- I'm weatherproof!

Aamupalalla (kaurapuuroa + lakkaa + pellavansiemeniä) tuumattiin että tänään on just perfect ilma rantakallioille. Plus kolme astetta, tuulta ja sadetta. Perfect ;)

Sade huuhtoo kummasti värit kuvista. Paitsi jos päällä sattuu olemaan keltaiset sadepöksyt :P

Sunnuntai on myös aina perfect päivä lukea iltapäivälehden viikonloppuliitteestä koskettavia haastatteluja. Sellaisia, joissa tunnetut ihmiset kertovat elämästään. Aika rehellisestikin. Itken melkein joka sunnuntai jollekin jutulle. Ja mietin, että kyllä ihmiset ovat mielenkiintoisia. 

Vasta joku totesi haastattelussa vähän pekäävänsä ihmisiä. Kun ei niistä koskaan tiedä; eläinnkunnan viisaimpia, ovelimpia ja ilkeimpiä otuksia, joihin ei koskaan voi täysin luottaa. Ja joku toinen taas totesi, että kyllä me kaikki loppujen lopuksi ihan kivoja ollaan kun vaan tutustuu. 

Molemmat olivat vähän oikeassa, en silti tiedä ottaisinko kummamkaan kantaa ihan täysin omakseni. Mutta ihmisistä olen aina ollut kiinostunut. Mun mielestä kuvatkin ovat heti mielenkiintoisempia, jos niissä näkyy ihminen. Vaikka vain ihan pikku pisteenä. Tai vaikka vain sormenpää.

Siinä on silti tarinaa.

Ihmisessä on aina uskomattoman paljon tarinaa.

Ja mun mielestä on loistavaa, että jotkut haluavat jakaa tarinaansa muillekin. Jakaa paloja itsestään ja elämästään. Kertoa omista tunteistaan. Antaa muiden kurkistaa erilaisiin näkökulmiin ja ehkä pikkasen rikastuttaa elämäänsä. Me voimme oppia ihan kamalasti muilta ja mun on kamalan vaikea ymmärtää sitä kritiikkiä, jota julkisuuden ihmiset (ja varmaan joskus bloggaajatkin) saavat elämänsä ja olemassaolonsa julkisuudesta. Kukaan tuskin on parempi ihminen vain siksi, että haluaa pitää kaiken seiniensä sisällä.

Lapsilla on Reiman säänkestävät housut -ja Ainolla myös takki (ne on saatu blogin kautta -Ompun takki Helly Hansen), joissa lukee kätevästi

Take me out -I'm weatherproof!

Ei tarvitse miettiä että mitä matskua ulkovaatteet mahtavat olla, voi vain luottaa että senkun laittaa päälle. Ja Reimaan ollaan kyllä voitu luottaa. Hyvä Suomi! :))

Mietin myös erästä haastattelua lukiessani, miten tylsää elämä jolisi, jollei meillä olisi mitään salaisuuksia, syntejä ja luurankoja kaapissa... ;) Haastateltava vähän voivotteli, ettei ole kyllä yhtään ylpeä että tuollaistakin on tullut tehtyä. Mun silmissä miehestä tuli heti pikkasen mielenkiintoisempi ihminen ja ajattelin, että hyvä että teit :)) Kaikki pikkuvirheetkin muokkaavat meitä eikä niitä turhaan niin kauheasti kannata voivotella.

 

 

^Lenkin jälkeen maistui höyryävä riistapata ja jälkkäriksi omenapaistos jäätelöllä. Mmm...

Leppoisaa sunnuntain jatkoa toivottelee punaiset posket ja pyöreä masu

mun takki ja pipo Henri Lloydilta saatu / housut Ralph Lauren / villasukat Odd Molly / saappaat Hunter

Kommentit (28)

Vierailija

Ihanaa raitista ilmaa kunnon sadevaatteissa! Ei ole huono ilmaa, on vain huonoja varusteita, eikö totta? Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että ihmiset ovat mielenkiintoisia ja heidän tarinansa. Mielenkiintoista on myös se, että elämä ei ole täydellistä ilman säröjä ja rosoisuutta. Ihana kuva sinusta kurkkaamassa kauluksen takaa pipo syvällä otsalla! Kivaa alkavaa viikkoa! 

http://entajosalkaisit.blogspot.fi/

Vierailija

Vai olisko se vaan, että tuli syötyä masu niin täyteen hyvää ruokaa, että siksi se on pyöreä!?

Taas kerran ihanaa tekstiä ja ihania kuvia. Niin samaa mieltä, että kuvat ja erityisesti luonto- ja maisemakuvat on paljon mielenkiintoisempia jos niissä on ihminen.

-Roxy=)

www.lily.fi/blogit/road-trip-ready

Vierailija

Kyllä minäkin olen ihmetellyt usein mitä ihmettä kanssaihmisten päässä liikkuu...ja yllättynyt usein, välillä positiivisesti, välillä negatiivisesti. 

Tanja

 

Vierailija

Onneksi olette lämpimän näköisesti pukeutuneet. Itse värjöttelin tänään vähän liian vähissä vaatteissa koirien leikkejä valvoen. Sit äkkiä sisälle ja kuuma muki rooibosteetä käteen. Kotiin tultua tilasin netistä untuvatakin :D Nyt ajattelin siirtyä soffalle lämpöisen huovan alle. Sunnuntaiehtoota sinne!

Tina's

Vierailija

Ihania, reippaita ulkoilukuvia! :) Minulle tuli myös mieleen tuon toisen kommentoijan lausahdus säistä ja varusteista - se on niin totta! :)

Ja kiitos, että jaat pieniä palasia elämästäsi meille blogisi lukijoille. :)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

 

Terkuin Leena

Vierailija

Missä kohtaa pyöreä masu? Ei näy tänne ;)

Ja hyvin tuli Lloydin aiempi "mainos" perille - paikallisessa liikkeessä oli tuollainen samanlainen sininen parka sopivasti tyrkyllä. Ostin heräteostoksena. Viikonlopun verran sitä käyttäneenä tosi tyytyväinen!:)

Vierailija

Kivoja ulkoilmakuvia!

Ihmiset ovat mielenkiintoisia, ajattelen niin että jokaisessa ihmisessä on pieni osa kaikista elämän aikana vastaantulleista. Kun avaa silmät ja korvat muiden tarinoille tuntuu kohta kuin olisi elänyt jo satoja vuosia, niin paljon imee muiden tarinoista uusia kokemuksia:) Kaikki tarinat eivät vain ole iloisia.

 

Sissi/ Bohemianchiclifestyle.com

Vierailija

Miten ihmeessä joku voi nähdä pyöreän masun näissä kuvissa...? Ihania kuvia, oikealla asenteella voi ulkoilla säässä kuin säässä :)

Jenni

Leirikello
Liittynyt17.8.2013

IHANIA KUVIA!! Ja tosiaan aivan täydellinen ilman rantakallioretkelle! No niin, asia on nyt täysin selvä: Minun täytyy tehdä elämänmuutos, jotta pääsen myös asumaan meren rannalle!

Tästä tuli mieleeni Hadley Freeman, Guardian-lehden toimittaja, joka Ask Hadley -palstallaan vastaa asiantuntevalla, mutta omintakeisella tyylillään ihmisten muoti- ja tyylikysymyksiin. Kannattaa ehdottomasti tutustua: http://www.theguardian.com/fashion/series/ask-hadley

Muutama vuosi sitten joku kysyi Hadleyltä, mistä löytäisi hyvännäköisiä ulkoiluvaatteita, kysyjä kun oli ruvennut seurustelemaan norjalaisen ulkoilmamiehen kanssa. Hadley inhoaa ulkoilua ja urheilua.. Hänen vastauksensa kuului: "Hyvännäköisiä ulkoiluvaatteita ei ole olemassakaan! Sen takia sinun täytyy jättää se mies heti!" : DD

Satu/nojatuolihaahuilija.wordpress.com

Vierailija

Tuolla asenteella harmaa syyspäiväkin muuttuu seikkailuksi! Kauniita kuvia.

Tuli mieleen aiemmasta nahkahamepostauksestasi, josko voisit laittaa vanhoja kuvia ajoilta, jolloin nahkahameesi oli uusi ja kun tapasitte miehesi kanssa. Olet mukavasti kertonut elämästäsi ja raotellut menneisyyttäsi: olisi hauska nähdä postaus, jossa olisi kuvia asuista/vaatteista "silloin ennen" ja nyt.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hei kiitos kivasta toiveesta, mutta minusta ei juuri taida olla kuvia tolta ajalta :/ En todellakaan tykänyt olla valokuvissa -uskokaa tai älkää :D Minusta ei varmaan ole yhtään kuvaa juuri ton hameen kanssa :( Mutta tarkoituksena on kyllä postaus vanhemmista asuista ja miten ne vanhemmat vaatteet tänä päivänä ovat käytössä... :) Ehkä se tulee pian :)

Vierailija

Herkullisia kuvia!:)

Meillä on satanut oikein kunnolla lunta ja täällä on mielettömän hieno valo, valkoinen maa ja aurinko paistaa siniseltä taivaalta. Ihan mahtavaa. Huomiseksi onkin sitten luvattu +9 astetta ja vesisadetta, se niistä talvifiilistelyistä. Päästäneen tuohon perfectiin ulkoiluilmaan sitten;)

http://mamainprogess.blogspot.fi/

 

Vierailija

Ihanaa, noista kuvista nousi heti mieleeni edellinen asuinpaikkani merenrannalla - aina syysmyrskyjen pauhatessa ja sateen piestessä merta ja rantakallioita minun piti päästä rantaan, seisoa siellä uloimmassa niemennokassa ja nauttia pauhusta ja kasvoja piiskaavasta tuulesta ja sateesta, meren voimasta... Tuli jotenkin villi ja kesytön olo - ja silti samaan aikaan turvallinen :) Liikkeellä ei yleensä ollut muita paitsi korkeintaan yksi tai kaksi pakollista koiran ulkoiluttajaa, jotka katsoivat holkki auki että kuka hullu tuolla rantakalliolla seistä napottaa vapaaehtoisesti? - Minä :)

Minustakin on varsin kiehtoisaa tutustua ihmisiin pintaa syvemmältä ja sada tietää, millaisia he ovat oikeasti rooliensa takana. Ei niinkään se, mitä he ehkä tietävät, vaan se, mitä he tuntevat ja ajattelevat. . kun se oikea persoona on yleensä aina niin tavattoman paljon kiinnostavampi kuin se roolihahmo :)

Upeaa syksyn jatkoa Sinulle ja perheellesi toivottaen,

Kaisuli

Vierailija

Hei, olen sinun ihania tarinoitasi jo kauan aikaa lueskellut mutta nyt kommentoin ensimmäistä kertaa tänne ja tämä on kyllä vähän jännittävää. Olisin kysynyt sinulta että mitä kokoa parkasi on? Minä olen ostamassa kyseisen takin ja epäröin vielä S ja M koon välillä. Oikein hyvää syksyn jatkoa sinulle ja kiitos piristävistä kirjoituksista :) 

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram