^Nyt näyttää kyllä pahasti siltä että mamma on lopullisesti uupunut ja Omppu joutuu huolehtimaan kotitöistä. :P No ei. 

Lapset halusivat hakea naapurin naperoita kylään ja vastasin ovelasti että okei, jos pappa imuroi ensin. (Halloweenin jäljitä lattia oli aika täynnä jos jotakin veripopcornin murusta.) No pappa ei millään ehtinyt kun telkkarista justiinsa alkoi jalkapallo. Hetken kuluttua tuli Omppu alakerrasta raahaten imuria perässään rappuja pitkin. Ja imuroi koko yläkerran. 

Ja niin on kyllä mammakin jo ihan voimissaan; hyvää tehnyt tämä viikonlopun lepo. Lettuja, mansikoita ja siirappia & smoothieta tänään aamupalaksi ja muutenkin on herkuteltu. :P No, olen kyllä arki-iltoinakin rauhottunut kovasti rentouttavimmalla tietämälläni tavalla; neuloen. Flow is the key to happiness -ja neulominen on mun flow. Tällä kertaa valmistui superlämmin Martta -takki.

Martta The Merinoa olen saanut -ja sitä löytyy useita kauniita sävyjä Tjockit.fi:stä; ihana paksujen, pehmeiden villalankojen suomalainen aarreaitta!

Tiedän, että moni kaipailee kovasti myös ikivanhan norjalaisen ohjetta ja kiitän kärsivällisyydestä samalla pahoitellen ohjeen viipymistä...! Se on mulla mielessä ja lupaan laittaa sen teille niin pian kuin suinkin ehdin. Siksikin päätin tällä kertaa laittavani suosiolla koko ohjeen heti, jottei näitä puolikkaita ohjeita jää tänne roikkumaan.

Elikkäs, ohje kiinostuneille:

Luo pyöröpuikolle 100 silmukkaa Martalla. Neulo tasona (ei suljettuna ympyränä).

Neulo kuusi kerrosta Marttaa 2 oikein ja 2 nurin. Neulo sitten kaksi kerrosta My Boshia sileää neuletta (eli oikealla puolella oikeaa ja nurjalla nurjaa). Jatka taas Martalla  2 o 2 n, mutta tee oikeat ja nurjat päin vastoin edellisiin nähden. Kuuden kerroksen jälkeen neulo taas kaksi kerrosta My Booshia. 

Neulo niin kauan kunnes olet tehnyt yhteensä yhdeksän raitaa My Booshilla. Jaa silmukat niin, että takakappaleeseen jää 40 silmukkaa ja etukappaleen osioihin 30 kuhunkin. 

Kädenteiden kavennukset aloitetaan heti ja tehdään samoin niin taka- kuin etukappaleissa, raglan-malliin. Aloita kädentie aina neulomalla kaksi silmukkaa sileää neuletta työn oikealla puolella. Kolmas ja neljäs silmukka kavennetaan joko nostamalla kolmas silmukka puikolla, neulomalla neljäs ja vetämällä kolmas yli neulotun yli (aina neuleen oikeassa reunassa) tai neulomalla kolmas ja neljäs yhteen (aina vasemmassa reunassa). Kuulostaa monimutkaiselta, mutta ei ole; noilla kavennustavoilla on väliä vain siksi, että ne muodostavat sulavan, kauniin kuvion oikeaan suuntaan.

Jatka kädenteitä kavennuksineen 24 kerroksen verran; päättele kolme silmukkaa pääntien reunasta, neulo vielä 4 krs ja päättele. 

Takakappale neulotaan sanoin, mutta pääntien kavennuksia ei tarvita.

Hihat: Luo 20 silmukkaa pyörökuikolle ja neulo samaa 2 oikein 2 nurin neuletta; kuusi krs kerrallaan, sitten kaksi kerrosta sileää neuletta My Boshilla. Lisää silmukaoita aina neuloessasi raidan My Boshilla; yksi silmukka kuhunkin reunaan. Kun hihoissa on kuusi raitaa My Bohsilla, aloitat kavennuksen. Kavennus tehdään samaan raglanmalliin kuin kädenteissäkin; neulo kavennuksineen 30 krs. Päätä langat My Boshilla.

Siisti pääntie ja etureunat vielä virkkaamalla 1) kerros ketjusilmukoita 2) kerros pylväitä -pylväskerrosta ei tehdä pääntien ympärille, vain etureunoihin. Etuosaan voi vielä hankkia hakaset (kiinnittää sisäpuolelle) jos kaipaa neuleeseen kiinnitystä. Tai tehdä useamman krs pylväitä ja niihin napinreiät ja napit...

Ja kysyä saa. :) Tämä on aivan superhelppo ja nopea neuloa; viikossa tulee valmista. Tästä tuli myös ihan hirmu pehmeä ja nyt vielä jopa liian kuuma neule... Pakasilla nähdään! :))

Kommentit (64)

Vierailija

Aivan ihana neule! Heti aukesi lankakauppa välilehteen.. juuri kun sain valmiiksi vuoden projektina olleen skappel-neuleen ! :)

 

 

Vierailija

Hei, upea neule!

Mielenkiintoinen tuttavuus myös tämä nettikauppa paksuine lankoineen! Minkälaista tuo Martta-lanka on? Lähteekö esimerkiksi haituvia samaan tapaan kuin dropsin Eskimosta tai Eskimon ohuemmasta versiosta? 

Kiitos neuleinspiraatiosta ja hyvää loppuvuotta :)

Sanna

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Heippa Sanna, en osaa sanoa vielä, mutta ainakaan tässä vaiheessa ei voi muuta sanoa kuin että tosi laadukkaan tuntuinen lanka... Ei mitään ongelmia neuloessa. 

Vierailija

Onpas kivan näköinen! Taitaa lähiaikoina olla puikoilla tämä, ehkä teen lyhyemmän, kun ei tällaselle persjalkaselle sovi tuo pituus :P Ihanan omatoiminen ja päättäväinen Omppu! Tsemppiä työviikkoon ja mukavia kutomishetkiä sulle!

Tiina/Tina's

Vierailija

Paljonko menee suunnilleen lankaa hihoihin? Jos tekisi vähän lyhyemmän mallisen niin mietiskelin vain langan menekkiä! Kiitos jälleen ihanasta inspisohjeesta. :)

Vierailija

Hei

kokosi lienee xs tai s. Osaat varmasti arvioda minulle paljonko Marttaa menee M kokoon? Ja kuinka paljon lisään silmiä saadakseni kook  M? Kiitos linkistä uuteen lanka kauppaan, ja kerrotko vielä mistä sitä toista lankaa saa .

todella inspiroiva ohje. Kiitos taas:)

pia, norjalaisenki  ohjetta odotellen...

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Heippa, voi hyvinkin olla että 600g riittää, koska mulla tosiaan meni ehkä 500g. Ostaisin sinuna vain 600g -etenkin jos harkitset tekeväsi vaikka yhden raidan lyhyemman takin. Laittaisin M-kokoon helmaan 120 silmukkaa. (takakpl 50, etu 35 35).

Vierailija

Oi kun on taas ihana! Taitaa mennä taas toteutukseen ☆

Iso kiitos ohjeesta!

-päivi-

Vierailija

Heippa!

Aivan ihania neuleita osaat tehdä! Itse en ole koskaan ollut mikään käsityö-ihminen, mutta tässähän alkaa ihan inspiroitumaan hienoista kuvistasi. Nyt tekis niin mieli aloittaa uusi harrastus neulomisesta, kun peruskouluaikaiset kamalat muistot epäonnistuneista käsityöluomuksistani on hälventynyt, heh! 

Blogiasi on muutenkin kiva lukea. Kirjoitat hienosti ja kuvasi ovat todella kauniita! Löysin blogisi reilu vuosi sitten ja siitä asti olen jäänyt ihan koukkuun. Asun itsekin ulkomailla ja on ollut todella mukava lukea kuinka elämä Norjassa sujuu.

-Katariina : )

P.S. Muistan lukeneeni, että olet julkaisemassa kirjaa näistä neuleohjeista. Milloin se mahtaa ilmestyä ja onko siinä mahdollisesti ohjeita ihan vasta-alkajalle? Pitää toivoa joulupukilta jos sen kirjan ehtisi saada jouluksi Kiinaan! : )

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Joo neulominen on jotain ihan muuta kuin ala-asteen kauhumuistot :P 

Kirja ilmestyy vasta ensi vuoden puolella, joten ei ehdi joulumarkkinoille täälläkään, harmi vain :)

Vierailija

Mikään ei ole niin ihanaa kuin kylmällä ilmalla kietoutua lämpimään ja muhkeaan neuleeseen. Kaunis neule. Mukavaa alkanutta viikkoa.

-Nelli-

villananna.blogspot.fi

Vierailija

Upea neuletakki! Hieno apulainen pojasta kasvamassa♥ Terkkuja sateisesta Itä-Suomesta!

Vierailija

Moikka,

Upea neuletakki!!! :)

Olen opetellut kutomista ja virkkaamista youtube-videoiden avulla. Tästäkin olisi kiva saada videotutorial niin kaltaiseni opettelijakin hokaisi. :) Nurin ja oikein ei kerro mulle mitään ;)

Vierailija

Ihana neule!

Mulla on just mun Skappel päällä, tosin mä tein sen sillä alkuperäisellä norjalaisella (ja norjankielisellä) ohjeella. Ehkä se suurin onnistumisen ilo tuli siitä vieraasta kielestä:-)

Terkut täältä sumuisesta Suomesta!

paola

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hahaa, joo :D Alkuperäinen skappelhan onkin aika erilainen mun versiosta, niissä ei oo muuta samaa periaatteessa kuin ainaoikein- neule... :P Eli ei sitä mun omaa skappeliksi voisi kutsua, vaikka inspration siitä sainkin :)

Vierailija

voikun toi neulomiskuume tarttuisi, sais nuo pari keskenerästä projektia loppuun..

miten teillä muuten kotitöiden teko jakaantuu?..enkä tarkoita tuota lapsityövoimaa:D meilläkin sitä käytetään aina silloin tällöin, vähän lahjomalla ja välillä innostuvat ihan itsekin.

Vierailija

Tämä muistuttaa muo tosi paljon Skappelin Maria-jakkesta, mitä meinasin seuraavaksi ruveta kutomaan. Oikein nätti ja kiitos lankakaupan vinkistä.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Nopealla googletuksella löysin vain ihan sillä ainaoikein -neuleella tehtyjä (skappel maria jakke)...? En ole tosin tutustunut muihin Skappel -neuleisiin kuin siihen ainaoikein malliin, täytyykin googlettaa vähän lisää :P Tällaisen samantapasen kuvion bongasin joku aika sitten ihan kaupan neuleesta; tosin noi joustinneuleosiot olivat neliömmät, eikä tälläiset pitkät... ja lanka ihan ohutta. Kivan simppeli kuviointi kyllä, helppo ja käy kaikenlaisille langoille! 

Vierailija

Ihanan näköinen neule! :) Osaatko suositella mitään toista samantyyppistä (halvempaa) lankaa, jolla voisi onnistua tehdä? Tulee aika kalliiksi, jos kerä maksaa melkeen 20e.. :P Kiitos kauniista blogista!

Vierailija

Moi! Kiitos ihanasta blogista! Satutko tuntemaan yhtään Sandvikaa Oslossa? Lähdemme ensi viikoksi sinne mieheni mukaan, joka on siellä kurssilla. Hieman jännittää miten saamme lasten kanssa päivät kulumaan, löytyykö minulle erityisruokaa tiukan ruokavalioni takia yms.... Mutta kiva tutustua vähän Norjaan! :)

Vierailija
Vierailija

Ihanan näköinen neule! :) Osaatko suositella mitään toista samantyyppistä (halvempaa) lankaa, jolla voisi onnistua tehdä? Tulee aika kalliiksi, jos kerä maksaa melkeen 20e.. :P Kiitos kauniista blogista!

Kai huomasit että ne oli 200 gramman vyyhtejä?

Vierailija

Hei! Varmistan vielä, että tehdäänhän kavennukset sekä oikealla, että nurjalla puolella?

Vierailija

Tuo väri näyttää vaaleanpunaiselta ja netissä dusty näyttää beigeltä? Mikä sävy tuossa sinisessä langassa on? Olisiko153, 154, 155 joku näistä? Saako tuota Martta-lankaa Suomesta?

Ihastunut :)

Vierailija

Hei

kysäiisin vielä... Että onko sininen lanka samasta kaupasta? Tai mistä sitä saa? Olen huono löytämään lankoja, paitsi 7 veljestä Cittarista:)

pia

Vierailija

Hei! Ihana neule ja helpon oloinen ohje. Innostuin niin että meinasin jo illalla tilata lankat tuohon. Mutta melko kalliit toimitukset tolla kaupalla, 15€ suomeen! Periatteesta en halua maksaa tollaista hintaa lankapaketista joka painaa sen 600g... Yritin googlata, löytyykö samaa lankaa jostain muualta, mutta huonolla menestyksellä. Osaisitko neuvoa löytyykö sitä jostain muualta, tai niinkuin joku jo kysyi, olisko jotain vastaavaa suositell?

Ihanainen blogi! <3

Vierailija

Hei:) Tilaisin juuri langat . Tuo sama sävy oli loppunut, mutta sitä tulee lisää ilmeisesti parin viikon päästä:) Toimituskulut olivat 7 €.

Ihana neuletakki on <3

Vierailija

Moikka, onko niin ettei mobiiliversiossa voi kommentoida tai lukea kommentteja? Itse en ole ainakaan onnistunut, aina pakko käyttää tätä täysversiota, harmi..

Vierailija
Vierailija

Hei:) Tilaisin juuri langat . Tuo sama sävy oli loppunut, mutta sitä tulee lisää ilmeisesti parin viikon päästä:) Toimituskulut olivat 7 €.

Ihana neuletakki on <3

 

Tilasitko tuon Johannan antaman linkin kautta? Miten sait niin edullisen kuljetuksen? :)

Vierailija
Vierailija
Vierailija

Hei:) Tilaisin juuri langat . Tuo sama sävy oli loppunut, mutta sitä tulee lisää ilmeisesti parin viikon päästä:) Toimituskulut olivat 7 €.

Ihana neuletakki on <3

 

Tilasitko tuon Johannan antaman linkin kautta? Miten sait niin edullisen kuljetuksen? :)

Joo, tilasin tuon linkin kautta..Alussa ilmoitetaan postikulut Skandinaviaan, mutta viimeisenä kohtana on postikulut Suomeen 7 €;) Minusta tuo kauppa on Suomessa.

Vierailija

Hei, neule oli tosi kaunis, mutta sen lisäksi ihastuin nilkkureihisi. Minkä merkkiset ne on?

Vierailija

tilasin myös langan , oli loppunut, mut tulee kahden viikon sisällä ja toimitus tosiaan 7€. Toista lankaa oli meillä Prismassa, niinkuin edellä jo kävikin ilmi.

Vierailija

Moikka kaikille,

TJOCKT on suomalainen, sijaisemme Turun kupeessa Paraisilla. Myymme langoistamme 99% muualle kuin Suomeen, joten siksi nettisivumme ovat englanniksi ja toimitusvaihtoehdot pääasiassa muualle kuin Suomeen. Lisäsin Suomen sinne vaihtoehdoksi päivä tämän ohjeen ilmestymisen jälkeen. Valmistamme lankamme itse ja tätä lankaa ei Suomesta muualta saa. Nettisivullamme on kohtuuajankohtainen lista lankojemme jälleenmyyjistä, joista tosiaan myös valtaosa on muualla kuin Suomessa.

Tuo Johannan käyttämä väri on Dusty. Se on beige vaaleanpunaisella vivahteella. Väri tosiaan pääsi nyt loppumaan, muttas saamme toimitettua sitä lisää parin viikon päästä.

Ilahduttavaa miten paljon täällä on kutomisen ystäviä!!

t.Maria /TJOCKT

Vierailija

Voi mahdoton miten upea neule! Onneksi äitini on taitava neuloja ja häneltä voi tarvittaessa pyytää näitä upeuksia!

Vierailija

Mun mielestä melkö ikävä ettet vastaa kommentteihin. Kahdesti olen laittanut jo saman kysymyksen :(

Vierailija

Ensin kommentti koskien kohtaa "Mikä tahansa lanka 6-7 nron puikoilla käy" No ei muuten sitten käynyt. Neuloin isoveli langasta ja antamillasi ohjeistuksilla tämä riittää niukin naukin vyötärölle. Sinulla tuo näyttää olevan liki polviin asti. Toisekseen, seikkaperäinen ohje vaatii edistyneemmältäkin neulojalta tuota koko kuvan zoomaamista melkoisesti, jotta näkisi edes vähän miten raglan asettuu sinun neuleessa. 

 

SariHM

Kaula-aukon kavennusten osalta ohjeessa täytynee olla virhe sekä kirjassa että täällä blogissa. S-koossa etukappaleiden olkapäille jää molemmille 15 silmukkaa ja taakse yhteensä vain 16 silmukkaa. Mahdotonta ommella olkasaumoja... Kuvassa näyttäisi, että on kavennettu enemmän...