Välipäivien kooste

Niin, mitä me ollaankaan tehty viime päivinä. Kun ei blogiinkaan ole ehtinyt. Tuntuu siltä, että syöty. Muuta ei just nyt tule mieleen :D

Olen kyllä sitä mieltä, että jopa viikon täyslöhöily ja syöminen on hyvästä kropalle, pieni shokkihoito tekee sillekin välillä hyvää. ;) Ja mielelle myös -nyt ei malttaisi odottaa taas päästä liikkumaan.

Hyvää taisi tehdä myös pieni hotelliretkeily miehen kanssa kahden; lasten kanssa on taas vielä vähän kivempi olla kuin ennen -vaikka kyllä meillä niitä vähän ikävä oli tuolla reissussa niitä. Miksi hotellissa tai ravintolassa muka olisi kivempaa ilman lapsia`? ;)

No, pientä kuvakoostetta viime päivistä. Onhan tässä ehtinyt näköjään yhtä sun toista:

Kävimme syömässä Juttutuvassa Helsingissä, sillä voitin tovi sitten lahjakortteja Scandicilta (Gloria Blog Awardsien tiimoilta) ja testailimme sitten vähän uusia tuttavuuksia. Viinit sopivat ainakin niin täydellisesti ruokalajeihin että paremmin viinintuotantoa tuntematta päädyimme siihen, että mun pitsaviini (Brancott Estate Pinot Noir, Pinot Noir, Uusi-Seelanti) oli maustettu oreganolla. Ei pitäisi koskaan valita itse omaa viiniään heh.

Myös Unioninkadulla sijaitseva INOCHI hiusmuotoilu halusi tarjota mulle vähän hiusfiksausta -edellisestä leikkauksesta olikin jo vierähtänyt nelisen kuukautta... Nyt on latvat kunnossa ja kaksivärisiä raitoja; Kaisu laittoi jotain kahvista/mokkaista tummaa ja pikkasen vaaleita. Aivan ihanat (jutskailen vähän lisää hiusjuttuja taas pian :)). Osaava paikka ja ihanan rentouttava salanen hiustenpesuhuone muuten ;))

Siskon suosituksesta kävin myös fiksailemassa ripsiä; en ollut oikein ehtinyt päivittää ripsiä sitten lokakuun... Sisko taasen on käynyt jo vuosia kotkalaisella Irinalla, joka muuten laittoi paljon paremmat ripset kuin mun norjalainen... Ihan huippu. Tosi huolellinen tyttö ja luonnollinen lopputulos. Hitsi, en taida enää koskaan laittaa ripsiä Norjassa. Ihan totta.

Niin ja pelattu ollaan :))) Kaikenlaista. Muistipelistä jääkiekkoon.

Voi voi, nyt pakko lähteä pakkailemaan. See you.

Kommentit (21)

Vierailija

Mikä ihanuus tuo musta tyllihame on? Oon etsiskellyt tyllihametta, joko mustaa tai vanhan roosan värissä. Olisi kiva nähdä sun omasta lisää kuvia ;) Nyt alkoi tekemään mieli pizzaa :D

 

Vierailija

Heippa!  Mikähän ihana takki siskollas on? Lemppari värini! Ja sun hiukset en mää kestä=)=)=) aivan ihanat!

Vierailija

Ihanat hiukset ja siskollasi ihanan vihreä takki! Tahtoo kans...Näyttää siltä että joululoma on ollut onnistunut. Liikkumisinto muuten, Tapaninpäivän aamuna heräsin pakottavaan hikoilutarpeeseen. Siitä läksin sitten lenkille ja illalla salille. Pieni tauko tekee tosiaan tehtävänsä kun on tottunut liikkumaan.

Kyllä siinä joku extralumo on tosiaan kahden käydä ulkona syömässä. Meillähän mukaan lähtee muussa tapauksessa 3 liikkuvaista (2-6v.) ja yksi vauvakaukalossa - siinä ei Rossoa fiinimpään paikkaan viitsi edes ajatella menevänsä!:D

Anteeksi kaikki te, jotka olette joutuneet kanssamme samaan ravintolaan aterioimaan...:)

http://mamainprogess.blogspot.fi/

Vierailija

Ihanat hiukset ja siskollasi ihanan vihreä takki! Tahtoo kans...Näyttää siltä että joululoma on ollut onnistunut. Liikkumisinto muuten, Tapaninpäivän aamuna heräsin pakottavaan hikoilutarpeeseen. Siitä läksin sitten lenkille ja illalla salille. Pieni tauko tekee tosiaan tehtävänsä kun on tottunut liikkumaan.

Kyllä siinä joku extralumo on tosiaan kahden käydä ulkona syömässä. Meillähän mukaan lähtee muussa tapauksessa 3 liikkuvaista (2-6v.) ja yksi vauvakaukalossa - siinä ei Rossoa fiinimpään paikkaan viitsi edes ajatella menevänsä!:D

Anteeksi kaikki te, jotka olette joutuneet kanssamme samaan ravintolaan aterioimaan...:)

http://mamainprogess.blogspot.fi/

Vierailija

Aivan ihanat hiukset! Mulla tuli sellainen juttu mieleen, kun sulla on aika usein kuvissa jalassa ne Eccon vaaleat nilkkurit, niin miten sä olet hoitanut niitä kun ne ovat ilmeisesti aika pitkään pysyneet hyvännäköisinä. Mulla on samanlaiset konjakin värisenä, mutta tuntuu että nämä turkulaiset talvisäät eli joka päivää sataa vettä ei tee kovin hyvää noille kengille. Olen kyllä laittanut  niihin nahanhoitoaineita ja suojasuihketta, mutta ajattelin kysäistä, jos sulla olisi jotain vinkkejä hihassa? :)

 

Vierailija

Makeen näköinen tukka. Laitetaanko sinulle vaaleat raidat raita-aineella vai värillä? Mikä sinulla on  oma väri?

 

Vierailija

Kuvista päätellen olet lomasi viettänyt ihan kuten kuuluukin. Nautiskellen ja rentoillen :) Eikö vaan olekin tosi ihanaa? Loma (ja tietysti joulu) mikä ihana keksintö :)

Noista kivoista kuvista bongasin jotain tuttua. Mullahan on ihan samanlainen pipo kuin sun siskolla ;) Se pipo on niin ohut ja pehmeä, mutta silti niin ihanan lämmin. Ja kerrankin mullakin on jotain tyylikästä :D

Rentoa ja hauskaa loppuvuotta :)

-Hanne-

 

Vierailija

Heips, mietin ett tehdäänkö sulle raidat suoraan oman värin päälle. Tosi kauniit hiukset.  Mistä olet hankkinut neulepaidan(?) joka sinulla on jääkiekkokuvissa?

t: Maarit

Vierailija

Ihanalta vaikuttaa teidän välipäivät :) Kyllä ne kahdenkeskisetkin hetket puolison kanssa tulee aina tarpeeseen. Parisuhteenkin pitää välillä päästä tehohoitoon sieltä arjen keskeltä :)

Turvallista kotimatkaa!

Vierailija

hei! mietin tuossa vaan, että mitä teit ripsillesi? laitoitko ripsien pidennykset vai värjäyksen? Olen jo pitkään miettinyt laittaisinko ripsienpidennykset... Osaisitko kertoa niistä vähän ja kannattaisiko minun laittaa sellaiset? eli huonontaako ne hirveästi omia ripsiä? ja Aivan älyttömän kauniit hiukset!:) 

Hyvää uuttavuotta sinulle! :)

Vierailija

Kuulostaa ja näyttää varsin luksuslomalta! Huomaan, että ajatus illasta ilman lasta on yleensä todellisuutta parempi. Yleensä tulee vain ikävöityä pikkusta ja miehen kanssa yleensä puhutaanki vaan siitä kuinka ihana lapsukainen meillä on :)

www.tuhlaajatytonpaluu.blogspot.fi

Vierailija

Hei, yllätyin tutuista Kotkan maisemista. Mukava että olet Johanna käväissyt Kotkassakin. Oi jos olisin tiennyt :)  Pidänmpä mielessä studio Irinan Kotkasta. Hiuksesi ovat kauniit. Varmaankin tekee silti hyvää käydä miehen kanssa tuulettumassa. Mukavaa Uuden Vuoden Aattoa :) 

Inkeri

Vierailija

Kaunis postaus taas, kiitti! Kun lukee näitä, niin tulee aina hetkeksi hyvälle tuulelle ennen nukkumaanmenoa:)

Vierailija

Ihanat hiukset!  Varaan heti ensi viikolla ajan tälle samaiselle Kaisulle :D  Kaikkea hyvää uudelle ihan pian alkavalle vuodelle! 

Sari

Vierailija

Miten ihana onkaan tuo sinun (tummansininen?) takki, mistä se on?

Hyvää uutta vuotta!! <3

-E

Vierailija

Heips! Näinkin sinut lauantaina Henkkamaukassa, Kotkassa :) Katsoit ihan kohti ja olin 90% varma, että olit sinä, mutten kehdannu mitn huudella xD xD Tyttäresi kanssa taisit olla :)

Mutta ihanaa Vuoden vaihdetta perheellesi <3

Ja kiitoksia mukavista jutuista tältä vuodelta!

-Heidi-

Vierailija

Ihania kuvia Helsingin keskustasta. :)

Olen itse syntynyt ja kasvanut Helsingissä, vaikka olenkin nyt asunut melkein puolet nuoresta elämästäni ulkomailla. Mutta ihanasti olet saanut Helsingin kauneuden kuviisi. Mistä päin keskustaa nuo kuvat ovat? En nyt tarkalleen hahmota. Pitäisi muuten tehdä taas pitkästä aikaa matka sinne sukulaisia ja ystäviä tapaamaan.

Upeaa uutta vuotta 2014 sinulla ja perheellesi! :)

 

 

Lämpimin terveisin Pariisista,

Emma

 

 

 

Vierailija

Taitaa olla Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun kulmasta, takana näkyy Vanha kirkko. Kauniita kuvia ja niin sensuelli tyllihameasu! Hyvää uuden vuoden alkua!

T. M

Vierailija

Oioi, siskollasi ihana vihreä takki! Mistä hän on sen hankkinut? Ja tuo raitapaita on myös lovely :)

Seuraa 

Johanna kirjoittaa elämästään norjalaisen kalastajan vaimona ja kahden söpöliinin äitinä. Blogissa pohditaan, miten arki voi olla kaunista, esitellään päivän asuja ja ihania sisustusasioita – sekä välillä pohditaan syvällisiä.

 

Blogiarkisto

2017
2016