Vallitseva tilanne. Aika ihana.

Juu nuukuusviikko haasteineen oli ja meni -ihan OK mielestäni.
Joskaan ihan hirveän kuluttavasti en muutenkaan elele, mutta laitetaanpas tähän jotain muistiinpanoja.

-Nuukuusviikon teeman mukaisesti en edes käynyt missään turhanpäiväisissä kaupoissa houkutusten välttämiseksi. Siis vaate-, sisutus-, kosmetiikka-, kirja- tms. putiikit kannattaa yleensäkin jättää suosiolla kiertelemättä jollei jotain ihan pakosti tarvitse.

-Ostan melko vähän muutenkaan suurista ketjuista ns. kertakäyttövaatetta ja tykkään kierrättää. Ostan mieluummin laatuvaatteen käytettynä kuin halpiksen uutena. Kirppareita täällä ei juurikaan harrasteta, mutta selailen nettipalstoja edullisten löytöjen toivossa.

-Me syödään tavallisestikin paljon näkkäriä, koska Olli tykkää siitä. Aika edullista eikä ainakaan joudu pilaantumisen vuoksi heittämään hukkaan. Toinen perheen suosikkileipä onkin suoraan paikallisesta leipomosta haettua sairaan hyvää leivinuunipaistosta, mutta sen verran hintavaa, että juuri nuukuusviikon ajaksi jätin hankkimatta.

-Autoa mulla ei edes ole, joten tänkin viikon kuljin vain kävellen tai pyörällä. Harvoin käytän muutes edes julkisia.

-En ostanut ruokaa yhtenäkään päivänä, paitsi vähän hedelmiä -oi juu ja maitoa. Perunoita ja porkkanoita oli paljolti jo varastossa. Soimme itsepyydettyä tai ystävän pyytämää kalaa neljänä päivänä. Kananmunia saimme suoraan ystävien kanoilta, kuten itseasiassa aina. Samojen ystävien kanssa olemme myös pitäneet kesäisin paria possua aitauksessa; näiden lihat riittäneet meidän ylläpitimiksi hienosti. Harvoin siis ostamme lihaa kaupasta yleensäkään.

-Yritän tietoisesti suihkutella aika vähän aikaa ja suihkussa ollessani asetan ammeen lattialle keräämään kylpyveden Ollille ja Ainolle.

-Meillä on sähkölämmitys, mutta se on jo pois päältä. Lämmityskuluja ei siis enään ole tullut moneen viikkoon -okei, kylppärin lattialämmitystä pidetään.

Mitäs muuta? Me lajitellaan, tietty. Meille ei tule mainoksia enkä tilaa kotiin mitään lehteä. Meillä on aika vähän lamppuja tai mitään töpselilaitteita. Käytän suurimmaksi osaksi kestovaippoja. Lapsilla siis. Aino saa myös luvan käyttää Ollin vanhoja vaatteita, monet niistä on niin unisexia. Kierrätän lehtiä kavereiden kanssa.

No nyt toi kuvan vallitseva tilanne loppui. Se siitä omasta ajasta, hei då :)

Kommentit (130)

Anonymous

onko ensimmäinen kalastajan vaimo -blogi vielä olemassa? pääsisikö sitä mitenkään lukemaan? :)

-suvi-

Anonymous

onko ensimmäinen kalastajan vaimo -blogi vielä olemassa? pääsisikö sitä mitenkään lukemaan? :)

-suvi-

Anonymous

Ihana kuva minustakin!
Ja hyvinhän siellä on nuukuusviikko mennyt :)

Ehtisitkö sinäkin kertomaan meille 100 asiaa itsestäsi, niinkuin monessa blogissa on nyt "viimesintä muotia" !?

Taria

Ella

Kuulostipa oudolta toi possuasia! :D

Suville tiedoksi, että vanhaa blogia pääsee käsittääkseni lukemaan oikeassa sivupalkissa olevista DIY-linkeistä, jotka löytyy Johannan seuraamien blogien alta :)

Ella Kouvolasta (Kävin tänään kannustamassa Kouvoille pronssia KTP:tä vastaan ;))

Anonymous

Siis mitä, "suihkussa ollessani asetan ammeen lattialle keräämään kylpyveden Ollille ja Ainolle."

^Keräät oman "likaisen" suihkuvetesi lapsillesi?! Mitä tarkoitit?

tiinanen

Ihana kuva lapsista. Voi miten söpö vauva! :)

Ps. Mä en myöskään ymmärtänyt tota kylpyvesilausetta...

Anu

Teillähän on koko farmi siellä, hih!
Hauskaa ihan oikeesti, että ruokaa saa 'läheltä'.
Meillähän on tuo Ahlmanin tilapuoti vieressä ja siellä kanat munii, navetassa on maitobaari (oma tonkka kainaloon vaan), ja lihaakin on. Jauhot on luomua ja lähitiloilta.

Huoks, lapset on vaan niin kauniita, kun ne nukkuu. Voisi tuijotella vaikka kuinka kauan nukkuvaa lasta.

Johanna

Anonyymi: Näin just. Siis sen veden, mitä suihkusta nyt suoraan tulee, joskaan en hirveän vaarallisena pidä sitäkään, että joku pisara on minuun osunut ennen ammeeseen putoamista ;) En tietenkään tahallani kerää lapsilleni omaa likavettäni. Mulla on hyvä tekniikka, trust me :) Inhoan turhaa veden läträämistä, meillä on täällä aivan uskomattomasti puhdasti vettä <3

Johanna

Juu ja Suvi, joa ajattelit ihan ekaa blogiani, niin se on ikävä kyllä vain mun luettavissa :)
God natt! :)

M-K

No aika vaatimattomasti todellakin elelette, hienoa! Sais ottaa täällä jenkkilässä mallia... tämähän on toinen ääripää!

Aivan ihana valokuva!!!

Villa Kajava

Voi kuinka suloiset pienokaiset :).Vau,kylläpä teillä on mukavasti "lähiruokaa" ja osittain omavaraista.Minä olin aivan onnissani,kun meille tuli kotiovelle luomuviljelijä myymään kananmunia ja juureksia(hän käy pari-kolme kertaa vuodessa kauppaamassa ovella,muutoin torilla).Jotenkin maistuivatkin paremmalle ja leivonnaisista tuli suussasulavampia ;D. t.Minna ps.toivottavasti sopii,että linkitin sinut jo blogiini?ja toki tervetuloa vastavierailulle :).

Anonymous

Tämä lapseton antaa tunnustusta kestovaipoista. Hienoa, että jotkut vanhemmat jaksavat niitä käyttää. Turhan moni (ainakaan täällä Suomessa) ei moiseen vaivaudu :(

KitKat AKA Katz

Jenkkilassa ollaan mutta olen kylla oman osani tehnyt luonnon hyvaksi ja yrittanyt parhaani mukaan tuoda vahan tota suomalaista saastavaiasta ajattelutapaa tannekin (ja onnistunut mieheni suhteen). Eli meilla kierratetaan ihan kaikki. Onneksi asuinkaupunkimme on parantanut suunnattomasti kierratysohjelmaansa viime vuosina ja kierrattaminen on helpottunut.

Kertakayttoisia juttuja emme kayta, esim. leivinpaperi on silikonisellainen ja saippuat ostetaan isoissa saastopakkauksissa joista taytetaan samoja puteleita kerta kerran jalkeen.

Lammitysta emme ole koko kevaan aikana kayttaneet (se on aivan hirvean kallista lammittaa tata vanhaa taloa muutenkin).

Ja jos meille joku paiva ihmislapsia ilmaantuu niin minakin aion kestovaipat ottaa kayttoon (siis lapsille). :)

Anonymous

mä kanssa olin ihan, että Häh tosta suihkutusvedestä. Laitat siis tulpan kun peset hikistä itseäsi - ei tajuu... samoin oliko toi possujuttu aprillipila? mietin aina kun puhuit, että teillä on toinen huone varastona, että eikö sen saisi ollin nukkumahuoneeksi kun on jo aika iso poika nukkumaan samassa huoneessa, että voi olla vaikeeta saada se omaan huoneeseen myöhemmin nimim. sivusta seurannut kun kaverin 11v tulee joka yö niiden väliin ja isä tai äiti lähtee litoon sohvalle. Ei ole tarkoitus kritisoida, hieman vaan kummeksin ns. perhepetejä, mutta jokainen tekee kuin parhaaksi näkee

Petriina

Ruokasysteeminne kuulostavat hyviltä, voi kun täälläkin moinen olisi mahdollista !

Tuosta suihkussa käymisestä: en usko, että monikaan meistä on mitenkään erityisen likainen suihkuun mennessään, eiköhän kyseessä ole monelle vain päivittäinen keino virkistäytyä.

Kauppoihin ei todellakaan kannata mennä ollenkaan, jos aikeena ei oikeasti ole ostaa mitään ! Tämä on todettu monet kerrat, viimeksi Nuukuusviikolla...

Anonymous

en halua millään lailla olla ilkeä, mutta eikö toi suihkuhomma nyt ole vähän saivartelua esim. nähden siihen miten paljon rahaa kulut vaatteisiin, tosi kalliisiin odd molleyhin yms. niin ei se vesitippa nyt niin kallista ole

Anonymous

Hei Norja!
HYVÄ SINÄ!!!
Ymmärrän täysin tuon sinun suihkuhomman! Jokainen ymmärätää, jos haluaa! Suihkunaikana menee tosi paljon hukkaan vettä. Ethän sinä sun samppoo-/saippuavesiä lapsille kerää. No, noita aina riittää!
Eniten olen kade tosta lähiruoka mahdollisuudesta!! Nauttikaa siitäkin!
Mikään en ole niin hellyttävää, kuin nukkuva lapsi!!
Mukavaa Vappuva :)
Artzu

Anonymous

Suloiset pallerot.

Meidän tytöt 8,5v ja 2v 10kk nukkuvat rinnakkain samassa sängyssä omasta tahdostaan, eli isompi on siirtynyt nukkumaan pienemmän viereen. Ovat tosi suloisia nukkuessaan, parhaassa tapauksessa vielä isomman käsi pienemmän ympärillä :D .

nina

Johanna

Hei

Minusta toi suihkujuttu taas kuulosti tosi järkevältä, niin paljon menee tässä maailmassa vettä hukkaan. Ja toisaalta... Jos Odd Mollyn vedessä säästää niin eikös tilanne ole tasan ;) Kannatan! Meillä ainakin melko tuoreina omakotiasujina vesilasku yllätti ja nyt onkin pitänyt/haluttu suihkujakin "pikaistaa". Joten jatka vaan samaan ihailtavaan malliin.

Anonymous

Todella ekologista! Hienoa! Todellista lähiruokaa itse pyytämät kalat ja possuja ja kanojakin. Hienoa esimerkkiä näytätte lapsille ja moni aikuinenkin sais ottaa mallia.;)
Itse sammutan suihkun aina välissä, säästyy paljon vettä joka menis muuten suoraan viemäriin.
Moni ei ymmärrä että ekologisesti eläminen ei tarkoita pelkästään että säästetään rahaa vaan tärkeämpää on ostaa laatua joka kestää kauemmin ja siten säästää luontoa. Toi suihku on myös loistava esimerkki siitä että säästetään luonnonvaroja eikä läträtä turhaan.
HIENOA JOHANNA!:)

Helmi

Anonymous

Minä pidän itseäni superkierrättäjänä, mutta tuo vedenkeräysjuttu meni jotenkin yli ;)

No, jokainen tavallaan...

Tuuli

Anonymous

Kuulosti muuten ihan ok-jutulta mutta vesijuttu on todella outo. Itse käyn niin lyhyesti suihkussa että siitä ei kylpyvettä riitä. Alun ihastuksen jälkeen aloin lukemaaN että mitä itse asiassa tänne kirjoittelet ja olen seurannut blogejasi pitkään. Olen tullut siihen tulokseen että blogisi on useimmiten melko fiktiivinen.

Mila

Minusta on hienoa että lapset oppivat jo heti pienestä mistä liha/kalaruoka oikeasti tulee ja tajuavat että se lautasen annos on ollut ihan elävä eläin :) Oppivat kunnioittamaan ja arvostamaan sitä ruokaa.

Lora

Voi miten suloisia ovatkaan pikkuiset, tuhiseva vauva ja sen pieni isoveikka... Meillä isompi huitelee niin järkyttävästi jaloilla ja käsillä nukkuessaan, etten uskaltanut yhtään antaa tulla vauvan viereen, ja oli vähän hankalaa kun aina viereen oli pyrkimässä sitten kun vauva oli juuri nukahtanut. Toi oma sänky siinä vierellä varmaan auttaa asiaa, saa olla lähellä, mutta kumminkin on sitä omaa tilaakin kääntyillä.

Kaisa

Hei!

Paljon kiitoksia, hyviä vinkkejä ekologisempaan elämään! Pakko kommentoida oikeastaan näiden muiden kommenttien takia... Vedenkeräys on hyvä asia!!!!! Suomessa ei vettä ja sen määrää kaikki osaa kunnioittaa. Monessa muussa maassa vesitippaa käsitellään kuin aarretta. Länsimaissakin, esim. Englannissa, useampi perheenjäsen voi kylpeä samassa kylpyvedessä. Ei ole todellakaan vaarallista, jos vesipisara on koskettanut ensin perusterveen äidin hipiää ja sitten lapsen. Lomakohteissa ja ihan helsinkiläisellä uimastadionillakin hypätään suoraan rantapyyhkeeltä kaiken kansan yhteiseen uima-altaaseen eikä tätä toimintaa kukaan blogipalstoilla taivastele, vaikka sen järkevyyttä jopa voisikin kyseenalaistaa, kun miettii resistenttejä bakteereja Kanarian lomalaisen tulehtuneessa korvakäytävässä. Sen jokainen meistä lukijoistakin varmaan tajuaa, jos vaan haluaa tajuta, että bloginpitäjä tuskin tässä kirjoituksessaan on ehdottamassa puutarhamultakäsipesuvesien kaatamista suoraan vauvan päälle!

Heli

Älä vaan Johanna nyt pahastu noista kylpyvesikommenteista, ethän!! Mielipiteitä kun saa olla, mutta täytyy sanoa, että kyllä ihmiset osaavatkin ja haluavat olla ilkeitä niin turhista asioista. En keksi siihen muuta syytä kuin heidän oma paha olonsa.

Sissi

Kuulostaa hyvältä. Mun nuukailut taas meni metsään...

Possuidea on hyvä, jos siihen on mahdollisuus. Meidän naapuri teurastaa aina joulun aikaan härän, ja siitä syövät sit niin kauan kuin riittää. Ei ollenkaan outoa mun mielestä, ei myöskään veden "keruu".

Mukavaa päivää! :)

Vanda

Voi kun ihana, kanat ja possut ja kalat! Kaipaan niitä!!! Onneksi lapset käyvät säännöllisesti Unkarissa, ja vaikka ei vanhemmillani ole enää kotieläimiä (kissakin kuoli auton alle kesällä), niin naapureissa voi ainakin käydä joka päivä katselemassa eläimiä. Miksi Suomesta tällaista ei löydy??? OK tiedän, Falkullan kotieläntila, ja Tampereen Sorsapuisto.... Mutta...
Ihana toi vedenkeräyskin, mun suurin synti on puolen tunnin kuuma suihku melkein joka päivä. (Mutta emme käytä saunamme, ehkä vain 1-2 kerta vuodessa. Saunotaan yhteissaunassa järven rannalla ainna kun vain voimme) Vielä kylpykin olisi parempi, mut kun ei amme mahdu kylppäriimme. Ja muuten kerättyä vettä voi käyttää vessan huuteluunkin.
Ja, olin 5 v. vanha, kun me muutettin mummolasta omakotitaloon ja saatiin kylpyhuone. Siihen asti pärjäsimme 6 henkinen perhe ihan hyvin kolmen huoneen omakotitalossa, jossa ei ollut vettä ollenkaan, vain pihakaivo. Ja uudessa talossa oli kyllä kaikki, mutta ei veddenlämmitin riittänyt kaikille, niin ensin menin minä kylpyyn, pienin, sitten veli ja viimeksi vanhemmat. Silti olen kasvanut isoksi, ja muistan ihanan lapsuuteni lämpimästi!

Anonymous

Hyvä Johanna! Tuo vedenkeräys on hyvä asia, koska kaikille vesi ei ole itsestäänselvyys. Eiköhän nyt jokaisen pitäisi tajuta, että et sinä sitä saippuavettä lapsille kerää ;-)

Tuo possujuttu on myös hyvä. Ainakin siten, että itse kasvatettu possu maistuu niin paljon paremmalle kuin kaupasta ostettu liha vakuumissa. Vakuumilihasta häviää maku kokonaan.

Jos sinulla ei ole vielä käytössä kuukuppi niin voi suositella sitä lämpimästi. Sen jälkeen et kyllä kaipaa ?rättejä?.

T:PaH

Niina

hei,
ensinnäkin blogisi on parasta seuraa aamuteen kanssa :)

pieni puollustus puheenvuoro hintaville vaatteille. Nuukuusajattelua ajatellen laadukkaiden (usein myös hintavampien) vaatteiden hankinta on ekologisempaa kuin halpojen ja helposti kuluvien. laadukkaampien vaatteiden käyttöikä on pidempi ja näin ollen valmistuksesta syntyvät ympäristöhaitat pienenevät, kun vaatteita ei tarvitse hankkia niin usein. Laadukkaampia vaatteita on myös helpompi kierättää, kun ne kestävät vuodsta toiseen. Myös hiukan suuremman vaatevaraston omistaminen on ekologisempaa, sillä pyykkiä pestään vain täysiä koneellisia. usein myös se yhtälö pitää paikkansa, että jos vaate on hinnakkampi niin luultavasti, myös ekologisemmin ja eettisemmin valmistettu (ei tosin aina pidä paikkaansa).
se oli puollustus puhe nuukuutta ajatellen laadukkaille vaatteille.

mukavaa kevättä:)

/Niina

Anonymous

Koettakaa nyt myötäilijät ymmärtää tätä rautalankaa: Johannan tyylistä eroavat tai sitä ihmettelevät kirjoitukset eivät ole aina välttämättä ilkeitä tai kateellisia, kaukana siitä. Ihan tavallisia sallittuja mielipiteitä nekin. Ja kieltämättä, erikoista minustakin kerätä likavettä lapsille ja hiihdellä itse Odd Mollyissa.

Anonymous

Mitä ilkeilyä se nyt on että suuri joukko meistä ei todellakaan ymmärrä oman suihkuvetensä keräämistä lapsille kylpyvedeksi?

Stadikalla tai muissa uimakohteissa tyypit tuskin peseytyäkseen käyvät samassa altaassa, vai kuinka? Minä ainakin hoidan sen peseytymispuolen siellä suihkuosastossa.

Kaisa

Jos aurinkorasvaisena lämmössä hikoiltuaan ja multaa varpaan väleissä hyppää muovituolilta uima-altaaseen jäätelöä suupielissä, on ihminen kyllä valitettavasti jo kerännyt pintaansa enemmän mikrobeja, vaikka olisikin käynyt äskettäin suihkussa peseytymässä.

Se ihan vaan anonyymi

Voi näitä kommentteja taas :) En mä ainakaan ymmärtänyt niin, että omat likavetesi keräisit ammeeseen ja pesisit lapsesi siinä, vaan että vauvan amme (tai joku?) laitetaan avoimen suihkun viereen keräämään yli roiskuva puhdas vesi.

On todella paljon ekologisempaa ostaa laadukkaita Odd Mollyja (uutena tai käytettynä) kuin jotain Henkkamaukan tusinarättejä, jotka kestävät kaksi pesua ja sitten joutavat kaatopaikalle. Odd Mollyt ovat niin hyvää materiaalia ja ajatonta designia, että niitä käyttää vuosia. Ja voi aina myydä eteenpäin jos kyllästyy, toisinkuin tusinarättejä, jotka eivät kelpaa edes kirpputoreilla kenellekään :D

Anonymous

Tämä blogi on nykyään parasta viihdettä!
Joka päivä on pakko tulla katsomaan, mistä nyt hälistään...tämä on pettämätön paikka.
Lieneekö syynä lukijoiden nuori keski-ikä ja ikäistään vanhemmalta vaikuttavan bloggaajan opettavainen asenne.

Älä vain koskaan lopeta, tämä on ihan ehdoton BEST!!

Kerttu

Ihana kuva (ja toive kunnon yöunista itsellenikin...)!

Olipas kiva lukea sun ja perheesi "nuukuudesta". Luomuruoan hankkiminen ystävien kautta kuulostaa nykyaikana lähes epätodelliselta, mutta hienolta. Possuja en raaskisi syödä, mutta ideana kuulostaa kivalta, siis ne omat possut :). Mä itseasiassa taidan olla itse tosi huono kuluttamisessa, siis rahaa palaa ja paljon. Lehtiäkin meidän perheeseen on tullut pahimmillaan 10 erilaista ja pienen lapsen äitinä on monet kuukausikerrat mulla vielä lukematta. Voisin harjoitella ympäristö- ja kukkaroystävällisempää elämää. Noh, kyllä mä jo hankin oman kompostorin ja vein ison kasan vaatteita ja turhaa tavaraa kirppikselle. Siitä se kai lähtee :).

Ihan toisiin asioihin. Mua kiinnostaa mainostamasi mineeraalimeikkipuuteri/_mikä_lie_jauhe. Nettikaupoista olen sitä etsiskellyt. Kerrotko vielä, mikä sen sun tuotteen nimi tarkaalleen on, noita kun tuntuu olevan useammanlaisia. Onko väri light sun ihoon liian vaalea, kun et ole ruskettunut, siis normaali ihon värillesi? Taidamme olla samaa värikarttaa.

Anonymous

kylpyhän sitä vettä enemmän kuluttaa kuin suihku. Minä laitan ainakin suihkun siinä välissä kiinni kun pesen itseäni ja hiuksia. Mitä tulee H&M:n vaatteisiin niin ainakin minun ostamani paidat ovat kestäneet ihan hyvin, siinä missä muidenkin, eräätkin shortsit olen ostanut n. 6 vuotta sitten ja vielä ovat kuin uudet. Paitapuseroitakin on muutaman vuoden takaa, eli kuka pitää kalliita t-paitoja itse niin montaa vuotta?

Anonymous

Hui kun luin tuota listaasi niin sen perusteella elän valitettavan kulutuskeskeistä elämää! Lehtiä tulee, matkustellaan, autoillaankin jonkun verran, en sentään kylve ja suihkukin napsahtaa kiinni saippuoimisten ajaksi ja lähiruokaa on täällä main ikävän huonosti saatavissa...vaatteita kyllä ostan sekä laadukkaampia että halpiksia mutta siitä taputan itseä selkään että kaikki kiertää äidin tai kavereiden kautta. :D

Kirjoituksestasi silti sain kimmokkeen tästä katsoa kriittisemmin tekemisiäni. :D

Tuo suihkuveden keruu kyllä kieltämättä kuulostaa tosi erikoiselta...

t.Susse

Anonymous

Johanna, ethän välitä näistä "ei millään pahalla mutta .... spläts" -kirjoituksista, olen huomannut että Suomessa ekologisuus aiheuttaa miedän ikäisissä naisissa lähinnä kiukkua ja mahdottoman puolustusreaktion omia valintojaan kohtaan. Täällä on muotia asua isossa talossa keskellä korpea, ajaa päivittäin kahdella autolla, ostaa tehotuotettua lihaa, vuorata lapsensa muoviin ja viis veisata veden säästämisestä. Sitähän tulee, kun hanasta vääntää. Kaikki, jotka toimivat toisella tavalla ovat uhka heidän maailmankuvalleen.

Toivottavasti siellä Norjassa ollaan vähän pidemmällä kuin me täällä metsässä.

kata

Kiitos Johanna ihanasta postauksesta ja lapsukaiset näyttävät niin suloisilta nukkuessaan vierivieressä :)

Anonymous

Oi ihanaa kun löytyi taas jotain jolla voi tökkiä ;) että oikein kierrätettyä suihkuvettä jota ei voi 'millään käsittää'. :)
Etenkään kun henkilö pahus vie retostelee joka päivä Odd Mollyn vaatteissa, täytyyhän se nyt tuoda julki että moinen käytös on NIIN VÄÄRIN!!! ;)
hoh-hoijaa

Miten se jossain blogissa sanottiin....

"We don't see things as they are. We see them as we are!
-Piet Hein.

constina

Luinpas huvittuneena kommentteja, jokainen ymmärtää miten tahtoo ja negatiivisia kommentteja on niiiin helppo pyöräytellä. Kun lapseni olivat pieniä, silloisessa asunnossamme oli amme (huoks.. kaipaan..) Joskus kylvetin ensin lapset, siis ne pulasivat aika kauan ammeessa. Mies kuivasi ja syötti, silläaikaa kun lisäsin kuuuumaa vettä ja lilluttelin itse kylvyssä, miehen hermoista riippuen lyhyemmän tai pidemmän ajan. Toimi hyvin.
Teen karmean paljastuksen, kun mieheni on työmatkoilla haluaa 13v. poikani nukkua vieressäni. Hän kuskaa sänkyymme peittonsa ja tyynynsä...Murrosikä on alkamassa.. ei tätä suloisuutta kauaa kestä. Aikoinaan kun isoveli oli 13 ja pikkuveli 3 he halusivat sänkynsä vierekkäin.. uni maittoi paremmin. (vaikka kummallakin oli oma huone)
Kiva oli lukea nuukuusviikostasi ja eilen kurkkasin Traderan Odd Mollyjä. Ebayssä on niin helppo maksaa PayPalilla, tyhmänä kysyn miten asia hoituu Trderassa?
Niin ja söpöistä söpoin unikuva. Selailin aikajanaa taaksepäin.. pitsipylly oli suloinen. Oma tyttäreni on 23v. hänen olessaan pieni kaipasin kauniita värikkäitä vauvanvaatteita ja etenkin kauniita lastenkenkiä...

Viivu

Moikka!

Itse olen ihan toivottoman huono tuossa ekologisuudessa... Olen niin turkasen mukavuudenhaluinen, että esim. autosta luopuminen tuntuisi ihan ylivoimaiselta.

Tuo lähiruoka-ajatus sen sijaan kiehtoo. Pyrin itsekin ostamaan ainakin kasvikset lähipuutarhoilta. Lisäksi meillä käytetään paljon riistaa liharuokiin. Itse ammuttua tietysti :)

Vettä osaan lotrata liiankin kanssa :)

Anonymous

Hei Johanna,

kuulun myös niihin lukijoihisi, joka ei ole aikaisemmin kommentoinut blogiasi, mutta lukenut sitä sitäkin ahkerammin (nimenomaan tee- tai kahvikupin kera- ihanaa!).

Tämän päivän kuva oli aivan mahtava. Oma elämäntilanteeni on kutakuinkin samanlainen. Pedissämme tosin pötköttelee välistä kolme lasta. Pienimmäinen kuukauden ikäinen.

Kiitos hyvästä, viihdyttävästä blogistasi. Toivon myös, että kykenet pitämään ikäviltä tuntuvat kommentit omassa arvossaan. Kommenttiboksi on auki kaikenlaisille mielipiteille ja ne kuuluvat tähän maailmaan. Kaikkia ei tarvitse miellyttää.

Oikein hyvää torstaipäivää ja voimia lapsiarkeen toivottelee sateisesta Suomesta Liinu.

Koo

Kestovaippailusta sen verran, että ainahan kyse ei ole siitä haluaako vaivautua vaan toisinaan esimerkiksi äidin jaksamisesta. Itse en jaksanut enää kahden lapsen kanssa kestovaippailla, joten pyrin paikkaamaan kertsivaippojen käyttöä lisäämällä muuta kierrätystä ja tarkastelemalla muita omia hankintojani/ratkaisujani ekologiselta kantilta entistäkin tarkemmin.

Se miten ihmiset näitä Johannan tekstejä tulkitsevat on lähinnä huvittavaa :) Kuten useampaan otteeseen on tullut esille: tämä on blogi, ote yhden ihmisen elämää, pala jonka hän haluaa julkisesti kertoa, lähinnä iloa ja positiivista mieltä tuottavia asioita, ei koko totuus tai inhorealistinen kuvaus lapsiperheen elämästä. Lukijasta on kiinni nostaako tämän seuraaminen verenpainetta vai mielialaa =D

Jatka samaan malliin, päivittäin tänne tulen naistenlehtihengessä (POSITIIVISESSA!) lukemaan kuulumisiasi! :)

Feminine

Tulipa paha mieli puolestani (taas), kun tulin tänne kommenttiboksiin.

Jos itse pitäisin blogia, poistaisin anonyymien kommentointimahdollisuuden ja julkaisisin vaan positiiviset kommentit.

Mielestäni tällainen menee jo kiusaamisen puolelle. Kirjoitat tätä blogia itsellesi ja ne jotka eivät siitä pidä, voivat poistua vähin äänin.

Kenenkään ei tarvitse sietää tuollaisia naurettavia katkeroituneita anonyymejä. Koska mm. tämän kommenttiboksin anonyymien kommentit eivät ole eriäviä mielipiteitä, vaan jotain aivan muuta.

Lisäksi ei ole myöskään oikeutettua sanoa, ettet kestä kritiikkiä, jos et kestä tuollaisia kommentteja, koska mielestäni kenenkään ei tarvitse kestää kritiikkia omassa blogissaan! Miksi pitäisi? Ei kukaan bloggaa sitä varten, että olisi eripuraa aiheuttavien ihmisten arvostelun kohteena.

Blogisi on ihana ja ainakin itse lukisin tätä paljon mielummin, jos ei joka kerta kommenttiboksiin mennessä tulisi surullinen mieli puolestasi näiden tyhmien anonyymikommenttien takia. Tsemppiä! :)

Anonymous

Meilläkin teini nukkuu vanhempien sängyssä aina silloin, kun toinen vanhemmista on pois kotoa. Hui, ei ole tullut mieleenkään, että se pitäisi kieltää! Olenhan itse nukkunut äitini vieressä vielä 15-vuotiaana... Ja ihan fiksu ja filmaattinen musta silti on kasvanut ;)!

Ja toi suihkuvesi-juttu oli taas jo niin ennalta-arvattavissa ;D! Näille arvostelijoille ei taida olla kovin tavallista peseytyä päivittäin eikä ilm. edes viikottain?! Jos siis itsensä niin hirveeseen kuntoon saavat, että se on jo lapsille vaaraksi...

Ja Odd Mollyt on ihania :)! Olitko ihan lähiaikoina hankkinut sen virkatun Grandma-takin, mikä jossain kuvassa oli päälläsi? Se on vaan niin kaunis!

T:T

Anonymous

Edistyksellistä toimintaa, hienoa. Tuntuu vähän tumpelolta, että moni käy kahdestikin päivässä suihkussa "turhanpäiten" ja ihmettelee toisten halua säästää vettä. Raivostuttaa ihmisten kertakäyttöajattelu, todellakin. Suomessa on puhdasta vettä käytettäväksi, mutta miettikääs jos kaikki ihmiset maailmassa käyttäisivät samaan malliin vettä kun suomalaiset..aika lyhytnäköistä ajattelua.

En "tunne" Johannaa kuin blogin lukijana, mutta luulisin, että lapset saavat läheisyyttä ja äidin rakkautta yllin kyllin. Tuskin lapset erityisesti kärsivät samasta pesuvedestä. Liika puhtaus ymmärtääkseni haittaa lapsen vastustuskyvyn kehittymistä ja edesauttaa allergioita? Maalla asuvilla lapsilla on tutkimuksien mukaan vähemmän allergioita, sairauksia ja hysteerisiä äitejä ;)

-Huonolaatuisen vaatteen hinta on paljon korkeampi kuin se, jonka maksat kassalla-

Johanna

Feminine sen tuossa sanoikin! Tuli vielä mieleen että omaa ekologisuuttani voisin hyvinkin vielä kehittää lopettamalla kaikki turhat lehtitilaukset, koska saan moninkertaisen annoksen "naistenlehtiä" näistä IHANISTA BLOGEISTA joita seuraan päivittäin. KIITOS siis siitä! (ja kun töissä nämä lueskelen niin kotona ei kulu edes sähköä ;)

Johanna

Ja vielä hoitajana pitää todeta sekin että parempi vastustuskyky lapselle kehittyy kun ei tarvitse kasvaa steriilissä ympäristössä.

Anonymous

Hui! Täällä Englannissa vesi on kallista (kuten varmaan Suomessa ja Norjassakin), joten me jaamme mieheni kanssa kylpyveden, kun joskus kylvyssä käymme (yleensä vain suihkussa, joka ei kuluta niin paljoa vettä). Mitäs siihen sanotte!!
Tiedän perheitä, joissa koko perhe jakaa kylpyveden!

nanna

Mut eikö se mene niin, että "köyhän ei ole varaa olla pihi", eli parempi ostaa jokunen kallis ja pitkäaikainen vaate silloin tällöin, kuin viikoittain halpista ja lähes kertakäyttöistä ;)

Mulla on keittiön lavuaarissa lähes koko kesäkauden pesuvati, johon menee ylimääräinen lorotettu vesi ja käyn kippaamassa sen ulos kukille. Sitä vettä tulee muuten ihan älyttömästi!

Anonymous

Ja taas tämä alkoi. Ehkä olisi viisainta lopettaa kommentointimahdollisuus kokonaan tai laittaa sen nimeksi hymistelylokero. Jos näiden samaa mieltä olevien tuttavat tai sukulaiset kertoisivat harrastavansa likaisen pesuveden keruuta lapsiensa kylpyvedeksi kauhistelu olisi taattu. Mutta täällä se on vain mielen avoimena pitämistä. Vaikka kävisi tunnin välein pesulla, epäpuhdasta se silti on, hiuksista lähtevät muotoilutuotteet ym. sinne vain vauvan pesuveteen?

-Sanna

Niin, tai että "köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa". Se on just niin : )) Aika jännä tuo pitkä keskustelu (=ihmettely) siitä veden säästämisestä vaikka kirjoittaja sitä jo kerran selitti tarkemmin. Vaikka siihen ei olisi edes tarvetta... Mun mielestä teillä on Johanna hyvin hallinnassa ekologisuus jokapäiväisessä elämässä, mulla on vielä parantamisen varaa : (

Hauskaa vappua teidän perheelle!

Hessu

Hei Johanna, kiitos raikkaasta ja positiivisesta blogistasi. Täällä on kiva käydä pitämässä taukoa opiskelun ja muun arkisen puuhan välissä.

Tää sun kommenttiboksi onkin sitten toinen maailma, mutta toimii myös hyvänä viihteenä. Ja muistutuksena siitä miten monitasoista kommunikointi aina on. Blogien kommenttibokseissa täysin tuntemattoman parin rivin kirjalliset kommentit tulee tulkittua helposti aivan toisella tavalla kuin kirjoittaja itse tarkoitti kun ei saa niitä ei-sanallisia viestejä ollenkaan (ilme, äänenpaino jne.).

Ja sun nuukailu on todella esimerkillistä! Jokainen tietenkin aina omaan elämäntilanteeseensa sopivalla tavalla.

Jatka tyylillesi uskollisena!

Sari.

Teillä on niin kauniit lapset ja "vallitseva tilanne" oli kyllä hurmaava :)

Tosi mukava lukea nuukuudesta, ainoa mikä minut yllätti jotenkin ihan täysin oli noi kestovaipat :) Hienoa Johanna - sun lifestylestä, muidenkin juttujen kuin kestojen osalta, meillä muilla on paljon opittavaa :)

Aurinkoisia päiviä sinne kauas, kauas kauniiseen maahan :)

Anonymous

Kiitos ihanasta blogistasi, oon jäänyt aivan koukkuun<3

Kyllä minäkin laitan lasten ammeen hollille, jos itse käyn suihkussa. En tietty seiso siinä;) Ja kaikille kolme kylpevät kyllä samassa vedessä, lopussa lyhyt virautus.

Sait minut pohtimaan omia kulutustottumuksiani - hyvä niin! Aina olisi vara parantaa. Tuossa vaateasiassa olen kyllä samaa mieltä. Mitä tarkemmin harkittuja, laadukkaita hankintoja, sitä enemmän niistä on iloa (ja käyttöä!).

Lensku

Huhhuh... minä olisin sinuna jo ajat sitten laittanut ton anonyymina kommentoimisen mahdollisuuden veks... Ei tarviis kenenkään tollasta kestää et joka postauksesta kaivetaan pakolla jotain negatiivista sanottavaa.

Eikö se oo ihan tasan sama asia et äiti menee samaan ammeeseen vaikka kylpemään lapsen kanssa kuin että pitää ammetta suihkun vieressä jollon siihen kerääntyy ne ylimääräiset pisarat. Tuskin kuitenkaan kukaan torspo ajattelee et sä shampoopäätä sinne huuhtelet.

Musta on suoraansanottuna vaan niin hanurista tollanen kritiikin väkisin vääntäminen.

*voimasanajupinaa*...

Anonymous

Mä olen pitkään seurannut tätä blogia ja tykkään kovasti. Nyt eka kertaa kirjoitan, koska mua oikeesti sieppaa nuo ihme kommentit missä takerrutaan milloin mihinkin pikkuseikkaan.

Mä luulen, että kaiken takana on perus Suomalainen kateus. Olet kaunis, sulla on terveet ja suloiset lapset, komea mies ja aivan unelma asunto ihanassa paikassa. On varaa ostaa myös laadukkaampia vaatteita ja vaikutat onnelliselta jne. Sitten nämä kateelliset etsii vaikka tikusta asiaa, jotta voivat mukamas pahoittaa mielesi kun löytyy edes joku pieni asia mistä voi tehdä ongelman...

Minun mielestä siinä ei ole mitään ihmeellistä, jos laittaa vauvan ammeen viereen ja kerää siihen suihkuvettä talteen..

voi luoja näitä ihmisiä..ei välistä ymmärrä!!?? Kai se on niin, että ne itse haaveilee samanlaisesta onnesta, elämstä ja eivätkä ole sitä saaneet, koska omassa asenteessa on iso ongelma, käyttävät energiansa jonnin joutavaan kuten tänne alatyyliin kommentointiin. Kaipa niille tulee voittajafiilis kun saavat mukamas näpäyttää edes jostain..

Älä välitä Johanna..meitä on moneen junaan ja sinä et ole tehnyt mitään väärää!!

Kevät terkuin Soile

constina

Tuikkasen vielä kommentiksi.. ne marimekon potkarit jotka raaskin ostaa 86 syntyneelle esikoiselle palautuivat 96 syntyneelle kuopukselle.. (joskin kävivät välillä keskimmäisen päällä).. kiersivät kivasti muutamat sukulaisvaavit. Hiihtelin itse aika monissa ihanissa Maripaidoissa ja -mekoissa...(olivat tosi eliitti kamaa silloin, mut kestäviä ja ajattomia) jotkin niistä kelpaa esikoiselle nyt (ovat taas muodikkaita). Ei kovin suurta vaatekaappia tarvitse kun määrän sijaan ostaa laatua!

Anonymous

Go Johanna <3 Kaikki ei ymmärrä kaikkia, minäkään en ymmärrä noita "kylpyvesikriitikoita" ;) Uskon että terkkarina tiedät, mikä on lapsillesi hyväksi :) Aiiiivan ihana tuo alemman postauksen Odd Mollyn neuletakki muuten, ja tyylisi koko postauksessa!

Katriina

Alma

Niiiiiin ihana tuo kuva!:) Voi suloisuuksia!

Muistan äitini tätin olleen joskus 90-luvulla Englannissa koulutuksessa. Hän asui paikallisen kolmilapsisen perheen luona. Suihkua ei käytetty vaan peseydyttiin kylpemällä. Ensin amme täytettiin, sitte siinä kylpi lapset (3), sitten vieras, äiti ja lopuksi isä. Ja kaikki samassa vedessä.:) Puhdasta tuli! Ja vettä säästyi. Ei se niin vakavaa ole.:)

.erin.

Voi mitä hellantaateleita noi pikkuiset! <3

Pakko sen verran sohaista tätä vedenkeruuaihetta, että Keski-Euroopassa on ihan yleistä, että koko perhe kylpee samassa kylpyvedessä vuoronperään. Useissa kodeissa ei lämminvesivaraajissa riitä lämmin vesi siihen, että kaikki kävisivät suihkussa erikseen. Myös perheissä joissa tiskataan astiat käsin, ei yleensä huuhdella astioita, vaan ne pestään samassa saippuavedessä kaikki (akoitetaan puhtaimmista ja lopetetaan likaisimpiin) ja sen jälkeen astiat vain kuivataan pyyhkeeseen, mikä varmaan kanssa herättää Suomessa ihmetystä. Esimerkiksi meille itsestään selvät kuivauskaapit ovat siellä omituisuuksia. Vettä käytetään säästeliäämmin ja se on usein kalliimpaa kuin meillä. Suomessa ollaan totuttu liian hyvään ja helppoon ja olemme ehkä hiukan ylihygieenisiakin...? :)

Sadepäivän terkuin,
.erin.

Anonymous

No joo ehkäpä se puhdas vesi ei heti Norjan kaltaisessa maassa pääse loppumaan vaikka lapset erikseen pesisikin :)

Marjukka

Mun mielestä yhtä lailla kuin Johanna (johon toimeen siis häntä nimenomaan kehotammekin), myös me muut kommentoijat voitais jättää täysin huomiotta ja omaan arvoonsa tietyt kommentit. Mitäpä niistä.

Tää IMHO.

Soccermom

Juujuu, puhdasta vettähän saa kraanasta, mitä sitä säästelemään! Siis tähän voi sanoa vaan tason mukaisesti, että voi LOL. Tää sun kommenttiboksi elää kyllä niin omaa elämäänsä, että taidanpa jättää jatkossakin lukematta :) Ei oikeesti pakko sanoa vielä, että HÄVETTÄÄ olla suomalainen. Me ollaan niin PATALAISKOJA. Mitään ei tehdä, kun ei JAKSA, eikä HUVITA. Vauvat pissii muoviin. On helpompi hakea vaippapaalit kaupasta ja kuskata ne roskikseen, kuin heittää pesukoneeseen ja ripustaa pesukoneen tekemän työn jälkeen ne kuivumaan. Imettää ei viitsi. Helpompi hakea tetrat kaupasta. Ei jaksa kierrättää. Ei vaan huvita. Joku toinen voi jos haluaa. Mutta valittaa kyllä jaksetaan, ihan kaikesta! Ei ihme, että ei jaksa arkeen kuuluvia pikkuponnisteluja (tai omien lasten tulevaisuutta parantavia ns. ylimääräisiä tekoja), kun kaikki voimavarat kulutetaan toisten valintojen kyttäämiseen, arvosteluun ja vertailuun. Ja sit vähän vielä valitetaan! ARGH! Tack o hej!!

Anonymous

täällä on kaikki ihan sekaisin...toiset nuolee persettä toiset mukamas ovat kateellisia joilla on paha olo...hahaha. toi nuukuusviikko oli kyllä yksi iso vitsi.
ps. mulla on paha olo..oikeesti:)

Anonymous

Jätän kommentit näköjään jatkossakin lukematta, kun täällä väkisin haetaan kinaa. Huokaus. Rahan takiahan varmasti se kylpyvesi kierrätetään, ei veden säästämiseksi.

Harkitsethan uudemman kerran anonyymikommentoinnin poistamista?

Anonymous

Siis ei apua, täällä on taas sisälukutaidottomia ihmisiä liikkeellä! :D Ettekö te ihmiset hyvät, jotka kammoksutte lasten pesemistä, hyi, likaisessa vedessä ymmärtäneet, mitä Johannakin tuolla vielä erikseen tähdensi - kerää talteen PUHTAAN ylimääräisen veden? Ja kuten jotkut tuonne ylemmäksi jo kirjoittivatkin, niin jopa saman kylvyn jakaminen, ja siinä siis seisova ja jokaisesta henkilöstä LISÄÄ likaantuva vesi, on maailmalla - jopa länsimaissa - ihan normaalia. Älkää vaan ikinä muuttako ulkomaille... Älkääkä ikinä vaan ajatelko ekologisesti, että voisitte pienillä teoilla vaikuttaa mihinkään. Mitä sitä nyt turhaan nähdä vaivaa... Eihän meidän täällä tarvitse. Joo ei Norjasta, eikä Suomestakaan lopu vesi jos pesee lapset vaikka kymmenen kertaa erikseen peräkkäin, mutta ehkei tässä siitä ollutkaan kyse. Postauksen nimikin oli Nuukuusviikon saldoa.

On todella hienoa lukea miten jotkut hoksaavat ja viitsivät tehdä ekologisempia ratkaisuja ihan jokapäiväisissä toiminnoissaan, vaikkei olisi edes pakko... Kuten asunnoissa joissa on pienet lämminvesivaraajat! ;) Ihailtavaa! :)

Iida

Tosi hienolta kuulostaa teidän elämäntyyli! Meillä on myös samoja keinoja käytössä, tosin omia possuja tai lähikanaloita ei ole (tänne on kyllä tulossa lähelle sellainen maalaismyynti, jossa yhdeltä tilalta saa erilaisia tuotteita. Sen valmistumista siis odotellessa!:))

Meillä on lapset käyneet aina vain kerran viikossa suihkussa. Kesällä tietysti useammin ja aina tarpeen mukaan toki useamminkin. Itse käyn jumppien/lenkkien jälkeen eli n. 2-3krt viikossa, mies sitten rankempien työpäivien jälkeen. Lisäksi suljemme veden pesun ajaksi. Meiltä kuluu viisihenkisenä perheenä vähemmän vettä kuin monella kaksi- tai kolmihenkisellä. Lisäksi ostoslistalla on vettä säästävät suihkut.

Minulle tulee hyvä tunne kun pystymme pihistämään pienillä asioilla. Tietysti eniten lämmittää ne pienet laskut :)

Myös kestovaipat on ihania! Käytimme niitä kolmannella lapsellamme ensimmäiset 8kk.

Iloista Vappua! :)

Anonymous

Kääk. Jätetäänpäs nyt me arvoisat lukijat provosoitumatta toisten kirjoituksista. Siitä saa mahdolliset ilkeämieliset vaan lisää vettä myllyynsä. EIkä tässä ketjussa minun mielestäni ole ollut kovin montaa niin epäasiallista kommenttia. Kyseenalaistavia ja erillaisia mielipiteitä kyllä, mutta se ei tosiaan ole paha asia. Toiset esittää asiansa hieman karkeasti, mutta siihen nyt ei tarvitse puuttua ja alkaa lukijoiden riitelemään täällä Johanna blogissa.

JOhalle: Niin ihana tuo kuva.:)Kullan arvoisia omia rauhallisia hetkiä.

Hyvin on sinulla ekologisuus hanskassa. Itsellä on vielä vähän hakusessa monessa asiassa, mutta pienin askelin menossa oikeaan suuntaan. Lajittelua ja kierrätystä kyllä suosin. Ostaessani suosin yleensä ennemmin laatua. Olen ollut huomaavinani, että tämä tulee pitkällä tähtäimellä halvemmaksi. Ja kirjastossa käyn monesti lukemassa uusimmat lehdet, muutenkin kirjasto on ahkeralla käytöllä. Autolla tulee sahailtua paljon, mutta se on kyllä aika pakonkin sanelema juttu. Energiaa ja vettä voisin säästää enemmän. Mutta kuten sanoin pikku hiljaa, pikku hiljaa.:)

Jatka omaan kivaan tyyliisi ja älä välitä kommentti boksin kuohunnasta.

anonyymi Stina

Anonymous

Korvat punaisena lueskelen ekologisista ja taloudellisista elämäntavoistasi. Itse sen sijaan olen aikamoinen höveli mitä rahankäyttöön tulee. No, ilmankos olenkin aina peeaa... ;-) Vakavasti puhuen, olisi kyllä paikallaan tehdä täydellinen elämäntaparemontti. Taisin saada kirjoituksestasi kipinän siihen, kiitos siis!

Pesuveden käyttöön en ota kantaa, mutta muistelen joskus lukeneeni pariskunnasta, joka säästi kaiken käyetyn veden ja käytti sen wc:n huuhtelemiseen. He eivät siis vetäneet koskaan vessaa vaan kaatoivat pönttöön käytettyä vettä. Tuo on ehkä hiukan liian extremeä minulle, mutta periaatteessa hyvä ekovinkki tuokin.

Vakkarilukijasi Ansu

Anonymous

Minäkin kerään vettä välillä talteen ja pesen koiran siinä :D siis sehän on ihan puhdasta vettä mikä muuten menis viemäriin. Pikku vati vaan suihkun viereen! Tuntuu että ihmiset ovat vieraantuneet liikaa luonnosta ja kaikilla joku bakteerikammo. Ei ihme, että on kaiken maailman resistenttejä bakteereja ilmassa!

T.hoitsu

Iida

Hei, tuli vielä mieleen nämä "naistenlehdet". Mä ostan niitä suurimmaksi osin kirppikseltä! Kaupasta ostan VAIN alennuksella olevia mielenkiintoisia lehtiä. Niitä kierrätän sitten naapurin ja kavereiden kanssa. Otan parhaista jutuista valokuvat talteen ja vien lopuksi lehdet kirpparille 0,20? hintaan. Tällai ne saa hyvin kierrätettyä usealla ihmisellä eikä tärkeitä juttuja tarttee leikata irti. Käyn myös kirjastossa lasten kanssa lukemassa lehtiä. Sinnekin ajattelin ottaa seuraavan kerran kameran mukaan ja ottaa talteen parhaimmat vinkit :)

Tänään ostin kirppikseltä 13 lehteä hintaan 2,15? (yli puolet oli alennuksessa kirppispöydässä)!

Todella pienillä asioilla voi säästää luontoa sekä omaa kukkaroaan! Tää on ihan mun lemppariaihe, siks tää paatosmainen puhe ;) Mutta siis vinkiksi muillekin naistenlehtiriippuvaisille :)

marge

Heippa!

Huhhuijaa. Kovin on pieni ihmisen elämä, jos tänne täytyy tulla "tappelemaan" mielipiteistä. Tai tavoista. Tai ylipäätään mistään. Etenkin anonyymina.

Erilaisia mielipiteitä on ja saakin olla, mutta täällä tää menee jo ilkeilyn puolelle. Ikävää.

Blogisi on minulle "hyvän mielen"-blogi ja sellaisena sen aion pitää.
Kiitos tästä.

Mukavaa päivää sinne!

Sara

Mun täytyy myöntää, että itsekin aluksi vähän kummastelin tuota kylpyvesijuttua - en ollut koskaan törmännyt tuollaiseen ja ymmärsin sen aluksi myöskin väärin. Nyt kun luin näitä kommentteja (siis niitä fiksuja), tajusinkin mitä tarkoitit ja sehän on oikeasti aika fiksua!

Mua välillä oikein hävettää, miten epäekologinen olen. En edes viitsi kertoa :D

Johanna

Sara: Ihan ok, en selittänyt sita kovinkaan tarkasti, koska ei tullut mieleenkään, että joku ajattelisi etta lapset kylpisivät suoraan likavedessä... Amme on siis mun vieressä lattialla ja vesisuihkua voi käännellä ja vältellä jne :)

Sarashe

Mitehän Johannaa kohta enää edes kiinnostaa ja innostaa pitää tätä blogia meidän tai edes itsensä "iloksi"... Ei täältä kommenteista ainakaan paljoa iloa irtoa tällä hetkellä.
No, sitten varmaan ollaan tyytyväisiä ja voidaan taas katsella muita blogeja teilattavaksi :/
Jaksuja Johanna, ja kiva kun jaksat kirjoitella melkein päivittäin, mun päivän ihana hetki on se, kun lapset on tyytyväisiä, ja itsellä kahvikuppi kourassa hetken selailen näitä mukavia blogeja :)

Hienoja nuukuusjuttuja, ja tuon suihkujutunkin kyllä ajattelin heti niin, että otat sen veden talteen mitä siinä välissä tulee kun esim.saippuoi, saavat lapset sitten puolestaan kylpeä, järkevää! Eikä tosiaan niin että omat shampoovetesi keräisit... hohhoijaa :D
No joo.

livinghygge

Ei ole outoa suihkuveden kerääminen tai possujen kasvattaminen. Päinvastoin, ihailtava elämäntapa! :) Ei tätä meidän hyvinvointiyhteiskuntaa täällä Suomessakaan ole niin kovin kauan kestänyt, tietää jos vähäkään kysyy vaikka mummolta että montako kertaa viikossa se on päässyt lapsuudessaan ees pesulle ;)

Girl with the pink nails

" Ja kieltämättä, erikoista minustakin kerätä likavettä lapsille ja hiihdellä itse Odd Mollyissa. "

Siis kuinka junttia jengiä täällä on ?
Älä vaan pahoita mieltäsi tämmöisistä törky kommenteista.
Jos ei koskaan, ikinä, ole mitään positiivista tai edes rakentavaa sanottavaa, niin ole hiljaa.
Miksi pitää ehdointahdoin yrittää pahoittaa toisen mieli ? Jonkun kylpyveden vuoksi ?

Itse en näe asiassa mitään ihmeellistä, voisin kuvitella itse tekeväni saman jo ihan aikaa säästääkseni ( tietenkään nää kateelliset lapsettoman sinkut ei tätä ymmärrä ) Eikä tämä tarkoita että lorottelisit ammeeseen just ne jalkasilsat ja shampoo jämät.

Luokaa kaikki katse ihan vaan todellisuuteen.

Kaisu

Moikka!

Kantsii muuten vertailla näkkärin ja tuoreen leivän kilohintoja.

Mäkin ajattelin joskus, että meidän perhehän syö edullista ja hyvää näkkäriä, mutta kaupassa kilohintoja vertaillessa huomasin, ettei se ihan niin menekään. Näkkäri tulee kalliimmaksi kuin perusruisleipä.

Hauskaa vappua! =)

t.blogisi seuraaja kotoisin nuukuuden tyyssijasta ;-)

Mari

Kirjoitin aikaisemmin päivällä pitkät pätkät vedensäästämisestä jne. ja sit en saanutkaan kommenttia läpi. :D
Mutta lyhyt yhteenveto: mun mielestä norjalaiset on aika tuhlaavaisia sekä veden, että sähkön kanssa. Esim. vesi juoksi letkusta tielle autoa pestessä kun pesijä jutteli jonkun kanssa. Koko mun kauppareissun ajan + tietysti sen varsinaisen pesun ajan ja kauanko se jutustelu sitten kestikin... Ja seinänaapurit nauttii puolen tunnin non-stop suihkuista. Joo tunnustan, kellotettu on. :D
Vuokraisäntäkin ihmetteli kun sähkönkulutus ei ollut paljon lisääntynyt meidän muutettua tähän, vaikka talossa asuu nyt kaksi perhettä. Ja yks juttu mitä oon jo vuosia itsekseni ihmetelly on norjalainen tapa pitää valot päällä öisin ja silloin kun ovat poissa kotoa. Aina on joku seinälampetti tai ikkunalla oleva valaisin päällä. Ja pihavalot.

Velma

Kiva, että joku jaksaa tehdä noin paljon kaikkea ekologisuuden eteen, itse olen siihen turhan laiska. :) Siitä vierekkäin nukkumisesta: meillä taas on jo ihan pienestä asti nukkumaan omassa sängyssä, mä en ole nukkunut ikinä vanhempieni vieressä (edes alle kouluikäisenä vaikka olisinkin nähnyt pahoja unia tai jotain).

Sara

Voi apua! Kiva ja symppis blogi.
Niinkuin niin monessa muussakin blogissa tympii nämä anonyymit,lähinnä se puun takaa huutelu.
Jaksa Johanna jatkaa :) Sinulla on pistämätön tyylitaju ja kuvaat myös hyvin.

Bettyann Stolley

There are many conditions that cause that in order that is straightforward and few of the clubs here already know that.

Saxophone lessons los angeles

The next time I learn a blog, I hope that it doesnt disappoint me as a lot as this one. I mean, I do know it was my choice to learn, however I actually thought youd have one thing attention-grabbing to say. All I hear is a bunch of whining about one thing that you can repair should you werent too busy searching for attention.

powerblanket

Unquestionably believe that which you said. Your favorite justification seemed to be on the internet the simplest thing to be aware of. I say to you, I definitely get irked while people consider worries that they plainly don't know about. You managed to hit the nail upon the top as well as defined out the whole thing without having side effect , people can take a signal. Will probably be back to get more. Thanks

World Cuisine

Magnificent web site. Plenty of useful info here. I?m sending it to a few buddies ans additionally sharing in delicious. And certainly, thanks in your effort!

KY Motorcycles for sale

You actually make it seem so easy with your presentation but I find this topic to be actually something that I think I would never understand. It seems too complex and very broad for me. I am looking forward for your next post, I?ll try to get the hang of it!

lowest insurance rate quotes

Hey There. I found your blog using msn. This is an extremely well written article.

I'll make sure to bookmark it and return to read more of your useful information. Thanks for the post. I will definitely comeback.

offshore oil drilling jobs

Hey there! I know this is kinda off topic but I was wondering which blog platform are you using for this site? I'm getting fed up of Wordpress because I've had problems with hackers and I'm looking at options for another platform. I would be awesome if you could point me in the direction of a good platform.

florida

I absolutely love your blog and find many of your post's to be just what I'm looking for. Does one offer guest writers to write content for you? I wouldn't mind producing a post or elaborating on some of the subjects you write regarding here. Again, awesome site!

Sid Lemos

Hi there! I simply want to give a huge thumbs up for the nice information you have got here on this post. I shall be coming again to your weblog for more soon.

holy cow

You actually make it seem so easy with your presentation but I find this matter to be really something which I think I would never understand. It seems too complex and very broad for me. I'm looking forward for your next post, I?ll try to get the hang of it!

team building

Do you have a spam issue on this blog; I also am a blogger, and I was wondering your situation; many of us have developed some nice practices and we are looking to swap solutions with others, why not shoot me an email if interested.

showing on cam

Woah! I'm really enjoying the template/theme of this blog. It's simple, yet effective. A lot of times it's difficult to get that "perfect balance" between user friendliness and appearance. I must say you have done a excellent job with this. Also, the blog loads extremely fast for me on Safari. Exceptional Blog!

cool swag swag

I used to be more than happy to find this internet-site.I needed to thanks on your time for this glorious learn!! I definitely enjoying each little bit of it and I have you bookmarked to take a look at new stuff you weblog post.

Love Quotes

My brother recommended I might like this blog. He was entirely right. This post truly made my day. You can not imagine just how much time I had spent for this information! Thanks!

Doncaster baby photographer

I was just seeking this info for a while. After 6 hours of continuous Googleing, finally I got it in your web site. I wonder what is the lack of Google strategy that do not rank this type of informative sites in top of the list. Normally the top web sites are full of garbage.

Insured Blog

My brother recommended I might like this web site. He was entirely right. This post actually made my day. You can not imagine just how much time I had spent for this information! Thanks!

kitchenaid parts

Hi just thought i would tell you something.. This is twice now i've landed on your blog in the last 3 weeks searching for completely unrelated things. Spooky or what?

car accessories

Currently it seems like Movable Type is the preferred blogging platform available right now. (from what I've read) Is that what you are using on your blog?

Qardoo please

Interesting post. Iâ??ll be sticking about to hear significantly much more from you guys. Thanks!

Arnold California Real Estate

Astounding ... simply astounding. Way to offer us all something that we all might not have ever known about. At least I just learned something new. Thanks a bunch!

awesome electronics

Admiring the time and effort you put into your web site and in depth info you present. Itâ??s great to come across a blog every once in a even though that isnâ??t exactly the same old rehashed details. Great read! Iâ??ve bookmarked your site and Iâ??m adding your RSS feeds to my Google account.

moving storage columbia sc

Palmetto Specialty Transfer was founded and created based on the principle that individuals in our area and surrounding areas deserved a much higher level of client services

data entry

Hi, Neat post. Thereâ??s a problem along along with your web site in web explorer, could test thisâ?¦ IE nonetheless is the marketplace leader and a excellent portion of folks will omit your excellent writing because of this difficulty.

exerciseroutines

It is the very best time to make some plans for the future and it really is time to be pleased. Iâ??ve read this post and if I could I wish to suggest you some fascinating items or advice. Maybe you'll be able to write next articles referring to this article. I wish to read even much more things about it!

cosmetic dentistry gold coast

Thanks for this post. I certainly agree with what you are saying. I've been talking about this topic a lot lately with my mother so hopefully this will get him to see my point of view. Fingers crossed!

data capture

Which is some inspirational stuff. Never knew that opinions may well be this varied. Thank you for all the enthusiasm to offer such valuable info here.

lean hybrid muscle review

yourselfâ??m as burning with excitement along accumulative concentrating. alter ego was rather apocalyptic by the mated ethical self went up to. Itâ??s punk up to closed ego dispirited. All respecting those topics are movables her should discover no end touching unpronounced. Thanks so much!

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015