Kuvia voi klikata isommiksi
Hyvät naiset, ompelutaitoiset. Ja nekin, joilla ompelukone pysyy edes jotenkin käsissä. 
Tässä on kesän simppelein monikäyttömekko, jonka voi sitoa päälleen lukemattomin eri tavoin. Ostin omani viime elokuun reissulla Krotiasta ja ainostaan kaduttaa se, etten ostanut toistakin. Pidin mekkoani reissun jokaisena päivänä ja valehtelematta olisin pärjännyt koko lomamatkan ihan vaan yhdessä mekossa.
Raskaana tai ei raskaana.
Jos tänä kesänäkin olisi pakko valita vain yksi mekko, en epäröisi hetkeäkään.
Tyylikäs, tyttömäinen.
Etninen, kaunis.
Rento, kuninkaallinen.
Tarvitset kahta eri kangasta. Tarvitset myös noin 3 metriä pitkän kangaskaitaleen nauhaksi, johon tulee keskelle kolme reikää (näitä on hyvä käyttää hyödyksi sidonnoissa). 
Mun mekkoni materiaali on 20% polyesteria ja 80% silkkiä. Kankaan keveyteen kannattaa siis panostaa.
Voihan itku kun ei muistu ollenkaan kaikkia kivoja sidontoja mieleen. Mekon mukana tuli ihan ohjevihkokin, mutta jätin sen hotellihuoneeseen ajatellen, että helpostihian näitä sidontoja keksii...
Ja niin kyllä keksiikin!
***

Edit: Kankaiden mitat näkyy alla, klikkaile taas isommaksi:
Kiitos kyselyistä, niiden innoittamina aloin tutkailla mekon tarkkoja ominaisuuksia ja kankaan todellinen mallihan onkin alareunoistaan pyöristetty suorakaide

Saako selvää? ;) Mun mekossa on kokolappu 36, mutta tää on niin reilu, että yksi vauvamaha mahtui hyvin. Suuremmille mitoille lisäisin kyllä muutamia senttejä varmuuden vuoksi.
Molemmat mekkokankaat ommellaan nauhan sisään.
Nauha on noin 3cm leveä (kaksinkerroin) ja reiät sijaitsevat 30cm välein, keskimmäinen ihan työn keskellä.
Kankaiden reunat on viimeistelty huomaamattomilla taitoksilla.
Muuta kysyttävää?
Toivottavasti auttoi!
Ps. Coming up next: ne reisilihasjumpat! Sees!

Kommentit (100)

Vierailija

Vau! Juuri olen miettinyt omien monitoimivaatteiden tekoa, ja tämä malli on kyllä yksi helpoimman näköisistä! Muutenkin tuntuu että noi monikäyttömekot on niin ihania, mutta niitä ei kyllä saa mistään. Ei kai auta kuin tarttua koneeseen ja katsoa mitä tuleman pitää :) Kiitos postauksesta!

Marja

Oi mä muistan kuinka ihailin tätä jo aiemmassa blogissa niissä matkakuvissa... tuo on NIIN kaunis! Menin ihan sanattomaksi kun vaan tuijotin noita kuvia... :)

Ja miten voikin olla ihan erinäköinen erilailla sidottuna! Pitäisköhän lähteä kangaskaupoille ja pyytää anoppia ompelemaan tuollainen... tosin noita sidontoja en osaisi ollenkaan :)

leenita

Ihan mielettömän upea mekko ja nuo kaikki eri sidontatyylit... WOW! Taisin juuri löytää must-have -mekon tälle kesälle. Nyt vaan kangaskauppaan ja vanhempien ompelukonetta lainaamaan. :)

Rosa

Ihana! Täytyykin mennä kangaskauppaan penkomaan (ostan mieluusti niitä kilohintakankaita, edullisia ja ihan näppäriä ja kauniita) :)

tyttism

Mäkin tilaan tällaisen mummilta! Muutama lisäkysymys tuli mieleen:

- suureneekohan noi mitat ihan samassa suhteessa, kun kokoa suurentaa? Eli mittasuhteet pysyy samana?
- millaisin välein ne reiät siinä nauhassa on? onko ne normaalin napinläven tyyppisiä vai isompia? Nauha on varmaan kaksinkerroin siten, että mekkokankaat ovat taitoksen välissä vain vähän? Ompa vaikea selittää, tarkoitan siis sitä, että onko niiden reikien kohdalla nauhan välissä myös mekkokankaita?
- jos kuitenkin laittaisit muutaman sidontavinkin, sellaisia step-by-step, 1-2-3-ohjeita, mun hahmotuskyky on pelkistä valokuvista vähän huono...

