& yhtä kauniita ukranalaisia

 

"Olet valoisuudellasi ja paljon henkisiä sävyjä sisältävän kauneutesi kautta tuonut elämääni ja arkeeni paljon, paljon hienoja asioita. Oikeastaan tarkoitan itsestäni löytyvän herkkyyden ja aitouden arvostamista sekä näiden piirteiden vahvistamista."

 

 

"Kauniit, viisaat ja elämää ymmärtävät postauksesi ovat olleet meille lukijoille ilmaista ja taattua iloa ja mielenterveyshoitoa vuosikausien ajan."

 

 

"Olen omassa elämässäni miettinyt viime vuoden aikana paljon sitä, että ne ihmiset, jotka vievät energiaa kohtuuttomasti, saavat pikku hiljaa jäädä minun osaltani oman onnensa nojaan, ja ne, jotka sitä tuovat, ovat entistä kalliimpia ja tärkeämpiä. Ja heille pitää se ilmaista, oikeasti, ja useinkin. Ihan siksikin sinulle kirjoitin. Koska sinun olemassa olosi ja postauksesi tuovat minulle niin paljon."

 

Tällaista palautetta sain sähköpostiini tovi sitten.

Paitsi että posti kosketti syvältä, olivat teksti ja ajatukset niin kauniita, että halusin julkaista ne (kirjoittajan luvalla) ihan kaikille teille muillekin.

Kiitos. 

Kiitos kaikesta palautteesta, jota jätätte. Vaikken aina vastaisikaan, on kaikilla suuri merkitys. Jokaisella jonkun omin sormin näpyttelemällä sanalla. Kiitos että käytte ja teette tästä mielekästä. Kiitos että kirjoittelette niin fiksuja juttuja ja olette niin hyviä tyyppejä ettekä yritä nuijia minua alas ilkeyksillä. Se kertoo paljon ennen kaikkea teistä, jotka täällä käytte (ei minusta). Kiitos jokaisesta tykkäyksestä, ne ovat minulle niitä pieniä, suuria tsemppejä. Ja joskus ne pienet jutut ovat niitä, jotka merkitsevät kaikkein eniten. Tiedättehän; yksi pieni tykkäys tärkeältä ihmiseltä. Tai yksi kannustava lause kaukaiselta tutulta. Ihmisellä on suuri voima. Jokaisella. Sinulla. :)

Ps. Ainiin, kuvat ovat hyväntekeväisyystarkoitukseen, ukrainalaisista tv-juontajista ja näyttelijöistä otettuja valokuvia. En tiedä näistä sen enempää; en edes valokuvaajaa. Bongasin ne hromadske.tv:n facebookjulkaisusta ja sain pienen selityksen ne julkaisseelta ystävältäni.

Kommentit (14)

Vierailija

Hei, ystäväni tuli jokin aika sitten samaan johtopäätökseen. Hän oli huomannut että kun kävi ruokatauolla negatiivisen työkaverin kanssa syömässä,  ei se tuntunut tauolta ja hänen loppu päivä oli pilalla. Joten hän vaan vaihtoi paikkaa missä kävi lounaalla ja eri työkavereiden seurassa tai yksin,  oli hän paljon virkeämpi ja positiivisempi loppu päivänä. 

Niin se vaan on negatiivisuus ja passiivisuus vie kaiken hyvän energian.

Upeita kuvia ja ihania nuo päähineet.

Mukavaa viikon jatkoa.

-Kati-

Vierailija

Voi kuinka kaunista palautetta olet saanut - ansaitusti! <3 Tämä sun blogi on kyllä blogien parhaimmistoa, ellei paras. Kirjoitat hyvin, valokuvaat hyvin ja käsittelet kuvat tyylikkäästi, inspiroit, annat ideoita, laitat ajattelemaan, muutat asenteita, valitset sanasi niin, ettet koskaan tarkoituksellisesti loukkaa ketään (mielensäpahoittajia toki löytyy aina)... Blogisi on viimeistelty, harkittu ja tyylikäs. Arvostat lukijoitasi etkä roiskaise tänne mitään ns. vasemmalla kädellä. 

Kiitos ja kaikkea hyvää vuodelle 2015! :)

 

Vierailija

Kiitos minunkin puolesta ihanasta blogista <3 sun tapa kirjoittaa normaalista elämästä saa elämän tuntumaan kauniilta,herkältä,luovalta,terveeltä jne :) vois jatkaa vielä mut tulis liian pitkä hehkutus :) PARAS blogi, ehottomasti. Ja Norjan maisemat kerrassaan upeat! sun blogi antaa kyllä meille lukijoille paljon ja toivon, että jaksat kirjoitella tätä vielä monia monia vuosia. Pakko kyllä kertoo seki, että sun ihanat käsityöt ja helpot ohjeet on saanu minutki neulomaan :) Kiitos vielä ja lämmin halaus täältä Suomesta <3

Vierailija

Kiitos minunkin puolesta hyvänmielen blogistasi Johanna <3

Positiivinen elämänasenteesi huokuu blogistasi! Monipuolinen asiasisältö on parhautta ja kauniit kuvat ovat ilo silmälle! Olet varmasti monelle tsemppari arjessa, inspiroit, tuot palan luxusta ja annat aihetta miettiä omaa(kin) asennetta ja suhtautumista asioihin ;)

Ihanaa kevään odotusta ja aurinkoa päiviisi! <3

Linda

Vierailija

Kiitos, lämmin kiitos. Sun blogi on tosiaan kuin kirja, kertomus, joka jatkuu... ja jatkuu, joku jota odottaa joka päivä tai illan viimeiseksi kurkkkaa onko uusia sivuja ilmestynyt.

Kiva ja todellinen sisältö ja arjen kiireen keskellä mukava lukea, kun ei aikaa löydy paksuihin romaaneihin.

SUURI KIITOS.

Tui

Vierailija

Kiitos kauniista sanoista,kuvista ja positiivisuudesta.Kaiken muun kauniin lisäksi odottelen sitä neulekirjaa-onko milloin tulossa?Aivan upea katalogi Pian sivuilla!Valoisaa viikkoa,namaste.-Sari

Vierailija
Vierailija

Kiitos kauniista sanoista,kuvista ja positiivisuudesta.Kaiken muun kauniin lisäksi odottelen sitä neulekirjaa-onko milloin tulossa?Aivan upea katalogi Pian sivuilla!Valoisaa viikkoa,namaste.-Sari

kyllä se kirja kohta näköjään tulee:)

http://www.sets.fi/bok/kalastajan-vaimo/

innolla odotan milloin sen voi tilata =)

 

Vierailija

Hei Johanna! Blogisi on valoisa,elämän myönteinen, iloinen, inspiroiva,kaunis ... Listaa voisi jatkaa pitkään positiivisilla sanoilla :) Ja komppaan kyllä kaikkia aikaisempia kommentteja. Tämä on kyllä minunkin lempi blogi! Kaunis iso kiitos sinulle :)

T. Meri

Vierailija

Kauniita kuvia ja sanoja. Tekstiä lukematta luulin ensin, että sinä olet kuvassa lampaan kanssa.

Vierailija

Moi Johanna, blogisi on yksi parhaimpia blogeja joita luen...jatka samaan malliin.

ja ihanaa alkanutta vuotta

leila

Vierailija

 

kyllä se kirja kohta näköjään tulee:)

http://www.sets.fi/bok/kalastajan-vaimo/

innolla odotan milloin sen voi tilata =)

Totta tosiaan, neulekirjahan onkin jo valmis!! Mahtavaa!

Minulle juuri neuleohjeet ovat tämän blogin parasta antia kauniiden kuvien ohella, kiitos niistä!

terveisin Satu

 

[/quote]

Vierailija

Kannattaisi kyllä ottaa selville kuvaajan nimi, ihan tekijänoikeudellisista syistä. Haluaisitko itse, että sinun (ehkä työksesi) ottamia kuvia julkaistaisiin tietämättäsi?

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram