pieniä, mutta suurimpia

Tajusin heti tänä aamuna herättyäni että mulla oli jotenkin ihmeellisen virkeä olo. Mainittakoon, että heräsin ennen kellon soittoa, mitä ei ole tapahtunut... öö... en muista koska viimeksi. Ehkä viime kesänä.

Tajusin yöpaita kulkiessani ja aamupaloja fiksaillessani että silmät pysyy ihan hyvin auki ja kasvoille syntyy ihan itsestään muitakin ilmeitä kuin se väsynyt roikkuva zombie. Ja tajusin, etten oo koko ajan myöhässä aikataulusta. Olin itseasiassa koko ajan vähän edellä enkä roikkunut kellon jäljessä kuin jokin orja. Mikä vapauden tunne! ;) Oikeesti.

Toinen suuri onnen aihe on viime päivinä ollut noi mun pikkuset kultakimpaleet. Sekä Suomessa että Norjassahan on ollut uutisissa kovasti lasten pahoinpitelyjutut, jotka ovat herkistäneet sylittelemään ja silittelemään vähän ekstraa. Pitämään huolta. Herkistymisen lisäksi tosin myös voimaan pahoin. Yhtään kaunistelematta tekisi mieli tehdä samat niille aikuisille, mutta koska sitä ei tuu tapahtumaan, on pakko yrittää kääntää järkevän ajattelun puolelle. Miettiä, että miten yhden perheen sisällä asiat voivat mennä niin pitkälle pieleen, että lapsi kuolee saamatta apua ajoissa. Tai siis, saamatta apua lainkaan. Ja toisaalta; kuinka paljon yhteiskunta voi valvoa ja puuttua? Tiivit yhteisöt ja naapurustot varmasti auttavat tässäkin asiassa, mutta kuinka paljon naapuri voi puuttua? No tähän mulla on vastaus: vahvat kanssaihmiset; he, jotka uskaltavat puuttua ovat kullanarvoisia. Koska aina, kun joku tuntuu olevan pielessä, voi ilmaista huolestumisensa viranomaisille. Mitään ei tarvitse tietää. Se tunne riittää. Ja se pitää välittää eteenpäin.

Huh, nyt meen nuuhkimaan omia kultakimpaleitani, maailman arvoikkaimpia pikku otuksia sänkyyn ja keräämään varastoon yhtä paljon energiaa kuin mitä tänä aamuna oli :)

Reipasta, raikasta torstaipäivää ja vähän ekstra energiaa teille myös :))

Kommentit (35)

Vierailija

Se ei Suomessa ihan toimi niin helposti. Tai tavallaan toimii, mutta Suomessa on pieni epäkohta, joka luullakseni saa ihmiset jättämään tekemättä lastensuojeluun ilmoituksen: nimittäin lapsen vanhemmille kerrotaan lähes poikkeuksetta ilmoittajan nimi (paitsi jos kyseessä on lapselle tosi läheinen aikuinen, kuten isovanhemmat tai kummi, jota lapsella "ei ole varaa menettää"). 
Minä en ikinä itse ole ollut tilanteessa, että olisi pitänyt edes harkita lastensuojeluun ilmoittamista, mutta mulla on muutamia ystäviä, jotka on puhuneet asiasta, kuinka heillä on mennyt välit rikki ystäviensä kanssa, koska ovat ilmoittaneet lapsen pahoinpitelystä eteenpäin (ja kuinka lapsi silti on edelleen sielä kotona, jossa häntä pahoinpidellään. Ei ole resursseja auttaa, kun on lapsia jotka tarvitsevat vielä enemmän apua, se on surkeeta). 
Voin hyvin kuvitella, että tilanne on supervaikea, jos oma hyvä ystävä ja hänen lapsensa on kyseessä. Vaan kaipaisi siltikin meiltä kanssa aikuisilta vain rohkeutta ja voimia toimia. 

Tähän tahtoisinkin nyt muistuttaa, että on meilläkin keinoja auttaa. Itse toimin tukiperheenä, eli meille tulee kerran (nykyään kaksi) kuussa viikonlopuksi pieni tyttö kyläilemään ja vanhempansa saavat hieman oma-aikaa. Ei me mitään ihmeellistä tehdä, piirretään ja ulkoillaan, katotaan piirrettyjä ja leikitään, mutta tyttö kuulemma viihtyy. Mulla kävi toki tuurikin, että tullaan hyvin toimeen tytön vanhempien kanssa. 