Nää käsityövinkit on niin ihania, tein äitille jouluksi sun ohjeella toimistoponchon, se on tykännyt kovasti.

Aurinkoisia päiviä!

Mannukka

Waude, siinäpä muuntautumiskykyinen kangaspala! Uskomatonta, miten erinäköisiä asuja samasta saa aikaiseksi.. joka tilanteeseen!

Linda

Voiko luovempaa kangaskappaletta ollakkaan? Yli-ihana. Kuten muutkin, taitaa olla että minäkin poikkean vielä kangaskauppaan..

Kiitos loistavasta postauksesta ja mukavaa sunnuntaita!

Hipsu

Ihan mieletön mekko!
Mahtava postausaihe :).
Tuollaisen tekisi kyllä melko helposti itse, mutta nuo kolme reikää. Kiinnostaa että millaisilla etäisyyksillä noi reiät on ja millä kohtaa reunasta on ensimmäinen?
Entä miten leveä tuo solmimisnauha on?
Periaatteessa jos kangas on valmiiksi 130 cm leveää tai leveämpää, ei tarvita kuin metri kahta eriväristä kangasta :), eli ei se kovin kalliiksikaan tule :).

Josefina

Loistavaa, kiitos! Olenkin tässä hieman tuskaillut kesän juhlia, kun maha pikkuhiljaa (eikä ihan niin hiljaa...), että mitä ihmettä sitä pukis päälle. Nyt vain kaupoille!

Muutama kysymys multakin...

1. Riittääkö leveys kunnon mahaankin, vaiko pitäiskö olla leveämpää?

2. Mikä on nauhakaistaleen leveys?

ps. edelleen päivittäin lueskelen, vaikken juurikaan kommentoi

Rilla

Vau, ihana! Enpä olisi arvannut, että taipuu noin moneksi. Täytyy etsiä rantakassin kaveriksi sopivat kankaat ja surauttaa tuollainen kasaan. Loistovinkki, kiitos :)

Noora

Oi ihana! Minäki kaipaisin kyllä vaikka tarkempia kuvia tuosta, että miten on ommeltu tuo nauha jne.. :) Jos voisit tarkempia kuvia laittaa tuosta saumaosasta :) Ja tosiaan, millä väleillä nuo reiät on + minkä levyinen tuo nauha on? :)

Terhi

UPEA!! Ja uskomattoman monta sidontavaihtoehtoa - ei kyllä noissa kuvissa uskoisi samaksi mekoksi. Olen niin toivoton käsitöissä, ettei multa valitettavasti onnistuisi moisen tekeminen :(

iisa

WAU!! ihan uskomatonta miten monta eri mekkoa yhdestä mekosta saa!!ja jopa ilman niitä hotelliin jääneitä sidontaohjeita... pakko on itsekin lähteä etsimään kangaspaloja! Ja kiva olis jos voisit muutaman simppelin sidontatavan tänne raapustaa..

terkuin sateen ropinasta

iisa

siina*k

Makee mekko!

Katsoin vain tuota kuvaa, että kappaleet eivät taida kuitenkaan olla ihan pelkkiä suorakaiteita vaan ne on lievästi molemmista päistään muotoiltuja?

Ja hei, viititkö laittaa mulle s-postia, olisi yksi kysymys :) Mun osoite löytyy blogini sivubannerista :)

amma

Moi!

Olen lueskellut blogiasi jo jonkun aikaa, mutten ole tullut kommentoineeksi. Mutta nyt kyllä minunkin suht korkea kommenttikynnyt ylittyi roimasti:) Aivan huippuvinkki, kiitos! Katselin jo kansgaspalakassista kankaat valmiiksi, mutta jos viitsit tosiaan vähän tarkempia kuvia/ohjeita tuosta nauha-hommelista päivitellä, niin otan kiitollisena vastaan. Meikäläisen ompelijankyvyillä onnistuminen on muutenkin melko arpapeliä ;)

Kiitos ihanasta blogistasi!

Hannele

Ohhoh, onpa hauska ja kätevä mekko! Kukaan ei huomaisi vaikka ois joka päivä sama mekko päällä ;)

Katja

Ihana idea! Kuten moni muukin, myös itse aion tehdä itselleni tuollaisen! Kiitos paljon vinkistä!! :D

-Katja-

minou

Siis oikeastiko noissa kuvissa on koko ajan sama vaate?!?! Ihan käsittämätön juttu siinä tapauksessa, ja myöskin älyttömän kätevän kuuloista. Munkin täytyy harkita jos lämpimät säät vielä jatkuu (vaikka oonkin täys nolla käsitöissä, mut jos vaikka äiti auttais ;)

Reisilihakset odottavalla kannalla...

Valloittava valkoinen

Oi ihanaa sulla sitten riittää vallan upeita juttuja!!! Tykkään todella! Olen joskus nuoremana ihan vain yksinkertaisella isolla suorakaiteen muotoisella kankaalla oleillut mutta tuo vaikuttaa jo oikein kunnon mekolta!Täytyypä ehkä koittaa!Siis pitäisin mielellään mutta se että saan aloitettua vaatii suurta suunnitelmaa!;)

Anu

Wilhelmiina

Oi mikä idea :)
Nyt täytyy heti kokeilla millainen luomus syntyy kätösissä ompelukoneen alla.
Mahtava idea ja itse rakastan yli kaikkea sitä helppoa pukemista :) Ja vaihtaa tyyliä lennossa ...
Kaunista aurinkoista viikkoa !

Reetta

Voi olla että anoppi pääsee ompelemaan mulle maailman parhaan kesämekon :) Haluan vaan ehkä hieman lyhemmän version.

Mekko on aivan ihana!

tintti

Ihan mahtava monitoimimekko! Tosin itsekin kaipaisin vähän parempia ohjeita tuon tekoon, koska peukalo on melkein keskellä kämmentä :D Rakastuin palavasti tuohon alimman rivin yksiolkaimiseen malliin. Ja jäi häiritsemään, että miten olet saanut rypytettyä tuon ensimmäisen rivin kolmannen mallin (vasemmalta oikealle luettuna) yläosan noin?

heidi

Upee mekko!! Jäin vain tuijottamaan lumoutuneena upeita muunnelmia. tosin olen ihan niin varma että itseni päällä mekko ei ole NOIN upea. :))

Johanna

Hei, ei se niin suorakaiteinen ollutkaan kuin putkiaivoissani oletin ;D Kiitos kyselyistä, niiden ansiosta aloin tutkiskelemaan mekkoa tarkemmin. Eli se on suorakaide, jonka alareunat on pyöristetty! Toivottavasti kuvat vastasivat muihinkin kysymyksiinne?
Ja toivottavasti kukaan ei vielä ehtinyt tekemään :S

peekoo

Aivan loistava mekon idea - yksinkertainen ja kuinka monia mahdollisuuksia erilaiseen lookkiin!! Kuvan perusteella näyttää että kaitale ei ole ihan suora vaan ainakin reunasta kaareva (leikattu siis kaarevaksi) - voisitko ottaa siitä kuvan niin että se on tasona lattialla. Tekisi mieli käydä kangaskaupan kautta ja ruveta ompeluhommiin.

Ihania kuvia muutenkin blogissasi!

kerttu

tuhannet kiitokset johanna - paras postaus koskaan! aion ehdottomasti kokeilla kesällä. mekkosi on tosi kaunis, kuten kantajansakin!

Sara

Toi on kyllä semmoinen mekko, että vaikka ei olisikaan niin ompelutaitoinen, on toi todella helppo toteuttaa. Mä itse opiskelen vaatetusalan artesaaniksi, ja toi tuntuu siis erittäin helpolta. :) Veikkaan kuitenkin, että jää tekemättä, koska mä en varmasti osaisi laittaa sitä päälleni.. öh, mitenkään? :D

Tanja

Wow mikä mekko! Uskomaton!

Jos niiden reisilihasten jälkeen saa toivoa niin masua ja keskikroppaa..;)

Kamicha

Kun näin kuvan, muistin saman tien jonkun mainostaneen blogini Google-mainoksissa vastaavaa vaatekappaletta. Onneksi panin linkin talteen, kun tuo idea vaikutti minusta aika ihanalta:
http://shylaacreations.com/

Ja upeahan tuo on! Ihana sari-silkki tuolla pohjalla.

KitKat AKA Katz

Taalla Nykissa noita mekkoja on nakynyt katukuvassa aika usein (katumarkkinoilla myytavana siis), mutta en ole viela loytanyt varia ja kuviointia josta tykkaisin. Sun on todella ihanan varinen. Tana kesana taas katumarkkinoilta etsimaan sita yhta taydellista juuri minulle tehtya...

Iida

Siis NIIN upean mahtava mekko! Mä haluun kans! :) Tuo olis aika ihana reilun viikon päästä odottavalle Nizzan-matkalle.. hmm.. hmm... Taidankin huomenna mennä kangaskauppaan! KIITOS vinkistä! Taidan samalla surauttaa anopillekin, hän kun tykkäisi tuollaisesta aivan satavarmana! :)

Sarashe

Ihan mieletön mekko, ei ikinä uskoisi äkkiä katsoen, että joka kuvassa on kyseessä sama kangaskappale, wautsi!!

Ellimelli

Tosi näppärän näköinen vaatekappale! Yksi varmistus vielä ennen kuin kaivan ompelukoneen esiin: onko pitkä solmiamisnauha ommeltu mekkokappaleisiin kiinni vain 1,3 metrin matkalta? Eli yläreunasta mekkokappaleet ovat irrallaan kummastakin reunasta 75 cm.

suklaasydän

Onpas hieno mekko, mutta mulla tuli mieleen että kuinkakohan kuuma sitä on sitten pitää, sillä joissain noissa sidonnoissa se vaikutti olevan parilla kerroksella. Harmi ettei mulla ole ompelukonetta (eikä sen puoleen ompeluaikaakaan) sillä tuota olisi kiva kokeilla :)

Johanna

Ellimelli: Kyllä! Justiinsa :) Anteeksi huonosta vastailusta kommentteihin, nyt alkaa Poirot telkkarista! :D

Kata

Upea! En osaa kutoa, mutta ompelukonetta osaan jonkun verran käyttää eli tota koitan, jos löydän kauniit kankaat. Nyt sun pitää vielä vääntää rautalangasta noi erilaiset pukemistavat! ;)

Johanna

suklaasydän: Kannattaa hankkia aika heppoista/kevyttää/ohutta/hengittävää kangasta kuten silkkiä, jottei tule kuuma. Mun mielestä tää oli ihanan vilpoisa kyllä jopa kuumalla etelänressulla :)

Lotu

IHANA mekko! Oma kroppa on sen verran hassun mallinen, että kaupoista ei mekkoja tahdo helposti löytyä, eikä äitiä kehtaa joka välissä pyytää ompelemaan vaatteita. Mutta tuollainen monikäyttöihmemekkohan olisi monta mekkoa samassa ja jopa mä osaisin ommella tuon :) Täytyy siis lähteä etsimään sopivia kankaita.

emmi

Taisit juuri luoda uuden muoti-ilmiön :) Todella kiva idea ja varmasti löytyy myös minun vaatekaapistani tänä kesänä :)

Pike

Edellisessä kommentissa veikattiin mekkoilmiöön ja ilmeiseen valloitukseen jonka loit, niin miekin uskon! Wau!

Murupeikko

Enempäsä näpsäkkä mekkoinen!! Itse tykkään pitää kietaisuhameita, niitä onkin kaiken värisiä ja mittaisia.. :) Mutta tuossa on kyllä ideaa, mitäs muuta sitä nainen enää kesällä tartteis? ;) Paitti, tänne ainakin lämpöä!!
Ihanaa viikon alkua sinulle! :)

-Sanna

Pikkasen kätevä ja muuntautumiskykyinen mekko! Täytynee hakea äiti tai anoppi mun kanssa kangaskauppaan ja painostaa sitten ompelemaan mulle mekko. Mä valitettavasti kuulun niihin, joille ajatuskin käsitöistä aiheuttaa näppyjä tai ahdistusta ;D Ihailen kyllä kaikkea käsintehtyä mutta mulla on peukku keskellä kämmentä...

Ulappa

Hei, ihania kuvia elämästä sinulla pitkin kirjoitelmiasi! Olen miettinyt, kuka ottaa kuvia sinusta? Vai käytätkö aina jotakin automaattiasetusta kamerasta...?

Esmeralda

Aivan upea mekko. Ja hienoja sidontoja. Tää lähtee huomenna kangaskauppaan! Kiitos mainiosta ideasta. :)

Uuden Kuun Emilia

Niin ihana ja kätevän oloinen. Tosin saattaisin hirttää itseni mekkoon, kun yrittäisin eri sidontoja. Partiot jäi käymättä :)

Karina

Itsekin olen ihastellut tota mekkoa Kroatian matkakuvista, mutta en osannut arvata että yksi mekko voiki olla näin monipuolinen. Selvä rahansäästö vaate :) Kaikki vaatteet pitäisi olla samanlaisia, niin olisi jotain tolkkua vaatteiden ostossa :)

Lisa

Hei, ihana mekko! Kannattaako kankaaksi valita sellainen, joka toimii myös nurin? Eli oletko käyttänyt noissa eri mekon versioissa kankaita nurinpäin? Ajattelin nimittäin käydä kesälomien alettua kangaskaupoissa ja arvoin sitä, että mahdanko löytää kangasta, jonka kuvio näyttää hyvältä myös toiselta puolelta. Kiitos hienosta vinkistä, olen täällä ihan innoissani uudesta ompeluprokkiksesta! :)

Maija

Aivan älyttömän ihana mekko! Niin monta pukemisvaihtoehtoa ja kaikki niin upeita! Kunpa vaan olisin kätevä käsistäni ja osaisin/jaksaisin tuollaisen itsellenikin värkätä..

Kaisa

On ihana, että jaat näitä vinkkejä ja ideoita blogissasi muillekin. Usein sitä näkee jonkun vain kertovan jostakin erinomaisesta ja ilahduttavasta vaatekappaleesta, mutta se, että autat muitakin saamaan itselleen samaa iloa, on aikamoista. Kiitos siitä!

Kysyisin, mistä päin Kroatiaa ostit mekkosi? Vanhempani ovat menossa kesällä Dubrovnikiin, ja mietin, saattaisikohan sieltä löytyä vastaavaa... Oliko se jonkin vaateliikkeen tai ketjun valikoimista, vaiko kenties katukojusta tai torilta...?

Kaunis, ja todella kutkuttavan luova vaate!

Johanna

Heippa kaikki ja kiitos kommenteista!

Ulappa: Suurimmaksi osaksi otan itse laukaisimella kuvat, joskus tuo mies :)

Lisa: Ei oikeastaan tarvi toimia nurinpäin, laittaa nurjat puolet vastakkain! Tosin tota pidempää kangasta näkyy vähän alta, että sen kannattaa olla edustuskelpoinen molemminpäin :)

Kaisa: Hmm, missäs me oltiin.. :) Sellaisessa pienessä rantakylässä nimeltään Podgora myytiin näitä ihan omassa pikku putiikissaan. Luulisi, että myös Duprovnikista löytyy!

Jenny

Rakastuin tuohon sun mekkoon. Mun ihanalle päärynävartalolle on todella vaikeaa löytää mekkoja, sen takia tuollaisen värkkääminen olis aivat mahtava idea! Saisikohan sulta sellaisen oppaan kuinka sitoa tuota mekko eri malleiksi? ;)

kristiina

Nyt on ommeltu tämä ihastuttava mekko!
Olisin tosi kiitollinen step-by-step -solmintaohjeista! Tuntuu, että kangasta on aivan loputtomiin :)

Kiitos tosi kivasta ohjeesta!

finkinja

Pienen blogitaon jälkeen aloin selaamaan uusia blogeja ja löysin takaisin sinun blogille. Ja kiva kun löysin ... kivoja juttuja ja ihania kuvia:)
Tuosta mekosta, mistä ostit sen täällä Kroatiassa? En ole itse nähnyt missään!!! Nyt alankin penkomaan kaikkia kauppoja ja kojuja tuollaisen löytääkseni;)

Mukavaa alkukesää ja terkut Kroatiasta:)

Kerttu

Mittaisitko vielä tuon solmiamisnauhan reiän pituuden?

Kiitos, että jaoit ohjeen meillekin :).

Laurenzia

No tulipas väsättyä ohjeenmukaan. Näin tumpelo-ompelijalta meni 2-3h

Semmoisen huomion seuraavaan kappaleeseen, jonka teen hiukan kevyemmistä kankaista (löytyi niin ihana väri että ostin liian paksua kangasta) että 260cm pitkä on minun pituiselleni, mutta paksuhkolle henkilölle hiukan liian pitkä, ne irtopäät kankaista melkein osuvat maahan tietyissä sidonnoissa.

MUTTA SUURKIITOS VINKISTÄ!!!

Viviks

Heips!

