*meistä & muista*

miehen pellavapaita saatu By Pias / Ainon mekko Lidex ja mun Charlie Joe

Pari sanaa parisuhteesta -koska siitä on kyselty ja vähän kai huolestuneitakin oltu... :) Hmm, mut miten tän kaiken sanoisi! Nämä ovat vaikeita asioita. Hyvä vinkki sosiaalisiin medioihin ensinnäkin on mun mielestä muuten se, että kannattaa olla persoonallinen, mutta ei henkilökohtainen. Joskus somea kritisoidaan sen vaaleanpunaisesta yksipuolisuudesta, mutta ei kaikkia henkilökohtaisuuksia vain ole järkevä jakaa...

Parisuhteet voivat  kuitenkin olla paitsi hyödyllinen, myös tosi hauska aihe. Vasta nauroin kun eräs vanhempi rouva sanoi 50 avioliittovuoden jälkeen joka päivä epäilevänsä valintansa oikeutta. Ja toinen "unelmapari" nauraen myönsi kerran repineensä wc:n oven paikoiltaan riidan tiimellyksessä; joutuivat sitten vieraille jälkeenpäin selittämään miksei vessassa ollut ovea...

Joka parisuhteessa on siis omat hankaluutensa. Uskallan myös yleisellä tasolla veikata, että aika moni nykypareista kamppailee näiden samojen haasteiden kanssa kuin mekin; ajankäyttö ja työnjako. Kumpi tekee enemmän. Kumpi antaa enemmän, kumpi saa. Ja ennen kaikkea kommunikatio.

Meidän kohdallamme yksi haaste on tietysti kahden maan välillä; seikka joka helposti tekee minusta, muuttajasta, sen joka on antanut paljon. Toinen haaste on miehen työ  ja intohimo, joka vie häntä ympäri maailman, mikä helposti jättää taas mulle sen epäedullisen osuuden ajankäyttöä ja roolijakoa. Ja pakon valita haluanko yrittää rajoittaa miehen vapautta. Etuoikeuden nalkuttamiseen. ;)

Itse henkilökohtaisesti en usko rajoittamisen enkä nalkuttammisen voimaan. Toiset meistä ovat temperamenttisempia ja toiset luonnostaan rauhallisempia hiljaisempia, mutta tuskin kukaan haluaa olla nalkuttava vaimo/mies ja niin vaikeaa kuin se joskus saattaa ollakin (heh), kannattaa yrittää niellä kiukut ja saada kommunikatio toimimaan jollain ihan toisella tavalla. Niele päivän aika kielelle kipuavat solvaukset - lopulta ne lakkaavat tulemasta. Eikä se muuten ole heikkoutta, tyhmyyttä tai alistumista, se on vahvuutta luoda pohjaa hyvälle parisuhteelle, onnellisuudelle. Se on viisautta olla rakentava osapuoli, ei hajottava. Se on tapa kartuttaa arvostusta ja rakkautta. Kaada lasilliset viiniä perjantai-iltana ja aloita keskustelu jollain positiivisella. Sano jotain uutta. Kysy jotain mitä et vielä tiedä.

Tiedän, että etenkin pienten lasten vanhempien välit ovat helposti viileät, jopa kireät. Arjessa ei ehdi eikä jaksa puhua. Saati koskettaa -usein juuri se ainoa, mitä tarvitsemme. Kosketus, hymy, pari yllättävää sanaa. Saattaa tuntua vaikealta; Miksi minä, miksei puoliso? Miksi minun pitäisi jaksaa tehdä aloite? Miksi nöyrtyisin ja alentuisin?  En kuitenkaan saa edes vastakaikua.  Oletko varma ettei puoliso ajattele juuri samoin? Yritä edes, kokeile mitä tapahtuu. Ole se rakentava osapuoli. Yritä edes! Miksikö? Kommunikaation puute on varmasti kaiken pahan alku ja juuri ja toimiva parisuhde on niin kannattava investointi että sen eteen kannattaa yrittää. Siksi.

Eikä niin että kaikki ajatukset pitäisi niellä ja kaikki kestää hiljaa. Ei tietenkään; pelkkä auringonpaistekin saa aikaan vain autiomaan. Riidat kuuluvat asiaan ja puhdistavat, mutta jokapäiväiset nälväilyt hajottavat pahasti. Riitele vain asiasta, älä turhista pikku jutuista. ;)

Omalla kohdallani paitsi juuri kohteliaisuus ja toisen arvostus, myös ikävöinti on aika suuri positiivinen osa parisuhdetta ja osittain syy myös sen kipinän säilymiseen. Ikävä ja erossaolo kirvoittavat usein uusia tunteita pintaan ja kyllähän sitä toisen olemassaoloa osaa arvostaa kun joutuu välillä olemaan yksin. Ikävöidessä mietin usein, että jes, mulla on kauhea ikävä sitä, mullahan on tosi paljon tunteita sitä kohtaan! :D 

Ja se, että molemmilla on tilaa kasvaa myös yksilönä. Se, että molemmilla saa olla omat harrastuksensa (ilman nalkutusta ;)), se on myös yksi epäitsekäs rakkaudenosoitus, joka palaa bomerangina takaisin palkiten kiitollisuudella, arvostuksella ja rakkaudella. Ja että molemmat kuitenkin odottavat eniten yhteisiä viikonloppuiltoja. Ostavat jonkun herkun toiselle. Kumpi tahansa saattaa ottaa kädestä, missä tahansa. Sanoa että mulla on hyvä olla. Tai pyytää anteeksi ennen nukkumaanmenoa.

Ne on sellaisia arjen tärkeitä pikku juttuja. Jokaisella omansa. Muka helppoja, mutta vaativat jotain kummaa tasapainoa. Jonkinlaista epäitsekkyyttä, sitä että on valmis asettamaan toisen tarpeet omiensa edelle. Parisuhteitahan on miljoonia, eikä kenelläkään voi olla mitään oikeaa kaavaa onnistumiseen. Eikä yksikään parisuhde ole aina hyvä. Joskus kyllästytään, epäillään valinnan oikeutta, petytään, epäillään lisää ja välillä vaivutaan epätoivoon. :D Niin se vain on. Ei kannata odottaa pelkkää ruususadetta eikä auringonpaistetta tai tulee pettymään. Tai saamaan vain vain yhden ison autiomaan. 

Sellaisia ajatuksia, mutta ei mitään vastauksia. :)

Lykkyä tykö siis itse kullekin; pareille, omaansa ikävöiville tai sitä vielä hakeville. Kaunista kevätviikon alkua.

Kommentit (101)

Vierailija

Voi että, niin hyvin puit sanoiksi sen mistä mua välillä kritisoidaan. Miksi mies saa mennä koko ajan, työn perässä yleensä. Viime yönä kun luin tämän odotin häntä useamman päivän työ/loma reissulta.