Täällä lisää esim. tukiperheasiaa asiasta kiinnostuneille: 
http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/tukiperhetoiminta/

Liv

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Toi tukiperhetoiminta on kyllä kanssa niin tärkeää... eikä monilla riitä rahkeet. Usein niiden omien kanssa on ihan tarpeeksi hommaa, joten mun silmissä täytyy kyllä olla suuri sydän Teillä, jotka ootte mukana. Hienoa.

Vierailija

Samoja mietteitä mullakin. Ei tee mieli lukea uutisia oikeudenkäynnistä, kun ne on niin kamalia.  Töissäkin näitä kurjia kohtaloita on, mutta koska ne on siinä lähellä sillä hetkellä, tietää, että asioihin on puututtu.

Vaihdan kolmen viikon kuluttua toiseen nuorisokotiin, jossa on ilmeisti vielä vaikeammat taustat nuorilla takana. Täytyy toisinaan henkäistä syvään, että se ammatillinen ote säilyy, eikä anna valtaa raivolle.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hei kiitti :) Jakku on Odd Mollyn "Lovely Knit", ostinkohan tän viime keväänä vai kaksi vuotta sitten... Näitä on joka kevät Odd Mollyn mallistossa erivärisinä. Aika kallis, mut joka kevät yhtä suosikki jos kerran raaskii panostaa :)

Vierailija

Tätä asiaa on juurikin kaveripiirissä pohdittu Suomen osalta. Toisaalta kuulee paljon näitä kiusantekona tehtyjä lastensuojeluilmoituksia (näistä kokemuksia myös ystäväpiirissä pari, paras oli se kun 5 vuotias leikki ilman äitiä kerrostalon pihan leikkipaikalla ja äiti vahti vain ikkunasta touhua samalla kun teki ruokaa) joihin on puututtu ja sitten tulee näitä räikeitä joihin ei puututa ollenkaan. Meille ei ole selvinnyt vielä tuo logiikka että mikä on se laukaiseva tekijä mikä toimenpiteitä aiheuttaa. Toivottavasti lastensuojelun sisällä käydään aiheesta keskustelua ja prosesseja säädetään ja käydään läpi.

Sitten kysymys: mistä tuo jakun alta pilkistävä valkoinen paita on? Myös tuo toppi kiinnostaa, olen pitkään etsinyt hyvää puhtaanvalkoista sellasten löröjen paitojen alla käytettävää enkä ole löytänyt. Vinkkejä otetaan vastaan!

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiusantekona, oi miten tyhmää :/

Jakun alla on oikeastaan sellanen puuterin/ vaaleanpunertava part two -paitis... Tosi kaunis ihan pelkästäänkin! Alla oleva toppi taitaa olla Cubukselta... Niillä on aika hyviä kivan napakoita, mutta joustavia aluspaitoja.

Vierailija

Minä olen tehnyt 2 lastensuojeluilmoitusta, toisen vieraasta perheestä ja toisen lähipiiristä. Kysyin molemmissa tapauksissa, että kerrotaanko kohteelle ilmoittaja; ei kerrota missään tapauksessa, oli vastaus. Tosin itse kerroin lähipiirin äidille, että aion ilmoituksen tehdä, koska monista huomautuksistani huolimatta tilanne jatkui aina vain pahempaan suuntaan...

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kuulostaa hyvälle. Siis sun toiminta. Tulee melkein iloiseksi kaiken tän keskellä että on tollasia reippaita puuttujia! :) No, tulee ihan iloiseksi eikä melkein :)

Vierailija

Haluaisin muokata yhden epäkohdan: ilmoittajan nimeä ei kerrota ellei ilmoittaja näin halua! Tai vaihtoehtoisesti ilmoituksen voi tehdä täysin nimettömänä, tuntemattomasta numerosta.

Koska nämä vaihtoehdot ovat olemassa, mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta olla niitä käyttämättä, mikäli huoli lapsesta on syntynyt. On aikuisten velvollisuus pitää lapsen puolta, pieni lapsi tai nuorikin, on aikuisten suhteen voimaton ja täysin alakynnessä. On kauhistuttavaa edes ajatella, että joku ei laita huoltaan eteenpäin vain oman selustansa turvaamiseksi tai pelon vuoksi!!!

Itse olen kerran tehnyt lastensuojeluilmoituksen, sanoisinko suht lievästä/ei niin kauhistuttavasta tapauksesta (verraten Eerikaan). Puhelu oli kammottava, ääni värisi ja työntekijä linjan toisessa päässä esitti tiukkoja kysymyksiä. Kun oman huoleni olin esittänyt, minulle kerrottiin mitä ilmoituksesta seuraa ja kiiteltiin, että olin pitänyt kyseisen pojan puolta. Omin silmin olen nähnyt, että tapauksesta seurasi kotikäynti ja piiiiitkä keskustelu. Kaiken tämän jälkeen pojan olot ovat parantuneet, vanhemmat ovat "heränneet" ja kaikin puolin asiat ovat nykyään suhteellisen hyvin. Tai ainakin paremmin kuin ennen. Tästä tapauksesta on tullut niin hyvä mieli ja tunnen sydämmessäni tehneen oikein.

Halikaamme omia pienokaisiamme ja ollaan heistä onnellisia!

Saara

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Tää oli ihana :) Tykkään :) Oikein malliesimerkki. Voikun kaikki menis näin.... Sulla on ainakin ihan ansaitusti hyvä mieli! <3 Toivottavasti kaikki jatkuu mallillaan.

Vierailija

Hieman korjatakseni Livin kirjoitusta (ettei kukaan pelon takia jätä ilmoitusta tekemättä): Suomessa EI KERROTA ilmoituksen tehneen ihmisen nimeä!! Mutta henkilö, josta ilmoitus on tehty, saa kyllä lukea miksi on lastensuojeluun otettu yhteyttä. Eli käytännössä siitä voi  pystyä ilmoituksen tekijän tunnistamaan. Mutta jos on ilmoitettu vaikka, että "kerrostalon pihalla juoksutetaan tyttöä monta tuntia" on siitä mahdoton tietää kuka on ilmoittanut. Eli naapureiden on äärimmäisen helppo ilmoittaa asiasta anonyymisti. Tarvitaan vain vähän välittämistä!

Ja Suomessa on myös tutkitaan JOKA IKINEN ilmoitus. Siksi en pysty mitenkään ymmärtämään, miten tämä 8-vuotiaan tapaus on päässyt tapahtumaan.

Niin järkyttävää, että voin fyysisestikin pahoin juttua lukiessani. Voi sitä pienen ihmisen pelkoa aina illan koittaessa ;(  Ja, että kuinka lojaali voi lapsi olla silti omille vanhemmilleen... Niin ROHKEA pieni ihminen.

Mutta annetaan me muut lapsillemme entistä enemmän rakkautta ja huomiota: sitä varmasti tämä tyttökin toivoisi!

Abe

 

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Niinpä.... En kanssa tajua miten tää tapaus pystyi tapahtumaan. Se äitipuolikin kuulosti sen verran kummalliselta että olisi itse tainut tarvita aika paljon apua.... Että miten _mihinkää_ ei puututtu... Kiitos hyvästä kommentista :)

Vierailija

Jos jonkun lapsi kärsii näin ilmeisesti, niin tekisin kyllä ilmoituksen tai soittaisin reaaliajassa poliisille VÄLITTÄMÄTTÄ siitä jos nimeni tulisikin ilmi. Seisoisin kyllä selkä suorana tälläisessä tapauksessa. Mutta totta on että viranomaisille voi sanoa että ei halua nimellään esiintyä missään, jos on vaikka lähisukulaisesta kyse.

Voi pientä tyttöä joka pelkäsi niin kovin että oli iltaisin fyysisestikin niin sairas että ei pystynyt nukahtamaan ja "paketoitiin". Ajatelkaa miten voimakas pelko ja turvattomuus kun pieni lapsi pyörii rauhoittumatta sängyssä vaikka tietää mitä siitä seuraa. Ja sidottiin koska "ei lyömällä rauhoittunut". Nämä on lehdestä sieltä täältä mieleen jääneitä juttuja. Sydän itkee niin kovasti. Jokainen tytön lähellä elänyt tuntee piston rinnassaan ja valitettavasti totean että on syytäkin.

Pidetään huolta jokainen omista murusistamme ja muidenkin lapsista. Lapsissa on kirjaimellisesti tulevaisuus. Valitettavasti lapset eivät saa valita minne syntyvät.

 

Vierailija

Pääkaupungissa asuvana tytön tapaus on tullut lähelle. Mikään maailman uutinen ei ole hlö koht kolahtanut näin paljon.
Itselläni tytön kohtalo on saanut hellimään ja suojelemaan omaa pientäni xtrapaljon. Ja avaamaan silmät, näkemään lähelle, rohkaissut kysymään ja ihmettelemään ja tarvittaessa puuttumaan.

Aiempan työnkuvaani kuului lastensuojelun tarpeesta ilmoittaminen. Vaikeissa elämäntilanteissa olevatn vanhemmat eivät koskaan suuttuneet tai syyttäneet vaan jaksoivat ymmärtää lapsen parhaan kaikesta huolimatta. Mutta sitten toisaalla on tämä paha, paha maailma jolta tekisi mieli sulkea silmät..

Aurinkoiset terveiset täältä raskaista mietteistä huolimatta!

Madicken

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Kiitos kivasta kommentista Madicken... Ihan samoja mietteitä... tällaiset tapaukset kyllä koskettevat. Sekin on valitettavasti totta, etta paha maailmasta ei tuu häviämään, sitä voi vaan yrittää vältellä ja yrittää pitää kaukana noista pienistä. Kiitos terkuista, sitä samaa <3

Vierailija

Uutiset ovat kyllä tällä hetkellä niin surullista luettavaa, senpä takia olenkin jättänyt paljon lukematta uutisia nyt, tulee niin paljon vihaa ja mielipahaa kun lukee niiden vanhempien puolusteluita ja tyhmiä "syitä" miksi tappoivat lapsen, mm. että "varasti koruni".. Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta kummilapsia on, ja sama juttu täällä, että haluaa enemmän halata ja pussata heitä, jotta tietävät olevansa turvassa ja tietävät olevansa hirmu tärkeitä <3 energistä torstaita myös teille sinne! - NoorasDay

Vierailija

Juuri noin, pelkkä tunne siitä, että kaikki ei oo hyvin, riittää! En voi ymmärtää, miten niin moni taho on kääntänyt pään, naapurit, tuttavat - mikään rangaistus ei ole tarpeeksi tällaisessa tilanteessa.. Mun mielestä myös lastensuojelun toimia täytyy tutkia todella kriittisesti - mielestäni tällainen sormienläpi katsominen ansaitsee myös rangaistuksen. Toivon itselle ja muille rohkeutta, viisautta ja järkeä puolustaa pienempiä ja joskus myös niitä isompia. Ei saisi ajatella, että kyllä joku muu tekee - täytyy tehdä itse. Avata silmät, kuunnella ja kuulla, huolehtia myös muista! Välittää. Tällaista ei saa tapahtua enää ikinä.

Nämä uutiset ovat saaneet voimaan fyysisesti pahoin ja ilman itkua ei asiaa voi edes ajatella. Uskon, että pikkuprinsessalla on nyt paljon parempi olla <3

Olen samaa mieltä myös muiden kanssa, että ilmoituksen voi ja saa tehdä nimettömänä mikäli niin haluaa. Älkää jääkö miettimään vaan toimikaa, mikäli teidän mielestänne se on lapsen etu.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hyvä kommentti. Näin on. Nää on vakavia juttuja, joissa on pakko toimia, koska -kuten huomattiin- toimijoita ei ehkä aina ole niin paljon. Saatat olla ainoa... ja silloin on erityisen surullista jollet tee mitään.

Vierailija

Mutta eikö tässä Suomen tapauksessa tilanne ollut se, että tytöstä oli tehty lukuisia lastensuojeluilmoituksia, mutta viranomaiset eivät toimineet? Ymmärtääkseni ainakin lapsen äiti, naapurit, terveydenhoitaja, opettaja ja rehtori olivat puuttuneet ja tehneet ilmoituksen, mutta mitään ei tapahtunut?

Yksi suuri ongelma onkin lastensuojelun tilanne. Ilmoituksia tulee kyllä pilvin pimein, mutta sosiaalityöntekijöillä on kädet täynnä töitä, ja usein nämä kädet ovat vielä kokemattomia ja epäpäteviä. Olen itse työskennellyt jonkin aikaa vastaanottokodissa (kiireellisiä huostaaottoja siis), ja siellä törmäsi usein vähän yli parikymmppisiin vastavalmistuneisiin sosionomeihin, jotka hoitivat sosiaalityntekijän hommia. Kunnes uupuivat yleensä jo parissa kuukaudessa ja tilalle huijatiin uusi hyväuskoinen idealisti. Siinä poljettiin niin lapsen, vanhempien kuin tuon nuoren työntekijänkin oikeuksia.

Esim. huostaanotto on monimutkainen prosessi, jossa yritetään luovia lakien, toisistaan poikkeavien tarinoiden, vanhempien tahdon, lapsen tahdon ja lapsen oikeuksien viidakossa ja se vaatisi todella rautaista, kokenutta ammattilaista, jolla olisi aikaa paneutua perheen ongelmiin. Muttta näitä ammattilaisia on harvassa ja niilläkin on kädet niin täynnä työtä, että asioihin ei ehdi paneutua.

Mutta käsittämättömän surullisia tarinoita! Ja vielä surullisemmaksi sen tekee, että usein nämä tekijätkin ovat olleet lapsena lastensuojelun asiakkaita ja heillä on ehkä ihan yhtä rankka tarina taustalla. Hirviöksi kun ei synnytä vaan hirviöitä tehdään. Joten paijatkaa ja halatkaa lapsianne, niin hekin oppivat paijaamaan ja halaamaan :)

 

 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Totta... Ja toi on kamalan rankka ala. Olen itseasiassa huomannut ihan saman kun täällä neuvolassa työskentelen lastensuojelun kanssa samoissa tiloissa; jaetaan taukotilat jne. Vaihtuvuus on tosi tiuhaa ja työntekijät huokailevat jatkuvasti. Vaikeimmat tapaukset ovat niin kovia, ettei kukaan halua niitä -työnnetään uusille tietämättömille.... :/

Eli niinpä... viranomaisissa ja systeemissä on ihan varmasti (isokin) vika.

Vierailija

Olen opettajana joutunut tekemään useamman kerran LS-ilmoituksia ja omalla nimelläni. Laki vaatii sen opettajilta ja muilta lasten kanssa toimivilta ammatti-ihmisiltä. Yksityisenä henkilönä ei tarvitse koskaan ilmoittaa nimeään! Joudun myös aina itse ilmoittamaan vanhemmille, että teen ilmoituksen. Huolesta on jo niin usein vanhemmille kerrottu ennen, että se ei yleensä tule yllätyksenä. Ajattelenkin Eerikan opettajan tunnemyrskyä, kun on varmasti useaan kertaan ottanut auttaviin tahoihin yhteyttä apua saamatta. Tosi asia on, että kotien tilanteisiin puututaan liian hitaasti vedoten kiireeseen, työparin puuttumiseen (perheisiin mennään kahdestaan) ym.

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Niinpä, opettajalla on aikamoinen homma tässä. Rankka ja vastuullinen. Varmasti oli opettaja yrittänyt saada apua ja kamalaa seurata vierestä kun mitään ei tapahdu :S

Vierailija
Vierailija

 Tosi asia on, että kotien tilanteisiin puututaan liian hitaasti vedoten kiireeseen, työparin puuttumiseen (perheisiin mennään kahdestaan) ym.

Olen ihan samaa mieltä kanssasi. Myös tästä, että asioihin puututaan liian hitaasti. Mutta se, että perheisiin mennään työpareina, on erittäin perusteltua. Tilanne olisi toinen, jos sosiaalityöntekijällä olisi aikaa tutustua kunnolla perheeseen ja luoda luottamuksellinen suhde, mutta on kohtuutonta vaatia, että lastensuojelutyöntekijä menee suht vieraaseen perheeseen yksin. Siellä kun saattaa olla vastassa ihan mitä vain. Ja jos sellaista vaaditaan, kohta ei ole enää niitäkään sosiaalityöntekijöitä jäljellä, koska kukaan ei jaksa tehdä työtään jatkuvassa pelossa.

Itse olin tuon puoli vuotta vastaanottokodissa ja perehdytyskansion ensimmäisellä sivulla kerrottiin mistä luotiliivi löytyy ja minkälaisen teräaseen iskut se torjuu. Joka iltavuoron jälkeen vilkuilin olkani yli bussipysäkille kävellessäni ja bussissa sitten valuivat jo kyyneleet. Uupumuksesta, mutta myös niiden lapsikohtaloiden takia. Puoli vuotta jaksoin, enkä ole mikään erityisen herkkä tai säikky henkilö. Olen sen jälkeen tehnyt pitään töitä sekä lastenpsykiatrialla että aikuispsykiatriassa. Mutta lastensuojelu on rankin mahdollinen paikka olla töissä. Ja koska se on niin rankkaa, on tietenkin suuri vaara ja usein ainoa mahdollisuus myös kyynistyä tai tulla välinpitämättömäksi. Muuten ei pysty.

Kyllähän tämä systeemi pahasti mättää, mutta mitä sitten pitäisi tehdä? En todellakaan tiedä. Nostaa kädet pystyyn? Koska jos ihmisten eriarvoistuminen lisääntyy, ei se ainakaan lastensuojelutapauksia vähennä - päinvastoin. Ja näistä tämän päivän kaltoinkohdelluista lapsista tulee niitä tulevia kaltoinkohtelevia vanhempia, kun eivät muuta tiedä eivätkä osaa. 

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Hyvä kommentti, täyttä asiaa. Työ on todella rankka ja kuluttaa loppuun aika pian. Munkin mielestä on ihan itsestäänselvyys mennä koteihin pareittain -joissain tapauksissa varmaan arveluttaa silti ;)

Vierailija

Luin tänä aamuna tiarapäisestä enkeliprinsessasta ja samat ajatukset on olleet mielessä kuin sinulla. Kyllä oikein oksetti oikeasti kun teki niin pahaa lukea lapsen hirveästä kohtalosta. Heti piti lapset sylissä istua aamu sohvalla, tuntui oma elämä sitten melko ihanalta!

Niin ja piti vielä kysyä että mikä tuo sinun valkoinen paita (tuossa bleiserin alla) on? Näyttää just semmoselta mitä olen etsiskellyt ja haaveillut jo tovin...

Johanna Kalastajan vaimo
Liittynyt3.12.2012

Niinpä, oksettaa ja aika pala nousee kurkkuun. Mutta kiva kun kysyit paidasta, tuntuupa kevyeltä taas miettiä jotain muuta! Se on tosiaan Part Twon sellanen vaalean roosa paitis, jonka ostin kai viime kesänä... On todella kaunis ihan yksinäänkin ja varmaan taas pääseekin kovaan käyttöön keväällä. Kurkkaa Part Twon sivuilta oisko niillä vielä! Osoite on varmaan parttwo.com.

Vierailija

Heips! "Tapaus" E:hen oli puututtu. Oli tehty muistaakseni 11 lastensuojeluilmoitusta, mutta silti näin pääsi käymään. Aika turvaton on lapsen maailma.

Vierailija

Lapset <3

Sopiipa hyvin tuo jakku teidän tapettiin. :) mikä tapetti teillä muuten on?

Vierailija

Ihan järkyttävä on tämä E:n tapaus! Kuten jo moni muukin on sanonut, on itsellä ihan fyysisesti paha olo, kun asiasta lukee ja sitä ajattelee. Lisänsä tähän tuo tällä hetkellä oma tyttäreni, joka pikku hiljaa alkaa oppia lukemaan. Tähän mennessä hänet on saanut hyvin säästettyä tällaisilta uutisilta. Mutta miten tästä edespäin, kun lööpit kauppojen kassoilla huutavat aika suoraan näitä kammottavia asioita. Miten selittää omalle lapselle, että maailmassa voi olla joku näin paha. Todellakin tekee mieli vain siltellä ja hellitellä omaa aarrettaan entistä enemmän ja pitää vielä monta vuotta hänet kauakana tuollaisista tiedoista.

 

Aana

Vierailija

En arvostellut sitä, että mennään pareittain, koska tilanteet perheissä voivat olla vaarallisiakin. Olen vaan joskus niin pitkästynyt pyytämään apua (turhaan), kun kotikäynti venyy siitä syystä, että kahdella sosiaalityöntekijällä on niin tiukat kalenterit, että yhteistä aikaa mennä perheeseen saa etsiä - joskus kaksikin kuukautta!!! EI VOI OLLA NIIN! Lapsen hätään pitäisi vastata mahdollisimman nopeasti.

Toinen asia mitä en ymmärrä on se, että kun perheisiin ilmoitetaan viikkoja ennen kotikäynnistä, kotitilanteet eivät ole välttämättä rehellisiä. Meiltä opettajilta kysytään tarkkoja havaintoja lapsesta, heidän käyttäytymisestään ja huomioita hoidon puutteesta ym., mutta kotikäynnin jälkeen voidaan kertoa pullantuoksuisesta kodista ja siitä, ettei huolta olekaan. Siihen on tyytyminen, vaikka lapsen oireilu jatkuisi. Joskus kodin tilanne on selvinnyt vasta kolmannen sisaruksen oireilun selvittämisen jälkeen ja pahojakin vaurioita on tullut. Puhun tästä parinkymmenen vuoden erityisluokanopettajan kokemuksella.

Lastensuojelun ennaltaehkäisyyn olisi löydettävä keinoja ja neuvolatoiminta ja päivähoito ovat avainasemassa!

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014