Kolmisen vuotta sitten luin jonkun trendikkään sisustuslehden artikkelia intoihimoisesti sisustavasta perheenäidistä, jonka kotona kaikki oli vimpon päälle maalaisromanttista ja chabby chiciä. Valkoista, romanttisesti kulunutta, täydellisen siistiä ja muutama pakollinen rustiikki pikkujuttu ettei liian naiselliseksi menisi. Naiselta kysyttiin haastattelussa, et mitä sen kotiin ei koskaan tule. -Mäntyä. Päättäväinen ei koskaan. Hmm. Mietin, että miten nainen, joka sisustaa noin vimmeisimmän trendin ja virran mukaan, uskaltaa sanoa, ettei sen kotiin tule koskaan jotain. Voihan tottakai olla, että haastateltava nainen on edelleen vimpon päälle valkoinen ja romanttinen ja sellaisena koko elämänsä pysyy. Voi hyvinkin olla. Mutta se vaikutti sisustusharrastajalta. Ja mietin tässä yhtenä päivänä, että onkohan se vielä yhtä ehdoton.

Monen mielestähän mänty on tietty kauhein kammotus. 80-luvun kellertävä mökki.

Mun tän hetken unelmakoti sen sijaan olisi mäntyä lattiasta kattoon. Käsitelty ehkä pikkasen vaalealla petsillä tai lakalla tummumista ja kellertymistä ehkäisemään. Suuret ikkunat, paljon lasia. Lasia ja mäntyä. Ja merinäköala tottakai! Avarat tilat. Sitä perimökkifillistä rikkomassa paitsi lasi, myös ylelliset kalusteet. Blingblingiä kristallikruunujen ja hopeakulhojen muodossa. Valtaosin valkoista tai muuten vain hyvin vaaleaa, jokunen tumma sohvatyynyt vaalealla nahkasohvalla ;) Mutta ei mitään kauheasti siitä väliltä. Ja Seppo Kohon iso Octo. Vaikka se onkin koivua.

Koska ei sillä nyt niin väliä, että kaiken pitäisi olla just mäntyä. Kunhan nyt vaan taas halusin sanoa kun niin moni sitä tuntuu inhoavan. Rakastan siis kaikkea puunväristä.

Taitaa olla syksy tulossa. Kun alkaa sisustus kiinostamaan. Pitäiskös ehdottaa kultsille remontoimista täysmäntyiseen kämppään? ;)Voi olla et sen silmät menis ympäri pari kertaa.

Mut hei, mitä Te sanotte? Mänty or not?

(Kuvat ovat osittain googlen kuvahausta poimittuja inspiskuvia, vanhojakin. Octo -sisustuskuva on täältä, pari kuvaa täältä ja täältä ja Tine K:n loungetuoli Tine K:lta. )

Kommentit (52)

molla

Vaalea puu ja valkoinen on upea yhdistelmä, rauhallinen luonnonläheinen ja raikas.. Muiden värien kanssa puu on aika raju ja hallitseva, rauhatonkin.

Netta

Rohkeaa, minä pidän! Tuntuu, että blogit ovat täynnä mustalla ja valkoisella sisustamista - ne ovat minunkin suosikkeja, mutta en pidä siitä että niitä pidetään "hyvän sisustuksen" määreenä. Männyn olen mieltänyt itsekin mökille ja ehkä siitä on jäänyt hieman lapsuuden traumoja - tänä kesänä, jotenkin havahduin siihen miten lämmin materiaali se on. Koli-valaisimet on musta oiva esimerkki siitä kuinka mäntyä voi käyttää uudella tavalla.

maria

Hei. Kiitos huippu kivasta blogista :) ainoa, jota seuraan. Olet tosi taitava ja lahjakas ihminen. Taiteellinen. Ihaniaaa kuvia. Oot myös upea nainen ja varmasti ihana äiti :) Jatka vain näitä. Pääasia , että olet omaitsesi ja saat vuodattaa sydäntäsi <3 Se antaa eniten lukijoille.
Älä lannistu pahan puhujista. Oih Suomi on, ikävä kyllä, niin kateellisten ihmisten maa.
Nää puukuvat on huippu ihania. Mänty on upeaa! Puu on aina paras sisustaja. Siinä se elämä ja tunne on. Ainaki mää tykkään :) Taivaan Isän siunausta sulle!

nana

Eikai kukaan ole pahaa puhunutkaan?Kysymys oli tykkäätkö MÄNNYSTÄ.Kyllä minäkin puusta tykkään ja sitä meiltä löytyy paljon,mutta koivusta ja männystä en sisustuksessa tykkää.Pihalla ovat kauniita:)

Hohkamölli

Ihastuttavaa! Opiskelen puuartesaaniksi ja kaikki opettajamme puisteleksivat;-)männyn edessä, josta syystä ihan uhallani teen huonekaluja männystä. Päättötyöksi olemme suunnitelleet mäntypirttikalustoa-sillä saisi opettajat keinuttelemaan itseään nurkassa.
Männystä saa vaikka mitä hienoa aikaan, se on kotimaista ja helppoa työstää yms.jne. Alas angstit!

Laura

Itse olen myös kiinnostunut aidoista puupinnoista. Mänty silti tökkii. Ei keltaisuuden, vaan runsaiden oksakohtien takia. Vanhaan kotiin valittiin tämän vuoksi lattiaan kuusilankku. Mielestäni aito puu tuo sisustukseen lämpöä ja oikein käsiteltynä kestää elämisen jälkiäkin paremmin kuin moni muu pinta. Eli tavallaan paranee vanhetessaan ja saadessaan niitä jälkiä. Mutta tietysti liika on liikaa ja jos kaikkialla on puuta tulee helposti mökkifiilis.

Ninni

Ihana postaus, ihanaa kun joku puolustaa mäntyä! Mänty alkaa vissiin olla sisustuksessa aika harvinaista nykyisin, mutta meillä sitä on, olohuoneen kirjakaapin, lipaston ja arkkupöydän verran. Tykkään, ei ole häirinnyt yhtään, ja kolot ja lasten kiipeilyt pöydällä ei haittaa. Lastulevyinen hajoaisi tässä menossa alta aikayksikön...

Ollaan oltu vuodesta toiseen tosi out ja juntteja mäntyolkkareinemme ja muhkeine sohvinemme, mutta ei haittaa :) Pitäkööt muut laatikkomalliset divaanisohvansa ja kiiltävät Muurame-kotinsa pörrömattoineen, persoonattomuuden huippuja ;)

Kati

Minäkin pidän männystä mutta vielä enemmän koivusta. Ostimme juuri täyskoivuiset olohuoneen kalusteet ja pidän niistä kovasti. Minusta vaalea puu yhdistettynä valkoiseen ja kirkkaisiin perusväreihin on raikas yhdistelmä. Pidän oikeasta puusta ja siitä, että siinä saa näkyä kolhut ja elämän jäljet ilman että naarmujen alta paljastuukin joku muu materiaali.

Jessica

Hmmm... not. Not männylle sellaisenaan. Käsiteltynä eli lakattuna (sävy mukana), vahattuna tai maalattuna pieni ehkä. Mutta silloin puhutaankin mielestäni aivan eri asiasta. Värikäsitelty puu ei mielestäni astu enää samaan kategoriaan ja puun luonne katoaa. Tai ainakin muuttaa todella isosti muotoaan. Rohkea ja omaa näkemystä omavaa on sellainen joka liputtaa männyn puolesta vielä kun aika on jättänyt siihen oman kellertävän patinansa. :)

Harmaan huvilan rouva

Kysymykseen, että puuta? Niin kyllä! Mutta perus käsittelemätöntä mäntyä ei. Tykkään kellertävistäkin puun sävyistä esim. vanhassa talonpoikaisantiikissa ja tammen sävyistä myös, ettei tummaa puuta tarvi kaiken olla, kuten pitkään on trendinä ollut. Mutta mänty sellaisenaan kuin Suomi on sitä täynnä, niin on kyllä kammotus! :)

Hanna

En osaa suhtautua mäntyyn, se on aika neutraali elementti mulle. En tykkää, en vihaa :)

eeva

Rintamamiestalomme kaikki keltaiset mäntypinnat on maalattu heti sinä kesänä kun muutimme. Eipä se kellastunut, lakattu paneeli oikein houkuttavalta tunnukaan. Uudistaessa yläkertaa laitettiin puuta, mutta kuultovalkoista pintaan. Ei puuta mikään voita, lattiamateriaalina ihan uskomaton tuntu ja lämpö (meillä vahattu valkoiseksi) mutta onneksi sen saa juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Kävin tänään Tampereen asuntomessuilla, eipä näkynyt lakattua mäntypaneelia...

naela

Mänty on edelleen iso NOT. Ei vaan iske 70-luvulla syntyneellekään kun sitä koko nuoruutensa sai katsella... :)

Annikka

NOT! Sitä oli todellakin 80-luvulla koti täynnä, ei kiitos enää. Mökit on edelleen lattiasta kattoon, huonekalut mukaanlukien mäntyä. Ei miellytä silmää. Mökille sitä toki vois jähän jättää, kunhan sais suurimman osan maalattua!

Mama D

Mantya kylla. Taalla ois varmaan aika harvinaisuutta sisustaa mannylla. Ehka sen takia ajatus siita viehattaakin - tulee oma kotimaa mieleen.

Iiris

No toki ehdottomasti puuta!! Johan tätä valkoista sisustustyyliä on vuosia jo ollut ja aika tylsää jos lattiasta kattoon on vaan valkoista. Meillä kotona koivulattia ja vaaleebeiget seinät, mökillä vaaleaksi petsattu puulattia myös. Portaat puiset ja huonekaluissa myös kyllä mäntyä löytyy:)Puu tuo lämpöä kotiin kuin kotiinkin. Liiallisessa määrin tietty menee kesämökin puolelle:)

kalamuija

Manty on kylla taas IN:) Tosin inhoan naita meidan "norjalaisia" valiovia jotka ovat juuri sita kellertavaa mantya ja puunsyyt nakyy tosi hyvin. Mutta esim. meidan kakkoskodin rempassa on iso riski nyt.. se tulee ehka saamaan mantyiset keittiønkaapit:) tai valkoiset missa on sellainen mantylista.. Isku myy:)
Eli kylla, puu kuin puu! Mutta ei se 80-luvun møkkihelvetti manty:)

puuton

Ymmärrän täysin pointtisi Kalastajan Vaimo :), ja mukava huomata että joku muukin ymmärtää puun arvon. Mieluimmin aito puu sisustuksessa kuin jokin shabby chic sisustustyyli.

Pidän selkeydestä, avaruudesta ja puu antaa lämmön ja ylellisyyden tuntua. Suomessa tykätään lastulevystä sekä rakennusmateriaalina että huonekaluissa, ja lattioissa tykätään laminaatista. Hyvin ankeat ja kovat materiaalit. Puun arvoa ei ole Suomessa ymmärretty niin kuin muualla maailmalla, eikä Suomessa taida olla ainuttakaan todellista puuosaajaa (rakentaminen, huonekalut jne.).

Olen yllättynyt miten vähän Suomessa käytetään puuta rakentamisessa ja sisustuksessa, vaikka sitä luontaisesti on tarjolla yltäkylläisesti. Onhan puu tietenkin kallis materiaalina, silloin kun se on huippuunsa käsitelty tai rakennettu huonekaluksi. Puun ja kiven yhdistelmä on kuin toisi luonnon sisälle, aivan ihanaa tylillä laitettuna.

Puulla sisustaminen voi olla hyvin modernia ja ylellistä.

