-ja maisemia matkan varrelta

Älkää nyt vaan kemistit tulko pilaamaan mun jo vuosia kestänyttä onneani siinä uskossa, että sateella on helpompi juosta. Olen nimittäin itse kokemusteni perusteella kehitellyt teorian, jonka mukaan ilma on yksinkertaisesti happirikkaampaa sateella. Ja juokseminen sujuu poikkeuksetta kevyesti. Niin että pliis, älkää kertoko mulle mitään totuuksia, en tarvi niitä ;)

Sen sijaan suosittelen teitä, joille juokseminen vielä tuntuu pikkasen raskaalta, aloittamaan sateella. Silloin on vähemmän ihmisisäkin liikkeellä, voi rauhassa puhista menemään. Ja se ilma on happirikkaampaa ;) On on.

Juokseminen on nimittäin (tietty zumban ja tanssin jälkeen) mun ihan ykkösliikuntamuotoja. Eli siis ainoita mitä harrastan ;) Juostessa saa treenattua vähän koko kroppaa, raitista ilmaa, kauniita maisemia ja paljon hyvää musiikkia. Ei melkein viitsisi palata kotiin jos mukana on oikein hyvä biisilista. Noista mun suosikeista melkoisen moni on merengueita -merenguessa on lähes aina just sopivan nopea ja juoksuun sopiva tikuttava tahti. Etenkin techno- ja electromerenguet sopivat juoksuun täydellisesti -jos nyt sattuu näin lattarifani olemaan kuin minä ja niistä tykkäämään. Ja monet sambat kanssa. Ton Levada Loucan soitin lenkin aikana viisi kertaa; pärjäisin melkein vain sillä

Biisilistan lisäksi meitä naisia motivoi ihan varmasti hyvät vaatteet; mulle tärkeintä on napakat trikoot ja itse suosinkin sellasella ohuella fleecellä vuorattuja talvijuoksutrikoita ihan ympäri vuoden. Ne on niin pehmeitä ;) Ja lenkillä on tarkoituskin tulla hiki heh. Lenkkareiden on pakko olla myös hyvät, vain näteillä ja kivanvärisillä ei pitkälle pötki.

Sitten kotona parit kyykyt ja vatsat ja selät -lapset osallistuu ihan villeinä näihin ;) Ja energiaa on ihan takuulla paljon enemmän kuin ennen lenksua! Voin sanoa että olin tänään työpäivän päälle ihan nuukahtamaisillani sohvalle ja yritin selitellä itselleni, etten kuitenkaan jaksa mihinkään jalkojani siirtää näin väsyneenä. 

Ja niin kevyesti kulki. Kun oli paljon sitä happea ilmassa ;) Aloitelkaa sateella siis! Seuraava sadepäivä -deal? :)))

Ps. Kuvat lenkin varrelta on kuvattu hauskalla pienellä Sonyn taskukokoisella järjestyskameralla, jonka olen saanut kokeiltavakseni tässä kesällä -ei sitä jättijärkkäriä oikein voi ottaa lenkille heilumaan mukaan ;) Kertoilen tässä joku päivä näistä kuvausjutuista lisää kun paljon kyselyjä aina tulee :)

KIVAA, ENERGISTÄ PERJANTAITA!!

Kommentit (45)

Vierailija

Totta se on etta sateella juoksu ja kavely sujuu paremmin. Kivasti piristaa :) 
Mahtavat juoksu maisemat!

-Summeli-

Vierailija

Totta! Täälläkään ei kaivata todisteluja etteikö asia olisi just noin. Eilen ihan samat fiilikset venyneen työpäivän, kauppareissun ja asioiden hoidon jälkeen, mutta mutta... Puoli tuntia kosteassa ilmassa teki ihmeitä ja nyt aamulla (parin kahvikupillisen jälkeen) on tunne, että tästä perjantaista selviää sittenkin :) Jotenkin on paljon timmimpi olokin vaikka vain puolen tunnin lenkin maltoin (!) tehdä kun on ollut muutama viikko taukoa kaikenlaisten kremppojen, kiireiden ja flunssan takia. 