Hän on paras aviomies, kovin sitoutunut sekä työhönsä että perheeseensä. Työn sekä siihen liittyvän ns. edustus puolen takia, hän on paljon poissa todella hienon kuuloisissakin tilaisuuksissa. Minä taas lasten kanssa kotona. Usein kysytään että eikö se ole tosi epäreilua? Miksen sano vastaan? AI siitä että mies tekee työnsä! Työnsä joka sillä on ollut jo vuosia ennen meitä. Sitä työtä mistä se nauttii, ja joka mahdollistaa mulle kotiäitiyden ja lapsille sen että he saavat olla ensimmäiset elinvuotensa kotona!

Vastapainona kun hän on kotona hän on sitä 100%.

Lisäksi nään välillä että hän kärsii siitä ettei ole kotona niinä tärkeinä päivinä kun lapset ovat tehneet jotain uutta ja ihanaa.

Tietenkin kaipaan joskus hänen seuraansa kun päivä on raskas mutta kaikki se arvostus ja kunnioitus jota saan häneltä osakseni lämmittää mun mieltäni kun hän ei täällä ole.

välillä keskustellaan kipakkaankin sävyyn siitä että miten aikaa käytetään ja reissua pukkaa reissun perään mutta ne keskustellaan ja thats it! Sellainen nalkuttaminen veisi ilon ja rauhan perheestä eikä johda mihinkään! 

Kunnioitus ja luottamus toiseen on rakkautta, ja itse nautin samoista eduista. Aina saan mennä kun minulla on menoja, eikä mistään tyttöjen hippareissuista koskaan valiteta vaan toivotetaan hauskaa iltaa ja sanotaan ettei ole kiire kotiin :)

Aurinkoisin terveisin Annika

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kuulostaa mun mielestä oikein hyvältä ja toimivalta! Sehän se on tärkeintä. Kyselijät ja kritisoijat eivät ehkä ole ajatelleet vielä niin pitkälle, että erilaiset järjestelyt saattavat toisilla toimia paremmin... tai kaikenlaiset järjestelyt saattaa toimia, kunhan molemmat ovat jutussa kunnolla mukana! Tunnistin itseni tässä monesta kohtaa... :)

Vierailija

Olipa ihana aloittaa maanantai aamu lukemalla blogiasi. Ihani, kauniita ajatuksia, joita lukiessa heräsi tunteita ja ajatuksia. Tärkeitä muistutuksia tärkeistä asioista, jotka vaan helposti arjessa unohtuu. Täytyypä muistaa tänään pussata tuota omaa mörrömöykkyä ja kertoa kuinka paljon rakastan.. :)

Vierailija

Paljon hyviä ajatuksia parisuhteesta meille kaikille. Hienoa, että jaat myös tällaisia ajatuksia ja asioita elämästäsi, ne tekevät blogistasi sun näköisen ja juuri niin kiinnostavan. Elämänmakuisen. Kiitos tästä kirjoituksesta :) -Eeva

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Tosi kiva kuulla! Tykkään nimittäin itsekin kirjoitella näitä, silloin tällöin. :) Ja nämä ovat aina vähän jänniä julkaista, tällaiset herkät aiheet; ei oikein tiedä millaisia reaktioita herättää. Niin tosi kiva kuulla! :)

Vierailija

Hyvin kirjoitettu ja tosi hyviä ajatuksia! Tällä on hyvä mennä taas tähän kiireiseen viikkoon ^_^

Vierailija

Olet viisas nainen.

Paras tapa saada rakkautta ja kunnioitusta, on antaa sitä. Pyyteettömästi.

Vierailija

Kypsää tekstiä, sain ajattelemisen aihetta omaankin suhtautumiseeni. Hienosti osaat analysoida "ikäiseksesi", näin yli viiskymppisen näkökulmasta. :) Minä lähetin viikko sitten mieheni Lappiin riitelyn säestämänä, mutta niin vaan yrmy kömpi eilen viereen halailemaan ja hiuksia silittämään. Eihän siinä voinut muuta, kuin nauraa...

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

:)) Parisuhdeasiat eivät aina välttämättä katso ikää... Tai siis esimerkiksi riitojen määrä voi olla ihan sama 20-v ja 50-v pareilla, joskin aiheet ja laatu saattavat vaihdella. Tai en tiedä. :D Mutta veikkaan, ettei nää ikää katso... :)

Vierailija

Kiitos todella kauniista kirjoituksesta!! Kirjoitus kosketti ja sai ajattelemaan :) Oikein kaunista kevättä! 

Vierailija

Puit niin kovin hyvin sanoiksi asiat,joihin olen itse pyrkinyt muutaman viime vuoden aikana(tosin"uusio-suhteessa")kiinnittämään huomiota ja parantamaan;juuri tuo,ettei ole heikkoutta niellä niitä ikäviä sanoja,joita oli sanomassa,vaan arvostusta toista kohtaan,ja se jos mikä on parisuhteen perusta <3.Aurinkoista kevättä :) !

Vierailija

Mun mielestä on hyvä, että molemmilla on myös omat menot, oli se sitten työ tai harrastus. Itse jopa nautin yksinolosta, vaikka toista on ikävä. Hyvää kevättä!

Tanja

Vierailija

Kiitos viisaista sanoistasi! Osui ja upposi jokainen sana ja ajatus, olet viisas nainen :) 

t.joka päivä (30 vuotta) valintaansa epäillyt, mutta samalla rakastanut <3

Vierailija

Loistavaa tekstiä, joka sana iski jotenkin sydämeen, tosi hankala asia... Toisaalta ehkä jossain sielun syövereissä saatan rakastaa, toisaalta minä ainakin elän vaikeuksieni kanssa, ajatusteni kanssa lähes joka päivä jalka oven välissä. Tunne on kadonnut ja käytös mennyt juuri siihen negatiiviseen suuntaan.

Olen yrittänyt pariterapiaa vuosia sitten, pari kertaa käytiin, sitten miehen työt vei tärkeimmän roolin jne. Toisen mielestä kaikki hyvin, toiselle riittää vähemmän, riittää kun toinen on vaan mukana (vaikka toisesta näkee, että ei nauti, ei rakasta, ei tunne enää oikein mitään sitä toista kohtaan). Aika vaikea olla tässä mukana, vuodesta toiseen, milloin voi luovuttaa ja antaa auringon paistaa risukasaankin. Sitä tunnetta ei vaan vuosien jälkeen tunnu itseltä löytyvän, ja mielestäni jokaisella olisi oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi ja olla onnellinen. Haluaisin antaa lapsilleni esikuvan hyvästä parisuhteesta, mutta eihän sitä voi esittää olevansa onnellinen.

Mukavaa viikkoa ja auringonpaistetta kaikille!

 

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hmm... niinpä. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi... Kaksi jotka ovat molemmat aika täysillä mukana ja tulevat vastaan niin paljon kuin pystyvät, että molemmat ottaa toisen huolet ja tarpeet tosissaan... Paljon onnea matkaan teille. <3

Vierailija

Voi että, aivan ihanasti kirjoitettu! Seison kyllä joka sanan takana, itsekin "muuttajan" asemassa olevana.. :) Aurinkoista kevättä sinulle ja koko perheellesi!

Vierailija

Kauniisti ole pukenut ajatuksesi sanoiksi. Osaisipa sit itsekkin noin kauniisti ajatella kun asiat harmittaa. Mutta ole todella oikeassa, parisuhteessa täytyy joustaa. Vaikka itse joutuisikin sitä tekemään eneämmän kuin toinen, niin ei se siitä tee epäsuhtaista yheiseloa.

Todella ihanaa maanantai lukemista. Aurinkoista viikon alkua. :)

-Kati-

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitos Kati. Totta, parisuhde on yhteispeliä eikä siinä oikein voi mitata kumpi tekee mitäkin... Molempien täytyy tietysti olla tosissaan mukana. Mutta jos molemmat ovat mukana ja kommunikaatio toimii niin mielelläänhän sitä sitten tekee toisen hyväksi ja etenkin yhteiseen kassaan! :)

Vierailija

Tosi kiva lukea välillä tällaisestakin muodin ja bingblingin väliin. Toi paljon ajattelemisen aihetta. Ja olet ihan oikeilla raiteilla. Kiitos. :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hyvä kuulla, että teksti herätti ajatuksia! Se on aina parasta. Mun mielestä parhaita taideteoksiakin ovat ne, jotka herättävät ajatuksia ja tunteita; samoin tekstit. Joten ihan parhautta on kuulla, että olen saanut ajatuksia ja tunteita aikaan! :)

Vierailija

Hyvin sanottu. Itsekin etäsuhteessa olevana, ei viitsi pilata arvoikkaita yhdessäolohetkiä riitelemällä joistain pikku asioista. 

Vierailija

Osui niin että aivan liikutuin! Kauniisti kirjoitettu, osaat pukea kaiken tärkeän sanoiksi aivan ihailtavalla tavalla.

Olen joutunut myös miettimään paljon antamista ja saamista. Turhan usein tulee itsekkäästi laskettua mitä kaikkea olenkaan tehnyt. Tärkeämpää pitäisi olla itse antaminen eikä sen laskeminen. Ja laskea mieluummin mitä kaikkea saan. Aina jos antaa, myös saa. Jos annan vapautta, saan sitä itsekin. Lisäksi SAAN ikävöidä (tärkeä tunne!) ja saan toisen paremmalla mielellä takaisin, mistä tulen itsekin iloiseksi.

Kauniita päiviä sinulle, ja sitä ruususadettakin sopivasti! ;)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ihanasti sanottu tämäkin. :') Se on niin totta, että ihan liian itsekkäästi usein ajatellaan eikä haluta antaa mitään omia oikeuksiaan pois... vaikka ne omat oikeudet ovat osittain vaihtuneet kyllä yhteiseen kassaan siinä vaiheessa kun perhettä on perustettu. Ei oikein voi olettaa saavansa kaikkia parisuhteen etuja (rakkautta, puolisoa, onnea, tukea arjessa jne) jollei ole valmis itsekin antamaan... Juuri näin. Kauniisti kirjoitettu. :)

Jennileetu
Liittynyt16.3.2015

Ihana kirjoitus Johanna! Niin ajankohtainen kaikille pienten (ja miksei isompienkin) lasten vanhemmille... Kaikilla on nämä samat ongelmat ja ne vaan pitäisi pystyä ratkaisemaan ennen kuin on liian myöhäistä. Jokainen sanasi kolahti. Jokainen sanasi oli täyttä asiaa. Kiitos <3

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Niinpä... kaikki vähän samojen juttujen kanssa taistelee. Ja ehkä niistä vähän liian vähän puhutaankin julkisesti; luullaan että kaikilla muilla menee hyvin ja että "onnelliset" eivät riitele. Ja sitten kuvitellaan että oma parisuhde on ihan pehvasta eikä siihen kannata panostaa... :/

Vierailija

No nytpä kirjoitit niin viisaita ja viisaasti että <3. Talletan nämä viisaudet sydämeeni.

Vierailija

Juuri näin! Rakkaus on ennenkaikkea tahtoa. Yksinkertaisesti käytöstavat puolisoa kohtaan auttavat arkea eteenpäin. Miettiä ensin kerran tai kaksi onko minussa jotain miksi tilanne on syystä tai toisesta kurja ja mitä itse voin tehdä sen eteen. Kilpailla toisen kunnioittamisessa ja huomioonottamisessa. Antaa tilaa toiselle, sitä saa myös itse. Kun on yli kymmenen vuotta tahtonut rakastaa läpi myrskyjen onkin juhlahetken kynnyksellä aina ihmeissään että voiko näin paljon Rakastaa. Rakkaus vain paranee ja syvenee vanhetessaan. 

Vierailija

Nyt oli kyllä niin upeaa tekstiä, että vaikka valitettavasti tällä hetkellä ei omaan elämäntilanteeseen sovi, niin pakko on kommentoida! Ja tokihan samat ajatukset sopivat mihin tahansa ihmissuhteeseen, kaikissahan on ne samat aiheet riidellä, ja ihmisten kanssa tekemisissä ollessa aina tulee ristiriitoja ja erimielisyyksiä. Aivan mahtavia ajatuksia, pohtimaan laittavaa tekstiä ja yksi ajatus, joka erityisesti jäi ensilukemalta mieleeni; rakenna älä hajota. <3 ah, mikä maanantai, kiitos Johanna!

-Elina

Vierailija

Kyllä se on juuri noin, että parisuhteessa on ylä-ja alamäkiä. Niihin tottuu ja ne kestää jos on tahtoa. Sitä tahtoa tarvitaan molemmilta. Oma avioliittoni täyttää 24 vuotta. Lähes joka päivä sanomme toisillemme edelleenkin i love you. Lapset ovat jo aikuisia, parisuhde on vaan parantunut. Kun lapset ovat pieniä, silloin on välillä hermot kireällä ja riitaa voi tulla pienistäkin asioista. Mutta ei silti tarvitse heti laittaa "lusikoita jakoon". Se kuuluu elämään. 

Jaksakaa ihmiset arjen haasteet ja rakastakaa toisianne, se palkitsee. 

SaL

Vierailija

Asiaa kirjoitit.

Mietin vain, että eihän varmaankaan miehen intohimo kalastukseen ja siihen ajoittain liittyvä reissaaminen tullut yllätyksenä perustaessasi perheen hänen kanssaan..? Minkä verran hänellä mahtaa olla näitä "ympäri maailman" -päiviä vuodessa?

t. Merikapteenin vaimo 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hei, ei toki tullut yllätyksenä. Joskaan se ei ollut mitenkään pointti tässa; ihan samoja ajankäyttö- ja työnjakojuttuja mietitään niissäkin suhteissa, joissa molemmilla on työ kodin lähellä. Ja toisaalta oikein mitään parisuhteen "ongelmaa" ei voi perustella sillä, että "näin olen aina tehnyt, eihän tämä yllätyksenä pitänyt tulla", sillä kyllä molempien pitäisi olla vastuussa muutoksesta ja valmiita muuttumaan. Elämäntilanteet, tarpeet ja ihmisetkin muuttuvat... Ei niin, että omassa tilanteessani vaatisinkaan miestä lopettamaan esim. reissaamisen, mutta jos sitä toivoisin, niin miehenkin pitäsi olla samaa mieltä. Reissupäivien maäräkään ei ole mitenkään olennainen, mutta kyllä niitä täällä yli sata vuodessa työn puolesta kertyy plus aika paljon vapaaehtoista kalareissua. ;)

Vierailija

Johanna, kirjoitit asiaa antoisalla tavalla, on hyvä pysähtyä näitä miettimään. Kiitos, anteeksi, ja hyvänyön suukkoa ei kannata unohtaa. Itse en ole kärsinyt miehen poissaoloista, koska se oli aika olennainen juttu jo silloin kun tapasimme. Harmi vain että musiikkiharrastus jäi työkiireiden takia, luopumista sekin.. Jos hemmottelu puolin sun toisin tulee luonnostaan ja liikaa yrittämättä, on mielestäni aitoa rakkautta kumppania kohtaan. Jokaisen parisuhde on uniikki ja arvokas, ne on tarkoitettuja kohtaamisia! Toisaalta miehessä pitää olla jotain sellaista, mikä pitelee hänessä kiinni. Kai sitten sitä samanlaista "hulluutta" ja elämäniloa. Harmaa hiirulainen ei olisi ollut oma juttuni. Nautitaan toisistamme ja kevätauringon lämmöstä kehossamme.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Joo totta! jos nyt puhutaan ihan miestyyypistä ja siitä, minkälaisen puolison on itselleeen mennyt hankkimaan, niin kyllähän ne kääntöpuoletkin taytyy laskea siihen pakettiin! :D Olen itsekin aina valinut miehiä, joilla on omat harrastuksensa enkä ollenkaan tarkoittanut kärsiväni poissaoloista. Tai jos mies olisi paljon kotona, olisi varmaan toisenlaiset haasteet. Mulle sopii tällainen systeemi ja tällainen mies. :D

Vierailija

Kiitos tästä. Olen juuri muuttanut miehen perässä hänen kotimaahansa, oman elämän, perheen ja ystävien jättäminen ei ollut helppoa, eikä uuden elämän rakentaminen toisessa maassa myöskään kovin ruusuista ole. Ja vaikka on ihana vihdoin olla sen kanssa jota on joutunut paljon ikävöimään ja laskemaan päiviä seuraavaaan tapaamiseen, on hetkittäin tullut olo että onko valinta kuitenkaan ollut oikea? Varsinkin kun alku ei ole ollutkaan niin vaaleanpunaista höttöä mitä sitä kuvitteli. Luettuani tekstisi tuli sellainen olo että ehkä tämä tästä, riidat, kinastelut ja epäilyt ovat vain pieni osa sitä parisuhdetta, kun kuitenkin sisimmässään haluaa olla juuri tämän ihmisen kanssa ja tietää että toinen ajattelee samoin. Pitää vain muistaa ne pusut, halaukset ja anteeksipyynnöt sekä kiitokset :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Tsemppiä... Itse henkilökohtaisesti uskon, että se rakkaus ja yhteenkuuluvuudentunne on tärkein. Paljon enemmän kaduttaisi valinta, jossa huomaisi, ettei tunteita tai kipinää ole lainkaan. Se olisi aika pelottavaa huomata, ettei ikävoi, eikä rakasta eikä tunne mitään. Toisaalta varmaan hyvä, ettei alku ollut liian höttöa, ettei pettymys tule sitten joskus myöhemmin. Kuuntele sydäntäsi... :)

Vierailija

Näitä olen miettinyt minäkin. Pikkulapsiperheen arkea kun eletään. Jäin miettimään tuota käyttämääsi käsitettä "nalkutus". Mikä tekee kommunikaatiosta nalkutusta? Onko se puheääni, puheen aikana vallitseva mieliala vai toistojen määrä, vai kaikki nämä yhdessä? Olen mieheni kanssa puhunut aiheesta. Olen sanonut, että kieltäydyn olemasta nalkuttava akka, mutta älä sinäkään omalla käytökselläsi ja toiminnallasi yritä minua sellaiseksi ajaa. 

Henk.koht. minua ärsyttää miesten heikohko kyky ja/tai ymmärrys muuttua elämäntilanteen muuttumisen myötä. Ollaan kuin ellunkanat tyytyväisenä niin kuin on aina oltu, vaikka elämäntilanne on ihan erilainen kuin oli esim. silloin kun tavattiin. 

Tietysti on pariskuntia, joissa ei toista osapuolta liikaa vaivaa se, että toisen elämä on muuttunut 90% ja sen toisen osapuolen siinä 10-15% paikkeilla. 

Ja tietysti on myös niin, että naisella saattaa olla "oma lehmä ojassa" niissä vaatimuksissa tai toiveissa, joita hän miehelleen esittää. Kun on rakastunut kitaristiin, on usein turhaa yrittää löytää kiraroijasta vasaroijaa. Silloin on kai parempi iloita ihanasta elävästä pehmeästä musiikista kotisohvalla, ja unohtaa omien haaveiden yhteinen perinnetalohanke :).

Vihoviimeisiä ovat ne so called friends, jotka laskeskelevat uhrauksiasi puolestasi. Näistä valinnoista eivät asiat enää yksityisemmiksi muutu. Jokainen laskee parisuhteensa taseen vain itse, ja kumppaninsa kanssa. 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ymmärrän NIIN hyvin mitä tarkoitat! :D Jeps, jos haluat kitaristin, hyväksy ettei se ehkä osaa rakentaa taloa ja jos haluat kalastajan, hyväksy että se käy kalassa. :D 

Naiset ottavat myös todennäköisesti enemmän vastuuta pariuhteesta ja elämänmuutoksesta kun perhe on perustettu. Joillain miehillä on ehkä vähän se asenne, että "tällainen minä aina olen ollut, itsepähän minut valitsit" ja silloin on ehkä hyvä muistuttaa miten oma elämä ehkä on muuttunut ja miten itse ei kuitenkaan voi tehdä juttuja "joita aina on tehnyt"... Tähänkin pitäisi löytyä ne yhteiset pelisäännöt, jotka tyydyttävät molempia. Kommunikatio on tässä supertärkeä; miten saada omat toiveet ja odotukset perille ja etenkin niin, että muutoksesta tulee toteutuskelpoinen ja molemmille ok ja ehkä jopa parisuhteen laatua parantava... Phuuh, vaikeita juttuja! Mutta eipä kuule kuulosta ollenkaan pahalta toi kitaramusiikki sohvalla :D <3

Vierailija

Voi kiitos tästä kirjoituksesta. Viisaita sanoja ja ajatuksia. Nöyryyttä ja hyvää tahtoa. Aurinkoa päiviisi Johanna <3

Vierailija

"Ja tokihan samat ajatukset sopivat mihin tahansa ihmissuhteeseen, kaikissahan on ne samat aiheet riidellä,.."

Hieman hienosäätöä yleistykseen, Elina. Ajatukset voivat, mutta en sanoisi että riidanaiheet ovat joka parisuhtesssa samanlaiset. Esimerkiksi raha on melko hyvä riidanaihe, mutta monissa perheissä ei lasketa sentin päälle kuka mitäkin kustantaa kuukaudessa. Yhteiset rahat, menotilit ja suunnittelu, niin miksi keksiä siitä sanottavaa? Toinen keskustelua nostattava aihe on alkoholi. Mutta tämäkään asia ei ole ihan jokaisen ihmisen/ihmissuhteen ongelmana. Onneksi!

Vierailija

[quote author="Vierailija" time="16.03.2015 klo 05:11"]

Kyllä se on juuri noin, että parisuhteessa on ylä-ja alamäkiä. Niihin tottuu ja ne kestää jos on tahtoa. Sitä tahtoa tarvitaan molemmilta. Oma avioliittoni täyttää 24 vuotta. Lähes joka päivä sanomme toisillemme edelleenkin i love you. Lapset ovat jo aikuisia, parisuhde on vaan parantunut. Kun lapset ovat pieniä, silloin on välillä hermot kireällä ja riitaa voi tulla pienistäkin asioista. Mutta ei silti tarvitse heti laittaa "lusikoita jakoon". Se kuuluu elämään. 

Jaksakaa ihmiset arjen haasteet ja rakastakaa toisianne, se palkitsee. 

SaL

 

Juuri näin. Kaikkea hyvää ja ♡ teille jatkossakin!

Vierailija

Kiitos Johanna,

tämä kirjoitus tuli sopivaan hetkeen, vähän on ollut rähinää arjen sujumisesta. Eihän se elämä ole aina ruusuilla tanssimista pitkässä liitossa, mutta niitä ongelmia pitäisi osata katsoa oikealla mittatikulla ja tällainen kirjoitus on hyvä sellainen.

- Merja

Vierailija

Asiaa kirjoitit. Itse en ole kokenut läheskään samalla tavalla, toivottavasti löydät ilon ja onnen uudelleen ja asiat kääntyvät parhain päin. Olen ollut naimisissa 29 vuotta On ihana seurata lasten, vävyjen ja lastenlasten elämää yhdessä. Pitäkää huolta parisuhteistanne ja hoivatkaa toisianne.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ilo ja onni ovat kyllä täällä (tällä hetkellä :P), eiköhän ne tule ja mene vaihtelevissa määrin, mutta yritetään pitää se perusrakkaus päällä <3 

Vierailija

Koskaan en ole kommentoinut, nyt oli pakko. Kiitos tästä kirjoituksesta! Tämä teksti kannattaa yhden jos toisenkin säästää ja lukea aina silloin tällöin. Minulla on 15 vuotta avioliittoa takana. Näinä vuosina olemme asuneet kolmessa eri maassa miehen työn takia. Minä olen hoitanut kodin, lapset, koirat ja opetellut joka kerta uuden kielen saadakseni töitä sekä hankkiakseni tuttavapiirin. Mutta ikinä koskaan en sanoisi että olen joutunut uhrautumaan tai vain antamaan. Eihän elämä pelkästään helppoa ole, mutta ei siitä ainakaan tekemällä vaikeampaa kannata tehdä. Ei kannata surra sitä mitä ei ole, vaan iloita siitä mitä on.

Oikein hyvää kevättä teille kaikille!

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Vautsi, tästä taas näkee, että tollaisella avoimella asenteella on itse paljon tyytyväisempi ja varmasti tekee ihmiset ympärilläkin tyytyväisemmiksi ja onnellisemmiksi. Loistava esimerkki. Ja ihan mieletön asenne! Tosi inspiroivaa lukea. Nimenomaan, elämää ei kannata laskea uhrauksina eikä pelätä työntekoa, niistähän tää koostuu. Kiitti. :)

Vierailija

Kyllä se niin paljon omasta käyttäytymisestä on kiinni. Metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Muistan, että jo lapsena ihmettelin vanhempiani, miten he olivat vieraille ihmisille kohteliaita ja empaattisia, mutta kun vieraat häipyi, siihen loppui kohtelias käyttäytyminen ja kaikki lämpö kodistamme.

Muistan tarkkaan jopa sen, että isäni yritti pitkään olla mieliksi, mutta äitini oli päättänyt ettei enää edes joululahjasta kiitä. Samalla meitä lapsia opetettiin kuitenkin aina kiittämään. Vanhemmat asuvat edelleen yhdessä, tosin eivät viimeiseen 20 vuoteen ole juuri puhuneet edes toisilleen, ellei se liity päivän ruokaan tms. Riitelyä ei ole koska se merkitsisi että on edes jotain tunteita toista kohtaan.

Mietin usein, miten joillakin voi olla niin kylmä suhde ja miksi siihen silti pitää jäädä? Jatkuva riitelykin on terveempää kuin täysi välinpitämättömyys toista kohtaan. En tiedä johtuuko kasvuolosuhteistani, ettei minua ole koskaan paljoa kiinnostanut etsiä kumppania, mutta antaa jotain mietittävää kun saa lukea tällaisista tervehenkisistä parisuhteista. 

Vierailija

ihana, kiitos! piti tulla ihan toista kertaaa lukemaan tämä tälle päivää. ehkä tulen taas huomenna uudesaan lukemaan tai sitten tulostan tuon yhden kappaleen jääkaapin oveen niin näen sen joka päivä. ja minä niin koitan olla olematta nalkuttava emäntä, oma äitini oli sellainen ja se oli aivan kauheaa. minä en halua olla samanlainen, ja tämä teksti taas muistutti miksi haluan olla jotain muuta. 

Kiitos ihana!

terveisin nainen, onnellisesti pian 4kuukautta kihloissa!

Vierailija

Sanoit joissain kommenteissasi, että  voisi tuntua ikävältä olla luopunut omasta kotimaastaan ja lähipiirin läheisyydestä jos ei toista kohtaan tuntisi mitään. Itse koen, että pitkässä suhteessa tulee auttamatta hetkiä kun tunteet toista kohtaan muuttuvat,vaihtavat suuntaa ainakin hetkeksi, jäävät hetkeksi ehkä toiselle sijalle tai heikemmälle..

Itsekin kahden maan väliä kulkevana ja miehen vuoksi toisaalle muuttaneeni pelkään niitä hetkiä tulevaisuudessa koska kaukana omista vanhemmistaan ja sisaruksistaan olevana voi kokea niin helposti yksinäisyyttä ja yhteisien vuosien menetystä. Koen myös, että kehen tahansa voi rakastua mutta perhe on ja pysyy, on omaa verta, omat juuret, osa minua ikuisesti. Olenko valmis luopumaan niistä vuosista joiden aikana saisin esimerkiksi vanhempieni seurasta nauttia miehen takia, joka ei välttämättä ole minulle yhtään sen rakkaampi kuin joku toinen voisi olla lähempänä vanhempiani. En ole tullut näissä mietteissäni vielä päätökseen mutta heikkoina hetkinäni pelkään vanhempana katsovani taaksepäin ja katuvani menetettyjä vuosia vanhempieni kanssa.:(  

 

Vierailija
Vierailija

Olet viisas nainen.

Paras tapa saada rakkautta ja kunnioitusta, on antaa sitä. Pyyteettömästi.

Pyyteettömän rakkauden antajia ei ole. On vain todellisuutta ja ihmisiä.

Vierailija

Koska naiset ottavat ne ruusunpunaiset lasit silmiltään ja lakkaavat olemasta miehen jatkeita ? Sitä hyvää päivää odotellessa.

Vierailija

Sinulla on kauniita ajtuksia <3 Olen ennenkin huomannut kirjoituksistasi, että sinulla on positiivinen ja maalaisjärkinen asenne elämään. Silloin on helpompi olla onnellinen kuin murehtimalla kaikkea.

Itse pidän siitä, että teemme yhdessä asioita ja olemme yhdessä, mutta se on varmaan yksi syy miksi häneen rakastuin ja häntä rakastan - olemme samaa mieltä siitä miten meillä ollaan. Tämä sopii meille, joku toinen tapa toisille.

Sitä mietin, että miten teillä syvälliset keskustelut kun ei ole yhteistä äidinkieltä? Osaatko ilmaista niitä hankaliakin asioita ja tunteita? Joskus tuntuu jo että suomen murteiden erot saavat kommunikaatiovaikeuksia aikaan :)

 

Aurinkoista kevättä

Sari

Vierailija

Kiitos hienosta tekstistä!

Aikanaan löysin blogisi, kun asuin ulkomailla vuoden (ja mieheni, silloinen poikaystävä, Suomessa). Ja taas vuoden Suomessa asumisen jälkeen muutti hän vuodeksi ulkomaille ja taas blogisi tekstit ikävöinnistä yms kolahtivat ihan uudella tavalla. Noina vuosina opin vasta oikeasti nauttimaan yksinolosta ja antamaan toiselle tilaa ja vapautta.

Mun paras ystävä sanoi joskus oman suhteeni alkuaikoina, että pitää antaa tilaa tehdä ihan omia juttuja, koska silloin kotona on arvostusta ja molemmilla säilyy tietynlainen oma elämä ja "minuuus". Nyt taas tämän tekstin myötä ymmärrän tuon paremmin ja aion pitää siitä kiinni. Jotkut kaverit ovat kyllä kommentoineet, että "tehän olette kuin kaksi sinkkua yhdessä" tarkoittaen juuri tätä muuttolintujen elämäämme ja vapautta tehdä omia juttuja (lähteä reissuun kavereiden kanssa ja viettää joskus aikaa erillään). Se tuntuu taas loukkaavalta, koska kuitenkin ajattelen, että se erillisyys tekee meistä hyvän parin. On me, mutta on vapaus olla myös minä ja sinä.

Kiitos ihanista teksteistä ja julkaisuista muutenkin ja iloista kevättä!

Vierailija

Kiitos todella viisaasta kirjoituksesta! Tämä tuli itselle enemmän kuin tarpeeseen, sillä juuri näiden haasteiden kanssa painimme parhaillaan. Tuli oikein vedet silmiin kun osui ja upposi niin syvälle.

En ole koskaan ennen kommentoinut ihanaa blogiasi, vaikka sen lukemisesta nautin kovasti. Mutta tästä postauksesta haluan vielä erikseen kiittää. Kiitos! Avasi taas silmäni sille että peiliin on tässä elämänvaiheessa itselläni katsominen.

Ihanaa kevättä sinulle Johanna! :)

Vierailija

Hei

Pakko on kommentoida ja kiittää kauniista tekstistä. Aihe on herkkä ja niin arkinen. Kuuluu tähän elämään kun eletään parisuhteessa ja perheessä. Missä on yksilöitä ketkä yhdessä polkua kulkevat. Paljon hyviä mietteitä nalkutuksesta, uhrauksesta ja onko tasapuolisesti sitä tehty ja tehdäänkö tasapuolisesti juttui. Olen ollut reilu 18 vuotta naimisissa, meillä 3 lasta ja yhteinen firma missä yhdessä teemme töitä mitä on tehty 10 vuotta. Sitä ennen oli mies ja hänen ura ja minä ja lapset & koti. Aina ei ollut helppoa! Nykyään kuka kerkiää tekee kotitöitä, välillä minä olen pitkää päivää töissä, välillä mieheni. Työmatkoja SAAMME tehdä yhdessä, mutta edelleen myös mies tekee itsekseen. Paljon yhdessä puhutaan ja kalenteriin tarkkaan merkitään kaikkien 5 ihmisen menot yms. Paljon on tullut ei ymmärretä teidän kuvioita( miksi annatte kaiken lapsille että heidän harrastuksille ja työlle) ja varmasti veikkauksia siitä, kauanko yhdessä olemme kun töitäkin tehdään yhdessä;). Hulluiksikin on kehuttu :). Meille se on voimavara ja intohimo. Meidän valinnat, mistä me olemme ylpeitä. Firma, mikä mahdollistaa sen, että lapset voivat harrastaa ja meillä on töitä ja koti että ruokaa. Toisen kunnioittaminen ja hyväksyminen yksilönä on tärkeintä mitä olen oppinut. Puolin ja toisin uhraudutaan, joustetaan ja hyväksytään. Puhuminen niin tärkeää, vaikka se välillä on todella vaikeaa, kun arkirumba kiireineen vie mukanaan. Ja kun on tasapainossa itsensä kanssa, rakastaa itseänsä... on vain niin helpompi rakastaa toistakin ja olla tasapainossa. Itse olen äärettömän kiitollinen näistä yhteisistä 20 vuodesta ja siitä että yhdessä jaksettu taistella heikot hetket ja edelleen kaikkien vuosien jälkeen, on isosti rakkautta ja intohimoa <3

Ja kyllä kannattaa miettiä kenelle avaa murheensa ja ongelmansa, niin täällä somessa kuin ihan oikeassakin elämässä. Kyllä se vain niin on, että niitä todellisia ja aitoja ihmisiä kenelle oikeasti voi syvimmätkin hetkensä ja juttunsa kertoa, on todella vähän. Mutta he ovatkin sitäkin arvokkaampia :)

Pidän todella blogistasi, kuvistasi ja tavastasi kirjoittaa. Sinä tuot auringon keskelle pimeitäkin päiviä ja energian silloin kun tuntuu, että se on todella todella jossain kadoksissa. 

Ihanaa kevättä kaikille ja erityisesti sinulle Johanna ja perheellesi :)!

- K

Vierailija

"Nyt taas tämän tekstin myötä ymmärrän tuon paremmin ja aion pitää siitä kiinni. Jotkut kaverit ovat kyllä kommentoineet, että "tehän olette kuin kaksi sinkkua yhdessä" tarkoittaen juuri tätä muuttolintujen elämäämme ja vapautta tehdä omia juttuja (lähteä reissuun kavereiden kanssa ja viettää joskus aikaa erillään)."

Jättäisin nuo kommentit omaan rauhaansa, eikä niistä pidä edes loukkaantua. Te elätte omaa elämäänne ystävät omaansa. Keksit vain hauskan vastakommentin erilaiselle elämäntavallenne. Huumorilla pärjää hyvin ulkomaillakin erilaisissa tilanteissa. Ja meilläkin vasta 18 vuotta avioliittoa ja saman verran ulkomailla asumista kolmessa eri maassa. Puolison reissatessa ja kotiintullessa välillä vitsailen, että tunnetaanko me, vai pitäisikö esitellä toisemme uudelleen. Vasta todettiin toisen ulkomaanelävän kanssa ettei elämä muualla sen helpompaa ole, aina näitä arkipäivän haasteita löytyy. Jollei aina kielen kanssa, niin paikallista murretta saat kuunnella useamman vuoden ennenkuin se avautuu. On mukava seurata (blogeista) muitakin reissunaisia omien tuttavien lisäksi, eikä yhdenkään elämä näytä olevan tai tuntuvan samanlaiselta. Se on niin totta että "pitää iloita siitä mitä on" - eikä kommenttiinsa lisättävää.. Toivotan ihanaa kevättä itsekullekin, missäpäin sitten asuttekin. :)

Vierailija

Voi nenä, itkuhan tässä pyrki silmään, hitsin imetyshormonit... :) Tuli ikävä omaa miestä, vaikka se on ihan tuossa lähellä töissä. Kiitos hienosta tekstistä! Hyvä, että joku jaksaa muistuttaa siitä, mikä elämässä loppujen lopuksi on kaikkein tärkeintä: ne rakkaat ihan siinä vieressä ja heistä välittäminen. -M

Vierailija

Oman haasteensa avioliittoon tuo juurikin kahden eri kulttuurin yhdistäminen. Meillä on ystäväpari, jossa juuri sama tilanne. On surullista nähdä se, että aina jompikumpi ikävöi omaan maahansa. He ovat kokeilleet asua kummankin kotimaassa. Ja toinen asia on se, että tunneasioista puhuminen on iso haate, koska tunteet on vaikea sanoittaa vieraalla kielellä. Tämän olen myös kuullut monelta samassa tilanteessa elävältä. Siinäpä haasteita kerrakseen. Siitä huolimatta elämä jatkuu.

Vierailija

Samaa olen minäkin läheltä seurannut: ensin pari asui kymmenisen vuotta naisen kotimaassa Ruotsissa, kunnes naisen oli viimein "pakko" lunastaa lupaukset ja muuttaa miehen kaipaamaan kotimaahan Espanjaan. Siellä vierähti kahdeksan vuotta siten, että nainen lomaili Ruotsissa aina parin kuukauden välein.. Erohan siitä lopulta tuli, kummallekin oma maa ja kultuuri oli ainoa vaihtoehto. Kolme lasta alkavat olla kohta jo aikuisia, joten kulkevat kahden maan väliä mielensä mukaan.

Vierailija

"Koska naiset ottavat ne ruusunpunaiset lasit silmiltään ja lakkaavat olemasta miehen jatkeita ?"

Ihan mielenkiinnosta kysyn että milloinka tämä on mahtanut tapahtua? Kaapista tulon jälkeen vai milloin? Ja jos olisi pakko valita, niin mieluummin miehen kuin naisen.. mutta kun ei ole oikeasti tarvetta. Kerro ihmeessä tarinasi ettet tunne jääväsi ulkopuolelle. En usko että Johannalla tai muillakaan on mitään sitä vastaan.

Vierailija

Kiitos Johanna viisaista ja kypsistä ajatuksistasi. Itse olen oman kullan kanssa ollut nyt pian 23 vuotta naimisissa ja paljon on onnea ja haasteita vuosiin mahtunut. Täytyy muistaa pitää kirkkaana mielessä, että pitkä parisuhde pitää sisällään erilaisi vaiheita. Välillä ollaan rakastavaisia kuin vasta tavanneita, välillä ystäviä ja kumppaneita ja välillä vihamiehiä. Avioliitto on tahdon asia silloin kun suvantovaihetta eletään. Mutta juuri se toisen arvostus ja kunnioittaminen sellaisena kuin hän on (vikoineen päivineen, on niitä minussakin) on kaiken lähtökohta rakastamisen ohella. Ja mitä tulee pienten lasten kanssa selviämiseen arjessa ja parisuhteessa, niin välillä tuntuu, että se oli vaan harjoittelua näiden murkkujen ja aikuistuvien nuorten kanssa selviämisessä. Mutta elämän paras aika on nyt ja tässä, se täytyy pitää mielessä! Välillä oikein meinaan pakahtua onnesta kun mietin miten paljon sitä onkaan saanut kun on hyvä parisuhde, terveet lapset, joihin on kaiken aikuistumisen myllerryksessä saanut pitää lämpimät välit ja saa tehdä töitä ja harrastaakin vielä. Tsemppiä kaikille elämän aurinkoisin ja tuulisin päiviin! 

Ellu

Vierailija

Ihania kuvia! Näytätte ja näyttää ihanalta.

Minkä kokoinen miehesi on=paita hänen yllään? Haluan tuollaisen miehelleni. <3

helena

Vierailija

Todella hyvä postaus, vaikket nyt tosiaan ihan henkilökohtaisuuksiin mennytkään, tai alkanut avaamaan juuri teidän parisuhdetta hirveän syvällisesti. Se on varmasti totta, että persoonallinen saa ja kannattaa olla, mutta ehkei ihan kaikki henkilökohtaisuudet kuulu someen! Varsinkaan silloin jos blogia kirjoittaa vain parisuhteen toinen osapuoli - onhan noitakin blogeja nähty, joissa molemmat kirjoittavat ja avautuvat, mutta silloinhan se on aina yhteinen päätös :)

"Niele päivän aika kielelle kipuavat solvaukset - lopulta ne lakkaavat tulemasta. Eikä se muuten ole heikkoutta, tyhmyyttä tai alistumista, se on vahvuutta luoda pohjaa hyvälle parisuhteelle, onnellisuudelle. Se on viisautta olla rakentava osapuoli, ei hajottava. Se on tapa kartuttaa arvostusta ja rakkautta." Tämä tekstinpätkä kolahti minuun ja kovaa. Ehkä omasta lapsuudesta tai mistälie johtuen minulla on nimittäin hyvin usein juuri se tunne, että jos nyt annan periksi (ja siis kysehän saattaa olla jostain ihan pienestä ja mitättömästä), se on alistumista ja häviän, vaikka en edes tiedä mistä muka kilpailisimme. Tämän postauksen innoittamana taidan jo heti tänään yrittää niellä ne kaikki pikkumaiset solvaukset/huomautukset ja jättää turhat nalkutukset nalkuttamatta. Kiitos! :)

-iinustii

 

Vierailija

Kiitos kauniisti kirjoittamastasi, annoit paljon ajattelemisen aihetta ikään ja parisuhdevuosiin katsomatta!!

 

t. Ensi vuonna 40v naimisissa :)

Vierailija

Olen saanut, Johanna, sinusta paitsi herttaisen ja sydämellisen kuvan, niin myös sellaisen, että olet hyvin läheinen lapsuudenperheesi kanssa. Jos miehelläsi on reissutyö ja hän on kohtuu paljon pois kotoa, eikö teidän silloin kannattaisi asua Suomessa? Tuntuu väärältä, että sinä olet jättänyt kotimaan ja läheisesi vain ollaksesi paljon yksin toisessa maassa. Ulkopuolisen silmin vaikuttaa, että vain toinen suhteessa joustaa ja on tehnyt isojakin uhrauksia. Itse saattaisin tilanteessa ehdottaa kokeilua -miten elämä sujuisikin vuorostaan Suomessa. Saattaisihan siinä käydä niin, että huomaisitkin ison osan elämästänne siirtyneen sittenkin Norjaan ja haluaisitte palata. Niinkin voi ja saa käydä :).

Suurin syy, miksi itse en enää vuosien ulkomailla olon jälkeen tahdo lähteä Suomesta on se, etten halua olla enää kaukana läheisistäni, he ovat tärkeintä mitä on.

Vaikutatte kaikesta huolimatta hyvin onnellisilta. (Mutta silti olen sinun puolellasi tässä vähän ;)

Vierailija

Varmaan meillä jokaisella on läheisiä Suomessa, tiedän että monella on jälkikasvua opiskelemassa, ja homma toimii hyvin eikä turhia ikävöidä. On ilmaiset skypet ja whatsappit jolla pidetään yhteyttä ilmaiseksi, ja lähetellä vaikka kuviakin. Làhisukulaiset voivat myös itse matkustaa jollei ole ongelmia tämän kanssa.

Johannalla on lapset, ei hän ole yksin Norjassa. Tehdään me toiset mitä ratkaisuja tahansa omassa elämässämme, mutta jätetään Johannan syyllistäminen vanhempineen, hänen omaksi pohdittavakseen. Itse näen ulkopuolisena asian ihan toisella tavalla. Positiivisena, jossa huokuu jokapäiväistä onnellisuutta! Johanna taisi jo kertoa että tämä elämäntapa sopii hänelle  kuitenkin hyvin? Ja toisaalta miksi lähteä lama-Suomeen kun Norjasta löytyy työpaikka tuttavineen. Sekin on asia joka jollain tavalla vaikuttaa suurissa päätöstenteoissa. Ajattelitko lasten asemaa lainkaan, heitäkin on kuultava näin isoissa päätöksenteoissa. Etteivät he joudu yllättäen sijaiskärsijöiksi. Ja löytyykö lähimaastosta kansainvälistä koulua johon he ovat asuinmaassaan tottuneet. Muutoissa on ajateltava koko perheen parasta ja jokaisen kannalta katsottuna. Jos yleensäottaen haluaa olla onnellisesti naimisissa.

Vierailija

Kommentoin ensimmäistä kertaa kirjoitustasi, mutta kirjoitit niin kauniisti että nyt on pakko! Elän miehen reissutyön vuoksi viikot yksin, viikonloppuisin tapaamme. Minä hoidan yksin kolmevuotiasta lastamme ja omakotitaloa, ja käyn kokopäivätöissä. Välillä väsymys iskee ja tuntuu todella epäreilulta, että mies on "vain" töissä (joskin hyvin vaativassa) ja juhlii kohtuullisen usein (pakollisissa?) edustustilaisuuksissa. Toisaalta unohdan hänen olevan sen, joka joutuu olemaan erossa lapsestaan ja vakikodista.

Itse en pystyisi moiseen, miksi en? Tiedän ystävistäni/tuttavistani/ylipäätään vain yhden perheen, jossa nainen on todella uranainen ja matkustaa paljon. Mies hoitaa kodin ja lapset ja on jopa luopunut omasta työstään naisen uran vuoksi.

Miksi se on minulle vaikeaa? Kadehdin miestäni vapaudesta, mutta en edes haluaisi hänen rooliaan. En pystyisi olemaan viikkoja erossa lapsestani, vaikka usein väsyttää ja raivostuttaa.

Annoit paljon ajattelemisen aihetta. Ehkä meillä sittenkin on tulevaisuus :)

Ihanaa kevättä!

Vierailija

Hei, sinä ihanaa kevättä kirjoittaja! Jotenkin ymmärrän sinua ja sitäkin, että miehesi on vapaa tekemään vaativaa työtään. Mutta miten kävisi jos alkaisit kahlehtimaan ja vaatimaan viikottaista kotonaoloa totutun reissaamisen sijasta? Luulenpa että miehesi ansaitsee myös hyvin, niin mikset palkkaisi itsellesi kotiapua lastenhoitoon, ja saisit itsellesi sitä tärkeätä omaa aikaa ja vaikka harrastuksen työsi vastapainoksi. Se on erittäin tärkeätä jaksamisen kannalta, ja kun on lapsen kanssa yksin viikon toisensa jälkeen. Mitäpä jos miettisit asiaa vakavasti, ja perustelet tämän myös miehellesi? En usko että saat kieltävän vastauksen. Näin uskoisit enemmän yhteiseen tulevaisuuteenne.. Ja jollet vain polta "hyvän-äidin" kunniahimon takia itseäsi loppuun. Kaikkea hyvää elämäänne. :)

Vierailija

Hyvä kirjoitus Johanna!

Elän itse etäsuhteessa ( mies on ruotsalainen) ja reissaamme,toistaiseksi vielä, kahden maan väliä. Koska tällaisessa suhteessa missä ei joka ilta olla saman katon alla, on paljon sitä omaa aikaa niin pakostakin miettii juuri noita asioita joista kirjoitit tuossa. 

Yksi tärkeä asia parisuhteen onnistumiselle on; rakasta itseäsi! 

Usein kun on "tyytymätön toiseen" kannattaa miettiä, että olenko oikeasti tyytymätön toisen toimintaan/tekemisiin vai olenko " tympääntynyt" omaan tilanteeseeni? Mitä voisin muuttaa omassa tilanteessani voidakseni paremmin? 

Ikä tekee myös sen, että kaikesta pienestä ei jaksa välittää. Kysynkin usein itseltäni vastoinkäymisten tullessa kohdalle; "Kaatuuko maailma tähän, onko minun pakko ärsyyntyä tästä?" :)

Olisi kiva kuulla miten sinun sopeutumisesi vieraaseen maahan ja vähän erilaiseen kulttuurin on mennyt, millaista oli alku. Tiedän että itselläni se on edessä joku päivä. :)

Ihanaa kevättä sinne Norjaan!

Susa 

Vierailija

Hei. Esitän vielä kolmannen kerran kysymykseni vastauksen toivossa eli tunika/mekko kuvassa, minkä merkkinen ja saako niitä mahdollisesti vielä jostain, mistä?

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram