Heippispeippis ja pikainen peittoposti! :) Tämä on siis äitin tekemä, äitiltä joululahjaksi saatu aikas ihana villapeitto, josta teki mieli ihan kirjoittaa, koska se on vaan niin kiva! Ja sopii meille kuin nyrkki silmään.

Kiitos äiti <3

 

Yllä näkyvässä kuvassa olen justiinsa tullut töistä (ihan äsken siis), lukenut teidän edellisiä kommenttejanne, kuvannut peittoa ja säätänyt peittokuvien valotusta ja kontrastia. Koska, kuten olen sanonutkin, yksi suosikkihommistani bloggaamisessa on muokkailla kuvien rajauksia, värityksia ja valotuksia (mitään muuta en osaa). Alla oleva kuvarivistö taasen on täysin "muokkaamaton", olen vain leikannut kuvat ja pinonnut riviin. Ihan vain teidän iloksenne ;)

Minustakin saa nimittäin ihan kauheita kuvia. Itseasiassa helpommin kuin hyviä kuvia ;) Ja itseasiassa: minusta vasta saakin ihan kammottavia kuvia! Ihan noita-akkoja. En ole oikeastaan ollenkaan kuvauksellinen. Joo voitte uskoa, että joudun ottamaan kuvan jos toisenkin ennen hyvän kuvan saamista. Saatan olla ihan kauhean näköinen niin kuvissa kuin luonnossakin. Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin itseeni ihan tyytyväinen ja jatkan samalla linjalla kuin aina ennenkin. Poimin niistä harvoista hyvistä otoksista parhaat julkaisuun, huonoimmat roskikseen enkä kiduta teidänkään kauniita silmiänne enempää. Eikös vain, paras niin :)

Kivaa keskiviikkoiltaa kaunistukset ja kauhistukset <3

Kommentit (71)

maryam

Eeehhehe jopas nyt, että olet vielä tämän kaiken päälle verraton humoristikin!!!! Jos ei missien kaksoisolentona niin Putouksessa varmaan ois töitä. On tämä niiiiiiiin hassunhauskaa. :-D

Ellu

AIvan ihana peitto. Ja jos teiän äitillä olis vielä ohje peiton tekoon, jonka voisi laittaa jakoon. Ellei ole liian suuri homma. Kiinnoistaisi kovasti!

Tunnistin sut muuten Indiedaysin synttäreillä, mutta oltiin just lähdössä kun sut huomasin ja miehesi tuli rappukäytävästä vastaan puhelin kädessä.. Myhäilin että ihan samalta näyttää kuin kuvissa :) . Enkä tiiä oisinko osannu tulla juttelemaankaan :)

Oikein kivaa viikonloppua!

iisa

Kiitos johanna tästä postauksesta! En ikinä olisi kuviesi perusteella arvannut, että olet ollut ihosi kanssa kohtalotoveri!!! "Muistan ajatelleeni, että ihan kaikki ihmiset, joilla vain on kaunis tasainen iho ovat kauniita".. aivan minun sanat. Jatka samaan malliin, sä olet niin ihanan IHMINEN!

Anne

hei Johanna,

Kerro kiltti mitä lankaa äitisi on siihen ihanaan peittoon käyttänyt. Ohjehan oli jo jonkun lähettämänä, mutta onko äitisi hankkinut langat jostakin Helsingin liikkeestä - kysyn tätä, kosk peiton väri oli aivan mielettömän chic! Toivottavasti vastaat tähän.
Terveisin Anne, 53-v,:-))

Amelia

Ihana blogi sulla! Onpas vaan niiiin piristävää käydä täällä lukemassa rankan koulupäivän jälkeen. :) Sun tyyli on tosi sievä ja sattumoisin pidän samanlaisesta itsekin.
Muakin kiinnostais kovasti tietää et mitä lankaa tohon vilttiin on käytetty? Tarkoitus ois piakkoin aloittaa sen neulominen (aiemmin kuvaamasi letti-kauluri on jo toteutuksessa). :)

Ellis

Hei!
Aivan ihana villapeitto, parhaita lahjoja nuo lämmöllä ja rakkaudella itsetehdyt! Ja mikä kuvasarja! Kuvauksellisuudesta puheen ollen, sinä juuri olet mielestäni hyvin kuvauksellinen - kaikenkarvaiset kuvat ovat siis tervetulleita :) Ei aina uskoisikaan, kuinka paljon yhdenkin pienen otoksen kanssa saa muokatessa aikaa kulumaan, ennenkuin sen laittaa eteenpäin. Minä ainakin, joka vasta opettelen :)

Ylva

Hej,

Uteliaana kyselen, että mistähän langasta teidän äiti on tuon peiton neulonut? Kaunis on, niin kaunis!

Niina Än.

a) Äärettömän kaunis peitto! Hyvä äiti!

b) Toi nyrkki silmään on musta niiiin bruttaali kielikuva :D Just eilen puhuin siitä mieheni
kanssa jossain ohjelmassa luki it fits like a glow ja suomennos "sopii kun nyrkki silmään" :D

c) Hauska toi kuvarivi :)

NannaK

Upea peitto! Sais meidänkin äiti opetella tuon neulomisen jalon taidon. :) Mä taas tykkään ottaa kuvia, mutta en osaa muokata niitä yhtään. Millä ohjelmalla muokkaat näitä blogikuvia? :)

kalastajanvaimo

Moikka Maryam, ymmärrän oikeesti hyvin, että olen joskus ärsyttävä. En todellakaan kuvittele, ettei näin isolla joukolla naisia tulisi erimielisyyksiä vaikka ihan päivittäin ja joka postauksen kohdalla. Mulle on ihan luonnollista, ettei kaikki edes "tykkää minusta". Tai siis mun blogista ja mun tyylistä. Kannattaa vaan miettiä jaksaako tätä lukea, jos tyyli oikein usein ja kovasti käy ärsyttämään.
Niin ja tää postaus oli totista totta, ei mikään huumoripläjäys ;)

kalastajanvaimo

Haha, no niin kai sitten olen jollain tavalla kuvauksellinen ;) Tai sanotaanko, että minusta saa hyvin erilaisia kuvia! Kuvia on kiva muokata ja siinä saa tosiaan kulumaan aikaakin jos haluaa. Itse olen jumittinut melkein vaan lisäämään valoa ja kontrastia :/

kalastajanvaimo

Voi että en nyt muista, mutta jotain aika ihanan pehmeää se oli noin paksuksi. Oisko siinä ollut alpakkaa? Mun täytyy kysyä!

kalastajanvaimo

Muokkaan sellasella öö... meinasin sanoa, että sillä mikä tuli kameran mukana, mutta hetkinen, sehän onkin tietokoneen oma Windows! Eli vielä alkeellisempi :D Sillä saa just valotuksia ja kontrasteja säädettyä ja rajattua kuvia ;)

Tiina

Minäkin uteliaana ja innokkaana kutojana kysyisin, että mistä langasta tuo ihana peitto on tehty? :) Sopii kyllä teidän olohuoneeseen todella hyvin ja varmasti lämmittää kivasti.

El'ma

Uskaltaudun kerrankin laittamaan kommenttia, vaikka jonkin aikaa olen jo seurannut blogiasi. Tästä on tullut kyllä yksi suosikkiblogeistani. Ihanan peiton olet kyllä saanut ja voin kuvitella sopivan sisustukseesi.
Sinulla on myös ihana blogi; mielenkiintoinen, kaunis ja inspiroiva. Siitä huokuu elämäniloa! Jotain samanlaista haluaisi omassa blogissakin luoda, jos aikaa ja intoa riittää sen täysillä käyntiin panemiseen.

Vaikka itse ajattelisi jotain itsestä otettua kuvaa kamalaksi, se voi jonkun muun mielestä olla oikein onnistunut. Aidosta tilanteesta saa harvoin napattua onnistuneita kuvia, mutta ne ovat sitten niitä parhaita kuvia. :)

Reeta

Olet kaunis ja minusta ehkä välillä "ihan turhaan" muokkaat omia kuviasi. Muokkauksessa saattaa olla vaara, että saa joskus aikaan luonnottoman oloisen kuvan. Esim. kun olit aiempaan postaukseesi ilmeisesti (?) muokannut ihonväriäsi tummemmaksi, niin vieressä olevan kanssabloggarin iho näytti kuvan lisävärityksen / kontrastin lisäyksen jälkeen melkein tummaihoisen iholta! :) Ymmärrän kyllä hyvin miksi muokkauksesta tykätään, ihan jo pienelläkin määrällä saa omasta kuvasta paljon siedettävämmän (vaikka muiden mielestä se alkuperäinenkin olisi loistava, itse sitä on vaan liian kriittinen, tai ainakin minä olen!).

Itse olin 8 kuukautta reppureissaamassa Aasian paratiisisaarilla ja ihotyyppini vuoksi en ruskettunut juuri lainkaan, vaikka kaikki muut matkakaverini muuttuivat jo kuukaudessa kullanruskeaksi. Facebookiin lisäsin lomakuvia, joihin olin muokannut itselleni kevyen päivetyksen (olin kyllä edelleen ihan kalkkilaivan kapteenin näköinen ystävieni ja etenkin paikallisten rinnalla), ihan vaan ettei mua epäiltäiskummajaiseksi tai jotain :D Harmittaa itseäni tosi paljon, että en päivety vaikka ottaisin aurinkoa aamusta iltaan.

Ja vielä muutama sananen kuviesi muokkauksesta; en tiedä onko kukaan kritisoinut välillä kuvien epätarkkuutta tai 'suttuista' vaikutelmaa (en tiedä onko kuvien laatu oikeasti sellainen vai muokkaatko kuvia välillä vähän epätarkemmiksi), mutta minä nimenomaan pidän niistä sellaisenaan, niissä on todella lämmin, välillä vähän jopa satumainen tunnelma. Eli summa summarum: Kuvasi ovat kivoja ja virkistävän erilaisia verrattuna siihen millaisia kuvia yleensä näkee blogeissa (joidenkin blogien kuvat on liian kliinisiä mun makuun)!

Tirlitii

Heips!

Löysin blogisi vasta viime viikolla ja olen aivan ihastunut! Ihanan elämänmakuisia kuvia ja juttuja. Olet myös itse tosi taitava käsistäsi - olin ihan vaikuttunut neuletöistäsi yms. Blogisi osoittaa mainiosti miten monipuolisia me ihmiset olemme - sitä voi olla yhtäaikaa hyvä äiti, työssäkäyvä nainen, sisustaja, käsityötaitaja yms. ja silti näyttää kauniilta ja tyylikkäältä!

Jatka samaan malliin!

kalastajanvaimo

Oi jaa, siinäkin kuvassa oli kyse vain kontrastin muokkauksesta eli ei mikään tummempi ihonväri -toiminto hih :) Kontrastia tykkään lisäillä, koska se pikkasen myös terävöittää usein suttuisia kuvia hahaa ;) Oikeastaan kyllä sun tavoin pidän hieman suttuisista kuvista, vaikka en tosiaan osaa niitä sellaisiksi muokatakaan. Eli tulee jos tulee ;) Sehän tässä just vähän jännää onkin, ettei oikein koskaan tiedä millaisia kuvia tulee!

kalastajanvaimo

Voi kiitos, kiva kuulla :) Juuri nyt tuntuu, ettei aika oo lähiaikoina riittänyt mihinkään noista ;) Tervetuloa!

noniel

Heips! Minä olen tehnyt tuon saman peiton luonnonvalkoisena. Ohje oli Novita tai Moda lehdessä. Ohjeessa lankana oli Kauhavan Kangas-Aitan villamattolanka, jota myös minä käytin. Puikot nroa12! Äitisi on saattanut käyttää eri lankaa, mutta sävy on kertakaikkiaan kaunis.

karo

No kaikista ihmisistä saa kamalia kuvia! Itse olen luonnossa kaunis, mutta inhoan kuvattavana oloa ja musta etenkin saa pääasiassa kamalia kuvia, koska tuo kuvausinho näkyy ilmeissä ja asennoissa.

Huvittaa toi todistelu "kyl mäkin oon joskus ruma ja mun elämä on kamalaa". Miten ihmiset ei tajuu, et tietenkin tähän blogiin laitetaan pääasiassa hyviä kuvia ja kerrotaan elämän kivoista asioista. Eihän tämä sentään mikään päiväkirja ole. Itse ainakin luen tällaisia "kevyitä" blogeja juuri viihtymisen takia.

Eikä sun tarvi miellyttää kaikkia niin kuin ei kukaan muukaan bloggaaja (tai ihminen) miellytä! :)

Niinu

Tuo kuvasarja osoittaa hyvin kuinka tärkeätä on hymyillä!
Hymy kaunistaa:) Ja parantaa ilmapiiriä;)

Maatu

Ihana peitto! Olen niin kateellinen ihmisille jotka osaavat neuloa ja virkata kaikenlaisia ihanuuksia.

Hauskoja noita-akka kuvia!!

Marleena

Peitto on kyllä upea! Olen itse Kauhavan kasvatteja, usein vieraillut tuolla Kangas-Aitassa ja pyöritellyt kyseistä peiton mallikappaletta käsissäni. Lankaakin olen käynyt hypistelemässä jo useasti. Nyt kun peitto sopii noin upeasti sinunkin sisustukseen, pitäisiköhän sitä kurvata töiden jälkeen lankaostoksille!

Olen lueskellut blogiasi jonkin aikaa. Kommentointi on kuitenkin jäänyt. Pidän kovasti blogistasi, tunnelmasta ja kuvista. Kirjoitat mukavan eläväisesti! Toivottavasti jatkat samaan malliin ja annat negatiivisten kommenttejen olla omassa arvossaan! :) Mukavaa viikonloppua!

Maija

Hei! Kiitos kauniista blogistasi! Pakko oli minunkin tulla tänne kommentoimaan, että nyrkki ei kyllä sovi silmään! :) Sen varran pasifisti olen. Suomeksi sanotaan esim. että sopii kuin nenä päähän.

Kaikkea hyvää talvipäiviisi!

Mirtzi

Heips, tämä peitto on aivan ihana!!! Nyt tiedän mistä olet perinyt kädentaitosi ja kykysi luoda kaikista asioista niin kauniita:)

Jasmin

Voi härregyd, jos sä väität että susta saa huonoja kuvia niin sun pitäisi nähdä kuvat mitä musta on otettu :D ! Noi sun ns. noita-akoiksi nimittämät naamat ei tosiaan näytä pahalta, koska sä oot ainakin kasvojesi piirteiden perusteella juuri sellanen ihminen, että voit vääntää naamas ihan miten vaan haluat, niin oot silti kaunis :)

Lintsi

siis toi lopun kuvasarja on tän päivän paras juttu! hihii, hymy tuli naamalle! just hauska :D:D. peitto näyttää ihanan pehmoiselta ja lämpimältä, täydellinen niin talvipakkasiin kuin kevään koleuteen ja syksyn pimeyteenkin. ja viileiden kesäiltojen varalle myös!

Katri

Kaunis koti ja kaunis perhe! Blogisi on ihanalla tavalla tuttu ja oli kiva lukea tätä omasta sekalaisesta näkökulmastani. Hassua että ajattelemme lähes poikkeuksetta olevamme kammottavan näköisiä mutta nuistakin kasvokuvista huomaa että aitous ja vapautuneisuus (vaikka onkin liitoiteltua) on usein yhtä kaunista kuin moneen kertaan kuvattu ja muokattu kuva :D

Milli

Hei!
Maailman laiskimpana kommentoijana mutta ahkerana neulojana mua kans kiinnostaa ihan valtavasti mistä langasta äitisi on peiton neulonut. Se vaikuttaa aivan ihanalta.
Tosi suloinen blogi sulla, hyvää kevään jatkoa!
Ps. Ymmärrän hyvin ellet kerkeä vastata, sulle tulee näköjään postia aika lailla:)

Nipsu

Samaa utelen kuin muutkin, että mistä langasta äitisi on ihanan peiton neulonut. Olen muutama päivä sitten löytänyt blogisi ja olenkin ihastellut kuviasi. :)

Saxophone Teacher Los Angeles

great post, very informative. I wonder why the other experts of this sector don't notice this. You must continue your writing. I am confident, you have a huge readers' base already!

iida

Ihana peitto! En löytänyt vastausta, että mistä langasta tuo on neulottu`? Enkä myöskään ohjetta novitan sivuilta? Osaatko sanoa oliko ohje varmast Novitan vai jonkin muun lehdestä otettu?

holy cow

I wish to convey my affection for your kindness in support of men who really need help with in this theme. Your very own commitment to getting the solution along had become exceedingly valuable and has in most cases permitted some individuals just like me to arrive at their aims. Your personal useful key points denotes a lot to me and still more to my office colleagues. Warm regards; from all of us.

Anti Aging Skincare Reviews

Hey! Do you use Twitter? I'd like to follow you if that would be ok. I'm undoubtedly enjoying your blog and look forward to new updates.

Colby Sorice

What i don't realize is actually how you're not really much more well-liked than you might be now. You're very intelligent. You realize therefore considerably relating to this subject, produced me personally consider it from so many varied angles. Its like men and women aren't fascinated unless it is one thing to accomplish with Lady gaga! Your own stuffs excellent. Always maintain it up!

landscaper portland oregon

Valuable information. Lucky me I found your site by accident, and I'm shocked why this accident didn't happened earlier! I bookmarked it.

data processing

What a lovely weblog. I will undoubtedly be back again. Please maintain writing!

nottinghamshire Photographers

I am continuously looking online for ideas that can benefit me. Thank you!

Doncaster baby photographer

magnificent publish, very informative. I'm wondering why the opposite experts of this sector do not realize this. You should proceed your writing. I'm confident, you have a great readers' base already!

Gagner Argent

Together with almost everything which seems to be building within this area, many of your opinions are generally fairly refreshing. Even so, I am sorry, because I can not subscribe to your whole strategy, all be it refreshing none the less. It would seem to us that your comments are not completely rationalized and in simple fact you are yourself not completely certain of your argument. In any event I did take pleasure in reading through it.

Insured Blog

Thanks for ones marvelous posting! I actually enjoyed reading it, you happen to be a great author.I will make certain to bookmark your blog and may come back from now on. I want to encourage continue your great job, have a nice day!

public

regarding unwelcome hair in different aspects of your body. One special level concerning the process is that can be

Jack Ferringo

You actually make it seem so easy with your presentation but I find this matter to be actually something which I think I would never understand. It seems too complex and very broad for me. I am looking forward for your next post, I will try to get the hang of it!

kitchenaid parts

Hi just thought i would tell you something.. This is twice now i've landed on your blog in the last 2 days hunting for completely unrelated things. Spooky or what?

drzwi wewn&#281;trzne warszawa

Great items from you will, man. I have be aware your stuff earlier than and you're simply very great. I actually like whatever you have acquired here, really like what you can be stating and the way wherein you are indicating it. You are making it entertaining and you continue to care for to hold it smart. I can not wait to enjoy a book far more from a person. http://kalastajanvaimo.indiedays.com/2011/01/19/peitto/ is really an excellent site. drzwi wewnętrzne warszawa

Blog mode

Rattling fine draw plus worthy expose sensible , exceedingly puny other we compel : D.

RS Schmitt

Aw, this was a actually nice post. In concept I wish to put in writing like this additionally ?taking time and actual effort to make an outstanding article?nevertheless what can I say?I procrastinate alot and by no means seem to get something done.

mover sc

Today, Palmetto Specialty Transfer is defined as a company that is synonymous with astounding attention to detail as it relates to relocation, delivery, and installation of art and antiques.

Arnold California Real Estate

Awesome ... simply awesome. Way to give us all something that we all might not have ever known about. At least I just discovered something new. You are so awesome!

Thai Transen

A extremely informationrmative post and lots of genuinely honest and forthright comments created! This certainly got me thinking a lot about this issue so cheers a whole lot for dropping!

plug

Whichever firm there?s a chance you?re into you need to be identified by for free themes or templates

Adolph Herpolsheimer

LOL..only in Texas, and the Reliant stadium!! He could have never pulled that off in the astrodome back in it's time! Gosh he was quick!! He had a lot a running to do..There's a cop at every door! Don't think he was going to be able? to mingle his way out!! You can bet he got caught! I bet the Astro's weren't happy about that one since they were? up!! :))))

Eze Group

Often the Are usually Weight reduction program is unquestionably an low-priced and flexible weight-reduction strategy product modeled on individuals seeking out shed some pounds combined with at some point sustain a far healthier your life. la weight loss

data capture solutions

Thanks for providing such a great article, it was exceptional and very informative. It is my first time that I visit here. I identified plenty of informative stuff inside your post. Maintain it up. Thank you.

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
Kesäkuu