Heippis! Kuten me tiedämme, on elämässä kaksi uskomattoman tärkeää asiaa kaikkeen hyvinvointiin ja ulkonäköön liittyen. Toinen niistä on uni. Sun on yksinkertaisesti tunnettava itsesi levänneeksi. Mitä enemmin univelkaa, sitä vaikeampi on tuntea itsensä hyväksi. Allekirjoittanut näyttää ainakin totaalisen eri-ihmiseltä aamulla peilistä vastaantullessa viisi tuntia nukkunut naama verrattuna yhdeksän tunnin yöuniin.

Toinen supertärkeä juttu on tottakai ruoka. Itse huomaan välittömästi unohtuneen aterian tai välipalan. Uskaltaisiin väittää, että yksi lämmin kunnon raaka-aineista tehty ateria, päivällinen on supertärkeä. Trust me, olen kokeillut niitäkin päiviä, jolloin ehtii maistamaan pikkasen jotain lounaaksi ja sit huomaa illalla sängyssä et on pikkasen huono olo. Ja se näkyy myös koko ulkoisessa olemuksessa. Useampi päivä näin ja joudut korjailemaan vahinkoja kropassa viikkoja. Nou thanks.

Yksi mun työ- ja jumppakaveri kysyi tannoin et mitä oikein syön pysyäkseni näin hoikkana. Et "kerro nyt, mitä syöt vaikka aamupalaksi". Kuinka monta leipäpalaa. No kerroin. Mut oikea vastaus tähän olisi ollut, etten syö mitään pysyäkseni hoikkana, vaan pysyäkseni terveenä ja tyytyväisenä ja jaksaakseni. Syön istuakseni rauhassa alas, nauttiakseni hyvistä mauista :) Tänään meillä oli pannulla paistettua lohta ja wokkivihanneksia. Ja perunamuussia. Nopea ja helppo juttu tehdä työpäivän päälle melko tuoreista hyvistä raaka-aineista.

Ja siisti keittiö on tietysti puoliruokaa -kannattaa panostaa viihtyisyyteen! :)

Tällaisia pika-ajatuksia ehdin ruoanlaiton lomassa läpikäymään... Maailman vanhimpia totuuksia, mutta joskus niin haastellisia toteuttaa ettei pikku muistutus ja tsemppi varmaankaan ole pahasta! :)

Lämpimiä ajatuksia, täyttäviä ruokailuhetkiä, moikka! :D

Kommentit (49)

Kati

Tosi upea kuva sinusta! Ja muutenkin kiva kuvakollaasi!

Myös Maj kirjoitteli unesta ja niinhän se on, että jos saa nukkua hyvin, sitä jaksaakin pajon paremmin!

Piritta

Samaa kysytään monesti minulta, että miten pysyn hoikkana. Ja sitten minäkin rupean luettelemaan että mitä syön, mutta oikeammin voisin minä myös vastata, että ensisijaisena tavoitteenani ei ole pysyä hoikkana vaan terveenä ja siksi tulen valinneeksi niitä ei niin lihottavia ruokia. Kaupan päälle sitten pysyn hoikkana :) Mutta syön kyllä myös viikoittain karkkia ja vähän kahvin kanssakin monesti jotain hyvää. Koiran kanssa lenkkeillen kuluu sitten ne kalorit :)
Minä myös ihastelin sitä tunikaasi. Onkohan se minkä valmistajan?

Ella

Kysymys liittyen teidän ihanaan keittiöön;

Onko nuo tasot puuta? Me pähkäillään laitettaisko työtasot aidosta KAUNIISTA puusta vai helposta laminaatista... Kertoisitko (jos tasot puuta) että koetko niiden huoltamisen helpoksi vai hankalaksi/aikaa vieväksi?

Asta

Ei ne asiantuntijat turhaan puhu tiedostavasta syömisestä. Ruuasta pitää osata nauttia! Ja eikös se terveellinen ruokavalio vaikuta suoraan yleiskuntoon, levon ja liikunnan lisäksi. Terveellinen elämä on loppujen lopuksi aika simppeli asia :)

Reeta Karoliina

Sulle sopii TOSI hyvin tollainen punainen huulipuna! :-) Olet kyllä kaunis!

ella b

Olen aivan samaa mieltä! Syön nykyään useimmiten vain töissä, siis kaksi ateriaa päivässä, ja yritän seurata 5 vihannesta ja hedelmää päivässä periaatetta, sillä kyllä huomaa olevan vaikutusta. Meillä on usein ruokana jotain rasvassa grillattua ja/tai pastaa ja huomaan tosiaankin oikein kaipaavani vihanneksia. Kunnollisella ruoalla kun jaksaa paljon paremmin tiukassakin tahdissa.

Hanna

Komppaan, todellakin kaikki maistuu huomattavasti paremmalta, kun keittiö on siisti. Keitriön puhtaanapitoon liittyy kyllä lieveilmiöitäkin: aika usein ehdin (ajattelematta) siivota voileipävärkit mieheni jäljiltä ENNEN kuin hän on edes ehtinyt tehdä leipiään...

Siiriliinu

Sun blogi on aivan ihana! Niin kaunis ja piristää päivää aina :)
Ruokailun suhteen juuri tuo asenne on se tärkein. Jos ajattelee vaan, että syön nyt terveellisesti ku haluun laihtua niin ei sillä pitkälle pötkitä. Se tärkein motivaatio pitää olla oma terveys ja hyvinvointi :)

http://siiriliinu.blogspot.com/

Heinis

Ruoan ja unen lisäksi vielä liikunta, mielekäs työ ja läheisiä ihmisiä, niin avot, paketti on kasassa! Näistä jos joku uupuu, ainakin minun hyvä mieleni joutuu vähän koetukselle... esim. nyt en ole tiistain jälkeen ehtinyt liikkua ja aargh, alkaa ottaa kupoliin >:) Kävin nääs eilen verta luovuttamassa ja piti ottaa iisihkösti sen jälkeen. Käytkö sinä muuten luovuttamassa verta? Asusi ja huulipunasi on IHANA tuossa kuvassa <3

-Sanna

Amen! : )

Toivoisin lisää terveellisiä ruokareseptejä. On kiva saada uusia ideoita eikä jumiutua niihin samoihin vanhoihin. Joku tuolla aikaisemmin olikin toivonut sulta ns. ruokapäiväkirjaa, kannatetaan! : ))

Hyvää viikonloppua!

Selma

Jestas, mikä kaunotar! Ja pakko kehua vielä tota sun kalenteria. NIIN hieno ja innovatiivinen!

Outi-Maria

Olet niin oikeassa unen ja ruuan suhteen. Viime yönä pieni poikani päätti nukkua heräämättä. Itse sitten heräsin kuuden aikaan virkeänä ja levänneenä. Ja ruoka... Virkeyttä tuovana eliksiirinä se on myös mitä parhain rentoutumis keino. Mukavaa viikendiä :)

Mari

Mä en nuku tarpeeks ja syön useimmiten liikaa! Yritän saaha syömisiin jotain järkeä, mutta nukkumaanmeno ei vaan koskaan tapahu siinä ysin aikaan niinku pitäis. Kai täs pitää opetella vaan, kunnes kroppa sanoo poks ja pakko mennä ajoissa sinne sänkyyn.

Jenna

Hei! Kaunis asu ja kaunis nainen!

Minkä merkkisiä ovat hyllyllä olevat kahvikupit ja lautaset? Aivan ylisuloisia! Mistähän nuita saisi?

PP

Totta turiset.

MIkäköhän siinä muuuten on, että vaikka tuosta unestakin monesti puhutaan niin siltikkin me AIKUISET ihmiset emme osaa sitä tarpeeksi itsellemme antaa. Lapset kyllä patistellaan ajoissa sänkyyn, mutta itse kukutaan puolille öin, yleensä vielä joko tv:n tai töiden parissa. Itse on ollut pakko ottaa vähintään 8 tunnin unirytmi itselleni, muussa tapuksessa olen ihan kauhea suohirviö herättyäni ja koko seuraava päivä on pilalla.

Ruokailu on toinen, miksi siitäkin pitäisi tehdä suoritus. Kun ihminen syö hyvin ja säännöllisesti niin eihän se oman kropan ihannepainossa ja koossa pysyminen mikään taikatemppu ole (kun ihmiset vielä muistaisivat sen, että kaikki ovat vartaloiltaankin yksilöllisiä. Se paino/vaatekoko mikä sopii toiselle ei välttämättä sovi itselle). Huomaan itse aika nopeasti jos päivällistä ei ole tullut syötyä, vatsa kirjaimelllisesti huutaa, että ruokaa mulle tuokaa.

Mutta yhtä asiaa minä kyllä ihmettelen, onko sulla jossain jemmassa enemmän tunteja vuorokautta kohden, kun kerkeät työn, kodin ja lasten lisäksi vielä blogaamaan, valokuvaamaan ja vielä muokkaamaankin kuviasi? :D Meillä ei ole lapsia ja välillä tuntuu, että työn ohella blogaaminen ja blogiin kuvaaminenkaan eivät mahdu samaan päivään.

Onneli

Oletpas tuossakin juuri niin freesin ja terveenoloisen näköisenä.

Itselläni on onneksi ihana mies, joka kokkaa, sillä päivisin rytmiltään arvaamattoman pienen vauvan kanssa on hankala kokata. Ateriavälit kyllä saattavat venyä laittoman pitkiksi, mutta pari vauhdissa napsaistua cashewpähkinää on hyvä ensiapu.

Unikaan ei ole täysin itsestä kiinni, mutta jos öisn nukun yhtä paljon kuin lapsikin, niin se on riittävästi, en todellakaan rupea mitään omaa aikaa enää ottamaan kun pieni puoliltaöin nukahtaa, olen silloin itsekin aivan valmis petiin :D

minä

Olen myös hoikka ja monet kaverini luulevat että teen ruokavalintoja miettien mikä lihottaa ja mikä ei. Todellisuudessa tämä käy harvoin mielessä. Terveysalan ihmisenä sitä melkein luonnostaan miettii vain mikä olisi terveellistä, maistuvaa, monipuolista ja auttaisi jaksamaan. Ja vaikka karkkikin maistuu niin sana herkku ei välttämättä aina tarkota mulle karkkia tms. Vaan myös esimerkiksi marjat johonkin yhdisteltynä ovat nannaa!:P ja ne on samalla sitte terveellisiä, toisin ku karkit.. Ja mitä ruokaan tulee niin saatan syödä oikeeta ruokaa paljonkin, vaikka kavereideni perusoletuksiin kuuluu myös että söisin muka vähän. Eikä mitä, helposti menee montakin ruisleipää välipalalla ja vielä lisäksi hedelmää tai jogurttia! :)

samis

Tiedän, ettet mielelläsi puhu ruokailuistasi, mutta on vaan joskus tullut mieleen, että uteliaisuuden vuoksi olisi kiva nähdä esimerkki sun yhden ns. normaalin päivän syömisistäsi. Tuskinpa sun esimerkkisi kellekään pahaksi olisi, sillä kuten sanottu, näytät terveen hyvinvoivalta. Ehkä voisit esimerkilläsi inspiroida joitakin ihmisiä jopa elintaparemonttiin. :D

AnniinaB

Kaunis, kaunis yläosa sinulla,
ja ah niin ihanat kuvat!
Niin totta puhut noista kahdesta tärkeästä asiasta. Niitä yritän koko ajan toteuttaa, mutta uni meinaa silti jäädä liian lyhyeksi ja hyvän ruoan lisäksi tulee vähän liikaa syötyä iltaisin muuta hyvää;)

bee

heippa pitkästä aikaa!

tulin vain kommentoimaan, että näytät älyttömän hyvältä tuossa mekkosessa/tunikassa ja punaisissa huulissa!:) varmasti olet levännyt riittävästi kuvan perusteella ;)

joulun odotusta!

bee

Zeta

Ihanat nuo pilkulliset mukit ja todella kaunis huulipuna! :)

Niin totta tuo ruokavalioasia. Olen ollut viimepäivinä taas niin kiireinen, että on tullut syötyä vähän mitä sattuu ja olo on kyllä sen mukainen (hyytynyt). Kyllä terveellisestä ruokavaliosta saa vaan niin hyvän olon ja energiaa ja pysyy normaalipainossa ihan itsestään... Mikä sen tekee, kun väsyneenä vaan on pakko saada kaikkea epäterveellistä?!

kalamuija

Allekirjoitan:) Uni ja hyvä ruoka ovat kaiken a ja o.
Tanaan oli huono paiva. Mutta sitten menin ihanaan aasialaiseen syømaan jossa soi rauhallinen musiikki ja sen jalkeen parin tunnin paikkarit.. nyt on ihan eri meininki:)
god helg! ps. ja hyva idea toi joulukalenteri!

Kate

Hei!
Olet niin hyvännäköinen ja hoikka, että olen monesti ajatellut, että olisi kiva lukea, mitä syöt ja kuinka paljon treenaat, vaikkapa jos joskus kertoisit viikon ajan. Juttuvinkiksi :)

Nora

Samaa mietin myös minä :) Näyttävät greengatelta mutta olen nähnyt myös halvempia "kopioita" etenkin pilkullisena, niitä nää tuskin kuitenkaan ovat...?

Laukku

Hei, ensimmäistä kertaa kommentoin mihinkään blogiin. Olen seurannut tätä sinun blogia nyt vajaan vuoden. Ensimmäinen kommentti tästä postauksesta kirvoitti minut nyt vaan kirjoittamaan.. Olen aika monissa asioissa vähän eri tyylinen kuin sinä, en suoranaisesti ota vaikutteita sun tyylistä tai sisustukseta tms. mutta jostain syystä olen koukussa blogiisi :) siitä tulee vain hyvä mieli. Joten olen ensimmäisen postauksen kanssa täysin samaa mieltä :)

Mukavaa joulun odotusta, luulen että seuraava kommenttini menee ainakin ensi vuoden puolelle..

Hyvää oloa

Itse korvaan myös karkkeja marjoilla, ne ovat niin hyviä! Hieman jäisiä marjoja luonnonjugurtin sekaan; mitään parempaa en tiedä! Sitten pieni vinkki: mikäli tuo on kahvia tuossa lasisessa purkissa, niin kannattaa laittaa toiseen kippoon, vaikka tuossa kauniilta näyttääkin. Kahvi menettää aromiaan kun se altistuu valolle.

sofia

näytät älyttömän kauniilta punaisissa huulissasi!ja taas ihanan järkeviä ja hyviä ajatuksia:)

Denita Marreel

Needed to write you a tiny note just to give thanks the moment again on your beautiful tips you have featured in this case. It's so remarkably open-handed of people like you to convey publicly precisely what a lot of people would have offered for sale for an e-book to end up making some dough for their own end, notably seeing that you might have done it if you considered necessary. The inspiring ideas also served like a good way to be certain that other people online have similar dreams much like my very own to understand good deal more in respect of this matter. I am certain there are a lot more enjoyable occasions up front for many who find out your blog post.

Hilda Milla

What you posted made a bunch of sense. However, what about this? suppose you were to create a awesome headline? I ain't saying your content isn't solid, but suppose you added a headline that grabbed people's attention? You could glance at Yahoo's front page and watch how they create post titles to grab viewers interested. You might add a video or a related picture or two to grab readers interested about what you've got to say. Just my opinion.

puls stacja

Thanks for your write-up. One other thing is the fact that individual American states have their own laws which affect home owners, which makes it quite difficult for the our lawmakers to come up with the latest set of guidelines concerning foreclosed on home owners. The problem is that each state offers own legislation which may have interaction in a damaging manner on the subject of foreclosure policies.

vuitton outlet

I?m still learning from you, as I?m making my way to the top as well. I absolutely liked reading everything that is posted on your blog.Keep the tips coming. I enjoyed it!

Gregory Despain

Zune and iPod: Most people compare the Zune to the Touch, but after seeing how slim and surprisingly small and light it is, I consider it to be a rather unique hybrid that combines qualities of both the Touch and the Nano. It's very colorful and lovely OLED screen is slightly smaller than the touch screen, but the player itself feels quite a bit smaller and lighter. It weighs about 2/3 as much, and is noticeably smaller in width and height, while being just a hair thicker.

me

Community Associate. The program is very designed to realize fundamentals within installation of LAN

salt free water softener Austin

If you have one pair of good soles its better than two pairs of good uppers.

honk

as a consequence of through powerful control over exactly the same. There?s been recently hardly any situation

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010