Kirsi

Ei mäntyä ainakaan enempää. Riittää, kun sitä on lasten Lundia -sängyissä ja heidän työpöydissään. Nekin olisivat tuunatut esim. valkoiseksi tai helmenharmaiksi, jos vain allekirjoittanut saisi aikaiseksi:)

Pieni lintu

Sopivasti mäntyä kivasti petsattuna on ok, mutta meidän vuokrakämpän vm-82 mäntyrappuset on aika karmeet. :P

Katariina

No hei todellakin JOO MÄNTY! Inhoan ehdottomia asenteita, niin suhteessa sisustukseen kuin muutenkin. Mänty on lämmin, luonnollinen, pehmeä ja ihana.

Meillä kotona on paljon mäntyä. Sen rinnalla kun on valkoista, oikein on freesi yleisilme, vaikka itse sanonkin ;)

Anneli

Hahaa! Miehen vanhempien koti alkaa siis olla vimpan päälle trendikäs (:. No joo, itse en ole kovin ehdoton sisustusjutuissa, niinkuin en pukeutumisessakaan. Yritin olla kun vannoin että minun tyttärelleni ei vaaleanpunaisia vaatteita tule. Joo ei, minkäs teet kun lapsi itse tykkää... Voi vähän hillitä, mutta siinäpä se.

Oma sisutusmakuni on sen verran monipuolinen että kotiin voisi helposti solahtaa hyvin erityylisiä juttuja, musta, valkoinen ja pellava ovat väreistä rakkaimmat, mutta esim. meidän aito 60-luvun keittiö on lapsille mieluisa väripilkku missä revitellään mummolta perityillä marimekon kankailla ja eripariastioilla.

Susse

Suoraan sanottuna ihmettelen enemmän juuri sitä maalaisromanttisen kukertavaa shabby chic -sisustusta röyhelöineen ja hempeilyineen...

Anyways, itse kaivoin vastikään vanhempieni ullakolta 70-lukulaisen mäntyisen design-sohvapöydän ja vein sen entisöijälle. Pöytä on aivan mahtava (myös kooltaan), ja rakastan sen simppeliä muotoilua. Se tulee näyttämään niin hyvältä uudessa vaaleansävyisessä kodissamme.

Vierastan kuitenkin mäntyä esim. paneeleissa, ellei sitä ole sävytetty. Noissa sun laittamissa kuvissa tosin mänty näyttää seinämateriaalinakin hyvältä!

sissi van v.

Ei ikinä mäntyä. Olen aina inhonnut sitä ja onneksi sitä ei täällä kovasti näy missään:) Suomessa käyneet ulkomaalaiset usein muistavat tavallisen suomalaisen sisustavan männyllä.

Mänty ei myöskään pehmeiltä ominaisuuksiltaan viehätä eli tykkään enemmän kovista puulaaduista.

Paprika

Mänty on nousussa! :) Minäkin jossain vaiheessa inhosin suuresti, mutta juuri toissapäivänä ihastelin mummolan mökin mäntyisiä sormipaneeleja kuinka ovat kauniita ja sopivat juuri sinne lasikuistille täydellisesti. Vuosikymmenten tummentamina. <3 Omaan kotiin ei mäntyä kuitenkaan ainakaan vielä ole tulossa. Ei sovi tämän hetken sisustukseen.

Mari

Komppaan "mariannaa" - käsiteltykin mänty alkaa ajan päästä kellertämään eli mun tuomioni on NOT! Lämmintä puupintaa pitää toki aina olla ettei valkoisestakaan tule liian steriiliä mut rajansa kaikella.
Toisaalta, tässähän tää juju just piilee et kaikilla ei ole sama maku vaan keskustellaan ja ihmetellään miten ihmiset voi pitää niin erilaisista asioista - toiselle yök on toiselle aah!

Noora

Rakennamme parhaillaan perinteistä omakotitaloa, minne tulee lautalattiat osmocolorilla harmaaksi käsiteltyä mäntyä sekä kuultovalkoiseksi käsitellyt kattopanelit puuta nekin. Seinät on maalattu valkoiseksi. Ja olen aivan ihastunut tulevaan kotiini! En juuri seuraa sisustuksen trendejä, joten tuli hieman yllätyksenä, että kotimme olisi jotenkin "out". Tärkeintä on, että itse tykkää. Ja ihanaa kuulla, että sinäkin Johanna tykkäät puupinnoista, koska arvostan makuasi todella paljon. :)

Pampula

Rakastan oman kerrostalokotini mäntyistä lankkulattiaa! Se raikastuu valkoisista kalusteista ja muutamista kirkkaista väreistä. Pehmentää tunnelmaa juuri sopivasti. Mun mielestä sellaiset kivipintaiset täysvalkoiset kodit on aika kaukana kotoisasta. Mulle tulee aina jotenkin hotellin tai sairaalan tunnelma sellaisissa. Mutta täytyy sanoa, että kun lattiat ovat puunväriset, se riittää. Muuten on erämajatunnelman riski.. ;)

Hanne

Hih, Norjassa on ihan hyvä tykätä männystä ja puupinnoista muutenkin. Asun vuokra-asunnossa Valdresissa ja mäntyä on niin paljon, että itkettäis jos ei naurattais. Valkoiset verhot ja valkoiset matot vähän raikastaa... Ja onhan eteisen seinät maalattu onneksi sinapinkeltaisiksi ja keittiön seinät aika kirkkaan siniseksi:D(toinen norjalainen erikoisuus on tosi kirkkaat värit seinissä). Mutta talossa on valkoiset ulkoseinät, uskomattomat maisemat ja vuokra koko talosta 300 euroa, joten en valita!! Ainakin puuseinät hengittää ja talossa on tosi hyvä nukkua:). Olen onnellinen talostani!

marianna

Upeita kuvia ja näissähän tuo mänty näyttää ihan kivaltakin, mutta saa kuitenkin SO NOT -tuomion täältä minultakin. Mänty kellastuu aina, käsittelyistä huolimatta, ja männynkeltainen on erittäin epäkiitollinen sisustusväri. Se tukahduttaa kaikki muut värit ja vie esineistä ja huonekaluista värin lisäksi tavallaan muodonkin. Mäntypinta saa huoneet näyttämään pienemmiltä ja pimeämmiltä, koska se ei heijasta valoa. Olen itse hävittänyt kesämökillämme kaikki mäntypinnat maalaten ne valkoisiksi ja mökissä olevat vanhat perintöhuonekalut tulevat nyt aivan uudella tavalla esille. Mänty on kuitenkin kiva vuoristomökeissä, saunoissa jne. Sinne se luo tunnelmaa.

Niina

Meillä tehtiin remontti 2009 vanhassa maalaistalossa (edelleen toimiva tila), ja lattioihin tuli mäntylaudotus. Se vaan käsiteltiin lipeällä, ja mahtava vaalea sävy tuli ja kestää!!

Kati

Kammoan sitä kellertäväksi muuttunutta mäntypaneelia. Mutta käsiteltynä vähän valkokuultavaksi se on nätti. Meillä on kotona ja mökillä sellaiset sisäkatot ja tykkään!

Oikenin ihanat ja inspisroivat kuvat olit löytänyt. Olen haaveillut tuollaisesta pikkutakasta, en kyllä tiedä vielä mihin sen laittaisi...hmph...

s

Nuo kuvat tuovat oikeastaan mieleen kesämökin. Ja mänty/koivu samoin. En ottaisi asuintaloon:) Mutta jos kesämökistä puhutaan niin ainoa oikea mökkimateriaali on hirsi!! Ei oo hirsiä voittanutta ;)

Nelli

Itse en ole koskaan tykännyt koko valkoisesta sun muusta ja siksi nuo kuvat näyttävät ihanan kutsuvilta ja lämpimiltä.

Beniza

Näin se on.. männyllä ja männyllä on eroa :) En missään nimessä diggais sitä kellertävää oksista pilkullista mäntytyyliä mutta tuollainen vaalea mänty on ihan toinen juttu! kivoja inspiskuvia!

HannaHoo

Mikä ettei, riippuen paljonko laittaa ja mikä on se muu ympäristö. Puu on ihana sisustusmateriaali, mänty ei ehkä se mun varsinainen suosikki, johtuu ehkä just siitä, että se aika on jo kerran eletty, ja tulee liikaa 70-luvun kesämökkifiilis. Never say never kuitenkaan. En mä piittaa marimeikoistakaan, tasaraidassa kun on 70-luvun kulkenut...

Terhi

Mulla on viharakkaus- suhde. Mieheni isä on entisöinyt kotimme talonpoikaismööpelit ja niitä on jonkin verran. Entisöinnissä appiukko vannoo samaan tyyliin aina vaan. Ja valitettavasti hänen tyylillään kalusteet on päässeet kellastumaan.
Varsinkin nyt kun kaikki valkoinen on muodissa, tykkään jotenkin tosi paljonkin erilaisista kalusteistamme. Toisaalta välillä haaveilen käsitteleväni kaikki uudelleen ja tekeväni niistä tummanruskeat. Mies ei kuitenkaan anna kajota kalusteisiin. Pakko siis kestää ja koittaa tykätä :)

Nanni

Mä olin kans ennen sitä mieltä etten halua puuta minnekkään, pelkkää valkosta vaan. Mutta nyt oon tykästyny siihen, en tosin mäntyyn mutta tammeen ja koivuun. Antaa mun mielestä kivaa lämpöä ja pehmeyttä muuten vaaleeseen sisustukseen :) Mutta en kyllä pystyis kokonaan männyllä päällystetyssä talossa/huoneessa asumaan :D

LI Lady Blogger

NOT! En tieda oliko ne mantya vai mita puuta, mutta pari vuotta sitten rempattiin kaikki puupaneelit pois meidan talosta taalla Long Islandilla. Talo naytti isolta saunalta kun se ostettiin...niin karmee ettei kovin moni viitsinyt ryhtya hommaan, oli ollut markkinoilla jo kauan, vaikka muuten upea sijainti ja "so much potential". No, meidan onni etta se puupanelointi oli niin suuri turn-off; meilla on nyt ihana avara ja valoisa talo valkoisin silein seinin!

Jatta

Joo ja kyllä vain, mutta Osmo Color käsiteltynä tai valkoiseksi maalattuna/kulutettuna! Oli sitten kyseessä lattia, katto tai huonekalu. Taloa en puista halua, sillä kiveä sen täytyy olla ja merinäköalalla :)

Mimo

why not ;)
Meillä on parin kuuakuden päästä muutto edessä asuntoon, jossa seinät on mäntyä, keittiökaapit on mukamäntyä ja rappusetkin yllättäen mäntyä. Keittiö menee kyllä uusiksi, mutta onhan ne seinät kauniit, kunhan saan maalattua ne valkoisiksi :D

Ninni

Meidän entisessä kodissa oli mäntyset puolipanelit ja semmonen hiekanvärinen sit se yläosa. Keittiön kaappien ovet olivat salvian vihreät :) No nyt on nykymuodin mukasta ja joskus minä kummajainen kaipaan niitä entisen kodin värejä :) lämmintä ja kun kuvia katsoo niin tietyssä valaistuksessa ihana tunnelma ja semmosta kotoisan pehmosen näköistä, vaikea selittää :)Olohuoneessa oli luonnonvalkea sohva ja siihen kun laittoi tummaa oranssia tyynyihin niin ihana oli kyllä, nykyisen kodin väreihin ei oikein oranssi istu ja nyt tuli sitä oranssiakin ikävä :DDD

Päivi;p

Kivoja kuvia mutta kodit ja kesämökit erikseen... Ellei sitten halua asua mökillä. :)

Anna

Sori, mutta iso NOT! Tulee liikaa lapsuudenkodin ovet ym. mieleen. Ei vaan sytytä...vielä ;)

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram