~pehmeä maanantai-ilta~

takki Vila / raitaneule Gant / hame Vilan tunikasta leikattu / nilkkurit Bianco / korvikset Accessorize

Päivän työasua taas, mutta nyt on pakko sanoa pari sanaakin. 

Kiusaamisesta.

Täällä Norjassa on viime aikoina puhuttu paljon kiusaamisesta 13-vuotiaan koulukiusatun Odinin tehtyä itsemurhan. On sanottu, että asialle pitää tehdä jotain, että kiusaamiseen pitää puuttua. Että väliin pitää mennä. 

Mutta kuinka usein se onnistuu ja tapahtuu, ja kuinka usein kiusaaminen jää huomaamatta...? Se ei vaan riitä, että lasten (tai edes aikuisten) pitää mennä väliin. Kiusaamista ja sen lopettamista ei voi jättää pienten, usein ala-asteikäisten lasten vastuulle eikä kouluhenkilökunnan silmät näe kaikkialle. Ei nurkan taakse, ei puhelimelle eikä kotimatkalle.

Pienten lasten vanhempana ajattelen, että kaikki lähtee meistä vanhemmista. Meidän on pakko tehdä jotain. Kokoontua. Opettaa ja sanoa, ettei kiusaaminen ole ikinä ok ja että fiksu ja kiva tyyppi menee aina väliin. Muttei sekään riitä, se ei vaan yksinkertaisesti ole riittävä ratkaisu. Kuka tahansa vanhempi voi sanoa mitä tahansa, mutta lapset seuraavat esimerkkiämme.

Meidän on pakko näyttää, ettei kiusaaminen ole siistiä. Ettemme mekään puhu loukkaavasti toisista. Lapset oppivat kotoa ihan älyttömän paljon, he näkevät ja kuulevat kaiken, he oppivat meiltä kaiken; eleistä ja asenteista lähtien. He kuulevat jokaisen "idiootti" -sanan, aistivat jokaisen vähättelevän hymähdyksen ja näkevät maahan heitetyn roskan.

Mutta se tärkein on vielä jossain syvemmällä.

Meidän on pakko antaa lapsille aikaa, rakkautta, rajoja ja vastauksia. Lasten on pakko saada kasvaa tuntien olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi, jotta tarve muiden kiusaamiseen olisi mahdollisimman vähäinen. Rakastetuksi tullut lapsi oppii empaattiseksi ja vastuksia kysymyksiinsä saanut lapsi varmaksi. Turvaa ja rajoja saanut lapsi luottaa itseensä, mutta myös aikuisiin ja tulevaisuuteen, siihen, että asialle voidaan aina tehdä jotain. Lapsia ei voi silittää liikaa eikä heille voi selittää liikaa. Lapset ymmärtävät aina yllättävän paljon ja valitettavan usein kokevat, ettemme me aikuiset kuuntele heitä. Lasten kanssa voi ja pitää keskustella, heille pitää antaa aikaa.

Me voimme kasvattaa seuraavaan sukupolveen vähemmän kiusaamista.

Mitä meihin bloggaajiin sitten tulee, mekin voimme omalla esimerkillämme näyttää, ettei kiusaaminen ole ok. Siksi mun mielestäni kommenttiboksissa ei tarvitse hyväksyä kaikkea ja bloggaajakin voi esimerkillään näyttää, ettei ivailu ja pilkkaaminen ole ok. Ettei sellaista tarvitse hyväksyä, ettei tarvitse olla niin vahva. Kenenkään.

Vai mitä? :)

Pehmeää maanatai-iltaa ystävät.

Kommentit (52)

Vierailija

Voi miten totta. Voi kun me aikuiset pystyisimmekin siihen... Yksinkertaista ja silti niin vaikeaa. Kiitos näistä sanoista <3

Kaisa

Vierailija

Niin totta ja tärkeä asia. Hieno kirjoitus. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

Vierailija

Hei!

Hienoa tekstiä, viisaita neuvoja vanhemmille. Tuli myös mieleeni, mitköhän sen norjalaisen 13-vuotiaan Odinin kiusaajat nyt miettivät.

Anneli

Vierailija

Onpa surullinen tapaus siellä sattunut. Pojan vanhempien suru on varmasti pohjaton. Itsekkin äitinä olen huolissani tulevasta koulutiestä. Omana kouluaikana luokassa kiusattiin aika rankasti. Yksi luokan tyttö lopetti sen takia käytännössä koko koulun 8.luokalla, kun ei enää uskaltanut /ollut voimia tulla kouluun pilkan kohteeksi. Maailma on kyllä hurja paikka. Onneksi tyttö on hengissä, vaikka kyllä se varmaan on jälkensä jättänyt häneen.

Vierailija

Hyvä kirjoitus! Minua kiusattiin koko peruskoulu ja vieläkin, 3-kymppisenä, lävitseni kulkee kohahdus, jos joku nauraa ivallisesti vaikkapa bussissa. Omien lasteni kohdalla toivon, että kykenen antamaan heille niin vahvan itsetunnon, ettei mahdollinen kiusaaminen osuisi minuuteen saakka. Toisaalta haluan myös opettaa, että aina voi itkeä, jos tuntuu ja yritän muistaa kehua heitä joka päivä.

Vierailija

Olen yläkoulun erityisopettaja ja tehnyt työtäni 20 vuotta. Kiitos, Johanna, hyvästä kirjoituksestasi. Usein sanotaan, ettei koulu tee mitään. Tiedän, että tekee. Tiedän, että puuttuu kiusaamiseen. Kiusaaminen on rikos ja rangaistava teko. Kunhan kiusaamisesta puhutaan, kunhan siitä kerrotaan edes jollekin -terveydenhoitajalle, luokanvalvojalle, luotto-opettajalle tai edes parhaalle kaverille -tai tukioppilaille. Tai kotona vanhemmille. Liian usein oppilas itse vähättelee kiusaamista tai jopa kieltää sen. Kun pelottaa paljastua. Siksi on erittäin tärkeää, että asiasta kotona puhutaan, että kerrotaan miten tärkeää on paljastaa kiusaaja. Jotta siihen voidaan puuttua. Oppilas on koulussa vain muutaman tunnin. Kiusaamista tapahtuu myös vapaa-ajalla ja harrastuksissa. Avoimet välit ja avoin tunteiden näyttäminen kotona auttaa lasta oppimaan käsittelemään tunteitaan myös silloin, kun tuntuu pahalta. Empatiakyky on tärkeä ja opeteltava taito jo ihan pienelle lapselle. Kyky asettua toisen asemaan, kyky kuunnella toista ihmistä, kyky arvostaa toisen mielipidettä silloinkin kun se poikkeaa omasta - ne opitaan kotona. Ja pienestä lähtien. Omassa työssäni näen nuoren läpi usein vanhempien asenteen ja ajattelumallin. Valitettavasti.

Vierailija

Olen samaa mieltä, kiusaamista vastaan voi taistella opettamalla kotona omille lapsille käytöstapoja, empatiaa ja harjoitella omien virheiden myöntämistä ja anteeksi pyytämistä. Se on erittäin tärkeää ja siihen tarvitsee tosi paljon aikaa. Aikaa keskittyä, keskustella, kuunnella ja vastata. Se on ehkä se suurin haaste tämän päivän perheissä. Myös tärkeää mun mielestä olisi meidän aikuisten pitää silmät auki ja rohkeasti puuttua jos huomaa edes kiusaamisen tapaista. Koulutiellä tai vaikka kauppakeskuksessa tai bussissa.

Itse olen puuttunut koulumatkalla sattuneisiin tapauksiin. Porukalla toteutettuun kaverin piponheittoon esim. Vaikka vastaus onkin usein hämmentynyt "tää oli vaan leikkiä"  (vaikka pipon omistaja ei ehkä pitänyt tästä "leikistä"). Sillä opettaa asennetta lapsille että, mikä on sallittua ja mikä ei. Ja myös että me aikuiset välitetään ja ollaan vastuussa. Meidän tulisi myös ottaa vastuuta.

Vierailija

Kirjoitat äärettömän tärkeästä asiasta ja menet hyvällä tavalla pintaa syvemmälle. Kiitos! Tämä antaa paljon ajattelemisen aihetta.. Olen ehdottomasti asiasta samaa mieltä. Työssäni päiväkodin opena joudun puuttumaan kiusaamiseen sekä käymään asioita läpi niin lasten kuin heidän vanhempiensa kanssa. On toisinaan järkyttävä huomata kun vanhemmat eivät näe omassa kullannupussaan mitään "väärää toimintaa" vaikka heidän lapsensa olisi toistamiseen kiusaamassa tarhakaveriaan..

Vierailija

Tämä onkin juuri tätä. Kiusaamisesta ollaan huolissaan ja oman lapsen kohtalosta uhrina. Kukaan ei oikein puhu siitä, että miten olen huolissani omasta lapsestani kiusaajana. Kyllä niillä tuhansilla ja kymmelillä tuhansilla kiusaajilla on ihan jokaisella isä ja äiti. Tästä huomaa, kuinka ongelmaa ihmetellään ja siihen pyritään puuttumaan ihan väärästä päästä.

Ja pakko kommentoida tuohon erityisopettajan kommenttiin..."koulussa ollaan vaan muutama tunti"...No kyllä siellä ollaan aika monta tuntia koulumatkat päälle! Ja vapaa-ajan toiminta pyörii paljon koulun tai luokkakavereiden kanssa! Lapsen elämää säätelee aika lailla se koulu. Ja toiseen kohtaan vielä..."kunhan kiusaamisesta puhutaan, kerrotaan....vanhemmille...parhaalle ystävälle..." Hei oikeasti. Kyllä erityisopettaja varmasti tietää, että kiusaaminen on mitä nöyryyttävin kokemus, ja siitä ei puhuta. Ai että vielä parhaalle luokkakaverille. No kyllä se paras kaveri sen näkisi, mutta kun niitä kavereita ei siinä vaiheessa enää ole. Kyllä pisti silmään, kun tämäkin erityisopettaja persi näin kätensä. Alempana lastentarhanopettaja puhuu jo sentään ihan toisin. Järkeviä.

Harvoin kimpaannun näin, mutta tuo yksi kommentti kyllä loksautti. Vaikkei tästä kinastelu mitään muutakaan. Tai toivottavasti muuttaisi edes vähän.

Vierailija

Taas hyvin kirjoitettu, kiitos Johanna! Jos toi kiusaamisasia oliskin vain yhdestä tahosta kiinni (vanhemmat, opettaja, kaverit jne.), niin siihen olisi helppo puuttua ja saada muutosta, mutta kun ei. Mutta, jos jokainen kantaisi vastuun kiusaamisesta omalla "tontillaan", oltaisiin jo paljon pidemmällä. Toivotaan ja uskotaan parempaa kaikille!!

Vierailija

Laitan asiastani tähän viestiä,kun en tiedä onko sähköpostiin aikaa vastata.Mut oliko sinulla taannoin sellainen postaus kuin Pipsalla?Olisin vielä kuvia vaan ihastellut.Juttu oli jostain kyläpaikasta.

Vierailija

Kiitos Johanna! Kirjoitit tärkeästä asiasta <3. Sydämeen sattuu lasten ja nuorten hätä...ja se että lapsi eristettynä, hyljittynä ja kiusattuna on päätynyt epätoivoiseen ratkaisuun.

Vierailija

Kiitos tärkeän aiheen nostamisesta esille. Yläasteen opettajana on pakko kommentoida. Usein vanhemmat odottavat, että koulu ratkaisee kiusaamisen, vaikka siihen liittyisi kiusaamista myös vapaa-ajalla (esim. ikäviä viestejä kännykkään, kaveriporukasta ulos jättämistä myös koulun jälkeen). Teemme tietenkin parhaamme, mutta viranhaltijoina toimimme tiettyjen raamien ja ohjeiden mukaan... Opettaja välikätenä ei olekaan siksi mielestäni paras ensivaiheen selvittäjä. Suosittelen, että kaikki vanhemmat ENSIN itse selvittäisivät kiusaamista suoraan kiusaajan vanhempien kanssa. Tämä on tehokkain tapa ja tällöin myös vanhemmat osoittavat lapselleen selkeän tukensa! Jos tilanne ei tällä helpotu, sen jälkeen tai samanaikaisesti koulukin osallistuisi selvittelyyn KIVA-koulun periaatteiden mukaan. 

Vierailija

Se in ihan laissa. Kiusaamisasiat ovat koulussa on oppilashuollon asia. Miten nyt kaikki opettajat täällä luistaa asiasta? Tottakai se on vanhempien asia kasvattaa ja pitää huoli, että oma lapsi ei kiusaa, ja että häntä ei kiusattaisi. Mutta jos niin tapahtuu, niin oppilashuolto on se taho, joka tässä tulle ekana. Ei vanhempien rimpauttelut viisveisaaville kiusaajien vanhemmille, jotka kiistävät koko homman.

Niin kauan, kun kouluissa yksittäiset opettajat puhuvat yllä kirjoitaneiden tavoin, ei ongelmassa päästä yhtään eteenpäin. Kaikki tuhlaa vain aikaa. Myös minä tässä.

Vierailija

Loistavasti kirjoitettu teksti. Osuva, koskettava ja riittävän jämpti. Itse en ole äiti, mutta koulumaailmaa ala-asteikäisen pikkuveljen kautta peilaavana mietin mihin ihmeeseen maailma on menossa. Viime kädessä vastuu lapsesta ja hänen teoista on vanhemmilla, ja jos kaikilla ei ole keinoja, jaksamista tai tahtoa välittää ja vaikuttaa omiinsa, toivottavasti ympäriltä löytyy muita vahvoja aikuisia, jotka näyttävät esimerkkiä. Lapsi on koulussa ehkä vain neljästä kuuteen tuntia päivässä, joten se ei todellakaan ole ainut paikka, missä kasvatusta, ja kuria. kuuluu saada.

 

-Riikka

Vierailija

Hyvä kirjoitus! Ja nimenomaan kommentti, että blogikommenttiboksissakaan ei tarvitse hyväksyä kaikkea skeidaa!!

Vierailija

Tämä on totta: opettajat ovat ratkaisun avain koulukiusaamisessa. En vanhempana voi mennä tuntemattomille vanhemmille soittelemaan, että lapsenne kiusaa. Siinä on oltava kolmas osapuoli, joka on todennut asian, voi sovitella ja auttaa ratkaisussa. Koulusääntöjä on kaikkien noudatettava, mutta vapaa-ajalla ollaan valitettavasti "villiä riistaa", jotkut muistaa opitut hyvät tavat, toiset ei. Toki vastuu ja ilo lapsista - mm. hyvien käytöstapojen oppimisesta ja rakastamisesta - kuulu vanhemmille, mutta sitten jos enää ei ole kyse vain hyvien tapojen noudattamisesta ja kilteistä lapsista, niin kiusaamisjutuissa vanhemmat on aika avuttomia ilman koulun eli opettajan tukea.

Pitäisikö kouluissa olla oma erityisohjaaja (tai psykologi) koulurauhan takaamiseksi? Kuinka ja kuka tätä lain toteutumista oikeasti valvoo? Mikä on rankaisu käytännössä? Se on jäänyt puhumisen asteelle.

Vierailija

Se in ihan laissa. Kiusaamisasiat ovat koulussa on oppilashuollon asia. Miten nyt kaikki opettajat täällä luistaa asiasta? Tottakai se on vanhempien asia kasvattaa ja pitää huoli, että oma lapsi ei kiusaa, ja että häntä ei kiusattaisi. Mutta jos niin tapahtuu, niin oppilashuolto on se taho, joka tässä tulle ekana. Ei vanhempien rimpauttelut viisveisaaville kiusaajien vanhemmille, jotka kiistävät koko homman.

Niin kauan, kun kouluissa yksittäiset opettajat puhuvat yllä kirjoitaneiden tavoin, ei ongelmassa päästä yhtään eteenpäin. Kaikki tuhlaa vain aikaa. Myös minä tässä.

Vierailija

Hyvä kirjoitus ja tärkeä asia, joka valitettavasti näytää vaan lisääntyvän :(

Kiitos Johanna näistä ajatuksista! 

Ihanaa Joulun odotusta <3

Vierailija
Vierailija

Tämä on totta: opettajat ovat ratkaisun avain koulukiusaamisessa. En vanhempana voi mennä tuntemattomille vanhemmille soittelemaan, että lapsenne kiusaa. Siinä on oltava kolmas osapuoli, joka on todennut asian, voi sovitella ja auttaa ratkaisussa. Koulusääntöjä on kaikkien noudatettava, mutta vapaa-ajalla ollaan valitettavasti "villiä riistaa", jotkut muistaa opitut hyvät tavat, toiset ei. Toki vastuu ja ilo lapsista - mm. hyvien käytöstapojen oppimisesta ja rakastamisesta - kuulu vanhemmille, mutta sitten jos enää ei ole kyse vain hyvien tapojen noudattamisesta ja kilteistä lapsista, niin kiusaamisjutuissa vanhemmat on aika avuttomia ilman koulun eli opettajan tukea.

Pitäisikö kouluissa olla oma erityisohjaaja (tai psykologi) koulurauhan takaamiseksi? Kuinka ja kuka tätä lain toteutumista oikeasti valvoo? Mikä on rankaisu käytännössä? Se on jäänyt puhumisen asteelle.

Vierailija

Se in ihan laissa. Kiusaamisasiat ovat koulussa on oppilashuollon asia. Miten nyt kaikki opettajat täällä luistaa asiasta? Tottakai se on vanhempien asia kasvattaa ja pitää huoli, että oma lapsi ei kiusaa, ja että häntä ei kiusattaisi. Mutta jos niin tapahtuu, niin oppilashuolto on se taho, joka tässä tulle ekana. Ei vanhempien rimpauttelut viisveisaaville kiusaajien vanhemmille, jotka kiistävät koko homman.

Niin kauan, kun kouluissa yksittäiset opettajat puhuvat yllä kirjoitaneiden tavoin, ei ongelmassa päästä yhtään eteenpäin. Kaikki tuhlaa vain aikaa. Myös minä tässä.

 

No ranakaisu on ainakin se, et rikoslain mukaan vainoaminen on nykyään rikos. Pahoinpitelystä puhumattakaan. Oppilashuolto koskee myös koulumatkoja.

Vierailija

En kommentoi varmaan koskaan, vaikka olen blogiasi lueskellut aina sieltä alkuajoilta asti. Olen tykännyt aina aitoudestasi, kauniista kuvista ja sinusta! Mutta nyt on sanottava, että asiaa, todellakin asiaa olet kirjoittanut. Näin juuri, me vanhempina olemme se suurin esimerkki ja vaikuttaja, aina vaan.

Jenni

Vierailija

Pakko laittaa lusikka tähän soppaan. Hieno kirjoitus Johanna!

Kyllä vanhemmilla on minunkin mielestä suurin vastuu lapsistaan. Tärkeintä on juuri oma esimerkki, MITEN kohtelet ja puhut kanssaihmisistä. Oletko heikon puolella? Samoin tuo ajan ja keskustelun tärkeys. Lähtökohtana luottamus omaan vanhempaan, jolle voi kertoa kaiken näkemänsä ja kokemansa. Kyllä aikuisten pitää katsoa peiliin, kun itsekkyys ja pahuus lisääntyy. Ja rohkeutta puuttua tilanteisiin kaikille!

Lapselle ja nuorelle (tukioppilaalla) on liian suuri vastuu ajaa kiusatun asiaa. Itse olin tukioppilas n.30v sitten ja tavallani puutuin 15-vuotiaana kiusaamiseen, mutta myöhemmin kuulin kiusatun päätyneen samaan ratkaisuun. Surullista! Tämä kiusaaminen tapahtui kouluaikana niin että opettajat eivät nähneet. Jokainen voi tehdä jotain asian puolesta puuttumalla. Kiusaaminen jättää haavat, vaikka siitä selviäisikin.

Puhalletaan yhteen hiileen ja siedetään erilaisuutta!  

 

Vierailija

Osallistunpa nyt minäkin tähän tärkeään keskusteluun. Kiusaaminen tuntuu olevan aikamme ilmiö, valitettavasti. Onneksi koulukiusaamisesta puhutaan paljon, mutta ikävä kyllä se ei poista ongelmaa. Netissä tapahtuva, aikuisten ihan "järkevien" (?) ihmisten tapa kommentoida loukkaavasti toisia, on käsittämätön uusi ilmilä, josta taas ei puhuta tarpeeksi. Ei tarvitse mennä kuin johonkin suomi24-tyyppiselle foorumille lukemaan kommentteja, niin järkytyksen määrä on ainakin minulla suuri.

Mutta kommentiini koskee kuitenkin tärkeämpää eli lapsiin kohdistuvaa kiusaamista. Kiusaaja tulee lähes poikkeuksetta kodista, jossa myös kiusataan. Henkistä tai fyysistä väkivaltaa, toisten vähättelyä, rakkaudettomutta, kosketuksen puutetta - nämä ovat yleensä arkipäivää sellaiselle lapselle, joka purkaa sitten pahan olonsa ikätoveriinsa ja usein hyvinkin julmalla tavalla. Se on lapsen tapa huutaa hätäänsä ja myös kostaa vanhemmilleen, välikappaleen kautta. Kiusaamiseen tulee puuttua välittömästi ja siihen pitää kaikkien puuttua.

Olen itse opettaja ja koen hyvin loukkaavana nämä kirjoitukset siitä, että opettajat pyrkisivät luistamaan velvollisuuksistaan jne.  Nykyajan vanhemmat haluavat ulkoistaa kaiken ikävän kasvattamisen koululle ja vastuu sysätään usein 100% opettajien niskaan. Voi toki olla, että löytyy opettajia, jotka eivät suhtaudu kiusaamiseen riittävällä vakavuudella, mutta rohkenen väittää, että näitä tapauksia ei ole monta. Opettajat vilpittömästi yrittävät parhaansa vaikeissa tilanteissa, mutta jos lähtökohdat ovat pielessä ja ovat olleet sitä jo lapsen koko iän, ei yksittäinen opettaja tai oppilashuoltoryhmä pysty ihmeisiin. Kiusaamistilanteen käsittelyyn on saatava myös kiusaajan vanhemmat mukaan ja heidän on otettava vastuu asiasta. Jokainen, joka syyttää opettajia tehottomuudesta, voi minun puolestani tulla kokeilemaan opettajan työtä viikoksi. Veikkaan, että kirjoitusten sävy muuttuisi aika nopeasti.

JA, ennen kuin joku nyt päättää tästä tuohtua, niin kerron, että olen MYÖS kiusatun ekaluokkalaisen äiti. Otin välittömästi yhteyttä koululle, mutta en kuvitellutkaan, että koulu yksin pystyisi hoitamaan tilanteen. Vaadin tapaamista kiusaajan vanhempien kanssa ja meidän onneksemme saimme luotua puheyhteyden, jonka seurauksena tilanne vähitellen laukesi ja pojat ovat jopa kavereita nykyjään. Kaikilla ei käy tällainen onni, mutta ainakin on yritettävä.

Muistuttaisin kaikkia sanonnasta "it takes a village to raise a child"! Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kodeissa voidaan ajatella muiden hoitavan homman heidän puolestaan.

Koitetaan jokainen muistaa puuttua pieneltäkin vaikuttaviin tilanteisiin pihoilla, kaduilla, ostareilla jne. Ja ennekaikkea: rakastetaan lapsiamme ja osoitetaan se heille päivittäin!

Emma

Vierailija

Oi, surullista. Kukaan ei ole niin vahva että kestäisi kaiken. Välittäminen, rakkaus, oikeudenmukaisuus, siinä on tekemistä. Kiitos Johanna ihanasta blogista. Tosi harvoin kommentoin, mutta vuosia olen tätä jo sattumoisin seuraillut. Kirjoituiksesi ovat hyviä, syviä (niinkuin pikkutyttäreni tuossa kommentoi riimitellen =) kun ääneen kirjoitan), mukavasti kevyttäkin. Kuvat ovat loistavia. Kiitos tästä Johanna että jaksat kirjoitella meille lukijoille. Kaikkea hyvää! =)

Vierailija

Juuri näin. Kiitos, Johanna, että herätät taas miettimään asioita! <3

- Nanneli

Vierailija

Ihmettelen aiemmin olevaa kommenttia siitä, että ei voi itse olla suoraan yhteydessä kiusaajan "tuntemattomiin vanhempiin", vaan tarvitsee puhemiehekseen opettajan. Miksi ei?? Etkö uskaltaisi itse ottaa lapsesi kiusaamista selvitettäväksi? Kuka nyt väistelee omaa vastuutaan ja pesee kädet asiasta? Ja mitä tässä sitten opetetaan lapselle? Että vanhemmat eivät ole valmiita kantamaan lapsen taakkaa, eivät ole valmiita taistelemaan oman lapsen hyvinvoinnin edestä eivätkä ole valmiita sietämään jonkun "tuntemattoman vanhemman" mahdollista negatiivista ryöppyä. 

Vierailija

Erityisesti tässä yhteydessä tätä kommenttiboxia on mielenkiintoista lukea. Juuri tämän tyyppistä ajatustenvaihtoa lapset kuulevat aikuisten suusta.

Mikä kommentti on toivoa antava ja rakentava ja kuulostaa siltä, että kyllä tämä tästä? Joku yrittää. Antaa vastauksia ja välineitä tarttua edes vähän asiaan.

Mikä kommentti on taas ahdistuksen ja toivottomuuden tunnetta aiheuttava vaikka sisällössä olisi asiaakin?

Sävyt ja edes toivon pilkahdus ovat tärkeitä.

Vierailija

Ihana tämä sinun blogisi; kaunista tunnelmaa ja pehmeää värimaailmaa.

Ja on todella hienoa, että nostat esiin myös vakavia asioita-tässä tapauksessa kiusaamisen. Oman lapseni koulussa ilmeni kiusaamistapaus, johon oikeastaan oli kuitenkin helppo aikuisena vaikuttaa. Päättää pysyä kiusatun puolella ja toistuvasti muistuttaa omalle lapselleen, jos on edes välillisesti mukana, että ei ole kiva, jos joku pidetään porukan ulkopuolella tai mikä se asia milloinkin on, mistä kiusataan. Jos kaikki vanhemmat pysyvät samassa linjassa ja opettajat ja muu koulun väki tukee tätä linjaa, varmaan ainakin vähän pystytään vaikuttaa. Se vaatii aikuisilta myös sen, että aikuiset ymmärtävät, mikä on kiusaamista ja syrjintää. Samoin ymmärsin, että oma lapseni on hyvin avoin ja kertoo asioita kotona, kaikkihan ei paljon asioistaan kertoile, mutta tässä tapauksessa oli helppo katsoa asiaa kiusatun kannalta kun lapsi kertoi tilanteesta.

Tuossa aikaisemmin joku kirjoitti tuosta aikuisena olemisen vaikeudesta ja suoraan kiusaamisesta kiusaajalle puhumisesta, olen aivan samaa mieltä. Asiaa voi hoitaa ihan rakentavasti vaikka puhuttaisiinkin suoraan ja asioiden oikeilla nimillä. Oman lapseni opettajakin oli asiassa erittäin rakentava ja kannustava. Mutta fakta on, että korulauseet ja runonpätkät ei ongelmaa poista päiväjärjetyksestä, vaan on oikeasti toimittava.

 

Vierailija
Vierailija

En kommentoi varmaan koskaan, vaikka olen blogiasi lueskellut aina sieltä alkuajoilta asti. Olen tykännyt aina aitoudestasi, kauniista kuvista ja sinusta! Mutta nyt on sanottava, että asiaa, todellakin asiaa olet kirjoittanut. Näin juuri, me vanhempina olemme se suurin esimerkki ja vaikuttaja, aina vaan.

 

juu, parempi kirjottaa asiasta, kun asian vierestä. En lue muutoin blogiasi, koska en ole kiinnostunut katsomaan kuviasi, saati vaatteitasi (minulla on niitä yllin kyllin ja olen ihan hyvännäköinenkin).

vierailija

Vierailija

Olen samaa mieltä, että me vanhemmat opetamme lapsille, mikä on oikein ja mikä ei. Olen kolmen lapsen äiti, ja meillä esikoinen jo iso poika. Mutta tuli mieleen tilanne ajoilta, jolloin hän oli ekaluokkalainen. Heitä oli kome poikaa, jotka olivat neljättä poikaa kiusanneet sanallisesti. En edes muista, kuinka asia tuli esiin, mutta olin todella pahoillani tästä.
Seuraavana päivänä menimme poikani kanssa kiusatun pojan kotiin pyytämään anteeksi. Olimme myös tästä kotona pitäneet "palopuheen" heti samana iltana.
Pojan äiti oli hyvillään anteeksipyynnöstä ja poikani otti opikseen. Sen jälkeen on kyseinen poika ja oma poikani olleet kavereita ja ovat sitä edelleen.
Aina ei tietenkään asia mene näin helposti, mutta olin tyytyväinen, että puutuimme siihen heti ja poikani ymmärsi, että näin ei saa tehdä.
Aina ei se oma lapsi ole mikään pulmunen, ja vanhempien tulee se myös ymmärtää.
t. "pian esikoinen inttiin"

Vierailija

Tämä on yksi ehdottomasti parhaista blogijutuistasi, Johanna!

Se itse asiassa innoitti minut kirjoittamaan aiheesta runon omaan haikublogiini:

http://nojatuolihaikuilija.wordpress.com/2014/11/19/silitysta/

Kiusaamisesta ja muista ikävistä asioista ei voi puhua liikaa eikä niihin voi puuttua liikaa. Maailmaa saa parannettua vain yksittäisin pienin teoin, yksi toisensa jälkeen, yhä uudestaan.

terv. haikuilija-Satu

 

Vierailija

Tärkeän aiheen otit esille. Olen miettinyt kovasti mitä me aikuiset voimme tehdä paremmin. Uskon että useimmilla, ainakin itselläni on tullut vastaan tilanne johon olisi voinut puuttua - esim. kun joku puolituttu sanoo jotain rasistista - en ehkä heti ollut sivistämässä tätä ihmistä vaikka sisällä kiehui. Lapsissa näkyvään hätään on helpompi puuttua, mutta huomaanko niitä aina? Ehkä muutos tapahtuisi jos me yhteisönä uskaltaisimme puuttua enemmän kiusaamiseen, syrjintään yms. vaikka se ei välttämättä meille "kuuluisi".  Toivoisin myös että olisi olemassa sellainen taho mihin voisin ilmoittautua ystäväksi/tukiperheeksi kiusatulle lapselle tai nuorelle, jos sellainen on niin otan mielelläni tietoa vastaan.

Vierailija

Hyvä taas vaihteeksi tällainen "sohaisu ampiaispesään" -kirjoitus.

Nämä aina herättävät kommenttiboksin eloon, kun muuten täällä tuntuu olevan nykyisin aika hiljaista lukuunottamatta arvontoihin osallistumisia.

Vierailija

Pakko puuttua minunkin tähän kiusaamisasiaan...minua myös kiusattiin lähes koko kouluajan. Kiusaus ohi henkistä, muttei siitä kehdannut puhua kenellekään. Ja entä kun opettaja kiusaa oppilasta luokkakavereiden nähden...arvaapa mitä sanoisin tuolle opettajalle jos nyt näkisin hänet. Kiusattu kantaa asioita läpi elämän mukanaan ei niistä mihinkään pääse. Tsemppiä vaan kaikille kiusatuksi tulleille, yritetään mennä vaan leuka pystyssä eteenpäin. Uskon että paha saa palkkansa aikanaan.

virpi helena
Liittynyt19.11.2014

Halleluja ja amen - kiitos tästä tekstistä, Johanna. En vois olla enempi samaa mieltä. Meilläkin on tämä norjalaisen nuoren itsemurha koskettanut - asiasta ollaan puheltu kaikkien kolmen teinarin kanssa. Olemme myös joutuneet sen eteen ettei kouluissa pystytä - tai joissakin tapauksissa edes haluta - tehdä riittävästi. Omituisin juttu meille oli, kun kouluja tukeva psykologinen yksikkö sälytti haastavan oppilaan täysin luokan muiden oppilaiden kontolle - heidän pitäisi vain jaksaa. Aika järkyttävää, varsinkin kun oma lapsi alkoi olla ihan jaksamisensa rajoilla ko tilanteen kanssa. Jep, pidetään huoli toisistamme ja tuhlatkaamme rakkautta läheisiimme! Ihanaa viikkoa sinulle <3

Vierailija

Kiusaaminen on monessa tapauksessa myös rikos: nimittely on kunnianloukkaus, töniminen, potkiminen tai lyöminen on pahoinpitely, uhkailu on väkivaltainen uhkaus, myös kiristäminen ja pakottaminen ovat rikoksia. On kestämätöntä, että koulussa saa syyllistyä ilman rangaistusta tekoihin, joista koulun ulkopuolella seuraisi sakkoa tai vankeutta. Ainakin minun mielestäni tapauksessa, jossa oppilas tekee itsemurhan kiusaamisen takia, pitäisi nostaa syytteitä kuolemantuottamuksesta.
   Koulu on osa tätä yhteiskuntaa ja sitä koskevat samat lait kuin muitakin. Kiusaaminen ei ole vain oppilashuollon asia, jos jokin em. rikosnimikkeistä täyttyy. 15 vuotta täyttänyt on myös rikosoikeudellisesti vastuussa. Järjestelmällisestä pitkäaikaisesta kiusaamisesta olisikin rohkeasti tehtävä poliisiasia. Koulunkin voi tarvittaessa haastaa käräjille, jos se yrittää peitellä kiusaamista. Jos näin ei menetellä, lapsi menettää (aivan oikeutetusti) luottamuksensa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen.
   Kiusaajien kotiolot eivät muuten ole mikään syy heidän päänsilittelyynsä. Touhuun olisi puututtava voimakkaasti jo varhain, muuten tekijät päätyvät lopulta linnaan.

Vierailija
Vierailija

Ihmettelen aiemmin olevaa kommenttia siitä, että ei voi itse olla suoraan yhteydessä kiusaajan "tuntemattomiin vanhempiin", vaan tarvitsee puhemiehekseen opettajan. Miksi ei?? Etkö uskaltaisi itse ottaa lapsesi kiusaamista selvitettäväksi? Kuka nyt väistelee omaa vastuutaan ja pesee kädet asiasta? Ja mitä tässä sitten opetetaan lapselle? Että vanhemmat eivät ole valmiita kantamaan lapsen taakkaa, eivät ole valmiita taistelemaan oman lapsen hyvinvoinnin edestä eivätkä ole valmiita sietämään jonkun "tuntemattoman vanhemman" mahdollista negatiivista ryöppyä. 

Nopeasti päätelty ja tuomittu. Näin siis toimitaan Suomessa suomalaisten kesken. Blogilla taitaa olla lukijoita rajojen ulkopuolillakin, jossa samat ohjeet ei päde.

Vierailija

"Lapsia ei voi silittää liikaa eikä heille voi selittää liikaa"

Ai että, tämä erityisesti sykähdytti. Tulee varmaan käyttöön :)

Erittäin tärkeä aihe. Ja nimenomaan se, että pitää näyttää se, ettei kenenkään tarvitse olla niin vahva, että kiusaamisen kestää. Tässä hyvä kirjoitus vähän aiheeseen liittyen: http://www.hs.fi/blogi/lujastilempea/a1305896774738?jako=cd74ce1eed0e7502ad76dcd0d712382a&ref=fb-share

Vierailija

Olen ollut koko kouluikäni koulukiusattu. 

En uskaltanut kertoa kiusaamisesta kotona, koska pelkäsin kiusaamisen menevän yhä pahempaan ja pahempaan suuntaan. 

Kiusaaminen ei ollut fyysistä. Nimittelyä ja sanallista. Milloin otettiin vanhempien ammatit pilkan kohteeksi, milloin minun vaatetus joka ei ollut samanlaista kuin muilla. Milloin tunnilla vastaamiselleni naurettiin, milloin muuten vähäteltiin. Tämä on tapahtunut noin 20v sitten. Nykytilanne, on paljon, paljon raaistunut siitä.

Internet, harrastukset, puhelimet. Lisäksi esiintynee painostusta ja pakottamista, läpsimistä, tönimistä ja tuuppimista. Lopulta jopa lyömistä. Lapsi tai nuori on taitava piilottamaan nämä vanhemmiltaan juurikin, ettei se tulisi julki. JOtta seuraamukset eivät ole "menit sitte kertoo mutsilles....." jokainen voi kuvitella nykymaailman raakuuden ja mitä tämän keskustelun jälkeen tapahtuu. 

Tekstiviestit, some ja muu netissä tapahtuva on oma lukunsa. Se maailma ei avaudu vanhemmilla välttämättä lainkaan. Miksi, koska sekin osataan piilottaa ja vähätellä. 

Oletteko kuulleet, että itsemurhaa tosissaan hautova ihminen vaikenee siitä viimeiseen saakka. Siitä kovaan ääneen kohkaava tuskin koskaan sitä tekeekään. 

Näin myös kiusattu. 

Mutta kuka vastaa siihen miksi kiusaaja kiusaa? 

Kuuluakseen porukkaan? Halutessaan olla yhtä cool kuin muut, jotta ei joudu itse kiusatuksi. Vanhempien välinpitämättömyys? Tähän meidän pitää puuttua, ei kukaan kiusaa jos siihen ei ole mitään tarvetta? 

 

Vierailija

Upeasti kirjoitettu ja yhdyn täysin. Itse en ole vielä äiti, mutta nuo ovat juuri niitä asioita mitä haluan opettaa lapsilleni.

On niin totta, ettei kiusaamisen lopettamista voi sysätä kouluhenkilökunnan harteille vaan kaikki lähtee kotoa. Opettajien voi olla hyvin vaikea puuttua kiusaamseen vaikeuttamatta kiusatun asemaa. Ja samoin vahempien. Kiusattua kiusataan luultavasti lisää koska hän kertoi jollekkin.

On myös tärkeää, että kiusattu tuntee, että pystyy puhumaan kiusaamisestaan kotona, ettei kävisi juuri niinkuin Odinin tapauksessa joka päättyi pahimmalla mahdollisella tavalla.

Ja niinhän sen on, että harva syntyy kiusaajaksi vaan se käytös opitaan kotona. Nytkään ei tarvitse kuin lukea Vauva.fi keskusteluja jossa aikuiset naiset ja mahdolliset äidit haukkuvat nuoria naisia heidän blogiensa perusteella.  Jos tällaisen mallin saa kotoa, että on OK pilkata ja haukkua muita mitä voi odottaa omilta lapsiltaan.

 

T. Sanna

Vierailija

Kärpäset kiusaa esim. kun pörräävät ja kiusaavat nukkujaa kesäisin aamuyöllä. Koulukiusaaminen ei ole kiusaamista. Se on henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Vierailija

Hienosti kirjoitettu! Tuli ihan kyynel silmään, kun niin hyvin olit osannut kiteyttää asian <3

Vierailija

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 02:05"]

Olen samaa mieltä, että me vanhemmat opetamme lapsille, mikä on oikein ja mikä ei. Olen kolmen lapsen äiti, ja meillä esikoinen jo iso poika. Mutta tuli mieleen tilanne ajoilta, jolloin hän oli ekaluokkalainen. Heitä oli kome poikaa, jotka olivat neljättä poikaa kiusanneet sanallisesti. En edes muista, kuinka asia tuli esiin, mutta olin todella pahoillani tästä. Seuraavana päivänä menimme poikani kanssa kiusatun pojan kotiin pyytämään anteeksi. Olimme myös tästä kotona pitäneet "palopuheen" heti samana iltana. Pojan äiti oli hyvillään anteeksipyynnöstä ja poikani otti opikseen. Sen jälkeen on kyseinen poika ja oma poikani olleet kavereita ja ovat sitä edelleen. Aina ei tietenkään asia mene näin helposti, mutta olin tyytyväinen, että puutuimme siihen heti ja poikani ymmärsi, että näin ei saa tehdä. Aina ei se oma lapsi ole mikään pulmunen, ja vanhempien tulee se myös ymmärtää. t. "pian esikoinen inttiin"

[Rohkaiseva tarina, kiusaajallakaan ei aina ole hyvä mieli kun miettii, mitä on tehnyt. Lapsi kuitenkin ja aina ei edes alunperin ole tarkoitus mennä kiusaamisen puolelle. Anteeksipyyntö on ihan kadonnut ihmisten keskinäisestä käytöksestä. Kun sen oppii, elämä on paljon helpompaa. On aina ihana lukea/kuulla tarinoita, mitkä päättyy huonon alun jälkeen kuitenkin hyvin. Ja tuo, että vaikka lastaan kuinka rakastaa, ymmärtää, että hänkin voi tehdä tyeryyksiä. Silloin sitä vanempien tukea juuri tarvitaan. Mahtavia juttuja muillakin, ihana lukea!

Vierailija

Opettajat ja koulu ovat vastuussa. Lain mukaan jokaiselle on taattava koulurauha. Tästä lipsumalla voi päätyä virkavirheeseen. Monista teksteistä kävi ilmi, että eivät kiusatut kehtaa puhua kotona. Kyllä koulun olisi yritettävä, jos mitään ei näytä tapahtuvan. Heidän tiloissaan ja toiminnoissaan jos kiusaamista tapahtuu.

Vierailija

Itse ekaluokalla (30 v sitten) muistan, kuinka aloimme parin muun tytön kanssa lällättelemän eräälle tytölle, jolla oli hassu karvahattu. Samaan aikaan luokassamme oli pidetty täitarkastuksia, joten nimittelimme tyttöä "täipääksi". Tätä kesti muutaman päivän, kunnes opettaja pyysi meidät kiusaajat kesken tunnin seisomaan ja hiillosti kaikkien nähden ja kuullen tästä asiasta ja lopulta tietysti pyydettiin kiusatulta anteeksi. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun olen ketään koulukiusannut. Olen ns. kympin tyttö ns hyvästä perheestä,  ja tuo nimittely alkoi ihan joukkohölmöilynä. Onneksi tyttö oli kertonut kotona ja opettaja puuttui asiaan välittömästi ja mielestäni erinomaisella tavalla. Kyllä meitä hävetti kun punoitimme siinä kaikkien nähden, tavallaan itse kiusattuna siinä tilanteessa. Asia olisi voinut saada aivan eri mittasuhteet ilman tätä nopeaa puuttumista.

Vierailija

Kiitos, että kirjoitit: kasvatusvastuu kuuluu aina vanhemmille. Liian monet vanhemmat siirtävät vastuun koululle. Kyllä arvot, asenteet ja tavat opitaan kotona. Nimim. Helena

Vierailija

Etkös sinä itsekin ole kiusaaja. Niin se on että monet kiusaajat on nimenomaan parempiosaisia.

Blogistasi olen huomaavinani että kiusaat itsekin erittäin julmasti.

Ketä ja miksi? Että on tuo kirjoitus todella kaksinaamaista. 

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram