...be aware...

Mulla on joskus näitä vaatteita tai asusteita, jotka vaan ansaitsevat oman postauksensa... Ehkä joku muistaakin mun haaveilleen näistä Minna Parikan pupunkorvakengistä jo joskus... edellisjouluna? Siis puolitoista vuotta sitten. Ja muistaakseni jälleen viime joulun alla. 

No nyt ne on mulla. Ja ihan kyllä ansaitsevat oman juttunsa. Sain nämä Parikan Fawn Bambit FABista, jonka kanssa olen ennenkin tehnyt yhteistyötä. Suosittelen kurkkaamaan; aivan ihana valikoima koruja ja kenkiä ja vaatteita ja sisustusjuttuja... ihanasti vähän erikoisempia, supersöpöjä juttuja ja kaunis verkkokauppa... Ja herkullisesti silkkipaperiin pakatut paketit. Helmi ja karkki nettikauppojen joukossa, sanoisin. :P Ja plussana vielä se, että kaikki tuotteet taitavat olla pohjoismaisten suunnittelijoiden/tekijöiden tuotosta!

Sellainen mainospätkä tähään väliin hehe, mutta ihan vilpitön sellainen kuitenkin. Todella herttainen kauppa. Myös norjalaisen Kristine Viksen naisellinen, pehmeä pellavajakku on FABista.

Mun mies muuten alkoi heti kengät nähtyään tutkimaan niitä ihmeen kiinostuneesti. Hetken kosketeltuaan se kysyi että onko ne kalan nahkaa. Sanoi toki myös sen kalan nimen, mutta enpäs nyt muista (ihme). Ja totesi, että Geirillä on ihan samanlainen kalastusliivi. Jonka kuosin on siis tarkoitus jäljitellä sen tietyn kalan suomuja. Oh my, sanon vaan. Eipä ois heti tullut mieleen. Ei nää sen mielestä muistuttanut bambia lainkaan. Vaan sitä kalaa. Hetken aikaa kesti ennenkuin sain sen kalastusliivi- ja yleensäkin kalamielikuvan pois kalvolta.

Nää on niin söpöt pikku puput. Oikein pääsiäiskengät!

Nyt mun täytyy kiiruhtaa zumbailemaan, mutta palaan vastaamaan vielä ed. postin kommentteihin -kiitos niistä. :)) Lohdullista, että niin moni oli kirjoittanut omista jännityksistään ja yleensäkin ajatuksistaan; ei tarvi munkaan tuntea että yksin täällä punastelisin! :)) Tai jakaisin hassuja ajatuksiani... Kiitti

Kommentit (53)

Vierailija

En yleensä kommentoi, mut nyt oli pakko. Kengät ovat upeat, mutta tuo kalajuttusi oli kyllä tässä parasta. Vieläkin hymyilyttää... Mukavaa Pääsiäistä, terkuin Riitta Nuppu Home blogista ;-)

Vierailija

En oikeastaan pahemmin fanita noita Parikan pupukenkiä, mutta sinun jaloissasi ja tässä asukokonaisuudessa ne ovat todella kauniit ja näyttävät menevän ihan arjessakin mukana persoonallisena pisteenä i:n päälle. Kuvistasi oppii kauniin tyylin salaisuuksia. =)

Jaana

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Joo en ole itsekään aiemin ollut kovin fani, mutta näistä kyllä rvasin heti pitäväni! Ihan samaa mieltä sun kanssa, persoonallinen piste i:n päälle ja hauska pikku detalji muuten siistiin asuun :)

Vierailija

Ihanat! Haaveilen niistä pupuballeriinoista, noissa on minulle ehkä liikaa korkoa.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Näissä mun omissahan ei loppujen lopuksi oo kovin paljon korkoa... tai siis platform on edessä sen verran korkea, ettei ero korkoon jää kuin muutamaksi sentiksi... ehkä max viiden sentin korko...? Ei paljon kuitenkaan! Suosittelen harkitsemaan jos vain se liika korkeus kauhistuttaa -ei näissä oo ;))

Vierailija

Vau. Ekaa kertaa pakko kommentoida, kun nuo kengat on 'to die for!'. Nyt Parikan sivuille surffailemaan ja terkut ulko-suomalaiselta Lontoosta. 

Vierailija

Mä olen sitä mieltä, että nuorella pimulla nuo Parikat ovat ihan ok huumoripläjäys, mutta sen enempää bambit kuin puputkaan eivät oikein enää kuulu aikuisen naisen vaatetukseen. Söpöjä toki ovat.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Mun mielipide on sit taas melkein päinvastoin; olen aina pitänyt näitä vähän aikuisemman yleisön kenkinä, vaikea oikeastaan kuvitella kovin nuorille pimuille :) Ehdottomasti kuuluvat aikuisen naisen vaatetukseen, en oikein osaa olla noin tiukka rajaamaan mitään pois... Tietty bambia ja pupua löytyy hyvinkin lapsellisina versioina, nää kuuluvat mun mielestäni kuitenkin sinne aikuisempaan päähän. ;)

Vierailija

Olet niin kaunis eikä vain ulkoisesti. Kiitos vielä edellisestä postauksesta... ei olisi uskonut että, sinäkin tunnet välillä epävarmuutta ja punastelet. Teksti toi todella paljon lohtua itselleni ja varmasti monelle muullekkin ja toisaalta tuli olo että, eipä niitäkään asioita ehkä tarvitse ottaa niin vakavasti, sen on vain niin inhimillästä (seuraavan kerran kun joudun kokemaan oikein punastusherkän tilanteen, mietin niintä kaikkia sinun voimaannuttavia sanoja, luulenpa et varmasti helpottaa ;) p.s Blogisi on ihan super!

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Voi kiitos <3 Tiedän, että auttaa kuulla muiden miettivän ihan samoja juttuja ja kärsivän samoista ongelmista... niin minuakin auttaa :) Ei todellakaan kannata ottaa vakavasti, monen mielestä punastelu on vain sympaattista ja jopa viehättävää :))

Vierailija

Oh dear...mennee samaan sarjaan kuviohousujen kanssa mielipiteiden jakajina. :O Muu asu kiva, kengät vetää sanattomaksi, kuten kyllä kaikki Parikan "teokset". Käsittämätöntä hypetystä omituisista luomuksista vain siksi että on suomalainen. Jossain vaiheessa kuulemma laatukin oli surkeaa, on tainnut sen jälkeen kyllä vaihtaa valmistuspaikkaa. :(

 

Millaista värinsäätöä teet näihin kuviisi? Sävyt on kauniita, epätodellisia, kasvoille varsinkin näyttää muodostuvan vahva meikki -vaikutelma. ;)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Jep, mielipideasioita :D Mun mielestä on aika usein kiva vähän leikkiä eri jutuilla enkä oikestaan viihdy liian klassisissa -saako sanoa _mun mielestä_ tylsissä asuissa?- Parikka on varmaan myös aika kiistelty suunnittelija, epäilemättä! Laadusta en voi kyllä näiden kenkien kohdalla sanoa moitteen sanaa.

Näissä kuvissa olen käyttänyt aika runsaasti Photoscapesta löytyviä ominaisuuksia "bakgrunnslys" -varmasti suomeksi "taustavalo", joka saa kai aikaan ton vahvemman meikkiefektin; se ainakin muuttaa ihon sävyä ja korostaa vähän eri tavalla... Ja toinen mikä tekee kuvien sävystä erilaisen -ja tosiaan ehkä hieman epätodellisen- on Väritasapainon säätäminen. Näissä väritasapaino on aika paljon sinisen/violetin puolella, mikä tekee kuviin ehkä pikkaisen utuisen tunnelman. Ainakin joskus. Kovasti punaista tai vihreää lisäämällä saa sellaisen vähän 70 -luvun vanhan tunnelman jne. :) Paljon hauskoja värikikkailuja löytyy ja muista ohjelmista (kuten Photoshop) varmasti vielä tuuuuhat kertaa enemmän! :)

Vierailija

Ihanat naiset rannalla, kotona, kadulla, missä tahansa keväässä. Makuasioista ei voi kiistellä, vaikka saakin :) Tykkään, en tykkää... Toiset on pinkin ystäviä, toiset jonkun muun. Miksi elämän tai pukeutumisen pitäisi olla niin vakavaa? Hauskat ja tyylikkäät yksityiskohdat sopivat myös aikuiselle naiselle mielestäni.

Kiitos Johanna ihanasta blogistasi!

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ehdottomasti! Siis sekä että makuasioitahan nää vain ovat ja että nää ovat aikuisen naisen kengät! :D Kyllä, saa olla ripauksen hauska ja yllätyksellinen ja muutenhan nämä ovat varsin tyylikkäät ja hillityt kengät, on niitä hullumpiakin juttuja nähty kuin nämä korvat :P Ehdottomasti sopii aikuiselle, tyylikkäälle naiselle. Riippuu tietty minkä kanssa pukee -mitä simppelimpi asu -vaikka koko musta- sitä tyylikkäämin tällaiset kengät korostuvat. Mun mielipide :P

Vierailija

Onpa ihanat, tosi suloiset... ja törkeen kalliit O.o

Missä noita uskaltais käyttää? :D

Vierailija

OI KUN MAHTAVAT KENGÄT!!! Muista lisätä johonkin ripaus pääsiäisenkeltaista=)

Miesten ajatusmaailma...kaukaa haettua!

 

Nadja

Vierailija

Näyttävän maksavan 370 euroa - huh huh, eipä niitä raaskisi käyttää missään :D

A-Ha

Vierailija

No eipä minunkaan mieleen nämä kengät ole, mutta eihän se mitään haittaa jos sinä niistä tykkäät. Ja eihän sinun yllä mikään koskaan tylsältä näytä:) Yleisesti ottaen pidän kovasti blogistasi. Kaunista kevättä!

Vierailija

Aivan ihanat kengät, nyt on kyllä pakko saada ne myös.  Ja aiempiin kommentteihin viitaten, olen 50 v. Hih.

Seija

 

 

Vierailija

Hyvän näköiset pupukengät, mutta ovatko mukavat jalassa? Jokaisessa asussa on oltava se juju ja tuossa sitä on.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hei, ovat, itseasiassa todella hyvät. Korkoaan näihin ei juurikaan jää kun platform on sen verran korkea. muokkautuvat myös tosi hyvin jalan muotoon että senkin puoleen laatukengät. ei mitään kovaa tekomatskua :) Eli ovat hyvät jalassa, sanoisin. Mulle sopii ainakin :)

Vierailija

Mitkä ihmeen pupukengät?? Suunnittelijan mukaan ne on "bambit", kuten kuosistakin näkyy. Kyllähän jänölläkin toki korvat on, ja monella muulla..

Vierailija

Olikohan tarkoituksesi sanoa "beware" (varokaa) eikä "be aware" (olkaa tietoisia, tiedostakaa)? Sori, joskus on vain pakko viilata pilkkua. Vähän häiritsee se, että yleisesti suomenkielisissä blogeissa etenkin otsikkotasolla käytetään niin paljon englanninkielisiä sanontoja, ja usein vielä virheellisiä sellaisia. Miksi?

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ei kyllä ihan noin sen ajattelin :) Ei kai pupuja tarvi kauheesti varoa :P No ymmärrän kyllä mitä tarkoitit. En oo kyllä kauheasti ajatellut miksi käytän enkkua otsikoinnissa; joskus se kuulostaa hauskemmalta. En kyllä ehkä kuitenkaan oo kaikkein ahkerin enkun käyttäjä, sun täytyy kysyä joltain muulta :)

Vierailija

Selvä, se vain kuulosti minun korvissani vähän hassulta. Anteeksi - olen kai lukenut tänään pitkästä aikaa liikaa blogeja ja suomen kielen alennustila on hypännyt silmille. Ymmärrän että monet pitävät tärkeänä sitä että kieli blogeissa on rennompaa ja puhekielisempää, mutta ihan oikeasti sydän vuotaa välillä verta... Olet oikeassa, et ole ollenkaan ahkerin englannin kielen käyttäjä. Mutta oikeasti - kyllä suomeksikin voi kuulostaa hauskalta ja rennolta (ja tähän tietysti hymiö, jos en inhoaisi niidenkin ylenpalttista käyttöä).

"Ei kyllä ihan noin sen ajattelin :) Ei kai pupuja tarvi kauheesti varoa :P No ymmärrän kyllä mitä tarkoitit. En oo kyllä kauheasti ajatellut miksi käytän enkkua otsikoinnissa; joskus se kuulostaa hauskemmalta. En kyllä ehkä kuitenkaan oo kaikkein ahkerin enkun käyttäjä, sun täytyy kysyä joltain muulta :)"

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Ei mitään, kyllähän toi helposti olisi voinut olla varoituskin, mutta enemmän ajattelin sen neutraalina huomiona, enkä oikeastaan ihmettele että reagoit :) Ja ymmärrän hyvin että blogien kieliasut varmasti monesti aiheuttavat jopa ärtymystä; kyllä minuakin joskus ärsyttää blogeja lukiessa selkeät virheet ja epäsujuva kieli... :P  Kiitti reilusta vastauksesta, kivoja tällaiset! 

Vierailija

Hejssan!! Ei oteta tätä niin vakavasti, kyllä kai tähän maailmaan mahtuu hassuja kenkiä ja erilaisia mielipiteitä, ei ne kuitenkaan ketään vahingoita! Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Vierailija

Aiempaan kommenttiin viitaten myös mua häiritsee ylenpalttinen hymiöiden käyttö. Se tekee tekstistä jotenkin rauhattoman oloisen. Suomen kieli sinällään on niin rikas, että ihan turhia koko hymiöt. Mietinkin, että mm tässä blogissa se itsetuntoa ja ujostelua pohtiva postaus oli siksikin niin kiva lukea, kun ei ollut hymiöiden sekamelskaa.

Vierailija

Hauskat ja hyvällä tavalla vähän oudot noi kengät, en ihmettele ettei "kaikki" halua niitä käyttää, mutta toisaalta on aika vaisua pukeutua vain jutuihin, mitä "kaikki" käyttäisivät. Noi sopii sulle tosi hyvin!

Radiosta tuli ohjelma jostain nuoresta, suomalaisesta yrittäjästä (naisesta) joka on erikoistunut kalannahkojen parkitsemiseen, niistä tehdään esim kalliita, erikoisia nahkatakkeja! Eli ei niin kaukaahaettua mieheltä, kalannahkasta tehdään kenkiä, laukkuja ym siinä missä muustakin nahkasta, vaikka kieltämättä ajatus on vähän..limainen..

Mut "pakko" kysyä (vaikka asiahan ei mulle millään tavalla kuulu ;) että suutuitko sun miehelle söpön pupumielikuvan pilaamisesta kalajutuilla? Näytät nimittäin kuvissa suuttuneelta (kuvaajalle) tai on havaittavissa se semmonen "koitetaan nyt vaan saada tää tehdyksi"- harmistus minkä miehet niin usein saa aikaan :D Ihan normaali, arkinen fiilis ja ilme siis mutta en muista ennen nähneeni sun blogikuvissa sitä, joten heti tuli mieleen kun näin ekan kasvokuvan että mistähän te ootte kuvaajan kanssa juuri riidelleet, ja kalajuttu tuntui luontevalta selitykseltä. Kaunishan sä oot kuitenkin :)

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

:D kyllä se vähän harmitti, hahaa!  Kesti tovin päästä yli kala-mielikuvasta! Ja totta, eihän pukeutumisella sitäpaitsi koskaan voi miellyttää kaikkia. Ja mun mielestä on hauska kokeilla tällaisia villejä pikkujuttuja!

Vierailija

Ah, kylläpä ovat jolstain syystä todella puoleensavetävät kengät! Vaikka en yleensä tykkää eläinkuoseista vaatetuksessa (itseni päällä), nää kyllä laittaisin heti jalkoihin :D Pupuidea oli mielestäni ihana!

Täysin aiheen vierestä tuli vielä mieleen ajatus osasta blogien kommenteista: niistä voisi saada hyvää materiaalia Mielensäpahoittaja -kirjaa tai -postausta varten ;) Sen lisäksi olen aidosti vähän harmissani näiden ihmisten puolesta. Siis siksi, että he pahoittavat mielensä kovin. Voisi mahdollisesti tehdä hyvää (myös itselleni arkielämän nipottajana - mm. mieheni saa tuntea sen nahoissaan monesti) pohtia ajoittain Monty Pythonin Always look on the bright side of life -laulun sanoja? :) Tai sitten ei. 

Rentoa viikonloppua! <3

 

-Marlis

Vierailija

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun eräskin bloggari oli kirjoittanut 'alkaa tekemään' ja kielivirkailijat vielä päättivät, että se on sujuvaa nykysuomea." :'D

Vierailija

Nimenomaan sopivat sekä aikuisen että nuoren naisen valikoimiin! Itse olen näihin eniten törmännyt businesspiireissä keski-ikäistyvien naisten jalassa. ;)

Todella kivat yksilöt, itse en vaan osaa käyttää noin korkeita korkoja. Ainahan voi silti harjoituttaa itseään. ;)

Ihanaa sunnuntaipäivän jatkoa!

http://vbelieveinyourdreams.blogspot.fi

Vierailija

Kaunis asu ja tykkään kyllä noista kengistä , ei sen tarvi niin vakavaa olla :-) Mutta ei voi mitään kyllä mua nauratti tuo yhdennäköisyys kalannahkaan. Siis aivan varmasti onkin samaa näköä , kalojen asiantintija tuntee raaka-aineensa , mutta musta se oli tosi liikkistä . Mukavaa että molemmille löytyy niistä fiilisteltävää ! Kaikkea ihanaa teidän kevääseen !

-Hanne-