Mun laukkuperheeni kasvoi tässä taannoin yhdellä uudella italialais-suomalaisella perheenjäsenellä, joten jutellaanpa siitä pikkasen :) Perheen aiemmat jäsenet ovat kotiutuneet vähitellen viimeisten viiden vuoden aikana; sen jälkeen, kun raskaana ollessani tajusin että mun täytyy kai hankkia joku sellanen hoitolaukku. Nuorempana en ollut mikään laukkuihminen, enkä vieläkään osaa käyttää esimerkiksi iltalaukkuja (clutcheja lukuunottamatta), mutta lapset ovat muuttaneet täydellisesti mun tavarankuljetusnäkemykseni. Aina pitää olla mukana jotain. Ja silloin täytyy olla laukku. Melko suuri, messengerhihnainen laukku mulle kiitos. Nyt en pärjäisi ilman.

Mun rakkaan ja melkoisen täydellisen laukkuperheeni uudeksi jäseneksi sain nyt valita ilmaiseksi Sadulta, Kiss'aFashionin laukkusuunnittelijalta yhden lempparin ja Levizzanista on tullut rakkaampi kuin arvasinkaan. Se on uskomattoman pehmeä ja ergonomisesti mukavampi kuin muut laukkuni. Ajattoman kaunis, tyylikäs, mutta rento.  Ja sopii meidän väreihinkin kuin nappi silmään -eikö? ;D

Todella laadukas nahkalaukku -kannataa tutustua! Kiitos Satu :)

***

Ps. Mun mieheni oli aamulla Norja aamu-tv:ssa. Sitä oli siellä ehostettu kamerameikkiin ja maskeeraaja kysynyt, et onko sillä tapana käyttää ripsiväriä.... "Mitä on ripsiväri (norj. mascara)?" kysyi kultsi tossa sit äsken. "Käyttääks miehet muka sellasta??" En oikein tienyt mitä vastata. En minä tiedä käyttääkö miehet ripsiväriä. Toivottavasti se ei nyt saa päähänsä mitään...... :S

Kommentit (101)

Pieni lintu
102/101 | 

Ha...vähän erilainen laukkupostaus oli mulla muuten tänään. :D

Vai että maskaraa...hhmm..no rokkareille se sopii/on luontevaa, mut hei..ei kiitos..ja mun miehellä on niin tummat pitkät ripset, että jos se olis tyttö niin sen ei tarttis meikata ollenkaan - ihan epistä! ..itellä on tälläset possun silmät.

kalastajanvaimo
105/101 | 

Elina, tossa sattui sellanen harvinaisuus, että pesin hiukset aamulla ja föönäsin ne kuiviksi ;) Sellastahan en suunnilleen koskaan ehdi/jaksa tehdä, mutta lopputulos on tosiaan aika kiva... Suosittelen (märkään/) kosteaan tukkaan Tigin Smalltalkia ja sitten föönillä kuivaksi :)

kalastajanvaimo
106/101 | 

Paita on vuosia vanha, Lindexltä ostettu about kymmenen vuotta sitten... Mutta kauhean hyvä kyllä :))

kalastajanvaimo
107/101 | 

Kiitti Heinis <3 toivottavasti löysit filmin, huomasin että joku oli sen jo tohon linkittänyt :)
Ps. YOU TOO <3

kalastajanvaimo
109/101 | 

Niinpä... ehkä pääkaupunkiseudulla on nyt joku trendi josta me maalaiset ei tiedetä :P

kalastajanvaimo
110/101 | 

Joo, mun mies luuli kanssa että mascara tarkoitti jonkinlaista rajauskynää tai kajalia ;) Ja rasvaa sillä on kanssa hihi.

kalastajanvaimo
111/101 | 

Joo se on sellanen vintage-Mulberry, jota etsiskelin aika kauan ja löysin bagboudoirista... Googleta bagboudoir, se on englantilainen nettikaupppa, joka myy käytettyjä, kunnostettuja, AITOJA merkkilaukkuja. Saattaa tehdä löytöjä kohtuuhinnalla!

kalastajanvaimo
112/101 | 

Kiitti linkistä, säästit multa vaivan :))

kalastajanvaimo
113/101 | 

:D Hauska kuulla :D
Joo ei munkaan mielestä kyllä tarvitse käyttää mitää ripsiväriä :S Hyvä ettei tiedäkään mitä se on :P

kalastajanvaimo
114/101 | 

Farkut on Zarasta, tosi kivan pehmeät ja joustavat, suosittelen kurkkaamaan zaran :)

kalastajanvaimo
115/101 | 

:P Se oli kyllä söpöliini :))
Haastattelija puhui aika sellasta perusnorjaa, mun miehellä on jonkinverran etelänorjan murre.

kalastajanvaimo
116/101 | 

Oi ja voi, toivottavasti ne tuli vähän eri aikaan? Toivotaan... Mutta ihanaa kuulla että nautit ja olit tyytyväinen <3 Tykkään kanssa Jurlique -tuotteista kovasti.

kalastajanvaimo
117/101 | 

Voi vitsi Emilia, moni on kysellyt... mun väri on Taupe ja se taitaa tosiaan olla loppu :(

kalastajanvaimo
118/101 | 

Mun laukun vari on taupe. Harmi, tästä on moni huomauttanut ja väri on varmaankin loppunut (toistaiseksi?)..

kalastajanvaimo
119/101 | 

Kyllä sita vähän jännitti ja sen huomasi :P Mut hyvinhän se meni, suora lähetys ja kaikki et pystyi sentään puhumaan kaiken mitä oli ajatellutkin.... On se aika tottunut tollasiin pr-juttuihin ;)

kalastajanvaimo
120/101 | 

Niko Kapasen? Onko se jääkiekkoilija?
:D:D
No tää oli kieltämättä aika yllättävä veto, mutta hauska sellanen :D Hauskaa :D

kalastajanvaimo
122/101 | 

Juu kyllä sen pitäisi näkyä :) No niin on kyllä tosi epistä... ei ne tarvikaan mitään ripsareita!!

kalastajanvaimo
123/101 | 

Hihi, Photoscape tekee vaikka mitä, googleta se niin voit ladata koneelle ilmaiseksi, jollei sulla oo mac -ei toimi macilla.

kalastajanvaimo
124/101 | 

Kiva kuulla Jutta, kiva että käyt täällä <3
Puhun norjaa joo :)
Joo onkohan nekin loppunut ne pantterikuosiset... Argh, miksi kaikki hyvät aina loppuu?! ;) Varmaankin just se kuosi on loppu, mut toivotaan et ne täydentää varastoja pian!

kalastajanvaimo
125/101 | 

Hihi :D
Ja possun silmät.... :D eikä oo <3

Anniina
126/101 | 

Ihana laukku, lapsiperhemenossa laukku on kyllä välttämätön. :)

svenska
127/101 | 

Samaa mieltä kuin Athelas, loistavasti norjaa ymmärtää samalla kuin ruotsiakin! Näki kyllä että häntä jännitti...hauska nähdä "livenä" miehesi. ;)

Mitä itse piti telkkariesiintymisestä, oliko kovasti hermostunut etukäteen vaiko tottunut noiden kurssiensa ym. pitäjänä? :)

Mari
128/101 | 

Näkyykö pätkä vielä netissä? Olisin mielenkiinnosta katsonut. Monilla miehillä onpidemmät ja tummemmat ripset ihan luonnostaan kuin naisilla. Ihan epäreilua :)

Iida
129/101 | 

Nythän sä pääsit sitten tutustuttamaan miehesi myös meikinpoiston saloihin; miten ripsari poistetaan :D Todella koominen kysymys kyllä miehelle maskarasta!

Aivan mieletön laukku. Ja sun hiuksia se minäkin taas ihailin, näköjään monen muunkin lisäksi :)

Ihania päiviä!

p.s. tänään Kotkaan äidin luo. Viimeksi käytiin.. öö.. viime heinäkuussa vissiin! He on käyneet meillä tosi usein, heillä kun on vähän majoituspulmaa meidän "suurperheelle".

Iida

MiaMatleena
130/101 | 

Aloin nauramaan ääneen,kun luin miehen mascara-kommentin! hauska :D

Linda
131/101 | 

Olipas hauska postaus. Ensin ajattelin vaan kommentoida, että onpa sulla hiukset kauniisti. Ja sitten repesin tolle mascara jutulle. Voi tsiisus, mitä se meikkaaja oikeen ajatteli?? Veikkaan, että niin suomessa kuin norjassakin ehkä sellainen miehinen perusjätkä tai jopa raksa-look puree sekä miehiin että naisiin paljon paremmin kuin meikattu ja stailattu Christiano Ronaldo -tyyli. Miehillä vielä usein on tosi pitkät ripset, niin niihin sitten vielä ripsaria... Hahaa!

Karmen
132/101 | 

Voi että miten ihanat hiukset sulla oo :)

Tosi kivat laukut, mä oon myös hullu laukkuihminen :D

lovviisa
133/101 | 

Minulla taitaa olla joku laukkumania...Joskus kaivelen kätköjä ja taivastelen että tämmöttinenkö minulla on :)

hehhheh
134/101 | 

Mä en tajua, mutta sä sopisit niiiiiiiin Niko Kapasen vaimoksi.:D:D Pidät varmaan mua nyt tärähtäneenä mut oon aina ajatellut niin !

Emma
135/101 | 

Voi taas niin ihana postaus, olet oikea päivien piristys! :) Mun on jo piitkään pitänyt kysyä että millä ohjelmalla kuviasi muokkailet, kun saat niistä noin ihanan tunnelmallisia? Ei sillä etteikö kuvaaja jo itsessäänkin olisi ihan hurjan taitava ;)

Katrinsessa
136/101 | 

Kyllähän miehet meikataan tv-lähetyksiin siinä missä naisetkin. Ja meikkiä laitetaan, muttei yleensä silmiin tummaa, niinkuin naisille. Vaan ehkä jotain ruskeaa ripsaria, meikkivoidetta, varjostukset, puuteria, kulmaväriä..
Ja meikkaahan miehetkin, ks esim Olli Herman (ko?) joka on Reckless Loven solisti, musta ihan jees homma, kunhan sopii muuhun tyyliin :) Ei ehkä sellanen kalastajien ykkösjuttu tosin :D

Jutta
137/101 | 

Oi, oon jäänyt aivan koukkuun sun blogiin!
Olen reilu parikymppinen aviovaimo ja puolitoistavuotiaan pojan äiti ja tykkään hirveesti samantyyppisistä asioista kuin mistä kirjottelet!
Puhutko sä norjaa? Uskomaton jotenkin toi teidän tarina, miten ootte miehesi kanssa tavannu!
Noista Yosi Samran ballerinoista vielä kyselisin. Joku muukin oli samaa kysynyt, mutta tosiaan ne sun pantterikuosiset. En löydä vastaavia Yosin sivuilta..
Aurinkoista viikonloppua!

Heinis
138/101 | 

Ahaha :DD <3 Ihana Asgeir! Miten sillä oli mennyt? Pystyisitkö laittamaan pätkää tänne blogiisi? Oliko jännää katsoa omaa miestä telkkarista :D? SÄ OLET IHANA ja sun hiukset on todellakin i h a n a t, paksunnäköiset ja ilmavat!

Susse
139/101 | 

Äläs nyt, ties mikä tähtisilmä sieltä paljastuu kun mascaran kanssa päästään vauhtiin. ;)

Elina
140/101 | 

Upea laukku ja sopii sulle kuin nenä päähän! :) Voi miten kauniin ilmavasti sulla on hiukset, onko siihen joku erityinen niksi?

S
141/101 | 

Kiva laukku ja asu! :) Mikä tuo paita on?

Hannele
142/101 | 

Eihän sitä tiedä kuinka hyvältä näyttäis ;D

Iipsi
143/101 | 

Haha, ehkä miesten ei tarttekaan tosiaan ripsiväreistä tietää ü. Istun tässä parvekkeella leppeässä kevätillassa läppärin kanssa ja ympärillä leijuu ihana ruusun tuoksu sinun kauttasi saadun Jurlique-kasvohoidon jäjiltä. Kiitos siis sinulle tästä arki-illan piristyksestä!

Eija
144/101 | 

Aika hauska kysymys miehelle, ei kai niistä suurin osa käytä ripsaria, etenkään yli 30-vuotiaat, tai ainakaan mun tuntemat. Vaikka en tietty tiedä miten Norjassa on, komeita miehiähän siellä on, ehkä ne käyttääkin ripsiväriä ym ja näyttää sen vuoksi niin komeilta?

Agatha
145/101 | 

Hei Johanna, mikä on tuo tummansininen (?) laukku nahkahihnoilla Vuittonin vasemmalla puolella? Se on muistaakseni ollut jossain vanhemmassa postauksessasi ja meinasin jos silloin kysyä. :)

naela
146/101 | 

Miehet eivät käytä ripsiväriä :-)

Harmaafuksia
147/101 | 

Aivan ihana laukku, kiitti vinkistä. Ja hihhii tuo ripsivärijuttu!

utelias
148/101 | 

Sieltähän se miehesi esiintyminen löytyy kyseisen ohjelman etusivulta :) Ei ollut vaikea googlettaa...
http://www.tv2.no/gmn/
Katsoin ihan mielenkiinnosta, vaikken mitään ymmärtänytkään :) Mukavan oloinen mies!

Elena
149/101 | 

Miehet alkavat olemaan tietoisempia ihonhoidosta, onhan heille tehty jo omia ihonhoitosarjojakin. Omalla miehellä on ainakin käytössä men expertin perus naamarasva.

Olen törmännyt usein kajaalia käyttäviin miehiin, mutta ripsivärin käytöstä en ole kyllä kuullut tahikka nähnyt ja uskon, että tällaista "muoti-ilmiötä" voi olla aika vaikea lyödä lävitse, vaikka rasvarintamalla lotiseekin jo kivasti :)

Anu
150/101 | 

Minkä värinen laukkusi on? Kuvissasi näyttää kivalta, mutta en löytänyt laukkuputiikin nettisivuilta saman väristä:/

Jatta
151/101 | 

Juu..uusi perheenjäsen on tyylikäs sekä hyvin kesäinen vanhempiin hankintoihin verrattuna, joten hyvä valinta :) Täytyypä tutustua mallistoon.

Emilia
152/101 | 

Hei!
Kiitos ihanasta blogistasi, päivieni piristyksestä.
Laukku vaikuttaa tosi kivalle, kiitos uudesta vinkistä! Minkä värinen laukkusi on? En bongannut tuota väriä nettisivuilta, vai katsoinkohan vain väärin..

Mirabella
153/101 | 

Minäpäs googletin Norjan aamu-tv:n heti viime postauksen luettuani (ja oli kyllä homma löytää kyseinen klippi, ku ei norjaa ymmärrä sanakaan) ja näytin miehellenikin, ku hän kotio pääsi. Oli kyllä jännää katsella! Ei mitään tajunnut ja joku, jonka taustoja edes vähän tietää puhuu siinä ruudulla virallisessa ohjelmassa :D Ja nykyään miehet ovat vähän liikaa ruvennut käyttämään kajaaliakin eli minun mielestäni on kiva, että oma mies suostuu ottamaan kuvauksessa vain vähän sitä puuteria ja sitäkin naama nyrpeänä :D

Anne
154/101 | 

Ihanat farkut! Saako kysyä, mistä ovat kotoisin? :)

Kristiina
155/101 | 

Kiitos eilisestä Jurlique-vip illasta Sellon Evessä! Kasvohoito oli ihana, ja tuotteet vaikuttivat oikein laadukkailta. Nyt on kasvot aamun jäljiltä Jurliquen puhdistusaineen, kasvoveden, seerumin ja päivävoiteen kirkastamat:) Lahjakassissa oli kivat tuotteet, ja nyt aion niitä kokeilla ja sitten siirtyä sarjaan, jos hyvältä tuntuu edelleen!

(Harmillisesti huomasin, että paikalla ei todellakaan tainnut olla ne 10 lukijaa tämän blogin kautta. Kun halukkaitakin oli jonoksi asti varasijoja myöten. Ehkä mun lisäksi oli yksi tai kaksi ilmoittautunutta.)

Emppu
156/101 | 

Lapset tuo tullessaan paljon iloa ja riemua myos aidille; uuden laukun ansiosta!

Ihanan laukun olet saanut, tykkaan kovasti! Mukavia kayttohetkia :)!!!

Niitty
157/101 | 

Höh ! Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa ... Eikä todellakaan käytä ripsaria.
Mutta hymyn sit aikaiseksi ja pitkän sellaisen.

IidaM
158/101 | 

Ihana Vuittoni tuolla muidenkin ihanien keskellä, kuume kasvaa kuume kasvaa!! Ja ihanan freeshinä oot ollut, niin kesäsen näköstä (sadepäivät rules................) :-)
http://behappybeee.blogspot.com/

Kati/Hus nummer nio
159/101 | 

Aivan ihana kampaus! Kunpa osaisin letitellä yhtä kauniisti...

Athelas
160/101 | 

Ihana tuo sinun miehesi, mutta siis herranen aika tuota haastattelija! Haluan sen, voinko tilata jostain??

Ja hyvinhän tuota ymmärsi ruotsin perusteella, mitä norjaa mahtoivat puhua?

Piritta
161/101 | 

Ihana laukku, yritin myös käydä katsomassa sitä putiikin sivuilta, mutta en löytänyt. Valitsemasi laukku on niin kauniin värinen.
Mitkä muuten nuo sinun farkut ovat? Tuollaiset suht vaaleat olisi tässä kesää kohti mentäessä hankintalistalla :)

VENTA BOLSAS DE PAPEL
162/101 | 

Espero que no te moleste mucho, te doy gracias las posibilidades que nos estas dando con estos articulos.

Swtor Game
163/101 | 

The other day, while I was at work, my cousin stole my iphone and tested to see if it can survive a thirty foot drop, just so she can be a youtube sensation. My iPad is now destroyed and she has 83 views. I know this is entirely off topic but I had to share it with someone!

Read More
164/101 | 

Write more, thats all I have to say. Literally, it seems as though you relied on the video to make your point. You definitely know what youre talking about, why throw away your intelligence on just posting videos to your site when you could be giving us something informative to read?

Louis Vuitton Outlet
165/101 | 

Recognize this weblog article, that it was an attractive go through. You money in on different good details from the article

Marquis Manzi
166/101 | 

Great â?? I should certainly pronounce, impressed with your web site. I had no trouble navigating through all tabs as well as related info ended up being truly simple to do to access. I recently found what I hoped for before you know it at all. Reasonably unusual. Is likely to appreciate it for those who add forums or something, site theme . a tones way for your client to communicate. Nice task.

Huma
167/101 | 

Gee wlilirkes, that's such a great post!

Titilola
168/101 | 

Most help articles on the web are icnacurate or incoherent. Not this!

April Schweikert
169/101 | 

Is there a way to enable the 3rd core ? Software/hardware?

Arleen Matula
170/101 | 

magnificent issues altogether, you simply gained a new reader. What may you recommend in regards to your post that you simply made a few days in the past? Any certain?

Silvia Constanza
171/101 | 

I am delighted that I discovered this site, just the right info that I was looking for!

Beats Software
172/101 | 

Good day! Would you mind if I share your blog with my twitter group? There's a lot of people that I think would really enjoy your content. Please let me know. Thank you

gurgaon Gurgaon
173/101 | 

Congratulations on having one of the most sophisticated blogs Ive come across in some time!  Its just incredible how much you can take away from something simply because of how visually beautiful it is.  Youve put together a great blog space --great graphics, videos, layout.  This is definitely a must-see blog!

Corey Kurkeyerian
174/101 | 

Hmm is anyone else experiencing problems with the pictures on this blog loading? I'm trying to figure out if its a problem on my end or if it's the blog. Any feed-back would be greatly appreciated.

Fletcher Wiedrich
175/101 | 

Howdy would you mind sharing which blog platform you're working with? I'm going to start my own blog in the near future but I'm having a difficult time deciding between BlogEngine/Wordpress/B2evolution and Drupal. The reason I ask is because your layout seems different then most blogs and I'm looking for something completely unique. P.S My apologies for being off-topic but I had to ask!

Denice Greaver
176/101 | 

Hey, Love site merely a observation that I was getting automatically redirected towards the home-page whenever I looked at this internal page; It appeared to be a web browser hi-jack or something like that, I am not too absolutely sure but thought you really should be informed about it. Regards

combination microwave and oven
177/101 | 

When I initially commented I clicked the "Notify me when new comments are added" checkbox and now each time a comment is added I get several emails with the same comment. Is there any way you can remove people from that service? Thank you!

Steven Tyler National Anthem
178/101 | 

Good post however , I was wanting to know if you could write a litte more on this subject? I'd be very grateful if you could elaborate a little bit more. Bless you!

Big Ten Acc Challenge 2011
179/101 | 

Great blog! Do you have any recommendations for aspiring writers? I'm hoping to start my own site soon but I'm a little lost on everything. Would you suggest starting with a free platform like Wordpress or go for a paid option? There are so many options out there that I'm totally overwhelmed .. Any tips? Kudos!

Tammie Worbington
180/101 | 

Surprisingly revealing many thanks, I do think your readers may well want further blog posts such as this carry on the great work.

Passover
181/101 | 

Hey, I think your blog might be having browser compatibility issues. When I look at your blog site in Safari, it looks fine but when opening in Internet Explorer, it has some overlapping. I just wanted to give you a quick heads up! Other then that, awesome blog!

Bobby Petrino Fired
182/101 | 

I do not know if it's just me or if everybody else experiencing issues with your site. It appears as if some of the written text in your content are running off the screen. Can somebody else please comment and let me know if this is happening to them too? This may be a issue with my internet browser because I've had this happen previously. Kudos

waring pro convection oven
183/101 | 

Hmm is anyone else experiencing problems with the images on this blog loading? I'm trying to figure out if its a problem on my end or if it's the blog. Any feed-back would be greatly appreciated.

Raven Tormey
184/101 | 

We love our Kindle Fire, but as many people have said it has some drawbacks when compared to the iPad, especially on size and power. But I'm impressed with the new specs of the Kindle Fire 2 with the 10inch screen. Some of the new specs are at kindlemad.com and I think they will be opening up pre-orders soon.

Lag B Omer
185/101 | 

Heya! I'm at work surfing around your blog from my new iphone! Just wanted to say I love reading through your blog and look forward to all your posts! Keep up the superb work!

Baby Gifts
186/101 | 

This is a really good read for me, Must admit that you are one of the best bloggers I ever saw.Thanks for posting this informative article.

a1215689
187/101 | 

I've said that least 1215689 times. SCK was here

a2836511
188/101 | 

I've said that least 2836511 times. SCK was here

Air Jordan 6 Olympic 2012
189/101 | 

i would express my happy after reading your post

being
190/101 | 

commencing your circulation of the electrical currents to their entire body. However, there are plenty of sophisticated

Bing SEO
191/101 | 

These tips tips are great. I always enjoy brainstorming about catchy subject lines. Sometimes it can be tough, but we have to do what we have to do - please our readers!

Andrew Pelt
192/101 | 

Zune and iPod: Most people compare the Zune to the Touch, but after seeing how slim and surprisingly small and light it is, I consider it to be a rather unique hybrid that combines qualities of both the Touch and the Nano. It's very colorful and lovely OLED screen is slightly smaller than the touch screen, but the player itself feels quite a bit smaller and lighter. It weighs about 2/3 as much, and is noticeably smaller in width and height, while being just a hair thicker.

hogan outlet marche
193/101 | 

Wow, great article post.Thanks Again. Really Great.

large rice cookers
194/101 | 

Wow that was strange. I just wrote an very long comment but after I clicked submit my comment didn't appear. Grrrr... well I'm not writing all that over again. Anyways, just wanted to say superb blog!

portamonete louis vuitton
195/101 | 

A round of applause for your post.Really thank you! Awesome.

orbitreki magnetyczne
196/101 | 

An impressive share, I simply given this onto a colleague who was doing a bit of evaluation on this. And he in reality bought me breakfast as a result of I found it for him.. smile. So let me reword that: Thnx for the treat! However yeah Thnkx for spending the time to debate this, I really feel strongly about it and love reading more on this topic. If potential, as you grow to be expertise, would you thoughts updating your blog with more details? It's highly helpful for me. Large thumb up for this blog publish!

fluoridation
197/101 | 

While the doctors consult the patient dies.

Blossom Neely
198/101 | 

what happens when olivia gets mad at wen and calls him a jerk because she did "it" for him? like what happens? when i was watching the movie bits and parts were cut out soooo yeah. pretty much what is a very very detailed summary of lemonade mouth thanks!!!!.

bottleless coolers Austin
199/101 | 

The motherinlaw remembers not that she was a daughterinlaw.

whole house water softener flu...
200/101 | 

A dog that intends to bite does not bear its teeth.

Meble Pozna?
201/101 | 

I?m impressed, I need to say. Really silownia.biz not often do I encounter a weblog that?s each educative and entertaining, and let me inform you, you have got hit the nail on the head. Your thought is outstanding; the issue is something that not enough individuals are speaking intelligently about. I'm very completely satisfied that I stumbled throughout this in my seek for something relating to this.

few
202/101 | 

encounter, produced which in turn state and in many cases purchased certified along with accepted by simply each and every

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään Norjassa kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011