Mukavaa perjantaita ja reipasta viikonloppua! Seuraava sadepäivä -deal!

t. johanna

Vierailija

Hei Johanna, kiitos kauniin naisen kauniista blogista. Olet edelleen huikean ruskea, itsekin helposti ruskettuvana utelisin käytätkö itseruskettavaa tuotetta ja jos näin, niin kerrotko merkin? Iloista syksyä perheellesi!

Hanna

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Heippa Hanna :) Nyt mulla ei oo itseruskettavaa, mutta ehdottomasti suosin Chanelia jos jotain käytän :) Tosiaan on vielä vähän tota väriä pinnassa ettei ole tarvinut aloittaa itserusketuskautta vielä :)

Vierailija

... jep jep!

Mun ykköslenkit ovat aamuisin. Työaamuina en jaksa repiä itseäni aamujuoksulle, mutta lomalla tai vapaapäivänä heti aamulla tehty lenkki on niin parasta! Suuhun vaan huikka vettä ja rähmät silmissä hölkälle. 

Raikkaana aamuna juoksu kulkee ja on rauhottavaa katsoa heräilevää maisemaa. Aamupala maistuu taivaalliselle vajaan tunnin juoksun jälkeen.

Itse en uskalla kuunnella musaa juostessa. Haluan kuulla luonnon äänet / autojen hurinat ja ohi suihkivat pyörät. Kerran nimittäin kuulin rummutusta lenkkipolulla takantani musiikin läpi,  iso majava meni parin metrin päästä minusta takantani polun yli lampeen polskimaan!!! Sydän meinasi pysähtyä.  :) Siihen jäi mun musan kuuntelut...  heheheheh...

Energistä perjantaita kaikille.

Katinka

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hehe... oon kylla miettinyt itsekin tota etenkin noilla kapeilla kiemuraisilla teillä... Että ois turvallisinta kuulla autot ym. Ja eläimet :S Pelästys voi tosiaan olla aika suuri vaikkei ihan hengenvaaraa olisikaan!

Vierailija

Pitääpä lähteä kokeilemaan :) Mä olen ihan poikkeuksetta juossut hyvällä säällä (nii tai kunhan ei sada siis) kun yksinhuoltajana pitää ottaa lapsi rattaineen mukaan. Nyt ostin justiin viime perjantana kuitenkin meille uudet (käytetyt) juoksurattaat, joista saa kuomunkin alas lapsen yli niin ettei toinen kastu (edellisissä ei pysynyt edes kuomu ylhäällä, argh). Nyt on sellainen olo, että voidaan tehdä mitä vaan ja mennä minne vaan kun on hyvät rattaat, jee! 

Just tiekkö mietin päivä vai pari takaperin, ettei sulta ole pitkiin aikoihin tullut postauksia liikunnasta ja mietin jo, ootko ehkä lopettanut Zumbat ja muut, mitä ilmeisemmin et :)

meikä menee nyt reippaana maalaamaan lapsen huoneen, hyvää huomenta vaan ja ihanaa päivää sinne! 

Mari Susa / http://mseblogi.wordpress.com

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Moi moi, joo en oo lopettanut, zumbainnostus vain kasvaa kasvamistaan ja mietin just et meniskö kurssittautumaan lastenkin zumbaohjaajaksi :D Kesällä on vaan ollut vähän hiljaisempaa tällä saralla... 

Onnea uusille rattaille ja hyviä lenksuja!!

Vierailija

Ihania maisemakuvia : ). Kyllä se ilman happirikkaus sateella on totinen tosi, mutta se on totta myös sateen jälkeen, jos ei sadepisaroiden joukkoon halua mennä.

Ihanaa alkusyksyn weekendiä!

Seija

 

Vierailija

Oon ihan samaa mieltä, että ilma on IHAN VARMASTI happirikkaampaa sateella :) Sillon on paljon helpompi juosta ja hengittää.

Halusin oikeestaan kiittää siitä silmämeikki postauksesta ja siitä sensain eyeliner vinkistä. Se TODELLAKIN on aivan loistava ja piirtää siistin viivan kuin itestään...on ihan in love, joten kiitti mahavasta vinkistä :)

 

- Niina

Vierailija

Kiitos Johanna, olen aloittanut juoksun juuri nyt vasta. Kävellyt olenmeilkeinjoka päivä.

Harmittaa kun jalat tulee kipeiski,mutta eikö se ole niin että vaikka niin onkin on vaan mentävä ja kyllä ne siitä petraantuu. Onhan se luonnollista, eikö :)

Ihania kuvia, tuli oiken itsellekin hyvä olo. KIITOS

Vierailija

...mä en sano nyt yhtään mitään. En tule huokailemaan enkä mainitsemaan kuvista, enkä tunnelmasta, enkä sateesta. En edes siitä mimmonen auvonen fiilis liikunnasta tuleekaan. En sano. Ihan pienen merkinnän kuitenkin laitan. Ja ihan pienen lisäviestin...

<3

Love the way you live.

Kiitos kauniista sanoistasi viime postauksessa,

- Tanja -

Vierailija

Soittolista mullakin yleensä matkassa mukana ja sen päivittäminen menossa. Lenkkeily pitää yrittää aloittaa uudelleen, hyvät kengät on kyllä valmiina. Maisemat vaan on toisennäköisiä ja soratietä pitkin lenkkeily suoritettava. Mut kyl se hyvää tekee! - Mertsi

Vierailija

Sinulla on todella kaunis koru edellisessa postauksessa. Kenen koru on ja mistä olet sen hankkinut? Kiittää jo etukäteen vastauksesta :-)

Vierailija

Onko nuo trikoosi minkä merkkiset? Pystyisitkö johonkin tuotteeseen laittamaan linkkiä? Jotenkin en osaa vaan käyttää trikoita... Toki ymmärrän, että niillä juokseminen on kaikkein helpointa, mutta jotenkin ne vaan ahdistaa... Vaikka kaikkkihan niitä käyttää... Ajattelin vaan, kun en ole ennen törmännyt tuollaisiin fleecevuorisiin, niin nyt syksyllä ne olisi varmaan ihat hyvät ja pärjäisi sitten talvemmallakin....

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Suosin norjalaista Trim Texiä, joka tekee vetimet mm. Suomen suunnistumaajoukkueelle... tosi laadukkaita tuotteita. Vinkkailen kun alkavat myydä Suomeen! :) Ja suosittelen kyllä juoksutrikoita, pian niihin tottuu ;)

Vierailija

Ihanat maisemat! Noista ei kai oikein raaskisi sisällekään mennä :) Ja niin totta tuo sadesään happirikkaus, luulisi että se on ihan tieteellisesti todistettukin :) Ja sitä paitsi sade tekee iholle ja hiuksille hyvää.

Mutta enpä valita vaikkei nyt ihan näytä, että pääsisi sateella juoksemaan, sillä aurinkoa ja reilut 20 astetta lämpöä on ennustettu kuun puoliväliin saakka. Mutta pimeälläkin voi juosta, niin kukaan ei näe :)

Lämmöstä ja auringosta huolimatta odottelen jo pientä sneak peakia missä vaiheessa villatakkisi on menossa... Jos ohje ei ole liian vaikea aion tehdä samanlaisen :)

Aurinkoa viikonloppuusi!

Aava

 

Vierailija

juuri näin; banda eva, Zumba ja juokseminen <3 aikanaan, n. 15 vuotta sitten, olin brasiliassa ja ostin banda evan levyn. Niin ihanaa musiikkia :)

Oletko kokeillut Body attackia? Ihan huippua.

Kaunista viikonloppua, Terhi

Vierailija

Oot mainio. :) Diili tehty, tääkin täti juoksee seuraavalla sadekelillä. Ihanan positiivista patistusta!

Vierailija

Tiedätkö Johanna, että sun blogi saa aina vaan hymyilemään. Jos on huono päivä niin pitää tulla lukemaan sun päivittelyjä ja heti samantien päivä paranee! En valehtele! :) Äskenkin olin apealla tuulella ja tulin lukemaan sun höpötyksiä niin sait välittömästi hymyn mun huulille. Sun blogista välittyy sellaista positiivista energiaa, ettei tätä voi lukea kulmat kurtussa!!

Aloitin juoksutreenit kaks viikkoa sitten. Mulla oli ääretön tsemppi päällä, että nyt se alkaa, nyt oikeesti alan juoksemaan ja haluan ens vuonna juosta puolimaratonin. Viikko sitten mursin jalkani. Niin pahasti ettei juoksusta taida tulla mitään ainakaan tämän vuoden puolella. Silti vaikka harmittaa oma lenkkeilemättömyys on ihana lukea sun sateessa juoksusta. :)

Kiitos ihanasta blogista ♥

-Laura

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ooooooiiiiiii <3 Ihanasti sanottu, tällainen palaute on niin parasta. ikinä en jaksaisi täällä vain "muotikuvia" kuvailla jollen tietäisi että tästä saa jotain parempaa, eli sitä hyvää oloa :)) Kiitti!

Ja paljon paljon onnea ja paranemista jalalle<3 Sitä odotellessa keksit kaikkea muuta kivaa! :))

Vierailija

Aika jännä, että juurikin eilen ajattelin tuolla lähes helteessä puuskuttaessani aivan  samaa. Sateella on helpompi lenkkeillä. Ja musiikilla on tosi iso vaikutus vauhtiin ja jaksamiseen. Tosin mulla menee näkökyky, ja aiheutan vaaratilanteita itselle ja muille musiikki korvilla. Jotenkin taidan syventyä liikaa siihen.

Vierailija

Meillä täällä ei voi koskaan oikein sateella juosta, koska a) sataa niin harvoin, b) ja kun sataa, niin sataa rajusti c) kun sataa, niin yleensä myös ukkostaa ja salamoi rajusti.

Joskus (lue: joka päivä) kaipaan sadetta, sellaista lempeää sadetta, ja hapekasta ilmaa. Juuri tähän aikaan vuodesta meillä päin ilma on ihan hapetonta, tuntee olevansa kuin kala kuivalla maalla.

Onneksi syksy tulee joskus, ja silloin on mahdollista saada sadetta ilman ukkosia, ja siksi pidänkin syyssateista. Voi, sitä onnea kun vihdoinkin sataa (jos sataa), ja pohoisesta puhaltaava tuultakin kaipaan älyttömästi, sieltä kun sitä happeakin sitten tulee.   

Viime vuosina meillä on satanut tavallista vähemmän, ja uutisissa juuri eräänä paivänä sanottiin, että isot puut alkavat kuolemaan monen vuoden kuivuuden seurauksena.

-sadetta kaipaava- 

Vierailija

Lisäisin tähän vielä, että illan viileydssä on helpompi ja kevyempi juosta :D 

 

-Tina's-

Vierailija

Ihan mahtavaa! Jatka liikunnan ilosanomaa tulevaisuudessakin. Ihmiset liikkuu ihan liian vähän! :) Tällaiset kokemukset saa mut aina hyvälle tuulelle. Työn puolesta jo minulla on ilo kertoa liikunnan iloista ja kannustaa kaikkia liikkumaan. Vaikka vaan lähtisi kävelyllä ensin liikkeelle.

Ihanaa syksyä ja toivottavasti happirikkaita lenkkisäitä riittää ;)!

-Tanja

Vierailija

Moikka :) Blogin mukaan harrastat zumbaa, tanssia ja juoksemista. Miten pidät huolto lihaskunnosta, teetkö siis jonkinlaista punttijumppaa?

 

Heli

Vierailija

Voi ihana Johanna ja aivan ihania kuvia! Tuli taas niin hyvä mieli, kun lueskelin juttuja ja katselin kuvia.

Minä tykkään myös juosta sateella. Lenkin jälkeen on joka tapauksessa (hiestä) märkä ja pitää mennä suihkuun, joten eipä se kastuminenkaan pahemmin haittaa. Happirikkaampaa ilma ei ehkä ole, mutta kosteampaa ja siten hengittäminen on helpompaa, kun limakalvot eivät kuivu niin herkästi.

Oikein ihanaa syksyn alkua!

 

Eva

Vierailija

Heeiii, kiitos biisivinkeistä! Itsekin olen tiheä-tikuttaja ja usein juoksubiiseiksi kaupatut soittolistat ovat minulle tempoltaan liian hitaita. Lisään tästä ilman muuta kokeeksi muutaman omalle listalleni! Jos joskus haluat testata muita biisejä, niin omia suosikkejani on Kim Wilden Kids in America, Billy Idolin Rebell yell ja vastapainoksi tasapainottamaan aavistuksen vähemmän tikuttavat :) Hanoi Rocksin Tragedy ja El Pescaon Buscando El Sol. Siis näin niin kuin vinkkinä. :)

Marjo

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram