"Mamma, hva gjør du?"

"Mamma vähän siivoaa."

"Mamma... hvorfor det?"

"No koska nyt on perjantai ja perjantai-iltana on kiva olla koselig."

"Mamma, hva er perjantai-ilta?"

"Se on sellanen kun on vapaata päiväkodista ja töistä ja kaikki on yhdessä kotona."

"Okei mamma."

"Haluisko Olli auttaa vähän mammaa?"

"Nei takk! Kan ikke nå!" 







Tää ylläoleva liina on mummun kirjailema, sinikirjaillun ostin juuri kirpparilta. Ei varmaan tarvi sanoa, et tykkään noista pistokirjailuista -etenkin kesäkodissa! Ihanasti mökkitunnelmaa... mummon mökkitunnelmaa... :)


Sit tulis pari realitykuvaa sarjassamme näitä te ETTE näe ;)


Kyllä... ruokapöydällä. Aina.


Aina onnelliset ja tyytyväiset lapsukaiset ja raittiin reippaat vanhemmat, eli loppuun after cleanning -tunnelmia... Mamman ja pappan ilta alkaa nyt :))



Perjantai-iltaa interaktiiviset nettiystävät! <3

Kommentit (66)

kalastajanvaimo

Mielenkiintoisia kommentteja!
Heitän tähän väliin, että tosiaan puhun lapsille 99% vain suomea, mutta joskus, kuten tässä värikkäässä keskustelussa saatan sanoa jonkun sanan norjaksi, jos suomen kielistä vastinetta on vaikea löytää (esim. koselig), mutta hyvin harvoin. Olen mielestäni jopa hyvin ahkera suomen puhuja ja luen päivittäin suomalaisia kirjoja lapsille. Jotkut sanat lapsilla tulevat suomeksi , mutta suurin osa norjaksi, mikä mun mielestä on erittäin luonnollista kun norjassa asutaan ja kotikieli on yhdessä norja (mun mies ei puhu suomea). Tuskin koskaan lapset tulevat puhumaan suomea vahvemmin kuin norjaa eikä se edukasta olisikaan kun täällä asutaan ja koulut käydään jne. Uskon myos, niinkuin täällä on mainittukin, että kielikehitys jatkuu vielä vuosia. Tällä hetkellä ymmärrys suomeksi on jopa parempi kuin norjaksi; tuskin Olli olisi tienyt mitä "fredags kveld" tarkoittaa sen paremmin kuin perjantai-ilta, siitä ei siis ollut kysymys :D
Lapsia en koskaan jaksa käskeä vastaamaan suomeksi tms., siinä olen tosi laiska... Myönnän :))

Kara

En nyt todellakaan ole mikään asiantuntija, mutta oman käsitykseni mukaan lasten "kielellinen kehitys" jatkuu vielä ainakin 8-9 vuotiaaksi asti. Itselläni on eräs ystävä, joka muutti 7-vuotiaana Yhdysvaltoihin, ja asui siellä pari vuotta. Hänen kotonaan puhuttiin vain suomea, mutta siitäkin huolimatta hän omaksui englannin äidinkielekseen (tai siis hän on kaksikielinen, mutta kokee englannin edelleen vahvempana, myös muutettuaan takaisin Suomeen). Pointtini siis on, että kalastajanvaimolla ei sinänsä ole mikään "kiire" opettaa lapsiaan kaksikielisiksi, sillä kyky omaksua uusi kieli nopeasti säilyy vielä muutamia vuosia Ollillakin :)

Joo tosi random kommentti, mutta pitipä vain sanoa :D Tosi ihana tää postaus, ja tää koko blogi yleensäkin :) Jotenkin niin rauhallinen tunnelma aina näissä postauksissa!

Karkki

Onko "täydellistä" kaksikielisyyttä edes mahdollista saavuttaa? Olen asunut hyvin pitkään Suomessa, käynyt täällä koulut pienestä lähtien, kirjoittanut ylioppilaaksi ym. Suomen kielen taitoni on siis äidinkielen tasoa. Vanhempani puhuvat toista kieltä äidinkielenään ja kotona on aina ollut selvää, että emme keskustele suomeksi vaan tällä toisella kielellä. Sama juttu se on sisarusteni kanssa, ei tulisi mieleen puhua heidän kanssaan suomea. Osaan myös lukea ja kirjoittaa hyvin tällä toisella kielellä, ymmärrän kaiken. Siltikin voin myöntää, että se ei ole aivan tasavahva suomen kielen kanssa. Vaikea edes selittää sitä eroa, mutta minun on vaan helpompi puhua ja kirjoittaa suomen kielellä. Olen monesti tätä asiaa harmitellut ja pohtinut, voisinko tehdä jotain sen eteen, että saisin toisen kielen yhtä vahvasti. Sehän on kuitenkin ollut ensimmäinen äidinkieleni! Suomi on tullut kuvioihin vasta n. 5-6 -vuotiaasta lähtien. Yritän pitää itselleni "kielikylpyjä", eli kuuntelen ohjelmia sillä toisella kielellä, luen kirjoja yms. En kuitenkaan tiedä, onko siitä mitään hyötyä, vaikka onko peli jo menetetty.. :) Mitäs kielitieteilijät sanoisivat?

Bisquits

Siihen kalikka kalahtaa, vai miten se meneekään? Ei tässä kukaan ole ollut Johannaa tai ketään yksittäistä perhettä arvostelemassa, asioista on puhuttu yleisellä tasolla (ainakin itse olen). Jätän oman arvooni myöskin tuollaisen ajattelutavan, ettei lapsettomilla saa olla mitään sanottavaa lapsiin liittyen, koulutuksesta tai elämänkokemuksesta huolimatta. Nämä kaksikielisyyteen opettamiseen johtavat periaatteet ovat peräisin yleismaailmallisista tutkimuksista eivätkä ole kammiossaan homehtuvien lapsettomien tutkijoiden huvikseen keksimiä. Eikö kannattaisi pikemminkin ottaa noista tutkimuksista hyöty irti negatiivisen hyökkäyksen sijasta? Kukaan ei ole sanonut kaksikielisyyteen opettamisen olevan helppoa, se vaatii työtä ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin asiat elämässä. Hyvää kesää kaikille kommentoijille ja iloa kaksikielisyyteen (joka on positiivinen asia). :-)

Annu

Miten niin kaksikielisyyttä tutkineet ovat auttamattomasti lapsettomia? ;)

Itsellä hyvin vahva englanti, monet kyselevät miksi en puhu englantia lapselleni, mutta on aivan itsestäänselvää, että lapselle pitää puhua AINA omaa äidinkieltä.

Ja Johannan lapset ovat vielä pieniä, sekakielisyyttä on varmasti vielä pitkään ja todennäköisesti lennosta vaihdetaan kieliä vielä aikuisenakin, kesken lauseen. Tärkeää on käydä Suomessa ja viettää suomalaisten kanssa aikaa, mutta en olisi huolissani lasten kielenkehityksestä, jos äiti järjestelmällisesti puhuu suomea lapsille.

Ihanaa kesäsunnuntaita sinne!

jurristi

Okei, mä kysyn taas noista tapeteista. Onko toi teidän olohuoneen Lukko sävyä 69749 vai 68350? Vannon pyhästi, etten tämän jälkeen enää vaivaa sua näillä tapettiasioilla. :D

Mies on jo tuossa naureskellut, että meillä on tulevan talon sisustussuunnitelmat jo valmiina, vaikka talopaketti saapuu perustusten päälle vasta talvella. Pitää kyllä aika lailla paikkansa. Toisaalta, ei sitä välttämättä itse tekovaiheessa halua käyttää suunnitteluun aikaa enemmän kuin on pakko, sen kun voi tehdä etukäteenkin, voi sitten tekovaiheessa todella keskittyä siihen tekemiseen. Me olemme nimittäin päässeet käymään ihan samanlaisessa Kannustalossa kuin meillekin on tulossa, niin on nähnyt tuon tilapuolenkin jo ihan irl, eikä vain paperilla. Mutta fakta toki on se, että seinäpintojen päällystykset alkavat olla ajankohtaisia siinä vuoden 2012 loppukeväästä/alkukesästä...:D

Alli-Sofia

Olen kylla Heidin kanssa samaa mielta.
Minakin asun mieheni kotimaassa ja tilanne on sama lastemme kanssa.
Helppo on kielitieteilijan ja muitten lapsettomien kommentoida kuinka lapsi pitaa kasvattaa kaksikieliseksi.Vaadi lasta vastaamaan suomeksi jne.joo,kokeilepa uhmaikaisen kanssa, kuinka se onnistuu!
Joskus kiellot esim. menee paremmin perilla silla vahvemmalla kielella jota lapsi kuulee kokoajan ymparillaan.
Ennen kun saimme lapsia kuvittelin itsekin etta kasvatan mahdollisista lapsistamme taysin kaksikielisia,mutta ei se sitten onnistunutkaan vaikka kuinka olisin halunnut.
Teoriassa ideaali tilanne etta aiti puhuisi vain ja ainoastaan Suomea ,mutta kaytannossa se ei olekaan niin helppoa.Lapsilla kun saattaa olla omakin tahto, eivatka valttamatta halua aidin(kummallista) kielta puhua julkisilla paikoilla tai kavereitten ollessa kylassa jne.Samoin on myos tosi vasyttavaa sanoa kaikki kahteen kertaan kahdella kielella kun isa(ja muut sukulaiset ja ystavat) ei ymmarra Suomea ja hanelle/heille sitten pitaa kaantaa kaikki puheet ,etta ymmartaa/ymmartavat mista on kyse.

Ensimmaisen lapsen kansa puhuin alussa vain ja ainoastaan Suomea ,lapsen ollessa kanssani kotona ,mutta sitten kun han meni tarhaan ja kouluun tilanne muuttui, kun hanelle oli joissakin tilanteissa pakko puhua kielta jota tarhantatikin/opettajakin ymmarsi.
Lapsemme puhuvat myos Suomea ja ovat oppineet jo kolmatta kieltakin.
Johanna ,ala masennu kielitieteilijaneitien kommenteista,kylla lapset parjaa vaikka puhuvatkin Suomea hieman huonommin (tai aksentilla)kuin Norjaa...

Heidi

On mielenkiintoista kuunnella noin kielitieteilijänkin mielipide kaksikielisyydestä. Täytyy kuitenkin muistaa se, että teoria ja käytäntö on usein kaksi ihan eri asiaa....minulla on kaksikieliset lapset, puhun heille suomea ja mies omaa kieltään. Asumme miehen kotimaassa, joten automaattisesti miehen kieli on lasten pääkieli. Puhun heille aina suomea, he ymmärtävät kaiken, mutta vastaavat kyllä melkein aina miehen kielellä. Usein kyllä vaadin vastausta suomeksi ja kyllä se sieltä tulee, mutta aksentilla. On vaikea aina muistaa pyytää lasta vastaamaan suomeksi, se vaan unohtuu. Mutta kun meillä on esim. vieraita Suomesta, lapsi puhuu heille suomea. Mutta suomen puhuminen on lapselle tietenkin vaikeampaa ja hän helposti valitsee sen helpomman tien. Ja kun on itse asunut jo niiin kauan ulkomailla, huomaan, että välillä en edes tiedä, vastasiko lapsi suomeksi vai miehen kielellä, kun jälkeen päin mietin...mutta siis sitä vaan tahdoin sanoa, että kaksikielisyys on aika vaativa juttu, varsinkin kun asutaan maassa, jossa suomea ei juuri kuule kuin äidiltä. Monesti olisi itsellekin PALJON helpompaa puhua sitä toista kieltä...

Sari

Tastahan tulikin mielenkiintoinen keskustelu. Ajattelin viela heittaa semmoisen nakokulman taalta Lontoosta, etta taalla asuvien suomalais-englantilaisten lasten aidinkieli taitaa kylla olla englanti, ja se "kotimainen" jaa kylla auttamatta kakkoskieleksi (L2). Vaikka kuinka puhuttaisiin kotona suomea niin toisen vanhemman aidinkieli on englanti, ja sita puhutaan myos paivakodissa, kaupassa, televisiossa, ja naapureitten kanssa jne. En tieda onko Johannan lasten laita nain, elikka norja olisi se aidinkieli, ja suomi vahvana kakkosena?

Elisa

Todella ihana toi seinällä komeileva kello! Olen etsinyt juuri tuon tyylistä, mistä olet omasi löytänyt?

Bisquits

Kielitieteilijä-Evellä on todella hyviä pointteja, olen hänen kanssaan hyvin samaa mieltä (tosin minullakin on tutkinto kielitieteen piiristä ja olen opettanut nimenomaan kaksikielisiä lapsia sekä teinejä). Nyrkkisääntö on tosiaan se, että vanhemman kannattaa aina puhua lapselle omaa äidinkieltä eikä esimerkiksi aikuisena opittua vierasta kieltä. Vaikka myöhemmin opittua kieltä osaisi kuinka hyvin, se ei ole äidinkieli. Työssäni olen nähnyt liian monta puolikielistä lasta, joiden koulunkäynti ja esimerkiksi tunteiden ilmaiseminen on vaikeaa, kun mikään kieli ei ole äidinkielen tasolla. Kaksikielisyys on rikkaus, mutta jo se yksikin kunnolla hallittu kieli on todellinen rikkaus.

(Johannan lasten tilanteeseen sen sijaan en ota kantaa. Näin pelkän netin välityksellä ei tietenkään pysty tietämään asioiden kaikkia puolia.)

Ekaterina

Meidän esikoinen oli 2 v, kun muutimme Norjaan ja hänen kielenkehitys oli myöhässä tuossa vaiheessa. Alta aikayksikön hän alkoi puhua norjaa ja leikkikieleksi tuli norja. Me puhuimme aina suomea hänelle, mikä oli toki luontevaa, kun molemmat olemme suomalaisia. Mutta lopulta kävi niin, että kotona puhuttu suomi jäi liian suppeaksi, ja ympäristön kieli otti ylivallan. POika vastasi hyvin harvoin meille norjaksi, mutta huomasimme, että hän kyseli enemmän "mitä se tarkoittaa".
No sitten muutimme Venäjälle, kun hän oli käynyt 1. luokan Norjassa... ja aloitti Pietarissa suomalaisen koulun. Kaksi vuotta meni, että saimme suomenkielen ikätasolle. Murtaminen hävisi noin vuodessa.
Venäjän oppiminen kävi todella hyvin, hän imi sanoja ja oppi kyrilliset kirjaimet nopeasti.
Kannustan myös puhumaan vain omaa kieltä, kuten blogisti tekeekin, ja kannattaa tosiaan kannustaa lapsia puhumaan suomea takaisin. On paljon paremmat eväät sitten tulevaisuudessa oppia muitakin kieliä.
Meille on tosi usein tulkutettu miksemme puhu norjaa tai tällä hetkellä ruotsia (asumme ruotsinkielisellä alueella) lapsille "kun puhutte itse niin hyvin". Ei se olisi oikein mielestäni ruveta puhumaan itselleen vierasta kieltä. Tunnekieli on tunnekieli ja on iso ero miten itseään ilmaisee milläkin kielellä. :)

Terveisiä muuten pohjoisesta Norjasta, olemme täällä "kielikylvyssä" koko kesän :D

Kielitieteilijä-Eve ;)

Eve, tuohon kysymykseen en ole ihan kauheasti perehtynyt, mutta sanoisin, että tuossa tapauksessa lapsesta ei voi tulla kaksikielistä, koska et itse ole englanniltasi L1- tai välttämättä edes L2 -tasoinen. Lapselle voi siis toki opettaa englantia, mutta tuossa tapauksessa olisin varovainen, ettei lapsi oppisi esimerkiksi "väärää" englantia. Parasta on puhua lapselle ihan omaa äidinkieltään. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että lapsen kielenoppimispotentiaali kannattaa hyödyntää pienestä asti, ja tutustuttaa lasta eri kieliin ja erilaisiin äänteisiin mahdollisimman pienestä asti (esim. vieraskieliset kerhot jne.) Tällöin vieraiden kielten oppiminen myöhemmin tulee helpommaksi. Kaksikieliseksi kuitenkin kehitytään vain aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Englanninkielistä päiväkotia toki kannattaa harkita! Muutoin en usko että seuraa kauheasti hyvää, jos keinotekoisesti yritetään opettaa lasta kaksikieliseksi (siis esim. juuri niin, että vanhempi puhuu lapselle jotain muuta kieltä, kuin äidinkieltään). Äidinkieli on arvokas juttu, vaikka niitä olisikin vain yksi. :)

Eve

Voi Johanna...! Meikäläinen aina hiljenee tyystin kun näkee kuvia teidän ihanasta kodista. ihana vaalea värimaailma ja suloisia yksityiskohtia (taulut, kukat, tekstiilit...) et haluais adoptoida mua sinne asumaan?? ;P *huokaus*

Ja nyt Even täytyy kyllä kysyä kielitieteilijä-Eveltä; vaikka minulla ei vielä lapsia olekaan, olisiko hassua joskus aikanaan opettaa lapsi kaksikieliseksi, vaikka molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja puhuvat suomea? Osaan mielestäni suhteellisen hyvin sekä puhua että kirjoittaa englantia, ja mielestäni olisi hienoa jos lapsi osaisi jo pienestä pitäen englantia.

Eve

Hei,

Pakko kommentoida, kun oli niin mielenkiintoinen tuo kieliaihe, kun itse olen kielitieteilijä. Jos haluat, että lapsistasi tulee tasavahvoja kummallakin kielellä, sinun tosiaan pitäisi puhua lapsillesi aina järjestelmällisesti pelkästään suomea, ja vaatia heitä puhumaan sinulle suomea, ihan pienestä saakka, vaikka se julmalta saattaakin kuulostaa. Sen voi toteuttaa niin, että esimerkiksi et ole "kuulevinasi" kun lapsi puhuu sinulle norjaa. Tämä on tosi tärkeää, etenkin kun elätte ympäristössä, jossa vähemmistössä kuitenkin on suomen kieli. Kieliä ihminen toki kykenee oppimaan vanhemmallakin iällä, mutta ei enää koskaan äidinkielentasoisena. Äidinkielestä, eli lapsena opituista kielistä puhutaan ns L1 -kielinä, ja sitä seuraavista L2 ja L3 -kielinä. L2 kieli vastaa sinulla aikuisena hyvin oppimaasi norjaa, jota osaat hyvin, mutta mikä ei kuitenkaan ole sinun "sydämenkielesi", L3 voisi olla vaikka englanti, jota olet opiskellut, ja puhut ihan hyvin, mutta et samalla tasolla kuin vaikkapa päivittäin käyttämääsi norjaa. Jos kieltä alkaa oppimaan lapsuuden herkkyysiän jälkeen, on vaarana jäädä ns. puolikieliseksi, mikä tarkoittaa sitä, että ei osaa täydellisesti mitään kieltä. Sinun kannattaa olla tässä tapauksessa tarkkana myös oman suomen kielesi säilymisen kannalta, sillä myös sinulla on vaarana jäädä puolikieliseksi, jos unohdat suomea kovin paljon. Vierasta kieltä (norjaa) kun ei yleensä koskaan aikuisiällä enää voi oppia täydellisesti ymmärtäen esimerkiksi murre-erot ja hienon hienot kielen vivahteet.

Kaksikielisyys on todella mielenkiintoinen ilmiö, ja siihen kannattaa kyllä paneutua. Olisihan todella hienoa, että lapsillasi olisi kaksi sydämen kieltä, sen sijaan, että toinen kielistä olisi L2 -tyyppiä. :) Tsemppiä vain kaksikieliseen vanhemmuuteen. Kaksikielisyys on suuri rikkaus, johon kaikki eivät ole oikeutettuja!

Sari

hopo hopo, varmasti oppivat molemmat kielet ja kolmannenkin hyvin. Itse olen asunut Lontoossa yli 10 vuotta ja tunnen paljon kaksikielisia perheita. Jotkut lapset eivat puhu kumpaakaan kielta kuin ehka 2-vuotiaana, mutta ovat sitten taysin kaksikielisia kun alkavat puhumaan. Kummityttoni (4v) tietaa etta minulle voi jutella suomeksi TAI englanniksi, mutta brittimiehelleni han puhuu aina pelkkaa englantia. Toki suomalaisten kesken pyrimme aina puhumaan suomea, mutta olisi aika royhkeaa olla vaihtamatta kielta jos seurueessa on aikuisia tai lapsia jotka eivat puhu suomea. Eika pienia jaksa aina olla komentamassa, etta "puhu suomea".

Janika

Hei Vera, voisitko laittaa tähän mainitsemasi Suomi-koulujen nettisivun? Olisi mielenkiintoista lukea lisää.
Kiitos :)

champagne

Ihanan näköistä menoa:) Meillä on perjantaisin oma viini-ilta...punaviiniä ja juustoja. Ja joku leffa:D Ja nukkumaan puolen yön aikaan. Mukavaa viikonloppua;)

Nanna

Mä myös tykkään pistellyistä liinoista ja niitä onkin iso kasa, juurikin mummini tekemiä. Jotenkin osaan käyttää niitä vain kesäisin!

Uah, ja meillä tuollaista kotikonttoria pidän minä. Ja aina ruokapöydällä. Tunnustan : )

Alli-Sofia

Aah,ihanaa nahda etta muittenkin miehet "pilaa "sisustuksen teknisilla kojeillaan ja paperipinoillaan!!:D
Meillakin nimittain miehella on sama tapa ,kaikki ruokapoydalla ,aina, paitsi jos on jotkut juhlat ja vieraita talossa...
Tuo kaksikielisyys on meillakin lasten kanssa ,hymyilytti Ollin kyselyt.
Ihana itkukuva Ainosta,lapset ei voi aina olla hyvantuulisia.
Teilla on kuitenkin aivan ihana, kodikas koti ja tata blogia rakastan.Kiitti etta jaksat piristaa paivaani postauksillasi!!
Olen saanut myos paljon hauskoja vinkkeja sisustukseen,hiustenlaittoon ja pukeutumiseen, vaikka olenkin sinua paljon vanhempi.Ihanaa kesaviikonloppua sinulle ja perheellesi.

vali

Sulla on kyllä valtavan kaunis koti. Mutta noi kuvat kulissien takaa on kyllä tän setin parhaimmistoa! Ja keskustelu Ollin kanssa kuulostaa kauhean tutulta... Meillä tosin pikkumies on liiankin avulias, siivuousapu on toki tervetullutta mutta eipä paljon naurata kun lattiaa on pesty vesivärivedellä ja astioita tiskattu vessanpöntössä ? no, paitsi näin jälkikäteen :)

cathrine

Ihania kesäkuvia ; ) Maalla laitan joskus noita anopin pitsikukka pöytäliinoja kun tulee vieraita.
silmä jäi yhteen kuvaan ja jäin ihmettelemään miksi kengät/bootsit ovat jääneet lastenleikkikalukorin viereen ja valkoisen puolikuupöydän alle. Laitan myös itse kukkia tuommoiseen kannuun kesäkukat tulee eritavall esille siinä.

pla pla

Huomaan että hipimpään mennään :) Mitä hipimpi hörhömeno, sen parempi. Boheemia siis, mulle please.

Annimanni

Kirjailtua liinaa minun mummolassani ei ollut, mutta juurikin tuo kannu ja aina kesäisin noita kedon kukkasia. :) Mukavaa viikonloppua!

Sara

ihana pieni aino. meidän 1v5kk:lla on tuo sama ilme aika usein nukkumaanmenoaikaan, kun ei vain haluttais. täältä meidän sekasotkun keskeltä katselen kateellisena teidän siistiä kotia, tarttee varmaan tehdä lauantaisiivot :)

tuli tuosta ollin sanailusta kanssa mieleen, että meidän kaksikielisessä perheessä (suomi-englanti) on varmaankin samanlaiset selitykset jossain vaiheessa edessä. oletteko koskaan viettäneet suomessa pidempiä aikoja ja onko olli silloin puhunut suomea vahvemmin?

Heli

Ei se nyt ihan noin ole että oppivat. Olin just norjassa puoliks suomalaisessa perheessä au pairina ja sielä oli 6vuotias tyttö jolle oli suomalainen äitiki puhunu aina vaan norjaa ja nyt vasta myöhemmin tajus et hei, eipä lapsi osaakkaan suomea ja hankki sen vuoksi suomalaisen au pairin että tyttö edes vähän oppisi suomea. Ei onnistu enää 6vuotiaan yhtäkkiä oppia suomea jos ei kotona kukaan puhu vaikka kuinka ois mahdollisuus. vanhemmat oli myös päättäny että koska lapsi ei suomea osaa ku pari sanaa ei ne muuta koskaan suomeen just kielitaidottomuuden takia, ja kenenköhän vika tämäki loppujen lopuksi oli.

sari

Tuli nyt kommentti todella myohaan mutta laitan kuitenkin :)

Tuosta "lasta on hyva vaatia vastaamaan suomeksi, vaikka sitten silla etta ei ole ymmartavinaan jos puhe ei ole suomea " - ajattelusta: nain minakin kuvittelin tekevani ennen oman lapsen puhumaanoppimista.... puhun lapselle 100% suomea, myos seurassa jossa kukaan muu ei sita ymmarra. puhumme miehen kanssa eri kielia lapselle, ja kun han oli yksivuotias muutimme kolmanteen maahan jossa han meni tarhaan talla kolmannella kielella.

Taytyy siis sanoa etta en osaa kuvitella niin kivisydamista vanhempaa joka sanoo "sano se aidin/isankielella niin saat" kun taapero kayttaa tarhassa oppimaansa uutta sanaa maitoa pyytaakseen, varsinkin kun pyyto siihen asti on ollut huitomosta ja huutamista puheen sijaan. miten siina vaiheessa kun sanoja on vaikka 5 ja niista 4 on "vaarankielisia" mutta helpottavat lapsen kanssa kommunikointia valtavasti voisi olla reagoimatta niihin? jos lapsi sanoo vaikka pissa, maito, ulos, ja tutti vieraalla kielella, niin kuka pystyy huudattamaan lastaan siihen asti etta se oppii sanomaan ne suomeksi (paivia, viikkoja, kuukausia) sen sijaan etta "antaisi periksi" ja vastaisi lapsen vieraskieliseen puheeseen?

nykyaan kun sanoja on enemman pyydan usein etta lapsi toistaa asiansa "niin kuin aiti sanoo" joilloin han kylla vaihtaa kaikki osaamansa sanat lauseessa suomeksi. toivon etta paljolla lukemisella, toistamisella, laulamisella ja suomikoulun muskarissa kaymisella sanat lisaantyvat entisestaan, joskin olen hyvaksynyt etta hanen suomestaan tuskin tulee natiivinkaltaista mikali emme enaa muuta suomeen pidemmaksi aikaa.

Manna

Olen jo jonkin aikaa lueskellut ja ihastellut tätä blogia! Nyt päätin laittaa kommentinkin! Aivan ihastuttavaa ja rentoa perheelämää! Vaatevinkin loistavia ;). Olen löytänyt omasta "aina samat vaatteet"kaapistanikin uusia yhdistelmiä vinkejen avulla!
Varmasti seurailen jatkossakin!!!

Vera A.

Olipa erikoinen kommentti kielititeilijältä... akateemisesti aiheeseen perehtyneeltä odottaisin viittauksia ainakin johonkin koulukuntaan tai edes tutkimukseen...

Tapoja ei nimittäin ole todellakaan vain yksi (se ainoa oikea) vaan monia, aivan kuten perheitäkin ja yksilöitä, joilla kaikilla on erilaiset kielelliset valmiudet oppia kieltä, olipa se sitten L-1 kieli tai L-2 -kieli. Käytännössä täydellinen kahden kielen hallitseminen on vaikeaa ellei mahdotonta, jos perheessä vähemmistökieltä puhuu vain yksi vanhempi. Tällä viittaan siihen, että yksilö ajattelee yleensä juuri äidinkielellään, eli kaksikieliselläkin yksilöllä nimenomaan toinen kielistä on se ensisijainen kieli, joka liittyy tunteisiin ja ajtteluun, vaikka toinenkin kieli olisi muodollisesti samalla tasolla ensimmäisen kanssa. Ympäristön valtakielestä muodostuu useimmiten se kieli, jolla lapsi ajattelee itsekseen eikä siitä pidä vähemmistökieltä puhuvan vanhemman tuntea syyllisyyttä.

Vaikka johdonmukainen oman kielen puhuminen lapselle onkin tärkeää ja auttaa vahvistamaan myös vähemmistökielen osaamista, ei myöskään liian tiukkapipoisella suhtautumisella välttämättä saavuteta hyviä tuloksia: vähemmistökielen puhumiseen voi liittyä negatiivinen emotionaalinen varaus, jonka ylipääsemisen voi olla hyvinkin hankalaa. Lähes kaikille kaksikielisille lapsille tulee vaiheita, jolloin vähemmistökielestä haluttaisiin luopua esim. leikkikavereiden asenteiden ja kummastelun vuoksi. Silloin on tärkeää korostaa vähemmistökielen tärkeyttä positiivisesti eikä pakottamalla. Itse kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä on turha leikkiä tyhmää ja teeskennellä, ettei ymmärrä lasta, kun tämä puhuu valtakielellä. Lapsi tietää joka tapauksessa esim. juuri äidin ymmärtävän häntä ja tällaisen temppuilun tuloksena saattaa syntyä pelkkiä valtataisteluita, joissa kielen omaksuminen jää auttamatta toiselle sijalle muiden tunteiden ja asenteiden astuessa mukaan käyttäytymistä sääteleviin tekijöihin.

Itse kiinnittäisinkin enemmän huomiota tapaan, jolla vähemmistökieli esitellään lapselle ja mahdollisuudet, joita vanhemmat tarjoavat vähemmistökielen harjoittamiseen. Omassa tapauksessani suomenkieliset kirjat, laululeikit, musiikki, dvd:t, suomea puhuvat sukalaiset ja ystävät ovat hyvin tärkeitä kun luon pohjaa tyttäreni motivaatiolle käyttää suomea aktiivisesti myös tulevaisuudessa. Jos tyttäreni vastaa minulle esim. italiaksi, en todellakaan teeskentele, etten ymmärrä häntä, saatan toistaa saman asian suomeksi (usein tyttäreni toistaa sen perässäni suomeksi), mutta pyrin pitämään suomen kielen luonnollisena osana elämäämme sekä perhedynamiikkaamme enkä sekoittaa siihen kasvatusopillisesti mielestäni epäilyttäviä tapoja rajoittaen lapseni mahdollisuutta puhua haluamallaan kielellä. Tärkeintä on, että lapseni oppii puhumaan suomea suomenkielisten ihmisten kanssa ja italiaa italiankielisten ihmisten kanssa.

Kaikille aiheesta kiinnsotuneille suosittelen myös Suomi-koulujen nettisivuja, joissa sivutaan myös tätä aihetta ja annetaan hyviä käytännön vinkkejä kaksikielisyyden vahvistamiseen.

P. S. Johanna: aivan ihana postaus, jälleen kerran <3

Alli-Sofia

No ,hetkinen en siis todellakaan sanonut,enka tietenkaan tarkoittanut, etta kaikki kielitieteilijat olisivat automaattisesti lapsettomia!(ja etta he ovat kammioissaan homehtuvia tms.,kummallisia kasityksia)
Enka tarkoittanut sitakaan etteiko lapsettomilla ihmisilla olisi oikeutta sanoa mitaan lapsiin liittyvaa,varsinkaan jos heilla on alalta/asiasta tietoa.
Kyse oli vain tassa ketjussa viestitelleista kielitieteilijoista ja heidan kommenteistaan .
Kun he tietavat kuinka lapsia yleisesti PITAA kasvattaa ,koska heilla on itsellaan teoriat hallussa.
Tarkoitukseni oli vain sanoa oma mielipiteeni asiasta ja sanoa siis etta minun mielestani teoria ja kaytanto ovat hyvin usein kaksi eri asiaa(Olen nahnyt sita myos muissakin kaksikielisissa perheissa.)
Esim.joku voi saada autokoulun teorian kokeista taydet pisteet ,mutta itse autolla ajaminen sitten vilkkaalla moottoritiella ei olekaan niin helppoa ,koska kaikki muut autoilijat eivat toimikaan niin kuin pitaisi,opittujen saantojen mukaan.
Tama ei ollut mikaan negatiivinen hyokkays ,ihmetyttaa vain se" kirjanoppineiden "ns. paremmuus muihin ihmisiin verrattuna.
Tarkoitukseni ei ollut ketaan loukata ja pahoitteluni jos niin on kaynyt.
Onhan aivan ihanaa kun jotkut aidit saavat opetettua lapsensa 100% kaksikielisiksi,nostan heille hattua silla se on kova urakka.Itse en ole siihen pystynyt ,harmi kylla.

Ihanaa kesa-iltaa kaikille tasapuolisesti ja nautitaan kaikista kielista joita puhumme maasta,kulttuurista ja aidinkielesta tai sen osaamistasosta riippumatta.
Tottakai kaksikielisyys on erittain positiivinen asia!

Minna

Lopettakaa nuo iänikuiset väittelyt kaikesta mahdollisesta. Vaihtakaan sähköpostiosoitteita keskenänne ja käykää väittelynne siellä.

Vera A.

Lisäisin vielä tähän kaksikielisyys-keskusteluun sen verran omiani, että mielestäni on myös outoa puhua "täydellisestä" kaksikielisyydestä ja täydellisestä kahden kielen hallitsemisesta jo senkin vuoksi, että oli "äidinkieliä" yksi tai kaksi, riippuu kielen hallitseminen joka tapauksessa pelkän ympäristön ja sen suomien virikkeiden lisäksi myös yksilöllisistä ominaisuuksista. Eivät edes kaikki suomalaiset hallitse äidinkieltään täydellisesti, kaikista ei voi tulla kirjailijoita eikä tarvitsekaan. Miksi siis kaksikielisten, ulkomailla asuvien lasten pitäisi hallita suomi täydellisesti kun se ei onnistu aina Suomessa asuvilta yksikielisiltäkään? Itse koen, että tärkeää on, että kielet hallitaan niin hyvin, että mm. akateeminen opiskelu on mahdollista kummallakin kielellä. Ja tähän ei todellakaan tarvita L-1 -kieltä, vaan täydellinen paneutuminen akateemisella tasolla on enemmänkin kuin mahdollista myös hyvin hallitulla L-2 -kielellä. Sen sijaan yksilön identiteetin kannalta voi olla positiivista ja selkeyttävääkin, että tunteet ilmaistaan (sisäisessä monologissa) nimenomaan äidinkielellä. Valitettavasti tutkimuksia kaksikielisyyden vaikutuksista identiteettiin ja psykologiseen kehitykseen ei ole juurikaan saatavilla, vaan tutkimuksissa keskitytään nimenomaan linguistisiin aspekteihin, jotka eivät yksilön kannalta kerro juuri muusta kuin muodollisesta kielenhallinnasta. Joka tapauksessa kaksikieliseen perheeseen kasvamisessa on paljon erityispiirteitä, jotka pitäisi ottaa huomioon pelkän kieleen ja sen oppimiseen keskittymisen sijaan.

P.S. Jos nämä "väittelyt" (joita itse kutsun italialaisittain (?) keskusteluiksi) eivät kiinnosta, niin ne voi varmaan jättää lukematta? Kun meitä on niin moneen lähtöön ja sattumoisin ulkomailla asuvalla Johannalla on paljon myös ulkomailla asuvia lukijoita, joita nämä kaksikielisyyskeskustelut hyvin kiinnostavat...

kalastajanvaimo

Juu meillä on tapana viettää pari viikkoa kerrallaan pari kertaa vuodessa Suomessa ja silloin tosiaan suomi kovasti vahvistuu! :)

kalastajanvaimo

:D Kengät on jäänyt siitä päivästä kun mulla oli ne farkkushortsien kanssa päällä... en oo jaksanut viedä pois... ;)

kalastajanvaimo

Norjalainen. joten kotikieli on valitettavasti vain norja... en voi sanoa että suomea osaisi ;)

kalastajanvaimo

Meillä tulee joo pakosti norja ykkösenä, äidinkielenä. Suomi toivottavasti oikein hyväna kakkosena! :)

kalastajanvaimo

Meillä on se kellertävämmän sävyinen, ei siis sitä harmaan-violettiin taittuvaa. Tajusitko? :P Multa on joskus pakko kysyä monta kertaa jos näyttää siltä ettei vastausta kuulu ;D Eli saa ja pitää vaivata :D

kalastajanvaimo

Totta, kielen opettaminen on aika hankalaa kun itse on ainoa lähde... Ja kun lapset ovat 1- ja 4-vuotiaat; ei niille oikein muuten voi opettaa kuin puhumalla/lukemalla/filmeillä jne tai koko elämä olisi yhtä koulua ;)

kalastajanvaimo

Totta, täydelliseen kaksikielisyyteen me ei tulla varmasti koskaan pääsemään :D Harva kaksikielinen varmaan pääseekään -etenkin jos asuu maassa, jossa kuulee vain jompaa kumpaa kieltä.. Olen ihan samaa mieltä sun kanssa VeraA, oikeastaan ihan kaikesta.

Ja loistavaa että täällä on näin mielenkiintoista keskustelua, saa todellakin kirjoittaa ihan niin monta kommenttia kuin haluaa jos pysyy näin kivalla sävyllä! :)

Alli-Sofia

Asiaa puhut VeraA..hyva kirjoitus!
Taysin samaa mielta olen minakin sinun kanssasi.
Johanna, olet kylla mahtavan positiivinen ihminen eli kaunis myos sisalta !

Saana

Olen täällä Tromssassa tutustunut kahteen kaksikieliseen oman ikäiseeni ihmiseen. He puhuvat ihanasti suomea itäsuomalaisittain ja ihan täydellisesti. Kumpikaan ei ole koskaan asunut Suomessa. He ovat sanoneet, että jotkut asiat, kuten tietyt tunteen voi ilmaista vain suomeksi. Eli kyllä on mahdollista, että kahdesta kielestä voi tulla yhtä vahvat ja tärkeät, vaikkei koskaan olisi asunut toisessa maassa. Mulla on myös kolme aina norjassa asunutta serkkua ja he puhuvat kaikki hyvin suomea. Heillä tosin on pieni korostus, koska tulevat Bergenistä. Tsemppiä vain Johanna suomen puhumiseen lapsille, ihan varmasti oppivat hyvin!

Vera A.

Yritän nyt kuitenkin olla täyttämättä tätä kommenttilaatikkoa itsekseni... :) Varsinkaan kun en ole kielitieteilijä, vaikka kielten ja kirjallisuuden opintoihin niin yleinen kielitiede että fonetiikka pakollisina sivuaineina kuuluivatkin ;D

Kuitenkin unohdin kertoa, että minulla on pelkästään läheisissä ystäväperheissä kaksi esimerkkiä "vähemmistökieltä" puhuvista äideistä, jotka vastaavat/puhuvat lapsilleen satunnaisesti myös miehensä kielellä eli tässä tapauksessa italiaksi, joka on siis myös ympäröivän kulttuurin valtakieli. Kummassakin perheessä kaksi lasta, ja täytyy sanoa, että kuullessani lasten puhuvan, en huomaa mitään eroa suomea ja toisen perheen tapauksessa englantia puhuviin yksikielisiin samanikäisin lapsiin verrattuna.

Suurimmaksi osaksi nämä äidit pyrkivät puhumaan omaa äidinkieltään, he ovat aina lukeneet lapsille paljon äidinkielellään jne. mutta olen useamman kerran kuullut heidän puhuvan lapsilleen myös italiaa. Aika usein muuten silloin, kun tarkoitus on komentaa, jostain syystä valtakieli näyttää toimivan siinä vähemmistökieltä paremmin ;) En osaa sanoa, onko lasten L-1 kieli lopulta italia vai äidin äidinkieli, mutta ainakaan vähemmistökielen oppimiseen satunnaiset valtakielellä sanotut lauseet ja komennot eivät näytä vaikuttavan silloin, kun sitä vähemmistökieltä muuten yritetään pitää aktiivisesti yllä.

Tämä tuli vain mieleen noista kommenteista, joiden mukaan Ollin suomen kieli on tuhoontuomittu, kun Johanna sattuu joskus käyttämään norjankielisiä sanoja :D

Sara

Älyttömän mielenkiintosta keskustelua! Ja tosiaan olen monesta kaksikielisestä perheestä kuullut, että se molempien kielien tehokas käyttäminen saataa alkaa vasta 4-vuootiaana tai myöhemmin. Thaimaalaisen ystäväni poika ei kolmivuotiaaksi suostunut sanomaan sanaakaan thaiksi (isä suomalinen, yhteinen kieli englanti) ennenkuin he tekivät kuukauden matkan äidin perheen luokse. Nykyään puhuu sekä thaita että suomeksi täydellisesti ja englantiakin hyvin. Oma pikkusen vajaa puolivuotiaamme sanoo sanoja lähinnä englanniksi ja muutaman myös suomeksi. Toki olemme sillä tavalla onnellisessa asemassa, että asumme suomessa,minä puhun suomea, mies englantia ja kotikieli on englanti. Mies ei juuri ymmärrä suomea eli uskon kielien kehittyvän aika tasaisesti. Jos asuisimme Irlannissa, olisi tilanne varmasti melko samanlainen kuin Johannan perheessä.

Janika

Kiitos! :) Minulla on malesialainen mies ja asumme myöskin Malesiassa, vielä meillä ei ole lapsia mutta toivottavasti jo kohta.. Siksi mielenkiintoinen aihe tämä kaksikielisyys :)

Janika

Hei Sara, vähän asian vierestä, mutta saanko kysyä, mitä miehesi tekee Suomessa työkseen? Minun mieheni on malesialainen eikä myöskään ymmärrä suomea, ja olen vain joskus ajatellut kuinka vaikea varmasti olisi hakea töitä Suomesta ilman kielen osaamista.. Asumme Malesiassa ja meillä kotikieli englanti myöskin.

Eve

Juu, kyllähän lapsen "kaksikielisyydestä" tuli englannin osalta vaan "auttavaa", eli vaikka se meikäläiseltä ihan hyvin sujuukin, niin ei se tod. ole äidinkielen tasoista x) Kiitos tästä valaisevasta vastauksesta :D

Kaarina

Oletko ajatellut sitä että lapsesi eivät ikinä tulee puhumaan suomea? Teorioiden mukaan lapsien olisi pakko puhua sun kanssa vain suomea, jos ne näkee, että norjakin on mahdollista heidän ei ole ikinä pakko kunnolla oppia suomea, ja teidän suomi-reissuista ei varmasti riitä. Surullista vaan kuin lapsilla olisi mahdollisuus olla kaksikielisiä, mutta eivät opi puhumaan kunnolla äidinkieltä :( Jos ne yrittävät puhua suomea isommana eivät opi sitä enää niin hyvin, kyllä senkin varmasti tiedät. Ihmettelen vaan että olet niin rento sen asiaan suhteen, ilmeisesti et haluakaan että he olisiviat kaksikielisiä? (Anteeksi huono teksti, en ole suomalainen :))

Sanna

Mikä helpotus nähdä, että muidenkin miehet pitää kotikonttoria ruokapöydällä eikä vaan mun!!! :)

Teija

Mun koti-kotona on samanlainen sininen liina, isä toi sen Viipurista tuliaisena joskus yheksänkytluvulla :)

Vika

Oi ihania kuvia. :) Johanna puhutko sä aina lapsille suomea ja ne vastaa norjaksi vai kuinka? :)

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Instagram