Minulla olisi yksi kysymys tätä mekkoa koskien:

Onko kankaat siis ommeltu nurjat puolet vastakkain? En oikein hahmota noista kuvista, etenkään, kun en hahmota miten sidonnat tehdään. Mutta kankaat on jo ja odottavat vain leikkaamista ja ompelua. :D

Kiitos ihanasta postauksesta!

Laurenzia

Nyt toinen versio kevyemmistä kankaista. pituutta 230 pidemmässä mutta nauha yli 3m. Juuri niin ihanan kevyt kuin Johanna kertoo.

Alempi kangas on nurja alaspäin, ylempi on silkki joka toimii kumminkin päin, se on tärkeää, näköjään.

Ja nyt katsoin kellosta että aika tasan meni se 2h ja siinä samalla teki vielä hartiahuivin jämäpaloista eli TOSI helppoa

Marika

Ihan mahtavan näköinen ja monipuolinen mekko! Pitäisi tuollainen itsekin tehdä, mutta tuskin tänä kesänä enää silkissä tarkenen.

Osaatko sano yhtään suhdetta mekon leveyden (tai siis sen kohdan leveyden, johon nauha kiinnitetään) ja rinnanympärystän suhteen? Entä pituus, mihin asti kangas ylettyy ilman kietaisuja?

Itseni kun varmaan pitäisi tuota antamaasi ohjekuvaa hieman pienentää. En vain ole varma, että missä suhteessa se tulisi tehdä, jotta nuo reiät osuvat järkeviin kohtiin ja sidonta onnistuu.. :)

Tanner Sebree

Awsome info and straight to the point. I don't know if this is actually the best place to ask but do you people have any ideea where to get some professional writers? Thanks :)

Syclovoleassy

Pleasant, they expostulate on to be taught that filing lawsuits is not the quiddity to wantonness piracy. Passably than, it's to skiff something surpass than piracy. Like pacific of use. It's to some a the as a ascendancy equipage easier to job out disappoint effectively down the cloaca iTunes than to search the Internet with imperil of malware and then crappy high-mindedness, but if people are expected to callous loads and dally on owing ages, it's not affluent to work. They at exclusive be subjected to a squat every so commonly old-fashioned to the fore people kind software and Cobweb sites that interchange it ridiculously tranquilly to corsair, and up the quality. If that happens, then there disposition be no stopping piracy. But they're too on the qui vive and timorous of losing. Risks suffer with to be charmed!

month

Andrew Pelt

This is getting a bit more subjective, but I much prefer the Zune Marketplace. The interface is colorful, has more flair, and some cool features like 'Mixview' that let you quickly see related albums, songs, or other users related to what you're listening to. Clicking on one of those will center on that item, and another set of "neighbors" will come into view, allowing you to navigate around exploring by similar artists, songs, or users. Speaking of users, the Zune "Social" is also great fun, letting you find others with shared tastes and becoming friends with them. You then can listen to a playlist created based on an amalgamation of what all your friends are listening to, which is also enjoyable. Those concerned with privacy will be relieved to know you can prevent the public from seeing your personal listening habits if you so choose.

best baby monitors

I enjoyed looking at your blog and I needed to tell you that I totally agree with you. It is hard to find people that think likewise these days. Keep it up

omeprazole

I've been absent for a while, but now I remember why I used to love this web site. Thanks , I will try and check back more frequently. How frequently you update your web site?

Pepper

along with any recipe for many types of potentially dangerous situations. One of the better ways that

Rosalinda Eischeid

"idontcare.". "idontcare.". "idontcare.". "idontcare.". "idontcare.". "idontcare.". "idontcare.". "idontcare.". "idontcare.". "idontcare.". "idontcare.". . What it's like talking to? an apple fanboy.

drzwi zewnętrzne warszawa

Great blog here! Also your web site loads up very fast! What web host are you using? Can I get your affiliate link to your host? I wish my site loaded up as quickly as yours lol

Gricelda Hohler

I feel that this would be a lot more compelling with some cohesive passion and without the power point presentation, which takes the speaker away from his subject and makes him nervous. If you have an important message for us John, i would feel much? more open if you ditched the corporate approach and just deliver from the heart what you are passionate about. You were given innate skills in creativity, let yourself free and live your truth from a place of truth so that we may all see it shine. ty

case

deal with over the worthiness. You could decrease funds anywhere you desire along with increase as

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011