuu ajan kanssa, ja nyt en muuttaisi enää pois Suomesta.

Vaikka ystäviä ei vielä pahemmin ole, eli aloitan niinkuin alusta täällä ;).

merja

heips.. täytyy vaan sanoo et itekin oon viime aikoina miettinyt kun luen blogiasi, et aivan kun joku ois muuttunut..ei välttämättä mitään kauheita asioita, vaan yleensäkin.. mut ehkä me vaan kuvitellaan,ja asiat kun ei ulkopuolisille kuulu..hyvää alkavaa syksyä!!

Heinis

Niin ja tuli mieleen, että pystyisikö Asgeir toteuttamaan täysipainoisesti uraansa Suomessa? Eli pystyisittekö oikeastaan edes pohtimaan asumista Suomessa?

J / World by J

Ihana fiilis kuvissa! Tunnistan niin noi fiilikset, ajalta kun asuin Ruotsissa. Aina lähtiessä oli haikeus ja ikävä <3

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram